Muistan kuinka puheenjohtajilta kysyttiin 3-4 vuotta sitten kenen mielestä Venäjä on uhka ja Halla-aho oli ainoa, joka nosti kätensä.
Ylpeimmätkin vihervassarit voivat tunnustaa sen tosiasian, että Marin tulee jälkijunassa toistaen Jussin sanoja.
On kaksinaismoralismia samanaikaisesti ylistää Sannaa siitä, mistä Halla-ahoa moititaan.
Jos meillä ei olisi edelläkävijää, niin missä kulkisi perässä laahustaja? Ei olisi ketään, ketä matkia.
Monia vihervassareita motivoi häpeä ja kiukku ja se saa heidät nostamaan vanhoja keskusteluja esille tai puhumaan aiheen vierestä tai yksinkertaisesti räyhäämään.
Mutta totuus ei pala tulessakaan!
Loistavaa, Halla-aho!
175
819
Vastaukset
Vastaankin tässä itselleni, että oli suuri onni saada Halla-aho ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajaksi!
Tuskin parempaa olisi löytynyt.- Anonyymi
Eihän tästä ole kuin pari viikkoa kun Biaudet yritti nostaa mellakkaa Halla-ahon valinnasta ,että oikein ulkomaita myöten paheksutaan. Taitaa Eva jo mielessään kiitellä ettei itse ole nyt tuossa asemassa .
- Anonyymi
Halla-aho puhuu aina asiaa ja viisaasti niin ettei politiset vastustajat päihitä keskustelussa ja seuraava presidetiksi Halla-aho .
Anonyymi kirjoitti:
Halla-aho puhuu aina asiaa ja viisaasti niin ettei politiset vastustajat päihitä keskustelussa ja seuraava presidetiksi Halla-aho .
Hänen puheitaan onkin siksi mukava kuunnella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän tästä ole kuin pari viikkoa kun Biaudet yritti nostaa mellakkaa Halla-ahon valinnasta ,että oikein ulkomaita myöten paheksutaan. Taitaa Eva jo mielessään kiitellä ettei itse ole nyt tuossa asemassa .
Biudiu ajaa vain rantaruotsalaisten asiaa muita painamalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Biudiu ajaa vain rantaruotsalaisten asiaa muita painamalla.
Oikein. Eva muuttaa historiaakin aina Ruotsin ja ruotsinkielisten eduksi. Lukekaa evakkojen sijoittamisesta RKP : n alueelle ja Ahvenanmaa sota uhreista.
Anonyymi kirjoitti:
Biudiu ajaa vain rantaruotsalaisten asiaa muita painamalla.
"Pium paum" meni erehtymään pahanpäiväisesti, eikä onnistunut marinoistaan huolimatta.
Anonyymi kirjoitti:
Oikein. Eva muuttaa historiaakin aina Ruotsin ja ruotsinkielisten eduksi. Lukekaa evakkojen sijoittamisesta RKP : n alueelle ja Ahvenanmaa sota uhreista.
Vastahan tässä vihervassarit pääsi kirjoittamaan naisten ja homojen historiaa uusiksi.
- Anonyymi
On syytä tunnustaa toisen puolueen puolelta, että hyvää analyysiä ja hyvää puhetta.
Mahtaako PS olla saanut puolue/jäsen -tasolla NATO-kantaansa aikaiseksi.
Niin irvikuvalliselta kuin se vaikutaakin, Kok, PS ja Vihr (hehe! - mutta totta :) ) -akselilla voisi olla jo vahvaa peruspainoa. Lisäkannatusta tulee Rkp, KD, SDP ja Kesk riveistä, vaikkakaan ei aukottomasti.
Hitaampikin hölmö tajuaa, että sotilasliitoon ei haikailla enää silloin, kun rajan takana on ryhmittymä valmiina rynnimään päin. Haastatteluissa toisteltu mantra "meitä ei mikään tällä hetkellä uhkaa" on kolkko lause, eikö vain? Olisiko Ukraina voinut hokea samoja turvasanoja 01/2010 tai 01/2021?
Jos pelkäätte kansan mandaatin vajavaisuutta sotilasliiton osalta, niin kysykää kansalta! Kansanäänestys ei ole mikään häpeä. Turha pelätä, että kansa ei ymmärtäisi. Olemme PISA-tuloksissa edelleen hyvillä sijoin, mutta ikää nkuin kykenemättömämpiä päättämään sotilasliitosta, kuin tuloksissa heikommat jäsenmaat, niinkö? :)Kansanäänestys ei ole häpeä, mutta se kuinka Perussuomalaisia on haukuttu "Venäjän agenteiksi" ja kuinka tuli töpeksivää vihervasemmistoa äänestettyä varmasti hävettää 🤭.
"Suuri ja mahtava Sanna" ottaa mallia "Venäjän agentista" 🤣- Anonyymi
Kansalaisaloite kansanäänestyksestä NATO:oon liittymisestä on avattu 21.02. Nyt se on saanut jo yli 16 000 ääntä.
Allekirjoitin eilen. - Anonyymi
Persut on ollut aina hereillä ja siihen tarpeeseen puolue syntyikin.
Nyt muissakin puolueissa herätään ja se on hyvä.
Meillä on nyt yhdessä kohdattavana vähintään seuraava lama.
Kiistellään ja väännellään yksityiskohdista, mutta haaste on yhteinen.
Toivottavasti äänestäjät ovat nyt hereillä ja vaaleissa karsitaan omia vastaan toimivat tahot.
Annetaan luopioille ja onnen onkijoille anteeksi ja mahdollisuus käyttää voimansa yhteiseksi hyväksi.
Ollaan vaan tarkkana, kun päättäjien intressejä on selvästi ollut liikaa Suomen ulkopuolella. Verum_an_falsum kirjoitti:
Kansanäänestys ei ole häpeä, mutta se kuinka Perussuomalaisia on haukuttu "Venäjän agenteiksi" ja kuinka tuli töpeksivää vihervasemmistoa äänestettyä varmasti hävettää 🤭.
"Suuri ja mahtava Sanna" ottaa mallia "Venäjän agentista" 🤣Voi sinua pikkuinen höpönassu, joka ei osaa joko lukea, tai ei ymmärrä lukemaansa.
On varmasti ihanaa olla noin tyhmä?
Lue arvostettuja lehtiä, niissä on sellaisia totuuksia, joita Perussuomalaiset lehdessä tai Suomen Uutisissa ole.Osmium76 kirjoitti:
Voi sinua pikkuinen höpönassu, joka ei osaa joko lukea, tai ei ymmärrä lukemaansa.
On varmasti ihanaa olla noin tyhmä?
Lue arvostettuja lehtiä, niissä on sellaisia totuuksia, joita Perussuomalaiset lehdessä tai Suomen Uutisissa ole.Löydänkö niistä lisää "Venäjän agentteja" tai ehkä "Ruotsin agentteja"? 😅
Onko niissä tarinoita "Putinin, Trumpin ja Halla-ahon yhteisistä pokeripeleistä"? 🤣😂🤣😂🤣- Anonyymi
Britit äänesti brexitin puolesta, koska Venäjä rahotti kamppanjaa haluten heikentää Eurooppaa! Ei suomalaiset voi äänestää , ryssivät koko nato-option lopullisesti, vahinko vaan päättäjät on myös tyhmiä ja hitaita!

Yhdyn puheisiin päättäjistä!
- Anonyymi
Körö körö kaksilla rattailla. Halla-aho vei persut EU:ssa Venäjän nuoleskelijoiden ryhmään.
Entten tentten teelika mentten.
Järki käteen äly, hoi!
Asiaa et muuttaa voi.
Jussi auttaa teidän Sannaa
Ja antaa taivaallista mannaa. 😁Verum_an_falsum kirjoitti:
Entten tentten teelika mentten.
Järki käteen äly, hoi!
Asiaa et muuttaa voi.
Jussi auttaa teidän Sannaa
Ja antaa taivaallista mannaa. 😁Perussuomalaisille
Pysy aina Höpönassuna
ja tyhmänä
älä koskaan miehisty
Pysy aina persuna
ja tollona
älä koskaan järkiinny
Pysy aina Hallajussina
elä valheessa.
älä koskaan ryhdisty
Pysy poissa kouluista
ja opeista
älä koskaan sivisty- Anonyymi
Sosiaalidemokraatti kansanedustaja Erkki Tuomioja oli Venäjä mielinen jo Neuvostoliitto aikana.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sosiaalidemokraatti kansanedustaja Erkki Tuomioja oli Venäjä mielinen jo Neuvostoliitto aikana.
Tuomiojan mummo oli Hella Vuolijoki kommari
- Anonyymi
Halla-aho on fiksu mies ja se harmittaa muita puolueita. On harmittanut niin pitkään kun muistan. Hyvä Jussi!
Kyllä varmaan, jos pidätte oman kansan kaasuttamista kaasukammioissa fiksuna.
Kyllä Jussi Halla-ahon skriptoissa on muitakin murhattavia lueteltu, mm. kaikki homot.
Lahtipenkissä murhaamista myös persussuomalaiset vaativat Krista Kiurulle, ja hänen ruumiinsa häpäisemistä myös, lainaus loppuun, "ei siitä lehmästä tule edes maitoa ja lihat eivät kelpaa edes minkinrehuksi".
"Kaikki al-Holin leiriläiset on ammuttava."
Kyllä Perussuomalaiset puolueesta löytyy toinen toistaan parempia murhien suunnittelijoita, mutta yhtään järkevää tekoa tai ajatusta, siis toteuttamiskelpolista, ei älymölöö-poppoosta ole kuulunut, ei näkynyt.
Useilla paikkakunnalla persut ovat jakaneet lautaluntapaikkoja nyrkkitappeluiden voimalla, järjellä ja fiksuudella.Osmium76 kirjoitti:
Kyllä varmaan, jos pidätte oman kansan kaasuttamista kaasukammioissa fiksuna.
Kyllä Jussi Halla-ahon skriptoissa on muitakin murhattavia lueteltu, mm. kaikki homot.
Lahtipenkissä murhaamista myös persussuomalaiset vaativat Krista Kiurulle, ja hänen ruumiinsa häpäisemistä myös, lainaus loppuun, "ei siitä lehmästä tule edes maitoa ja lihat eivät kelpaa edes minkinrehuksi".
"Kaikki al-Holin leiriläiset on ammuttava."
Kyllä Perussuomalaiset puolueesta löytyy toinen toistaan parempia murhien suunnittelijoita, mutta yhtään järkevää tekoa tai ajatusta, siis toteuttamiskelpolista, ei älymölöö-poppoosta ole kuulunut, ei näkynyt.
Useilla paikkakunnalla persut ovat jakaneet lautaluntapaikkoja nyrkkitappeluiden voimalla, järjellä ja fiksuudella.Olen kuule lukenut ja siksi on turha syöttää minulle pajunköyttä. "Kaikki homot"? Niin varmaan! 🤣
Niinhän se on.
Halla-aho on tämän läntisen maan viisas mies, jonka kaltaiset puuttuvat kaikista muista puolueista.Verum_an_falsum kirjoitti:
Olen kuule lukenut ja siksi on turha syöttää minulle pajunköyttä. "Kaikki homot"? Niin varmaan! 🤣
Jättäisikö hän Sebu (Sebastian) Tynkkysen vielä tällä kertaa ampumatta?
Olisitko Lahtipenkkimurhaaja, kaasukammioiden siivoja, vai kuvitteletko oikein naapurisi murhaajaksi oikein ampumalla?
Olet totisesti oikeassa seurassa.Osmium76 kirjoitti:
Jättäisikö hän Sebu (Sebastian) Tynkkysen vielä tällä kertaa ampumatta?
Olisitko Lahtipenkkimurhaaja, kaasukammioiden siivoja, vai kuvitteletko oikein naapurisi murhaajaksi oikein ampumalla?
Olet totisesti oikeassa seurassa.Tiedän mitä Halla-aho on kirjoittanut ja että hän oli kokenut seksuaalista ahdistelua ennen tuota. Älä yritä muuttaa juttua kun et selvästikään edes muista.
Verum_an_falsum kirjoitti:
Tiedän mitä Halla-aho on kirjoittanut ja että hän oli kokenut seksuaalista ahdistelua ennen tuota. Älä yritä muuttaa juttua kun et selvästikään edes muista.
En tiennyt .Eläimiin sekaantumine ei ole enää rikos. Tiedätkö miksi`?
Liittyy erääseen Perussuomalais-puolueen jäseneen ja hänen mahdillisuuteen ministeriksi.- Anonyymi
Osmium76 kirjoitti:
En tiennyt .Eläimiin sekaantumine ei ole enää rikos. Tiedätkö miksi`?
Liittyy erääseen Perussuomalais-puolueen jäseneen ja hänen mahdillisuuteen ministeriksi.Mihin ryhmittymään sinä mahdat oikein tuolla nikilläsi lukeutua?
- Anonyymi
Verum_an_falsum kirjoitti:
Niinhän se on.
Halla-aho on tämän läntisen maan viisas mies, jonka kaltaiset puuttuvat kaikista muista puolueista.Osmo Soininvaara ja Erkki Tuomioja ovat yhteensä noin 68% Halla-Ahosta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Osmo Soininvaara ja Erkki Tuomioja ovat yhteensä noin 68% Halla-Ahosta
Oikein. Muut ovat taksilla ajelijoita. Valtiomies Matti Vanhanen on hiljaa. Lipponen samoin. Suojatie Sipilä on kadonnut täysin... Nyt tunnistaa keihin Suomi voi luottaa tiukassa paikassa.

Muistan että Putinilla on jäsenkirja...
Anonyymi kirjoitti:
Osmo Soininvaara ja Erkki Tuomioja ovat yhteensä noin 68% Halla-Ahosta
Ei epäilystäkään.
Anonyymi kirjoitti:
Oikein. Muut ovat taksilla ajelijoita. Valtiomies Matti Vanhanen on hiljaa. Lipponen samoin. Suojatie Sipilä on kadonnut täysin... Nyt tunnistaa keihin Suomi voi luottaa tiukassa paikassa.
"Suojatie Sipilä" 😅
- Anonyymi
Muistat väärin, olethan persu.
- Anonyymi
Mieluumin niin, kuin viherkommari.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mieluumin niin, kuin viherkommari.
Mieluummin väärässä, kunhan on persu?
- Anonyymi
Halla-aho on yksi harvoista suomalaisista henkilöistä, jolta on kuultu järkevää puhetta viime aikoina, kiitos siitä.
- Anonyymi
Juuri näin,ne kaikki ennusteetovat toteutuneet joista jussi on puhunut vuosia sitten,se todellakin raivostutttaa muita politikoita jotka joutuvat tunnustamaan tämän tosiasian myöhemmin .
Kyllä varmaan, jos pidätte oman kansan kaasuttamista kaasukammioissa fiksuna.
Kyllä Jussi Halla-ahon skriptoissa on muitakin murhattavia lueteltu, mm. kaikki homot.
Lahtipenkissä murhaamista myös persussuomalaiset vaativat Krista Kiurulle, ja hänen ruumiinsa häpäisemistä myös, lainaus loppuun, "ei siitä lehmästä tule edes maitoa ja lihat eivät kelpaa edes minkinrehuksi".
"Kaikki al-Holin leiriläiset on ammuttava."
Kyllä Perussuomalaiset puolueesta löytyy toinen toistaan parempia murhien suunnittelijoita, mutta yhtään järkevää tekoa tai ajatusta, siis toteuttamiskelpolista, ei älymölöö-poppoosta ole kuulunut, ei näkynyt.
Useilla paikkakunnalla persut ovat jakaneet lautaluntapaikkoja nyrkkitappeluiden voimalla, järjellä ja fiksuudella.- Anonyymi
Osmium76 kirjoitti:
Kyllä varmaan, jos pidätte oman kansan kaasuttamista kaasukammioissa fiksuna.
Kyllä Jussi Halla-ahon skriptoissa on muitakin murhattavia lueteltu, mm. kaikki homot.
Lahtipenkissä murhaamista myös persussuomalaiset vaativat Krista Kiurulle, ja hänen ruumiinsa häpäisemistä myös, lainaus loppuun, "ei siitä lehmästä tule edes maitoa ja lihat eivät kelpaa edes minkinrehuksi".
"Kaikki al-Holin leiriläiset on ammuttava."
Kyllä Perussuomalaiset puolueesta löytyy toinen toistaan parempia murhien suunnittelijoita, mutta yhtään järkevää tekoa tai ajatusta, siis toteuttamiskelpolista, ei älymölöö-poppoosta ole kuulunut, ei näkynyt.
Useilla paikkakunnalla persut ovat jakaneet lautaluntapaikkoja nyrkkitappeluiden voimalla, järjellä ja fiksuudella.On vaikeata ymmärtää Teidän "parempien ihmisten maailmankuvaa. mm. Putinia huudetaan vastuuseen sodasta, mutta mutta . . . . kopsasin tuon, en kyllä muista mistä. Kuvaa kuitenkin hienosti susvaitsevaisten ja sellaista toisia ankarasti tuomitsevien mielenlaatua, mielen kieroutta. Voisi kai moraalittomuudeksikin kutsua.
"On aika vaikeata ymmärtää tätä "länsidemokratian" levittämää tarinaa, mm. samanarvoisuudesta, tasa-arvosta ja tasapuolisesta kohtelusta. Se ei taida oikein edelleenkään tämänkään jälkeen purra ainakaan lähi-idässä, jossa "länsidemokratian" pelastustoimien jäljiltä on edelleenkin sekasortoa, sisällisotaa ja maita raunioina, vallattuina. Eipä näkynyt ketään vaatimassa Usata, sen päämiestä, länsiliittoumaa, Natoa ja niiden päälliköitä pakotteiden piiriin, eikä tuolla hyökkäyksiin ja sotaan osallistuneita maita boikotteihin. Toki, kysehän oli "vain" eri uskoisista, erilaisista ihmisistä, joiden maiden luonnonvarat tarvittiin "länsidemokratian" hallintaan. Nyt heräävät eurooppalaisetkin, kun tulitikkuleikkien seuraukset levisivät omalle takapihalle. Täytyy sanoa, että aikamoisia pettymyksiä pettymysten perään on aiheuttanut tämä "länsidemokratia", ja mikä tuhon määrä maailmassa, joka tuntuu vain jatkuvan kun "oikeamieliset" huseeraavat. Seuraavana lienee kohteena Kiina. Niinhän tuo tuntuu leviävän, lähi-itä tuhottu ja sekaisin, nyt menossa Venäjä, niin luonnollinen jatkumohan on silloin Kiina, ja sen länsimaalaistaminen joka on tietystikin "parempien" länsimaalaisten päämiesten velvollisuus, vaikka omissa maissa onkin ihmisoikeudet ja koskemattomuus sortumassa, jäämässä valtiovallan mielivallan alle. Kai se sitten on sivistyken leviäminen tämän näköistä. Sotaa, kauhua ja pelkoa, kai se ajaa sitten vallanpitäjien tarpeita. Valitettavasti tavikset tallaavat perässä ja huutavat kuolemaa "viekkauvella ja vääryyvellä" kulloinkin syötettyjä kohteita kahtaan. Ajattelematta asiaa sen enempää, mitä heille myydään. Ei tarvitse ajatella, koska me kuulumme mielestämme siihen fiksumpaan ja sivistyneempään osaan maailman kansoista, niin meille kerrotaan jatkuvasti - mikäli emme kyseenalaista päättäjiemme hölmöjä toimia." Anonyymi kirjoitti:
Juuri näin,ne kaikki ennusteetovat toteutuneet joista jussi on puhunut vuosia sitten,se todellakin raivostutttaa muita politikoita jotka joutuvat tunnustamaan tämän tosiasian myöhemmin .
Aivan niin!
Sen vuoksihan täällä yritetään nostella esiin vanhoja keskusteluja, jotta totuus ei tulisi julki.- Anonyymi
Kielitaitoa vaikka muille jakaa,sivistynyt lukenut mies kuuluu Suomen älymystöön,viher punikit
raakkuvat tyhjää sosialismi vaan mielessä.Pohja sakkaa rupusakkia. Osmium76 kirjoitti:
Kyllä varmaan, jos pidätte oman kansan kaasuttamista kaasukammioissa fiksuna.
Kyllä Jussi Halla-ahon skriptoissa on muitakin murhattavia lueteltu, mm. kaikki homot.
Lahtipenkissä murhaamista myös persussuomalaiset vaativat Krista Kiurulle, ja hänen ruumiinsa häpäisemistä myös, lainaus loppuun, "ei siitä lehmästä tule edes maitoa ja lihat eivät kelpaa edes minkinrehuksi".
"Kaikki al-Holin leiriläiset on ammuttava."
Kyllä Perussuomalaiset puolueesta löytyy toinen toistaan parempia murhien suunnittelijoita, mutta yhtään järkevää tekoa tai ajatusta, siis toteuttamiskelpolista, ei älymölöö-poppoosta ole kuulunut, ei näkynyt.
Useilla paikkakunnalla persut ovat jakaneet lautaluntapaikkoja nyrkkitappeluiden voimalla, järjellä ja fiksuudella.Milloin sossut lopettavat Tyhjän hokemisen?
- Anonyymi
Halla-aho on maailmankullu tietäjä. Vain taikajuoman valmistustaito puuttuu.
- Anonyymi
Ei puutu.
Sivari, joka leikkii pyssyleikkejä oikealla pyssyllä ja suunnittelee rauhassa ohi kävelevän homon murhaamista.
- Anonyymi
Osmium76 kirjoitti:
Sivari, joka leikkii pyssyleikkejä oikealla pyssyllä ja suunnittelee rauhassa ohi kävelevän homon murhaamista.
parempi sivari kuin hinuri, vai mitä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
parempi sivari kuin hinuri, vai mitä?
Tuskin hinuri on yhtä arvaamaton kuin aseilla leikkivä sivari.
Osmium76 kirjoitti:
Sivari, joka leikkii pyssyleikkejä oikealla pyssyllä ja suunnittelee rauhassa ohi kävelevän homon murhaamista.
Halla-aho olisi ministeriainesta.
- Anonyymi
Teukka hoitaa juomapuolen.
- Anonyymi
Tuskin saa persut edes 5% kannatusta seuraavissa vaaleissa. Ovat sen verran pelanneet viime vuosina naapurin pussiin.
- Anonyymi
Kehitysapu pois, niin kyllä se Ukarinan sota siihen loppuu - totesi eräs persujen tuleva ääniharava torilla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kehitysapu pois, niin kyllä se Ukarinan sota siihen loppuu - totesi eräs persujen tuleva ääniharava torilla.
Kasvisruokapäivän poistaminen Helsingistä voisi olla vielä tehokkaampaa.
Anonyymi kirjoitti:
Kasvisruokapäivän poistaminen Helsingistä voisi olla vielä tehokkaampaa.
Eräs "mies" lempinimeltään Hullu-Jussi Latva-laho "säästi" maahanmuuttokustannuksista 40 miljoonaa enemmän kuin rahaa valtio käytti!
Persujen varjobudjetti oli kuin persujen tekemä, ei päätä ei häntää.
SilloiKIN persut todistivat sananlaskun, Tyhmä kuin persu, pitää paikkansa.Osmium76 kirjoitti:
Eräs "mies" lempinimeltään Hullu-Jussi Latva-laho "säästi" maahanmuuttokustannuksista 40 miljoonaa enemmän kuin rahaa valtio käytti!
Persujen varjobudjetti oli kuin persujen tekemä, ei päätä ei häntää.
SilloiKIN persut todistivat sananlaskun, Tyhmä kuin persu, pitää paikkansa.Sure, sure, sure
Ja hammasta yhteen pure!
Valitusta tänne ahda.
Et asioille mitään mahda!
"Ovela kuin ahven, pitää paikkansa" 🤣
- Anonyymi
KD empi aikansa nostaen lopulta myös lapasen ylös Hallan tavoin toimittajan kysyessä onko venäjä uhka suomelle-
- Anonyymi
Mitä ihmettä, onko Halla-aho joskus jaksanut nostaa kätensä ylös, sillä jo katseensakin nostaminen lattiaa ylemmäs vaatii Jussilta valtavia ponnistuksia.
- Anonyymi
Jussi ja Niinistö ovat olleeet aikaansa edellä,ajattelevia ihmisiä joita kannattaa kuunnella herkällä korvalla .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jussi ja Niinistö ovat olleeet aikaansa edellä,ajattelevia ihmisiä joita kannattaa kuunnella herkällä korvalla .
Varsinkin Jussin muminasta on normaalikuuloisenkin vaikea saada selvää.
Anonyymi kirjoitti:
Jussi ja Niinistö ovat olleeet aikaansa edellä,ajattelevia ihmisiä joita kannattaa kuunnella herkällä korvalla .
Entä se, kun Sanna Marinin hallitus antoi koronan alussa 20 euroa kaikkein heikommassa asemassa oleville, Perussuomalaiset tietysti vastustivat . Jussi H-aho: "Se on väärää sosiaalipolitiikkaa."
Se on oikeaa "sosiaalipolitiikkaa" kun lähes 10 miljardia annetaan rikkaille ja vielä veronkiertoa laillistetaan vakuutuskuorilla ja hallintarekistereillä.
Miten te persaukiset persut voitte hyväksyä puolueessanne tällainen toiminnan ja jatkuvasti.,
Tyhmiä, hyvin tyhmiä persut ovat.- Anonyymi

Tyhmiä, hyvin tyhmiä persut ovat.Koeta päästä pois menneisyydestä. Alkaa vaikuttamaan varsinkin nyt, entistäkin naurettavammilta horinasi.
- Anonyymi
Osmium76 kirjoitti:
Entä se, kun Sanna Marinin hallitus antoi koronan alussa 20 euroa kaikkein heikommassa asemassa oleville, Perussuomalaiset tietysti vastustivat . Jussi H-aho: "Se on väärää sosiaalipolitiikkaa."
Se on oikeaa "sosiaalipolitiikkaa" kun lähes 10 miljardia annetaan rikkaille ja vielä veronkiertoa laillistetaan vakuutuskuorilla ja hallintarekistereillä.
Miten te persaukiset persut voitte hyväksyä puolueessanne tällainen toiminnan ja jatkuvasti.,
Tyhmiä, hyvin tyhmiä persut ovat.Älykyys suorastaan loistaa kommentoinneissasi.
🤔🤨😏🙄😂🤣 Anonyymi kirjoitti:
Koeta päästä pois menneisyydestä. Alkaa vaikuttamaan varsinkin nyt, entistäkin naurettavammilta horinasi.
Tiedoksi sinne tyhmyyden, typeryyden ja vihan, kaunan ja kateuden syvään ytimeen, persujen älämölöö-poppooseen.
Joka ei ymmärrä historiaa, ei voi käsittää nykypäivää.
Lue yhtiskuntaopin alkeet. Ota selvä miten ja miksi ilma ja ilmasto lämpiävät. Tai älä yritä, olet liian tyhmä ja liian persumainen, että jotkin järkevää oppisit.
Voisit tutustua Suomen historiaan, vaikka ennen itsenäistymistä ja mitä tapahtui sen jälkeen. Saisit tyhjään päähäsi jotain päässä pidettävää.
PS. Tiedätkö mitä hätäpas, korjaan, diplomiekonomihätäpaskabanaanille kuuluu.Osmium76 kirjoitti:
Entä se, kun Sanna Marinin hallitus antoi koronan alussa 20 euroa kaikkein heikommassa asemassa oleville, Perussuomalaiset tietysti vastustivat . Jussi H-aho: "Se on väärää sosiaalipolitiikkaa."
Se on oikeaa "sosiaalipolitiikkaa" kun lähes 10 miljardia annetaan rikkaille ja vielä veronkiertoa laillistetaan vakuutuskuorilla ja hallintarekistereillä.
Miten te persaukiset persut voitte hyväksyä puolueessanne tällainen toiminnan ja jatkuvasti.,
Tyhmiä, hyvin tyhmiä persut ovat.Halla-aho tämän ties.
Hän on oikein viisas mies.
Vaikkei Sanna mitään tiedä,
Hän ei viisaampaansa siedä.
😁Osmium76 kirjoitti:
Tiedoksi sinne tyhmyyden, typeryyden ja vihan, kaunan ja kateuden syvään ytimeen, persujen älämölöö-poppooseen.
Joka ei ymmärrä historiaa, ei voi käsittää nykypäivää.
Lue yhtiskuntaopin alkeet. Ota selvä miten ja miksi ilma ja ilmasto lämpiävät. Tai älä yritä, olet liian tyhmä ja liian persumainen, että jotkin järkevää oppisit.
Voisit tutustua Suomen historiaan, vaikka ennen itsenäistymistä ja mitä tapahtui sen jälkeen. Saisit tyhjään päähäsi jotain päässä pidettävää.
PS. Tiedätkö mitä hätäpas, korjaan, diplomiekonomihätäpaskabanaanille kuuluu.Haluatko kerrata mitä Sanna sanoi vuonna nakki ja muusi? 🤣
Otahan alusta! 🤭
- Anonyymi
Kaksi vuotta sitten oli....kaksi vuotta sitten.
- Anonyymi
8 pitkää vuotta meni, ennen saivat toteutumaan uhkansa. Keinoja kaihtamatta, valheita ja pakkoja käyttämällä. Ei paha, kyllä demnokraattinen maailma osaa.
- Anonyymi
Halla-ahon on irvailtu kirkkoslaavin tohtoriksi, mutta taitaa olla ainoita nykypoliitikkoja joka ymmärtää venäläistä ajatuksen juoksua ja sielunmaisemaa.Eikä taida muut pystyä osoittamaa tukeaan Ukrainalle heidän omalla kielellään.
- Anonyymi
Siinä on meillä hyvä mies Suomen palveluksessa.
Vihervasemmistokin on joutunut vähän kasvamaan vastuun suuntaan, kun on sisäministerin pallia ja Marin on joutunut yrittämään luovimista koronakriisissä ilman osaamista.
Melkoinen tulikaste heille.
Jospa tuo Pekka lopettaisi ihmissalakuljetuksensa.
Ryhdikkäästi ovat lähes kaikki nyt tuominneet Putinismia.
Jopa Soininvaarat ja muut.
Meillä on toivoa. - Anonyymi
Siinäpä sitä onkin Halla-aholla meriittiä, osaa mumista jopa ihan ukrainalaisittain. 🤣
Ei siinä mitään väliä murhattaville suomalaisille ole, millä kielellä kaasukammioihin persut meidät ajavat.
Ettekö te persaukiset ja vähä-älyiset persut ymmärrä miten äärimmäisen väkivaltainen ja ihmisvihaa suorastaan kiehuva on Perussuomalaiset puolue.
Miten te voitte olla niin persumaisen tyhmiä`?- Anonyymi
Osmium76 kirjoitti:
Ei siinä mitään väliä murhattaville suomalaisille ole, millä kielellä kaasukammioihin persut meidät ajavat.
Ettekö te persaukiset ja vähä-älyiset persut ymmärrä miten äärimmäisen väkivaltainen ja ihmisvihaa suorastaan kiehuva on Perussuomalaiset puolue.
Miten te voitte olla niin persumaisen tyhmiä`?Ihan hiukkasen "kierroksilla".
🤔🤨😏😂🤣 Osmium76 kirjoitti:
Ei siinä mitään väliä murhattaville suomalaisille ole, millä kielellä kaasukammioihin persut meidät ajavat.
Ettekö te persaukiset ja vähä-älyiset persut ymmärrä miten äärimmäisen väkivaltainen ja ihmisvihaa suorastaan kiehuva on Perussuomalaiset puolue.
Miten te voitte olla niin persumaisen tyhmiä`?Halla-aho oli oikeassa jo viisitoista vuotta sitten.
Joko verenpaine laskee?- Anonyymi
Osmium76 kirjoitti:
Ei siinä mitään väliä murhattaville suomalaisille ole, millä kielellä kaasukammioihin persut meidät ajavat.
Ettekö te persaukiset ja vähä-älyiset persut ymmärrä miten äärimmäisen väkivaltainen ja ihmisvihaa suorastaan kiehuva on Perussuomalaiset puolue.
Miten te voitte olla niin persumaisen tyhmiä`?Miksi haukutaan vaan persuja, onhan vihreät vähintään yhtä kauhea puolue! Mikkonen osoittautui vielä Ohisaloakin hirveämmäksi!
Anonyymi kirjoitti:
Miksi haukutaan vaan persuja, onhan vihreät vähintään yhtä kauhea puolue! Mikkonen osoittautui vielä Ohisaloakin hirveämmäksi!
Ainakaan et ole puolueellinen.
Kuuntelin viestin, jonka hän välitti venäläisille.
Iso määrä ryssiä oli puolustamassa Putinia ja oikeuttamassa tämän tekoja, sillä mitä tapahtui vuonna nappi ja kaulus.
Meinasi ensin käydä sääliksi, mutta nopeasti se myötätunto karisi.
Vihervassarikin oli sinne vetäytynyt ja yritti nähdä viestin vain poliittisena temppuna ja pyrkimyksenä presidentiksi 🙄
Tee jotain, niin se on vain teatraalista käytöstä.
Älä tee mitään ja olet laiska ja välinpitämätön.
- Anonyymi
Viherpunikin pään sisältö on ihmeellinen.
- Anonyymi
Hienoa että sinäkin tyhjäpää olet sen oivaltanut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hienoa että sinäkin tyhjäpää olet sen oivaltanut.
Olipa hallajussi tosi nerokas ennustaja, kun osasi sanoa ihan jo 3-4 vuotta sitten venäjän olevan uhka. Ylessä haastateltu ukrainalainen mies sanoi eilen, ettei nyt mikään tullut hänelle yllätyksenä, koska venäjä on sotinut heitä vastaan jo k a h d e k s a n (8 !!!) vuotta.
Mutta kerrankos tämän tasavaltamme omituisin mutisija ja rikoksesta tuomittu hölynpölyä päästää suustaan ja keksii pyörää uudestaan.
Nyt hallajussi äkkiä myymään suomalaisia tykkejä Kiovaan niin kyllä se siitä iloksi muuttuisi... hahahahahahahah - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hienoa että sinäkin tyhjäpää olet sen oivaltanut.
Täytyy olla poliittisesti täysi tollo tai poliittinen toimittaja, että vieläkin uskoo Halla-ahon populistisia kusetuksia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olipa hallajussi tosi nerokas ennustaja, kun osasi sanoa ihan jo 3-4 vuotta sitten venäjän olevan uhka. Ylessä haastateltu ukrainalainen mies sanoi eilen, ettei nyt mikään tullut hänelle yllätyksenä, koska venäjä on sotinut heitä vastaan jo k a h d e k s a n (8 !!!) vuotta.
Mutta kerrankos tämän tasavaltamme omituisin mutisija ja rikoksesta tuomittu hölynpölyä päästää suustaan ja keksii pyörää uudestaan.
Nyt hallajussi äkkiä myymään suomalaisia tykkejä Kiovaan niin kyllä se siitä iloksi muuttuisi... hahahahahahahahViisi vuotta Keimin miehittämisen jälkeen Halla-ahollakin välähti Venäjän uhka.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Viisi vuotta Keimin miehittämisen jälkeen Halla-ahollakin välähti Venäjän uhka.
Mikä Keimi? Älä kirjoita, jos et osaa!
Vihervasemmisto alkaa pikkuhiljaa vaikenemaan kun huomaa, että totuutta ei pääse pakoon ja Halla-ahon entiset kirjoitukset Venäjästä on nostettu esiin, jotka ovat lähes kokonaan toteutuneet.
Vihervasemmisto ei kykene peittämään sitä tosiasiaa huutamalla "Sanna on suurin!" eikä vetoamalla etnisyyteen, sukupuoleen tai seksuaalisuuteen. Se ei onnistu myöskään räyhäämällä tai väittämällä totuutta joksikin muuksi.
Vihervassarit ovat ryömineet sänkyjen alle piiloon.Miten niin provoihini?
Nähtävästi täällä on enemmänkin ihmisiä, jotka ymmärtävät kuka poliitikoista puhuu asiaa ja se hermostuttaa sinua, vai?En ota kantaa toisten nimimerkkeihin.
Nyt taitavat vihervassarit olla ne aggressiivisimmat ja heikko hermoisimmat 😈Taisit itse poistaa! 😉
Vedä henkeä ja laske kymmeneen. Hengitä sitten ulos ja laske taas kymmeneen.
Eiköhän tuo helpota!Sanna on täys latvalaho.
Häntä neuvoo Halla-aho.
Hallitus jää joka mieleen,
Siin' ett' kaikki meni pieleen.
Marin tarttee vielä nisää.
Hän mikkiin huutaa Jussi-isää.
- Anonyymi
Juha Sipilän syy koko homma
pakolaiset 2015-käpykaarti rikolliset - Anonyymi
Hatun nosto Halla-aholle, oikea henkilö valinta kerrankin osui eduskunnassa kohdalleen.
- Anonyymi
Epäilemättä!
- Anonyymi
Oppososition kansanedustaja (mitättömyys) voi päästellä suustaan ihan mitä vain, sitä ei kukaan noteeraa.
Ihmisestä ei tee johtajaa pelkkä johtajan titteli. Jos joku johtajaa kyvykkäämpi osaa toimia paremmin, ihmiset kuuntelevat varmasti häntä paljon mieluummin.
Täällä ei olla nyt yhtäkkiä muuta keksitty kuin alkaa toistamaan tuota, että "persut ja Venäjä ovat ystäviä".
Kappas vain, muistelen kylläkin, että vihervassarit ovat kumartaneet Venäjään päin (vähintään viidesti päivässä 😁) ja uikuttaneet, että "hyvissä väleissä on oltava, ei saa sanoa mitään pahaa☝".
Nyt kun joku ei sievistele sanojaan, niin hän onkin "Venäjän agentti".
Huh, keksikää jotakin parempaa! 🙄Nyt ollaan jo hädissään nostettu esiin joitain Perussuomalaisten pilkkaketjuja.
Voi, voi kun totuus ei muutu päinvastaiseksi niittenkään avulla.
Marin toistaa Halla-ahon sanoja. Jos se teitä häiritsee, niin valittakaa Sannalle.
Jussi on osoittanut olevansa ajantasalla eikä ilkunta muuta asiaa.
Hengittäkää syvään!- Anonyymi
Poliitikkona on Jussin aika on jo ohi, siinä sen ajantasaisuus.
Anonyymi kirjoitti:
Poliitikkona on Jussin aika on jo ohi, siinä sen ajantasaisuus.
Mutta Halla-ahon sanat kelpaavat vieläkin Sannalle, josta hän antaa kunnian itselleen. Onko Sannankin aika ohi?
- Anonyymi
Verum_an_falsum kirjoitti:
Mutta Halla-ahon sanat kelpaavat vieläkin Sannalle, josta hän antaa kunnian itselleen. Onko Sannankin aika ohi?
Verum, älä ota enää. Humalaiset juttusi ovat rasittavia kuin papukaijan kaakatus.
- Anonyymi
Enpä olisi uskonut, että Halla-Aho toistelee Niinistön ja Marinin puheita. Niin se rasistinkin mieli muuttuu.
- Anonyymi
Hölmökö olet?
Anonyymi kirjoitti:
Hölmökö olet?
Jea, nyt yritetään jo irrottaa Halla-aho omista kirjoituksistaan ja puheistaan ja antaa kunnia Sannalle.
Ei onnistu! 🤗- Anonyymi
Verum_an_falsum kirjoitti:
Jea, nyt yritetään jo irrottaa Halla-aho omista kirjoituksistaan ja puheistaan ja antaa kunnia Sannalle.
Ei onnistu! 🤗Purran vaino vaihtui Sannan vainoamiseen
Anonyymi kirjoitti:
Purran vaino vaihtui Sannan vainoamiseen
En ole koskaan Purraa vainonnut, mutta en ole myöskään koskaan Marinista tykännyt.
- Anonyymi
Verum_an_falsum kirjoitti:
En ole koskaan Purraa vainonnut, mutta en ole myöskään koskaan Marinista tykännyt.
Sama täällä, koskaan en ole Purrasta pitänyt, enkä myöskään Marinia haukkunut.
- Anonyymi
Tuo sopii kyllä ihan linjaasi. Pelkkää valhettahan sinä palstalla . . . .
Toivottavasti tämä konflikti auttaa ihmisiä äänestämään ja he oppivat erottelemaan valtiomiehet esikoululaisista.
Kyllä kai tässä semmoinen hopeareunus sentään on?- Anonyymi
Ukrainan kriisi, suomalaisten äänestäminen ?? Jotain yhteistä, kukaan ei tiedä mitä.
Anonyymi kirjoitti:
Ukrainan kriisi, suomalaisten äänestäminen ?? Jotain yhteistä, kukaan ei tiedä mitä.
Sitä vaan, että nyt nähdään kuka osaa toimia kun on parempaakin tekemistä kuin poseerata muotilehdissä.
- Anonyymi
Verum_an_falsum kirjoitti:
Sitä vaan, että nyt nähdään kuka osaa toimia kun on parempaakin tekemistä kuin poseerata muotilehdissä.
Voi hellanlettas sentään:))
Mitäpä jos rouva pysyisi siellä ''Uskonto'' sivuilla ?? Anonyymi kirjoitti:
Voi hellanlettas sentään:))
Mitäpä jos rouva pysyisi siellä ''Uskonto'' sivuilla ??Olen teologian tutkija ja liian fiksu sinne 🤭
Haluan, että kunnian saa se, jolle se kuuluu 😏
Ihmiset yrittävät taas väittää kaikkea hallituksen ansioksi ja kaikkea opposition syyksi, mutta se on valehtelua ja olen tullut oikaisemaan valheet.- Anonyymi
Verum_an_falsum kirjoitti:
Haluan, että kunnian saa se, jolle se kuuluu 😏
Ihmiset yrittävät taas väittää kaikkea hallituksen ansioksi ja kaikkea opposition syyksi, mutta se on valehtelua ja olen tullut oikaisemaan valheet.🥱😌😴
Anonyymi kirjoitti:
🥱😌😴
Luulen, että Sannaakin väsyttää sen verran, että hänet olisi parasta siirtää lasiarkkuun tämän konfliktin ajaksi.
- Anonyymi
Verum_an_falsum kirjoitti:
Joka ilta kun lamppu sammuu... 🎶
Sinun lamppu sammui kauan sitten....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinun lamppu sammui kauan sitten....
Vanhan komuakan päässä on lyhty sammunut aikoja sitten hhhheen.
Anonyymi kirjoitti:
Sinun lamppu sammui kauan sitten....
Minähän vain varmistan ettei täällä valehdella Sanna Marinin nimissä.
Vai, että nyt yritetään vetää yhtäläisyysviivoja Perussuomalaisten ja na*sien välille, koska Ukrainan ja Perussuomalaisten lipuissa on samat värit?
Tuo on kuulkaas aika kaukaa haettua, eikä muuta PS:ia pahiksiksi vaikka kuinka niin toivoisitte.
Ilme hämmästyypi näissä
Hampaat jäissä
Liian paljon on vastuu.
Jussin eteen irveissänsä
Sannan känsä
Kasvoillensa kumartuu 🧎♀️Persujen mustamaalausyritykset eivät peitä ontuvaa hallitustamme ja heikkoa määpinisteriämme.
Sokea hallitus kulki väärään suuntaan, minkä havaitsee jo sokeakin, vaikka tästä varoitettiin ja se on jo ihmisten tiedossa.
On liian myöhäistä peitellä virheitä.- Anonyymi
Jussi on ollut selvänäköinen, mutta myös suorapuheinen ja vuosikaudet. Moni asia, joista herkkänahkaiset intersektionaaliset meilensäpahoittajat ovat ottaneet herneitä nenuun on osottautunut täydeksi todeksi. Suomessa on vain se vika, että pahoja ja tiettyjen tahojen mielestä sopimattomia asioita ei saa sanoa ääneen, pitää kääntää toinenkin poski ja jos se ei riitä niin onhan vielä persposket jäljellä.
Jos ja kun maan asiat menevät sellaiseen pisteeseen, että totuuden puhuminen on väärin ja pieleen menneidcen asioiden myöntäminen siksi mahdotonta ei ainakaan parannuksia saada aikaiseksi. Näkeehän sen jo ihmisten pahoinvoinnin lisääntyneenä määränä ja turha syyttää koronaa kaikesta!- Anonyymi
Mainittakoon vielä, että se, joka lukee Scriptaa jonain absoluuttisena totuutena ei ilmeisesti ymmärrä ironiaa ja mustaa huumoria ollenkaan. Niissä pitäisi olla ehdottomasti "kielletty tosikoilta". Vapaus ilmaista itseään on yksi ihmisoikeuksista ja joskus teksti saattaa olla helppoa joskus vähän rankempaa, mutta oikeus mielipiteisiin ja niiden ilmaisemiseen täytyy olla, ellei halua elää jonkinlaisessa mielipide diktatuurissa.
Tai sitten ei.
Seuraavaksi tietysti poistat viestisi syyllistääksesi siitä muita.
No, ei se mitään! 🖐
Nyt on nostettu esiin vuoden vanha ketju tavanomaista lässytystä kuinka suomalaisista pidetään huoli ja "demokratia toimii ja kaikki ovat tasa-arvoisia".
Nuo tuommoiset alkavat jo naurattamaan. Piimänisteri Sannan lässytys tehoaa ehkä vauvoihin, mutta ei aikuisiin ihmisiin enää tässä tilanteessa.
Vai aikooko hän lähteä saarnaamaan tasa-arvosta Putinille?Nyt ollaan jakelemassa valheita.
Tiedoksi vain kaikille höynäytetyille, että Perussuomalaisilla ei ole yhteistä säveltä Natossa. Mukaan mahtuu myönteistä ja kielteistä.Aika hauskaa, että kun Halla-aho varoitti tästä kolme vuotta sitten, häntä verrattiin Soiniin ja puheet kuitattiin pahoina.
Nyt puheita ei voi enää sivuuttaa, mutta ainahan voidaan turvautua Soinin Persujen virheisiin nyt kun pitäisi keksiä jotain, mistä syyttää Jussia.- Anonyymi
Ei siihen kauan mene kun nyt jalustalle palvottavaksi nostettua Halla-ahoa palataan demonisoimaan ja maalittamaan. Sitä ennen demaritkin nolosti alkoi peesaamaan edellistä mutta kuten todettua vanhaan palataan yllättävän nopeasti eli siihen, missä maailmankaikkeuden suurin vihollinen on persut. Muillekkin kuin sinulle antipersu addick joka olet persu sivupersoonasi kautta persua taas esittänyt.

Sitähän he yrittävät tehdä nytkin. He koettavat jospa Timon virheet voisi vierittää Halla-ahon niskoille.
Anonyymi kirjoitti:
Ei siihen kauan mene kun nyt jalustalle palvottavaksi nostettua Halla-ahoa palataan demonisoimaan ja maalittamaan. Sitä ennen demaritkin nolosti alkoi peesaamaan edellistä mutta kuten todettua vanhaan palataan yllättävän nopeasti eli siihen, missä maailmankaikkeuden suurin vihollinen on persut. Muillekkin kuin sinulle antipersu addick joka olet persu sivupersoonasi kautta persua taas esittänyt.
Mistä kumman "palvonnasta" puhut?
- Anonyymi
Verum_an_falsum kirjoitti:
Mistä kumman "palvonnasta" puhut?
Haapalan nöyristelystä joka oli ja tulee olemaan Hallan suurimpia kivittäjiä kunhan Halla ilmiö menee ohi. Tynnyrissäkö sinä olet kasvanut vai vietätkö ihan liian paljon aikaa somessa trollaamassa kun olet pihalla kaikesta?

Monesti sitä tulee vietettyä aikaa tietokirjojen parissa.
Huomaan kyllä, että nyt Halla-aho on saanut puhua, mutta enpä ole koskaan pitänyt kirjaa kivittäjistä, joten en osaa sanoa kuka on muuttunut ja kuka ei.
Tietämättömät nöyristelevät viisaampiensa edessä kun pitäisi oikeasti toimia, tyypillistä.
Nytkö pitäisi ruveta lukemaan kirjoituksia Sannan "johtamistaidoista" viime joulukuulta, jotka eivät johtaneet mihinkään?
Piimänisterimme on ollut mitä surkein eikä "siirappia sylkemällä" voiteta kansan luottamusta.
Olette epätoivoisia, koska se ei tehonnut ja Sanna olikin vain tavallinen ihminen.
Asiaa ei voi auttaa. Voitte harjoittaa toki itsesuggestiota ja uskotella itsellenne, että Sanna kelpaa piimänisteriksi.Pieni paussi valheellisesta otsikoinnista.
Eivät vassaritkaan jaksa loputtomiin teeskennellä.Nyt siellä trollaillaan jo PS:n ja Putinin kaveruudella ja Putinin tukemisella.
Parhaat ystävät varmasti kutsuvatkin toisiaan roistoiksi tai rikollisiksi kuten Halla-aho teki 😂.
Nuo ketjut on tehty haastamaan riitaa ja viemään puheet pois raiteiltaan.
Eivät ne palauta Sannan menetettyä kunniaa.
Meni hallituksen kunnia.
Tehdään heistä nunnia.Täällä persukiimassaan ihmiset yrittävät palata tuttuun ja turvalliseen Perussuomalaisten nälvintään. He eivät enää kestä tätä muutosta.
On tapahtunut aivan liian suuri käänne toimittajissa ja ensimmäistä kertaa ei kauneudestakaan ole hyötyä (ei se koronaankaan kyllä tepsinyt).
Nuoruus ei auta päätöksenteossa, vaan tarvitaankin vähän vanhempia tähän.
MITÄ IHMETTÄ? kysyvät sossut. Eihän tässä näin pitänyt käydä.Seuraavaksi Halla-ahon puhe luokitellaankin "turhaksi kiekumiseksi".
Pystytkö itse parempaan?
Nyt taistellaankin vielä jämerämmin Perussuomalaisia vastaan kuin tavallisesti.
Apu ei saa tulla heiltä tai muut joutuvat häpeään, mutta samanaikaisesti avun pitäisi tulla kaikilta. Hmm, mikä olisi ratkaisu?- Anonyymi
Halla-aho onnistui kusettamaan avaajaa. Pitäiskö onnitella?
Anonyymi kirjoitti:
Halla-aho onnistui kusettamaan avaajaa. Pitäiskö onnitella?
Haluat uskoa noin, koska puolueessasi ei ole ketään, joka kelpaisi valtiomieheksi.
Et voi hyväksyä sitä, että totuus tulee persun suusta. 🤭
- Anonyymi
Halla-aholla on yksityishenkilönä oikeus puhua mitä tahansa, mutta hän ei voi esittää omia mielipiteitään ulkoasianvaliokunnan mielipiteinä.
- Anonyymi
Esittäähän hallituskin, ministeritkin omia hulluja mielipitetitään suomalaisten ja suomen kantoina. Eivät taatusti sellaisia ole.
"Sanna Marin sitä ja Sanna Marin tätä".
Surkuhupaisaa! 😅
Täällä on alkanut kuin uskonnollisten sitaattien hokeminen sossujen puolella.
Tämä on selvästi itsesuggestiota, jonkinlainen defenssi.
Toistakaa "Ave Marin" niin useaan otteeseen kuin tahdotte, mutta vakuutan, että sekään ei muuta totuutta.- Anonyymi
Jussi "valtiomies"?
Ei. Sivari ei voi olla KOSKAAN valtiomies. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jussi "valtiomies"?
Ei. Sivari ei voi olla KOSKAAN valtiomies.Taas tulee enemmän kuin hiukan outoja jorinoita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taas tulee enemmän kuin hiukan outoja jorinoita.
Jussi haluaa leikkiä tussareilla. "Aseet ovat mageita" -kuten Jussi asian ilmaisi. Oikeat miehet lähtevät rintamalle taistelemaan. Jussi jää sivarina rättivarastoon lukemaan Aku Ankkaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jussi haluaa leikkiä tussareilla. "Aseet ovat mageita" -kuten Jussi asian ilmaisi. Oikeat miehet lähtevät rintamalle taistelemaan. Jussi jää sivarina rättivarastoon lukemaan Aku Ankkaa.
Onko totta, että sinä jäät sinne varastolle siivoamaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jussi haluaa leikkiä tussareilla. "Aseet ovat mageita" -kuten Jussi asian ilmaisi. Oikeat miehet lähtevät rintamalle taistelemaan. Jussi jää sivarina rättivarastoon lukemaan Aku Ankkaa.
Et taida paljoakaan sodankäynnistä ymmärtää.. mielestäsi se on vain aseen kanssa heilumista ja pum-pum-riskis-räiskis revittelyä. Ehkä olet katsonut liikaa leffoja. Sodankäynnissä erittäin tärkeä merkitys on ihmisillä, jotka hoitavat erilaisia huoltovarmuuden ja yhteiskunnan muiden elintärkeiden toimintojen turvaamista. Sähkö, juomavesi, elintarvikkeet, lääkkeet, neuvonta, suojautuminen, terveydenhuolto jopa kansallisaarteiden turvaaminen. Sinä näet ehkä vain pum-pum-pum... sodassa ammutaan puolen, mutta itse katsoisin kokonaisuutta, jossa onnistuminen on monen yksittäisasian summa.
Anonyymi kirjoitti:
Jussi "valtiomies"?
Ei. Sivari ei voi olla KOSKAAN valtiomies.Ei sellaista ehtoa ole säädetty.
Anonyymi kirjoitti:
Et taida paljoakaan sodankäynnistä ymmärtää.. mielestäsi se on vain aseen kanssa heilumista ja pum-pum-riskis-räiskis revittelyä. Ehkä olet katsonut liikaa leffoja. Sodankäynnissä erittäin tärkeä merkitys on ihmisillä, jotka hoitavat erilaisia huoltovarmuuden ja yhteiskunnan muiden elintärkeiden toimintojen turvaamista. Sähkö, juomavesi, elintarvikkeet, lääkkeet, neuvonta, suojautuminen, terveydenhuolto jopa kansallisaarteiden turvaaminen. Sinä näet ehkä vain pum-pum-pum... sodassa ammutaan puolen, mutta itse katsoisin kokonaisuutta, jossa onnistuminen on monen yksittäisasian summa.
Niin. Eihän yhteiskunta olisi Suomessakaan toiminut, elleivät naiset olisi ottaneet hoitaakseen myös miesten töitä. Naiset hoitivat osansa vaikka eivät olleet edes sivareita.
- Anonyymi
Suomen turvallisuusuhat muutama vuosi sitten:
Kokoomus: Venäjä, Venäjä, Venäjä
PS: syyrialainen vanhus, Helsingin kasvisruokapäivä, laivojen rikkipesurit- Anonyymi
Unohdit mainita vihervasemmiston: Suomeen ei kohdistu uhkia, olemme nukkekodossa turvassa kaikelta pahalta Kun avaamme porttimme muille meitä ei hyödynnetä ja laupeuttamme ei hyväksikäytetä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Unohdit mainita vihervasemmiston: Suomeen ei kohdistu uhkia, olemme nukkekodossa turvassa kaikelta pahalta Kun avaamme porttimme muille meitä ei hyödynnetä ja laupeuttamme ei hyväksikäytetä.
Kaikkien tukimusten ja vaalikonevastausten perusteella persut on ylivoimaisesti Suomen venäjämielisin puolue.
SKP on kova porvaripuolue nykypersuihin verrattuna. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikkien tukimusten ja vaalikonevastausten perusteella persut on ylivoimaisesti Suomen venäjämielisin puolue.
SKP on kova porvaripuolue nykypersuihin verrattuna.En ihan ymmärrä, mitä kaikkea "venäjämielisyyhs" itsellesi tarkoittaa. En myöskään usko, että Putinin toimia kumarrellaan. Sen kuitenkin uskon, että perussuomalaiset on sikäli niin venäjä- kuin länsimielinen, että hyvät suhteet niin itään kuin länteen halutaan säilyttää. Tätä voi ajatella esimerkiksi kaupan, urheilun kuin kulttuurin osalla. Onko siinä mielestäsi jotain väärää tai huonoa?
Anonyymi kirjoitti:
En ihan ymmärrä, mitä kaikkea "venäjämielisyyhs" itsellesi tarkoittaa. En myöskään usko, että Putinin toimia kumarrellaan. Sen kuitenkin uskon, että perussuomalaiset on sikäli niin venäjä- kuin länsimielinen, että hyvät suhteet niin itään kuin länteen halutaan säilyttää. Tätä voi ajatella esimerkiksi kaupan, urheilun kuin kulttuurin osalla. Onko siinä mielestäsi jotain väärää tai huonoa?
Se toimii vihervassareilla luultavasti niin, että:
Syyllinen on löydetty. Nyt pitää vain keksiä rikos.
Rikosta on vain vähän vaikeampi keksiä, ellei hio kunnon salaliittoteorioita ja puhu päättömiä.- Anonyymi
Verum_an_falsum kirjoitti:
Se toimii vihervassareilla luultavasti niin, että:
Syyllinen on löydetty. Nyt pitää vain keksiä rikos.
Rikosta on vain vähän vaikeampi keksiä, ellei hio kunnon salaliittoteorioita ja puhu päättömiä.Kokoomuksen Henna Virkkunen tiivistää tilanteen hyvin:
https://www.hennavirkkunen.fi/2019/05/22/hyodylliset-idiootit-uhkaavat-suomen-turvallisuutta/ Anonyymi kirjoitti:
Kokoomuksen Henna Virkkunen tiivistää tilanteen hyvin:
https://www.hennavirkkunen.fi/2019/05/22/hyodylliset-idiootit-uhkaavat-suomen-turvallisuutta/Subjektiivinen näkemys Vinna Herkulta, joka on myöhässä aikataulusta. 🙂
Unohdit jo että aloituksessa mainitsin Halla-ahon pitäneen Venäjää uhkana, vai etkö jaksanut edes lukea?
- Anonyymi
Verum_an_falsum kirjoitti:
Subjektiivinen näkemys Vinna Herkulta, joka on myöhässä aikataulusta. 🙂
Sinä olet ollut myöhässä koko elämäsi, juna meni jo.
Anonyymi kirjoitti:
Sinä olet ollut myöhässä koko elämäsi, juna meni jo.
Vinna Herkun sanat todella ovat vanhentuneita, ne menivät jo.
- Anonyymi
Sipilä ja Niinistö turvasi rauhaa ja kutsui Islam miehiä ja poikia suomeen!
puolueiden erot tulee nyt sodassa esiin
Lapin Kansa kertoi Saulin kutsusta Irakilaisille Vihervassarit ovat pulassa!
Kuka laukoisi viisauksia heidän puolueessaan?
Miten ihmisten mieleen saataisiin palautettua, että Halla-aho on pahis?
Miten saataisiin kaikki näyttämään siltä kuin Sanna itse puhuisi järkeviä?
Miten demuista saataisiin edelläkävijöitä?
Koronan tai ilmastonmuutoksen taakse ei voi kätkeytyä.
Ketjusta on poistettu 46 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien1392764- 2312127
- 521916
Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?
Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes1931897Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva261700Persut päättivät hiilivoimaloiden alasajosta
Persut ovat Suomen kansan vastainen putinistiporukka, josta nyt maksamme kovaa hintaa.1421515Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä801436- 1221168
Onko jollekin vielä epäselvää Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen?
😺 On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen jo3111014Mietin sua liikaa
Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli65885