Kun palstaa seuraa tulee siihen johtopäätökseen

Että Suomessa olisi nyt Supolla töitä noiden Suomen tuhoa havittelevien ja Putiinia ihailevien pidätyksissä.
16<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Siis vankilaan mielipiteen vuoksi.
Mitäs valtiota tämä muistuttaa?

Äänestä
  • Suomessa ei tarvita noita viidennen kolonan syöpäläisiä.

    1Äänestä

Ei huolta, kohta nämä perestroikan lapset kerjäävät leipäpalaa Leningradin kadunkulmissa.

Äänestä
  • Kerjäävät jo nyt, kun ruplan arvo on romahtanut käytetyn vessapaperin alapuolelle. Eikä ne edes pala kunnolla, että saisivat sormiaan lämmitettyä.

    Äänestä

Ainakin vielä Venäjältä tulee noita sotaa vastustavien mielenosoituksista videoklippejä Euronews kanavalta.

Äänestä

Toivotaan, että tulee aika jolloin Suomessa valtaa pitäneet ja myös mediat, jotka ovat antaneet rahallista ja sotapropagandatukea USA:n järjestämälle Ukrainan venäläisvähemmistön etniselle puhdistukselle, tullaan tuomitsemaan mitä ankarimmin. Suurin osa mieluimmin elinkautisiin vankeuksiin, koska rikoksiin liittyy tahallinen pyrkimys sytyttää 3. maailmasota.

Äänestä

Ihanko totta ? Aloitatko taas saman rähinän, kuin rokottamattomienkin vainoaminen oli ? Päivittäin täällä sai lukea, miten sinunlaisesi uhkasi viedä rokottamattomat "leireille" ja likvidointiin. Tarkastuta pääsi ennen kuin on myöhästä. Turha aloittaa vainoamispuheita. Niistä voi joutua vastaamaan.

Äänestä
  • Suomessa teillä Turtiaisidiooteillakin on sananvapaus. Ikävä kyllä.

    Äänestä

Palstalla on varmasti suoraan Moskovasta masinoituja trolleja jotka levittävät Venäjän propagandaa, mutta varmasti myös paljon Putinin "hyödyllisiä idiootteja", jotka levittävät putinistien haluamaa viestiä talkootyönä ja omasta halustaan.

1Äänestä
  • Taitaa valtaosa kuitenkin olla noita kotoperäisiä idiootteja, jotka unelmoivat 600€ keskipalkasta ja venäläisen miehen eliniänodotteesta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taitaa valtaosa kuitenkin olla noita kotoperäisiä idiootteja, jotka unelmoivat 600€ keskipalkasta ja venäläisen miehen eliniänodotteesta.

    Todennäköisesti unelmoivat halvasta votkasta ja siitä että Venäjällä aviovaimon pieksäminen on täysin laillista.

    Äänestä

Joo "ihan pikkasen" olisi. Ilmeisesti näit omia vanhoja komu kääkköjä tai "ystävällisiä" suomessa asuvia venäläisiä.

Äänestä
  • Sydämen syvästä syöveristä,jota ei itsekään tunne,kumpuaa idolien mm. trumpin ja putinin ihailu.

    Äänestä

Kannattaa antaa noille pietarin trolleille aina sama vastaus: Putlerin puudeli.
Muuta kommenttia eivät ansaitse.

Äänestä

Näyttää, että täällä on Naton trolleja, niin ettei meinaa sekaan mahtua.

Suurin osa ihmisistä ajattelee juuri niin kuin Nato haluaa.
Se on tulos natomedioiden lukemisesta, ja tietenkin trollaamisesta.

Äänestä

Epäilen, että monet heistä kirjoittavat Suomen lain ulottumattomista rajojen ulkopuolelta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Että Suomessa olisi nyt Supolla töitä noiden Suomen tuhoa havittelevien ja Putiinia ihailevien pidätyksissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu