Thaimaassa on paljon intialaisia ruokia, jotka luullaan olevan thaimaalaisia,Intiassa on yli miljardi ihmistä Thaimaassa hieman vajaa 70 miljoonaa, intialaisen ruokakulttuurin vaikutus ympäri aasiaa on tästä syystä valtava.
Ihan vaan resupekoille tiedoksi täältä thaimaasta
Anonyymi
30134
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Kiitos tästä mullistavasta tiedosta senssu.
Kertoisitko alkuun vaikkapa 3 tällaista ruokaa Thaimaasta, joiden luullaan olevan thaimaalaisia, mutta jotka ovatkin intialaisia?
Kiitos itsellesi että vaivauduit kysymään, mutta joudun vastaamaan että en tiedä, mutta myös kerron että en ole koskaan kirjoittanut sanaakaan resupekoista missään muodossa tälle palstalle, en siis myöskään puheena olevaa aloitusta.
Aihe sinänsä ei edes minua kiinnosta.
Oletko By NumBall HHN 61v. koskaan kirjoittanut tänne mitään nimimerkillä 654767567657 tai vastaavalla?
Noi aloitetaan vaikka rotista, se on intiassa troti tai roti, mutta sama idea, toki nimet thaimaassa saattavat olla eri mutta ruoka lähes samaa, joka on lähtöisin intiasta.
Toinen ruoka on korma, en muista thai nimeä taitaa kyllä olla kolma, intialaisessa versiossa ruoka on rakennettu jugurttiin, thai versio rakennetaan kookosmaitoon kermaan...
Kolmas ruoka on momos tai no se taitaa olla alunperin nepalista, näitäkin näkee yleisesti thaimaassa, olen jopa syönyt useasti, eräänlainen nyytti, jonka sisällä on kalaa, kanaa, possua jauhelihana, jokainen thaimaan kävijä on näihin törmäännyt.
Ruuan nimi on thaimaassa satay chicken...
Oletko senssun versioista anonyymi senssu?
Roti ei ole Intiassa troti. Mistä ihmeestä olet tällaista päähäsi saanut?
Roti on lähtöisin Intiasta, sitä tehdään eri versioina eri maissa ja eri alueilla.
Thaimaassa thaiksi roti on โรตี . Ehkä yleisin ja ainakin näkyvin versio on katukauppiaiden kärryistään myymä välipala. Roti munalla ja banaanilla โรตีกล้วยไข่ on yleisin näistä.
https://youtu.be/Xp71UTwgvRg
Aloituksessa kirjoitetaan näin:" Thaimaassa on paljon intialaisia ruokia, jotka luullaan olevan thaimaalaisia." Sinä toki saat ja voit luulla vaikka mitä, mutta thaimaassa varmasti suurin osa tietää ettei roti ole alun perin thaimaalainen ruoka, vaikka siitä sellainen on tullutkin.
HT
Voin vakuuttaa että on, olen asunut täällä 23 vuotta.
Taas käsityksesi on outo, joskin sinulle tyypillistä vänkäämistä ja pashan puhumista.
Thaimaassa kormaa ei luulla thaimaalaiseksi ruuaksi. Thai versiossa käytetään usein jugurtin sijaan kookosmaitoa, tällöin ruuan nimi voi olla vaikkapa Thai korma.
HT
Ei ole.
HT
Jep jep ja taas olet väitteinesi monessakin kohtaa metsässä.
Ensinnäkin, ruoka jota haet on nimeltään momo, ei momos.
Jos pysytään aloituksen aiheessa, niin tämä ruoka ei edes ole lähtöisin Intiasta, eikä sitä jälleen Thaimaassa luulla thaimaalaiseksi ruuaksi, mutta sinä toki saat ja voit näin luulla.
Ruoka on lähtöisin Kiinan suunnalta, tarkemmin ehkä Tiibetistä ja Nepalista.
Ruuasta on monia eri versioita, Thaimaassakin.
HT
Kun kerrot asioista tietäväsi mikä on se bambupuukappaleen sisälle laitettava tahmariisi, ja jotain papuja sekä kookosmaitoa, bambun pätkä kysytetään nuotiossa tai sitten loimuttamalla, söin tänään mutta en tiedä sen nimeä voitko kertoa mitä söin.
BY NumBall HHn 61v.
Kiitos NumBall nopeasta kommentistasi.
Tiedän mitä tarkoitat... olen näitä valmistanut Thaimaassa ja versioinut täällä Suomessa.
Odota hetki niin kookletan itselleni kahvia ja kysyn kahvin tuojalta..
HT
Suomi24 matkoilla saa aina nopeat vastaukset ja maasta toiseen on helppo siirtyä vpn:n avulla.
Jatkan 2.
Aah... onpa hyvää kahvia :-)
Hyvästä kahvista tuli mieleeni senssu [aivopesunsa uhri ollen} ja maailman paras kahvi.
Senssukka rakkaani, aijaappas minulle kuva kuksastasi Chiang Maissa, niin minä aijaan kuvan sinulle kahvikupposestani.
HT
PS. Hitsin hitsi, nyt pätkähti mieleeni yx hyvä musavideo. Aijaan sen tuonne toisaalle.
Kiitti ensimmöinen kerta kun opin palstalta jotain, söin tänään yhden ohuehkon, valkoista oli tahmariisi, vaimolla olin nälkä söi kolme, tummariisi... neljä yhteensä 100 bahtia.
Mitä hyvään kahviin tulee, g7 on parhaita, yleensäkin vietnamissa valmistetut on hyviä, tlasin lazadasta setin vietnamilaisia tuli muutama päivä sitten... en osta ollenkaan 1 to 3 kahveja, vain mustana ja vähän maitoa... suomessa join kahvin aina mustana, täällä tilkka maitoa, sokrua ei lainkaan.
Kiitos, kiva video, kiitos... tulee tuosta tätistä, hyvälle tulelle, naureskelee niin makeasti ja, poikakin on dieetillä... eikä ota sokeria.
Voisiko... joku teistä, Thaimaassa asuvista, SENSSU tai BY NumBall HHn 61v., kertoa mitä tuossa heti, viteon alussa, kyltissä lukee?
Siinä lienee... hintoja ollen?
Nämä sinun kommentit on hieman lapsellisia, on aivan sama onko kysy momo vai momos, varsinkin kun thaimaan kielessä kirjoitus asu on varsin vapaa, muutenkin tämä keskustelu alkaa menemään överiksi Intia on aasian suurin maa, ja intialaiset ovat levinneet laajalle alueelle ympäri aasiaa, ja tuoneet sitten sinne ruokakulttuurinsa, tosin aina niitä vähän muunnellaan saatavuuden mukaan, kun vaikkapa intiassa käytetään jugurttia ja thaimaassa jugurtin huonon saatavuuden ja pilaantumisen takia kookosrasvoja.
By Numball HHN 61v.
Voepi ollen et jout jonkin aikoo uattelemaan vastausta.
Taetaapi olla molempien rouvat... katiskoja kokemassa.
Thai "Satay" on pelkkä kana file, grillattu tikussa. Se kastetaan pähkinätahnassa.
Teen niitä EU kodissa viikottain. Kiva snäck'ki Premier League matseja katsellessa :-)
Satay: sta on useita eri versioita. Thaimaassa yleisinversio on tikuissa grillatut kananpalat pähkinäkastikkeella. Nämä eivät kuitenkaan ole ainoat versiot Thai Satay ruuasta.
Tässä eräs versio https://lejos.fi/tuotteet/kitchen-joy/kitchen-joy-satay-sauce-chicken-with-jasmine-rice/
Satay on alun perin lähtöisin Intiasta.
HT
Korjaan kirjoitusvirheeni:
Satay on alun perin lähtöisin INDONESIASTA.
HT
Ruoka on globaalia. Koska naapurimaissa on yleensä samankaltaiset rakka-aineet, ruoka eittämättä on samantyyppistä.
Ei makkeboxi tai lihapullatkaan ole suomen yksinoikeus. Ne vaan maistuu suomalaisille, on siis Suomiruokaa.
Jonkinlainen lettu tai pannari löytyy varmaan kaikista maista.
Riisiä Thaikut syövät järjettömiä määriä, mut eivät suinkaan ole ainoita, silti voidaan perustellusti kertoa sen olevan oleellinen osa Thairuokakulttuuria.
Voi kertoa että thaimaassa on lihapullia siinä missä suomessakin, makrosta saat 20 kilon pussukoita, tosin meikäläiseen makuun väärän värisiä ja makuisia.
Miksi päivystät tätä palstaa vuorokaudet ympäriinsä vuodesta toiseen?
Minusta tämä on kivaa.
Yaitaa olla hyvin tuttua eräälle palstaa päivystävälle. Tialle, 23, alkoi kehittyä useita eri persoonia traumaattisten kokemusten jälkeen – tällaista on sivupersoonahäiriöstä kärsivän arki https://www.is.fi/hyvaolo/art-2000008612539.html