Suomen on syytä tarkkailla EU:ssa olevien Nato-maiden puheita

Anonyymi

Venäjän eskalaatiossa Saksa, Ranska, Unkari ovat kallellaan Venäjään päin. Jos EU-maat ja vielä Naton jäseninä olevat maat ryhtyvät päättämään Suomen mahdollisesta Nato-jäsenyydestä Suomen ohi, tällöin Suomen pitää erota EU:sta. Sellaisessa valtioliitossa ei kannata jatkaa, jossa Suomen yli kävellään kaikissa asioissa ja maksatetaan tärviövaltioiden kuluja kalleimman mukaan.

Suomi on nettomaksajana EU:ssa Etelä- ja Keski-Euroopan haluttomalle ja välinpitämättömälle talouspolitiikalle EU:n loppuun asti. Suomessa on EU:n hankalimmat geologiset olosuhteet, lyhyt kasvukasi, pakkasta, routaa ja me maksetaan ympärivuotisen kasvukauden omaaville maille, kuin myös naapurimaille. Ihan hullua.

8

136

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sama koskee Ukrainaa; vuonna 2014 ja sen jälkeen USA ja natomaat ovat hääränneet Ukrainan kimpussa saadakseen maan päättäjät ja kansalaiset liittymään natoon ja EU:n jäseneksi.
      Venäjä tuli mukaan itä-ukrainalaisten tueksi venäjänkielisille alueille samoihin aikoihin.

      Juuri siitä sisällissota alkoi ja jatkuu edelleen. Suomessa asuvan Ukrainalaisen mukaan vuonna 2014 itä- ja länsimielisiä oli saman verran, mutta tilanne on muuttunut länsipropakandan ansiosta niin että nyt itä-mielisiä on vain n. 20%.

      Miksi Ukraina ei saa päättää itse omista asioistaan, vaikka sitä toitotetaan kaiken aikaa mediassa.

      • Anonyymi

        Jos valinta olisi vapaa, moniko Venäjän naapurimaista haluaisi olla kompuksessa Venäjän kanssa ja moniko liittyisi Naton jäseneksi? Miksi *kaikki* Varsovan liiton maat halusivat loikata "yhteisen vihollisen" puolelle?
        Kannattaa huomata minkä liiton politiikka on sotaisaa ja minkä ei. Venäjä ei pysty eikä halua olla sotimatta. Putinin jälkeen tulee uusi johtaja, joka aikanaan tulee käymään omat sotansa. Sotiminen on Venäjän politikoille sama ikiaikainen tahtotila, kuin suomalaisten politiikkojen loputon halu tehdä suomesta koko maailman sosiaalitoimisto. Hallitukset ja kansanedustajat vaihtuvat, mutta vuosi vuodelta maksetana ja lahjoitetaan yhä enemmän. Kotimassa kaikki kurjistuu ja kokonaisveroastetta korotetaan vuosi vuodelta.

        Venäjän sisäpolitiikan kannalta jatkuva tahto sotimiseen on tavallaan mielenkiintoinen ilmiö seurattavaksi nopean tiedonvälityksen aikakaudella. Ennen Venäjällä oli vain yksi totuus, se jota hallitus ajoi ulos kanavistaan. Nopean tiedonvälityksen aikakaudella tiedonvälitys haastaa Venäjän yhden totuuden politiikkaa. Venäläisillä on toimiva ja tehokas puskaradio mitä tulee yhden totuuuden politiikkaan. Sotiminen on kallista ja tuntuu ihan varmasti normikansalaisen elinolosuhteissa maksettavana hintana.


    • Anonyymi

      Natoon liittyminen Suomen tuho!

      • Anonyymi

        Tuhon tietä kuljen.


    • Anonyymi

      Mielenkiintoinen kirjoitus Venäjän sotaisuudesta?
      Taitaa se Venäjä sitten olla suuri uhka lännelle kun Naton pitää haalia kaikki muut maat sotajoukkoihinsa?
      Mitähän kaikkea siellä pinnan alla luuraa, mitä tavallinen kansalainen ei havaitse?

      • Anonyymi

        USA himoitsee Venäjän raka-aineita. Himoitsee saada omapelle johtoon, kuten muuallakin!


    • Kannattaakin heti tänään jättää hakemus NATO jäsenyydestä niin saat sinäkin rauhan sielullesi!

      Todellisuudessahan NATO jäsenyys on paras tae siitä, etteivät venäläiset typerykset edes yritä mitään!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      128
      11178
    2. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      157
      10341
    3. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      26
      8040
    4. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      197
      6578
    5. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      53
      5691
    6. Milloin viimeksi näit kaivattusi?

      Toimisitko nyt toisin kuin siinä tilanteessa teit?
      Ikävä
      74
      5102
    7. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      151
      4434
    8. Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata

      Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai
      Maailman menoa
      27
      4259
    9. Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi

      Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas
      Maailman menoa
      77
      4109
    10. Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"

      Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris
      Maailman menoa
      135
      3655
    Aihe