Haapavettä tulisi kehittää huomioon ottaen itse kehittymisen. Kun kehitystä kehitetään, se johtaa asioiden etenemiseen omalla painollaan. Innovaatiot syntyvät parhaiten kehitysmyönteisessä ilmapiirissä. Rahoitus on saatava myös kuntoon, joten tutkimukseen ja kehitykseen on satsattava paljon rahaa ja osoitettava tällaiselle toiminnalle tilat ja tavat toimia! Haapavedellä löytyy kyllä tilaa ja uuttakin voidaan kaavoittaa!
Mitä hyötyjä on kehittämisestä? No ilman sitä ei tule uusia keksintöjä ja oivalluksia. Jos kehitys ei olisi koskaan kehittynyt, meillä ei olisi esimerkiksi autoja, puhelimia, tietokoneita, kameroita jne. Eletttäis kivikautista aikaa.
Kuinka paljon keksintöjä on laitettu alulle Haapavedellä? Aika vähän, uskallan väittää. Täällä liikaa valitetaan ja valittamisen kulttuurilla ei saada tuloksia aikaan. Siksi tarvitaan muutosta!
Vasemmisto tahtoo helppoa rahaa luukulta otettavaksi. Keskusta taas haalii vanhan aikaista lehmiin perustuvaa tuotantoa, joka alkaa olla jo mennyttä aikaa. Toki lehmiä tarvitaan yhä maitoon, mutta kun pitäis kehittää uusiakin juttuja. Esimerkiksi vaikkapa vegaaninen ruoantuotanto kustannustehokkaasti, sekä päästötön energia. Ennen sitä täytyy kehitellä väliratkaisuja, kun mikään uusi ei tule hetkessä.
Olisiko tässä paikka lähteä kehittää Haapavettä kehitys edellä?!!!

Vastaukset 13
Vanhimmat
.... Sinä käyt koululla varkaissa.
Tällä tavoinko asiat kehittyy, että höpötetään asian sivusta? Onnea vaan sulle!
Työtön Työtön Työtön
Jos ei olisi lehmiä, ei olisi mitään muutakaan lihaa saatavilla maitoa,juustoja,jugurtteja ym. Mitä sitä syötäisi sitten?
Toki siirtymävaihteessa myös elläimiä. Mutta kehitettävä tehokasta ruuan tuotantoa niin että tulevaisuudessa syntyy vähemmän metaanipäästöjä. Lehmiä toki tarvitaan tulevaisuudessaki, muttei niin paljon. Samoin Kanojen määrää pystytään vähentämään ku kanamunavalkuaista voi kehittää ilman kanaakin. Hyvä proteiininlähde. Maitoa pystytään valmistaa tulevaisuudessa myös ilman lehmää. Ei kaikkien pidä hetkessä asettua vegaaneiksi, eikä se ole edes meidän perussuomalaisten tavotekkaan. Nyt nautitaan lihasta yms, mutta kehitystä voi kehittää niin, että jatkossa eitarvi niin paljon haisevia lehmiä hyvään maitoon. Maito kun pystytään tuottamaan hajuttomasti ja päästöttömästi tuotantolaitoksissa.
Metaanikaasu pistetään nykyisin auton tankkiin.
Menkää nyt hyvät ihmiset hakemaan töitä jostain semmosesta paikkakunnasta, misä teijän ei tarvi alottaa kunnan kehittämisestä vaan voitta tehä jotain ihtennä hyväks.
Työvoimapula on huutava.
Haapavettä täytyy kehittää. Kuinka kehitys kehittyy Haapaveellä, jos väki lähtee työn perässä muualle?
Ei ole mitään pakkoa.
Nosta sinäkin kytkintä.
Haluakko nää, että kaikki muuttas poijes? Raukat vaan menkööt merten taa, me pysyttään täällä Haappaveellä@
Ketkä me?
Ei tarvitse lähteä työn perässä muualle, jos annetaan mahdollisuus ja tuetaan Haapavetisten itsensäkkin pyörittämiä yrityksiä, vaan kun ei, muualta tuleville kaikki annetaan kultalautasella, mutta paikalliset asukkaat poljetaan alas
Tuo on totta.
Mutta totta on myös, että SAA lähteä työn perässä, elämä paranee vain , se on etuoikeus, Suomessa saa valita asuinpaikkansa.
Näillä haapaven kehittäjillä, pikku raukoilla, on ollut aikaa kehittää, mutta vain taaksepäinhän he ovat kehittäneet.