Kun summaamme sen, mitä maailmalla, Euroopassa, EU:ssa, Suomessa, markkinoilla ja yhteiskunnassa tapahtuu, missä ollaan, mihin ollaan menossa, miksi ollaan menossa, mikä on asemamme ja tilanteemme siinä, niin onko enää mahdollista, että Suomea voisi johtaa tai sallittaisiin sellaisen hallituksen johtaa, joka ajaa kehitystä nykyisestä poikkeavaan suuntaan, eli sen sijaan, että sulautetaan maata EU:iin heikentämällä maan itsenäistä pärjäämistä ja voimistamalla riippuvuutta EU:n eduksi, ryhdytäänkin sijoittamaan velkarahaa maan itsenäisen pärjäämisen kehittämiseksi, velanottotarvetta vähentävästi jne. EU:lle ja integraatiolle epäedullisesti??
Miten on varauduttu sellaiseen tilanteeseen, että esimerkiksi Perussuomalaisia äänestäisi puolet kaikista äänestäjistä? Julkistetaanko äänestystulos rehellisesti, vai onko geo- ja ulkopoliittiset seikat, EU-jäsenyys, taloustilanne jne. niin kriittisessä asemassa, että päätetään turvautua sopivaksi koettuihin keinoihin ns. vääränlaisen hallituksen muodostumisen estämiseksi? Koetaaanko jopa vaalivilppi "oikeutetuksi"? Millaisessa demokratiassa lopulta elämme?
En pohdi tätä nyt ideologisesta tai poliittisen kilpailun näkökulmasta, vaan Suomen aseman, tilanteen ja tulevaisuuden näkökulmasta.
Onko hallituskokoonpanolle päätetty ennalta ideologiset/poliittiset rajat?
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Täytyi haukkuu sut lyttyyn
En haluu tuntee rakkautta sua kohtaan enää ja haluun unohtaa sut mut sit tulee kuiteki paha olo kun haluis vaan oikeesti651990SINÄ nainen hyvin läheltä
Pidän sinusta. Mutta mene ensin juttelemaan lääkärin luokse, ja hoida itsesi kuntoon. Sit kun sä olet kunnossa, niin mä791347Et voi olla loputtomasti hiljaa
Nainen. Tarkoitan siis meidän juttua. Eihän tämä tällaiseen epätietoisuuteen voi jäädä siinä vaan särkyy kumpikin. Kerto781274- 491182
Nainen mitä tekisit
Joutuisit tekemään miehelle ja sinulle tai sinulle ja miehellesi ja kahdelle lapselle ruokaa ja kaapista löytyy 2 litraa1601002Ajatus aamuun
Tämä jollekin tärkeälle. On asioita mistä jutellaan, on asioita mistä vitsaillaan, on myös asioita mistä ei puhuta kenen71999- 44920
Minä en luota sinuun yhtään nainen
ja aistin että yrität taas satuttaa henkisesti koska tiedät että olet heikkouteni joten siksi tein mitä tein mutta en ki41881- 58878
Martina kauniina lehtihaastattelussa
Martina antoi hyväntuulisen haastattelun lehteen. Tyylikkäitä kuvia ja kivoja vaatteita kauniilla Martinalla.183873