Keksikö Jumala kansanmurhan?

Monet uskovaiset väittävät Raamatun tuoneen ihmiskunnalle hyviä moraaliperiaatteita kuten esimerkiksi kultainen sääntö (ei tuonut, se esiintyy lähes kaikissa kulttuureissa ja sillä on biologinen, evolutionaarinen perusta). Jatketaan pohdintaa Raamatun moraalikoodeista. Raamatussa esiintyy uniikki käsite herem, joka tarkoittaa jonkin epäpyhän täydellistä poistamista ja pyhän suojelemista. Käytännössä herem'a toteutettiin Kaananin valloituksessa ja sitä voidaankin kuvata kansanmurhana. Kansanmurha ei ole täysin uniikki, pelkästään Raamatussa ilmenevä käsite, mutta ei taida löytyä VT:n mittakaavan raakuutta, laajuutta ja ehdottomuutta, jossa naapurit hävitetään ilman mitään vaihtoehtoja viimeistä aasia, lammasta ja koiraa myöten.

https://en.wikipedia.org/wiki/Herem_(war_or_property)

Monet tutkijat väittävät, että kansanmurhien oikeutus juontuisi VT:stä. Amerikoiden kolonisointi ja alkuperäisväestön kansanmurhaa perusteltiin Kutsumuskohtalolla tehtävällä (Manifest Destiny), jossa pyhää suojattiin hävittämällä intiaanit. Samaa pyhää arjalaista verta natsit suojasivat hävittämällä Euroopan juutalaiset (eli lopulta alullepanijat kaatuivat luomaansa hirviöön). Mitä muita kansanmurhia VT:llä on perusteltu? Uskonpuhdistuksessa ja 30 -vuotisessa sodassa vastapuoli ajateltiin amalekilaisiksi, jotka piti hävittää viimeistä ihmistä myöten. I maailmansodasta tuli myös uskonnollisten teemojen vuoksi lopulta verinen pyhä sota (tämä ansaitsee ehkä toisen avauksen myöhemmin, linkin takana arvostelu professori Philip Jenkinsin kirjaan The Great and Holy War: How World War I Became a Religious Crusade).

https://en.wikipedia.org/wiki/Manifest_destiny

https://en.wikipedia.org/wiki/Nuremberg_Laws

https://digital-commons.usnwc.edu/cgi/viewcontent.cgi?referer=https://www.google.com/&httpsredir=1&article=1187&context=nwc-review

15

141

    Vastaukset 15

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Professori Jenkins pitää Raamatun sodankäyntiä kansanmurhaamisena ja Koraanin sodankäynnin säännöt ovat paljon humaanimpia.

      Scholar Philip Jenkins characterizes the warfare of the Bible as genocidal, and considers the laws of warfare in the Quran to be more humane than the Biblical rules.

      • Anonyymi

        Koraanin sodankäynnin säännöthän eivät juuri poikkea kristillisestä miekkalähetyksestä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koraanin sodankäynnin säännöthän eivät juuri poikkea kristillisestä miekkalähetyksestä.

        "Koraanin sodankäynnin säännöthän eivät juuri poikkea kristillisestä miekkalähetyksestä."

        Ei ehkä miekkalähetyksestä, mutta vanhatestamentillisesta kansanmurhasta kuitenkin poikkeaa. Ei kai missään muussa pyhässä kirjassa käsketä avaamaan miekalla raskaana olevia naisia ja tappamaan sikiöitä äitinsä kohtuun. Vain todella sairas jumala kostaa vanhempien pahat teot näin raa'asti tuleville sukupolville (ja näiden teot olivat pahoja vain siksi, kun he eivät palvoneet tätä sairasta Jahvea).


    • Anonyymi

      Raakaa tappamista ja siihen kehotusta on Koraanissa ja Haditheissa sekä tietysti profeetan esikuvassa tämän elämän loppupuolelta. :)

      • Anonyymi

        Mutta ei kansanmurhaamista kuten VT:ssä. Tämä VT:n kansanmurhaaminen on poikkeuksellisen raakaa ja sairasta puolueettomien tutkijoiden mielestä kun he vertaavat näitä vuohipaimenten kostofantasioita muihin aikalaiskirjoituksiin.


    • Anonyymi

      Jumalaa ei ole edes olemassa, joten se ei ole mitään keksinyt.

      Israelilaiset keksivät itselleen oman Jumalan, jonka sanoivat olevan ainoa todellinen ja elävä Jumala muiden kansojen jumalien ollessa epäjumalia, koska tahtoivat yhtenäistää kansan, hallita sitä ja nostaa sen itsetuntoa Assyrian ikeen alla ja myöhemmin Babyloniassa.

      Sitten tätä uutta keksittyä ja kehitettyä uskontoa (esikuva on Egyptin farao Akhenatenin ajan Aton-jumalan palvonnassa) käytettiin tukena kansan yhtenäistämisen ja muiden kansojen hävittämisen/ alistamisen pyrkimyksessä, ja lisättiin universaali eskatologinen aspekti lopun ajan profetioiden muodossa, joita

      nykyisen ajan hölmöt kristityt ja juutalaiset ja muslimit odottavat täyttyviksi, eli niiden pitäisi toteutua pian, jos esimerkiksi hihhuleita (helluntaissa yms. lahkoissa) on uskominen.

      No, yhtään profetiaa ei ole vielä toteutunut ja nekin, joiden sanotaan toteutuneen, ovat kirjoitetut jälkikäteen, kun tapahtumat olivat jo ohitse. :) (Danielin kirjan ennustukset Antiokos IV Epifaneen ja Pohjoisen valtakunnan eli Syyrian seleukidien tappiosta Makkabilaissotien aikana 167-164 eaa, Jesajan kirjan ennustus Koores nimisestä vapahtajasta, ja Jeremian ennustukset Juudan paluumuutosta Babylonian pakkosiirtolaisuudesta; UT:n evankeliumien ennustukset Jerusalemin temppelin/ kaupungin tuhosta ja häväistyksestä)

    • Anonyymi

      Raamattu on verenhimoisten raakalaisten keksimä kioskikirjallisuuden esikuva. Hitto soikoon että veri lentää siinä kivasti. Jo ensimmäisten ihmisten poika tappaa heti kättelyssä veljensä. Ns. Jumalalla meni luomishommissa jokin todella pahasti pieleen tai sitten juutalaisella kirjailijalla ei tullut muuta mieleen.

      • Anonyymi

        Kain oli ateisti ja siksi tappoi vihassaan uskovaisen Aabelin, joka oli juutalaisen uskon kantaisä. :)


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kain oli ateisti ja siksi tappoi vihassaan uskovaisen Aabelin, joka oli juutalaisen uskon kantaisä. :)

        Jumalakin oli ateisti ja tappoi siksi vihapäissään koko ihmiskunnan vedenpaisumuksella ja itseään tyydyttääkseen poikansa kiduttamalla. Siinä sitä on varsinaista juutalaisen uskon kantaisää :))))))


    • Anonyymi

      Kun tilanne käy taisteluksi perustarpeista niin syntyy aina kansanmurhia .

    • Anonyymi

      > (ei tuonut, se esiintyy lähes kaikissa kulttuureissa ja sillä on biologinen, evolutionaarinen perusta).

      Ilmeisesti muut kopioivat Juutalaisilta tuon. Mitään järkevää syytä uskoa "evolutionaariseen perustaan" ei ole.

      • Höpsistä, ensimmäiset sovellukset taitavat olla vanhempia kuin koko heprean kieli. Biologia taitaa olla ihan hepreaa sinulle etkä tunne vastavuoroista altruismia ja sen antamaa valintaetua?

        In evolution, "reciprocal altruism" is seen as a distinctive advance in the capacity of human groups to survive and reproduce, as their exceptional brains demanded exceptionally long childhoods and ongoing provision and protection even beyond that of the immediate family.

        https://en.wikipedia.org/wiki/Golden_Rule#Science_and_economics


    • Anonyymi

      Jahve on juutalaisuuden, islamin ja kristinuskon perusjumala. Islam ja kristinusko siteeravat juutalaisuuden VT:n sanomaa.

      Kristillinen teologia pitää Jeesusta ainoana oikeana jumalana aika-avaruudessa.
      Otetaan Jeesus-jumala esiin. Hänelle on kirjattu ominaisuuksiksi kaikkitietävyys ja -voipaisuus. Jeesus-jumala hallitsee kaikkia ihmisten ja luonnon tapahtumia. Jeesus on vastuussa muutamista rakkauden sanoista ja valtavista tuhoista ihmiskunnalle. Jeesus on vastuussa jopa luonnon saastumisesta.
      Jeesuksen kontolle menee siten kansanmurhat ja niiden ihannoiminen. Sodat, tuhotulvat, kiusaaminen, taudit ovat Jeesuksen tuottamia. Jeesus-jumala lähettää loppupeleissä itsensä taivaallisen armeijan päälliköksi ja käskee surmata jokaisen, joka ei usko hänen jumaluuteen.

      Kristillinen teologia ja raamatun oppi kauttaaltaan ihannoi julmaa tyrannia, tappajia, vääräuskoisten teloittamista yms.. Raamattu on epäsiveellisin kirja koskaan.

    • Anonyymi

      Jaaha. Vai sillä tavalla. No mitenkähän ne kristityt olivat Raamattua lukeneet ja oppineet jotka eivät sormeaan nostaneet vainoojiansa vastaan vaan menivät kuin lampaat polttoroviolle joita keisari Nero oli käskenyt laittaa. Ja lauloivat Jumalalle ylistystä mennessään. Js antoivat petojen repiä itsensä kuoliaaksi areenoilla, joissa hurrasivat aloittajan kaltaiset pilkkaajat.
      Olivat varmaan painaneet mieleensä itsensä Jumalan Pojan opetukset ja esikuvan kun Hän itse oli tuomiolla kuin lammas keritsijänsä edessä. Js ristillä vielä huokasi että Isä anna heille anteeksi sillä he eivät tiedä mitä tekevät
      SIINÄ ON PYHÄN RAAMATUN OPETUS.

    • Anonyymi

      Uskovainen kääntää vaikka toisen poskensakin. Ja jos posket loppuu, käännetään persposket esiin. Niihin kun saa vielä piiskaa niin ai vot, kun tekee nannaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta

      Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on
      Maailman menoa
      47
      1502
    2. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      64
      921
    3. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      667
    4. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      87
      647
    5. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      605
    6. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      46
      598
    7. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      56
      574
    8. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      7
      562
    9. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      24
      551
    10. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      531
    11. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      61
      525
    12. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      70
      520
    13. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      47
      513
    14. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      37
      506
    15. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      14
      501
    16. Kylän tielle remonttia?

      Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?
      Hyrynsalmi
      13
      472
    17. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      132
      469
    18. 45
      454
    19. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      45
      419
    20. Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?

      Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.
      Ikävä
      26
      409
    Aihe