FS: Julistusta

Perustan tänne nyt feministisen salaseuran, koska feministi-palstalla ei voi keskustella eikä puhua feminismistä.

Toivottavasti ydinvoimasta keskustelevat eivät häiriinny.

Tasa-arvo naisille ja miehille.
Naisilla on oikeus omaan seksuaalisuuteensa.
Naisilla (ja myös miehillä) on oikeus fyysiseen, psyykkiseen, taloudelliseen ja seksuaaliseen itsemäärämisoikeuteen ja loukkaamattomuuteen.

Palkkatasa-arvo.
Vanhempainkustannukset jaettava.

Naisille ja miehille yhtäläiset mahdollisuudet toteuttaa itseään yhteiskunnassa. Sekä yhtäläiset mahdollisuudet opiskella, tehdä työtä ja hankkia ja hoitaa lapsia.

"Parisuhde"väkivaltaan suhtauduttava yhtä vakavasti kuin kaikkeen muuhunkin väkivaltaan.

Se, että naisella ja miehellä sattuu olemaan parisuhde, ei ole mikään peruste tai oikeutus lyödä. Yhtä paljon oikeutta on täysin ventovierailla lyödä toisiaan kadulla kuin miehen tuttua naista kodissa.

Bordellien vinkumiselle stoppi.

Miehet eivät omista naisia.
Nainen on ihminen.
Ja ihminen voi olla nainen.

Naisen seksuaalisuus ja naisellisuus ei sulje pois sitä, että hän on ihminen ja että hänellä on ihmisoikeudet.
1110
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Vaikka tämä ei kuulukkaan palstaan ja tulisi sillä poistaa, niin vastaan kuitenkin...

"Tasa-arvo naisille ja miehille."

Pitää muistaa, että täydellistä tasa-arvoa ei voida saavuttaa. Muuten esimerkiksi miehillä ja naisilla ei olisi omia olympialajejaan. Kannatan tasa-arvoa kuitenkin tiettyyn rajaan asti.

"Naisilla on oikeus omaan seksuaalisuuteensa."

Kyllä, miehillä myös. :D

"Naisilla (ja myös miehillä) on oikeus fyysiseen, psyykkiseen, taloudelliseen ja seksuaaliseen itsemäärämisoikeuteen ja loukkaamattomuuteen."

Totta kai.

"Palkkatasa-arvo."

Tulospalkkaus olisi tasa-arvoista.

"Vanhempainkustannukset jaettava."

Totta kai.

"Naisille ja miehille yhtäläiset mahdollisuudet toteuttaa itseään yhteiskunnassa. Sekä yhtäläiset mahdollisuudet opiskella, tehdä työtä ja hankkia ja hoitaa lapsia."

jeps.

""Parisuhde"väkivaltaan suhtauduttava yhtä vakavasti kuin kaikkeen muuhunkin väkivaltaan."

Ellei jopa vakavammin, koska uhrit ovat yleensä taipuvampia vaikenemaan.

"Se, että naisella ja miehellä sattuu olemaan parisuhde, ei ole mikään peruste tai oikeutus lyödä. Yhtä paljon oikeutta on täysin ventovierailla lyödä toisiaan kadulla kuin miehen tuttua naista kodissa."

Jeps. Väkivalta on väkivaltaa, tapahtui se missä tahansa ja kenen välillä tahansa.

"Bordellien vinkumiselle stoppi."

En ole vinkumassa, eikä mielestäni liity tasa-arvoon niin kauan, kuin vinkujat/"työntekijät" ovat itse toteuttamassa omaa seksuaalisuuttaan (ks. edellä).

"Miehet eivät omista naisia."

Eikä naiset miehiä.

"Nainen on ihminen."

Kuten myös mies

"Ja ihminen voi olla nainen."

ja mies :D

"Naisen seksuaalisuus ja naisellisuus ei sulje pois sitä, että hän on ihminen ja että hänellä on ihmisoikeudet."

eipä ei.


Nyt sitten voi itse kukin miettiä omaa suhtautumistaan. Eli onko feministi, sovinisti vai pelkkä tasa-arvon kannattaja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Dn. kirjoitti:

Perustan tänne nyt feministisen salaseuran, koska feministi-palstalla ei voi keskustella eikä puhua feminismistä.

Toivottavasti ydinvoimasta keskustelevat eivät häiriinny.

Tasa-arvo naisille ja miehille.
Naisilla on oikeus omaan seksuaalisuuteensa.
Naisilla (ja myös miehillä) on oikeus fyysiseen, psyykkiseen, taloudelliseen ja seksuaaliseen itsemäärämisoikeuteen ja loukkaamattomuuteen.

Palkkatasa-arvo.
Vanhempainkustannukset jaettava.

Naisille ja miehille yhtäläiset mahdollisuudet toteuttaa itseään yhteiskunnassa. Sekä yhtäläiset mahdollisuudet opiskella, tehdä työtä ja hankkia ja hoitaa lapsia.

"Parisuhde"väkivaltaan suhtauduttava yhtä vakavasti kuin kaikkeen muuhunkin väkivaltaan.

Se, että naisella ja miehellä sattuu olemaan parisuhde, ei ole mikään peruste tai oikeutus lyödä. Yhtä paljon oikeutta on täysin ventovierailla lyödä toisiaan kadulla kuin miehen tuttua naista kodissa.

Bordellien vinkumiselle stoppi.

Miehet eivät omista naisia.
Nainen on ihminen.
Ja ihminen voi olla nainen.

Naisen seksuaalisuus ja naisellisuus ei sulje pois sitä, että hän on ihminen ja että hänellä on ihmisoikeudet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu