Pitäisikö ihmisen ensin tuntea itsensä, ennen kuin hän voi sanoa uskovansa? Pitääkö tietää, kuka uskoo? Näitä asioitahan pohti muistaakseni Spinoza aikoinaan ja sama askarruttaa minuakin.
Usko ja itsetuntemus
Pohtija
6290
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Uskikset eivät edes tiedä mikä on mielikuvitusta ja mikä totta.
on itsetuntemuksen kanssa,uskis tai ei, mitä sanot?
siis uskon ja itsetuntemuksen välille on varsin vaikeaa. Uskon tarkoitushan on lujittaa itsetuntemusta ja ilman hyvää itsetuntemusta usko jää väistämättä ulkokohtaiseksi. Ehkä voisi sanoa niin, että sisäistetty ja läpiajateltu usko on hyvä osa tervettä itsetuntemusta. Ulospäin se näkyy mielestäni lähinnä armollisuutena ja hyväksymisenä. Tosin sama pätee myös sisäistettyyn uskonnottomuuteen, sekin voi lujittaa itsetuntemusta silloin, kun ihminen sallii toisille mahdollisuuden uskoa tai olla uskomatta.
Jospa ihmisen täytyykin kuolla ensin, voidakseen sitten uudistautua ja sitten jättää itsensä tuntematta, jotta voisi odottaa uutta uskoaan! ;)
Itsetuntemus on todella vaarallista ateistin näkökulmasta katsottuna.
Sanottiinhan jo antiikin Kreikassa, että ihminen tunne itsesi, niin tunnet Jumalan.
Buddhalaisesta näkökulmasta "minä" pitäisi päinvastoin hävittää. Minähän koostuu kaikesta siitä, joka ihmiseen on syntymstä lähtien kasautunut ympäristön vaikutuksesta (mitä nyt vähän geeneilläkin on vaikutusta). Kuka siis uskoo, jos tunnet itsesi? Ehdollistunut minä, joka mielistelee kaikkien edessä ja voi pahoin. Pahoinvointiin tarvitaan jumalaa. Kun ihmisessä ei ole mitään minää, jumalan voi ehkä tuntea jollain tapaa tyhjyydessä ja hiljaisuudessa.