...jatkoa keskusteluun missukan kanssa.
heikkilä tuntuu kirjoittavan jokseenkin samalla tyylillä kuin minä. mitä tulee hätkähdyttävyyteen ja ylipäätään siihen, mikä pysäyttää ihmiset, niin kyllä se pysähdys yleensä löytyy toisista ihmisistä. voisin antaa parikin sivuosoitetta luettavaksi ja huomaat, että maailmassa on paljon asioita, jotka kuopataan. tabuja ja salaisuuksia on liikaa, sitäkin enemmän olettamuksia ja luuloja. ne eivät kuulu tähän keskusteluryhmään, joten voisin pistää ne sähköpostilla tai johonkin muualle... en oikeastaan suosittele sen enempää hellsteniä kuin todennäköisesti heikkilää tai paloheimoa tai milleriä. sanoisin, että paras tapa tutustua elämään ja elämän eri puoliin on ihmisten kanssa keskusteleminen. valitettavan usein myös omasta perheestä löytyy tarinoita, joista ei ole koskaan tietoinen. esimerkkinä, vaikkapa vaiettu insesti.
en kieltäydy uskomasta jumalaan. siksi en myöskään siitä syystä, että jumala on liian raaka. yksinkertaisesti voisi sanoa, etten usko jumalaan, koska en usko shivaan, allahiin, krishnaan tai aku ankkaan. ne eivät merkitse minulle muutakuin substantiivia, erisnimeä. uskonmenetyksinähän ei periaatteessa liittynyt mitenkään edes kyseenalaistukseen, vaan pieneen oivallukseen luonnossa.
uskon siihen, ettei maailmassa hyvä tai paha voita. yksinkertaisesti em. syystä: ne eivät taistele keskenään, vaan etsivät tasapainoa. tietysti ajoittain jompikumpi saattaa tilanteessa riippuen olla vahvemmilla. useammin siinäkin käy toisaalta niin, että kun ns. hyvä on voittamassa, niin vastareaktiona (luonnollisesti) paha tulee takaisin entistä rajummin. siitä syystä en esimerkiksi missään vaiheessa ole arvostanut, saati hyväksynyt yhdysvaltain iskuja lähi-itään.
hirveyksien syntymekanismi on aika jännä. en usko, että sellaisia hirveyksiä on ollut silloin, kun ihmiset elivät luonnossa ja vailla uskontoa. oli vain ihmiset, isät, äidit, lapset ja yhteisö, jossa elettiin. pieniä riitoja saattoi olla, mutta tuskin siellä sen suurempia taisteluita käytiin kuin apinaperheet käyvät viidakoissa (emot nyppivät toukkia lasten hiuksista ja isät mussuttavat ruokaa). kun ihminen alkoi tulla tietoisemmaksi itsestään ja etsiä syitä olemassaololleen, syntyi myös selitys hyvästä ja pahasta. kuten jo edellä tuli esiin, kun uskotaan hyvään, silloinkin saadaan aikaan pahoja asioita. ihmiset eriyttivät periaatteessa taivaan, maan ja maansisustan, vaikka ihminen on kosketuksissa tavalla tai toisella niihin jokaiseen kaikenaikaa: ilman taivasta emme ihan oikeasti eläisi, ilman maansisustaa emme pysyisi pallon pinnalla tai olisi tällä planeetalla. ihmiset ovat vieraantuneet jossain määrin luonnosta ja itsestään, siitä syystä on helppo tuhota luonto ja muut (jotka ovat osa ihmistä itseään). palataan ajatukseen siitä, että ihminen tekee paljon tekoja itseään vastaan ja tuhoaa itseään tietämättään. samalla logiikalla oikeastaan päästään vielä siihen, että todennäköisesti hirveyksienteon syntymekanismissa motiivina on ihmisen halu saada aikaan mahdollisimman paljon hyvää itselleen, voimaa, valtaa, rahaa ja kunniaa.
tietyissä tilanteissa passiivisuus, rauhallisuus, hyväksyntä, odottaminen ovat vastauksia siinä, missä aggressiivinen ja aktiivinen eteenpäin pyrkiminen. esimerkkinä tulee mieleen gandhin taistelu intiassa brittiläistä ylivaltaa vastaan (seurauksena intian itsenäistyminen) ja erään tutun miehen tarina elämästään. hän etsi aktiivisesti vastauksia, hänellä oli useita kymmeniä eri ammatteja ja avioliittoja (rikkoutuneita). hänen elämänsä sai uutta suuntaa, kun hän konkreettisesti pysähtyi paikalleen ja hänen mieleensä tuli kysymys: "mihin hittoon mulla on kiire?" eiköhän se kysymys kuulu vähän jokaiselle ihmiselle. itselläni on ollut siinä määrin kiire jo nuorena, että 23 vuoden ikään mennessä oli 'plakkarissa' 2 burn-outia. ihme kyllä, kiire ei ole tehnyt minusta sen onnellisempaa kuin täydellinen passiivisuus. tärkeintä lienee tässäkin tilanteessa niiden kahden tasapaino ja oikea-aikainen (viisas) käyttö.
jos asiaa siis ajattelee niin, että olisi kiire taistelemaan hyvän puolesta pahaa vastaan. olemme siinä ongelmassa, että miten määrittelemme hyvän, kuka sen määrittelee ja miksi kuvittelemme meidän hyvämme olevan parempi kuin jonkun toisen. toki on aivan selviä tapauksia, mutta lopputulos voi olla sama niin hyvissä päämäärissä kuin pahoissa päämäärissä.
sanoisin, että vastuu on aina ihmisellä. koska itse en usko muuhunkuin ihmiseen, elämään ja luontoon, en pyri mitenkään pakenemaan vastuuta. eihän mitään muuta ole. jos sen puoleen vastuuta verrataan em. passiivisuuteen tai aktiivisuuteen, ongelmana on se, että osaammeko olla passiivisia ja aktiivisia oikeina aikoina, oikeissa paikoissa jne. vastuu ei kuitenkaan missään vaiheessa siirry pois ihmiseltä. voi vain puhua todella huonosta tuurista, jos käy niin, että pyrkii koko ikänsä hyviin asioihin, mutta saa aina aikaan päinvastaista ja nokkiinsa. en siltikään vastuuta sellaisissa tilanteissa sälyttäisi sattumalle, vaan silloin yksiselitteisesti elämä potkii päähän. luonnollisesti uskovaisena selittäisin asian toisella tavalla.
heikkilä tuntuu kirjoittavan jokseenkin samalla tyylillä kuin minä. mitä tulee hätkähdyttävyyteen ja ylipäätään siihen, mikä pysäyttää ihmiset, niin kyllä se pysähdys yleensä löytyy toisista ihmisistä. voisin antaa parikin sivuosoitetta luettavaksi ja huomaat, että maailmassa on paljon asioita, jotka kuopataan. tabuja ja salaisuuksia on liikaa, sitäkin enemmän olettamuksia ja luuloja. ne eivät kuulu tähän keskusteluryhmään, joten voisin pistää ne sähköpostilla tai johonkin muualle... en oikeastaan suosittele sen enempää hellsteniä kuin todennäköisesti heikkilää tai paloheimoa tai milleriä. sanoisin, että paras tapa tutustua elämään ja elämän eri puoliin on ihmisten kanssa keskusteleminen. valitettavan usein myös omasta perheestä löytyy tarinoita, joista ei ole koskaan tietoinen. esimerkkinä, vaikkapa vaiettu insesti.
en kieltäydy uskomasta jumalaan. siksi en myöskään siitä syystä, että jumala on liian raaka. yksinkertaisesti voisi sanoa, etten usko jumalaan, koska en usko shivaan, allahiin, krishnaan tai aku ankkaan. ne eivät merkitse minulle muutakuin substantiivia, erisnimeä. uskonmenetyksinähän ei periaatteessa liittynyt mitenkään edes kyseenalaistukseen, vaan pieneen oivallukseen luonnossa.
uskon siihen, ettei maailmassa hyvä tai paha voita. yksinkertaisesti em. syystä: ne eivät taistele keskenään, vaan etsivät tasapainoa. tietysti ajoittain jompikumpi saattaa tilanteessa riippuen olla vahvemmilla. useammin siinäkin käy toisaalta niin, että kun ns. hyvä on voittamassa, niin vastareaktiona (luonnollisesti) paha tulee takaisin entistä rajummin. siitä syystä en esimerkiksi missään vaiheessa ole arvostanut, saati hyväksynyt yhdysvaltain iskuja lähi-itään.
hirveyksien syntymekanismi on aika jännä. en usko, että sellaisia hirveyksiä on ollut silloin, kun ihmiset elivät luonnossa ja vailla uskontoa. oli vain ihmiset, isät, äidit, lapset ja yhteisö, jossa elettiin. pieniä riitoja saattoi olla, mutta tuskin siellä sen suurempia taisteluita käytiin kuin apinaperheet käyvät viidakoissa (emot nyppivät toukkia lasten hiuksista ja isät mussuttavat ruokaa). kun ihminen alkoi tulla tietoisemmaksi itsestään ja etsiä syitä olemassaololleen, syntyi myös selitys hyvästä ja pahasta. kuten jo edellä tuli esiin, kun uskotaan hyvään, silloinkin saadaan aikaan pahoja asioita. ihmiset eriyttivät periaatteessa taivaan, maan ja maansisustan, vaikka ihminen on kosketuksissa tavalla tai toisella niihin jokaiseen kaikenaikaa: ilman taivasta emme ihan oikeasti eläisi, ilman maansisustaa emme pysyisi pallon pinnalla tai olisi tällä planeetalla. ihmiset ovat vieraantuneet jossain määrin luonnosta ja itsestään, siitä syystä on helppo tuhota luonto ja muut (jotka ovat osa ihmistä itseään). palataan ajatukseen siitä, että ihminen tekee paljon tekoja itseään vastaan ja tuhoaa itseään tietämättään. samalla logiikalla oikeastaan päästään vielä siihen, että todennäköisesti hirveyksienteon syntymekanismissa motiivina on ihmisen halu saada aikaan mahdollisimman paljon hyvää itselleen, voimaa, valtaa, rahaa ja kunniaa.
tietyissä tilanteissa passiivisuus, rauhallisuus, hyväksyntä, odottaminen ovat vastauksia siinä, missä aggressiivinen ja aktiivinen eteenpäin pyrkiminen. esimerkkinä tulee mieleen gandhin taistelu intiassa brittiläistä ylivaltaa vastaan (seurauksena intian itsenäistyminen) ja erään tutun miehen tarina elämästään. hän etsi aktiivisesti vastauksia, hänellä oli useita kymmeniä eri ammatteja ja avioliittoja (rikkoutuneita). hänen elämänsä sai uutta suuntaa, kun hän konkreettisesti pysähtyi paikalleen ja hänen mieleensä tuli kysymys: "mihin hittoon mulla on kiire?" eiköhän se kysymys kuulu vähän jokaiselle ihmiselle. itselläni on ollut siinä määrin kiire jo nuorena, että 23 vuoden ikään mennessä oli 'plakkarissa' 2 burn-outia. ihme kyllä, kiire ei ole tehnyt minusta sen onnellisempaa kuin täydellinen passiivisuus. tärkeintä lienee tässäkin tilanteessa niiden kahden tasapaino ja oikea-aikainen (viisas) käyttö.
jos asiaa siis ajattelee niin, että olisi kiire taistelemaan hyvän puolesta pahaa vastaan. olemme siinä ongelmassa, että miten määrittelemme hyvän, kuka sen määrittelee ja miksi kuvittelemme meidän hyvämme olevan parempi kuin jonkun toisen. toki on aivan selviä tapauksia, mutta lopputulos voi olla sama niin hyvissä päämäärissä kuin pahoissa päämäärissä.
sanoisin, että vastuu on aina ihmisellä. koska itse en usko muuhunkuin ihmiseen, elämään ja luontoon, en pyri mitenkään pakenemaan vastuuta. eihän mitään muuta ole. jos sen puoleen vastuuta verrataan em. passiivisuuteen tai aktiivisuuteen, ongelmana on se, että osaammeko olla passiivisia ja aktiivisia oikeina aikoina, oikeissa paikoissa jne. vastuu ei kuitenkaan missään vaiheessa siirry pois ihmiseltä. voi vain puhua todella huonosta tuurista, jos käy niin, että pyrkii koko ikänsä hyviin asioihin, mutta saa aina aikaan päinvastaista ja nokkiinsa. en siltikään vastuuta sellaisissa tilanteissa sälyttäisi sattumalle, vaan silloin yksiselitteisesti elämä potkii päähän. luonnollisesti uskovaisena selittäisin asian toisella tavalla.
Vastaukset 20
Vanhimmat
mutta asiaa.
hyvän ja pahan. Jos et usko esim. kristinuskoon ja raamatusssa opetettuihin moraalikäsityksineen (tulkintoineen päivineen) tms. järjestelmään, miten määrittelet hyvän ja pahan ? Missä on balanssi.
Oliko USAn hyökkäys Afganistaniin hyvä vai paha. Entä Neuvostoliiton hyökkäys Afganistaniin. Tai Israelin hyökkäys palestiinalaisalueille. EN halua tähän nyt poliittisia kannanottoja näistä yksittäistapauksista, vaan mikä on sinun menetelmäsi tai oppisi, jonka mukaan arvioit hyvän ja pahan näissä.
Samat kysymykset kaikille ateisteille. Pakana on ainakin kahdesti ja Theos kerran väistänyt tämän kysymyksen (muistaakseni). Sitähän ei voi sivuuttaa jos haluaa todistella jumalan olemassaolemattomuttaa moraalisilla argumenteilla.
Taleban-sotaretki oli joka suhteessa hyvä asia, koska maan alkuperäisväestön tuki oli mukana. USA puolusti afganistanilaisia. Venäjän sotaretki oli paha, koska se kohdistui itsenäiseen Afganistaniin.
Normaalisti ihmisillä kaikissa kulttuureissa, oli uskonto mikä tahansa, on jonkinlainen luontainen yleispätevä käsitys hyvästä ja pahasta. Pikkulapsikin tajuaa, että se on hyvää, mistä seuraa mukavaa, ja se on pahaa, mistä seuraa ikävää/kipua. Joskus toisen hyvä voi aiheuttaa pahaa toiselle. Esimerkkinä jonkin "hyvän" tuotteen valmistaminen voi aiheuttaa luonnolle pahaa.
Kristinuskon naivi mustavalkoinen hyvä-paha-asetelma ei toimi elävässä elämässä. Palstalla mainittu kiduttaminenkin voi joissain tapauksissa olla hyvä asia, vaikka ko. kidutettavalle tehdäänkin pahaa.
kysymys kuuluikin: millä menetelmällä itse määrittelet hyvän ja pahan.
Esimerkiksi itsemurhapommittajan mielestä on hyvä asia räjäyttää itsensä ostoskeskuksessa vieden mukanaan mahdollisimman monta siviiliä, jos ne ovat vääräuskoisia vihollisia.
Jos olet eri mieltä hänen kanssaan, perustat varmaan käsityksesi johonkin. En tosiaankaan hae vastausta tähän yksittäiseen esimerkkiin vaan yleiseen moraalisäännöstöön.
ei kristinuskon ja raamatun moraalikäsitys ole maailmassa ainoa. otetaan esimerkiksi vaikkapa taolainen, hindulainen ja zarathustralainen. sen lisäksi on olemassa yleismaailmallisia filosofioita, kuten humanismi ja ekofasismi. uskoakseni jokainen ihminen meistä joutuu ensisijaisesti tekemisiin sen vallitsevan kulttuurin kanssa, johon syntyy. vain sellaisessa ympäristössä, jossa ei mistään moraalista ja etiikasta, ei ole moraalia ja etiikkaa. siitä huolimatta ihminen voi käyttäytyä moraalisesti ja eettisesti vaikkapa kristinuskon käsitysten mukaan.
mistä minun moraalikäsitykseni on tullut? alunperin kristinuskosta. sittemmin se muovautui hieman, kun huomasin kristinuskon moraalin ja etiikan olevan häilyvää: tekopyhyyttä on kristittyjen keskuudessa liikaa, että voisi uskoa sen olevan 100% oikea. kun siitä edelleen asiat jaloistuivat, olen huomannut yhden moraalisen ja eettisen perustan olevan kunkin valtion laeissa. seuraavaksi eri uskonnoista löytyy humanistinen käsitys: "älä tee toiselle, mitä et haluaisi toisen tekevän sinulle" ja raamatusta vielä: "rakasta lähimmäistä kuin itseäsi."
viimeisenä vaiheena käsityksen muotoutumisessa on ollut kiinalaiseen filosofiaan tutustuminen. ei ole absoluuttista hyvää, eikä pahaa. hyvä päämäärä ei johda lainkaan välttämättä hyvään lopputulokseen. hyvyys ja pahuus eivät taistele yksittäisessä ihmisessä, vaan etsivät tasapainoa. ihminen, joka tekee vain pahoja tekoja on pahasta epätasapainossa, hukassa ja hoidon tarpeessa.
ja lopulta, mitä ovat ne hyvät ja pahat teot. sanoisin, ettei niitäkään voida absoluutteina määrittää. se on tilannekohtaista, mutta ohjenuorana kyllä mielestäni voi käyttää käsitystä yleisestä hyvästä ja hyvistä teoista, joita jo edellä luettelin. ja taisinpa tuosta jo jotain pistää tuohon alkuperäiseen viestiin...
mitä tulee siihen jumalan olemassaolemattomuuden todisteluun, niin valitettavasti olemattoman asian todistelu on täysin turhaa. vai miten olisi, että itse todistaisi, ettei menninkäisiä tai ufoja ole? ollaan uskonasioissa, etkä pystyisi minua vakuuttamaan, jos uskoisin menninkäisiin ja ufoihin. näin käy myös jumalan olemassaolokeskusteluissa. jos vielä moraaliselta kannalta yrittää todistaa menninkäisten ja ufojen olevan satua, niin kuulostaa jo aika epätoivoiselta.......
Ensimmäistä kertaa ns. älyllisesti perusteltu vastaus ateistileiristä.
Tarkoituksenani tässä ei ole sen enempää todistella jumalan olemassaoloa, vaan selvittää onko ateismi käytännössä perusteltavissa elämänfilosofiana. Sivussa nousee tietysti esiin krittiikki ateistiselle tavalla kieltää jumalan olemassaolo moraalisin perustein. En silti puhu tässä erityisesti kristinuskosta vaan Uskonnosta yleensä.
Vastauksesta käy ilmi että olet selvästikin pohtinut omaa näkemystäsi. Silti peruskysymys
>...ohjenuorana kyllä mielestäni voi käyttää käsitystä yleisestä hyvästä ja hyvistä teoista,
Niin. Mitkä ovat ne käsitykset hyvästä ja pahasta. Mihin ne perustuvat, ja miksi kannattaisi noudattaa mainitsemiasi humanistisia käsityksiä :
> "älä tee toiselle, mitä et haluaisi toisen tekevän sinulle" ja raamatusta vielä: "rakasta lähimmäistä kuin itseäsi."
Onko näiden ohjeiden noudattaminen järkevää ?
asiat eivät olekaan mustavalkoisia. Eihän olekaan olemassa absoluuttisia hyvia tai pahoja tekoja. Tai on tietenkin, jos joku tekee vain sadistisesta näkökulmasta tekoja. Mutta jos on jokin motiivi tehdä jotain, niin teko voi olla toisen näkökulmasta hyvä, ja toisen näkökulmasta paha.
En minä määritäkään milläään "menetelmällä" hyvää tai pahaa.
Minä edustan sellaista ajattelutapaa, että esim vihollisen kiduttaminen voi olla hyvä teko, jos kiduttamalla voidaan saada tietoa, mitä muuten ei saataisi. Tuo kiduttamalla saatu tieto voi auttaa "omia" siten, että siitä seuraa erittäin paljon hyvää.
Ymmärrän että monesti judutaan useasta pahasta valitsemaan pienin paha.
Mutta mistä pohjimmiltaan voi tietää mikä on se "hyvä" mitä kohti tulisi pyrkiä ?
Immanuel Kant esitti moraalifilosofianaan että
"ihmisellä on kuitenkin moraalin alalla absoluuttinen kokemus
yleisestä moraalilaista. Kyky olla moraalinen on taas objektiivinen mielen kyky
koska ihmsillä on yleiseti ottaen kyky tuntea moraalinen maksimi itsessään. Tämä on
absoluuttinen kokemus, johon ymmärryksen alalla ei päästä. Ymmärryksen ja aistien
alalla absoluuttista ei ole mutta moraalin alalla on. Kantin mukaan se johtuu siitä että
maailma on sinänsä hyvä ja järjellinen, maailma koko universumi järjestetty
järjenmukaisesti ja ihmisen moraalisuus on osa tätä suurta järjellisyyttä."
Mitäs tästä sanot ?
>>Ymmärrän että monesti joudutaan useasta pahasta valitsemaan pienin paha.
Mutta mistä pohjimmiltaan voi tietää mikä on se "hyvä" mitä kohti tulisi pyrkiä ?
Immanuel Kant esitti moraalifilosofianaan että
"ihmisellä on kuitenkin moraalin alalla absoluuttinen kokemus
yleisestä moraalilaista. Kyky olla moraalinen on taas objektiivinen mielen kyky
koska ihmsillä on yleiseti ottaen kyky tuntea moraalinen maksimi itsessään. Tämä on
absoluuttinen kokemus, johon ymmärryksen alalla ei päästä. Ymmärryksen ja aistien
alalla absoluuttista ei ole mutta moraalin alalla on. Kantin mukaan se johtuu siitä että
maailma on sinänsä hyvä ja järjellinen, maailma koko universumi järjestetty
järjenmukaisesti ja ihmisen moraalisuus on osa tätä suurta järjellisyyttä."
Mitäs tästä sanot ?
perustelen yleensä näkemykseni älyllä ja tunteella. omatuntoni on hyvin merkittävässä roolissa, kuten jokaisella meistä, kun puhumme moraalista ja etiikasta. toiset vain sotkevat omaan tunteeseensakin älyn ja silloin menevät tunne ja äly sekaisin, eikä niitä osata enää edes paikallistaa oikealla tavalla. esim. mitä on rakkaus ja missä se tuntuu? toiset rakastavat päällään, toiset sydämellään. mikä lienee oikea paikka?
yleinen käsitys hyvästä ja pahasta on se samainen, joka ihmisellä on syntyessään, viattomana. se samainen käsitys, joka sitten puolestaan on siirtynyt eri uskontoihin, universaalisti. sen mukaan ihminen on tyhmä tuhotessaan omaa elintilaansa ja tappaessaan rakkaitaan. tässä yhteydessä elintila voidaan laajentaa omasta kotitalosta aina maapallon ilmakehään, rakkaat aviopuolisosta koko ihmiskuntaan.
antiikissa puhuttiin viisaudesta. raamatussa viisauteen viitataan aika ajoin, mutta esim. tällä palstalla muutamat kristityt kirjoittajat sanovat ateistien olevan tyhmiä, koska valitsevat helvetin taivaan sijasta. tyhmyys ei ole viisauden, vaan järkevyyden vastakohta. älyä ja järkevyyttä, aivojen käytön tehokkuutta on länsimaissa arvostettu todennäköisesti kohta 3000 vuotta. siihen viittasit myös itse: "Onko näiden ohjeiden noudattaminen järkevää ?" ei ole, vaan näiden ohjeiden noudattaminen on viisasta. mitä hyötyä siitä on, sitä en sinulle kerro. mielestäni siitä ei tarvitse olla mitään hyötyä. on vain yksinkertaisesti niin, että jos tapat kaikki läheisesi, olet yksin. jos haluat olla yksin, olet toiminut viisaasti, jos et... olet suuri typerys.
p.s. tarkemmin kun katselee kysymystä, viittaat myös toiseen länsimaiseen ilmiöön, kannattavuusajatteluun (hyötyperiaate): "miksi kannattaisi noudattaa mainitsemiasi humanistisia käsityksiä" niitä ei kannata noudattaa, jos taivaaseen haluaa tai omaisuuksia. sen sijaan rakkaudesta muita ihmisiä ja itseäsi kohtaan voit näitä yleismaailmallisia, eettismoraalisia ohjeita noudattaa. sen sijaan, jos haluat olla yksin ja vihata, niin kaikin mokomin.
hänen moraalifilosofiansa vaikuttaa edelleen kristillisiin ja länsimaisiin 'ajattelijoihin', vaikka hän esitti ajatuksensa reilu (yli) 200 vuotta sitten. hän esitti kritiikkiä järjellistämistä kohtaan ja samalla ateismia. hänen mukaansa ateisti elää vailla minkäänlaista moraalista normistoa, koska ei usko jumalaan. kuulostaa melkolailla tutulta, kun lueskelee nykypäivän kristittyjen kommentteja. valitettavasti herra kant ei ollut hänkään erehtymätön. hän oli tiedemies, filosofi ja järkeilijä. mihin järkeilijä järjestään pääsi, vaikka sitä itse kritisoi? ei mihinkään. toiseksi, hän oli väärässä, kuten kovin moni kristillinen 'ajattelija': myös ateistilla on tunteet, eikä kaikki ateistin ajatelmat ja kiellot synnyt järkeilemällä. samoin ateistilla saattaa hyvinkin olla käsitys jonkinlaisesta moraalista. herra kantille pitäisi esittää kysymys, kuten monille historian älyköille: 'miten se on mahdollista?'
Mutta mistä pohjimmiltaan voi tietää että on tasan yksi "hyvä" mitä kohti tulisi pyrkiä ?
En ota Kantin filosofiaan kantaa. Useimmat ihmiset, jopa linnarosvot, tietävät sisimmässään, milloin on tekemässä pahaa. Se ilmenee mm. vankiloissa siten, että pedofiilit ovat alinta kastia, jota jokainen "rehellinen" rosvo katsoo alaspäin.
jos otat kantaa siihen antaako jokin uskonto tietoa perimmäisestä totuudesta. Eikös se just ole sitä filosofiaa.
Siinäpä se.
Väitän, että sinun kokemasi tunteet, omatunto ja järkevyys ovat vanhempiesi ja ympäröivän yhteiskunnan ohjelmoimia käsityksiä siitä mikä on hyvä ja paha.
WTC esimerkki on just hyvä. Kyllä varmaan itsemurhapommittajatkin ovat mielestään toimineet järkevästi ja motiivinaan rakkaus.
Onko sitten olemassa yleismaailmallisia eettisiä ohjeita jonka mukaan lapsemme pitäisi kasvattaa ja mistä nämä ohjeet tulevat ? Ovatko jotkin ohjeet oikeampia kuin toiset ? Onko uskonto ja esim. kymmenen käskyä sittenkin vastaus ?
Tästä mouhoamme tuolla alempana myös otsikon "Muutamia vahvoja syitä.... " alla.
järkevää on se, mikä järjellä ymmärretään tai järkeillään. siten on vaikkapa järkevää tehdä töitä, jotta saa 'voita leivän päälle' ja auttaa lähimmäisiä, jos tietää heidän auttavan takaisin. siten on myös järkevää uskoa jumalaan, jotta ei joutuisi helvettiin. viisas ihminen ei vain järkeile, vaan ottaa huomioon asiat useammasta näkökulmasta, tuntee ja ajattelee. siten viisas mies voi olla laiska, liian laiska työhön ja siitä huolimatta saa voita leivän päälle. hän auttaa lähimmäisiä, koska pitää lähimmäisistä ja ymmärtää vuorovaikutuksen roolin, ei tee asioita saadakseen suoranaisesti mitään (apua tai rahaa auttamisesta). viisas mies ei myöskään välttämättä usko jumalan olemassaoloon, vaikkei mikään näistä tietenkään vaihtoehtoja sulje pois. viisas joka tapauksessa perehtyy asioihin ja ihmisiin, joista puhuu ja esittää havaintoja, mielipiteitään. henkilökohtaista todellisuutta kun ei voi selittää muulla kuin omalla järjellä, viisas ei selittele.
wtc-esimerkki osoittaa sen, että 'totuus on subjektiivinen'. terroristit uskovat asiaansa, allahiin ja bin ladeniin. se ei suinkaan ole viisasta, vaan järjellistä. mitä on se rakkaus, jota mielestäsi terroristit mahdollisesti teollaan osoittivat, ne suurenmoiset tunteet? ne samat, jotka ovat saaneet katoliset papit murhaamaan viattomia ihmisiä, sotimaan maansa tähden jne. uskon asioissa ei yksinkertaisesti tunne ja järki pysy samassa paketissa, ellei totaalisesti luovu valmiista ratkaisumalleista. siten ehkä uskonnolliselta kannalta esim. muslimiterroristien teot olivat hyvä asia (ainakin muslimiterroristien itsensä mielestä) ja samoin paavien sekä muiden kristinuskoonsa seonneiden ihmisten tekoset ovat heidän mielestään hyvä asia. ongelma lienee täysin siinä, että kun ihmiset pyrkivät tekemään näitä hyviä asioita ja tekevät jotain aivan muuta. miksi pyrkiä hyvään tai pahaan, jos pysyttelee välimaastossa tekee harvemmin kumpaakaan.
yleismaailmallisia eettisiä ohjeita olen jo esittänyt. ne tulevat luonnosta, elämästä ja ihmisistä. mieti vaikka lapsia, jotka touhuavat leikkikentällä. heillä on hauskaa, vaikkeivät he toisiaan lyö raamatulla tai juo viinaa. he touhuavat kavereidensa kanssa ja ymmärtävät sen, mitä aikuiset eivät tunnu ymmärtävän millään. tarvitseeko lapsi suomen tai raamatun lakia osatakseen leikkiä, iloita, olla rehellinen ja kaveri toiselle ihmiselle? aikuiset tuntuvat tarvitsevan... ovatko lapset siis leikkiessään enemmän oikeassa kuin aikuiset? sanoisin, että ovat. "tulkaa lastenkaltaisiksi..."
uskonto ja kymmenen käskyä voi olla vastaus eräille ja niinhän ne ovat. omasta mielestäni tietysti siinä on aina riskinsä, kuten kaikessa muussakin elämässä.
tässä tapauksessa, koska todisteet kristinuskon väärässäolemiseen löytyvät Raamatusta, raamatunhistoriasta ja historiasta. En minä lähesty kysymystä kristinuskon oikeassaolemisesta filosofiselta kannalta. Kun tiedän kristinuskon olevan huuhaata, eli tiedän sen perustuvan valheelle ja väärennökselle, niin se ei tarkoita, etteikö ideologiassa voisi olla jotain hyvääkin.
Olisi kuitenkin lapsellista ja tyhmää vannoa todeksi jokin uskonto vain siksi, jos siinä on elementtejä, jotka voidaan hyväksyä. Samoin perustein voitaisiin hyväksyä islam ja buddhalaisuus. Kristinuskon filosofiassa ei ole mitään inhimillisempää tai parempaa kuin mitä islamissa ja buddhalaisuudessa on.
vaan uskontoa yleensä. Siis uskomista siihen, että on jokin ihmistä korkeampi voima (kristinusko, islam, juutalaisuus...) tai edes perusperiaate (tao, konfutselaisuus, buddha...), joka ohjaa ihmisen toimintaa.
Kristinusko sitten ? Avaankin uuden otsikon tästä aiheesta.
kiitän keskustelustamme ja lähden netti-tauolle.
kiitoksia itsellesi ja mukavaa taukoa.