Rahankeräys nimeltä mainitsemattomalla ryhmällä on vastoin lakia

Poliisin sivulta lainattua:

===Naapuriapu
Naapuriapua ei pidetä rahankeräyksenä. Naapuriapu on toimintaa, jossa läheiset auttavat erilaisiin vaikeuksiin joutunutta henkilöä tai perhettä. Naapuriapua voivat antaa ystävät, tuttavat, sukulaiset ja samalla paikkakunnalla asuvat henkilöt. Naapuriapu perustuu siis siihen, että apua antavat henkilöt tuntevat autettavan jollain tavalla.

Naapuriapu voi olla tavaran, rahan tai työpanoksen antamista. Jos naapuriapua annetaan rahan muodossa, tulee avun antamisen kuitenkin perustua oma-aloitteisuuteen. Toisin sanoen naapuriavun antamista varten ei saa järjestää rahankeräystä eli pyytää yleisöltä rahalahjoituksia. Rahan kerääminen naapuriapuna ei ole mahdollista esimerkiksi internetissä tai sosiaalisessa mediassa.====
1267739
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 126

Vanhimmat

Miksi et ilmoita?

Äänestä
  • Poliisi on jo tietoinen toiminnasta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Poliisi on jo tietoinen toiminnasta.

    Ok hyvä, alkavatko tutkimaan?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Poliisi on jo tietoinen toiminnasta.

    Tuskin on

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuskin on

    Kyllä on tietoinen. Rikosilmoitus on tehty.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä on tietoinen. Rikosilmoitus on tehty.

    Nyt sitten vain odotellaan.

    Äänestä

Liityin juuri ryhmään ja minun mielestäni se on tosi hiljainen. Missä vika? Onks siellä aina noin kuollutta? Mitään julkaisua ei pääse edes kommentoimaan. 🙄
Mikäs se tämmönen avustusryhmö on mistä puuttuu avustettavat? Taidan erota ryhmästä.

Äänestä
  • Jos ne pelkää poliisin lukevan heidän viestittelyään? Poliisi ei voi ilman, että kertoo olevansa poliisi, ottaa osaa keskusteluun ja mm. esittää kysymyksiä, mutta lukea se voi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos ne pelkää poliisin lukevan heidän viestittelyään? Poliisi ei voi ilman, että kertoo olevansa poliisi, ottaa osaa keskusteluun ja mm. esittää kysymyksiä, mutta lukea se voi.

    Poliisi jos tutkii niin pääse katsomaan kaikki eli myös kaikki poistetut

    Äänestä

Muut Ypt ovat vakuuttaneet monesti että tietävät tarkalleen minne kaikki lahjoitukset ovat menneet, eli ei hätää, tarkat tiedot ovat siis heillä tallessa. Pakkohan sitä seinää on siivota 🙄
Kaiken kaikkiaan 1 autoileva yp on saanut kaikista lahjoitus lahjakorteista 2 kpl bensaan. Ei paha juttu kun hän ajaa niin paljon pitkin poikin Suomen maata. Enemmänkin voisi antaa jos se vain olisi mahdollista.

Äänestä

Miten tämä viimeisin vuokra juttu, omaosuus, summa julkistettu ja odotetaanko siihen suorituksia meiltä? Eikö se ole vähän väärin?

Äänestä

Onhan se. Sitä kun ei tammenterhoilla oikein voi maksaa. Paljon uskottavuutta lisäävä tekijä olisi rahankeräyslupa. Silloin uskaltaisin auttaa. Nyt en luota avun perille menoon. Kukaan eikä mikään kerro sen puolesta.

Äänestä
  • Yksityinen henkilö ei voi saada rahankeräyslupaa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yksityinen henkilö ei voi saada rahankeräyslupaa

    Siksi6sitä ei sitten tule. Sen sijasn törkeästi on kerätty vuosikausia rahaa milloin mihinkin. Jopa yp itse kerätytti itselleen auton ja läppärin jotta voi auttaa. Eli ole ensin itse autettava ja sillee. Ei kovin hääviä menettelyä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siksi6sitä ei sitten tule. Sen sijasn törkeästi on kerätty vuosikausia rahaa milloin mihinkin. Jopa yp itse kerätytti itselleen auton ja läppärin jotta voi auttaa. Eli ole ensin itse autettava ja sillee. Ei kovin hääviä menettelyä.

    Niinpä ja nyt kerätään moderaattorille rahaa ja ruokaa! Voi elämä sentään! Kuinka hemmetin tyhminä ypt pitävät ihmisiä! Kannattaisi miettiä että niin aukotonta ei mikään tarina ole etteikö joku tunnistaisi. Ihan oikeesti!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niinpä ja nyt kerätään moderaattorille rahaa ja ruokaa! Voi elämä sentään! Kuinka hemmetin tyhminä ypt pitävät ihmisiä! Kannattaisi miettiä että niin aukotonta ei mikään tarina ole etteikö joku tunnistaisi. Ihan oikeesti!

    Kelle modelle?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kelle modelle?

    Se kuka nyt on saanu julkaista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kelle modelle?

    Kas kun mode nyt on saanut julkaista yhden avunpyynnöistä, vuosi kaudet ollut aivan hiljaa mutta onhan se kiva pyytää itselleen apua. Ettäs kehtaakin!

    Haiskahtaa aivan omalle avun pyynnölle ja tunnistettavissakin taitaa olla?

    Ei siis mitään rajaa noissa pyynneissä.
    Ylläpitoon kuluu apuja vaikka luulisi juuri edes heidän olevan omavaraisia.
    Mitähän vielä 🙈

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Haiskahtaa aivan omalle avun pyynnölle ja tunnistettavissakin taitaa olla?

    Olisin voinut viedä hänelle apua ihan suoraan jos olisi vain pyytänyt. Kurjaa jonkun ryhmän kautta pyydellä ja nöyristellä.
    Mutta menköön, saa enemmän apua näin kun useampi osallistuu. Toivon että saa elämänsä järjestykseen kaikkien koettelemuksiensa jälkeen. Tämähän on kuitenkin vain hetkellinen apu.

    No tämä juuri olisi ollut sitä naapuriapua, suoraan auttajalta autettavalle. Ilman mitään välikäsiä.
    Tällaista apua minä suosisin ennemmin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olisin voinut viedä hänelle apua ihan suoraan jos olisi vain pyytänyt. Kurjaa jonkun ryhmän kautta pyydellä ja nöyristellä.
    Mutta menköön, saa enemmän apua näin kun useampi osallistuu. Toivon että saa elämänsä järjestykseen kaikkien koettelemuksiensa jälkeen. Tämähän on kuitenkin vain hetkellinen apu.

    Odotan innolla kuvia mitä kaikkea kaveri sai!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Haiskahtaa aivan omalle avun pyynnölle ja tunnistettavissakin taitaa olla?

    No olihan se täysin moden oma henk.kohtainen pyyntö. Koskaan ikinä ei saa julkaista mitään ja nyt tuo. Onkohan ollut kova vääntö saada julkaisulupa? Kenties , verrattu ehkä ypn auto -ja läppäripyyntöön. Kun kerta sinä niin miksen myös minä.
    Jos ryhmän toiminta saa jatkoa niin menee taas vuosikausia niin että 1 yp julkaisee kaiken. Hänhän on tuon ryhmän kuningatar ja tekee omassa ryhmässään mitä haluaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olisin voinut viedä hänelle apua ihan suoraan jos olisi vain pyytänyt. Kurjaa jonkun ryhmän kautta pyydellä ja nöyristellä.
    Mutta menköön, saa enemmän apua näin kun useampi osallistuu. Toivon että saa elämänsä järjestykseen kaikkien koettelemuksiensa jälkeen. Tämähän on kuitenkin vain hetkellinen apu.

    Ilmoitusta ei enää ole, se on poistettu. Suhteellisen nopeasti siivottu pois, koska oli niin helposti tunnistettavissa.
    Niin pieni paikkakunta kyseessä vaikka uusimaa oli mainittu. Tökerösti tehty ylläpidolta.

    Äänestä

Kuten huomaatte niin poliisi ei lähde tutkimaan koska ryhmä saa jatkaa

Äänestä
  • Niiinhän sinä luulet vai toivot? Puhu asioista sitten kun tiedät.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niiinhän sinä luulet vai toivot? Puhu asioista sitten kun tiedät.

    Onko sinulla tietoa siis varmaa tietoa? Toivon että tutkivat mutta tehty ilmoituksia jo viime vuonna ja ryhmä vaan jatka joten oletan ettei lähde tutkintaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko sinulla tietoa siis varmaa tietoa? Toivon että tutkivat mutta tehty ilmoituksia jo viime vuonna ja ryhmä vaan jatka joten oletan ettei lähde tutkintaan.

    Ja miksi sinulta tuollainen hyökkäys?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko sinulla tietoa siis varmaa tietoa? Toivon että tutkivat mutta tehty ilmoituksia jo viime vuonna ja ryhmä vaan jatka joten oletan ettei lähde tutkintaan.

    Eiköhän se tutkinta pikku hiljaa käynnisty. Poliisin velvollisuus on tutkia kun rikosilmoituksen tekee. Se nyt vaan ottaa aikansa. Ehkä kerätään tarpeeksi aineistoa. Sen tiedän että ilmoituksia on tehty, useampia kuin 1 ja pitkällä aikavälillä. Eipä voida muuta kun odottaa.

    Eikö syyttäjä päätä alkaako tutkinta tai esitutkinta?

    Aina ensin poliisi tutkii ja sitten syyttäjä päättää syyttämisen tai syyttämättä jättämisen.

    Äänestä

  • Äläpäs nyt ihan hölmöjä höpise. Ei se, että toiminta on saanut jatkua tarkoita sitä, etteikö poliisi tutkisi. Ei poliisi voi tuollaista toimintaa keskeyttää ennen kuin vasta sitten, kun kaikki tarvittava aineisto on koossa. Poliisin on ensin pyydettävä lupia, tiliotteita jne.... ja niihin menee oma aikansa. Vasta sitten, kun kaikki tarvittavat lakisääteiset asiakirjat ovat koossa voidaan odottaa kuulemisia.

    Joten malttia vaan siellä oman käden oikeuden yksityistäkin yksityisemmmässä sossussa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Äläpäs nyt ihan hölmöjä höpise. Ei se, että toiminta on saanut jatkua tarkoita sitä, etteikö poliisi tutkisi. Ei poliisi voi tuollaista toimintaa keskeyttää ennen kuin vasta sitten, kun kaikki tarvittava aineisto on koossa. Poliisin on ensin pyydettävä lupia, tiliotteita jne.... ja niihin menee oma aikansa. Vasta sitten, kun kaikki tarvittavat lakisääteiset asiakirjat ovat koossa voidaan odottaa kuulemisia.

    Joten malttia vaan siellä oman käden oikeuden yksityistäkin yksityisemmmässä sossussa.

    Ensin pyydetään kuulusteluun ja sit päätetään alkaako tutkinta

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eiköhän se tutkinta pikku hiljaa käynnisty. Poliisin velvollisuus on tutkia kun rikosilmoituksen tekee. Se nyt vaan ottaa aikansa. Ehkä kerätään tarpeeksi aineistoa. Sen tiedän että ilmoituksia on tehty, useampia kuin 1 ja pitkällä aikavälillä. Eipä voida muuta kun odottaa.

    Kenelläkään ei ole mitään varmaa tietoa alkavatko tutkimaan, kaikki puhuu vain oletuksella

    Äänestä

Tällä naapuriavulla se toinenkin ryhmä yrittää ratsastaa. Eiköhän porukka tiedä mistä on oikeasti kyse. Peitettyä rahankeruuta, sitä se on. Eri asia jos ypt käy tekemässä lumityöt naapurille tai käyvät kaupassa naapurille. Eikä niin että ventovieraat maksaa vuokria jne.

Äänestä
  • Tämä! Eivät vaan oikeasti tajua! Kuinka tyhmä ihminen oikeestaan on kun ei ymmärrä mitä saa tehdä ja mitä ei. Laki se on noissakin hommissa!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tämä! Eivät vaan oikeasti tajua! Kuinka tyhmä ihminen oikeestaan on kun ei ymmärrä mitä saa tehdä ja mitä ei. Laki se on noissakin hommissa!

    Kyllä. Turha selittää mitään naapuriapua, kun se ei sitä ole.
    Esim. maaliskuun vuokra 850 eur on maksamatta, miksi edes mainita summaa kun ei sitä naapuriavulla makseta. En usko ainakaan että mikään muu kuin raha kelpaa. Ei näitä luonnossakaan makseta, enää 😁

    Ei oo todellista, taasko kerätään rahaa vuokrarästeihin

    Samaan tapaan kuin ennenkin.
    Vuokra on maksamatta ja pulaa on myös pikkuhousunsuojista.

    Ja tuttu äiti ja tytär Joensuusta jälleen kerran apua vailla. Miten on, olenko ainoa joka sisäistää ja muistaa näitä seinäpyyntöjä? Varmaan oli viides kerta puolen vuoden sisällä kun ostatettiin muitten piikkiin ruokaa.

    Onkohan niitä edes olemassa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onkohan niitä edes olemassa?

    Voipi olla itse yp kun tehtailee näitä ja ottaa avun itselle?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voipi olla itse yp kun tehtailee näitä ja ottaa avun itselle?

    Saattaa olla tuokin totta. Tämä kyseinen daami on kirjoittanut riipaisevan kehun yplle omalla profiilillaan joten olettaisin hänen olevan olemassa. Mutta samaa olen ajatellut muutamista hakemuksista, että ovat omia sepitettyjä tarinoita. Parin viikon takainen yhden moden avunpyyntö oli ainakin itse tehtailtu. Yllättävän nopeasti se poistuikin kun oli valmis....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja tuttu äiti ja tytär Joensuusta jälleen kerran apua vailla. Miten on, olenko ainoa joka sisäistää ja muistaa näitä seinäpyyntöjä? Varmaan oli viides kerta puolen vuoden sisällä kun ostatettiin muitten piikkiin ruokaa.

    Nämä on taas vappukassin hakijoiden joukossa. Tarkoittaako kun kerran olet ollut hakijana (tämä kaksikko on koko ajan) niin automaattisesti olet jokaisessa joulu pääsiäis vappu arpajais jne hössötyksessä mukana??
    Tässähän tytär ei edes asu äitinsä luona...

    Äänestä

Näiden keräysten uskottavuus on totaalisesti romahtanut. En osallistu niihin.
Tuen ainoastaan omia lapsenlapsiani, sillä se on aitoa ja rehtiä toimintaa.

Äänestä

Olen nyt tutustunut ryhmän toimintaan. Ryhmässä ei suoraan pyydetä rahaa, joten poliisi tuskin alkaa tutkimaan. Esim Apuna ry ei ole tällä hetkellä rahankeräyslupaa, on kylläkin jonossa ja siellä ylläpito ilmoitti että rahaa eivät saa pyytää, mutta auttaja saa itse päättää miten haluaa auttaa. Eli tämä kyseinen ryhmä toimii aivan lain mukaan.

Äänestä
  • Voitko vähän perustella väittämääsi. Mihin tarkoitukseen ylipäänsä on esim pienkeräylupa tehty. Apuna ry rahankeräyslupa on tällä hetkellä odottamassa voimaantuloa, tosin viiveellä. Kyllä heillä on ihan luvallista rahankeräystä, lupa oli päässyt vanhenemaan. Kannattaa ensin selvittää asiat ennenkuin puhuu puuta heinää. Käsi sydämellä ryhmästä se lupa puuttuu, sitä ei ole haettu eikä tulla hakemaan,joten se siitä laillisuudesta.

    Äänestä

  • Eli Sinin mielestä jokainen voi perustaa vastaavan ryhmän ja verhoilla avun pyynnöt jotenkin näin, perheellä on vuokra velkaa 1400 euroa ja he tarvitsevat apua hygieniatarvikkeisiin. Porukka laittaa mp maksuja ja kohta ilmoitetaan itku silmässä vuokraa maksettu 1200 euroa. Tässä kohtaa tulee se olennainen, mitä 1200 euroa on jolla se vuokra lyheni? Kun kerran maksettiin?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voitko vähän perustella väittämääsi. Mihin tarkoitukseen ylipäänsä on esim pienkeräylupa tehty. Apuna ry rahankeräyslupa on tällä hetkellä odottamassa voimaantuloa, tosin viiveellä. Kyllä heillä on ihan luvallista rahankeräystä, lupa oli päässyt vanhenemaan. Kannattaa ensin selvittää asiat ennenkuin puhuu puuta heinää. Käsi sydämellä ryhmästä se lupa puuttuu, sitä ei ole haettu eikä tulla hakemaan,joten se siitä laillisuudesta.

    Etkö ymmärrä lukemaasi? Siellä ei suoraan pyydetä rahaa. Soita vaikka poliisille ja kysy. Laita sitten faktaa.

    Ymmärrän hyvinkin. Kun ilmoitetaan esiim. epäsuorasti juuri tuo maksamaton vuokra, niin se on verhoiltua rahankeräystä.
    Tämä on sisäministerön sivuilta .
    Rahankeräys on luvan- tai ilmoituksenvaraista toimintaa.
    Rahankeräyksillä vedotaan yleisöön rahalahjoitusten saamiseksi. Rahankeräyksessä lahjoittajille ei anneta vastiketta eli lahjoittaja ei saa mitään rahaa vastaan.
    Poliisin sivuilta tämä.
    Yksittäisen ihmisen tai perheen hyväksi on mahdollista kerätä rahaa, mutta sekin edellyttää rahankeräyslupaa.
    Perheen auttaminen
    Onnettomuuteen joutuneen yksittäisen henkilön tai perheen auttaminen on mahdollista rahankeräyksellä. Toiminta edellyttää rahankeräysluvan.
    Sosiaalisessa mediassa julkaistavat pyynnöt rahallisesta avusta vaativat aina rahankeräysluvan. Sen sijaan tavaralahjoituksia voi vapaasti pyytää.
    Toivottavasti sinä ymmärrät.

    Rahaa ei pyydetä suoraan, ilmoitetaan rästit ym laskut. Auttaja itse päättää miten auttaa. Mikäli olisi alkanut tutkinta sivusto ei enää toimisi. Tämä on laillista toimintaa niin kauan kun viranomainen päättää toisin. Ja eikö tästä jo tutkinta tehty viime vuonna? Ja edelleen onko kenelläkään varmaa tietoa kiinnostaako viranomaisia?

    Pyydetään epäsuorasti ilmoittamalla summa. Eipä laskuja tietääkseni voi maksaa kuin rahalla. En ole kuullut viime vuonna tehdystä tutkinnasta, oliko edes? Sen tiedän että rikosilmoitus on tehty tänä vuonna.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ymmärrän hyvinkin. Kun ilmoitetaan esiim. epäsuorasti juuri tuo maksamaton vuokra, niin se on verhoiltua rahankeräystä.
    Tämä on sisäministerön sivuilta .
    Rahankeräys on luvan- tai ilmoituksenvaraista toimintaa.
    Rahankeräyksillä vedotaan yleisöön rahalahjoitusten saamiseksi. Rahankeräyksessä lahjoittajille ei anneta vastiketta eli lahjoittaja ei saa mitään rahaa vastaan.
    Poliisin sivuilta tämä.
    Yksittäisen ihmisen tai perheen hyväksi on mahdollista kerätä rahaa, mutta sekin edellyttää rahankeräyslupaa.
    Perheen auttaminen
    Onnettomuuteen joutuneen yksittäisen henkilön tai perheen auttaminen on mahdollista rahankeräyksellä. Toiminta edellyttää rahankeräysluvan.
    Sosiaalisessa mediassa julkaistavat pyynnöt rahallisesta avusta vaativat aina rahankeräysluvan. Sen sijaan tavaralahjoituksia voi vapaasti pyytää.
    Toivottavasti sinä ymmärrät.

    Soita poliisille ja kysy, laita sit tänne faktaa. Fakta on se että ryhmässä ei suoraan pyydetä rahaa. Miksi et ota selvää viranomaisilta?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Soita poliisille ja kysy, laita sit tänne faktaa. Fakta on se että ryhmässä ei suoraan pyydetä rahaa. Miksi et ota selvää viranomaisilta?

    On kuule soitettu ja sen soiton pohjalta saatu varmistus ja tehty rikosilmoitus.
    Riittääkö?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On kuule soitettu ja sen soiton pohjalta saatu varmistus ja tehty rikosilmoitus.
    Riittääkö?

    Milloin olet tehnyt rikosilmoituksen? Ihmettelen vaan kun ryhmä vaan saa jatkaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Milloin olet tehnyt rikosilmoituksen? Ihmettelen vaan kun ryhmä vaan saa jatkaa.

    Maaliskuussa. Tuskin on ihan ensimmäinen poliisilla tutkinnan alla oleva rikos, mutta pikku hiljaa hyvä tulee.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Maaliskuussa. Tuskin on ihan ensimmäinen poliisilla tutkinnan alla oleva rikos, mutta pikku hiljaa hyvä tulee.

    Tiedän varmasti että muutama on tehnyt rikosilmoituksen jo marraskuussa, ihmeen kauan tutkinta kestää jos sitä edes aloitetaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tiedän varmasti että muutama on tehnyt rikosilmoituksen jo marraskuussa, ihmeen kauan tutkinta kestää jos sitä edes aloitetaan.

    Tarvitaan / kerätään kunnon näyttö ja nettipoliisi lausunnot. Eiköhän se siitä lähde etenemään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voitko vähän perustella väittämääsi. Mihin tarkoitukseen ylipäänsä on esim pienkeräylupa tehty. Apuna ry rahankeräyslupa on tällä hetkellä odottamassa voimaantuloa, tosin viiveellä. Kyllä heillä on ihan luvallista rahankeräystä, lupa oli päässyt vanhenemaan. Kannattaa ensin selvittää asiat ennenkuin puhuu puuta heinää. Käsi sydämellä ryhmästä se lupa puuttuu, sitä ei ole haettu eikä tulla hakemaan,joten se siitä laillisuudesta.

    Apuna ry.llä ei ole voimassa olevaa keräyslupaa eivätkä saa silloin rahaa ottaa tilille.
    Eli keräävät rahaa ilman lupaa. Mikä siinä on vaikea ymmärtää?
    Sinun kannattaa se selvittää,tämä on poliisien tiedossa.

    Äänestä

  • Anonyymi00084 kirjoitti:

    Apuna ry.llä ei ole voimassa olevaa keräyslupaa eivätkä saa silloin rahaa ottaa tilille.
    Eli keräävät rahaa ilman lupaa. Mikä siinä on vaikea ymmärtää?
    Sinun kannattaa se selvittää,tämä on poliisien tiedossa.

    Saa ottaa tilille mutta eivät saa pyytää rahaa, Apuna ry toimii ihan laillisesti

    Äänestä

  • Anonyymi00086 kirjoitti:

    Saa ottaa tilille mutta eivät saa pyytää rahaa, Apuna ry toimii ihan laillisesti

    Ei pidä paikkaansa. Rahankeräyslupa täytyy olla voimassa ja heillä ei ole. Silloinhan tämä tarkoittaisi sitä että mikä ryhmä vaan voi toimia kuten he?

    Äänestä

  • Anonyymi00087 kirjoitti:

    Ei pidä paikkaansa. Rahankeräyslupa täytyy olla voimassa ja heillä ei ole. Silloinhan tämä tarkoittaisi sitä että mikä ryhmä vaan voi toimia kuten he?

    Kyllä pitää, moni ryhmä toimii juuri noin vaikka ei ole ikinä ollut rahankeräyslupaa. Lahjoittaja saa itse pättäää miten avun haluaa antaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00088 kirjoitti:

    Kyllä pitää, moni ryhmä toimii juuri noin vaikka ei ole ikinä ollut rahankeräyslupaa. Lahjoittaja saa itse pättäää miten avun haluaa antaa.

    Totta. Silti täällä puhutaan toisesta ryhmästä ja rahankeruusta. Taitaa käydä tunteisiin toinen ryhmä monella.

    Äänestä

  • Anonyymi00089 kirjoitti:

    Totta. Silti täällä puhutaan toisesta ryhmästä ja rahankeruusta. Taitaa käydä tunteisiin toinen ryhmä monella.

    Siis mikä toinen ryhmä?

    Äänestä

  • Anonyymi00090 kirjoitti:

    Siis mikä toinen ryhmä?

    Puhutaanko nyt apua käsi toisen taskussa ryhmästä? Siellä rehottaa rahakeruu, ypn autosta ym. lähtien. Apuna ry ei liity tähän mitenkään, hehän toimivat lain mukaan, auttavat pyyteettömästi ilman mitään pyyntöjä itselleen.

    Äänestä

Vappukassit jaossa, äkkiä jonoon jos on tarvetta simalle ja serpentiinille.
Sitten jo onkin kesäperheiden vuoro.. Infoa tulossa joten pysykää linjoilla.
Samat perheet on taas kuitenkin mukana ja tuollahan apu on kertaluonteista 🤭

Äänestä

Ilmankos yp kerää aina valtavat rahasummat ruokatilauksiin. Ostetaan 300 eurolla ruokaa yhdellä kertaa, mietityttää mihin ne ihmiset tunkee ne 5 laatikollista ja 3 muovipussillista ruokaa?
Eihän tuossa ole mitään järkeä.

Äänestä
  • Toisille kerää valtavat määrät ja joku toinen saa tosi vähän, sillä yp on välillä tosi kiire sulkea avunpyyntöjä. Tää ryhmä on tosi epätasapainossa.

    Äänestä

Apuna ry on laillinen rahankeräyslupa, tällä ryhmällä ei mitään. Kateudestako alkaa ilmoittelemaan? Ihmekös jos tähän ryhmään laittaa apuhakemuksen niin eka kysymys on ylläpidolta onko avunpyyntöä apuna ry sivulla. Uskon että tää tyyppi on laitettu pihalle apuna ry kun työntää nokkansa joka asiaan.

Äänestä
  • Totta, hän ei tule toimeen muiden avustusryhmien ylläpitäjien kanssa. He eivät halua olla missään tekemisissä hänen kanssaan. Eikä ihme.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Totta, hän ei tule toimeen muiden avustusryhmien ylläpitäjien kanssa. He eivät halua olla missään tekemisissä hänen kanssaan. Eikä ihme.

    Näin minäkin olen kuullut

    Äänestä

Voi hyvät avustajat sentään, älkää ikinä laittako rahaa jonkun randomin tilille, koskaan ei voi tietää mihin raha menee. Avustakaa suoraan avunpyytäjää esim ruokatilauksella tai lahjakortilla. Välistä vetäjiä ikävä kyllä riittää.

Äänestä
  • Juuri näin!
    Vielä vähemmän jonkun tuntemattoman tilille!

    Äänestä

Yksityishenkilö ei lain mukaan saa kerätä netissä rahaa omalle tililleen

Äänestä

Ihmettelen vain tässäkin ryhmässä, että jos eläinlääkärin lasku vie tilanteeseen, jossa häätöuhka alkaa konkretisoitua, niin onko siinä lemmikin pitämisessä mitään mieltä?

Äänestä
  • Eihän tuon ryhmän toiminnassa ile mitenkään muutenkaan järkeä. Huuhaata josta hyötyy 1 yp.

    Äänestä

Pääsee ainakin turkkiin...

Äänestä

Ja nyt lopettaa!! 5 vuotta kupannut ryhmästään kaiken, tuskin jättää autoa ym muille ylläpitäjille.
Hyvä että lähtee!

Äänestä
  • Kyllä närästää sinua pahasti auto ? Otappa Rennie.Lietsot täällä jonnen joutavaa.
    Miksi hänen pitäisi jättää auto jollekkin? Sehän on hänen ja sehän sinua kismittää.
    Täähän on pahempi kun naistenhuone,hyssykät sentään. Kateellisia katkeria eukkoja kirjottamassa,ilman omaa elämää. Menkääs nyt siivoo että jotain hyvää saatte aikaiseksi tai hankkikaa elämä vaikka ensin.
    Niin ollaan suurella suulla liikenteessä mutta kukaan teistä ei varmaankaan sano näitä asioita hänelle? Taputelkaa olkapäälle itseänne,noloja olette,kuulostatte vanhoilta katkerilta ämmiltä.

    Äänestä

  • Anonyymi00085 kirjoitti:

    Kyllä närästää sinua pahasti auto ? Otappa Rennie.Lietsot täällä jonnen joutavaa.

    Selkeästi siellä kirjoittelee taas ystävällinen ryhmäläinen joka samaistuu tiettyyn rooliin.
    Kyseessä näyttää olevan puhtaasti retorinen kysymys ryhmään liittyvästä autosta.
    Miksi hermostut noin? Eihän missään "työpaikassa" saa mukaan esim työsuhdeautoa tms.
    Ryhmän hyväksihän se kerättiin vaikkakin yhdelle henkilölle. Eikö tosi auttaja jättäisi hyvää hyvyyttään sen ryhmälle jos itse lopettaa?
    Vietähän kuitenkin mukava joulu, toivottavasti et kuitenkaan yksin, etenkään noin valtavan katkeroituneena naisena.

    Äänestä

  • Anonyymi00085 kirjoitti:

    Kyllä närästää sinua pahasti auto ? Otappa Rennie.Lietsot täällä jonnen joutavaa.
    Miksi hänen pitäisi jättää auto jollekkin? Sehän on hänen ja sehän sinua kismittää.
    Täähän on pahempi kun naistenhuone,hyssykät sentään. Kateellisia katkeria eukkoja kirjottamassa,ilman omaa elämää. Menkääs nyt siivoo että jotain hyvää saatte aikaiseksi tai hankkikaa elämä vaikka ensin.
    Niin ollaan suurella suulla liikenteessä mutta kukaan teistä ei varmaankaan sano näitä asioita hänelle? Taputelkaa olkapäälle itseänne,noloja olette,kuulostatte vanhoilta katkerilta ämmiltä.

    Kyllä on taas niin kauniisti ja asiallisesti kirjoitettu puolustuspuhe! Kirjoituksesta kuultaa läpi kirjoittajan oma pään sisältö ja arvot. Vai lieneeköhän ollut humalassa kirjoitettu ? Huh, huh.

    🤣🤣🤣🤣 Ei muuta ku popparit esiin taas, tässä taas viihdettä kerrakseen...🤣🤣🤣🤣🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00093 kirjoitti:

    Kyllä on taas niin kauniisti ja asiallisesti kirjoitettu puolustuspuhe! Kirjoituksesta kuultaa läpi kirjoittajan oma pään sisältö ja arvot. Vai lieneeköhän ollut humalassa kirjoitettu ? Huh, huh.

    Siellä on emäntä rauhoittunut siivouksen jälkeen ilmeisesti kunnolla terästetyn glögin voimalla, jälleen kerran. Tutusti kirjoitettu, ei jätä ketään kylmäksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00085 kirjoitti:

    Kyllä närästää sinua pahasti auto ? Otappa Rennie.Lietsot täällä jonnen joutavaa.
    Miksi hänen pitäisi jättää auto jollekkin? Sehän on hänen ja sehän sinua kismittää.
    Täähän on pahempi kun naistenhuone,hyssykät sentään. Kateellisia katkeria eukkoja kirjottamassa,ilman omaa elämää. Menkääs nyt siivoo että jotain hyvää saatte aikaiseksi tai hankkikaa elämä vaikka ensin.
    Niin ollaan suurella suulla liikenteessä mutta kukaan teistä ei varmaankaan sano näitä asioita hänelle? Taputelkaa olkapäälle itseänne,noloja olette,kuulostatte vanhoilta katkerilta ämmiltä.

    kirjoittaako siinä auton "omistaja" ihan itse? voi sinnuu jonnen? joutavaa....oot kova suustas ja pahapäinen eukko kun tuommosita haastelet

    Äänestä

  • Anonyymi00085 kirjoitti:

    Kyllä närästää sinua pahasti auto ? Otappa Rennie.Lietsot täällä jonnen joutavaa.
    Miksi hänen pitäisi jättää auto jollekkin? Sehän on hänen ja sehän sinua kismittää.
    Täähän on pahempi kun naistenhuone,hyssykät sentään. Kateellisia katkeria eukkoja kirjottamassa,ilman omaa elämää. Menkääs nyt siivoo että jotain hyvää saatte aikaiseksi tai hankkikaa elämä vaikka ensin.
    Niin ollaan suurella suulla liikenteessä mutta kukaan teistä ei varmaankaan sano näitä asioita hänelle? Taputelkaa olkapäälle itseänne,noloja olette,kuulostatte vanhoilta katkerilta ämmiltä.

    Aina sama selitys, hankkikaa elämä.
    Pelkkää lässytystä. Taputtele tai edes siivoa sinä siellä vaan rauhassa mitä huvittaa.
    Mene sinä kertomaan hänelle kun näette seuraavan kerran tai ota vaikka tosite.

    Äänestä

  • Anonyymi00085 kirjoitti:

    Kyllä närästää sinua pahasti auto ? Otappa Rennie.Lietsot täällä jonnen joutavaa.
    Miksi hänen pitäisi jättää auto jollekkin? Sehän on hänen ja sehän sinua kismittää.
    Täähän on pahempi kun naistenhuone,hyssykät sentään. Kateellisia katkeria eukkoja kirjottamassa,ilman omaa elämää. Menkääs nyt siivoo että jotain hyvää saatte aikaiseksi tai hankkikaa elämä vaikka ensin.
    Niin ollaan suurella suulla liikenteessä mutta kukaan teistä ei varmaankaan sano näitä asioita hänelle? Taputelkaa olkapäälle itseänne,noloja olette,kuulostatte vanhoilta katkerilta ämmiltä.

    No jo on pitkät piuhat kirjoittajalla 🤣 vai vastako nyt löysit tämän keskustelun. Miettiä sopii miksi ei sanota näitä ao:lle päin naamaa, Syy on se kuuluisa nanosekunti.... 🤣🤣🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00085 kirjoitti:

    Kyllä närästää sinua pahasti auto ? Otappa Rennie.Lietsot täällä jonnen joutavaa.
    Miksi hänen pitäisi jättää auto jollekkin? Sehän on hänen ja sehän sinua kismittää.
    Täähän on pahempi kun naistenhuone,hyssykät sentään. Kateellisia katkeria eukkoja kirjottamassa,ilman omaa elämää. Menkääs nyt siivoo että jotain hyvää saatte aikaiseksi tai hankkikaa elämä vaikka ensin.
    Niin ollaan suurella suulla liikenteessä mutta kukaan teistä ei varmaankaan sano näitä asioita hänelle? Taputelkaa olkapäälle itseänne,noloja olette,kuulostatte vanhoilta katkerilta ämmiltä.

    Pilkun ja pisteen jälkeen tulee aina välilyönti, raskasta luettavaa tuollainen sekoilu.

    Laitoit korkin kiinni?

    Äänestä

  • Anonyymi00102 kirjoitti:

    Pilkun ja pisteen jälkeen tulee aina välilyönti, raskasta luettavaa tuollainen sekoilu.

    Niin on! Kirjoittaja on selvästi ollut äidinkielen tunneilta pois, kokonaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00085 kirjoitti:

    Kyllä närästää sinua pahasti auto ? Otappa Rennie.Lietsot täällä jonnen joutavaa.
    Miksi hänen pitäisi jättää auto jollekkin? Sehän on hänen ja sehän sinua kismittää.
    Täähän on pahempi kun naistenhuone,hyssykät sentään. Kateellisia katkeria eukkoja kirjottamassa,ilman omaa elämää. Menkääs nyt siivoo että jotain hyvää saatte aikaiseksi tai hankkikaa elämä vaikka ensin.
    Niin ollaan suurella suulla liikenteessä mutta kukaan teistä ei varmaankaan sano näitä asioita hänelle? Taputelkaa olkapäälle itseänne,noloja olette,kuulostatte vanhoilta katkerilta ämmiltä.

    Joko sait apua pahaanoloosi? Toivottavasti hait apua ja myös sait sitä. Oltiin jo huolissamme sinun jaksamisesi kanssa, koska selkeästi sinä olet hankkinut omaan elämääsi raskasta työtä ja raskaita huveja, sen voi aina aistia näistä sinun julkaisuistasi.

    Äänestä

  • Anonyymi00102 kirjoitti:

    Pilkun ja pisteen jälkeen tulee aina välilyönti, raskasta luettavaa tuollainen sekoilu.

    Samalla lailla kirjoittaa ryhmässäänkin kaikki tarinat., raskasta luettavaa, mutta hyvin omaperäistä ja samalla helposti tunnistettavaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00085 kirjoitti:

    Kyllä närästää sinua pahasti auto ? Otappa Rennie.Lietsot täällä jonnen joutavaa.
    Miksi hänen pitäisi jättää auto jollekkin? Sehän on hänen ja sehän sinua kismittää.
    Täähän on pahempi kun naistenhuone,hyssykät sentään. Kateellisia katkeria eukkoja kirjottamassa,ilman omaa elämää. Menkääs nyt siivoo että jotain hyvää saatte aikaiseksi tai hankkikaa elämä vaikka ensin.
    Niin ollaan suurella suulla liikenteessä mutta kukaan teistä ei varmaankaan sano näitä asioita hänelle? Taputelkaa olkapäälle itseänne,noloja olette,kuulostatte vanhoilta katkerilta ämmiltä.

    Onko sitä autoa enää? Juurihan tuo pyysi Espoon sisällä kuljetusapua! Vai olikohan siinä jotain muuta takana, ehkä pitkäksi venynyt viikonloppu.... 🙄

    Äänestä

  • Anonyymi00112 kirjoitti:

    Onko sitä autoa enää? Juurihan tuo pyysi Espoon sisällä kuljetusapua! Vai olikohan siinä jotain muuta takana, ehkä pitkäksi venynyt viikonloppu.... 🙄

    Vai ongelmia ajokortin kanssa?

    Äänestä

Tätä on odotettu!! Päivän paras uutinen.

Äänestä

Ikävä tuottaa pettymys mutta toisin kävi.
Hän ei lopeta vaan jatkaa ihan parhaan ihmisen kanssa eli toisin sanoen itsensä kanssa. Näitä sivuprofiili hahmoja on rnrmmän kuin parhaassa satukirjassa.

Äänestä
  • Miten luokitellaan maailman paras ihminen?

    Äänestä

  • Anonyymi00081 kirjoitti:

    Miten luokitellaan maailman paras ihminen?

    Hyvä kysymys, eiköhän tässä tapauksessa ole hän itse.

    Äänestä

  • Anonyymi00082 kirjoitti:

    Hyvä kysymys, eiköhän tässä tapauksessa ole hän itse.

    Eipä siellä kukaan muu äänessä ole kuin yksi ja sama yp, eli mikähän on johtopäätös?

    Äänestä

Miksei välitä riskeistä?

Äänestä

Laittomuuksien vallanpitäjät paljastuivat juuri.

Äänestä
  • Kukaan ei voi erehtyä siitä!

    Äänestä

Somessa mollataan ja myös joissakin FB ryhmissä että Apuna ry ei ole antanut saamiaan lahjoja lapsille eteenpäin, tämä ei ole totta, siinä on käynyt niin että jotkut lahjoittajat ei ole niitä ostaneet tai vieneet Sirrikujalle. Näinhän Apuna ry ilmoitti. Yp ei ole poistanut kenenkään lahjoja ja jos on niin siihen on varmasti erittäin hyvä syy esim avunhakijan huijaus tms.

Äänestä
  • Huomattu ja todella raskaalla kädellä yp kirjoittaa ja mollaa. Ikävää mustamaalausta.

    Äänestä

Oi oi mitä luin, jossain apuryhmässä perhe joka jo saanut apuja niin nyt pyydetään lapsille älyttömän kalliita kenkiä, aika hävytön pyyntö kun monilla perheillä ei ole edes ruokaa.

Äänestä
  • Niinpä, kohtuuttomaksi on mennyt. Mutta juuri tämä mahdollistetaan näissä ryhmissä. Opitaan että voi pyytää mitä vain, koska niissä maksatetaan vuokrat ym. Jää sitten ruokaan rahaa.... 🙄

    Äänestä

Satasen vappuprofeetta tässä terve. Eläkkeet on sitten saamarin arvokkaita.

Äänestä

Onko ryhmä lopettanut kun viikkoon ei ole mitään tapahtunut? Eikö ole yhtään oikein täytettyä hakemusta mennyt perille? Kummallista kun ylläpitäjiä on ryhmässä useita eikä mitään julkaisua tule?

Äänestä
  • Vai onko se sähköposti osoite sittenkin liian vaikea. .

    Äänestä

  • Anonyymi00115 kirjoitti:

    Vai onko se sähköposti osoite sittenkin liian vaikea. .

    Oli varmaan, koska onhan se vaikea...kannattaa kopioda se niin menee oikein!

    Äänestä

Apuna ry avustus facebookissa on kyllä omien ja läheisten kokemuksen mukaan luotettavin ja paras ryhmä se on sentään ihan rekisteröity yhdistys jossa avun tarpeessa olevien tiedot tarkistetaan joten huijaaminen ei onnistu ja siellä nytkin ihan ruoka apua pyydetään ei mitään vuokra velkoja pyydetä ketään maksamaan.

Nytkin siellä ketju missä voit ylläpitäjältä pyytää pulassa olevan perheen yhteystiedot ja voit itse heihin olla yhteydessä ja auttaa vaikka ihan itse viemällä ruoka kassin,lahjakortin,tehdä kauppa tilauksen tai jos helpointa siirtää avustettavan tilille halutessasi vaikka pari kymppiä ruoka rahaa.tässä apu menee suoraan itseltäsi perille avun saajalle ilman välikäsiä.
Suosittelen saa aika hyvän mielen siitä itsellekin

Äänestä
  • Tuo onkin hyvä tapa auttaa.
    Tuon toisen ryhmän auttaminen on sellaista että tuntuu kelpaavan vain raha ja sekin kierrätetään mobile pay maksuna ypn tilille.

    Äänestä

  • Anonyymi00119 kirjoitti:

    Tuo onkin hyvä tapa auttaa.
    Tuon toisen ryhmän auttaminen on sellaista että tuntuu kelpaavan vain raha ja sekin kierrätetään mobile pay maksuna ypn tilille.

    Joo kyllä soisin tätä kautta perheille enemmän apuja kun ton huijaus ryhmän kautta

    Äänestä

  • Anonyymi00120 kirjoitti:

    Joo kyllä soisin tätä kautta perheille enemmän apuja kun ton huijaus ryhmän kautta

    Samaa mieltä! Ikävää että tällaisessakaan auttamisessa Auttaja ja autettava eivät kohtaa vaan kaikki hoidetaan välikäden kautta.

    Äänestä

Miettiikö nuo auttajat yhtään mitään?
Niin uskomattomia tarinoita ettei ole tosikaan. Täydestä menee sinisilmäisille jäsenille jos jonkinlaista stooria.

Äänestä

Ei mieti. Menevät kirkkaat valot päällä jokaiseen tarinaan täysillä.
Vain raha kelpaa, ei yhteinen kauppareissu eikä ruokakassi.
Eli ei ole todellinen hätä kyseessä.

Äänestä

Eikö sitä lupaa ole myönnetty vieläkään???

Äänestä
  • Ei ole myönnetty, eikä sitä yp mielestä haeta! Syytä moiseen voi kysellä suoraan häneltä!

    Äänestä

Koska tämä on sen ypn työ jolla elää

Äänestä

Eikö Hoperyllä ole törkeä petostutkinta käynnissä?

Äänestä

Eikö olisi parempi lahjoittaa vaatteita johonkin paikalliseen ja suomalaisia vähävaraisia tukevalle järjestölle kuin UFFILLe, joka tukee vain rikkaita, veroparatiiseissa loisivia oligarkkeja?
Lue netistä: RYYSYILLÄ RIKKAAKSI ja katso videot, myös, SILMINNÄKIJÄN, video.

Äänestä

Apunalla ei ole rahankeräyslupahakemusta vireillä. Heidän on turha syyttää viranomaisia. Asia selviää kysymällä asiaa viralliselta taholta. Heillä ei myöskään ole rahankeräyslupaa.

Tunteisiin silti vedotaan ja apua pyydetään mutkien kautta. Ei hyvä.

Äänestä
  • Eipä taida olla vieläkään ja somessa leviää hurja nyyhkytarina ja nettisivujen kautta pääsee lahjoittamaan, mutta missään ei ole rahankeräyslupaa näytillä.

    Äänestä

Olen antanut paljon ilmi,myös Tiktokissa rahankerjääjiä.

Äänestä

Ja taas kusetusta kattokaa iltalehti apuna ry lavastaa pojan koulukiusaamis kuolemalla! Ei ole rahan keruu lupaa, koko vantaa ei tiedä pojasta mitään että näin olisi edes tapahtunut. Ja edelleen ei oo rahalupaa!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Poliisin sivulta lainattua:

===Naapuriapu
Naapuriapua ei pidetä rahankeräyksenä. Naapuriapu on toimintaa, jossa läheiset auttavat erilaisiin vaikeuksiin joutunutta henkilöä tai perhettä. Naapuriapua voivat antaa ystävät, tuttavat, sukulaiset ja samalla paikkakunnalla asuvat henkilöt. Naapuriapu perustuu siis siihen, että apua antavat henkilöt tuntevat autettavan jollain tavalla.

Naapuriapu voi olla tavaran, rahan tai työpanoksen antamista. Jos naapuriapua annetaan rahan muodossa, tulee avun antamisen kuitenkin perustua oma-aloitteisuuteen. Toisin sanoen naapuriavun antamista varten ei saa järjestää rahankeräystä eli pyytää yleisöltä rahalahjoituksia. Rahan kerääminen naapuriapuna ei ole mahdollista esimerkiksi internetissä tai sosiaalisessa mediassa.====

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu