Meillä on jo nyt kaikki asejärjestelmät sovitettuna NATO:n vastaaviin järjestelmiin, edellisessä kilpailutuksesta kun hankittiin uusia hävittäjiä oli venäläinenkin hävittäjä mukana kilpailussa. Tällä kertaa ei ollut, vaan kaikki ehdokkaat ovat 100 % NATO yhteensopivia, kuten myös valittu kone.
Suomi harjoittelee aktiivisesti NATO:n yhteisharjoituksissa ja hyvällä menestyksellä.
Suomi on siis täysin NATO kelpoinen, kuten pitää ollakin. Venäjä kyllä tiedostaa asian, mutta toivoo varmasti voivansa miehittää maamme niin nopeasti, että NATO ei ehtisi apuun.
Mitään uutta "Talvisodan ihmettä" on turha toivoa, nykyään Venäjän sotilaat eivät kuole rintamallakaan nälkään ja omien kansalaisemme tahtotila ja kykeneväisyys rintamataisteluihin on melkein nolla. Lisäksi pitää muistaa, että talvisodassa saimme liittoutuneilta valtioilta apua esimerkiksi Brewster hävittäjien hankinnan suhteen ja jatkosodassa natzijoukkojen kautta.
Suomi ei siis nykyisessä maailmantilateessa pärjää omillaan, kun ei ennenkään täysin omillaan ole pärjännyt!
Eli jäsenhakemus sisään ja heti, se on kansakuntamme etu!!!!
Mikä muuttuisi NATO jäsenyyden myötä?
21
257
Vastaukset 21
- Anonyymi
Se siinä muuttuisi että venäjäsodat loppuu Suomessakin. Naton alueella ei ole sotia.
- Anonyymi
Eiköhän jatketa vanhalla ja hyväksi koetulla linjalla!
- Anonyymi
Ei se ollut millään tavalla hyvä linja! Liittoutuminen turvaa meidät sodalta!
- Anonyymi
Eli lisää venäjäsotia mieluummin kuin natojäsenyyden takaama rauha. Hullu?
- Anonyymi
JES
NATOon eikä tarvi kiirehtiä.
Anomuksen voi laittaa maanantaina. - Anonyymi
Loppuu iänikuiset Venäjä-sodat kuten Isoviha,pikkuviha, Suomen sota ja nuo 1930-ja 40-luvun sodat.Aina Venäjä ollut kimpussa. On aivan selvää, että tällainen pieni maa ei yksin pärjää Venäjälle. Ei missään tapauksessa pärjätä yksin. Suomi ,jos joku maa tarvtsee turvaa niin se on nimenomaan Suomi.
Miten noilla muilla mailla on ollut järkeä liittyä NATOon mutta ei meillä,jotka tarvitaan eniten turvaa.
Apua! - Anonyymi
Ei voisi enää nootteja tilata. Tai, no vois, mutta niillä pyyhkäistäisi kuten Virossa ym maissa nyt tehdään
- Anonyymi
Suomella on hyvin asiat kun sillä on NATOoptio ja yhteistyö ja hyökkäämättömyys sopimus Venäjän kanssa että ei siihen enää NATOa tarvita.
- Anonyymi
Jos palattaisiin taas vaihtoehtojen ääreen, eihän NATO ole ainut vaihtoehto koko maailmassa, eihän?
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17308169/sotilasliitto-kiinan-ja-suomen-valilla-
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu561344- 26980
- 78837
- 64768
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69744- 47714
Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131665Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.10632Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i12615Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31595- 85595
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45550Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �128543- 4542
- 92496
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24493- 36465
- 17464
Pitäisikö seksille asettaa huvivero?
(ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen113454- 36447