Putinin Venäjä pelkkää imagoa?

Anonyymi

Olen aiemmin fanittanut Putinia ja joitakin vuosia sitten olin kiinnostunut kaikesta Venäjässä. Silloin heillä näytti olevan nostetta ja olivat "pop".

Nyt Ukrainan sodan myötä olen ruvennut miettimään. Onko kaikki, mikä Venäjällä esitettiin hienona pelkkää kulissia ja kuvauksella tehtyä imagoa? Heillä oli urheilumenestystä, mutta nyt on käynyt ilmi, että heillä on suuri valtiojohtoinen doping-ohjelma.

Nyt koen, että kaikki se oli vain esitystä. Todellisuus onkin muuta. Putininkin maine tai suosio tulee siitä miten hänet esitetään. Kaikki pelkkää imagoa, ja todellisuudessako maa onkin kurja? Olen paljon seurannut kuvia ja videoita Venäjästä ja Putinista ennen Krimin hyökkäystä. Ukrainan sodan myötä on tullut tällainen disillusionement. Illuusioiden haihtuminen.

Olen ollut rakastunut Venäjään ja ehkä halunnut uskoa positiiviseen kuvaan. En tiedä olenko sitten sisimmässäni kuitenkaan uskonut siihen tai Putinin kykyihin. Jos se kaikki onkin harhaa ja hän ei olekaan mitenkään pätevä rooliinsa. Hän on vain antanut hyvän kuvan itsestään.

Onko Putin varastanut koko Venäjän omaisuuden itselleen? Hän ehkä aina on sanonut asiat päinvastoin kuin mitä ne ovat.
Verrattuna Zelenskyihin, joka panee henkensä vaaralle alttiiksi palkkatappajien jahdatessa häntä, joka on sankari ja todella rohkea, Putin on ehkä aina ollut pelkuri. Hän pelkää salamurhia, myrkytystä, bakteereja, koronaa, vallankaappausta. Hänen henkilökohtainen taistelujoukkonsa on suurempi kuin maavoimat. Tuon joukon tarkoitus on suojella hänen valtaansa.

○○○○

Jos Venäjä häviää tämän sodan, Putin näyttäytyy todella heikkona. Ja ettei hän osaa johtaa sotajoukkoja tai sotia järkevästi. Puolustaa Venäjää ja tuskin ehkä itseäänkään. Se on valtava arvovalta ja imagotappio hänelle. Voi olla että pelkästään se johtaa hänen kumoutumiseen.

Mitä pidemmälle sota menee, sitä huonommaksi käy Putinin tilanne. Jos hän olisi järkevä, hän peruuttaisi ja perääntyisi. Länsimaat tukevat jo täysillä Ukrainaa, se saa apuja kaikkialta. Tässä taistellaan nyt Euroopan puolesta. Jos hän laajentaa sotaa muihin maihin hän saa yhä enemmän joukkoja kimppuunsa. Sitä suurempi tappio hänelle tulee.

Tämä hyökkäys oli Putinilta suuri virhearvio. Eikä hän osaa korjata sitä. Jos hän ei pian lopeta, tämä tulee olemaan hänen tuhonsa.

0

100

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

        Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
        Maailman menoa
        265
        4640
      2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

        se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
        Maailman menoa
        133
        3019
      3. Miten löydän sinut

        Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
        Ikävä
        44
        2837
      4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

        Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
        Heinola
        76
        1781
      5. Vaikea tilanne

        Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
        Ikävä
        106
        1644
      6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

        Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
        Maailman menoa
        28
        1511
      7. Milloin kaivatullasi

        .. on nimipäivä?
        Ikävä
        59
        1380
      8. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

        Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
        Maailman menoa
        23
        1380
      9. Kehtaisitko näyttäytyä

        kaivattusi seurassa?
        Ikävä
        95
        1272
      10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

        Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
        Ikävä
        47
        1159
      Aihe