kertokaa mulle,

Tuli eilen Yle Teemalta katottua Teuvo Tulion viimeinen elokuva Sensuela. Olihan se kieltämättä aika outo tapaus. Tietääkö kukaan mitään elokuvan naispuolisesta pääosan esittäjästä Marianne Mardista (oikea nimi kai Marianne Träskman)? Onko tehnyt ko. elokuvan jälkeen elokuvarooleja tai esiintynyt muualla, mitä puuhailee nykyään? Oliko muita rooleja ennen ko. elokuvaa?
43179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Marianne Mardi on ainakin ollut The Sharks-nimisen bändin rumpali, mutta en tiedä koska, kuinka pitkään ja millaisella taidolla.

Google kertoi, että Vantaalla asustaa Marianne Träskman -niminen taloussihteeri.

Äänestä
  • On kokoomuksen ehdokkaana kunnallisvaaleissa 2012.
    Ei anna itsestään mitään esittelyä kokoomuksen sivuilla, mikä on kovin outoa ehdokkaalle.

    2Äänestä

Hän näyttäisi olleen 18-vuotiaana missikisoissa vuonna 1967.

http://lempimissit.suntuubi.com/?cat=258

Ymmärtääkseni hän ei tehnyt muita elokuvia. Hän, kuten Sensuelan toinenkaan pääosan esittäjä Mauritz Åkerman, eivät olleet varsinaisesti näyttelijöitä. Tulio kasittääkseni buukkasi heidät molemmat ulkoisten kriteerien perusteella.

Saattaa ehkä ollakin yksi ja sama henkilö tuo Vantaalla asuva. Mutta mitä tulee Sensuelaan, niin luulen hänen haluavan pitää melko matalaa profiilia sen suhteen. Ainahan tietenkin voi asiallisesti soittaa/pistää postia ja kysyä, mitä hän ajattelee elokuvasta 40 vuotta sen kuvaamisen jälkeen.

Äänestä

Hän näytteli ainakin Jörn Donnerin elokuvassa Hellyys. Käsittääkseni aika lailla sivuosassa tosin.

Lisätietoja kannattaa kaivella Suomen kansallisfilmografiasta. Todella laaja kirjasarja, veikkaan löytyvän miltei jokaisesta kaupunginkirjastosta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jos tietoa on kirjoitti:

Tuli eilen Yle Teemalta katottua Teuvo Tulion viimeinen elokuva Sensuela. Olihan se kieltämättä aika outo tapaus. Tietääkö kukaan mitään elokuvan naispuolisesta pääosan esittäjästä Marianne Mardista (oikea nimi kai Marianne Träskman)? Onko tehnyt ko. elokuvan jälkeen elokuvarooleja tai esiintynyt muualla, mitä puuhailee nykyään? Oliko muita rooleja ennen ko. elokuvaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu