Jos Keskustasta pitää nostaa esille yksi vahvuus, se on henkilövalinnat. En nyt tarkoita joitain ministereitä, jotka poikkeuksina vahvistavat pääsäännön. Tarkoitan sen sijaan Keskustan onnistuneita puheenjohtaja- ja muita puoluevaikuttajavalintoja. Tässä muilla puolueilla olisi paljon oppimista.
Keskusta valitsee mielellään johtoonsa puolueen peruskannattajajoukkoon verrattuna jonkin verran epätyypillisiä henkilöitä. Nämä ovat usein sujuvasanaisia ja valmiit aukomaan uusia uria. Eräässä mielessä he ovat jopa radikaaleja, kun ajatellaan Keskustan poliittista linjaa. Ehkä tässä oppimestarina on Urho Kekkonen, joka ei ollut puolueensa johdossa muodollisesti, mutta käytännössä sitäkin enemmän. Kekkonen oli kaikkein radikaalein, hän oli niin vasemman laidan keskustalainen kuin olla ja voi. Kekkonen oli suorastaan kauhistus esim. Viljami Kalliokoskelle, joka edusti perinteistä alkiolaista keskustalaisuutta ja arvosti konservatiista tapakulttuuria. Kekkosen käsikassarana oli täysin häikäilemätön Arvo Korsimo, joka pyyhki kaiken maailman aatteilla takapuoltaan.
Johannes Virolainen oli selkeästi kannattajataustainen puheenjohtaja, mutta taitava sellainen. Virolaisen jälkeen palattiin kekkosmaisemmille linjoille, kun poliittinen pyrkyri Paavo Väyrynen astui ohjaksiin. Kontrastiksi itselleen hänellä oli hyvänä aisaparina perusjuntin näköinen ja puheinen Seppo Kääriäinen. Väyrynen saattoi vaivattomasti suunnata politiikkaansa oman näköisekseen, kun hänellä ei ollut peruskannattajataustaa rasitteenaan. Ja röyhkeyttähän tältä mieheltä ei ole koskaan puuttunut.
Esko Aho oli jo enemmän sidottu taustaan, pohjalaisuuteen, jota hän kyllä visusti pyrki pitämään piilossa. Aho on Väyrysen tapainen supliikkimies, joka halusi myös tilaa uusille ajatuksille ja aloitteille. Työreformi oli tästä hyvä osoitus.
Kun Ahon kanssa alettiin mennä puolueessa vähän jumiin, uusi innovaatio oli nainen päällepäsmäriksi. Tähän valjastettiin ilkeän näköinen pohjalaisakka, joka nostattikin uusia tuulia Keskustassa. Jäätteenmäki on ehkä parhaiten onnistunut vakuuttamaan myös kaupunkilaisäänestäjiä, mikä johtuu hänen naiseutensa lisäksi vasemmistolaisista mielipiteistä.
Jäätteenmäen jäätyä nalkkiin valehtelusta, kurssia vaihdettiin heti kerralla reilusti oikeaan. Tämä jäi yleisesti huomaamatta, kun tarjottiin rehdintä mitä meiltä löytyy. Työreformin isä, ydinvoimavastainen, mutta yrittäjämyönteisenä tunnettu Matti Vanhanen ei ole yllättynyt porvariyhteistyöehdotuksillaan. Eero Lankia säestää tässä hyvin. Jäätteenmäen kanssa Lankia olikin selvästi epäsopiva pari, kun Lankian substanssitietämys oli täysin ja näkyvästi ylivertainen Jäätteenmäkeen nähden.
SDP on puheenjohtavaalin edessä. Se ei ole uskaltautunut Keskustan tavoin uusille urille puheenjohtajansa kautta. Paavo Liiponen tietysti aukaisi uuria uria, muttei kovin ohjelmallisesti, vaan käytännön politiikassa. Tuppisuuna hän ei alkanut huutelemaan julki ajatuksiaan liian pontevasti. Niinpä niitä ei älytty sitten kovin vastustaakaan. Eero Heinäluoma on varovaisuuden ja konservatiivisuuden perikuva. Toivoisi, ettei häntä valittaisi, mutta niin taitaa käydä. Puolueessa vain kilpaileva ehdokas Arja Alho uskaltaa sanoa tämän ääneen. Erkki Tuomioja olisi sittenkin enemmän sykettä nostava vaihtoehto, olkoonkin, että on puolueensa selvästi vasemmalta laidalta ja siten varmasti punamultamiehiä.
Keskusta valitsee mielellään johtoonsa puolueen peruskannattajajoukkoon verrattuna jonkin verran epätyypillisiä henkilöitä. Nämä ovat usein sujuvasanaisia ja valmiit aukomaan uusia uria. Eräässä mielessä he ovat jopa radikaaleja, kun ajatellaan Keskustan poliittista linjaa. Ehkä tässä oppimestarina on Urho Kekkonen, joka ei ollut puolueensa johdossa muodollisesti, mutta käytännössä sitäkin enemmän. Kekkonen oli kaikkein radikaalein, hän oli niin vasemman laidan keskustalainen kuin olla ja voi. Kekkonen oli suorastaan kauhistus esim. Viljami Kalliokoskelle, joka edusti perinteistä alkiolaista keskustalaisuutta ja arvosti konservatiista tapakulttuuria. Kekkosen käsikassarana oli täysin häikäilemätön Arvo Korsimo, joka pyyhki kaiken maailman aatteilla takapuoltaan.
Johannes Virolainen oli selkeästi kannattajataustainen puheenjohtaja, mutta taitava sellainen. Virolaisen jälkeen palattiin kekkosmaisemmille linjoille, kun poliittinen pyrkyri Paavo Väyrynen astui ohjaksiin. Kontrastiksi itselleen hänellä oli hyvänä aisaparina perusjuntin näköinen ja puheinen Seppo Kääriäinen. Väyrynen saattoi vaivattomasti suunnata politiikkaansa oman näköisekseen, kun hänellä ei ollut peruskannattajataustaa rasitteenaan. Ja röyhkeyttähän tältä mieheltä ei ole koskaan puuttunut.
Esko Aho oli jo enemmän sidottu taustaan, pohjalaisuuteen, jota hän kyllä visusti pyrki pitämään piilossa. Aho on Väyrysen tapainen supliikkimies, joka halusi myös tilaa uusille ajatuksille ja aloitteille. Työreformi oli tästä hyvä osoitus.
Kun Ahon kanssa alettiin mennä puolueessa vähän jumiin, uusi innovaatio oli nainen päällepäsmäriksi. Tähän valjastettiin ilkeän näköinen pohjalaisakka, joka nostattikin uusia tuulia Keskustassa. Jäätteenmäki on ehkä parhaiten onnistunut vakuuttamaan myös kaupunkilaisäänestäjiä, mikä johtuu hänen naiseutensa lisäksi vasemmistolaisista mielipiteistä.
Jäätteenmäen jäätyä nalkkiin valehtelusta, kurssia vaihdettiin heti kerralla reilusti oikeaan. Tämä jäi yleisesti huomaamatta, kun tarjottiin rehdintä mitä meiltä löytyy. Työreformin isä, ydinvoimavastainen, mutta yrittäjämyönteisenä tunnettu Matti Vanhanen ei ole yllättynyt porvariyhteistyöehdotuksillaan. Eero Lankia säestää tässä hyvin. Jäätteenmäen kanssa Lankia olikin selvästi epäsopiva pari, kun Lankian substanssitietämys oli täysin ja näkyvästi ylivertainen Jäätteenmäkeen nähden.
SDP on puheenjohtavaalin edessä. Se ei ole uskaltautunut Keskustan tavoin uusille urille puheenjohtajansa kautta. Paavo Liiponen tietysti aukaisi uuria uria, muttei kovin ohjelmallisesti, vaan käytännön politiikassa. Tuppisuuna hän ei alkanut huutelemaan julki ajatuksiaan liian pontevasti. Niinpä niitä ei älytty sitten kovin vastustaakaan. Eero Heinäluoma on varovaisuuden ja konservatiivisuuden perikuva. Toivoisi, ettei häntä valittaisi, mutta niin taitaa käydä. Puolueessa vain kilpaileva ehdokas Arja Alho uskaltaa sanoa tämän ääneen. Erkki Tuomioja olisi sittenkin enemmän sykettä nostava vaihtoehto, olkoonkin, että on puolueensa selvästi vasemmalta laidalta ja siten varmasti punamultamiehiä.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Niin, johtajaonnesta voi tietysti tehdä monenlaisia havaintoja.
Väyrynen. Valitsi itse itsensä Kekkoseksi Kekkosen tilalle, se ei onnistunut kuten ei myöhemmätkään yritykset huippupaikoille. Osoitti todellisen minänsä presidenttivaalin tappion hetkellä sekä EU jarrutuspelleilyllä. Kunnostautunut parhaiten etujen haalimisessa (jalasmökki päivärahat, EU matkakorvaukset)
Aho. Joutui kokemattomana pääministeriksi vaikeassa tilanteessa. Ylivertainen taitamattomuus asiakysymyksissä ja onneton työreformipelleily syöksi koko puolueen oppositioon. Helsinkiläisten äänestäjien törkeä pettäminen pakenemalla hävittyä presidentin vaalia USA:han.
Jäätteenmäki. Vei puolueen vasemmistolaisilla vaalilupauksilla (joita ei ollut tarkoitettukaan pidettäväksi) hallitukseen. Ylivertaista Ahoakin ylivertaisempi taitamattomuus asiakysymyksissä ja törkeä valehtelu vei pääministerin paikan. Petti kepun perinteen mukaisesti helsinkiläiset äänestäjänsä, tällä kertaa pakenemalla mepiksi.
Vanhanen. Toteuttaa Kokoomuksen vaaliohjelmaa lähes sellaisenaan. Loi henkilökohtaista imagoa joka osoittautui valheelliseksi. Edelleen kuitenkin parasta mitä kepulla on tällä hetkellä.
Virolainen. Valtiomiesainesta.
Kekkonen. KGB:n agentti joka vie maamme Neuvostoliiton satelliitiksi ja lähes tuhosi Suomen. Dementia pelasti kansamme.
En tarkastellut keskustajohtajia maan edun kannalta, vaan puolueensa kannatuksen nostattajina ja ylläpitäjinä. Keskustan hyvälle kannatukselle on vaikea löytää muita hyviä selityksiä kuin tiukka johtamistason politiikka. Kekkosen-Korsimon aikaan luotiin toimiva maakuntaverkosto ja Väyrynen aloitti riidanhaluisen haastamispolitiikan, jota linjaa myös Aho ja Jäätteenmäki lievempinä versioina jatkoivat.
Kun katsellaan Keskustan vaalituloksia, niin ainakin minä lasken sen taitavan johtamisen tiliin. Muuten on vaikea selittää, miksi tällainen pienen ryhmän edunvalvontaan keskittyvä puolue saa niin suuren kannatuksen. SMP on ollut ainoa puolue, joka vuosien saatossa on saanut maaseudun ihmiset vähän järkiinsä, omaa etuaan ajatellen. SMP:n ja kommunistien kuihtuminen kasvatti jälleen Keskustan kannatusta ja puolue nousi syrjä-Suomessa lähes monopoliasemaan politiikassa.
Keskustan johdon viisaus on siinä, että se ruuhka-Suomen ulkopuolisen väen vuodesta toiseen uskomaan siihen mantraan, että maaseutua voidaan kehittää vain maataloutta ylisuosimalla. Maaseutukunnissa ei tajuta, että juuri tämä maatalousvetoinen hajautuspolitiikka on kuntien taloudellisten ongelmien ydin. Asutus on niin hajallaan sen ansiosta kuin olla ja voi ja se tulee erittäin kalliiksi, kun joka peräkylälle on pitänyt pystyttää muutamia oppilaita varten koulut ja urheilukeskukset sekä ihmisille terveyskeskukset.
Sen lisäksi, että Keskustajohto on onnistunut jymäyttämään kansalaisia aluepolitiikkansa hyvyydestä, se on johtajavalinnoillaan pyrkinyt laajentamaan kannatusta. On varottu maataloustaustaisia johtajia, jotta puolueen todellinen sidos jäisi hämärän peittoon. Näiden johtajien yhtenä tehtävänä on ollut piilottaa Keskustan maataloussidonnaisuus niin pieneksi kuin suinkin, jotta ihmisille muodostuisi virheellinen kuva puolueen todellisista tarkoitusperistä. Eiväthän ihmiset niin tarkkaan seuraa budjettipolitiikkaa. Niissä riihissä Keskustan todellinen luonne ja sidonnaisuus taustaansa aina paljastuu.
>>Väyrynen. Valitsi itse itsensä Kekkoseksi Kekkosen tilalle, se ei onnistunut kuten ei myöhemmätkään yritykset huippupaikoille. Osoitti todellisen minänsä presidenttivaalin tappion hetkellä sekä EU jarrutuspelleilyllä. Kunnostautunut parhaiten etujen haalimisessa (jalasmökki päivärahat, EU matkakorvaukset)>Aho. Joutui kokemattomana pääministeriksi vaikeassa tilanteessa. Ylivertainen taitamattomuus asiakysymyksissä ja onneton työreformipelleily syöksi koko puolueen oppositioon. Helsinkiläisten äänestäjien törkeä pettäminen pakenemalla hävittyä presidentin vaalia USA:han.>Jäätteenmäki. Vei puolueen vasemmistolaisilla vaalilupauksilla (joita ei ollut tarkoitettukaan pidettäväksi) hallitukseen. Ylivertaista Ahoakin ylivertaisempi taitamattomuus asiakysymyksissä ja törkeä valehtelu vei pääministerin paikan. Petti kepun perinteen mukaisesti helsinkiläiset äänestäjänsä, tällä kertaa pakenemalla mepiksi.>Vanhanen. Toteuttaa Kokoomuksen vaaliohjelmaa lähes sellaisenaan. Loi henkilökohtaista imagoa joka osoittautui valheelliseksi. Edelleen kuitenkin parasta mitä kepulla on tällä hetkellä.>Virolainen. Valtiomiesainesta.>Kekkonen. KGB:n agentti joka vie maamme Neuvostoliiton satelliitiksi ja lähes tuhosi Suomen. Dementia pelasti kansamme.
osuneita. ASinoastaan Kekkosen kohdalla oma mielipiteeni on, että hän oli yksityinen (ei kepulainen) peluri, joka pyöritti ensisijaisesti kepua omiin tarkoituksiinsa ja vasta toiseksi ajatteli Suomea ja sitäkin neukkutyyliin.
Kekkonen pelasi kepulla ja kepu Kekkosella. Kun Kekkonen alkoi dementoitua, kepun iljettävä kekkospeli vain kiihtyi, kun Urkki itse ei enää ymmärtänyt mistään mitään, vaan häntä pidettiin pystyssä kepun pelin kulisina.
Tämä oli se iljettävän epäinhimillinen valtapolitiikan piirre, joka kepusta paljastui Kekkosen vallan loppumetreillä.
Silloinhan oli jo päivän selvää, ettei Väyrys-nulikasta ollut Kekkosen seuraajaksi, kun Koivisto veti jokaisessa mediagallupissa yli 60% kannatuksia.
huonoa kuntoa hyväksikäytti silloin loppuaikana milyei kaikki "nokkapolitiikot" puoluekannasta riippumatta. Se juuri aikoinaan avasi minun silmäni politiikan raadollisuuteen, jossa oma nokka on AINA lähinnä. Ehkä lähipiiri kepussa oli ainoastaan härskein.
Poliitikkoja vaivaa tietynlainen pelkuruus: ei uskalleta tarttua asioihin ensimmäisenä, jos se on jotenkin vallitsevaa käsitystä vastaan.
Tarvittiin Koivisto ja perustuslaki ennen kuin muut poliitikot uskaltautuivat siunailemaan ihailemansa maan päämiehen huonoa tilaa.
Sama poliitikkojen pelkuruus näkyi EU:iin liittymisessä. Sen jälkeen, kun kokoomuksen Salolainen sanoi asian suoraan, pato murtui ja jäsenyyden kannattajat uskaltautuivat loukoistaan esiin.
Ilmeisesti näemme vastaavan ilmiön nyt, kun puolustusministeri Kääriäinen puuhaa eduskunnan selän takana sotilaallista koalitiota Viron kanssa ilmeisenä tarkoituksena sillanpääaseman rakentaminen Suomen Nato-jäsenyydelle. ;-))
muutaman varuskunnan, on kuulemani huhu Suomen sotalipun värityksen muuttamisesta varmaankin totta. Kiäriäisen toimien ansiosta uuden sotalippumme värit tulevat olemaan:
valkoinen risti valkoisella pohjalla.
Sotalipun väreistä. ;-)))
Melko hyvä analyysi, ja oikeakin, joskin hieman toissilmäinen kepun hyväksi.
Eiväthän ne demarienkaan puheenjohtajat ihan pilipalipoikia ole olleet. Väinö Tanner oli varmasti henkilö, jonka kaltaisen mikä tahansa puolue olisi mielellään ottanut johtajakseen. Pyydettinhän häntä porvareiden taholta maamme diktaattoriksikin lapualaisten "vaaran vuosien" aíkana, kuten Jaakko Paavolainen Tanner-elämäkerrassaan kertoo.
Tannerin jälkeisistä demarien puheenjohtajista varmaan Rafu Paasio ja Kalevi Sorsa olivat myös raskaan sarjan poliitikkoja, jopa valtiomiehiä, mutta sitten välillä oli hieman kevyempiä, kunnes tuli Paavo Lipponen, jota minä pidän vain ihan pienin varauksin suurimpana nykyisistä valtiomiehistämme.
Nyt esillä olevista ehdokkaista Tuomioja on ehdottomasti arvostettavin älykkönä ja opillisislta saavutuksiltaan, kokenein ja monessa mielessä arvostettava poliitikkonakin. Monet varmaan arvostavat myös hänen 70-luvulle jämähtänyttä vasemmistolaisuuttaan ja pasifismiaan periaatteellisuutena, mutta minusta sellainen on epärealismia ja vastuutonta haaveilua. Arja Alho on myös näyttänyt älynsä ja kykynsä elämässään (työläistytöstä sairaanhoitajaksi ja sitten tohtoriksi), mutta on myös näyttänyt harkintakykynsä heikkouksia, ja näyyttää niitä nytkin.
Johannes Koskinen akateemisuudestaan ja pitkästä poliittisesdta urastaan huolimatta on mielestäni nynny. Karismaa hänellä ei ole hiukkaakaan. Eero Heinäluomalta puuttuu niitä avuja, joita on Tuomiojalla ja Alholla, mutta mielstäni hänellä on muita avuja, jotka ovat hyvin tärkeitä puheenjohtajalle ja politiikassa yleensä. Niistä on ollut täällä sen verran puhetta, että en niitä tässä listaa. Summa summarum: jos olisin SDP:n jäsen, niin ehdokkaani olisi Eero Heinäluoma. Ja tähän ratkaisuun uskon myös päätösvaltaisten päätyvän.
Vaikka otsikoin noin, en nyt puutu varsinaisiin SDP:n vahvuuksiin, jotka sittenkin ovat aivan muualla kuin eräissä johtohenkilöissä; enemmänkin puolueen kannattajissa ja heidän joukkovoimassaan. Ja juuri niin pitää ollakin.
Niin ja "rajalla kuiskaavat" metallimiehet
SDP:n suurmiehiä kautta aikojen
Yrjö Sirola, kommunisnismin saarnamies
Otto Ville Kuusinen, Terijoen hallituksen johtaja,
Kun Viro kohteliaasti kieltäytyy Lokakuun voitonjuhlista, niin SDP:n punakomuunitäti matkaa juhlistamaan Hitlerin ja Stalinin solmiman sopimuksen (etupiirijako) seurauksia, jonka vuoksi Suomi mm todettiin syylliseksi kaikkeen muuuhun paitsi lainmukaisen yhteiskuntajärjestyksen puolustamiseen itsenäisessä Suomen Tasavallassa.
Mutta suomen naisten rauhanajan tarpeisiin tarkoitettu, mutta siihenkin kykenemätön lättivääpeli puppelipoikamessin takahuoneesta kertoo suureeen ääneen punakurjuuden ihanuudesta jolta Suomi jäi paitsi, voihkiessaan rasvan lotistessa...
Onneksi SDP:n vahvuudet rajoittuvat toisiinsa lihan sitomana...rasvan yhdistäminä...
Voi aikoja, voi tapoja ja voi sitä rasvan lotinaa..
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000103&posting=22000000008190803
Halonen halaa maapalloa ja tukee
korruptoituneen Kofi Annanin johtajuutta YK:ssä, joka on maailman suurin lahjuskoneisto.
Samaan aikaan kun Halonen matkaa juhlimaan Lokakuun voitonjuhlia, niin Tsetseniassa jatkuu siviilien teurastaminen...
Mitä sanoo tähän Halonen ? On hiljaa kuin kusi sukassa .. Halonen sai huomata, kuollut kommunismin vastustajakin pistettiin kommuunitatjaanan edelle. Siinä ei auttanut täti ihmetellä kuin miksi valtioiden edustajat keskeyttivät vierailut, kun aatteen vastustaja kohtasi kuolemansa yhtä tyynenä kuin kommunistien kuihduttama Aral..
Voiko Setä Stalinin hirmutekoja puolustella sillä, että sota-aikana menehtyi noin 27 miljoonaa kommunismin puolella Hitlerin ja Stalin ottaessa mittaa toisistaan ja sodan jälkeen Stalin tuhosi lähes saman verran NeuvostoHelvetin uumenissa kommunismin uhrina kansalaisia hirmuhallinnollaan.
Puhumattakaan Aasian, kuten PolPotin 4 vuoden aikana tapattamista kansalaisista..
Yhtä hyvin Halonen voisi matkata kunnioittamaan natsien tai Apartheid hallinnon saavutuksia..
Ja mitä tulee tuon seniilin äänitorvelon kirjoituksiin, niin lehtijuttujen toistaminen ei vaadi suuria ponnisteluja....
Ja mikä vielä hämmästyttävämpään, noihin juttuihin linkittäminen on osoitus vammasta, jonka punakoneisto on aiheuttanut punauhreilleen.
Ehkä kannattaisi mennä vierailulle PohjoisKoreaan tai Kuubaan kokemaan suurta yksimielisyyttä ainoasta oikeasta aatteesta, jota voi myös refereoida niistä pienistä punaisista lehtisistä..
Mutta, punataudin asennevammasta voi parantua, mutta se vaatii ensin sairauden tunnustamista.
Vasta sitten parantumisprosessi voi jatkua.
Vaikka eihän koskaan ole liian myöhäistä sortua
"aatteensa uhrina".
Näin varmaan ajatteli Otto Ville Kuusinenkin PUNASUOMEN hallituksen johtajana, kunnes Stalin antoi Otto Villelle mahdollisuuden sortua" aatteen uhrina" omiensa teloituskomppanian edessä....
Olisi mielenkiintoista tietää, antoiko Stalin Otto Villelle vaihtoehtoja, kuten vaikka viettää eläkepäiviä punatyöläisen paratiisissa ja kokea sorron yöstä vapautumisen riemujuhlaa..
Mahtaako siihen löytyä linkkiä tai kirjoitusta, johon referoida...??? Niin, löytyykö ?
Vai loppuiko punaisesta käsikirjasta viitteet..??
Mitä häh, pelle ???
Demarijohtajien vahvuus on diktaattorimaisessa puoluekurissa, jolla puolue saadan näytämään yhtenäiseltä, "virallisen" tiensä kulkijalta, vaikka SDP:n kannattajien joukossa on todella erilaista porukkaa: Jäsenkorttivirkamiehistä tasa-arvonaisiin, urapoliitikoista ay-politrukkeihin ja EU:n taloushaukoista konservatiivisiin "kansainvälisen" laulajiin.
Puoluekuri hieman repeili Lipposen vallan alkumetreillä, kun demareiden eduskuntaryhmä repesi mm. liikeaikalain äänestyksessä, mutta aika pian Lipponen kuitenkin komensi harhailijat ruotuun, sillä demareissa tulee takuulla seinä vastaan, jos pullikoi liikaa eikä takana ole omien kenttäjärjestöjen tukea, kuten Tuomiojalla on ollut.
Heinäluoma tulevana puheenjohtajana edustaa juuri SDP:läistä järjestöjyrää, joka on hankkinut kannuksensa SAK:n järjestöjohtajana ja median manipulointitaitonsa SAK:n viestintäjohtajana.
Vahvojen johtajien kausi jatkuu. Heinäluoman piiska viuhahtaa heti, jolleivat demarit marssi yhtä jalkaa samaan suuntaan.
Ulf Sundqvist on harvoja ammattijohtajia, joita SDP:ssä on koskaan ollut. Ikävä, että hänelle meni pankinjohtajana valta hattuun ja harkintakyky katosi, kun meni velipoikansa kanssa pelaamaan lainarulettia merkityillä korteilla ja jäi kiinni.
Sundqvistin osaamiselle olisi nimittäin ollut SDP:ssäkin käyttöä. Miehellä oli aivan loistavat kansaniväliset suhteet ja melkoisen laaja kielitaito, mihin päälle voi panna huippuluokan taloudellisen osaamisen. Sundqvist mm. sai Ahon hallituksen aikana henkilösuhteillaan aikaan, että Saksan Bundesbank ryhtyi tukiostamaan Suomen markkaa, kun se joutui kansainvälisen keinottelun pelinappulaksi, minkä ansiosta markka silloin pelastui.
Kepun sodanjälkeisistä johtajista voi oikeastaan valtiomiehinä pitää vain Sukselaista ja Virolaista, jotka molemmat tekivät pitkän rupeaman niin puolueen johtajina kuin erilaisissa vastuullisissa tehtävissä valtiojohdossa.
Virolaisen raskauttavin virhe on ehdottomasti pakkoruotsin ajaminen peruskouluun, asia jonka taloudelliset ja kulttuuriset haitat on edelleen nähtävissä.
Toisaalta Virolainen uskalsi haastaa Kekkosen tavan hoitaa asia kuin asia Moskovan kautta. Virolainen joutui tästä syystä paitsioon omassa puolueessaan, ja onkin arvostettu valtiomies lähinnä muiden kuin kepun kannattajien silmissä.
Vuoden 1980 jälkeen kepun johtajat ovatkin sitten epäonistuneet kuka mitenkin, tarinat on kaikkille tuttuja joten mitäpä niitä tässä toistamaan.
Vanhasen politiikka on osoitus siitä perikepulaisesta tavasta pelata kaksin kortein. Vaalilupauksista ei ole välitetty tuon taivaallista, vaan on toteutettu SDP:n ja Kokoomuksen ennen vaaleja esittämiä tavoitteita.
Asiallinen avaus ja jatkokin on pysynyt asialinjalla. Keskustelijat kuitenkin vaikuttavat olevan muita kuin kepulaisia
Siis missä kepulaisten kommentit?
Onko sittenkin niin ettei siltä suunnalta osata liittyä asialliseen keskusteluun.
Avaus on täynnä mielipidepankin tavanomaista avointa ja piilovittuilua. Nimimerkin muutenkin tuntien keskusteleminen hänen kanssaan ei voi ketään keskustalaista kiinnostaa - kepukaunaan urautunut depatoija tylsimmästä päästä.
Palsta onkin ajautunut täysin kepukaunaisten foorumiksi. Mikäpä hänessä näyttävät viihtyvän hyvin keskenään heitä kiinnostavan aiheen parissa.
Ei täällä kukaan tervejärkinen keskustalainen kauan viihdy. Oiva Härkösenkin osallistuminen on kutistunut minimiin vaikka eläkeläisellä aikaa luultavasti olisi.
oikeata keskustelua on kehuminen tällä palstalla, kjonka aihepiirinä on:"Keskustele Suomen Keskustasta ja puolueen harjoittamasta politiikasta." Keskustelussa voi ja pitää olla monia mielipiteitä, myös vastaan. Teiltä tuppaa vaan nuo puolestapuhujat kaikkoavan.
Ei järkevä keskustelu edellytä pelkkää kehumista - älyllinen rehellisyys on tärkeintä. Vasiten valehtelu ja pahansuopa kiäntely ja viäntely tappaa halun osallistua.
Keskustalla on tällä hetkellä kohtuullisen suuri kannatus - suurempikaan ei olisi pahasta.
Ketä täysjärkistä voisi kiinnostaa muutaman koklipin harrastama saman kepukaunaisen paskan jauhaminen kuukaudesta toiseen.
Näiden nettiriippuvaisten "tauti" ovat verrattavissa eilen tv:sä käsiteltyyn aivo- peräiseen sairauteen.
Siinä ohjelmassa käsiteltiin tapausta ja henkilöä jonka sairas kiintymisen kohde oli junat ja kaikki muu siihen liittyvä.
Hänen aivoperäinen sairautensa pystyttiin diagnosoimaan,ja terapiahoidolla hänet saatiin orientoitumaan esim työ yhteisöön.
...oikaista koklipien väärät päätelmät ja tulkinnat. Jos vain osaat. Muuten, vainoharhaisuuskin on sairaus.
Wiljami
Oikaisut ja korjaukset on tehty lukemattomia kertoja monen eri kirjoittajan toimesta.
Kuukaudesta ja vuodesta toiseen.
Mutta esim tämä feikkiwiljami ulostaa samaa luutunutta ulostettaan, omasta mielestään varmaankin hienoa ja ovelaa seittiä ja siihen pitäisi sitten vastata. Hyi helvetti, mene hoitoon.
Joku jaksaa jauhaa aina jauhaa jo kuolleiden asioista.
Tämänkin kirjoituksen voisi yhtähyvin tehdä 10 vuoden päästä uudestaan ja aivan yhtä hyvin. Ilmaan että se ketään edes kiinostaisi.
Lopettaisit jo.Vaikutat ihan tolkulliselta nimittäin..."jäi kiinni valehtelusta"...Mistä ihmeen valheesta? Lipponen kusetti, Anneli paljasti. Media ei sitä hyväksynyt ja loppu on historiaa. Kun ihminen ymmärtäisi muodostaa mielipiteensä muualta, kuin lööpeistä tai huutokuoron mölinästä, syntyisi järkevää keskustelua.