aikanaan, kuten surullisen kuuluisa Tarja Halonen.
Joten pelkuri Tuomiojan höpötyksillä ei ole väliä, vanha pappa.
Joten pelkuri Tuomiojan höpötyksillä ei ole väliä, vanha pappa.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 51
Vanhimmat
Siihen aikaan kaikki noudatti YYA-sopimusta. Tuomioja pidätettiin mielenosoituksessa Euroopan vapaakauppasopimusta vastaan joskus 70-luvulla, ei-EEC. Silloin oli 6000-8000 mielenosoittajaa ja poliisit korjasi talteen pahimpia huutelijoita:-)
Pitkään uraan mahtuu monenlaista aikaa.
Tuomioja oli myös ajamassa alas asevelvollisuutta Sadan Komiteassa. Oli aktiivinen myös Ottawan sopimuksessa missä vahvasti heikennettiin puolustustamme suomalaisten nuorten miesten kustannuksella. Pelannut koko ajan Venäjän pussiin.
Järkyttävästi ollut kallellaan Venäjän suuntaan koko ikänsä. Nyt esiintynyt viikon verran polleasti tilannetta pohtivana telkkarissa. Zavidovo vuoto on yhdistetty Tuomiojan. Varma linkki Venäjän suuntaan Suomen sisäpiiripäätöksistä. Vaarallinen.
Yhtä vaarallinen kuin desantteja auttanut isoäitinsä. Moniko Hella Wuolijoen avustama desanttien surmasi suomalaisia?
Tämä on nyt hieman irrallinen ajatus. Mihin asiaan tämä liittyy?
Neukkujen ihailuun, tyhmyyteen senilismiin?
Tuomioja on myös kunnostautunut haukkumaan Israelilaisia natseiksi.
Mielestäni tuo seniili joutaisi sivuun, mutta on kuitenkin demarien parasta osaamista.
On Venäjän ystävä edelleen.
Maailma mutu Eskosein. Viisas muuttuu mukana. Tyhmä junnaa menneisyyden suossa.
Aikoinaan Neukkulan, nyt Putinin ihailija, kuten kommenteistakin on selvinnyt.
Neukkula lakkasi virallisesti 40 v sitten. Herää tähän päivään.
Mitä sitten?
Siis 30 vuotta sitten. 1991 (2022-1991= 😁)
Vanha väsyneen näköinen mies, mutta oli huomioinut tämän Ukrainan kriisin ja kehotti toimimaan puolustuksen parantamiseksi pian.
Ja hän on 60 luvun rauhan idealisti.
Kunnossa olevalla puolustuksella jos millä pyritään ylläpitämään rauhaa.
Tuomioja tietää tämän ja siksi ajoi asevelvollisuutta alas!!
Muistakaa, että myös Turtiainen ON neukkulan ihailija.
Turtiainen ja Tuomioja. Kuin kaksi marjaa!
Turtiainen ja Tuomioja. Kuin kaksi marjaa!
Turtiainen ja Tuomioja. Kuin kaksi marjaa!
Anolla vaan ei ole mitään merkitystä.
Varsinainen pakkipari. Venäjän joukkueessa. Suomea vastaan.
Tuomioja tv-ssä Nato asiaan liittyen käski suomen alkaa neuvottelut Ruotsin kanssa.
Mitä neuvoteltavaa on puolustus kyvyttömän Ruotsin kanssa.
Jos suomi hyväksyttäisiin Natoon jäisi Ruotsi suomen seljan taakse turvaa, eikä sen tarvitsisi olenkaan liittyä Natoon.
Kyllä täytyy todeta että tyhmä mies on mukana politiikassa, samanlainen kuin Väyrynen,
Munauksistaan huolimatta keikahtaa politiikassa pinnalle aina uudestaan ja uudestaan.
Ruotsi käyttää Suomea puskurivaltiona.
Mitä olen Tuomiojan tekemisiä seurannut 1991 jälkeen niin
-Natoon ei voi liittyä rauhan aikana
-Natoon ei voi liittyä kriisin aikana
Natoon ei voi liittyä jos on tukka sekaisin.
Kasvua koko elämä yhtäkaikki 🤣😂😅😥
Jotkut saivat silmänsä auki.
Muistan kuinka Tuomioja osoitti mieltä Neuvostoliiton suurlähetystön edessä. Olin itsekin paikalla.
Siis nyhän trolli vitsin murjasit.
Kannustava mielenosoitus. NL aseet kun ovat rauhan aseita. Ukrainalaiset tietävät.
Kyllä Suomikin tietää: lähes 100.000 suomalaista lepää sankarihaudoissa. Lähes 200.000 haavoittui ja invalidisoitui. Nuorimmat olivat vastasyntyneitä ja muutaman kuukauden ikäisiä venäläisten partisaanien surmaamia.
Nyt päättäjät, mennään tällä kertaa kansalaisten turvallisuus edellä!
.... Ja liitytään Natoon.
Nato on maailman paras rauhanliike sanoi presidentti Ahtisaari
Muistan hyvin tuon demari kohun.
Moni oli muistavinaan että Erkki naamioitsi neukkulaisuutensa demokratiaan....
Muistan erilailla. Osallistui Neuvostoliiton vastaisiin mielenosoituksiinkin. Tuomioja on rauhan, demokratian, oikeusvaltion ja ihmisoikeuksien ihailija.
Siinä sivussa neukkulan ihailija ja Venäjän ystävä.
Tuomioja on matkaillut ja saanut apua kannettuna Kyyditykseen. Kauppatorilta kamarille.
.... Ja Suomen syöjä
Yksikään vasemmistoon kuuluva henkilö ei ole luotettava sodan syttessä kuten ei muulloinkaan . Poliittinen rasite on liian suuri .
Ja houkutus saada Putiinin suosio ja mitali.
Ilman neukkulaa ei olis sullakaan varaa trollata netissä kaiket päivät.
Puhutko Tuomiojasta?
Miksi kirjoitit "oli". Tuomioja ja Halonen "ovat" neukkulan ihailijoita yhä.
Kuka sen on käynyt herättämässä?
Onko totta,että niillä oli sama kampaaja?
Se on Pena kun sekoittaa Tarsan kiharat.
Salon Pena.
Paavon kaasuputki modistaa Erkin letin.
Kuka vielä äänestää demareita. Vain pösilöt.
.... Ja Putin
Marin ulos
No mitä tekemistä neukuilla on nykyisen kansallismielisen Venäjän kanssa? Paitsi että Stalinia ylistetään, mutta niin ylistetään myös Tsaareja jotka olivat neukkulan vihollisia.