Zelensky ei pelaa täysillä. Hän uhraa siviilejä armeijaa vastaan, jolle tietää häviön olevan lyhyen ajan kysymys. Tällä annetaan toivoton merkitys sankaruudesta, joka saa tuntemaan ylpeyttä, kuinka kansalaiset haluavat puolustaa vapautta ja demokratiaa tyranniaa vastaan. Yksikään moraalinen johtaja ei toimi näin. Kun aseistetut siviilit kuolevat, Zelenskyn hallitus tiedottaa siviiliuhreista, joka saa lännessä sapet kiehumaan. Venäjä ei halua vahingoittaa Ukrainaa, eikä sen kansaa. Jos Venäjä haluaisi tuhota maan ja sen kansan, se olisi jo tapahtunut. Kiova esim. olisi jo raunioina. Sen sijaan Venäjä hyökkää hitaasti edeten ja eliminoi vastavoimat, välillä perääntyen. Tämä tulkitaan Venäjän armeijan heikkoudeksi. Venäjä kuitenkin saartaa kaupungit ja pyrkii vaientamaan vastavoimat. Putin on jopa pyytänyt Ukrainan asevoimia ottamaan vallan omiin käsiinsä ja syöksemään Zelenskyn hallinnon vallasta. Venäjä haluaa Ukrainaan venäjämielisen nukkehallituksen, jotta maan liittäminen Euroopan unioniin ja natoon estyy. EU-jäsenyys olisi Ukrainalle samanlainen kuolinisku kuin Suomellekin. Meillä länsimaisilla on tietenkin eri näkemykset ja valehdellaan itsellemmekin, joka on tietyllä tavalla jopa velvollisuus. Venäjä ei ole yksin se paha peto. Sitä on myös USA ja suuri osa läntisestä korruptoituneesta maailmasta.
Onko Venäjän armeija heikko, kun se perääntyy ajoittain?
Anonyymi
2881
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Putinilla on ollut tasan yksi pyyntö itäblokin maille: älkää osallistuko naton itälaajenemiseen. Natoa hallitsee USA, jolle Venäjä on pakollinen vihollinen. Kun Venäjä pistää hanttiin, Venäjästä tehdään pahis. Fakta on, että USA on maailman suurin rauhan uhkaaja.
...jos itäblokin maa liittyy natoon, sinne sijoitetaan naton asevarustelua, jopa myös ydinaseita. Kun näin tapahtuu, Venäjä joutuu merkitsemään maan strategiseen karttaansa. Kun Venäjä toimii näin, Venäjästä tehdään se uhkaaja propgandan keinoin. Toivotottasti ihmiset oppii ymmärtämään, että länsi ei ole synonyymi vapaudelle ja demokratialle, kuten propganda ja populismi antaa ymmärtää. Se on pelkkä illuusio.
Pikkumies haluaa toteuttaa kaimansa visiota Kiovasta Venäjän kaupunkien 'äitinä'. Vladimir Suuri eli ensimmäisen tuhatluvun lopulla. Siksi Putin ei halua tuhota Kiovaa, vaan vallata sen 'takaisin'.
Sotilailta otettiin kännykät pois ja heille kerrottiin, että kyse on sotaharjoituksesta. Vähän kuten silloin syyskuun 11. päivänä taannoin... Ajavat panssareillaan ansaan. Vangeiksi otetuille on sitten selitetty, missä mennään, ja he ovat ihmeissään kuullessaan olevansa sodassa hyökkääjänä.
En tiedä, onko tämä totta, mutta näin kerrotaan. Kuulostaa uskottavalta minusta.
Samalla tavalla kuin 'länsi' rahoitti molempia osapuolia maailmansodissa, nytkin tämä on vain näytelmää, yhdessä sovittua. Sotilaat ja siviilit kuolevat oikeasti, aseita myydään oikeasti, mutta sodan syy lienee se, että halutaan sota. Se on jatkumoa kahden vuoden näytelmään. Seuraa nälänhätä ja talouden romahdus. Ydinsota saattaa hyvinkin tapahtua sekin. Siihen tilanteeseen sitten noussee se maailmanhallitsija, jota on niin hartaasti odotettu, molemmin puolin. Meille uskoville se on suuri hetki, koska se merkitsee kristittyjen ylöstempausta pois hirveyksien alta. Nyt ei ole aika pelätä, vaan aika uskoa Jeesukseen, niin ei tarvitse pelätä kuolemaakaan. Kuolema joka tapauksessa joskus jokaiselle tulee. Missä vietät ikuisuutesi?
Putin ei vielä ole antikristus, koska antikristus nousee valtaan rauhanomaisesti, lipevin puhein, ei uhkauksin eikä tapattamalla.
Se on ongelma, kun nykyään ei aina tiedä mikä on lopulta totta. Tilanteita voidaan lavastaa niin uskottavasti, että ne menee ihan täydestä. Lopulta kuitenkin on se oma puoli, jota pahimmillaan uskotaan sokeasti.
Ja jos alatte kuulla höpötystä siitä, että Putin olisi 'kristitty fundamentalisti' ja että kristinusko pitäisi kieltää rauhan takia, muistakaa, ettei hän ole kristitty, vaan katolilainen. Katolinen kirkko saattaa sisältää muutaman uskovan opeistaan huolimatta, mutta laitoksena se on Raamatun vastainen pakanakirkko, niin roomalainen kuin venäläinenkin versionsa. Kristittyjen ja juutalaisten vaino tulee kyllä ja voimistuu äärimmilleen vihan aikana. Nyt on aika jokaisen tulla uskoon. Se on paras tapa jokaisen omalta kohdaltaan välttää hirveä Jumalan vihan aika.
Aivan.
Putin on ortodoksi.
Kreikkalaiskatolinen, Venäjän ortodoksi, he ovat katolisen porttokirkon haaroja, eivät kristittyjä. Yksittäisiä uskovia voi heissäkin olla, mutta se ei ole kristillinen kirkko. Putin ei selvästikään ole kristitty. Ihmistä ei tee uskovaksi se, että hän väittää olevansa sellainen.
Trollit eivät väsy.
Putin on ihan " raivona " kun nopea valloitus Ukrainaan ei toiminutkaan !
Nyt alkaa Putin katkomaan kauloja armeijan komentajilta !
Ei ollut tarkoituskaan. Putin ei yritä valloittaa Ukrainaa vaan saada Venäjän näkökulmasta väärä hallitus pois. Jos Venäjä olisi halunnut tosissaan sotia, Kiova ja monet muut kaupungit olisi jo raunioina. Tietenkin tällaiset tosiasiat raivostuttaa tietä länsitrolliakatemian kasvatteja ja hyödyllisiä idiootteja.
Ei halua Kiovaa raunioiksi, vaan Venäjän kaikkien kaupunkien äidiksi, Vladimir Suuren mukaan (998).
Minun ja varmasti kaikkien suomalaisten mielestä ryssälandiassa on väärä hallitus joka pitäisi pikimmiten vaihtaa. Ukrainan hallitus ei ole tehnyt Venäjälle mitään pahaa.
Ukrainassa on käynnissä pelastusoperaatio, sanoo Barkov:
https://www.is.fi/yhdistetty/art-2000008646991.html
Ei se ole mikään sota, se on pelastusoperaatio, pelastetaan ihmishenkiä.
Ei näille voi muuta kuin nauraa
Minusta länsikorruptoitunut hallitus Ukrainaissa ei ole naurunasia.
Mutta se koomikko on. Ootko nähnyt sen Zelenskyin "tanssivideon"? Onhan se naurettavan näköistä :D
https://www.youtube.com/watch?v=PKHGp1XPv48
Käyttää ihmiskilpiä hyväkseen
Venäjän armeijan iskukyky on pelkkää Putinin uhoa. Ryssä ei tunnetusti osaa kunnolla mitään, ei edes sotia.
Kiva uskomus. Uskotko tosissasi tuohon, vai hävettääkö vain myöntää tosiasiat?
Tuossa Barkov on oikeassa: ei pidä sotkea urheilua ja politiikkaa keskenään, menee puurot ja vellit sekaisin ja väärään kurkkuun.
Ja Putin on syömäri jonka ruokahalu kasvaa syödessä, syö pienempiä valtioita ympäriltään mahaansa ahmii.
Mitä valtioita Putin on syönyt?
Hahahaha😀😀 tyhmä trolli, Suomi Natoon onneksi natoon👍👍👍
Suomi ei mene Natoon onneksi natoon.
Entäs tällainen juttu. https://mvlehti.net/2022/03/08/zelensky-abc-uutisille-kiinnostus-natoon-mennytta-krimin-ja-donbassin-tunnustaminen-mahdollista/
Tämä se vielä puuttuisi, että Venäjä ja Ukraina sopisivat keskenään ja pakotteet heitettäisiin roskakoriin.
Zelensky uhraa kansansa amerikkalaisten vaatimuksesta ja oman sankaruutensa alttarille! Kuka mahtoi keksiä polttopullot, kuuluvatko nekin hänen näytelmäänsä?
Omituisinta on se että EU-päättäjät menevät tämän "sankarin" halpaan.