Klaus Schwab = Nro 1. tai "Blofeld" tai muu klassinen Bond-filmien roisto. Klaus kehuskeli 2017 kuinka hänen järjestönsä "Young Global Leaders" -ohjelman vaikuttajat ovat "penetroituneet" useiden maiden hallituksiin. Voiko enempää olla Bond-roiston ja järjestönsä mukaelma?
Kanadan hallituksesta jopa puolet ovat WEF:n ohjelmissa tai lautakunnissa mukana. Suomesta Marin, Saarikko ja viimeisten huhujen mukaan jo Li Andersson on liitetty myös tuohon pahisten koulutusohjelmaan.
Suomen hallitus näyttää olevan WEF:n tuon kansainvälisen rikollisorganisaation vallassa. Voitte siis odottaa huoletta samoja toimia kuin Kanadassa.
WEF on levittänyt lonkeroitaan hallitusten lisäksi mediaan, IMF:n WTO:hon, EKP:hen, moniin yrityksiin, mediaan ja muihin instituutioihin.
Melkein kuin elokuvaa, paitsi pahempaa. Missä on Bond, joka pysäyttää nämä roistot?
On aivan selvää, että tuollainen Schwabin retostelu ja Suomen hallituksen poliitikoiden ollessa hämärän, yksityisen organisaation ohjelmissa mukana, jotka ovat pitkälti nykyisen plandemian, rokotusten, ilmasto-ohjelmien ja tulevien megalomaanisten tai tyrannimaisten ohjelmien takana, että sellaiset henkilöt ovat tehneet maanpetoksen ja toimivat suomalaisten parhaita intressejä vastaan.
Katso tästä WEF:n partnerit
https://www.weforum.org/partners
Melkein voisi sanoa, että suuri osa maailman vaikutusvaltaisista henkilöistä ja yrityksistä ovat tuossa mukana.
Lisää juttua
https://www.zerohedge.com/geopolitical/next-step-world-economic-forum
WEF = SPECTRE
58
1658
Vastaukset
- Anonyymi
Tuo youn global leaders -ohjelma tuntuu olevan jonkinlainen initiaatio tai aivopesu/lahjonta -ohjelma, jolla valittuja henkilöitä sitoutetaan ties millä keinoille WEF:n rikollisten päämäärien ajamiseen.
WEF:n päämäärät tuntuvat aina toteutuvan. Ne henkilöt, jotka ovat ohjelmiin osallistuneet tuntuvat nousevan lähes aina vallankahvaan.
Jos tuollainen noin vaikutusvaltainen järjestö on olemassa, joka ohjailee hallituksia, yrityksiä, politiikkaa, koulutusta sun muuta, niin kuka uskoo enää vaalien rehellisyyteen? Jotenkin aina nämä WEF-tyypit tuntuvat nousevan vallankahvaan.
Ei nuo jätä mitään sattuman varaan, jos suunnitelmat ovat vuosikymmenten mittaisiä. Siihen ei sovi vahinkovallanpitäjät, vaan heidän etenemisensä varmistetaan tavalla tai toisella.
Valtamediaan, politiikkaan, koulutukseen, järjestöihin ja yrityksiin soluttautumalla varmistetaan WEF:n "visioiden" toteutuminen.
Unohtakaa oikeisto vs. vasemmistopelleily. Tämä on kansa vastaan maailmanlaajuinen nouseva tyrannia. Koronat, rokotteet, passit, ilmastohörhöily, kulttuurimarxismi sun muut ovat vain näiden rikollisten työkaluja tavoitteisiinsa pääsemiseksi.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varsinainen Dr. Evil.
https://www.youtube.com/watch?v=EuWMcl0bhu4EU keskusjohtoisuus/vihreä suunnitelmatalous/Great Reset
"Tämä on hyvä alku sinulle, joka haluat vaikuttaa positiivisesti ilmastoon, sillä voit käyttää saamaasi näkemystä kulutuksestasi vähentääksesi aktiivisesti CO2-päästöjäsi tai kompensoidaksesi niitä."
https://www.nordea.fi/en/personal/our-services/online-mobile-services/co2-tracker.html
"Alibaba Groupin presidentti J. Michael Evans kehuu Maailman talousfoorumissa "yksittäisen hiilijalanjäljen seurantalaitteen" kehittämisestä, joka seuraa mitä ostat, mitä syöt ja minne/miten matkustat."
Katso video:
https://mobile.twitter.com/AndrewLawton/status/1529045188764921856
Tällä luottokortilla on hiilidioksidipäästöjen kulutusraja
https://www.weforum.org/agenda/2019/05/this-credit-card-has-a-carbon-emission-spending-limit/
"Hallitus on asettanut tavoitteeksi, että Suomi on hiilineutraali vuonna 2035, joten kulutustottumuksiamme tullaan ohjaamaan myös poliittisesti."
https://yle.fi/uutiset/3-12371516
Kesto:27min (ohjelmassa kuullaan ohjeet jolla ihmiset voivat vastustaa agendaa):
"Keskustelun aiheena Great Reset-agenda. Mistä käytännössä on kyse ja mitä tästä agendasta tulisi ymmärtää? Studiossa tutkimusjohtaja Juha Ahvio ja taloustieteilijä Tuomas Malinen. Ohjelman toimittaa Markku Tenhunen."
https://www.permanto.fi/fi/web/alfatv/player/vod?assetId=151903167
Huom! suomalaisten päästöjen on laskettava yksilötasolla (Sitra) vuoteen 2030 mennessä 2500 tonnia CO2
2040 mennessä 1400 tonnia CO2
ja 2050 mennessä 0,700 tonnia CO2
(Suomi sitoutunut Pariisin ilmastosopimukseen ja se sitoo Suomea oikeudellisesti).
Etsi
lisää tietoa hakusanalla
individual carbon footprint tracker
yksilöllinen hiilijalanjäljen seuranta
(Tullaanko jossakin vaiheessa tämän avulla seuraamaan esimerkiksi ihmisten kulutuskäyttäytymistä?)
"Eurooppalainen digitaalinen identiteetti on EU-kansalaisille, EU:ssa asuville henkilöille sekä yrityksille tarkoitettu väline tunnistautumista tai tiettyjen henkilötietojen vahvistamista varten. Sitä voidaan käyttää sekä julkisissa että yksityisissä sähköisissä ja muissa palveluissa."
"Jokainen EU-kansalainen ja EU:n alueella asuva voi käyttää identiteettiin liittyvää henkilökohtaista digitaalista lompakkoa."
https://ec.europa.eu/info/strategy/priorities-2019-2024/europe-fit-digital-age/european-digital-identity_fi#digitaalinen-identiteetti-eurooppalaisille
Huom!
Suunnitelmataloudessa ei ole yksityisomistusta.
- Anonyymi
Alla vain muutamia esimerkkinimiä, jotka ovat olleet WEF:n ohjelmissa tai jollain tavalla tuohon järjestöön sidoksissa. Mikä näitä monia maiden poliitikoita yhdistää, niin ovat pääosin näitä kovia lockdown- ym. rokotepassimaita tai puhuvat näiden toimien puolesta. Tuskin sattumaa, vaan tässä on WEF:n ym. globalistien taustasuunnitelma käynnissä.
Ja muistakaa, että siellä se Marinin hallituskin työstää rokotepassi/terveyspassi/ID-lainsäädäntöä "varmuuden vuoksi". Eiköhän nuo vain noudata näitä WEF:n ym. overlordien suunnitelmia ja valehtelevat pokkana kansalle ja silmukka kiristyy koko ajan kohti uutta maailmanjärjestystä. Helppo arvata, koska Marinin hallitus toimii juuri WEF:n vision mukaan.
Gavin Newsom, Governor of California
Jay Inslee, Governor of Washington State
Anthony Fauci, Director NIAID
Nancy Pelosi, Speaker of the House
Al Gore, Former WP of the US
Mark Caney, UN Special Envoy for Climate Action
T. Shanmugaratnam, Seminar Minister Singapore
Christine Lagarde, President, European Central Bank
Ngozi Okonja-Iweala, Director General, WTO
Kristalian Georggieva, Managing Director, IMF
Chrystia Freeland, Deputy Minister of Canada
Laurence Fink, CEO, BlackRock
Joseph Biden, President, United States
Boris Johnson, PM of United Kingdom
Jacinda Ardern, PM of New Zealand
Angela Merkel, Former PM of Germany
Emmanuel Macron, President of France
Justin Trudeau, PM of Canada
Xi Jinping, CCP Leader, China
Mario Draghi, PM of Italy
Scott Morrison, PM of Australia
Yrityksiä:
Abbott Laboratories, Astra-Zeneca, Biogen, Johnson & Johnson, Moderna, Merck, Novartis, Pfizer, Serum Institute of India, BASF, Mayo Clinic, Kaiser Permanente, Bill and Melinda Gates Foundation, Wellcome Trust, Blackrock, CISCO, Dell, Google, Huawei, IBM, Intel, Microsoft, Zoom, Yahoo, Amazon, Airbus, Boeing, Honda, Rakuten, Walmart, UPS, Coca-Cola, UBER, Bank of China. Bank of America. Deutsche Bank, State Bank of India, Royal Bank of Canada, Lloyds Banking, JP Morgan-Chase, Equifax, Goldman-Sachs, Hong Kong Exchanges, Bloomberg, VISA, New York Times, Ontario (Canada) Teacher’s Pension Plan - Anonyymi
Se taitaa olla Raamatun viimeinen "peto", "lohikäärme" tekeillään tuossa maailmanjärjestyksessä. Jossain vaiheessa tulee sitten se antikristus vetämään hommaa.
Elementtejä on jo nyt nähtävissä tuosta pahasta: Kauniisti poliitikot sun muut puhuvat turvallisuudesta, terveydestä, yhteisestä tulevaisuudesta, ilmastonmuutoksen torjumisesta, tasa-arvosta ja rasimivapaudesta, mutta kaikkien noiden puheiden takana on pahuus ja muut päämäärät. Susia lampaiden vaatteissa.
Ota Jeesus vastaan nyt. - Anonyymi
Aloitus täyttä asiaa. Kun Sanna Marinia hehkutettiin kv mediassa tittelillä "Young Global Leader" niin ensin ajattelin, että se tarkoittaa Sannikan olevan nuori globaalisti tunnettu johtaja.
Ehei - se tarkoittikin juuri sitä mitä siinä luki. Sannikka on "Nuori Globaali Johtaja". Lyhyemmin sanottuna globalisti.
Mitä asioita ja kenen asioita globalisti ajaa? Tietenkin globalismin asioita globalistien hyväksi. Ei Suomen asioita Suomen hyväksi. Enää ei ihmetytä, että Sanna Marinin pääministerikaudella Suomea on ajettu alas erilaisilla suluilla ja pakotteilla muka koronan takia.
Sanna Marin on globalisti, joka ajaa alas kansallisvaltiota nimeltä Suomi. Samalla hän valmistelee sitä globalistivallan eli maailmanvallan tulevaksi käskyläiseksi. Herätkää ajoissa, suomalaiset ...- Anonyymi
Klaus Schwab on Maailman Talousfoorumin (WEF) johtaja. YouTubesta löytyy video, jossa hän kertoo peittelemättä mistä on kysymys. On kysymys maailmanhallituksesta. Siinä kaikki ihmiset ovat tietotekniikalla valvottavia ja kontrolloituja alamaisia, ilman mahdollisuutta vaikuttaa itse omaan kohtaloonsa.
- Anonyymi
Kyllä Marinin toimet on helppo nähdä uudessa valossa, kun tuntee WEF:n agendan ja verkostot paremmin.
Marin on WEF:n ja globalistien leivissä, ei Suomen. Siksi hänen ei kuulu olla minkäänlaisessa julkisessa virassa Suomessa.
Meille ei kerrota kaikkea julkisuudessa tuosta WEF:stä. Itse pitää selvittää asiat ja levittää tietoa.
On nämä uskomattomia aikoja. Totuus on tarua tai elokuvia ihmeellisempää (pahempaa melkeinpä). - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Klaus Schwab on Maailman Talousfoorumin (WEF) johtaja. YouTubesta löytyy video, jossa hän kertoo peittelemättä mistä on kysymys. On kysymys maailmanhallituksesta. Siinä kaikki ihmiset ovat tietotekniikalla valvottavia ja kontrolloituja alamaisia, ilman mahdollisuutta vaikuttaa itse omaan kohtaloonsa.
Maailmanvalta ei onnistu ilman kansallisvaltioitten hävittämistä, mikä onkin aina ollut kommunistien unelma. Nämä uudet kommunistit ovat mailman rikkaimpia ja vaikutusvaltaisimpia ihmisiä.
Tällä hetkellä valopilkkuna ovat nopeasti leviävät rekkamielenosoitukset ja muutkin protestit uusimuotoista tyranniaa vastaan, jota Kanadassa edustaa Justin Trudeau ja Ranskassa Emmanuel Macron. He rakentavat diktatuureja, yrittäen ovelasti hyödyntää siinä demokratian mekanismeja.
Hieman tässä lohduttaa se, että Trudeau vaikuttaa enemmän turhamaiselta ja kiukuttelevalta muotiliikkeen mallilta kuin pätevältä valtiomieheltä. Samanlainen keikarimainen "pikkuhitleri" on myös Macron. Osaavat kyllä komennella kuten WEFin pomo käskee, mutta vaikuttavat muuten enemmänkin kakaroilta kuin johtajilta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Klaus Schwab on Maailman Talousfoorumin (WEF) johtaja. YouTubesta löytyy video, jossa hän kertoo peittelemättä mistä on kysymys. On kysymys maailmanhallituksesta. Siinä kaikki ihmiset ovat tietotekniikalla valvottavia ja kontrolloituja alamaisia, ilman mahdollisuutta vaikuttaa itse omaan kohtaloonsa.
Vielä pahempaa. Ne ovat jo nyt esim. Argentiinassa voimaan tulleen lain mukaan nanoinjektio- patentin omistavan yhtiön omaisuutta, vailla ihmisoikeuksia, sub/transhumanoideja mutantteja.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17323443/geneettisesti-muunnellut-transhumaanit#comment-112944226 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vielä pahempaa. Ne ovat jo nyt esim. Argentiinassa voimaan tulleen lain mukaan nanoinjektio- patentin omistavan yhtiön omaisuutta, vailla ihmisoikeuksia, sub/transhumanoideja mutantteja.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17323443/geneettisesti-muunnellut-transhumaanit#comment-112944226Tässä mielessä Venäjän olisikin suotavaa vallata Ukraina ja puhdistaa sieltä swabbinatsit, sama Venäjällä. Venäjä ja Ukraina jäävät vapaan ihmiskunnan saarekkeeksi. Puola ja Unkari liittyvät varmaan jossain vaiheessa mukaan.
- Anonyymi
Mitähän vittua selität?
No entäs nuo germaanikansat? Saksa? Itävalta? Ja sama on tulossa tasan muihinkin Pohjoismaihin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Klaus Schwab on Maailman Talousfoorumin (WEF) johtaja. YouTubesta löytyy video, jossa hän kertoo peittelemättä mistä on kysymys. On kysymys maailmanhallituksesta. Siinä kaikki ihmiset ovat tietotekniikalla valvottavia ja kontrolloituja alamaisia, ilman mahdollisuutta vaikuttaa itse omaan kohtaloonsa.
Kuinka länsimaiden viranomaiset eivät kiellä näitä järjestöjä toimimasta/lakkauta niitä? Koko suunnitelmahan on täysin ristiriidassa länsimaisten arvojen kuten Vapaus ja demokratia kanssa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maailmanvalta ei onnistu ilman kansallisvaltioitten hävittämistä, mikä onkin aina ollut kommunistien unelma. Nämä uudet kommunistit ovat mailman rikkaimpia ja vaikutusvaltaisimpia ihmisiä.
Tällä hetkellä valopilkkuna ovat nopeasti leviävät rekkamielenosoitukset ja muutkin protestit uusimuotoista tyranniaa vastaan, jota Kanadassa edustaa Justin Trudeau ja Ranskassa Emmanuel Macron. He rakentavat diktatuureja, yrittäen ovelasti hyödyntää siinä demokratian mekanismeja.
Hieman tässä lohduttaa se, että Trudeau vaikuttaa enemmän turhamaiselta ja kiukuttelevalta muotiliikkeen mallilta kuin pätevältä valtiomieheltä. Samanlainen keikarimainen "pikkuhitleri" on myös Macron. Osaavat kyllä komennella kuten WEFin pomo käskee, mutta vaikuttavat muuten enemmänkin kakaroilta kuin johtajilta.Venäjää eivät ainakaan aivan helpolla onnistu hävittämään. Venäjä kukisti viimeksi natsit kuten myös ehkä tällä kertaa. WEF=natsi.
- Anonyymi
Tuohon globalistien apinatarhaan ei kuulu yhtään venäläistä. Putin ja Venäjä ovat nyt swabbinatsien taukoamattoman herjaamisen ja hyökkäyksen kohteena. Media on valjastettu propaganda-aseeksi.
On tärkeää, että tällaisessa tilanteessa Venäjä valtaa Ukrainan. Näille swabbinatseille on laitettava rajat ja...- Anonyymi
Niin, ei Venäjäkään ole mikään täydellinen valtio, mutta länsi on täysi tyrannia, pahenee koko ajan.
- Anonyymi
Putin sanoi näille ei käy siitä alkoi painostus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Putin sanoi näille ei käy siitä alkoi painostus.
Putin on vaikeassa asemassa, koska länsi jauhaa koko media-arsenaalilla. Ainoa on RT, missä on muuten paljon venäjämyönteisiä jenkkikommentoijia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Putin on vaikeassa asemassa, koska länsi jauhaa koko media-arsenaalilla. Ainoa on RT, missä on muuten paljon venäjämyönteisiä jenkkikommentoijia.
Ja ei ehkä jää mediajauhantaan. Yrittänevät false flag -iskuja joissain vaiheessa, maustettuna tietenkin massiivisella mediapropagandalla.
- Anonyymi
- Antaa kansan päättää...
...minä olen kansa.
teidän,
Ernst Stavro Blofeld. - Anonyymi
Samoja globalistien aikaisempia järjestöjä yhteneväisillä suunnitelmilla ovat Rockefellerien perustama CFR, Council of Foreign Relations ja Bilderberg group sekä monia muita.
Eikös Schwab ollut Kissingerin oppipoikia? Sama eliitti siellä on taustalla, vain foorumi saattaa vaihtua globalistien suunnitelmien etenemisasteen mukaan. - Anonyymi
Kanada on tekemässä "väliaikaisesta" omaisuuden konfiskoinnista pysyvän lain.
Olihan EU:kin valmistelemassa tiettävästi vastaavaa, että "hätätilalain" varjolla yksityisomaisuutta voidaan konfiskoida. Se komissaari Thierry -jotain sanoi viime vuoden lopussa vastaavaa.
Kyllä on viimeisen parin vuoden aikana siteet pudonneet silmiltä, miten maailma todella makaa. Eikä kaikkia vaikutusvaltaisia globalisteja tai tarkkoja valtarakenteita vieläkään tiedetä.
Kyllähän te näette mitä WEF:n kätyrit suunnitelevat valtaamissaan maissa. Oliko Suomessakin joku hätätilalaki valmisteilla? Suoraan taatusti WEF:n kynästä, kuten Kanadassa.
Eli homma menee lyhyesti näin: Vastusta maailmanhallitusta (kansallisesti) mistään syystä, niin hätätilalakien ym. petosten varjolla sinulta voidaan viedä kaikki.
Tämä on melkein varmasti tulossa, joten tiedä varautua.- Anonyymi
"Mikään ei kestä kauemmin kuin hallituksen väliaikainen toimenpide"
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Mikään ei kestä kauemmin kuin hallituksen väliaikainen toimenpide"
Kuinkahan monesti Suomessa on perusteltu kaikenlaista "väliaikaisuudella" aina ajoneuvoverosta lähtien. Mutta todellinen petos on "väliaikainen" koronapassi.
- Anonyymi
Maailmanssa on tapahtumassa uuskommunistinen vallankaappaus, jossa kärkikommunistit ovat rikkainta ja vaikutusvaltaisinta eliittiä. Vastustajat suljetaan yhteiskunnan ulkopuolle ja nälkiinnytetään tai leiritetään tai suoraan tapetaan.
Luulenpa että tämä hirveys on nousemassa koko maailmassa esiin, pedon järjestelmä.- Anonyymi
Uutta natsismia. Koittavat vedota luonnonsuojeluun ym. muka kivoihin juttuihin omia tarkoitusperiä edistääkseen vaikka jokainen näkee että kyseessä on kommunisti tyrannia jonka päämäärä on orjuuttaa yms.
- Anonyymi
Nyt herätkää Suomalaiset ,ennekuin on myöhäistä !Sanna vie meidät suohon !
- Anonyymi
Sanna ei uskalla mennä itse taistelemaan henk. kohtaisesti venäjää vastaan Ukrainaan vaikka "väittää" olevansa ukrainan tukena ja puolella.
- Anonyymi
Hyvä kun aihe esillä uudelleen ja uudelleen. Alkaa puhua näistä lähipiirissä niin kansa heräilee pikkuhiljaa
- Anonyymi
No aika vaikeaa tuntuu olevan. Suurin osa tuomitsee heti salaliittohörhöksi ja lopettaa kuuntelun siihen paikkaan, tai asia ei vaan kiinnosta.
Ehkä kannattaa kertoa mitä tuleman pitää, niin ehkä osa sitten havahtuu.
- Anonyymi
Kanadan parlamentissa yksi edustaja oli kysymässä WEF:n edustajien suuresta määrästä parlamentissa ja heidän vaikutuvallassaan, niin hänet tylysti katkaistiin!
Vanha sananlasku sanookin "kenestä et saa puhua, se vetelee naruja" tjsp.- Anonyymi
Voisiko joku valtamedian edustaja kysyä Marinin WEF-kytköksistä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voisiko joku valtamedian edustaja kysyä Marinin WEF-kytköksistä?
Marin ja Saarikko kuuluvat nuorten huippujohtajien globaaliin verkostoon, joka tukee talousjärjestelmän “nollausta” – professori: Sidonnaisuus olisi ollut syytä ilmoittaa
Yle - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Marin ja Saarikko kuuluvat nuorten huippujohtajien globaaliin verkostoon, joka tukee talousjärjestelmän “nollausta” – professori: Sidonnaisuus olisi ollut syytä ilmoittaa
YleTalouden nollaus=kansalaisten ryöstö wef mafian toimesta.
- Anonyymi
Globaali eliitti valtamedioineen täyttää ilmatilan Ukraina-propagandalla.
- Anonyymi
Kyllä. He eivät vaan ole itse valmiita kuolemaan taistelutantereella ukrainan puolesta josta seuraa että propaganda ei ole aidosti uskottavaa.
- Anonyymi
Tässä on heidän tavoitteensa maailmassa: https://t.me/TruthHub/17243
Tavoite saavutetaan hallitulla ruokapulalla ja väestön määrä tiputetaan nopeasti 500 miljoonaan. Vähennys erityiseti länsimaissa ja amerikassa. Erityisesti valkoihoisten joukossa. Näyttääkö siltä, että siihen suuntaan olemme jo menossa ja heidän suunnitelmaansa ollaan toteuttamassa?- Anonyymi
Näyttää, juuri siltä se näyttää. Great resetiltä, valkoihoiset tuhotaan. Meitä jää joitakin jämiä ehkä jäljelle, joita globaali (saatanallinen valkoinen) eliitti hallitsee, tai ainakin niin uskovat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näyttää, juuri siltä se näyttää. Great resetiltä, valkoihoiset tuhotaan. Meitä jää joitakin jämiä ehkä jäljelle, joita globaali (saatanallinen valkoinen) eliitti hallitsee, tai ainakin niin uskovat.
Onpas uusnatseilla pitkä öyhötysketju. Milloin fasistit uskaltavat kertoa, että globalisti tarkoittaa juutalaista. Itse olette sen myötäneet. Kansallissosialismi on kuollut, onneksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näyttää, juuri siltä se näyttää. Great resetiltä, valkoihoiset tuhotaan. Meitä jää joitakin jämiä ehkä jäljelle, joita globaali (saatanallinen valkoinen) eliitti hallitsee, tai ainakin niin uskovat.
"Saatanallinen valkoinen"? Vähiten tuossakaan porukassa on valkoisia mukana. Juutalaisia, muslimeja yms vino pino.
- Anonyymi
Koko suunnitelma jos tuo on totta on kansanmurhasuunnitelma eli samaa natsismia jota Saksa sovelsi juutalaisiin kaasutuksineen ym mutta vain nykyaikaisessa ja tavallaan sivistyneemmässä muodossa. Tuollainen vertautuu jo vakavaan sotatilaan joka yllätys yllätys on jo ja on jo pitkään ollut länsimaiden sisällä. Natsit täytyy kukistaa jotta eivät pääse kansanmurhaamaan ihmisiä. Viimeksi homma jäi hieman ilmeisesti kesken ja osa taisi päästä kuin koira veräjästä usa:n palvelukseen. Toivon mukaan nyt ei käy samalla tavalla vaan homma viedään reilusti loppuun.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onpas uusnatseilla pitkä öyhötysketju. Milloin fasistit uskaltavat kertoa, että globalisti tarkoittaa juutalaista. Itse olette sen myötäneet. Kansallissosialismi on kuollut, onneksi.
Näet natseja kaikkialla muualla paitsi siellä, missä ne oikeasti ovat. Vastustajan mustamaalaus on tämän järjestön aikaansaamaa. Katkaise lankasi marionettinukke!
- Anonyymi
Putin on naZi ja todella paha sellainen!
- Anonyymi
Putin tuo korttinsa aika avoimesti esiin ts. edustaa avoimuutta (jonka kuuluisi olla myös eräs länsimaisista arvoista) verrattuna näihin Suomenkin eduskunnassa majaileviin wef agentteihin verrattuna. He kuten esim Maria ohisalo puhuvat luontokadoista, ilmastohätätiloista ym mutta siihen se sitten vähän kuin jääkin. Marin on kuin joku salattu tynnyri. Ei mitään luottamusta.
- Anonyymi
Eikös Salekin ole jotenkin nivoutunut tähän YGL agendaan.
- Anonyymi
Ei ois mikään ihme. Hänhän haluaa olla joku "maailman johtaja" ja kuulua "turvallisuuspoliittisista" syistä kansainvälisiin järjestelmiin yms.
- Anonyymi
Aika varmasti. Ukkohan on aina hämmentämässä omilla puheillaan ja vei yhden itsenäisyyden kulmakiven ja peruselementin nimittäin Suomen oman rahan ja rahapolitiikan. Saleen ei liioin ole oikein luottamista.
>>Tavoite saavutetaan hallitulla ruokapulalla ja väestön määrä tiputetaan nopeasti 500 miljoonaan. Vähennys erityiseti länsimaissa ja amerikassa. Erityisesti valkoihoisten joukossa.>>
Olenko ainoa joka huomaa tässä lauseessa jotain kummallista?- Anonyymi
Evoluutiovalheen verkko kaiken yllä.
- Anonyymi
Suomalaisia sumutetaan nyt ja oikein urakalla.
- Anonyymi
Ne kokoontuvat taas loppukuusta Davosiin: https://bucketeer-e05bbc84-baa3-437e-9518-adb32be77984.s3.amazonaws.com/post-files/55715480/2bc91ab1-e3f4-4e11-8a1d-23eb7a8eac6f.pdf?AWSAccessKeyId=AKIAVVKH7VVUEG6D4OWY&Expires=1653212857&Signature=BntFGDtTExVV9ITHjCrkpZF4LN8=&response-content-disposition=attachment; filename="2bc91ab1-e3f4-4e11-8a1d-23eb7a8eac6f.pdf.pdf"
Osanottajalista, josta näkyy, etä Harakka ja Haavisto ovat tällä kertaa menossa Klausin ripitettäviksi. Ajatelkaapa sitä, että Bondeissa esiintyvistä roistojärjestöistä suurin ja vaarallisin on KGB, ja Putin on sen eversti.
- Anonyymi
Ei kiinnosta Bondit, sori.
- Anonyymi
Näiden perustama koulutusyksikkö on kouluttanut meidän hallituksen jäseniä: https://t.me/JFKQ_17/302
Tuliko tarkistettua heidän taustansa, vai senkö tähden sinne koulutukseen mentiin? - Anonyymi
Mitä on tulossa mistä puhuvat
https://static.mvlehti.net/uploads/2022/03/Video-jonka-jokaisen-kuuluisi-katsoa-Osa-12.mp4- Anonyymi
Samassa sakissa ovat.
- Anonyymi
MV-lehti ei ole luotettava lähde. Huomaatte varmaan, että Sauli Niinistö on videomanipulaation aikaansaannos. Liikehdintä on epäluonnollista. Mutta se ei tarkoita, että WEF ja Great Reset olisi täyttä humpuukia.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Uskallatko katsoa pitkään silmiin
kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa752873- 592831
Uskallanko vielä kaivata sinua?
Siitä on niin kauan aikaa. Harmi, kun kaikki meni niin kuin meni. Elämässä oli aika raskasta silloin, ja näen sen sinun172713- 412082
- 532061
Jani Mäkelä ihmettelee työministeri Satosen matkaa Aasiaan hoitajia rektyroimiseksi sieltä Suomeen.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/cfba6abc-f871-4ce2-b327-41aa5819934c Kokoomus on lähtenyt omin päin ilman hallitus2792057Hymyilyttää
Kun mietin, että kun vielä kohdataan, niin nauretaan tälle meidän palstasuhteelle 😅. Ihanaa päivää sulle mies. Olet mi211311- 421170
Missä meetwursti on keksitty?
Tapasin hiljattain erikoisen rouvan Prisman leikkelehyllyjen välissä pälyilemässä. Kun tulin kohdalle, rouva alkoi raivo31114Aamun Trump
"DR: Trumpin väki lahjoi kodittomia grönlantilaisia esittämään Trump-faneja" Sillä lailla.961019