Mielipidevangit

"Mielipidevanki on vanki, joka on vangittu mielipiteensä (poliittisen, uskonnollisen tai muun vakaumuksensa tai näkökulmansa) vuoksi. "

Suomi oli Amnesty Internationalin vuosiraporttien mukaan vuosina 2001 ja 2002 Kreikan ohella ainoa Euroopan unionin jäsenmaa, jossa oli järjestön tunnustamia mielipidevankeja.

Vuonna 2010 Suomessa oli Amnestyn tietojen mukaan ainakin 48 mielipidevankia.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Mielipidevanki
474
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Päättäjät eivät välitä enää mielenosoituksista,
turhauttavaa se on.

Mm. EBU/YLE ja rikkaiden valtaama osakemedia skippaa kaiken asiasisällön ja useimmitenkoko mielenosoitukset.

Päättäjät pyrkivät ohjamaan mieleosoittajat jonnekkin
sivummalle, "joutomaalle."

Kasvot on saatava tallennettua (yksityisyys?) jotta voitaneen
jälkikäteen ottaa "pihteihin."

Kuonokoppineen, sensurointineen, modreointineen jne
Suomalainen sananvapaus ja mielipiteen ilmaiseminen
on tehty vähintäänkin hyvin, hyvin vaikeaksi.

Ja tämä pitää vielä ynnätä yhä enenevään määrään
salaisuuksia, kähmintöjä, politiikan kulisseissa tapahtuvia
sopimuksia joista äänestäjille ei kerrota mitään.

Minkä tiedon valossa äänestäjät, demokratiaa sitten
"lilluu?"

Äänestä

Ilja Janitskin oli mielipidevanki, ja hänet surmattiin.

Äänestä
  • Narkomaani, jolla oli syöpä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Narkomaani, jolla oli syöpä.

    Hänet surmattiin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

"Mielipidevanki on vanki, joka on vangittu mielipiteensä (poliittisen, uskonnollisen tai muun vakaumuksensa tai näkökulmansa) vuoksi. "

Suomi oli Amnesty Internationalin vuosiraporttien mukaan vuosina 2001 ja 2002 Kreikan ohella ainoa Euroopan unionin jäsenmaa, jossa oli järjestön tunnustamia mielipidevankeja.

Vuonna 2010 Suomessa oli Amnestyn tietojen mukaan ainakin 48 mielipidevankia.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Mielipidevanki

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu