Suomen politikot

Anonyymi

Voi sitä tyhmyyden määrää. Joukossa on hyvä olla väärässä. Eija -Riitta Korhola on henkilö jota ihailen ,mitä ihailtavan viileää analyysiä ilmastopolitiikasta. Ja muutenkin terveet mielipiteet. Presidentti ainesta. Jopa Niinistön Sale jää toiseksi epämääräisillä sanomisillaan,jota pitää jälkeenpäin oikoa.

3

52

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hullukin tietää, että Suomen velkaantuminen johtuu EU:sta, maamme mamutuksesta ja koko maailman parantamisesta, mutta miten ihmeessä hallitus ei sitä tiedä?! Varojamme ei saa levitellä taivaan tuuliin, sillä menokohteita ja kaikenkarvaisia ottajia kyllä rahoillemme, maallemme ja luonnonvaroillemme riittää loputtomasti!

      Mitä sitten pitäisi tehdä? ... Erotaan ensin HETI eurosta, ettei tule enempää vahinkoa, ja sitten parin vuoden aikana EU:sta palaamalla sopimuksiin, joita mm. Islanti, Norja, Sveitsi, Englanti, Monaco ja Lichtenstein noudattavat, kuten mekin ennen EU:ssa oloa. Silloin oli meilläkin asiat hyvin, koska voimme päättää omista asioistamme itsenäisesti niin, että suomalaisten turvallisuus ja hyvinvointi kulkivat aina kaiken muun edellä!

      Köyhän ja velkaisen maan pienen kansan ei missään nimessä kannata jatkaa maksajana oloa, eikä koko maailman sosiaalitoimiston ylläpitoa, saati yrittää suuruudenhulluna pelastaa maailmaa sen ilmastolta, jonka luonnollisiin muutoksiin ei ihmisellä ole osaa eikä arpaa!

    • Anonyymi

      Suomi voi pelastua ainoastaan seuraavin toimenpitein:

      RAJAT KIINNI PAKOLAISILTA!
      On parempi auttaa muuten.

      RAJAT KIINNI RIKOLLISILTA!
      Emme tarvitse lisää roistoja.

      MAAHANMUUTTO SEIS!
      Ei ole suomalaisten asia elättää ulkolaisia.

      MAAHAN JO TULLEET ULOS!
      Suomi on suomalaisten koti, eikä mikään koko maailman sosiaalitoimisto.

    • Anonyymi

      Seuraavalla videolla on parempi esimerkki siitä, ettei Suomenkaan väkilukua tarvitse saati kannata kasvattaa varsinkaan maahanmuutolla!👌

      Liechtenstein: Is This the Hardest Country to Immigrate to?
      https://www.youtube.com/watch?v=VwnGyzH2R1M

      30 vuoden maassa asumisen vaatimus ennen kansalaisuuden saamista on hyvä samoin, kuin riittävä pankkitili ja tuottava työ. Miksei otettais sitäkin mallia Suomeen? Minä vaan kysyn!

      Suomalaisen kanssa pitäisi myös olla naimisissa vähintään kolme vuotta ja lisäksi olla asunut maassa ainakin 12 vuoden ajan.

      ... Ja, jos Japani otti viime vuonna kahdeksan (8) tarkkaan valittua maahanmuuttajaa, niin Suomen pitäisi väkilukuun suhteutettuna ottaa korkeintaan kaksi (2) parasta maahanmuuttajaa viiden (5) vuoden välein!

      ... Tarttis varmaan tehdä jotain lain parannuksia sensijaan, että lahjoitamme maamme lyhyessä ajassa kaikille maailman roistoille ja avunpyytäjille, jotka tänne tunkeutuvat!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      318
      7504
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2166
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      176
      1830
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1372
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1287
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1241
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      170
      1221
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      55
      1161
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1081
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1019
    Aihe