Narsisti ehkö ajattelee vain itseään?

Anonyymi

Voisiko olla näin: että jos henkilö on erityisen heikko itsetuntoinen joka hakee aina hyväksyntää muilta. Hänellä on lapsia. Hänellä on niin kovat tarve saada muiden hyväksyntä että unohtaa että omilla lapsillakin on tarpeet ja ne jäävät osittain huomioimatta. Hän tietää että lapsilla on nälkä mutta siihen se tarpeiden tuntemus jääkin. Hän elää muualla kun oman perheensä kanssa koska hänelle on tärkeä saada omaa perhettä parempien hyväksyntä.

Hän käyttää aikaansa siihen saadakseen itselleen sitä mitä todennäköisesti on lapsena jäänyt vaille, samalla laiminlyö lapsiaan. Se on melko itsekästä? Hän näkee vain omat tarpeensa ylitse muiden hän tekee saadakseen itselleen hyötyä ei perheelle. Tietysti hänellä on itsellään paha ongelma, jonka hän yrittää ratkaista mutta samalla tavoitellessaan muiden hyväksyntää hän ei kykene olemaan sellainen vanhempi joka huolehtii siitä että perheellä olisi edes kohtalaiset olot.

Voi tietysti ajatella että hän on sairastunut itsetunnon vajeeseen mutta pitäisikö tuossa ajatella kuitenkin perheensä elämää eikä vain itseään? Ehkä itsetunto olisi vahvistunut jos hän olisi ajatellut perhettään ja tehnyt perheensä eteen sen minkä teki muiden eteen. Ehkä hänelle olisi tullut hyväksyntää myöhemmin hieman viiveellä, suora hyväksynnän ostaminen muilta ei ole kestävää vaan se pysyy yhtä hyvin kuin kaivoon kannettu vesi? Hän ei tarvinnut hyväksyntää omalta perheeltä vaan ryhtyi hankkimaan sitä ulkopuolisilta.

4

125

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Narsistilla ei ole itsetuntoa tai se on kovin heikko, juuri siksi hän on narsisti ja (yrittää) elää ylivertaisuuden kuplassa jossa ei tarvitse käsitellä mitään itseen liittyvää heikkoutta, mihin tavallisuuskin lasketaan. Ei narsisti kuitenkaan ole mielisairas ja reaalimaailma iskee kuplan sisään väkisinkin, se pelottaa narsistia suunnattomasti.

      Narsistin maailmassa on tilaa kovin harvoille tunteille. Kaikki kumpuaa häpeän pelosta ja pelko kääntyy vihaksi, kateudeksi ja kyvyttömyydeksi tuntea empatiaa. Narsistin maailma kietoutuu hänen itsensä ympärille, oman heikon sisimmän puolustamisen ympärille. Puolustusta käydään vihaamalla, muita alentamalla, itseä ylentämällä ja kadehtimalla sielu sappea tursuten, vaikka ei narsisti kateuttaan voi myöntää, kateus on heikkoutta. Eihän ylivertaisella ole mitään syytä kadehtia, häntä kaikki kadehtii.

      Edes oma lapsi ei saa narsistia näkemään asioita muiden kannalta, vain itsensä. Lapsi on narsistille esine jonka tulisi palvella narsistin tarpeita ja toiveita. Menestyä niin että narsisti siitä ottaa kunnian, mutta epäonnistua jotta ei himmennä narsistin loistetta. Siinä onkin lapsella mahdoton tehtävä, yrittää saada hyväksyntää edes rippusina voidakseen kasvaa terveeksi ihmiseksi. On aika järkyttävää katsoa kuinka narsisti on tehnyt yhdestä lapsesta itselleen palvelijan ja uskollisesti perässä kulkevan varjon. Toista hän kadehtii ja pienin elein ja teoin koko ajan väheksyy. Tällä toisella lapsella on isä ja isän suku joka antaa lapselle huomiota jonka narsisti haluaisi vain itselleen.

      • Anonyymi

        Narsisti pakenee omaa huonouttaan ja siirtää sen lapsilleen ettei hänen itsensä tarvitsisi sitä hävetä. Narsisti siis tietää että hänellä itsellään eivät asiat ole hyvin, mutta hän piilottelee sitä asiaa kaikilta kaikenlaisilla kulisseilla ja tragediapohjaisilla jutuilla. Hän laittaa lapset häpeämään itsensä puolesta.

        Omat ongelmat ovat varmasti narsistilla aina läsnä eikä sellainen voi toisia aidosti auttaa tai huolehtia joka joutuu peittelemään omia ongelmiaan. Hän touhuaa ja touhuaa toisten asioissa esittäen että muilla, vaikka omilla lapsillaan, on ongelmia jotka hänen täytyy koko ajan hoitaa. Hän suurentelee toisten ongelmia, jotka saattavat todellisuudessa olla mitättömiä eikä niitä tarvitsisi edes hoitaa.

        Narsisti tekee niistä suuren esiintymisnumeron itselleen että hänen omat ongelmansa eivät näkyisi. Narsisti saa siten suuren sankarin maineen joka pyyteettömästi auttaa muita ilman omaa hyötyä. Hyöty touhuamisesta tulee kuitenkin narsistille itselleen koska hän onnistuu peittelemään oman huonoutensa. Toiset saattavat ärsyyntyä siitä kun narsisti auttaa heitä asioissa joissa he eivät edes apua tarvitse mutta narsisti työntyy väkisin siihen auttajaksi. Hän saattaa tehdä suuren numeron jos sinun paidantaskustasi on nappia auki ja huolehtii siitä kuin se olisi elämän ja kuoleman kysymys.


    • Anonyymi

      Lääkkeet?

    • Anonyymi

      Eukkojen höpötystä

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      83
      4443
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      3198
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      39
      2874
    4. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      116
      2665
    5. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2519
    6. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      43
      2437
    7. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      13
      2314
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2265
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2045
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      28
      1717
    Aihe