Elisa ja Telia blokkaa venäjänkieliset lähteet

On se vaan ihanaa, että meillä Suomessa on sananvapaus. Elisa ja Telia tuntuvat tietävän paremmin, kun blokkaavat pääsyn venäläisiin lähteisiin, ettei vaan saada "väärää informaatiota". Kokeilkaa mennä mil.ru Elisan tai Telian liittymistä. Ei pääse. Sunetilla kuulemma pääsee, miten on DNA ja muut? Elisa oli jo aiemmin ilmoittanut ettei näytä RT-kanavaa. Mutta on se paskan heittämistä asiakkaan naamalle kun sivustoja suljetaan siitä tiedottamatta.
33134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Ei toimi ei...

Äänestä

Teboilit kiinni ja Suomi kiinni viimeinen sammuttaa valot koska Venäjä oli uhka. Hyvää yötä.

Äänestä

Hybrsidisodankäynnin innovaatiokeskus on kyberhyökkäyksessä vapaita kansalaisia vastaan.

Äänestä
  • No, käänteisestihän he osoittavat, että "venäläiset" uutiset ovat heille vaaralliset.

    Ja kun tiedämme, mitä suomalaiset mediat syöttävät, eli valheuutisia, tästä blokkauksesta väistämättä seuraa se päätelmä, että nimenomaan Venäjän uutisoinnit ovat todenmukaiset.

    Venäjän medioiden kirjoitustyyli on asiallista, siellä ei ole lapsellisia toimittajia kirjoittamassa epätarkasti ja liioittelevasti, eli venäläiset eivät ole typeryksiä, vaan jämäköitä kaikissa puheissaan ja teoissaan.

    Tämä, Venäjän asiallinen tiedonvälitys on siis nyt uhka suomalaisille paskanpuhujamedioille.

    Tällainen sensuuri, jota tämäkin foorumi edustaa, on vain todistanut tosiasiat: keiden ja minkä "mieliset" kirjoittajat kirjoittavat milläkin tavoin.

    Natottajien tekstit ovat aina epäasialliset, hyökkäävät, haluavat luoda valhemielikuvia, jopa toisinajattelevia suomalaisia uhkailevia! Tätä ovat natottajien kirjoitukset ja epäasiallinen ulosanti.

    Avasin telkkarin RT-kanavalta 542: "Hyvä katsoja. Tämä kanava on poistunut käytöstä".

    Meiltä siis salataan totuus. Suomalaiseen ja muuhunkaan Lännen uutisointiin ei voi tästedes luottaa entisenkään vertaa. Kaikki mikä meille kerrotaan, on valetta.

    Poistan samoin tein kaikki suomalaisten medioiden linkit ja kirjanmerkit, ne ovat turhia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No, käänteisestihän he osoittavat, että "venäläiset" uutiset ovat heille vaaralliset.

    Hyvä Gennadi ...noin sitä pitää!

    Olet säälittävä Putinin fasismin kannattaja! Aika ällö persoonallisuushäiriöinen mulkero siis!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olet säälittävä Putinin fasismin kannattaja! Aika ällö persoonallisuushäiriöinen mulkero siis!

    RuSSonatsismia ei pidä levittää eikä tukea.

    ALAS isovenäläinen russonatsismi!

    ALAS putinilainen mafiafascismi!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olet säälittävä Putinin fasismin kannattaja! Aika ällö persoonallisuushäiriöinen mulkero siis!

    Suomessa on siis sotasensuuri, joka sensuroi pois vihollisen propakandan.

    Äänestä

Pelkkää venäläisten sotapropagandaa ja vihapuhetta suoltava kanava ei nauti minkäänlaista sananvapauden suojaa. Päätös oli täsmälleen oikea.

Äänestä
  • Kiina olisi toiminut tässä tilanteessa mitenkään toisin. Pelastakaa Hong Kong!!!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kiina olisi toiminut tässä tilanteessa mitenkään toisin. Pelastakaa Hong Kong!!!

    Hong Kong tuottaa halpaa laatua. Kestää korkeintaan takuuajan?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kiina olisi toiminut tässä tilanteessa mitenkään toisin. Pelastakaa Hong Kong!!!

    Tarkoitat kai Kiina ei olisi toiminut toisin...

    Äänestä

Erittäin erittäin ja erittäin tärkeä video, joka selittää lisää, mistä on kyse:

https://www.youtube.com/watch?v=Fw5oC2-cmGI

Erittäin hyviä kysymyksiä läntisen maailman "vastuullista journalismia" valheen imperiumille.

Kaikkien on katsottava tuo kyllä pari kertaakin.

On olemassa vain yksi totuus asioista.

Ei kahta. Vaikka länsi sanoo, että on kaksi totuutta. Ei. On vain yksi totuus.

Sodan ensimmäinen uhri on Totuus. Sen uhrin me jo saimme.

Globaali Valheiden Imperiumi tulee taistelemaan valheensa herruudesta kaikin keinoin.

Äänestä
  • On vain yksi totuus.
    Putinin johtama Venäjä on syyllistynyt raskaaseen sotarikokseen.
    Putin tulee saattaa kansainvälisen tuomioistuimen eteen vastaamaan Ukrainan siviilien murhista muiden käskemiensä murhien lisäksi.

    Äänestä

Sananvapaus kyllä.
Informaatiosodankäynnin vapaus ei.

Ymmärrät varmasti itsekin eron.

Äänestä
  • Kyllä Kiinakin ymmärtää ja parhaiten ymmärtävätkin. Mikset sitten kysy heiltä?

    Äänestä

Mä revin mun autosta katalysaattorit irti, bensankulutus laskee ja tulee kymmeniä ilmasia hevosia eli tehoja, säästöä.

Minä paskat haistatan ilmastonmuutoksella 🤭

Äänestä
  • Suomen vittuhallitus, erotkaa, muuten Putin ottaa vallan!!!

    Äänestä

Kannattaa myös lopettaa keskustelut tällä yksipuolisesti Venäjän vastaisella sodanlietsonta ja vihafoorumilla.

Kirjoitellaan joskus vuosien kuluttua, kun maailma on taas sananvapaa, eikä suomalaisten rauhanihmisten ja esim. suomalaisten ortodoksien henkeä saa avoimesti uhkailla, näitä uhkailuja ei S24 ole poistanut. Tämäkin ketju todistaa, että Suomessa on jo vahvat monistandardit siitä, keille suomalaisille kuuluu sananvapaus ja keille ei.

En aio avata enää yhtäkään suomalaista valhemediaa. En siis tule saamaan mahd. tarpeellistakaan informaatiota tapahtumista, sillä en uskoisi niihin. Kirjanmerkit on poistettu.

Sota syttyy muutaman tunnin sisällä. Siksi tämä sensuuri.

Näkemiin.

Äänestä

Vain Sanna mariinin eroilmoitus voi pelastaa suomen!!!

Äänestä
  • Kiina kyllä mielellään blokkaisi Tiibetin uutiskanavat? Tibet Today?

    Äänestä

No vituttaako putinistia?

Äänestä

Putinin peppupaapojia harmittaa jokin, muttei tuosta mökellyksestä ota selvää mikä.
Jaxuhalit ny kummiskin.

Äänestä

Eikös Venäjä ole varastoinut suomen rajan tuntumaan valtavat arsenaalit, sitä jo aikaa sitten ihmeteltiin, koska tulee yli?

Äänestä

Sitä Venäjän valitusta että heitä ahdisteltavan ei usko kukaan järkevä nyt oleva tilanne täysin Venäjän itse aiheuttama.

Äänestä

Helvetin hyvä, ettei Elisa ja Telia suostu Putinin natsipropagandan alustoiksi!

Äänestä

Ohoh, tämähän meni pietarin trollin ihon alle? :DDDDD

Äänestä

Yle vois lopettaa venäjänkieliset uutiset, ei niitä muutenkaan olisi koskaan kannattanut ottaa ohjelmistoon. Venäjänkieliset Suomessa voisvat painua Venäjälle kuuntelemaan ja katsomaan "oikeita ja totuudenmukaisia uutisia".

Äänestä

Venäjällä on lakkautettu kaikki ulkomaiset uutiskanavat jo aikoja sitten, muka ulkomaisina agentteina! Mikä erityisoikeus ryssillä on levitellä sotaisaa propagandaa länsimaihin. Venäjällä ei ole vapaata eikä riippumatonta mediaa.
Venäjällä sananvapaus ja demokratia tarkoittavat, vastustajien myrkyttäminen, murhaaminen ja vangitseminen.

Äänestä

ALAS ISOVENÄLÄINEN RUSSONATSISMI!

ALAS PUTINILAINEN MAFIAFASCISMI!

Äänestä

Alottaja voi mennä ihan vapaasti sinne Venäjälle katselemaan propagandakanaviaan. Ota sukulaisesikin mukaan.

Äänestä

Varmaan Suomen hybridikeskuksen tulosta. Olisi kohtuullista infota kyllä asiakkaita näistä blokkauksista. Tämä myös kertoo sen, että länsimaissa harrastetaan aktiivisesti sensuuria ja myös valhetelua. Mediapropaganda on uskomatonta. Mites menet tarkistamaan mitä Venäjän puolustusministeriö on sanonut, jos sivut blokataan ja ainoa lähde mitä se on muka sanonut on joku Iltapaska.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

On se vaan ihanaa, että meillä Suomessa on sananvapaus. Elisa ja Telia tuntuvat tietävän paremmin, kun blokkaavat pääsyn venäläisiin lähteisiin, ettei vaan saada "väärää informaatiota". Kokeilkaa mennä mil.ru Elisan tai Telian liittymistä. Ei pääse. Sunetilla kuulemma pääsee, miten on DNA ja muut? Elisa oli jo aiemmin ilmoittanut ettei näytä RT-kanavaa. Mutta on se paskan heittämistä asiakkaan naamalle kun sivustoja suljetaan siitä tiedottamatta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu