Joka uskoo ihmisen olevan Jumala on vaarassa leimautua antikristukseksi. Mutta se on kuitenkin oikea oppi. Hän on lihaan tullut. Voima ja tieto ovat saatanan käsissä. Mutta viisaus on ihmisen Poika. Ja hyvyys on myös ihmisen ominaisuus paitsi eläinten mielestä.
Ihmisen on tunnettava vastuunsa Jumalana. Hänen on Jumalan sijaisena maan päällä otettava kantaa totuuden puolesta eikä pelkän fanaattisen uskon.
Jeesus sanoi: MITÄ tahansa te pyydätte sen minä teen. Hän oli viimeinen tosi Jumala. Hänen jälkeensä on pyydetty ehkä satoja uskontoja, lahkoja, tietoja, jumalia, ja hän on ne myös tehnyt. Ne eivät ole tosia vaan Jeesus oli viimeinen tosi.
Ihminen joka ei ymmärrä olevansa Jumala ei kykene paljoa hyvää tekemään.
Ihminen ja Jumala
4
808
Vastaukset
- Anonyymi
Teismi ja suufilaisuus herättävät ehkä paheksuntaa. Eivätkä kykenekään voittamaan muuta kuin naiset ja mieleltään järkyttyneet. Kuitenkin vaikka niitä kuinka pitäisi antikristillisinä voi nuo johtaa oikeaan ja onnelliseen muita hyödyttävään elämäntapaan, joka on oikean opin tunnusmerkki erään piispan perusteella.
Jos uskon olevani Jumala tai hänen sijaisensa pyrin totuuteen ja muihin hyveisiin eri tavoin kuin muussa tapauksessa. - Anonyymi
Suosittelisin pysymään Raamatun opissa.
- Anonyymi
Minä taas suosittelen, ettette hukkaisi siihen aikaanne.
Surkeammin koottua tekelettä löytää harvoin: Ristiriitaisuuksia, mahdottomuuksia ja virheitä. Ei tuollainen voi olla jonkun 'korkeamman' aikaansaannos.
Sehän on koottu yli viidestä tuhannesta fragmentista, josta tuskin yksikään on alkuperäinen.
Valitut palat on paljon parempi lähdetos lähen nihin tahansa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä taas suosittelen, ettette hukkaisi siihen aikaanne.
Surkeammin koottua tekelettä löytää harvoin: Ristiriitaisuuksia, mahdottomuuksia ja virheitä. Ei tuollainen voi olla jonkun 'korkeamman' aikaansaannos.
Sehän on koottu yli viidestä tuhannesta fragmentista, josta tuskin yksikään on alkuperäinen.
Valitut palat on paljon parempi lähdetos lähen nihin tahansa.> Ristiriitaisuuksia, mahdottomuuksia ja virheitä
En usko, että pystyt todistaa siellä olevan yhtään oikeata ristiriitaa tai virhettä. Mutta, jos kuvittelet pystyväsi siihen, olisi kiva nähdä sinun meielstä pahin ristiriita tai virhe Raamatussa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1173007EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje341392- 1031247
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621017Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661007Empaattisuus ja suoruus.
Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi133998- 60917
- 41727
Sä saat mut tuntemaan
Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne22713Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja
Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta111664