Nukkuiko presidenttimme ruususen unta?

Sauli Niinistö on ollut presidenttinä vuodesta 2012 eli kymmenen vuoden ajan. Sinä aikana hän on mielellään esiintynyt Venäjän ja erityisesti Putinin tuntijana. Vaikuttaa siltä, että Putin on vienyt Niinistöä kuin litran mittaa. Niinistön presidenttiaikana Suomella olisi ollut historian paras mahdollisuus liittyä Natoon, jos suurta kansansuosiota nauttiva Niinistö olisi tuonut asian sopivalla tavalla esiin. Hän ei nähnyt tätä aiheelliseksi, koska on ollut naivi jääkiekkokaveri Putinin suhteen. Se on nyt osoittautunut suureksi virheeksi.

7

152

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Presidentin tehtäviin kuuluu vaalia suhteita muiden maiden johtajiin. Ei siinä ole mitään väärää, että hän on tavannut säännöllisesti Putinia.

      • Anonyymi

        Onkohan valtionjohtajamme yliarvioinut kykynsä toimiessaan agentti-Putinin kanssa. Tuo olisi hyvä selvittää.


      • Anonyymi

        En pidä Niinistöstä
        Yekopyhä
        Ei puuttunut Sipilän riistoplitiiika mutta puuttuu vihapuheisiiin

        Ei juoksupoikanen


    • Anonyymi

      Nyt voi olla vähän myöhäistä, kun maitolasi on jo kaatunut. 10 vuotta on hukattu. Unilukkarista tulikin unikeko!

      • Anonyymi

        Niinistö vanhana konservatiivina (Niinistön oma luonnehdinta) on valitettavasti jumiutunut Kekkosen aikaan, jolloin hän muodosti maailmankuvansa.


      • Anonyymi

        Totta. Sauli taisi panostaa vähän liian moneen sellaiseen asiaa asiaan joka ei suoraan hänelle kuulunut (mm. koronanyrkki)
        Efortti ei sitten enää riittänyt siihen, joka nimenomaan kuuluu presidentille (ulkopolitiikka).


    • Anonyymi

      Niinistö kertoi jossain vanhemmassa radiohaastattelussa (ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan) omaan ylimieliseen tapaansa, että hän on ottaa niin kärkkääsi kantaa ulkopolitiikkaan siitä syystä että presidentin kuuluu johtaa ulkopolitiikkaa. Jos meidän pressamme olisi näin todella tehnyt, olisi hän käynnistänyt Natoon liittymiskeskustelun jo paljon aiemmin. Valitettavasti pressamme on populisti, joka ei uskaltanut ottaa vaikeaa asiaa esille, koska pelkäsi kansansuosionsa menetystä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2185
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      63
      781
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      780
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      696
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      510
      684
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      60
      570
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      560
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe