Naisen sukupuoliviettiä vaiennettava?

Miesten oletetaan nykyisin tukahduttavan seksuaalisuutensa naisen halujen mukaisiksi.

Toisaalta huorissa käyvä mies on "paha", koska hän, vaikka maksaakin naiselle saadakseen seksuaaliset tarpeensa tyydytettyä sitoumuksetta, käyttää "naista hyväkseen".

Toisaalta pitkäaikainen heteroparisuhde on väistämättä "huono", koska nainen eroaa niistä huomattavasti enemmän kuin mies aloitteellisesti. Usein ilmaisten seksuaalista frustroitumistaan, joka taas kerran ei ota miehen tarpeita huomioon.

Useinhan nämä mallit ja ideaalit ovat nimenomaan naistenlehtien luomia.

Miksi miehille ei suoda seksuaalisuutta? Monet joutuvat vain tyytymään siihen mitä sattuu naiselta saamaan. Jos pokaa tänä päivänä naisen, ei voi olla lainkaan varma siitä, että saa haluamansa kaltaista seksiä. Koska nainen ei välttämättä tajua mitään vaikka kertoisikin.Siispä pitäisi olla koulutettuja naisia, jotka tietävät ja käsittävät mistä mies pitää.

Nykyisin monet miehet ovat pystyneet tukahduttamaan seksuaalisuuttaan ja säätelemään aivan naisen halujen mukaisiksi.
Miksi nainen ei siis pystyisi?
Ja totta totisesti pystyy.

Näitä naisen haluja on alettava tukahduttamaan jo kasvatuksellisesti alusta alkaen, ettei koko maailmasta tule sen tähden `seksitarjonnan helvetti`. Jota se alkaa jo olla hyvin vaarallisesti.

---
251279
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

.. tämä sinun tekstistisi kuulosti naurettavalta yritykseltä "tehdä äkkiä samanlainen aloitus naisesta".

Mutta huomasit varmaan itsekin, että tuo teksti ontuu pahasti käännettynä sp roolit toisinpäin.

Äänestä
  • ???

    Minusta se ontuu tosin vähintään yhtä pahasti kuin sinunkin aloituksesi.

    Ehkä tosin tämä tekstini osoittaa juuri sen vuoksi sinun aloituksesi täydellisen älyttömyyden.

    Äänestä

  • Nari Säre kirjoitti:

    ???

    Vaikkapa:

    - missä ovat seksuaalisuutensa vuoksi ne yhtä `pahat` miehet kuin naisissa `huorat` ? (alimmista alimmat)

    - naisten seksuaalisuus tukahdutetaan jo kasvatuksessa alusta alkaen, mitä pojille ei tehdä

    Äänestä

  • mariamagda kirjoitti:

    > - missä ovat seksuaalisuutensa vuoksi ne yhtä
    > `pahat` miehet kuin naisissa `huorat` ? (alimmista
    > alimmat)

    Ne ovat 'alimmista alimmat' vain sinun mielessäsi. Juuri siinä menetkin vikaan. Niitä ihmisiä pitää arvostaa.

    > - naisten seksuaalisuus tukahdutetaan jo
    > kasvatuksessa alusta alkaen, mitä pojille ei
    > tehdä

    No ratkaisuko on se, että miesten seksuaalisuus tukahdutetaan? Juuri totesit, että se, mitä miesten seksuaalisuus on tänään on miehille luontaista, niin kuin se onkin.

    Se, että koet oman seksuaalisuutesi tukahdutetuksi, johtuu vain siitä, että oma itsetuntosi on hutera, etkä uskalla ottaa elämästäsi irti sitä, mitä siitä irti otettavissa on. Sitten alat vielä vinettään ja kukkahattutäteileen muille.

    Äänestä

  • joni kirjoitti:

    .. väität olemattomia, että olen todennut, että miehen seksuaalisuus olisi luontaista tällaisena tai mitänythaluatyrittääsepittää?

    Seksuaalisuus on varmaan luontaista molemmille sukupuolille.
    Pystytäänhän sitä luomaan itsemurhaiskujen tekijöitä ja lapsisotilaita ja mitä hyvänsä mitä ihmisestä halutaan aivopesulla tehdä.

    `Niitä ihmisiä pitää arvostaa.`
    Jaha, no miehiä ainakin arvostetaan siitä asiasta.

    `etkä uskalla vain ottaa elämästä irti sitä, mitä siitä irtiotettavissa on`

    just juu

    Äänestä

Kyllä sinä ihan hyvin vässykästä kävisit. ;)

Mutta minusta tuo käänteisviestiminen ei ole kovinkaan älykästä eikä edes hauskaa.

Siltikin, ruikutusta mikä ruikutusta ja täynnä ristiriitaisuuksia.
Jos vässykkä haluaa seksiä, niin eikös kannattaisi pikemminkin ajaa naisten seksuaalisten halujen lisäämistä, eikä vähentämistä...

No, minen aina kaikkea tajua ja onneksi ei tarviksekkaan.

Äänestä
  • ...femninistisessä pyrkimyksessä yleensä demonisoida miehen seksuaalisuus (joka tulee mm. itsekin siteeraamiesi feministiteoreetikkojen teksteistä samaten esiin) on juuri nähtävillä viimeistään kun mariamagdan tekstin kääntää.

    Yleensähän seksin käsittäminen vain jomman kumman osapuolen tyydyttämisenä sinänsä on järjetöntä.

    Toisaaltahan nyky-yhteiskunnan seksi-ihannointi enemmänkin korostaa juuri seksiä semmoisena, että kumpikin osapuoli haluaa "käyttää" toista - josta esimerkkinä vaatimukset siitä, että toista olisi "tukahdutettava", "koulutettava" jne.

    Kahden ihmisen matkaa toistensa tutustumiseen persoonina ei ollut sen enempää läsnä tuossa mariamagdan alkuperäisavauksessa kuin minun väännöksessänikään...

    Jotenkin sääliksi käy heitä, jotka vakavissaan tai edes puolileikillään heittelevät tuommoisia (minä heitin täysin leikilläni :-)

    Eli olen kanssasi samaa mieltä vässyköistä.

    Edelleen motto:

    "Turrinpuutteeseen ei kuole, eikä pirrinkään."

    Äänestä

  • Nari Säre kirjoitti:

    ...femninistisessä pyrkimyksessä yleensä demonisoida miehen seksuaalisuus (joka tulee mm. itsekin siteeraamiesi feministiteoreetikkojen teksteistä samaten esiin) on juuri nähtävillä viimeistään kun mariamagdan tekstin kääntää.

    Se vaan, että naisten seksihalut ovat nykyäänkin jo sillä tasolla, että eivät he vässyköiden kanssa sänkyyn hypi. Sitä tarkoitin, että sanoessani, että vässyköiden kannalta naisetkin pitäisi saada enemmän suoritekeskeisiksi tässä asiassa.

    Se, miksi Magda alkuperäisessä kirjoituksessaan esitti miesten halujen himmaamista toimii taas päinvastoin. Himmaamalla miesten haluja noin keskimäärin naiset eivät joutuisi niin usein peräti törkeiden ehdotusten uhriksi.

    Feministin kannaltahan melko ideaali idea olisi, että pojille alettaisiin syöttää murrosiässä kemiallista kastrointiainetta ja vasta sitten kun joku nainen miehen partnerikseen valitsee niin annetaan vastalääkettä... ;)

    Äänestä

  • Kurre_Orava kirjoitti:

    Pojat vois kyllä jo välillä syödä sitä kastrointiainetta tyttöjen sijaan... oli se aika kitkerän katkeran makuista... :9

    Äänestä

  • mariamagda kirjoitti:

    Pojat vois kyllä jo välillä syödä sitä kastrointiainetta tyttöjen sijaan... oli se aika kitkerän katkeran makuista... :9

    Aloita vaikka siitä, että alat vastustaa verovaroin jaettavaa Viagraa, mikä on minusta yksi älyttömyys.

    Jos ei vehkeet omin avuin toimi, niin minusta asian kannattaa antaa olla.

    *Podetko impotenssista? - No sillepä ei voi yhtikäs mittään*

    Äänestä

  • Nari Säre kirjoitti:

    ...femninistisessä pyrkimyksessä yleensä demonisoida miehen seksuaalisuus (joka tulee mm. itsekin siteeraamiesi feministiteoreetikkojen teksteistä samaten esiin) on juuri nähtävillä viimeistään kun mariamagdan tekstin kääntää.

    Yleensähän seksin käsittäminen vain jomman kumman osapuolen tyydyttämisenä sinänsä on järjetöntä.

    Toisaaltahan nyky-yhteiskunnan seksi-ihannointi enemmänkin korostaa juuri seksiä semmoisena, että kumpikin osapuoli haluaa "käyttää" toista - josta esimerkkinä vaatimukset siitä, että toista olisi "tukahdutettava", "koulutettava" jne.

    Kahden ihmisen matkaa toistensa tutustumiseen persoonina ei ollut sen enempää läsnä tuossa mariamagdan alkuperäisavauksessa kuin minun väännöksessänikään...

    Jotenkin sääliksi käy heitä, jotka vakavissaan tai edes puolileikillään heittelevät tuommoisia (minä heitin täysin leikilläni :-)

    Eli olen kanssasi samaa mieltä vässyköistä.

    Edelleen motto:

    "Turrinpuutteeseen ei kuole, eikä pirrinkään."

    Leikkiä on hammasärky "turrinpuutteen" rinnalla.

    Äänestä

"

Äänestä
  • ...typerältä kuulostaminen, ikään kuin samaistuminen feminististen argumenttien tasolle, on tarpeen, että tiettyjen avausten järjettömyys tulee ilmeiseksi.

    Se on eräs retorinen keino.

    Itse asiassahan tuo mariamagdan avaus oli eräiden ns. feminismiteoreetikoiden linjan kanssa aika yhtenevä, jotka yleensä demonisoivat miehen seksuaalisuutta ja esim. heteroparisuhteita...

    Monestihan näillä teoreetikoilla on taustalla onnettomia mieskokemuksia ja -suhteita, mm. hyväksikäyttöä, joka sinänsä on vinouttanut heidän maailmankuvaansa.

    Kun asiaa tarkastelee sitten toiselta näkökulmalta, niin juuri sellaisen feminismin ilmiselvä käänteissovinistisuus tulee selkeääkin selkeämmin esiin. mikä siis oli tekstini pointti.

    Tosin, itse olen yhtä kyllästynyt esim. mariamagdan avauksen edustamaan feminismiin, kuin sinä tähän avaukseeni, notta olemme tasoissa :-)

    Äänestä

  • Minun taholta, sillä otsikko :

    `Miehen sukupuoliviettiä vaimennettava!`

    kääntää keskustelun varmaan ,ööö, naisiin?

    Äänestä

  • Nari Säre kirjoitti:

    ...typerältä kuulostaminen, ikään kuin samaistuminen feminististen argumenttien tasolle, on tarpeen, että tiettyjen avausten järjettömyys tulee ilmeiseksi.

    Se on eräs retorinen keino.

    Itse asiassahan tuo mariamagdan avaus oli eräiden ns. feminismiteoreetikoiden linjan kanssa aika yhtenevä, jotka yleensä demonisoivat miehen seksuaalisuutta ja esim. heteroparisuhteita...

    Monestihan näillä teoreetikoilla on taustalla onnettomia mieskokemuksia ja -suhteita, mm. hyväksikäyttöä, joka sinänsä on vinouttanut heidän maailmankuvaansa.

    Kun asiaa tarkastelee sitten toiselta näkökulmalta, niin juuri sellaisen feminismin ilmiselvä käänteissovinistisuus tulee selkeääkin selkeämmin esiin. mikä siis oli tekstini pointti.

    Tosin, itse olen yhtä kyllästynyt esim. mariamagdan avauksen edustamaan feminismiin, kuin sinä tähän avaukseeni, notta olemme tasoissa :-)

    Tuo kirjoituksesi vaikutti typerältä, koska se ei toiminut lainkaan noin päin, johtuen siitä, että naisten ja miesten seksuaalisuuteen suhtaudutaan ja on suhtaudutta pitkään eri tavoin. Vai voitko vakavissasi väittää, että naisen seksuaalisuutta ei ole pyritty millään tavoin kieltämään. Ja että suhtautumisessa naisten ja miesten seksuaalisuuteen ei ole mitään eroja? Eli esim. kaikki puheet siitä, kuinka paljon seksiä harrastanut poika on kavereidensa silmissä ihailtu kun taas samaa harrastanut tyttö luokitellaan heti huoraksi, ovat tuulesta temmattuja?

    "Monestihan näillä teoreetikoilla on taustalla onnettomia mieskokemuksia ja -suhteita, mm. hyväksikäyttöä, joka sinänsä on vinouttanut heidän maailmankuvaansa."

    Varmasti monellakin naisella on taustalla onnettomia mieskokemuksia, etenkin seksin saralla, mutta tuskin se nyt kummempia vinoutumia on saanut aikaan.

    .. sitä mieltä, että asiat ovat aivan hyvin ja tasa-arvoisesti seksuaalisuudessa sp:n välillä, vaikka erot siinä ovat noin 100 % ?

    Sinä pidät siitä, niinkuin avauksessani, että voit alkaa heti syyllistämään naista satunnaisesta seksisuhteesta, mutta miehen satunnaista seksisuhteesta ei tarvitse välittää.

    Voit kysyä asiaa ihan kaikilta naisilta. Tietysti asiaa ei ole helppo tuoda julki kuin nettipalstalla nimettömänä.

    Äänestä

  • exLotta kirjoitti:

    Tuo kirjoituksesi vaikutti typerältä, koska se ei toiminut lainkaan noin päin, johtuen siitä, että naisten ja miesten seksuaalisuuteen suhtaudutaan ja on suhtaudutta pitkään eri tavoin. Vai voitko vakavissasi väittää, että naisen seksuaalisuutta ei ole pyritty millään tavoin kieltämään. Ja että suhtautumisessa naisten ja miesten seksuaalisuuteen ei ole mitään eroja? Eli esim. kaikki puheet siitä, kuinka paljon seksiä harrastanut poika on kavereidensa silmissä ihailtu kun taas samaa harrastanut tyttö luokitellaan heti huoraksi, ovat tuulesta temmattuja?

    "Monestihan näillä teoreetikoilla on taustalla onnettomia mieskokemuksia ja -suhteita, mm. hyväksikäyttöä, joka sinänsä on vinouttanut heidän maailmankuvaansa."

    Varmasti monellakin naisella on taustalla onnettomia mieskokemuksia, etenkin seksin saralla, mutta tuskin se nyt kummempia vinoutumia on saanut aikaan.

    "Varmasti monellakin naisella on taustalla onnettomia mieskokemuksia, etenkin seksin saralla, mutta tuskin se nyt kummempia vinoutumia on saanut aikaan."

    Well you seem pretty fucked up!

    Äänestä

  • exLotta kirjoitti:

    Tuo kirjoituksesi vaikutti typerältä, koska se ei toiminut lainkaan noin päin, johtuen siitä, että naisten ja miesten seksuaalisuuteen suhtaudutaan ja on suhtaudutta pitkään eri tavoin. Vai voitko vakavissasi väittää, että naisen seksuaalisuutta ei ole pyritty millään tavoin kieltämään. Ja että suhtautumisessa naisten ja miesten seksuaalisuuteen ei ole mitään eroja? Eli esim. kaikki puheet siitä, kuinka paljon seksiä harrastanut poika on kavereidensa silmissä ihailtu kun taas samaa harrastanut tyttö luokitellaan heti huoraksi, ovat tuulesta temmattuja?

    "Monestihan näillä teoreetikoilla on taustalla onnettomia mieskokemuksia ja -suhteita, mm. hyväksikäyttöä, joka sinänsä on vinouttanut heidän maailmankuvaansa."

    Varmasti monellakin naisella on taustalla onnettomia mieskokemuksia, etenkin seksin saralla, mutta tuskin se nyt kummempia vinoutumia on saanut aikaan.

    ...on historiaa. Nykypäivän naistenlehtitodellisuus on sitten ihan muuta.

    Suurimpana ongelmana lienee yleensä se, että nuoret aloittavat seksikokeilunsa puolin ja toisin kypsymättöminä - niiden mallien pohjalta jota miehille suunnattu pornoteollisuus ja toisaalta naistenlehtien pehmopornotodellisuus yrittää tarjoilla.

    Feministiteoreetikoista, kun lukee useiden elämäntarinoita, on taustalla usein hyväksikäyttöä, jopa prostituution harrastamista elinkeinoksi -> miesvihaa -> esim. lesbosuhteiden ihannointia jne. Aikamoisia vinoutumia, joissa toki alun perin ovat myös vinoutuneet miesyksilöt olleet vaikuttamassa turmiolliseen suuntaan.

    Äänestä

ja ei tämä kirjoitus nyt taida oikein toimia, vai mitä? =)

Äänestä
  • Niin, eikös se mene luonnossa niin, että uros hoitaa lisääntymisessä sen määrä puolen ja naaras laatupuolen. Näin se homma etenee yhteistyöllä ja laji säilyy.

    Äänestä

  • ...olen saanut jo monet naurut, kun feministiressukat yrittävät ilman sen kummempia perusteita sanoa, ettei se toimi.

    Kun argumentit loppuvat, tulevat tuollaiset perustelemattomat kysymykset esiin.

    Kirjoitukseni osoitti lahjomattomasti feministisen retoriikan reikäpäisyyden, kun se yrittää demonisoida miehen seksuaalisuutta ja surkutella, kuinka naisia "rajoitetaan" ja heillä on niin "vaikeeta", kuten tämä väännökseni sitten toisin päin osoitti :-)

    Äänestä

  • Nari Säre kirjoitti:

    ...olen saanut jo monet naurut, kun feministiressukat yrittävät ilman sen kummempia perusteita sanoa, ettei se toimi.

    ihmetyttää lähinnä sinun todellisuudentajusi jos tuo sinun mielestäsi mukamas vastaa todellisuutta.. =) voit ihan rauhassa toistella tuota "argumentit loppuvat"- höpötystäsi, se on totta, ettei minulla ole minkäänlaista mielenkiintoa edes yrittää keskustella kanssasi "järkevästi". sen verran olen seuraillut tuota intohimoista kirjoitteluasi, että paras kun ei lähde mukaan.. mutta ehkä sinun kannattaisi kuitenkin poiketa ulos netin maailmasta niin huomaisit ontuvan kuvauksesi naisten ja miesten seksuaalisuudesta? helposti käy niin, että kun elää kaikki päivät internetissä niin menee vähän palikat sekaisin =)

    Äänestä

  • Nari Säre kirjoitti:

    ...olen saanut jo monet naurut, kun feministiressukat yrittävät ilman sen kummempia perusteita sanoa, ettei se toimi.

    Kun argumentit loppuvat, tulevat tuollaiset perustelemattomat kysymykset esiin.

    Kirjoitukseni osoitti lahjomattomasti feministisen retoriikan reikäpäisyyden, kun se yrittää demonisoida miehen seksuaalisuutta ja surkutella, kuinka naisia "rajoitetaan" ja heillä on niin "vaikeeta", kuten tämä väännökseni sitten toisin päin osoitti :-)

    "..olen saanut jo monet naurut, kun feministiressukat yrittävät ilman sen kummempia perusteita sanoa, ettei se toimi."

    - Naurusta en tiedä, mutta melko..hmm..avutonta on tuo toisten tekstien vääntäminen koskien miehiä, etenkään kun se ei tässä tapauksessa mitenkään onnistu. Vai haukutaanko miehiä huoriksi ja heidän neitsyyttään/kokemattomuuttaan ihannoitaisiin?
    Miehille on tarjolla kaikenmaailman streptease-esityksiä ja pornolehtiä, mutta auta armias, jos jossakin Elloksen, vai oliko Anttilan lehdessä vilahtaa dildon kuva, niin johan sitä miestä siinä esineellistetään ja ties mitä porua olemme saaneet kuulla.

    Kyllä nyt todistit tässä (taas) vain oman reikäpäisyytesi ja ihan lahjomattomasti.

    Äänestä

  • cisma kirjoitti:

    Dildohan on nimenomaan tekopenis, erikoisapuväline ns. hieromasauvojen joukossa ja jo sinällään "esineellistää" miehen.

    Äänestä

  • Sovinisti kirjoitti:

    Dildohan on nimenomaan tekopenis, erikoisapuväline ns. hieromasauvojen joukossa ja jo sinällään "esineellistää" miehen.

    ...asiasta on tehty myös oiva laulu, linkki hifi-tiedostoon:

    http://www.mikseri.net/www/play.php?type=hi&id=77808

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Nari Säre kirjoitti:

Miesten oletetaan nykyisin tukahduttavan seksuaalisuutensa naisen halujen mukaisiksi.

Toisaalta huorissa käyvä mies on "paha", koska hän, vaikka maksaakin naiselle saadakseen seksuaaliset tarpeensa tyydytettyä sitoumuksetta, käyttää "naista hyväkseen".

Toisaalta pitkäaikainen heteroparisuhde on väistämättä "huono", koska nainen eroaa niistä huomattavasti enemmän kuin mies aloitteellisesti. Usein ilmaisten seksuaalista frustroitumistaan, joka taas kerran ei ota miehen tarpeita huomioon.

Useinhan nämä mallit ja ideaalit ovat nimenomaan naistenlehtien luomia.

Miksi miehille ei suoda seksuaalisuutta? Monet joutuvat vain tyytymään siihen mitä sattuu naiselta saamaan. Jos pokaa tänä päivänä naisen, ei voi olla lainkaan varma siitä, että saa haluamansa kaltaista seksiä. Koska nainen ei välttämättä tajua mitään vaikka kertoisikin.Siispä pitäisi olla koulutettuja naisia, jotka tietävät ja käsittävät mistä mies pitää.

Nykyisin monet miehet ovat pystyneet tukahduttamaan seksuaalisuuttaan ja säätelemään aivan naisen halujen mukaisiksi.
Miksi nainen ei siis pystyisi?
Ja totta totisesti pystyy.

Näitä naisen haluja on alettava tukahduttamaan jo kasvatuksellisesti alusta alkaen, ettei koko maailmasta tule sen tähden `seksitarjonnan helvetti`. Jota se alkaa jo olla hyvin vaarallisesti.

---

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu