Nyt on nähty ihmisen röyhkeyden, ahneuden ja vallanhimon realisoituminen globaalilla tasolla. Tuloksena on lakien rikkomisen ja inhimillisyyden unohtamisen vuoksi miljoonien ihmisten oikeuksien huomiotta jättäminen jä kärsimys. Toteuttaakseen suunnitelmansa johtaja tarvitsee lauman tukijoita, myötäilijöitä ja nuolijoita. Henkisesti heikot ihmiset ovat siihen sopivia, koska heille vahvan johtajan seuraaminen antaa "apuvirtaa".
Myös pienemmissä piireissä, kuten kunnissa, asioita hoidetaan samantyyppisesti, mutta ilman fyysistä väkivaltaa. Lopputuloksena onuseimmiten taitavan johtajan jo alussa tekemä päätös.
Jos Aseman koulun tontille rakennetaan "kovan rahan" kerrostaloja ja radan varteen pysäköintirakennus, jää vuonna 2018 valtuuston tekemä päätös toteutumatta.
Kuka on tämä johtaja, joka on suunnitellut asiaa siten, että ottamalla kunnan yhteistä omaisuutta käyttöönsä, runnomalla ja juonimalla saa siitä aikanaan kertyviä tuloja ohjattua omaksi ja lähipiirinsä hyödyksi? Kyseessä on luultavasti vain yksi johtaja joka on koonnut laumansa. Keskusteluissa näkyy suosituin määritelmä olevan Hyvinkään mafia, joka on aika vahva ilmaus. Mafialla on aina vain yksi "kummisetä".
Aseman koulu
58
2665
Vastaukset
- Anonyymi
Hyvinkäällä on ollut muutamissa kohteissa "sijoittajaryhmä" virallisesti ilmaistuna, joka hamuaa yhteiskunnan omistuksessa olevia kohteita kuntalaisista välittämättä. Ryhmän johtohenkilöä en voi kertoa, vaikka yhtä siihen epäilen kuuluvan. Saattaa tulla haaste jos julkisesti kertoo vielä keskeneräisestä hankkeesta. Kyseistä kohteesta on jo tehty periaatepäätös jokunen vuosi sitten koulua käyvien lasten hyväksi. Joidenkin mielestä väärin päätetty ja siksi koko päätöskierros halutaan uusia. Osin näistäkin usein toistuvista käännöksistä Hyvinkään vetovoimaisuus on heikko. Näitä kiemuroita minultakin kyseltiin Helsingissä ja muuttoaikeissa olevat kysyivät suosituksia muuttokohteista. Suosittelin Nurmijärveä ja Tuusulaa, koska en halunnut valehdella mielipidettäni.
- Anonyymi
Kerro nyt kuitenkin vaikka vihjeillä. Esim. Ei metsäläinen eikä luotolainen, kuitenkin veden vieressä asusteleva..hehe.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerro nyt kuitenkin vaikka vihjeillä. Esim. Ei metsäläinen eikä luotolainen, kuitenkin veden vieressä asusteleva..hehe.
Useissa ketjuissa tälläkin palstalla on aheesta kerrottu paljonkin. Kaupungilla torikahvilassa kesäaikana, kahviloissa yleensä, kaupungilla tuttujen tavatessa putkahtaa varsinkin yksi nimi esiin. Ei tässä useiden tiedossa olevasta kannata kenenkään nykyaikana nimiä laitella yksityishenkilönä. Jokin tutkiva journalistitaho voisi puhkaista kaupungin ilmapiiriä rasittavan asian, koska he osaavat turvata taustansa.

On outoa kun asioista tietävät eivät uskalla nostaa "kissaa pöydälle". Edellinenkin kirjoittaja vaain vihjailee kirjoittaessaan "ei tässä kannata yksityishenkilönä" jne. Miksi ei, jos tietää?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerro nyt kuitenkin vaikka vihjeillä. Esim. Ei metsäläinen eikä luotolainen, kuitenkin veden vieressä asusteleva..hehe.
Tumma nainen, mustalainen korteista katsoi ja kertoi näkevänsä niistä nimen joka alkaa kirjaimella R. Ja päättyy,,,, nen. No siinähän se. Oikein arvasit.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tumma nainen, mustalainen korteista katsoi ja kertoi näkevänsä niistä nimen joka alkaa kirjaimella R. Ja päättyy,,,, nen. No siinähän se. Oikein arvasit.
Ärrät pyörittävät päättäjiä mielensä mukaan, ja päättäjät ruskistavat kieltään kahvikupin ja viinerin toivossa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On outoa kun asioista tietävät eivät uskalla nostaa "kissaa pöydälle". Edellinenkin kirjoittaja vaain vihjailee kirjoittaessaan "ei tässä kannata yksityishenkilönä" jne. Miksi ei, jos tietää?
Ei todellakaan mitään outoa nykyaikana. Pienikin lipsahdus sanamuodoissa saattaa aiheuttaa kutsun käräjille, jossa vastaan tulee asianajajien joukko. Yksittäisellä veronmaksajalla ei heitä ole varaa palkata, mutta vastapuolella eri yhtiöiden laskuun palkatut asianajajat hoitavat asian tilaajiensa määräysten mukaisesti. Tämä on yleisesti tiedossa oleva asia ja siitä se varovaisuus.
- Anonyymi
Tuosta Aseman koulun jatkuvasti ja toistuvasti esiin kaikkien päätösten vastaisesta toiminnasta tulee jostain syystä heti mieleen henkilö / henkilöt jotka nyt hyökkäävät Ukrainan kimppuun, koska se ei tottele, eikä toteuta sitä mitä he vaativat. Tää Aseman koulun kuritus on kuin Ukraina, mutta pienoiskoossa. Ei yhtään välitetä pienistä ihmisistä kunhan itse saadaan kaikki voitot.
- Anonyymi
Onko sielläpäin asiaan myöskin liittyvä oligarkki, tai useampia isoine taskuineen? Tunnusomaista yleensä pikkukaupungeille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko sielläpäin asiaan myöskin liittyvä oligarkki, tai useampia isoine taskuineen? Tunnusomaista yleensä pikkukaupungeille.
Aika hyvä vertaus ainakin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko sielläpäin asiaan myöskin liittyvä oligarkki, tai useampia isoine taskuineen? Tunnusomaista yleensä pikkukaupungeille.
Eiköhän tuo ketjun aukivetäjä vertauksellaan avannut asian. Ihmisen käytös on yllättävän monissa tapauksissa samanlainen. Se haluaa menestystä. Menestyksen mittari on nykyään raha. Se edellyttää valtaa, jota mitataan hallittujen ihmisten määrällä. Joskus vahva johtaja syyllistyy asioihin jotka huomataan vasta liian myöhään rikoksiksi. Vahva johtaja tarvitsee porukan jota manipuloi ja pitkäjänteisellä väännöllä ja saa lopulta suunnitelmansa toteutettua. Aseman "koulucase" on törkeä esimerkki siitä, miten sitkeällä väännöllä ja hoviaan taitavasti käyttämällä saa jopa demokraattisesti tehdyt päätökset muutettua mitättömiksi. Kuinkahan kauan hyvinkääläiset kestävät tämän kummisedän touhuja?

Ihmeen kauan näkyvät jotkut nuolijat kestävän. Osa kyseisen puolueen jäsenistä on muuttanut muualle. On käsittämätöntä että jotkut yleensä äänestävät tuollaisen käytöksen omaavaa henkilöä. Ketjussa mainittu vertaus oligarkkiin sopii hyvin tähän.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eiköhän tuo ketjun aukivetäjä vertauksellaan avannut asian. Ihmisen käytös on yllättävän monissa tapauksissa samanlainen. Se haluaa menestystä. Menestyksen mittari on nykyään raha. Se edellyttää valtaa, jota mitataan hallittujen ihmisten määrällä. Joskus vahva johtaja syyllistyy asioihin jotka huomataan vasta liian myöhään rikoksiksi. Vahva johtaja tarvitsee porukan jota manipuloi ja pitkäjänteisellä väännöllä ja saa lopulta suunnitelmansa toteutettua. Aseman "koulucase" on törkeä esimerkki siitä, miten sitkeällä väännöllä ja hoviaan taitavasti käyttämällä saa jopa demokraattisesti tehdyt päätökset muutettua mitättömiksi. Kuinkahan kauan hyvinkääläiset kestävät tämän kummisedän touhuja?
Oikeastaan oligarkkeja ovat tässä tapauksessa nämä hännystelijät ja heidän käskyttäjä on sitten tuo "pomo", mutta sopiiko pituus yhteen esikuvan kanssa?
- Anonyymi
Nyt on menossa veronmaksajien aivopesu jossa on mukana myös Aamuposti. Toistuvasti jankutetaan jonkun paikallisen oligarkin aloittamaa ohjausta hänen mieleistänsä vaihtoehtoa kohtaan. Nyt on vuorossa lasten aivopesu kun heidän mielipidettään toistetaan useassa tämän viikon lehdessä. Lapset eivät osallistu veronmaksajina ylikalliiden hankkeiden kustannuksiin, paitsi kultalusikka suussa syntyneet osinkoveroja maksavat. Kun toistetaan, toistetaan, toistetaan jne. samaa liturgiaa niin järkevät valtuutetut väsyvät ja silloin ahneet ovat saaneet kaupungin omaisuutta taas palan haltuunsa. Pääsevät sitte paikallislehden sivuille valokuvassa irvistelemään omahyväisinä.
- Anonyymi
Olisikohan tuo "kummisetä" muuan tilitoimiston omistaja joka on kerännyt ympärilleen kaupungista pikkuoligarkkien joukon. Joukkoon mahtuu kiinteistö sijoittajista varatuomareihin ym pöhinä poikia, niin ja tietysti tyttöjä. Muutama päivä sitten kummisetä riimitteli paikallislehteen jutun keskustan kehittämisestä ja kertoi että nyt olisi aika kuunnella nuoria. Sinänsä juuri näin. Mutta hetkinen,,,, mikä alkoi haiskahtaa. Aamun aviisissa nuorisovaltuuskunnan, vai mikä lie, puheenjohtaja toi julki mielipiteen joka oli kuin tilitoimiston omistajan toiveuni. Kuka kertoisi tälle nuorukaiselle että tiettyjen paikkojen nuoleskelu jättää pahan maun suuhun. Ja eihän tuo "hänen" kertomansa ollut suinkaan kaikkien nuorisovaltuuskunnan jäsenten mielipide. Mutta kaikkea kannattaa yrittää vai mitä Antti.
- Anonyymi
Ahneus ohjaa ottamaan kaikki keinot käyttöön, härskeimmätkin. Mallia nähtävästi otettu hyökkäyksestä Ukrainaan. Hyvinkäällä vain pienimuotoista, mutta törkeää. Jättäkää edes lapset rauhaan kiihkossanne.
- Anonyymi
Ja jälleen kaupungin päättäjät "päättävät" Aseman koulusta. Jokohan on riittävästi jaettu jahjuksia päättäjille että saataisiin päätös koulun tontin myymisestä gryndereille.
- Anonyymi
Tänään Aamupostissa asiantuntijat ihmettelevät "ettäkö taas tätä kysellään". Lukuisia kertoja jo päätetty asia tuodaan uudelleen päätettäväksi. Tässä jo surullisen kuuluisa Turun mafia kalpenee Hyvinkään kähmintään verrattuna. Miksi paikalliset oligarkit eivät hyväksy vuosia sitten tehtyjä päätöksiä, vaan haluavat ahnehtia kaupungin omaisuutta? Tämähän on verrattavissa Ukrainan tilanteeseen, jossa demokratian päätöksiä ei joidenkin taholta hyväksytä.

Koulurakennus on auttamattoman vanha nykyiseen tarkoitukseensa. Paras olisi purkaa vanha koulu pois ja rakentaa samalle paikalle uusi. Tämä varmasti tyydyttäisi monia, tästä saisi grynderit nenilleen ettei kaikki yhteinen voi olla kaupan kun joku pieni ryhmittymä on sen niin päättänyt. Eihän se niin saisikaan mennä.

"vanha koulu pois" ???? Ei onnistu, koska vanha koulu on suojeltu. Suojelupäätös on tehty aikoja sitten. Kivikoulun kohdalla kiinteistön rakenteita tutkittiin asiantuntijoiden toimesta muutama vuosi sitten ja rakenteet todettiin ehjiksi. Jopa väitetty kosteusvaurioituminen todettiin perättömäksi muutamaa yksittäistä kohtaa lukuunottamatta. Teknisiä järjestelmiä pitää tutkimuksen mukaan päivittää. Tontille päätettiin rakentaa uusi koulurakennus ala-asteen oppilaille ja sille tontilla riittää tilaa. Tilanne on nyt sellainen ettei joillekin mikään riitä kun ahneus on pohjaton ja ovat luvanneet aikoinaan että ydinkeskustan alue tulee rakentaa tiiviisti täyteen jotta tyhjenevään kauppakeskukseen saadaan lisää liikkeitä ja asiakkaita.Ihmisten asuinviihtyvyydestä ei välitetä.

Mitäs tehtäisiin? Onko kunnavaltuusto täysin yhden liikemiehen ja hänen sijoittajaryhmänsä vallassa? Willan koko ja asiakasvetoisuus eivät täsmää, asiakkaista on pulaa, joka huomattiin heti Willan aukeamisen jälkeen. Asiaa yritettiin paikata kaavoitusyrityksellä, jossa Rääkänpään pientaloalueelle olisi rakennettu kerrostaja joihin muuttavat varakkaat asukit olisivat täyttäneet Willan kaupat ja putiikit. Asia hoitui asukasyhdistyksen aktiivisella toiminnalla. Pientalot säästyivät ja R*****lainen joutui perääntymään. Miksi se tyyppi ei hoida Kaupplankadun varressa olevaa, parakkimaista, ankean näköistä taloriviä maankaatopaikalle ja rakenna siihen asuintaloja joiden asukkaat nostaisvat Willan liiketoiminnan uusille tasoille ja Hyvinkään talouselämä alkaisi kukoistaa, kunnallisveroa voitaisiin alentaa, hyvinkääläiset alkaisivat vihdoinkin hymyillä. Puretuista Kaupplankadun liikkeistä häädetyt yrittäjät rientäisivät Willan suojiin ja jatkaisivat toimintaansa entistä paremmilla paikoilla ja liikevaihdoilla. Willaan jouduttaisiin avaamaan kolmas Alko ja kolmas apteekki. VR joutuisi lisäämään junavuoroja koska helsinkiläiset haluaisivat asioida vain Willassa, koska Stocmannin myynti romahti Stocmannin jouduttua vuokraamaan omat tilansa itselleen.
Hyvinkäällehän ei enää pääsisikään muulla kuin junakyydillä, koska autoilu Hyvinkäällä olisi kielletty muilta kuin Aseman koulun kohdalle radan viereen rakennetusta pysäköintitalosta parkkiruudun ostaneilta Audi- Tesla- ja Mersu- ja BMW-kuskeilta. Kaupplankadun alkupään tyhjäksi jäävälle parkkipaikalle, Willan suojatien eteen rakennetaan hyvinkääläisen liikenninsinöörin pätevyytä korostava monumentti, joka muodostuu Martikadun risteyksestä poistetuista, joutilaiksi jääneistä liikennvalotolpista , jotka taideteoksessa on aseteltu siten että ne estävät mahdollisimman tehokkaasti jalankulun Willan pääovelle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitäs tehtäisiin? Onko kunnavaltuusto täysin yhden liikemiehen ja hänen sijoittajaryhmänsä vallassa? Willan koko ja asiakasvetoisuus eivät täsmää, asiakkaista on pulaa, joka huomattiin heti Willan aukeamisen jälkeen. Asiaa yritettiin paikata kaavoitusyrityksellä, jossa Rääkänpään pientaloalueelle olisi rakennettu kerrostaja joihin muuttavat varakkaat asukit olisivat täyttäneet Willan kaupat ja putiikit. Asia hoitui asukasyhdistyksen aktiivisella toiminnalla. Pientalot säästyivät ja R*****lainen joutui perääntymään. Miksi se tyyppi ei hoida Kaupplankadun varressa olevaa, parakkimaista, ankean näköistä taloriviä maankaatopaikalle ja rakenna siihen asuintaloja joiden asukkaat nostaisvat Willan liiketoiminnan uusille tasoille ja Hyvinkään talouselämä alkaisi kukoistaa, kunnallisveroa voitaisiin alentaa, hyvinkääläiset alkaisivat vihdoinkin hymyillä. Puretuista Kaupplankadun liikkeistä häädetyt yrittäjät rientäisivät Willan suojiin ja jatkaisivat toimintaansa entistä paremmilla paikoilla ja liikevaihdoilla. Willaan jouduttaisiin avaamaan kolmas Alko ja kolmas apteekki. VR joutuisi lisäämään junavuoroja koska helsinkiläiset haluaisivat asioida vain Willassa, koska Stocmannin myynti romahti Stocmannin jouduttua vuokraamaan omat tilansa itselleen.
Hyvinkäällehän ei enää pääsisikään muulla kuin junakyydillä, koska autoilu Hyvinkäällä olisi kielletty muilta kuin Aseman koulun kohdalle radan viereen rakennetusta pysäköintitalosta parkkiruudun ostaneilta Audi- Tesla- ja Mersu- ja BMW-kuskeilta. Kaupplankadun alkupään tyhjäksi jäävälle parkkipaikalle, Willan suojatien eteen rakennetaan hyvinkääläisen liikenninsinöörin pätevyytä korostava monumentti, joka muodostuu Martikadun risteyksestä poistetuista, joutilaiksi jääneistä liikennvalotolpista , jotka taideteoksessa on aseteltu siten että ne estävät mahdollisimman tehokkaasti jalankulun Willan pääovelle.Kun tivoli saapuu vapun tienoilla Hyvinkäällä niin käykäähän ihmiset siellä ennustajan teltassa.Siellä tumma nainen pienestä maksusta näyttää teille mitä tulevaisuudessa varmaankin tapahtuu. Ja kas,kristallipallosta hän näkee että jo muutaman kuukauden kuluttua osa euroopan johtajista rupeaa vaatimaan venäjän pakotteiden purkamista ja kauppa-ja poliittisten suhteiden palauttamista.Suomi ei myöskään tule liittymään Natoon.Ja myös paikallisia asioita kristalli kertoo.Asemankoulu puretaan ja alueelle rakennetaan neljä kuusikerroksista asuintaloa ja pysäköintitalo osittain myös samalle tontille.Uusi koulu tulee muualle kuten on kulisseissa sovittu.Näinhän se tulee varmaan menemään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun tivoli saapuu vapun tienoilla Hyvinkäällä niin käykäähän ihmiset siellä ennustajan teltassa.Siellä tumma nainen pienestä maksusta näyttää teille mitä tulevaisuudessa varmaankin tapahtuu. Ja kas,kristallipallosta hän näkee että jo muutaman kuukauden kuluttua osa euroopan johtajista rupeaa vaatimaan venäjän pakotteiden purkamista ja kauppa-ja poliittisten suhteiden palauttamista.Suomi ei myöskään tule liittymään Natoon.Ja myös paikallisia asioita kristalli kertoo.Asemankoulu puretaan ja alueelle rakennetaan neljä kuusikerroksista asuintaloa ja pysäköintitalo osittain myös samalle tontille.Uusi koulu tulee muualle kuten on kulisseissa sovittu.Näinhän se tulee varmaan menemään.
Tuo on se visio jota paikalliset oligarkit tulee noudattamaan esikuvanaan nykyään Ukrainaa valtaava oligarkkien pomo. Hyvinkäällä tämä tehdään vain pienoiskoossa vastustajat paikkakunnalta karkoittaen. Hiusmuotikin on kopioitua. Toimintamallin oligarkki on kopioinut entisestä Neuvostoliitosta, jossa yksi antoi käskyt ja vastustajat kuskattiin Siperiaan paleltumaan kuoliaaksi. Tätä on kunnallisdemokratia Hyvinkäällä v. 2022.
- Anonyymi
Malli on todellakin kuin Vennäänmaalla. Mutta itse me kuitenkin aina valitsemme nämä kirjanpitäjät ja varatuomarit ,pöhinöreksit ym käyttämään valtaa(ja tietysti) rahojamme siinä sivussa.
- Anonyymi
Valveutuneet ja lasten parhaaksi ajattelevat eivät todellakaan tuollaisia ja heidän käskyläisiään ole valtuustoon vaaleilla valinneet. Hallitukseen ja lautakuntiin henkilöt valitsee valtuutetut, joukossaan ns. oligarkit ja nuolijat. Lapset joiden kouluista päätetään eivät itse pääse äänestämään, eikä kaikki äänestävät vanhemmat ymmärrä heidän etuaan. Kuitenkin on vaalisalaisuus, eikä kukaan painosja pääse heidän vaalilippuaan näkemään.

Kun todella ahneus ohjaa osaa päättäjistä niin otetaan härskit keinot käyttöön tiedotusvastaavan lehden palstoilla. Nyt on valjastettu lapset puhumaan samaa, jota olgarkit hoki pari viikkoa sitten. Aamupostissa koululaiset hokee "mikä mättää , kun Aseman koulu on edelleen pystyssä"? Kun maksaisivat nyt edes 10 vuotta veroja yhteiskunnan hyväksi, niin voisivat laukoa typeryyksiä. Kaikki keinot otetaan käyttöön jotta tontti keskustassa saadaan omaan ja sidosryhmien käyttöön.

Sivistystoimenjohtajan suurin murhe on harkita kohdetta asuinrakentamiselle kun 10 vuoden päästä on oppilaita vain puolet nykyisestä. Suoraan laskettuna Hyvinkään asukasmäärä tulee siis putoamaan. Mihin niitä lisäasuntoja silloin tarvitaan kun ihmiset eivät tänne muuta. Onko jo virkamiehistö pakotettu puhumaan ***daa?

Hyvinkään asukasmäärä olisi vähentynyt jo vuosia ilman maahanmuuttoa. Maailmassa on yli 7 miljardia potentiaalista hyvinkääläistä, miljoonia heti rajan takanakin, joten asuntoja kyllä tarvitaan. Mutta kuka maksaa ja elättää?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun todella ahneus ohjaa osaa päättäjistä niin otetaan härskit keinot käyttöön tiedotusvastaavan lehden palstoilla. Nyt on valjastettu lapset puhumaan samaa, jota olgarkit hoki pari viikkoa sitten. Aamupostissa koululaiset hokee "mikä mättää , kun Aseman koulu on edelleen pystyssä"? Kun maksaisivat nyt edes 10 vuotta veroja yhteiskunnan hyväksi, niin voisivat laukoa typeryyksiä. Kaikki keinot otetaan käyttöön jotta tontti keskustassa saadaan omaan ja sidosryhmien käyttöön.
Ei se ole helppoa päättäjilläkään. Se joululahjapaketti joka tulla tupsahti oli kuitenkin sen verran tuhti että kyllä aseman koulun tontti joutaa krynderiryppäälle.Olihan siinä parempaa kinkkua,konvehtia jos minkälaista ja ne juomat sitten.Ei siinä tarvinnut possunkylkeä ihan kirsikkaviinillä huuhdella. Ja mitä onkaan tulossa lähivuosina.Hiukan tietysti piipahdellaan pikku matkoilla ym.Kyllä siinä varatuomareilla ja pöhinärehtorilla kiirettä pitää. Ja lähivuosina ei liene hyvinpalkatuista toimista olla puutetta.
- Anonyymi
Päivän lehden juttuun viitaten on mielenkiintoista, ettei perusopetuksen johtaja tiedä, mistä valtuusto vuonna 2018 päätti. Silloin päätettiin, että Aseman koulun tontille rakennetaan uusi koulurakennus. Tietääkseni päätöksessä ei mainittu nykyisten koulurakennusten purkamista. Mutta valtuuston päätöksistä muistuttaminenhan on tunnetusti ikävää negatiivista puhetta, ei sitä pöhinää, joka ainoana vallitsevana tunnelmana on ilmeisesti tässä kylässä sallittua. Sillä pöhinällähän on saatu sote-puolikin kuntoon.
- Anonyymi
Kähmintä tämänkin asian suhteen on edennyt sellaisiin mittoihin, että tämä veronmaksaja harkitsee vuosikymmenten kokemuksella kokonaan kaupungista pois muuttamista. Hevinkää voi jäädä pöhisemään keskenään. Varmistattehan te jäljelle jäävät, että kaikki ennen 60-lukua rakennetut rakennukset varmasti puretaan ja tilalle rakennetaan kerrostaloja, joissa 40-neliöinen kaksio maksaa 200 000 euroa.
- Anonyymi
Hevinkää-väelle on tärkeintä tänä aikana että mölinä lentokentällä jatkuu. Todellisia kohteita rahalle olisi koulutus-, terveys- ja hoivapalvelut. Osa näistä siirtyy Keusoteen mutta rahaa sinnekin tarvitaan ja paljon, eikä kaikki riitä. Tuo johtotehtävissä oleva hevinkää porukka sa silloin vetää päällensä paidan jossa tekstinä HÄVETKÄÄ. Miksi tämän kylän päättäjät päätöksissään kusevat jatkuvasti kintuillensa.

Se lämmittää,,,,,hetken.

Jos tuolla mölinällä lentokentällä tarkoitetaan Rock festiä niin on arvioitu kävijämäärän 0levan 60000-70000.Jättävät kaupunkiin ehkä 10 miljoonaa erkkiä.Mukava piristysruiske talouselämälle. Itse olen jo etukäteisvuokrannut pari kaksiota kyseiseksi viikonlopuksi.Molemmista 3päivää ja 500 kappale, ei paha. Ja tietysti mykkänä.

Tuolla lentokentälle toimintaa tuovalla organisaatioilla on omat kauppiaat mukanaan kojuineen ja myyntivaunuineen tietysti siellä lentokentällä. Alueelle tulee asunto- ja matkailuautoja majoitukseen ja köyhimmät menee telttoihinsa. Pääosa väestä pysyy koko ajan alueella. Näin se oli edellisilläkin kerroilla ja järjestävä organisaatio siirsi toiminnan muualle.Päättäjille tuli huijattu olo, mutta vapaaliput lämmitti ja niitä lahjoitettiin mölinästä pitäville nuorille.

Kyllä tuo paikkakunnalle jäävä,arvioitu rahamäärä on faktaa edellisestä Rock-tapahtumasta.Tiedot on kerätty suoraan yrittäjiltä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä tuo paikkakunnalle jäävä,arvioitu rahamäärä on faktaa edellisestä Rock-tapahtumasta.Tiedot on kerätty suoraan yrittäjiltä.
Aivan, mutta myös konserttiorganisaation omat kauppiaat on faktaa, koska asiasta kerrottiin paikallislehdessä avoimesti silloin kun päätös Hyvinkäälle tulosta kerrottiin. Samaa tapahtuu muillakin esiintymispaikkakunnilla. Mulle asia on ihan sama, mutta faktat on hyvä tuoda esiin puolueettomasti.
- Anonyymi
Kyllä, varmasti totta. Rock-tapahtuma kuitenkin piristää kaupunkia ja sen myötä taloutta hyvin näin koronan jälkeen. Hyvinkäällä taitaa olla muitakin festifaali tyyppisiä tapahtumia kesän aikana. Taitaa olla Steel-festiä ja jotain olueeseen liittyvää tapahtumaa. Samoin pesäpallokausi korkeimmalla sarjatasolla niin miehissä kuin naisillakin pyörähtää käyntiin. Nyt kun kaupunki ilmeisesti on panostamassa Pihkalaan katsomoihin niin hyvä tulee. Kyllähän siinä Riihimäkeläiset ovat hiukan kateita sateenkaarijuhlineen.
- Anonyymi
Riksulaisilla on käsipallo ykköslajinaan. Kyseessä on olympialaji ja myös MM-kisoja pidetään. Suomikin mukana pienehköllä menestyksellä. Hyvinkäällä ei MM-kisoja nähdä, eikä ole nähty moneen vuoteen. Vuosikymmeniä sitten motokrossin MM-osakisat olivat viimeiset. Sateenkaaripuuhiaan saavat minun puolestani siellä pitää yksinoikeudella.
- Anonyymi
Kun lukee Aamupostia(surkeaa sellaista,nykyään) tiistaina 26.04-22 niin saattaa kiinnittää huomion juttuun Asemankoulusta.Korruptio rahaa on ollut nyt jaossa .Mutta jatkossa suurimmat summat,jotka eivät ole pieniä, jaetaan sitten kun valtuusto ja hallitus tekevät päätöksiä.Alkaa Tesloja näkymään Hyvinkään liikenteessä.
- Anonyymi
"Alkaa Tesloja näkymään Hyvinkään liikenteessä"
Kuulehan, emme me vakavaraiset sentään pölkkypäitä ole. Haluamme ajaa autoilla millä pääsee koko matkan perille saakka ja vielä takaisinkin. - Anonyymi
Törkeää ahneutta Hyvinkään päättäjillä. Useaan kertaan tehty päätös tullaan ajamaan nurin ja omien liiketoimien etuja ajetaan niin kauan että tulee heidän etujensa mukainen päätös. Hyvinkään mafia on todella vahva.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Törkeää ahneutta Hyvinkään päättäjillä. Useaan kertaan tehty päätös tullaan ajamaan nurin ja omien liiketoimien etuja ajetaan niin kauan että tulee heidän etujensa mukainen päätös. Hyvinkään mafia on todella vahva.
Niinpä. Hämmästytti suuresti tänään uutisoitu lautakunnan päätös koulun rakentamisesta Teerisuolle, kun sinne on kuulemma maltilliset koulumatkat.
Olisi hyvä, että me maksajat saisimme tietää, kuinka monta koululaista sillä alueella asuu, ja kuinka monta asuu nykyisen Aseman koulun alueella.
Ai niin, se parkkihalli! Ja lääninherrojen edut. Ja ne kuivettuneet viinerit, joita päättäjät vaivoistaan saavat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinpä. Hämmästytti suuresti tänään uutisoitu lautakunnan päätös koulun rakentamisesta Teerisuolle, kun sinne on kuulemma maltilliset koulumatkat.
Olisi hyvä, että me maksajat saisimme tietää, kuinka monta koululaista sillä alueella asuu, ja kuinka monta asuu nykyisen Aseman koulun alueella.
Ai niin, se parkkihalli! Ja lääninherrojen edut. Ja ne kuivettuneet viinerit, joita päättäjät vaivoistaan saavat.Tuo "maltilliset koulumatkat" esiintyy päättäjien hokemana nyt ja varmasti myös tulevaisuudessa. Vapaasti tulkittuna se tarkoittaa = Aseman koulun tontti halvalla sisäpiirille. Se tullaan muistamaan aina ja kerrotaan myös niille lapsiperheille jotka Hyvinkään vetovoimaisuutta jälleen kyselevät.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo "maltilliset koulumatkat" esiintyy päättäjien hokemana nyt ja varmasti myös tulevaisuudessa. Vapaasti tulkittuna se tarkoittaa = Aseman koulun tontti halvalla sisäpiirille. Se tullaan muistamaan aina ja kerrotaan myös niille lapsiperheille jotka Hyvinkään vetovoimaisuutta jälleen kyselevät.
Niinpä. Taisi lehtiartikkelissakin esiintyä kahdesti. Sitä vain mietin, että koulumatkat ovat mielestäni yhtä maltilliset Aseman koulun suunnalta sinne suolle kuin suolta Aseman koulullekin. Käykääpä päättäjät mittaamassa!
Ai niin, päättäjät eivät ehdi mitata matkoja eivätkä laskea lapsia, kun on norkoiltava viinereitä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinpä. Taisi lehtiartikkelissakin esiintyä kahdesti. Sitä vain mietin, että koulumatkat ovat mielestäni yhtä maltilliset Aseman koulun suunnalta sinne suolle kuin suolta Aseman koulullekin. Käykääpä päättäjät mittaamassa!
Ai niin, päättäjät eivät ehdi mitata matkoja eivätkä laskea lapsia, kun on norkoiltava viinereitä.Näin kunnallispolitiikka toimii. Rrraha rratkaisee-eee, (Irwin Goodman= Wexi Salmi).
Kunnallisverojen maksajien enemmistö saa haistaa pitkät paskat, kun raha ratkaisee, ja Rantalaisen mafia näytää , kuinka Hyvinkäätä hallitaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin kunnallispolitiikka toimii. Rrraha rratkaisee-eee, (Irwin Goodman= Wexi Salmi).
Kunnallisverojen maksajien enemmistö saa haistaa pitkät paskat, kun raha ratkaisee, ja Rantalaisen mafia näytää , kuinka Hyvinkäätä hallitaan.Renttoa unohtamatta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinpä. Taisi lehtiartikkelissakin esiintyä kahdesti. Sitä vain mietin, että koulumatkat ovat mielestäni yhtä maltilliset Aseman koulun suunnalta sinne suolle kuin suolta Aseman koulullekin. Käykääpä päättäjät mittaamassa!
Ai niin, päättäjät eivät ehdi mitata matkoja eivätkä laskea lapsia, kun on norkoiltava viinereitä.Lehtiartikkeliin olisi voinut avoimuuden nimissä laittaa että lähde: kaupungin tiedote. Juttu oli melkein yksi yhteen kaupungin nettisivujen tiedotteen kanssa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lehtiartikkeliin olisi voinut avoimuuden nimissä laittaa että lähde: kaupungin tiedote. Juttu oli melkein yksi yhteen kaupungin nettisivujen tiedotteen kanssa.
ei Aamupostin toimittajat juttuja lehteen tehdessään enään ahteriansa tuolista nosta. Nykyisin heitä ei toimistonsa ulkopuolella näe haastattelemassa ihmisiä kuin korkeintaan Willan luona. Pitemmällä kaupungin alueella harvinainen näky.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ei Aamupostin toimittajat juttuja lehteen tehdessään enään ahteriansa tuolista nosta. Nykyisin heitä ei toimistonsa ulkopuolella näe haastattelemassa ihmisiä kuin korkeintaan Willan luona. Pitemmällä kaupungin alueella harvinainen näky.
Vieläkö Aamupostin henkilöstöä on mukana paikallisen kauppakamarin henkilöstössä. Kahvintarjoajia riittää ja välillä parempaakin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vieläkö Aamupostin henkilöstöä on mukana paikallisen kauppakamarin henkilöstössä. Kahvintarjoajia riittää ja välillä parempaakin.
Lukekaa Aamupostia. Päätoimittajan omat mielipiteet ratkaisevat lehden tarjonnan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lukekaa Aamupostia. Päätoimittajan omat mielipiteet ratkaisevat lehden tarjonnan.
Aamupostin taso laskenut todella paljon.8 0% palstatilasta mainoksia.Tärkeät ulkomaiden uutiset siirtyneet sähköiseen osioon jota hyvin monet vanhemmat ihmiset eivät osaa hyödyntää. Kuitenkin tilausmaksu kaikille sama.Itse yli 40 vuotta paikallislehteä lukeneena olen päättänyt että tämä tilausjakso on viimeinen.

Aseman kouluun liittyen tänään Aapossa varsinainen aivopietu jonkun tekemänä mielipidepalstalla. Entiseen neukkutyylin joku haluaa estää sananvapauden Suomessa."paljasjakaiset olkoot taustalla". Juuri he ovat kustantaneet mm. koulut näillekin sananvapauden kieltäjille. Taannoinen viisaus oli, että jos et osaa mitään fiksua sanoa, niin parempi on että olet hiljaa ettei aivopierut tuli toisten kuultaviksi. Tuollaista kieltoterroria käyttää nykyään muuan *utin toisia kohtaan.

Muistakaa tulevissa vaaleissa ettei ääni lipsahda ahneille ehdokkaille tai heitä nuoleskeleville apupuolueiden ehdokkailla.
- Anonyymi
Lauantai 21.5 Aamuposti kertoo väännön aseman koulusta jälleen olevan vauhdissa.Kuka väännön voittaa.Se,joka käyttää eniten erinäisiä hyödykkeitä poliittiseen korruptioon,siis lahjontaan. Aiemminhan on käytetty ainakin käteistä,kauko-idän lomamatkoja,poliittisia virkanimityslupauksia,jopa parintonni joulurahaa kinkkuineen ja jalojuomineen. Ja takit pyörivät jälleen.
- Anonyymi
Loppupelissä Hyvinkään mafia voittaa ja ahneus saa palkintonsa, eli huippupaikalla olevan kalliin tontin. Kallis jos vapailla markkinoilla kaupattaisiin, mutta Hyvinkään mafia pitää omansa. Apupoikana tulee häärimään joku paikallinen "sekoomuspolitiikko", joka tule saamaan palkintonsa kun eduskuntavaalit koittavat ensi keväänä. Kuka sitten tullaankaan ehdokkaaksi asettamaan. Häntä kuitenkin mainostetaan kunnes rahat loppuvat. Nuolevat apuåpuolueet saavat murusia kunhan kannattavat kalliin tontin luovuttamista gryndereille. Näin sitä on toimittu ennenkin. Tosin kansanedustajaksi apulaisista ei ole kukaan päässyt.
- Anonyymi
Kohta alkaa palstalla mainituille oligarkeille ja kryndereille juhlat kuntäällää menee 4 koulutonttia ja yksi terveyskeskustontti jakoon. Jaetaanko tontit paikallisille vai tuleeko ulkopuolisia mukaan alennusmyyntiin? Ainakin jotkut naapurikunnissa asuvat ovat olleet kiinnostuneita. Jaettavien tonttien kiinteistöt puretaan "homevaurioisena", jotta saadaan tekosyy purkamiselle ja tontin myynnille.
- Anonyymi
Tänään varmaankin tiedoitustilaisuudessa polkaistiin kerrostalorakentamisen jatkotahdit liikkeelle.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.33381331 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12501Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill672255- 1771906
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161482Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91321- 1121317
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181741264RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601250Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421157