Aseleponeuvottelut Venäjän ja Ukrainan välillä alkoivat klo 11.00 Suomen aikaa.
Ukrainan puolustusministeri Oleksiy Reznikovin mukaan neuvottelujen tärkein päämäärä on välitön tulitauko sekä Venäjän joukkojen vetäminen pois Ukrainan alueelta.
Mitä veikkaatte, mitkä ovat Venäjän reunaehdot?
Aseleponeuvottelut alkoivat
17
85
Vastaukset
"Venäjän neuvottelijan Vladimir Medinskin mukaan Venäjä haluaa päästä sopuun sodan päättämisestä Ukrainan kanssa käytävissä neuvotteluissa."
Venäjä ei siis kerro neuvottelutavoitteitaan julki.Vähäinenkin myönnytys merkitsisi Venäjälle suurta arvovaltatappiota. Venäjä on lausunnoillaan natseista, narkomaaneista ja kansanmurhasta ajanut itsensä nurkkaan, josta se ei voi peräytyä.
En odota neuvotteluista tuloksia.- Anonyymi
Venäjän neuvotteluasema ei ole mukava. Vain kolmen päivän sotimisen Venäjän panssarivaunut kärsivät polttoainepulasta, ammukset ovat lopussa ja tuhansia sotilaita on kaatunut. Hyökkäyskohde, Kiovan kaupunki siintää vasta kaukaisessa horisontissa, ja siellä on kymmeniätuhansia taistelijoita odottamassa sitä, että voivat ampua r*ssää "silimien välliin". Kaupunkitaisteluihin Putin ei uskalla antautua, sillä silloin miehistötappiot kasvavat liikaa. Sotahullu Putin ryssi siis täydellisesti Venäjän hyökkäyksen.
- Anonyymi
Nato kun pysyy poissa Ukrainasta niin eipä siinä muutaa varmasti tarvita rauhan palauttamiseksi.
Nato toi sodan Ukrainaan. - Anonyymi
Venäjän reunaehtona on täysi antautuminen, mikä ei ole realistinen tavoite.
Kaikki myönnytykset ovat Venäjälle mahdottomia.- Anonyymi
" Kaikki myönnytykset ovat Venäjälle mahdottomia. "
Ihan täyttä paskapuhetta. Jos Venäjää odottaa Ukrainassa julkinen rökäletappio, niin Venäjä haluaa rauhaa ilman mitään ehtoja. Nyt ollaan menossa vahvasti tähän suuntaan.
- Anonyymi
Itä -Ukraina itsenäiseksi.
Sen esittäminen Niinistöltä olisi ollut kunniakasta ja tuloksellista. - Anonyymi
Toivottavasti tämä älyttömyys loppuu.
- Anonyymi
Kannattaako neuvotella valehtelijoiden kanssa, jonka symboolinakin on kaksinaamainen petolintu.
- Anonyymi
Venäjän reunaehtona on vain Naton pitäminen Ukrainan rajojen ulkopuolella, mikä on täysin realistinen tavoite. Sama kuin Suomessa.
Ukrainan on paras vaan SUOMETTUA. Suomettuminen tuskin riittää Venäjälle enää tässä vaiheessa.
Varmistaakseen Ukrainan pysymisen lojaalina Venäjän on asetettava sinne mieleisensä hallitus. Se taas edellyttää Ukrainan antautumista sodassa.
Tähän tilanteeseen on Venäjän politiikan seurauksena tultu. Ukraina ei suometu kuin pakosta.- Anonyymi
" Varmistaakseen Ukrainan pysymisen lojaalina Venäjän on asetettava sinne mieleisensä hallitus. Se taas edellyttää Ukrainan antautumista sodassa. "
Kyllä trollilla on nyt täysin hulluja ajatuksia. Tämän hyökkäyksen jälkeen Ukrainan urhoollinen kansa ei enää ikipäivinä tule olemaan lojaali Venäjälle. Tämä on hyvä Pietarissakin nyt tunnustaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
" Varmistaakseen Ukrainan pysymisen lojaalina Venäjän on asetettava sinne mieleisensä hallitus. Se taas edellyttää Ukrainan antautumista sodassa. "
Kyllä trollilla on nyt täysin hulluja ajatuksia. Tämän hyökkäyksen jälkeen Ukrainan urhoollinen kansa ei enää ikipäivinä tule olemaan lojaali Venäjälle. Tämä on hyvä Pietarissakin nyt tunnustaa.Ukraina hyökkäsi Suomeen Raatteentien kautta ja ovat kai nyt olleet jo pidempään Pietarille lojaalia sakkia kaikki Ukrainan raatteentielle jääneet vainaat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ukraina hyökkäsi Suomeen Raatteentien kautta ja ovat kai nyt olleet jo pidempään Pietarille lojaalia sakkia kaikki Ukrainan raatteentielle jääneet vainaat.
NL se Raattentiellä hyökkäsi.
NL joukoissa oli paljon eri kansallisuuksia, mm Viipurin ympäristössä taisteli runsaasti Puolan ja Valko-Venäjän syntyperää olevia. Heillä ei ollut kovin hyvä taistelutahto, vaan monet tilaisuuden tullen antautuivat suomalaisille.
Pakotettuna rintamalle, sen ymmärtää hyvin. Esiintyi jopa venäläisvastaisuutta.
Näin oli varmaan Raatteentien ukrainalaistenkin kanssa.
- Anonyymi
Neuvottelutarjous Venäjältä on jälleen hämäystä.
Pelaa sillä aikaa, että saa joukkonsa ryhmiteltyä uudelleen. Hyökkäyshän ei ole edennyt suunnitelmien mukaan, ja tappioita on tullut runsaasti. - Anonyymi
Venäjän tavoitteet on Donbassin asukkaiden turvaaminen Ukrainan hyökkäyksiltä ja Ukrainan puolueettomuus joita Ukraina ei ole pystynyt toteuttamaan 7 vuotisen sotimisensa aikana Donbassissa.
- Anonyymi
Hyökkäys, kaiken valehtelemisen jälkeen, on vienyt Venäjän asemaan, jossa koko maailma inhoaa sitä ja Venäjä ei tule saavuttamaan noita tavoitteitaan.
Venäjän johto on oman menneisyytensä uhri. He eivät osaa ajatella kuin tavalla, jolla ajattelevat ja sillä ei pärjätä. Maailma ei toimi kuten elämä Neuvostoliiton ja nykyisen Venäjän sisällä toimii. Tai ei toimi, Venäjällähän ei toimi juuri mikään. Eikä toimi edes heidän sotakoneensa, jotka he lähettävät rajojensa yli.
Ehkä seuraava sukupolvi on parempi.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2401938- 1881607
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä461240Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad50952- 40779
- 14760
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30751Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21740Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .23722Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46637