Ajatuksia viimeisestä HS-gallupista

https://demokraatti.fi/perussuomalaisten-romahduksen-ja-keskustan-nousun-takaa-pilkistaa-jannittava-menestystarina-johon-juuri-kukaan-ei-kiinnita-huomiota

"SDP:N kannatus eduskuntavaaleja koskevassa kyselyssä on pyörinyt jo pitkään noin 19 prosentissa. Luku ei tapaa nousta otsikoiden laatijoiden poimintoihin varmaankaan syystä, ettei siinä ole tapahtunut juuri muutoksia pitkiin aikoihin.

Näkökulmaa vain vähän vaihtamalla voi kysyä, eikö ole mielenkiintoista, kuinka korkealla SDP:n kannatus edelleen on pääministeripuolueen asemassa ja alituisessa mediatutkassa. Kannatushan on selvästi korkeammalla kuin eduskuntavaaleissa 2019, jotka SDP voitti. Tyypillisesti pääministeripuolue kärsii viimeistään tässä vaiheessa kautta vastuunkantajan taakkaa, jonka voisi teoriassa kuvitella näkyvän nyt myös SDP:n suosiossa.

Voisiko siis kuitenkin olla, että kaikesta oppositio- ja mediakritiikistä huolimatta hallitus ja SDP ovat itse asiassa onnistuneet aika hyvin poikkeuksellisen vaikeissa oloissa, koronan keskellä ja Venäjän pullistelun luoman uuden kansainvälisen kriisin edessä? Kuulostaako mitenkään mahdolliselta?"

Tästä olen aiemmin täällä(kin) kirjoittanut. Iltalehti-tyyppiset muka-kohujutut biletyksistä ja aamupaloista eivät ole vaikuttaneet millään tavalla.

Hallitus ja pääministeripuolue on tehnyt asioita oikein ja kannatus on siksi vakaata. Nyt vaikuttaa, että vihreisiin ja PS:n pettyneet nostavat kokoomuksen kannatusta. samoin Keskustan.
1169
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

No nyt suututit palstan pankkopojan jonka mielestä vain oikeistolehtiä voi linkittää tänne.

Äänestä

Ja nuo biletysjutut tms on olleet niin pikkuruisia asioita, että olisi ihme jos ne jotekin vaikuttaisi. Eteenkin nuorten joukossa lisännyt Marin ja nykyisen hallituksen suosiota.
Ei kaikki kaipaa naama vakavalla ilmeellä olevia tummapukuisia vanhoja jääriä, maailma on muuttunut.

Äänestä

SDP on onnistunut luomaan pääministeripuolueesta valtiohoitajapuolueen kuvan. SDPn suosio on aina kasvanut, kun puolueesta välittyy kuva Suomen edun ajajasta ohi puolueen oman edun. Tämähän on SDPn menestysvuosilta tuttua. Se oli aikoinaan pääministerinä olleen Mauno Koiviston resepti ja se puri suomalaisiin kuin kuuma veitsi voihin. Marinilla on tietysti vielä pitkä matka Koiviston kansansuosioon, mutta alku oli kyllä hyvä.

SDPn suosio on pitänyt osittain Vihreiden heikon hapen ansiosta. Vihreistä on kyllä varmaan oikean laidan siirtymää myös Kokoomukseen. SDP hyötyy myös siitä, että persut ovat alamäessä. Duunarit ovat alkaneet ymmärtää, etteivät persut kykene heidän etujaan ajamaan. Persujen vahva oikeistolaisuus on paljastunut heille vähin erin.

Tässä eletään jonkinlaista poliittisen rekyylin vaihetta. Vanhat puolueet vahvistavat asemiaan. Persujen kannattajat ovat huomanneet, ettei räkätyksellä ja kaiken vastustamisella asiat oppositiosta käsin muutu. Muiden puolueiden silmissä persut on enemmän tai vähemmän hallituskelvoton, joten katse on kääntynyt taas ikiopportunisteihin eli Kepuun.

Äänestä
  • Kovin samoissa näkemyksissä olemme tuossa asiassa. Aivan samoissa, mutta en olisi pystynyt yhtä hyvin näkemystäni ilmaisemaan.

    Äänestä

  • Höpö höpö taas MPP persujen oikeistolaisuudesta tai muusta punalasien läpi katsomastasi

    Vihreät ja persut inhovat toisiaan niin paljon, että se karkottaa ajattelevat ihmiset molemmista muihin puolueisiin. SDP hyötyy molemmista virroista, kepu persujen alamäestä. Tosin vihreöt nyt inhoavat lähes kaikkia muita paitsi itseään.

    Toinen seikka liittyy miehiin. Koulutetut miehet jättävät vihreät kun puolue keskittyy vain feminismiinsä, ja kouluttamattomat miehet karkaavat persuista kun puoluetta ylipäätään johtaa nainen. Kokoomua ja SDP hyötyvät tästä. Koulutetut ex-vihreät menee Kokoomukseen, kouluttamattomat ex-persut Kepuun tao demareihin. Ne koetaan perinteisemmiksi puolueiksi, ja vaikka osaa johtaa nainen, sekin suvaitaan. Persut on aina ollut johtajansa näköinen puolue, ensin Soinin, sitten Halla-ahon. Vanhoissa puolueissa on enemmän monikasvoisuutta johon miehet voivat nyt samaistua.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Höpö höpö taas MPP persujen oikeistolaisuudesta tai muusta punalasien läpi katsomastasi

    Vihreät ja persut inhovat toisiaan niin paljon, että se karkottaa ajattelevat ihmiset molemmista muihin puolueisiin. SDP hyötyy molemmista virroista, kepu persujen alamäestä. Tosin vihreöt nyt inhoavat lähes kaikkia muita paitsi itseään.

    Toinen seikka liittyy miehiin. Koulutetut miehet jättävät vihreät kun puolue keskittyy vain feminismiinsä, ja kouluttamattomat miehet karkaavat persuista kun puoluetta ylipäätään johtaa nainen. Kokoomua ja SDP hyötyvät tästä. Koulutetut ex-vihreät menee Kokoomukseen, kouluttamattomat ex-persut Kepuun tao demareihin. Ne koetaan perinteisemmiksi puolueiksi, ja vaikka osaa johtaa nainen, sekin suvaitaan. Persut on aina ollut johtajansa näköinen puolue, ensin Soinin, sitten Halla-ahon. Vanhoissa puolueissa on enemmän monikasvoisuutta johon miehet voivat nyt samaistua.

    PS on minunkin mielestäni pohjimmaltaan oikeistolainen puolue mutta on liian yhden tai korkeintaan kahden asian liike hurmatakseen kansaa yleisemmin. PS:n ei luoteta, että se olisi luotettava hallituskumppani. PS:n kannatusta laskee myös VKK jonne on työntynyt höyrypäisiä x-persuja.

    Ikuisuuskysymyshän on aina se kuinka poliitikon suuri henkilökohtainen suosio heijastuisi koko puolueelle, esimerkiksi Sanna Marin ja Li Andersson joiden henkilökohtaiset suosiot ovat paljon suurempia kuin puolueidensa suosiot.

    Äänestä

  • Ei sosiaalidemokraatit kuin myöskään vasemmistoliitto ja vihreät ole ainakaan 2000 luvulla tehneet yhtään mitään hyvää suomalaisten köyhien hyväksi. Vastoin vaalilupauksia, omahyväisesti on menty hallituksiin mm.2011 kokoomuksen johtamaan hallitukseen jossa leikattiin Suomen lapsilta ja sitten. Ministerin pesti oli tärkeämpi kuin vaalilupaukset ja köyhien suomalaisten auttaminen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei sosiaalidemokraatit kuin myöskään vasemmistoliitto ja vihreät ole ainakaan 2000 luvulla tehneet yhtään mitään hyvää suomalaisten köyhien hyväksi. Vastoin vaalilupauksia, omahyväisesti on menty hallituksiin mm.2011 kokoomuksen johtamaan hallitukseen jossa leikattiin Suomen lapsilta ja sitten. Ministerin pesti oli tärkeämpi kuin vaalilupaukset ja köyhien suomalaisten auttaminen.

    Vasemmisto yle tekee kaikkensa jotta punavihreät pärjää.

    Äänestä

  • Koiviston YYA-sopimuksen purku oli todellinen valtiomies teko ja sen arvo on ollut suunnaton Suomelle, turvallisuuden kannalta ehdottomasti ja myös taloudellisesti nosti Suomen maailman kärkikastiin. Marinin hyvä puoli on se, että ei aja yhtä asiaa, vaan laaja-alaisesti Suomen etua.
    Demareiden lottovoitto oli Rinteen pudottaminen ja Marinin nosto.

    Äänestä

  • Meinaakos, että Marin olisi hyvä valtionhoitaja? HO HOO!

    Äänestä

Kolme syytä tilanteeseen, ei missään järjestyksessä.

1. Koronan osalta suomalaiset ovat olleet melko tyytyväisiä hallituksen toimintaan, ainakin ensimmäiset puolitoista vuotta. Ollaan eletty poikkeusoloissa, joten normaalia hallituksen kannatuksen sulamista ei ole ehtinyt tapahtua.

2. Kannattajat liikkuvat paljolti SDP:n, Vihreiden ja Vasemmistoliiton välillä. Nyt kaikki näistä puolueista ovat hallituksessa, joten mikään niistä ei ole päässyt hyötymään oppositioasemasta. Lisäksi Vihreiden heikkous on nostanut SDP:tä.

3. On tapahtunut joko liikettä persuista demareihin tai persujen siirtyminen en-osaa-sanoa ryhmään on nostanut myös SDP:n kannatusta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


aito-arska kirjoitti:

https://demokraatti.fi/perussuomalaisten-romahduksen-ja-keskustan-nousun-takaa-pilkistaa-jannittava-menestystarina-johon-juuri-kukaan-ei-kiinnita-huomiota

"SDP:N kannatus eduskuntavaaleja koskevassa kyselyssä on pyörinyt jo pitkään noin 19 prosentissa. Luku ei tapaa nousta otsikoiden laatijoiden poimintoihin varmaankaan syystä, ettei siinä ole tapahtunut juuri muutoksia pitkiin aikoihin.

Näkökulmaa vain vähän vaihtamalla voi kysyä, eikö ole mielenkiintoista, kuinka korkealla SDP:n kannatus edelleen on pääministeripuolueen asemassa ja alituisessa mediatutkassa. Kannatushan on selvästi korkeammalla kuin eduskuntavaaleissa 2019, jotka SDP voitti. Tyypillisesti pääministeripuolue kärsii viimeistään tässä vaiheessa kautta vastuunkantajan taakkaa, jonka voisi teoriassa kuvitella näkyvän nyt myös SDP:n suosiossa.

Voisiko siis kuitenkin olla, että kaikesta oppositio- ja mediakritiikistä huolimatta hallitus ja SDP ovat itse asiassa onnistuneet aika hyvin poikkeuksellisen vaikeissa oloissa, koronan keskellä ja Venäjän pullistelun luoman uuden kansainvälisen kriisin edessä? Kuulostaako mitenkään mahdolliselta?"

Tästä olen aiemmin täällä(kin) kirjoittanut. Iltalehti-tyyppiset muka-kohujutut biletyksistä ja aamupaloista eivät ole vaikuttaneet millään tavalla.

Hallitus ja pääministeripuolue on tehnyt asioita oikein ja kannatus on siksi vakaata. Nyt vaikuttaa, että vihreisiin ja PS:n pettyneet nostavat kokoomuksen kannatusta. samoin Keskustan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu