Yksi karuimmista on varmasti yksilöltä/ yksilöiltä turvallisuuden tunteen ja vapauden riisto. Miltä tuntuu vaeltaa ilman päämäärää kohti tuntematonta henkiuhattuna, olet jättänyt rakkaan kotisi, jättänyt läheiset ihmiset, sinulla ei ole mitään muuta kuin toivo pelastuksesta. Ei ole enää vapautta toimia kuten ennen, sinulla ei ole turvallisuutta tilalle on tullut tuska ja pelko, jotka vievät sinulta viimeisetkin vapauden tunteen rippeet. Pakenet henkesi edestä, toivoen että jossain olisi paikka jossa tuntisit olevasi turvassa. Onko sellaista ja jos on, niin pystynkö enää ikinä saavuttamaan sitä tunnetta kun olin onnellinen, vapaa ja turvassa. Voiko aikakaan lieventää, sitä tuskan ja pelon määrää mitä tunnen. Eikö kukaan kuule loputonta itkuani, kuuleeko Jumala tai jokin korkeampi voima avunpyyntöni. Miksi juuri minä joudun käymään läpi tämän kaiken hirveyden. Olenko niin huono ihminen että minun on käytävä lävitse tämä kaikki. Kuinka paljon ihminen voi kannettavakseen saada, tuntuu kun murskautuisi taakan alle, voimat ehtyy. Mikä tarkoitus tällä kaikella on, tiedän jo kysyessänikin etten tule siihen koskaan saaman perimmäistä vastausta.
Maailmassa tapahtuu paljon karuja asioita
Anonyymi
11<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Pimeyden saavuttua huomaan viimeiset auringonsäteet, taivas on levoton pilvien liikkeissä. Pimeys ei ole ennen pelottanut minua vaikka olisin ollut susilauman kanssa yksin keskellä korpea. Teidenvalot langettaa varjot katuihin joita tuuli liikuttaa, jotain putoaa puusta päälleni säikähdän kuollakseni. Minun teksi mieli itkeä täydestä sielusta, mutta en voi nyt on pysyttävä vahvana pidettävä lasta kädestä kiinni niinkuin hätää ei olisi. Koitan saada kaikin voimin itseni järjissä, niin ettei pelot ja kauhut voittaisi psyykettäni. Lapsi alkaa laulaa vieressäni iki vanhaa lastenlaulua, minä heittäydyn mukaan lapsen tietämättömään huolettomuuteen.
Pääsemme määränpäähän pieneen pirttiin sivukylälle, siellä rakkamme odottivat meitä. Jälleen näkemisen riemu ja läheisyys saavat pelon-ja kauhuntunteen lievittymään hetkeksi. Kattaukset olivat hulppeat, vaan kurkussani oleva kauhu esti minua syömästä. Ovet säppiin, ikkuna verhot tiukasti kiinni. Onko ovet varmasti kiinni, tarkistetaan toiseen kertaan. Kuitenkin ymmärrän että olemme turvattomia olisimmepa sitten minkälaisissa asetelmissa. Rukoilemme meille kaikkea hyvää yhdessä, toivotamme hyvät yöt ja toivomme uutta parempaa päivää.
Kun uni ei tule, vaikka laskisit sata lammasta. Kuulen väsyneimmän tasaiset hengenvedot ja sekunttiviisarin liikkeen yössä, en pysty rauhoitumaan koska pelkään. Pelkään kuollakseni rakkaiden sekä läheisten puolesta, en niinkään itseni koska rakkaiden menettäminen ja sen pelko on lamaannuttavaa ja raskainta mitä saatat kantaa mukanasi.
Pystyin hetkeksi rauhoittumaan nukuin tunnin tai pari, näin unta että vihollinen piiritti perheemme. Kuolemanuhka oli todellinen, eikä meillä ollut mitään mahdollisuutta selvitä. Säpsähdin hereille aamuyöstä enkä pystynyt nukkumaan enää sekuntiakaan, olo oli julmetun hirveä. Muut nukkuivat vielä, siirryin hiipien ulos ja suljin oven että pääsen itkemään.
Olen iloinen aamu koittaa muut heräävät, rupattelua hyvän huomenen toivotuksia. Iloa kasvoilla, aamu teet ja kavit puuron keittoa. Yön painajainen alkoi hälvetä hieman, kuitenkin jatkuva pelonsekainen stressitunne päällä.
Kysyin pirtin kokeneimmalta ja vanhimmalta tulisitko sivummalle halusin kertoa jotain.
Voit kertoa minulle aina kaikki huolesi hän sanoi kunnioituksella. Uskouduin hänelle sillä tiesin hänen tietävän paremmin kuin itse puhun.
Se on aika normaalireaktio traumaattinenstressireaktio.
Et voi erehtyä millään tavoin tunteesta, se on niin massiivinen että on ihme jos siitä eteenpäin selviää järjissä ilman pillerin pilleriä tai huikkaa koskenkvaa
Ryhdistäydy! Sinun siskot ja veljet kärsivät, me kärsimme yhdessä ikuisesti ja Jumala antakoot armonsa niille joille sen suopi
Rakas lapsi niin hän tuli uniini ja sanoi enkelin muodossa, olen täällä käymässä. Minun paikkani ei ole täällä kuin hetkellisesti.
Kyyneleet virtaa, kuin ryyppäävät puro.
Olen täynnä pelkoa, epätoivoa, vihaa, katkeruutta koska olen kaltoinkohdeltu ihminen.