Entinen työnantajani on psykopaatti. Olen hänestä riippuvainen vieläkin, vaikka en enää ole töissä hänen firmassaan. Hän tekee minut hulluksi, mutta en voi päästää hänestä irti! Hän on viekas ja älykäs ja tietää, miten pitää minut otteessaan. En ole ikinä tavannut hänen kaltaistaan ihmistä. Hän manipuloi ihmisiä, eikä tunne mitään. Täydellisen tunnevammainen henkilö, joka kietoo ihmiset sormensa ympärille ja saa heidät jopa ihailemaan ja palvomaan itseään.
Olen hänen uhrinsa. Haluaisin toivottaa hänelle hyvää elämää ja heippa, mutta en voi. En edes halua ja haluan kuitenkin. Vihaan ja rakastan häntä. En kestäisi, että hän vihaisi minua, viakka tiedänkin, ettei hän tunne mitään. Tiedän, että kaikki hänen tunteensa ovat pelkkää kulissia. Hänen hyväksyntä on minulle yksi maailman tärkeimmistä asioista. Miksi ihmeessä?
Ärsyttää, mutta en voi tilanteelleni mitään. Toivon, etten olisi koskaan tavannut häntä. Hän meinaa viedä järjen minun päästäni. Onko minulla kohtalotovereita?
Psykopaatin otteessa
5
612
Vastaukset
- niksu
menet hakemaan apua vaikka mielenterveystoimistosta. Mikä hitto sut pitää kiinni ex työnantajassa???
Itse asun olosuhteiden pakosta psykopaatti ex avoni kanssa ja lähtisin riemusta kiljuen heti, jos voisi. Se piinaa mua edelleen päivittäin ja manipuloi lostavana puhujana ihmisiä erittäin taidokkaasti. Mulla on ihana terapeutti, jolta olen saanut valtavasti tukea ja apua. Ilman häntä ex:ni olisijo saanut mut hengiltä.
Hea ihmeessä apua!- Pitkäkorva
Järki sanoo, että pitäisi irroittautua ja olla pitämättä enää mitään yhteyksiä häneen.
Mutta.
Hän saa minut kieroilla ajatuksillaan roikkumaan itsessään. Hän saa minut tuntemaan, että en kertakaikkiaan selviä elämästä ilman hänen "ystävyyttään". En tiedä ketään, joka osaisi puhua niin uskottavasti kuin hän. Kaiken lisäksi tiedän, että hän jauhaa täyttä paskaa, mutta uskon silti kaiken!
Ihan hullua. - hullua,
Pitkäkorva kirjoitti:
Järki sanoo, että pitäisi irroittautua ja olla pitämättä enää mitään yhteyksiä häneen.
Mutta.
Hän saa minut kieroilla ajatuksillaan roikkumaan itsessään. Hän saa minut tuntemaan, että en kertakaikkiaan selviä elämästä ilman hänen "ystävyyttään". En tiedä ketään, joka osaisi puhua niin uskottavasti kuin hän. Kaiken lisäksi tiedän, että hän jauhaa täyttä paskaa, mutta uskon silti kaiken!
Ihan hullua.jos kerran itsekkin tiedät tuon kaiken ja siitä huolimatta roikut hänessä, jotenkin tuntuu että tämä sinun juttusi on täyttä feikkiä, koska noin ei voi tapahtua.
- Pitkäkorva
hullua, kirjoitti:
jos kerran itsekkin tiedät tuon kaiken ja siitä huolimatta roikut hänessä, jotenkin tuntuu että tämä sinun juttusi on täyttä feikkiä, koska noin ei voi tapahtua.
Jaa.
Olen ilmeisesti parantumaton sekopää ja ex-työnantajani myös. Ei mene hyvin, täytyy myöntää.
Maailmassa (ja etenkin mun elämässä) tapahtuu paljon muitakin asioita, joita "ei voi tapahtua".
Siis hullua kerrassaan kaikki. Pitkäkorva kirjoitti:
Jaa.
Olen ilmeisesti parantumaton sekopää ja ex-työnantajani myös. Ei mene hyvin, täytyy myöntää.
Maailmassa (ja etenkin mun elämässä) tapahtuu paljon muitakin asioita, joita "ei voi tapahtua".
Siis hullua kerrassaan kaikki.http://www.narsistienuhrientuki.info/
Sieltä saat tukea ongelmaasi!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Asiakkaalle ei myyty energiajuomaa - tuomio tuli syrjinnästä
Vaikka oli ilmeisesti täysi-ikäinen. Tosin ei lapsiakaan saisi syrjiä, koska oppivat helposti itsekin syrjimään, jos koh1104651Jos venäjällä olisi kansan valitsema presidentti, olisiko Ukrainan sotaa?
Ei varmasti olisi. Sehän on tiedossa, että raskaalla vaalivilpillä putin jatkaa pressana.2443788Pakkoruotsista luopumalla kymmenien miljoonien säästöt
Pakkoruotsin opiskelun kustannuksista ei ole juurikaan tehty kustannusselvityksiä, mutta joidenkin arvioiden mukaan siit1553535Riikka jytkytti naftan hinnan jo yli 2,3 euroon
Sannan aikaan esimerkiksi dieseliä selvästi kalliimpaa bensaakin sai 1,3 eurolla. https://www.is.fi/autot/art-200001188733426Miten Yxäri iskettiin?
Voisin tässä unta odotellessani kertoa, miten mieheni lähestyi minua. Tunsimme entuudestaan. Hän kyseli minulta aina j2362806Ylen juontaja möläytti suorassa radio-ohjelmassa
Ylen Radio Suomen juontaja Samuli Aaltonen käytti törkeää kieltä maanantaiaamupäivän Koko Suomen radio -ohjelman lähetyk642607"Kostokakka!" Farmi Suomen pehtoori avaa sanaisen arkkunsa Frederikin haisevasta jäynästä
Voi hyvänen aika Reetun touhuja! Pehtoori Terho Häkkinen sai ennen näkemätöntä höykytystä heti Farmi Suomi -realityn alk282442Vasemmiston feministinaiset puolustavat islamia
mikä on täysin järjenvastaista, mutta eihän femakoilla paljon järkeä olekkaan, leijuvat siellä omassa kuplassaan. Myös1372424- 562246
Katsoitko Petolliset, mitä mieltä?
Vanajanlinnan käytävät ja salongit täyttyvät jälleen kuiskailuista, salaisuuksista ja petoksista. Petollisten uudella112126