Persujen väitetään olevan kovasti etukenollaan Putinin suuntaan, mutta onko näin ja millä perusteilla? Entä miten tavallinen persujen kannattaja, onko hänkin putinisti, vai ymmärtääkö ylipäätään mitään koko asiasta?
Onko kokoomus yhtenäisen Venäjän veljespuolue kuten joskus Jyrki Katainenkin televisiossa aikoinaan antoi ymmärtää?
Onko kokoomus yhtenäisen Venäjän veljespuolue kuten joskus Jyrki Katainenkin televisiossa aikoinaan antoi ymmärtää?
Vastaukset 39
Vanhimmat
älä hölötä
Kyllähän se valitettavasti niin on kuin ounastelit. Ovat etukenollaan Putinin suuntaan. Tavalliset persujen kannattajat tuskin edes tietävät, kuka on Putin. Eli ei ymmärrä ylipäätään siitä eikä monesta muustakaan asiasta.
Ja ne perusteet: Ylivoimaisesti tärkein peruste on persujen EU-vastaisuus. He käsittävät tai ainakin heidän pitäisi käsittää, että EU-jäsenyys on Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan peruspilari. Se oli tärkein syy siihen, että liityimme EUhun. EUn hajottaminen on Putinin ykköstoive. Silloin hän pääsisi toteuttamaan hajota ja hallitse -politiikkaansa ja sen mukaista etupiirijakoa. Naapurimaat Putin lukisi ilman mitään epäilystä Venäjän etupiiriin. Nyt rajoitteena on EU, mikä kismittää Putinia. Persut siis edistävät tietoisesti Putinin tavoitteita ja ihanteita.
Persut kuuluvat myös EUssa Venäjä-mieliseen EU-vastaiseen ryhmään, mistä jopa Ruotsidemokraatit ovat kritisoineet Suomen persuja. Persuissa on avoimen Venäjä-myönteisiä poliitikkoja heidän lausuntojensa perusteella. Näihin voi lukea ainakin Juho Eerolan, Tom Packalenin ja Mika Niikon sekä erityisesti puolueen entisen jäsenen Ano Turtiaisen, joka on ylivoimaisesti Venäjä-myönteisin poliitikkomme. Hän alkaa vetää jo vertoja Johan Bäckmanille ja Paavo Väyryselle. Turtiainenhan on antanut haastattelun venäläiselle medialle, missä hän monin tavoin haukkuu suomalaisia poliitikkoja ja Suomessa harjoitettavaa politiikkaa antaen muutenkin erittäin negatiivisen kuvan Suomesta.
Kokoomus ei varmaankaan ole yhtenäisen Venäjän veljespuolue politiikan sisällön perusteella. Veljespuolueena voi pitää selvästi persuja Suomessa ja Orbanin puoluetta Unkarissa ja Laki ja oikeus puoluetta Puolassa.
Eiköhän vasemmisto ole lähinnä uudesta alkaneeseen Neuvostoliittoon.
En sotkisi siihen mitenkään persuja enkä kokoomusta, kyllä se on selvää
kommunisti tyylistä jatketta, yhtä kieroa. MPP yrittää vain pesäänsä puhdistaa
sosialistina. Nähty sen suunnan kirjoituksina joss Stalinistit on mieleensä
Tarjat Erkit ym....
Näin juuri.
Tämän lisäksi on huomioitava kontallaan jatkuvasti räpiköivä kepu, joka ei osaa päättää tarjoaisiko suullista hoitoa vai takaporttia Vladimir Kalsarimyrkyttäjälle.
Lisäisin vielä vasurit, jotka todellakin ovat unohtaneet neukkulan hautajaiset yli 30 vuotta sitten.
Nyt ei saa jäädä tuleen makaamaan, vaan mennään NATOon niin että heilahtaa!
Noo ..
Eu ei todellakaan ole turvallisuuspolitiikkamme ytimessä.
Yksikään eurooppalainen ei nostaisi asetta meidän puolesta, mutta kyllä hyökkääjän tuomitsevia päätöslauselmia saisimme riittävästi.
Ja toinen juttu:
Suurta osaa PS väestä yhdistää isänmaallisuus.
Viittaus siihen että PS:ään päätyneet olisivat keskimäärin tyhmempiä osoittaa vain kirjoittajan ennakkoluuloja.
Meitä on kaikissa puolueissa monenmoista kulkijaa.
Ps ... En ole vielä koskaan äänestänyt PS:ää, mutta eniten inhoan ylimielisiä.
EUn hajoittamisessa Trump ja Putin ahkeroivat yhdessä, kysymys kuuluu, että miksi Trump oli täydellisesti Putinin talutusnuorassa. Biden on taas puhtaasti lännen ja myös EUn puolella ja ymmärtää venäjän riskin Euroopalle.
Siinä tuli viisasta tekstiä ja totta joka sana !
Ei mennä.
Netistä ehkä löytyisi Kataisen toteamus, mahdollisesti hänen PJ-ajaltaan, jossa hän varovaisesti televisiohaastattelussa myöntää kokoomuksen olevan veljes- tai sisarpuolue? Juttuja löytyy, joissa kerrotaan kokoomuksen lähentymisestä Putiniin, samoin keskustan ja Putin itse totesi jopa kokoomuksen olevan kokoomuksen sisarpuolue. Ehkä Katainen kommentoikin tuota Putinin lausumaa televisiossa varovaisesti myötäillen?
"missä hän monin tavoin haukkuu suomalaisia poliitikkoja ja Suomessa harjoitettavaa politiikkaa antaen muutenkin erittäin negatiivisen kuvan Suomesta."
Tuo pätee kyllä jokaikiseen tuntemaani persuun. Ihmevalittajia.
Olisiko Kataisen lausuma televisiossa ollut näihin aikoihin?
http://w3.verkkouutiset.fi/arkisto/politiikka/96341.html
"Kokoomuksella on Ville Itälän puheenjohtajakaudelta juontuvat pitkät suhteet Yhtenäinen Venäjä –puolueeseen, selvittää Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen. Syksyisen vierailun ajatus syntyi Kataisen vajaan vuoden takaisella Moskovan vierailulla, jossa venäläiset tiedustelivat mahdollisuutta yhteisen aate- ja järjestöseminaarin pitämiseen."
>>>Suurta osaa PS väestä yhdistää isänmaallisuus.<<<
Millä tavoin määrittelet olettamasi persujen isänmaallisuuden, miten se ilmenee ja mistä olet saanut tuollaisen lukeman kuin "suurta osaa" ?
Kyllä Neuvostoliiton aate on sosialisteila ja vasureilla.
Sossuilla vain hinku nyt syytellä muita ideologiastaan.
Venäjä on kommunistinen, jatke Neuvostoliitolle, juuri sama
epämääräinen vangitseminenkin toisinajattelijoille.Kuten jo Stalinkin sanoi vasemmistolaisista "hyödyllisiä idiootteja" mm Halonen ja Tuomioja on ikuisia
stalinisteja.
Vastausta tuohon odotellessa voisi esittää lisäkysymyksenkin.
"Suurta osaa PS väestä yhdistää isänmaallisuus."
Millä tavoin määrittelet olettamasi persujen epäisänmaallisuuden, miten se ilmenee ja mistä olet saanut tuollaisen lukeman kuin "suurta osaa" , joka selvästi antaa ymmärtää pienen osan persuista olevan epäisänmaallisia?
Juu, kyllä persut ovat venäjämielisiä. Se tavallisin persu ei valitettavasti ehkä sitä ymmärrä.
PS- läiset on minun kokemuksen mukaan ensisijaisesti isänmaallisia.. huom. en silti ole persu.
Olen ollut vuoden aktiivisesti 'Totuuden puolesta'-ryhmässä.
Hetkittäin viihdyn hyvin, mutta sielläkin on pienehkö venäjämielinen porukka joka pilaa tunnelmani.
Ryhmä saatetaan liittää myös PS:ään, mutta ongelmana on se että kaikkiin ryhmiin tulee jäseniä, joiden ainoana tavoitteena on hävittää hyvä keskustelufoorumi.
Silakat on tässä erittäin aktiivisia.
Et ikinä voi tietää, onko ryhmässä kirjoittava aito keskustelija vai sabotoija.
Ei se Shellin joukko ymmärrä mistään mitään.
Valitettavasti joka paikkaan tunkee noita joilla on joku oma "agenda" jota on tarkoitus vyöryttää jonkin isomman organisaation kautta nämä myyrät on tunnistettava ja Ano-eriytettävä ajoissa
Persut ovat kaikkein epäisänmaallisimpia. Ei isänmaallisuus ole sitä, että osaa heiluttaa Suomen lippua ja höpistä Suomi ensin -fraaseja.
Sen sijaan isänmaallisia ovat sellaiset, jotka osaavat miettiä, miten Suomi voisi hyötyä taloudellisesti parhaalla mahdollisella tavalla ja millä tavoin edistetään Suomen turvallisuutta ja kansalaisten hyvinvointia. Kaikkien näiden suhteen EU-sopimuksen merkitys on korvaamaton. Suomen BKT on vuosittain vähintään sellaiset 14-18 miljardia euroa suurempi kuin ilman EUta. Joutuisimme nimittäin maksamaan korkeita tullimaksuja, jos emme kuuluisi EUn vapaakauppa-alueeseen. Kilpailukykyämme pitäisi silloin yrittää parantaa joko alentamalla palkkoja rajusti tai alentamalla yhtä rajusti valuutan arvoa eli heikentämällä kansalaisten ostovoimaa ja elintasoa. Persujen mieleen ei koskaan näytä putkahtavan yksittäistäkään ajatusta siitä, että mistä saamme vuosittain ne 18 miljardia lisää sillä, että maksamme noin miljardin jäsenmaksua. Jos jäsenmaksu on mahdollista saada 18-kertaisesti tällä konstilla takaisin, niin sekö on huono diili?
Aivan. MPP on oikeassa.
Kun vertaamme Suomea esim. EU:n ulkopuolella oleviin Norjaan ja Sveitsiin, jotka ovat lähestulkoon kehitysmaita, niin näemme miten onnellisia olemme kun saamme olla osa isoa eurooppalaista perhettä.
Onnellisuutemme osoitamme muunmuassa maksamalla mm. Italian elvytyksestä oman vaatimattoman osuutemme. Ylipäätään maksamme noille Euroopan muille kansoille kymmenyksiä suurta ylpeyttä osuudestamme tuntien. Onhan se pieni uhraus tuosta kaikesta onnesta, että maksamme 6,7 miljardia ja saamme itselle takaisin jopa 2,2 miljardia.
Koska olemme kovin onnellisia, emmekä kaipaa muiden apua, olemme pysyneet myös eurooppalaisen puolustusyhteistyön ulkopuolella. Emme pyri Natoon, emme edes haaveile siitä. Pidämme malli Kajanderin mukaista puolustusvalmiutta yllä, osoittautuihan se jo 1939 toimivaksi järjestelyksi.
Sarkasmisi ei vakuuta minua muusta kuin siitä, ettet kyennyt antamaan asiallista vasta-argumenttia, jolla perustelisit omaa näkemystäsi.
Persuille käy usein niin, että he joutuvat turvautumaan populistisiin ja asioita yksinkertaistaviin letkautteluihin, Soini olikin hyvä letkauttelija. Letkautteluilla Soini nosti persut hallitukseen, tunnetuin surkuhupaisinkin seurauksin.
Suomen Sisun puheenjohtajaksi nostama Halla-aho koitui myös pettymykseksi ja Riikka Purran johtamanakaan ei persuilla ole mitään uutta tarjolla. Kannatus hiipuu, mitä jää jäljelle jytkyistä ja tilipäivästä, jotka nekin olivat Soinin ansiota ja Soinin käyttämiä termejä?
"Kaikkia ihmisiä voi huijata jonkin aikaa, joitakin ihmisiä voi huijata kaiken aikaa, mutta kaikkia ihmisiä ei voi huijata kaiken aikaa." (Abraham Lincoln)
Minua ei persut ole koskaan huijanneet, niin läpinäkyvään populismiin en ole koskaan sortunut.
Verrataan vaan Norjaan ja Sveitsiin. Ja otetaan mukaan vielä Islantikin. Näistä Norja ja Islanti ETA- ja EFTA-maita, jotka ovat tehneet sopimuksen EUn kanssa siitä, että ne voivat osallistua EUn sisämarkkinoille. Sveitsi on myös EFTA-maa, mutta ei ETA-maa. Sekin osallistuu sopimusten kautta EUn sisämarkkinoille. Kaikki kolme valtiota soveltavat myös Eurooppa -oikeutta osittain. Ne maksavat myös korvausta siitä, että saavat olla osa EUn sisämarkkinoita. Norjan maksuosuus on ollut suurempi kuin Suomen jäsenmaksu. Sveitsin ja Islannin maksuosuuden suuruutta en tiedä, mutta eiköhän Sveitsi varakkaana valtiona kuulu samaan kategoriaan Norjan kanssa maksun suuruudessa. Nämä valtiot eivät kuitenkaan voi osallistua EUn päätöksentekoon. Iso-Britannia on tehnyt oman brexit-sopimuksensa (kauppa- ja yhteistyösopimus), mutta se ei sopimuksen mukaan voi saada sisämarkkinoista samoja hyötyjä kuin esim. Norja. Tulevaisuudessa näemme, minkälainen vaikutus EUsta irtoamisella on ollut Iso-Britanniaan. Alkukankeutta ainakin on ja varsin paljon.
Suomi saa EUn elvytyspaketista arviolta reilut 2 miljardia euroa. Tähän voi lisätä vuositasolla sen 18 miljardin euron hyödyn, minkä taloustieteilijät ovat ovat laskeneet Suomen hyödyksi sisämarkkinoista. Sitä 6,7 miljardia maksetaan vähän kerrassaan vuoteen 2058 saakka. Siihen mennessä summa on ansaittu takaisin noin satakertaisesti.
Huono diilikö?
Tunnet erinomaisen huonosti Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa sekä puolustuskykyä. EUn kautta saatava turvamme on tietysti perustava ja merkitykseltään suuri. Oma puolustuskykymme on Euroopan parhaita. Pohjoismaihin ja itäisen Euroopan maihin verrattuna Suomella on jopa selvästi vahvimmat puolustusvoimat. Pitää mennä etelän suunnassa Turkkiin saakka, jotta voidaan kohdata Suomea merkittävämmät puolustusvoimat.
Vihaan venäjää ihan koko sydämestäni ja ole ps.
Minä olen perussuomalaisten kannattaja enkä vihaa Venäjää en Euroopan Unionia mutta en hyväksy eu tukipaketeita joihin epäisänmaallinen aines Suomessa työntänyt miljardeja euroja rahojamme. Keskusta, vihreät ja kokoomus aloittivat tämän hulluuden v.2010 kun lainasivat Keikalle miljardin rahojamme. Asiantuntijat sanoi jo silloin ettei Kreikka maksa mitään takaisin , olivat oikeassa . Ja viime vuonna punavihreät Keskustan tuella lahjoittivat Italiaan ym miljardeja euroja meidän rahaa. Suomi maksaa jäsenmaksuja Euroopan unionille, se pitäisi riittää. Kotimaassa on pula rahasta.
Ei Suomessa mikään epäisänmaallinen aines ole työntänyt miljardeja mihinkään tarpeettomaan. Eikä Italiaan eikä muuallekaan ole lahjoitettu rahaa siten kuin väität. Kannattaisi ehkä pohtia siellä tykönään, että riittääkö ymmärrys kansantaloustieteen saloihin siinä laajuudessa, että voi pitää toimenpiteitä epäisänmaallisina.
Nyt likimain kaikki puolueet pitivät velkarahalla tapahtunutta koronaelvytystä Suomessa tarpeellisena ja se näyttääkin pitäneen taloutemme käynnissä. Aivan samalla tavalla toimii EUn laajuinen elvytys, jota EKP on kaikkein eniten elvyttänyt meidän suomalaistenkin puolesta.
Elvytys EUn mitassa ei ole sitä, että maksamme 6 miljardia ja saamme 2 miljardia omaan elvytykseen. Mitäpä jos se netto 4 miljardia tulee esim. kaksin verroin takaisin juuri sen elvytyksen ansiosta. Se on investointi, joka maksaa itse itsensä takaisin. Kysymys on vähän samasta kuin otat nyt velkaa vaihtaaksesi vanhan öljykattilan maalämpöön. Lyhyellä tähtäimellä investointi näyttää kalliilta, mutta 10 vuoden kuluttua voitkin olla jo kokonaisuudessaan voitolla ja investointi maksanut itse itsensä. Suomi on vientimaa ja meidän viennin onnistuminen riippuu olennaisesti siitä, että on maksavia asiakkaita. Jos EU ajautuisi lamaan ilman elvytystä, maksavat asiakkaat loppuisivat, Suomen vientitulot vähentyisivät, työttömyys lisääntyisi ja verotulot vähentyisivät.
EUn elvytyspaketti on osin avustuspaketti ja osin lainapaketti. Kukaan ei ole maksanut paketista vielä mitään, koska sen rahoitus otetaan markkinoilta ja maksetaan vähin erin takaisin vuoteen 2058 mennessä. Tukipaketti käytetään vihreään siirtymään ja digitalisaation edistämiseen suurimmaksi osaksi. Jos se taas onnistuu, se luon työtä ja toimeentuloa ennen muuta Suomen kaltaisille teknologiaosaajille.
"Tukipaketti käytetään vihreään siirtymään ja digitalisaation edistämiseen."
Tuo on hienoa. Olemme jo saaneet kokemusta miten suurenmoisesti vihreä siirtymä toimii. Saksa sen aloitti. Luopui ydinvoimasta ja satsaa venäläiseen kaasuun ja kivihiileen. Kuinka onkaan kaunista ja urbaania kun baijerilaisen suurkaupungin ylle kohoaa hiilivoimalan piippu vihreää päästötöntä energiaa tupruttaen.
Myös sotaan valmistautuva Venäjä kiittää vihreästä siirtymästä. Saahan se sotaan tarvitsemaansa valuuttaa juuri kaasua myymällä. Ja kuinka hyvin se onkaan onnistunut kiristämään kaasun hinnan pilviin omalla sotakiihkollaan. Saamme vihdoinkin maksaa energiasta sen, mitä vihreä siirtymä tavoittelee, huikean hinnan. Se jos mikä takaa, ettei köyhät turhaan autoile tai käytä sähkövempaimia. Maailma pelastuu.
Niitä kiinnostaa se kaupankäynti vähän niin kuin Kekkosta. Silloinhan Suomella pyyhki hyvin taloudellisesti.
Aika naiivi kommentti anno Domini 2022. Siinä missä pitää katsoa kymmeniä vuosia eteenpäin, sinä katsot kymmeniä vuosia taaksepäin.
Noitahan riittää vielä...
Jos Kekkonen eläisi...
:D
Kremlin kepujen puheisiin
Aikanaan Akk Ahti Kurjalainen oli Kremlin mies ja Väyrynen kertoo Alfan Dissidentti- ohjelmassaan miten Kreml painosti hänet Väyrysen tukemaan Akk- kommunisteja
Ahti oli tietysti omalla tavallaan kekkosslovakian kasvatti tai vanki miten asian tahtoo nähdä mutta en voi sille mitään että halveksin syvästi näitä joilla ei pää kestä viinaa sitten ei yksinkertaisesti oteta viinaa tai laitetaan antabusta
Niikko.
Mihin perustuu väite persujen isänmaallisuudesta? Eiväthän he itsekään osaa kertoa, mitä se tarkoittaa? Ulkopuolisesta vaikuttaa helposti, että persujen isänmaallisuuden jykevimpiä kulmakiviä on kaiken vastustaminen.
Maahanmuuttajiin ja polttoaineen hintaan.. Siinä on persuksien isänmaallisuus, ja aina niin, myös uskollisuus ja alamaisuus venäjälle.
MV kertoo persuille, mikä on isänmaallista. Esim. koronarokotteen ottamatta jättäminen (=vaarantaa kanssaihmisetkin, kuormittaa terveydenhuoltoa, hidastaa yhteiskunnan paluuta normaaliin toimintaan jne jne), mitä hulluimpine perusteineen, se on yksi osa persujen isänmaallisuutta.
Neuvostoliitto maksoi kommunisteille jotta aiheuttavat epäjärjestystä maassa. Nyt EU aikaan Venäjä maksaa Ay-johtajille jotta lakkoilevat. Nyt lakkoja päällä useita.
Empä usko että persut olisi tuossa lakko kimarassa mukana.
EU on kommunistien luomus, kun tarkastelu aloitetaan Euroopan hiili- ja teräsyhteisön ajoilta.
Nyt sekä Brysselissä että Frankfurtissa aiheutetaan epäjärjestystä arvokkaan €uron politiikalla ja syvällä inflaatiolla, minkä seurauksena lakkojen runsaus ja hintojen nousut.
Eihän sitä tiedä, vaikka Huhtasaarella olisi sormensa pelissä noissa talouspoliittisissa konflikteissa.
Kyllä Putin vedätteee kommunisteja edelleen Neuvostoliiton malliin, meidänkin lakot rupla vetoisia. Ayjohtajat saa Putinilta hyvät bonukset. Siksikin sosialistit yrittää hämäykseksi persut sotkea mukaan Venäjä mielisinä.
Kontroon.