Suomalaisia runoja

Pieni laulu lapsista

Kynttilät käsissä
me kuljemme pimeitä teitä
ja pimeys ympäröi meitä
Hämmennys silmissä
me kuljemme totuuden teitä
ja totuus pakenee meitä
Yksin kuljemme
kaukana kaikista teistä
eikä kukaan ohjaa meitä
Lapsia me olemme loppuun asti
Odotamme ihmettä, petymme
itkemme ja unohdamme
Kutsumme yhtä yksinäistä
hiutaletta talven lumeksi
Lapsia me olemme loppuun asti,
kuljemme kynttilät käsissä,
hämmennys silmissä,
näkemättä tietä liekiltä
- Tommy Tabermann -

Suomalainen

Suomalainen on sellainen
joka vastaa kun ei kysytä,
kysyy kun ei vastata,
ei vastaa kun kysytään,
sellainen joka eksyy tieltä,
huutaa rannalla
ja vastarannalla huutaa
toinen samanlainen:
metsä raikuu, kaikuu,
hongat humajavat.

Tuolta tulee suomalainen ja ähkyy,
on tässä ja ähkyy,
tuonne menee ja ähkyy,
on kuin löylyssä ja ähkyy
kun toinen heittää kiukaalle vettä.

Sellaisella suomalaisella on aina kaveri,
koskaan se ei ole yksin
ja se kaveri on suomalainen.
Eikä suomalaista erota
suomalaisesta mikään,
ei mikään paitsi kuolema ja poliisi.
-Jorma Etto-

Oi, sanoi siili,
olen tunteellinen siili,
olen hyvä, kiltti, hellä,
ja kenelläpä, kellä,
on vastaansanomista?
Se vain on surullista,
että piikkikuoren alla
siilin hellyys piili.
Oi, sanoi siili,
olen surullinen siili,
niin yksinäinen jotta!
Ja se on aivan totta;
Se yksinänsä eli
ja piikein piikitteli,
ja piikkikuoren alla
sitten itkeskeli.

Kirsi Kunnas

Ei sitä arvannut
sodan varjossa eletyn
karun lapsuuden päivinä
mitä aarteita mieleensä kätki:
keväiset kaskisavut
syksyn riihentuoksuiset aamut
kurkien huuto karpalosuolla
salaperäinen sysimiilu
koulutienvarren metsässä
talvikin enkelinkasvot kuusten alla!

Olkoon se kuinka
typerän haikailevaa tahansa:
niiden muistojen voimalla
eletty monta ankeaa päivää
asfalttisarkojen pientareilla
katujen muumiokansan puserruksessa
mainosvalohelvetin ristitulessa.

Niistä muistoista eletty.
Ne ruokkivat lasta minussa,
pitävät ihmistä elossa.

Maaria Leinonen

Kiitos harhaluuloista,
kiitos hauraista kuvitelmista,
tämä puoli ylöspäin, varovasti.
Todellisuuden kosketukset,
milloin hellät, milloin tylyt,
todellisuuden heitot ja potkut
eivät voi mitään
kuvitelmalle.

Ihmiskunnalla on toivoa.
Vedet ja maa puhdistuvat vielä,
ilmaa on vielä kerran hyvä hengittää,
myrkkyjä ja aseita lakataan valmistamasta.
Vielä kerran me lepäämme puiden katveessa,
luemme runoja
kuuntelemme Sokrateen ääntä.
Tulevat uudet tunteet,
uusi herkkyys.

Kuvitelma, elätkö vielä?
Naivismini syvyyksistä minä huudan sinua.

Eila Pennanen
(Kiitos harhaluuloista, 1972)

Päivänsäde ja menninkäinen

Aurinko kun päätti retken
siskoistaan jäi jälkeen hetken
päivänsäde viimeinen.
Hämärä jo metsään hiipi,
päivänsäde kultasiipi
juuri aikoi lentää eestä sen,
kun menninkäisen pienen näki vastaan tulevan,
se juuri oli noussut luolastaan.
Kas menninkäinen ennen päivänlaskua ei voi
milloinkaan elää päällä maan.

Katselivat toisiansa,
menninkäinen rinnassansa
tunsi kummaa leiskuntaa.
Sanoi: "Poltat silmiäni,
mutt' en ole eläissäni
nähnyt mitään yhtä ihanaa!
Ei haittaa vaikka loisteesi mun sokeaksi saa
- on pimeässä hyvä asustaa.
Käy kanssani niin kotiluolaan näytän sulle tien
- ja sinut armaakseni vien!"

Säde vastas: "Peikkokulta,
pimeys vie hengen multa
enkä toivo kuolemaa.
Pois mun täytyy heti mennä,
ellen kohta valoon lennä
niin en hetkeäkään elää saa!"
Niin lähti kaunis päivänsäde, mutta vieläkin,
kun menninkäinen yössä tallustaa,
hän miettii miksi toinen täällä valon lapsi on
ja toinen yötä rakastaa.

Reino Helismaa

Runo "Kaarisilta" edustaa teosofiaa (Aale Tynni) / New Age ja vapaamuurariuden oppeja.

Hippasilla ovat kilit
Veitikkaiset hulivilit
Yksi heistä pakoon ehti
Takaa-ajo käynnissä on rehti

Herää, Suomi

[Arvi Jännes. Muistoja ja toiveita.]

Suomeni, kansani, synnyinmaa!
Äitini kurja ja kallis!
Kärsinyt ain' olet sorrantaa;
Vieläkö kärsinet kauvempaa,
Vieläkö luontosi sallis?

Suottako, kansani, keskeen jään
Raivasit maan ihanimman,
Suottako suojasit suojas tään,
Suottako välkytit peitses pään
Keskellä taistojen vimman?

Turhaanko kantelo soinut lie
Väinämön, tenhoisa, raikas?
Turhaanko synnyt kaikk' opit sie
Turhako Sammon nouanta-tie,
Turha sun muinainen taikas?

Vieras sun runteli ruumistas,
Suomeni suur', jalopeuran',
Sorti sun äänes ja valtas kaas,
Ilkkuen kuolontaisteloas,
Niin kuni isketyn teuraan.

Poikaskin moni kunnoton, oi,
Pöyhkänä päätäsi tallaa,
Maidon, jonk' utaristas joi,
Pilkoin palkiten, min vain voi, –
Rintansa täynnä on hallaa.

Herää, Suomi, niin loppuu yö,
Nouse jo pois, jalopeura!
Ken sua kieltävi, sortaa, syö,
Luotasi luo tahi maahan lyö!
Suuri on lastesi seura.

Vasta kun leijona valveutuu,
Loppuvi kärsimys Suomen;
Kun kuka kansoa halveksuu,
Sortuvi niin kuni juureton puu,
Silloin on Suomessa huomen.

Suomeni, kansani, synnyinmaa!
Äitini kultainen, kallis!
Kyllin jo kärsit sä sorrantaa,
Ellös kärsikö kauvempaa,
Ei sitä Luojasi sallis!