Eutanasia tulee sallia

Nyt olisi jo vihdoin aika alkaa saamaan vauhtia tähän eutanasian sallimiseen. Se voidaan tehdä täysin turvallisesti kuten Sveitsissäkin ja ennen muistisairauteen sairastumista ihminen kirjaisi hoitotahtoonsa haluavansa eutanasian kun esim. dementia on tietyssä vaiheessa, ikä tietty täyttyy jne. Ei tässä mitenkään tapahdu mitään vahinkomurhia, kuten vastustajat väittävät, kun tahto ilmoitetaan etukäteen ennen sairastumista tai niin, että sairaus ei vielä vaikuta ajatteluun. Erityisesti muistisairaille tämä olisi suuri helpotus, tieto siitä, ettei joudu kitumaan hoitokodissa vanhana ja tietämättömänä.

Ei saisi pitkittää ihmisten kärsimystä, että he itse joutuvat tekemään itsemurhan vanhana.
231081
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Asiaa! Ongelma on nyt (ja pitkään ollut) nää poliitikot ja uskovaiset, joille se on vaikea juttu.

Äänestä
  • Uskovaisethan asiaa eivät päätä ja poliitikot taas eivät uskalla. Äänestäjien kato pelottaa, jos menee mukaan moiseen ja antaa vielä luvankin armolliseen poistumiseen tästä elämästä. - Nm. Ajattelun kehittymättömyys esteenä

    Äänestä

Nimenomaan nyt olisi aika tehdä eutanasia helpommaksi ,koska ei hoitajia ei laitoksia joissa enää hoidetaan ja ikäihmisiä on liikaa.
ei ole pahempaa kun vanhus on yksin kotonaan muistamattomana , syömättömanä, monesti likaisena, huusholli siivoamatta, pelokkaana ja turvattomana päiväkausia.
erillaiset sairaudet aiheuttaa kipua ja tuskaa, huonosti nukuttuja öitä.
Meillä ikäihmisiä ei arvosteta eikä haluta satsata, ERÄS VANHEMPI YLI 80V HERRA SANOI PARI VIIKKOA SITTEN ETTEI HÄNELTÄ KUKAAN KYSY KUINKA JAKSAA , ei mitata verenpainetta eikä muutakaan arviontia ja
kukaan ei tarjoa terveydenhuollon palveluita paitsi rokotukset
sairaalakin lähetttää potilaita kotiin heti kun vaan hiukankin voi ja samaihminen soitTaa jo seuraavanayönä apua kun ei tunne pärjäävänsä kotona.
Olen ollut työssä vanhainkodissa ja 8 vuoden sisällä kolme ikäihmistä teki itsemurhan ....TÄÄLLÄ HYVINVOINTI VALTIOSSA

Äänestä

Oikeudesta kuolla, voi tulla moraalinen velvollisuus kuolla.

Äänestä
  • Eutanasia ei tarkoita mitään sellaista, jotta älä esittele omia pelkojasi yleisenä tilanteena. - Nm. Väärin ymmärretty

    Äänestä

Politiikot sallivat auttaa maailman kaikkia muita ihmisiä , mutta ikäihmiset elävä suomessa yksin hyljättynä, vähennetään julkisia hoitopaikkoja , mietitään kuinka säästetään ateriakuluissa, henkilökunnan vahvuudessa, ei ole ulkoiluja ei virikkeitä,ei välttämättä nosteta ylös sängystä, vaipat vaihdetaan 2 x vuorokaudessa. Varpaiden kynnetkin pitää erikseen leikkauttaa maksullisella jalkahoitajalla. KAIKESSA PITÄÄ SÄÄSTÄÄ ETTÄ VOIDAAN LÄHETTÄÄ MILJARDEJA YLI RAJAN , VELKAA OTTAMALLA .

Äänestä

Eikö sekin olisi tavallaan eutanasiaa, jos on todettu syöpä, mutta on kieltäytynyt kaikesta syöpähoidosta?

Äänestä
  • Mitä ihmeen tekemistä hoidosta kieltäytymisellä olisi eutanasian kanssa tekemistä?
    Avaatko hieman tuota ajatuksenkulkuasi?

    Äänestä

  • Vaikka sitä ei kutsuta eutanasiaksi, niiin kyllähän siinä ihminen on päättänyt kuolla syöpäänsä, jotta ... - Nm. Tavallaan

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vaikka sitä ei kutsuta eutanasiaksi, niiin kyllähän siinä ihminen on päättänyt kuolla syöpäänsä, jotta ... - Nm. Tavallaan

    Ei millään tavalla.
    Eutanasia tarkoittaa aktiivista toisen ihmisen elämän päättämistä/kuoleman jouduttamista.
    Hoidosta kieltäytymistä ei voida sanoa edes itsemurhaksi, saati sitten avustetuksi kuolemaksi.

    Puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä, etenkin kun on kyseessä näinkin suuret asiat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vaikka sitä ei kutsuta eutanasiaksi, niiin kyllähän siinä ihminen on päättänyt kuolla syöpäänsä, jotta ... - Nm. Tavallaan

    Ei ole sama asia. vai väitätkö toteuttavasi eutanasiaa syömällä rasvaista roskaruokaa? Siihenkin kun lopulta kuolee.

    Nim. Järjen ääni.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei ole sama asia. vai väitätkö toteuttavasi eutanasiaa syömällä rasvaista roskaruokaa? Siihenkin kun lopulta kuolee.

    Nim. Järjen ääni.

    Mitä tekemistä rasvaisen ruuan syönnillä on syöpädiagnoosin kanssa? Siis tässä kohdassa, syövänhän kyllä saa ihraa itseensä tunkemalla. - Nm. Järjen hiven uupuu sulta

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei millään tavalla.
    Eutanasia tarkoittaa aktiivista toisen ihmisen elämän päättämistä/kuoleman jouduttamista.
    Hoidosta kieltäytymistä ei voida sanoa edes itsemurhaksi, saati sitten avustetuksi kuolemaksi.

    Puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä, etenkin kun on kyseessä näinkin suuret asiat.

    Siinä kommentissa sanottiin; t a v a l l a a n . - Nm. Tajuatko tarkoituksen

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siinä kommentissa sanottiin; t a v a l l a a n . - Nm. Tajuatko tarkoituksen

    Niin...?

    Banaani ei ole t a v a l l a a n mänty, kissa ei ole t a v a l l a a n hevonen ja hoidosta kieltäytyminen ei ole t a v a l l a a n eutanasia.

    Kuka siinä omasta hoidosta kieltäytyessä t a v a l l a a n aktiivisesti surmaa kenet toisen ihmisen? Tajuatko mitä tarkottaa "aktiivisesti" ja "toisen"?

    Eutanasia ei tarkoita tappamista eikä surmaamista. - Nm. Mitä muuta jäänyt väliin

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin...?

    Banaani ei ole t a v a l l a a n mänty, kissa ei ole t a v a l l a a n hevonen ja hoidosta kieltäytyminen ei ole t a v a l l a a n eutanasia.

    Kuka siinä omasta hoidosta kieltäytyessä t a v a l l a a n aktiivisesti surmaa kenet toisen ihmisen? Tajuatko mitä tarkottaa "aktiivisesti" ja "toisen"?

    Nuku yöllä, alkaa ehkä kulkea paremmin. - Nm. Uni putsaa aivoja

    Äänestä

On rikos makuuttaa sairaita ihmisiä yksin kotonaan, kenenkään auttamatta. Heidät pitää päästää pois rauhaan ja lepoon.

Kristitty ja armelias.

Äänestä
  • Kyllä. Tapahtuipa se makuuttaminen kotona tai hoitolaitoksessa, niiin se on todellakin rikollisuuteen verrattava synti. Pakolla, väkisin, turhaan ... elämättömän elämän jatkamista ja ylläpitämistä epäluonnollisin keinoin. - Nm. Eläinkin saa armahduksen

    Äänestä

Kyllähän Suomessa tehdään nykyään paljon "armomurhia", mutta kohteen mielipidettä ei aina muisteta kysyä.

Äänestä
  • Miksi mölötät, kun mitään et varmastikaan aiheesta tiedä? - Nm. Saatika käsitä

    Äänestä

"Hullun puhetta"!!!

Äänestä

Katsokaa Charlie Wardin videota Englannista: https://www.bitchute.com/video/eyoYjhmYUBIW/
Kohdassa 28:30 eteenpäin hän kertoo maailmanlaajuisesta projektista NG191, joka on sairaaloille annettu eutanasiatehtävä. Englannissa sairaalat (lääkärit ja hoitajat) saavat bonusta, jos tavoitetaso 1642,5 ihmistä viikossa saadaan tapettua. Jos tavoite ylittyy, niin tulee bonusta, alituksesta peruskorvaus vähenee.
Kuunnelkaa rauhassa ja vaikka moneen kertaan ja ottakaa videon osoite talteen, sillä se hävitettiin alustalta jo 5 min sen julkaisun jälkeen. Pitäisi kyllä löytyä Charlien omilta sivuilta ja yllä olevasta osoitteesta.
Elämme täysin kahtia jakaantuneessa todellisuudessa, josta sitä pimeämpää eivät aivopestyt ihmiset ole löytäneet ollenkaan. Ja kuitekin se on ollut viemässä ihmsikuntaa kohti tuhoa. Onneksi ihmiset voittivat tämän sodan ja nyt vastapuolen karmeuksia ollaan pikku hiljaa paljastamassa nukkuville. Ja yllä oleva on vasta pintaraapaisu kauheuksiin.

Äänestä

Edellisellä viikolla tuli ohjelma hoitolaitoksen hoitajien ja vanhusten elämästä, aikaa on niukalti hoitaa ja rahaa ruuasta säästetään ,hoitaja kertoi että leivän päällä oli ennen makkara ja juusto ja nyt korkeintaan juustosiivusta puolikas, Salaatteja ja muuta tuoretta ei oikeastaan koskaan,
Vankiloista ON NÄHNYT OHJELMIA NIIN ON RUNSAASTI KAIKKEA VAIHTOEHTOJA, eikä tarvi tinkiä mistään. Lomillekin kustannetaan yhteiskunnan varoilla mutta hoitokodeissa ei saa lääkäriä tutkimaan eikä jalkahoitajaa joka leikkaisi kynnet kuin erillesellä maksulla jos sattuu olemaan varaa. NÄILTÄ IHMISILTÄ ON OTETTU PALKASTA VEROT mutta näitä tarpeita ei pystytä tuottamaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Nyt olisi jo vihdoin aika alkaa saamaan vauhtia tähän eutanasian sallimiseen. Se voidaan tehdä täysin turvallisesti kuten Sveitsissäkin ja ennen muistisairauteen sairastumista ihminen kirjaisi hoitotahtoonsa haluavansa eutanasian kun esim. dementia on tietyssä vaiheessa, ikä tietty täyttyy jne. Ei tässä mitenkään tapahdu mitään vahinkomurhia, kuten vastustajat väittävät, kun tahto ilmoitetaan etukäteen ennen sairastumista tai niin, että sairaus ei vielä vaikuta ajatteluun. Erityisesti muistisairaille tämä olisi suuri helpotus, tieto siitä, ettei joudu kitumaan hoitokodissa vanhana ja tietämättömänä.

Ei saisi pitkittää ihmisten kärsimystä, että he itse joutuvat tekemään itsemurhan vanhana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu