Barbaarinen roistovaltio on hylkiö ja erotetaan joka paikasta

Anonyymi

Euroopan neuvosto on päättänyt erottaa Venäjän jäsenistöstään Ukrainaan hyökkäämisen vuoksi. Euroopan neuvosto perustettiin toisen maailmansodan jälkeen puolustamaan ihmisoikeuksia, demokratiaa ja oikeusvaltioperiaatetta Euroopassa. Koska Venäjä ei näitä arvoja tunnusta eikä suvaitse, vaan taistelee niitä vastaan, se sai tietenkin ansaitut lähtöpassit Euroopan neuvostosta.

Venäjä on myös saanut porttikiellon Euroviisuihin.

Kansainvälinen olympiakomitea kehottaa kaikkia kansainvälisiä urheiluliittoja perumaan tai siirtämään kaikki tulevat tapahtumansa Venäjällä ja Valko-Venäjällä.

Syyskuun lopulle suunniteltu Venäjän Grand Prix perutaan, ilmoittaa Formula 1 tiedotteessaan.

Venäläisten pankkien rahaliikenne länsimaissa vaikeutuu tai loppuu kokonaan. Jopa yleensä ulkopuolelle pysyttelevä Sveitsi on ilmoittanut osallistuvansa venäläisten varojen jäädyttämiseen.

6

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eniten taatusti kirpaisee tuo Euroviisut. Kyllä nyt nousee kansa kapinaan.

    • Anonyymi

      Venäjä on kuin muumien haisuli: häiriintynyt häirikkö ja hylkiö, jolle pitääkin laittaa porttikielto kaikkialle ennenkuin oppii katumaan tekojaan ja käyttäytymään kuin kunnon valtion kuuluu muita valtioita kohtaan, eli oikeudenmukaisesti ja reilusti.

    • Anonyymi

      Venäjä tulisi erottaa myös YK:sta ja sen turvallisuusneuvostosta.

    • Venäjältä ja USA:lta tulisi ottaa YK:n turvallisuusneuvoston veto-oikeus pois.
      Tuo on asia joka tekee koko turvallisuusneuvosto täysin kädettömäksi asioissa joihin USA tai Venäjä ovat sotkeutuneet.

      • Anonyymi

        Aivan ja tuolla järjestelyllähän ne maat itsensä alunperin "immunisoivatkin"...


    • Anonyymi

      Eikö tuo maailamanrauhaa uhkaava fasistivaltio Venäjä pidä potkia ulos myös Yk:sta? Piruako tuo siellä tekee veto-oikeuksineen ilmapiiriä pilaamassa?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      338
      7466
    2. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      77
      4839
    3. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      208
      3235
    4. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      24
      3127
    5. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      76
      2026
    6. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      154
      1921
    7. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      221
      1844
    8. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      166
      1607
    9. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      120
      1568
    10. Mies, ajattelemmekohan toisiamme juuri nyt?

      Olet mielessäni, vanhempi mies
      Ikävä
      89
      1488
    Aihe