Kun Setakaan ei piittaa aitouskovien mölinöistä, niin eikö mölinä ole turhaa? Edes seksuaalivähemmistöjen etujärjestö ei näe mölinöitä kommentoinnin arvoiseksi kuin ani harvoin.
Kun Setakaan ei piittaa
Anonyymi
104673
2Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 25 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 104
Vanhimmat
Jezebel ja Beliar sopiikin yhteen mainiosti, älkää unohtako sitä.
Fiksuahan tuo Setalta on, ettei reagoi tuohon elämöintiin, jota kahden käden sormilla laskettavissa oleva joukko laitauskovia julkisuudessa pitää.
Näkyvyyttä sanomisilleen saa kuitenkin oikeastaan vain Räsänen ja hänkin vain asemansa vuoksi kansanedustajana. Kun mahdollisesti putoaa eduskunnasta, putoaa pohja median kiinnostukseltakin sen suhteen mitä se suustaan päästelee.
-a-teisti-
Suvaitsemattomuudestaan tunnetut seta-tyypit vieläkin niin tyytyväisiä kun saatiin syytteeseen yksi syytön, mutta heistä niin ärsyttävä uskova, joka on saatava hiljaiseksi ja siinä mukana yksi kirkon edustajakin.
Setahan ei ole syytteennostoprosessissa millään tavoin osallinen. Tosin luotte mielikuvaa, että Seta olisi Räsäsen syytteiden takana jne. muuta sontaa, mutta kun ei ole. Räsäsen kesken olevaa oikeusprosessiakin on kommentoinut yksi jos toinen taho, puolesta ja vastaan, mutta Seta ei ole kommentoinut lainkaan.
Haku Setan sivustolla haulla "Päivi Räsänen" antaa viimeisimmän osuman joulukuulta 2014. On siis valittu varmasti tietoinen linja jo kauan sitten Räsäsen suhteen.
-a-teisti-
Kuka niin väittää ja luo sellaista mielikuvaa..? Ainakin sinä luot, että niin olisi, eikä liity viestiin, johon vastasit. Seta-tyypit, esim. Mäenpää, Tarjamo ovat pitäneet syytettä hyvänä asiana. Mäenpään mukaan tuomiotta jäänti osoittaisi, ettei hänen ihmisarvonsa olisi mukamas sama. Setassakin varmasti pääosin ollaan syytteestä tyytyväisiä, että Räsänen on saatu syytteeseen. Kyseessä ei ole kovinkaan neutraali järjestö, jota kaikki homotkaan voisivat kannattaa, vaan osa näkee sen ajavan sellaisiakin tavoitteita, joita eivät voi kannattaa.
Rikosilmoituksia tehtailleen leipäpapin innoittajana olivat Räsäsen kirjoituksista valittaneet sateenkaari-ihmiset. Tyypillisiä suvaitsemattomia, helposti loukkaantuvia Setan kannattajiksi soveltuvia, joiden mielestä esim. perint. uskovia tai poliittisesti selvemmin eri kannoilla olevia ei tarvitse ymmärtää ja suvaita.
Kyseinen 🥪pastori rikkoi räikeästi tärkeää käskyä antaen väärää todistusta lähimmäisestä rikosilmoitusta tehdessä, etenkin muistinvaraisin perättömin väittein, mutta muidenkin rikosilmoitustensa kohdalla taipui ihan uskomattomiin omiin tulkintoihin.. Onko tällä palstalla paheksuttu liberaalien toimesta edes sitä, että Räsäsestä on tehty perätön rikosilmoitus oman muistin ja mututuntuman pohjalta..?
Setan pääsihteeri Tarjamo näkee, että asiassa ovat vastakkain eri ihmisoikeudet: uskonnonvapaus, sananvapaus ja syrjimättömyys.
Hän huomauttaa, että kaikki vihapuhe ei ole aina rikoslain piiriin kuuluvaa, mutta osa siitä voi olla yhdenvertaisuuslain kieltämää häirintää."
https://yle.fi/uutiset/3-11907415
Tarjamokin ymmärtää tämän: "asiassa ovat vastakkain eri ihmisoikeudet: uskonnonvapaus, sananvapaus ja syrjimättömyys." Ja minäkin, ja siksi en olekaan ryhtynyt arvuuttelemaan oikeudenkäynnin lopputulosta, tässä kun ollaan rajatapauksen äärellä.
Te ette ymmärrä vaikka asiaa on rautalangasta yritettykin teille vääntää. En muista Räsäsen "puolustusasianajajien" ainoatakaan viestiä, jossa olisi sanallakaan viitattu tähän asiaan. Tai suostuttu asiaa ymmärtämään.
Kuitenkin se mitä Setan edustajat ovat asiaa kommentoinut on erittäin vähäistä, Päivi ja hänen kannattajansa ovat olleet sitten twiittailun ja blogien suhteen ihan eri sfääreissä.
-a-teisti-
Samat vapaudet ajatustensa ilmaisuun tulee olla uskovillakin, kuin muillakin.
Kistinuskoon liittyvää ja Raamatustakin löytyvää normaalia synti-käsitettä ei voi lukea vihapuheeksi tai syrjinnäksi tai ikävältä tuntuvia, omista poikkeavia näkemyksiä häirinnäksi, vaikka ne koskettaisivat jotenkin omaa elämäntapaa.. niitä kokee lähes jokainen. Seksuaalivähemmistöönkin kuuluvien tulee sietää seksuaalivähemmistöihin kuuluvaa avostelua, kun kyseessä ei ole erityisen merkittävä asia, josta mitattavissa olevaa haittaa.
Asian ei pitäisi olla lähimainkaan rajatapauksen äärellä. Tapausta ihmetellään laajasti ulkomaillakin, että on edennyt etenkään poliisin kuulusteluja pidemmälle.
Tapauksessa ei ole kyse kansanryhmän kiihotus-pykälän rikkomisesta ja syrjimättömyys-asiasta, vaan normaalisti toisistaan poikkeavista arvoista ja niiden ilmaisemisesta, joita tulee yhteiskunnassa osata sietää, mieluiten paremmin ymmärtääkin.
Asiassa pitäisi olla kyse vain mielipiteen-, uskonnon- ja sananvapaudesta.
Puolustus on vedonnut siihen ja perustellut hyvin miksi nimenomaan kyseessä ei ole syrjintään ja kansanryhmää vastaan kiihottamiseen liittyvä asia.
Hyvin asenteellinen syyttäjä tunkeutuu syvälle uskonnonvapauteen ja esittää, että klassinen Raamatun tulkinta tietyistä homoseksuaalisista teoista syntinä on väärin ja ylipäätään sanoa, että ihminen on syntinen, eikä tekijää ja tekoa voitaisi erottaa toisistaan, Jeesuksen opetuksen mukaisesti ja kuten maallisessa mielessäkin erotetaan. Syyttäjä on itse aiemmin ottanut lehdessä kantaa, että homot pitäisi vihkiä kirkossa. Syyttäjän tulisi toimia objektiivisesti, mutta tämänkaltaiset asiat eivät selväsikään ole kyseisten syyttäjien heiniä, vaan menee liian vahvasti tunteisiin. Huolissaan saa olla muidenkin tapasten osalta, vaikka vastaavaa tapausta ei ole ollut, niin syyttäjien pitäisi pystyä toimimaan objektiiviemmin kaikissa tapauksissa, joissa asenteellisuus ja mahdolliset motiivit voivat vaikuttaa negatiivisesti työskentelyyn.
>Kyseessä ei ole kovinkaan neutraali järjestö, jota kaikki homotkaan voisivat kannattaa, vaan osa näkee sen ajavan sellaisiakin tavoitteita, joita eivät voi kannattaa.
Kuten mitä esimerkiksi? Homotko eivät kannata homojen tasa-arvoa?
>Seksuaalivähemmistöönkin kuuluvien tulee sietää seksuaalivähemmistöihin kuuluvaa avostelua
Eli mistä seksuaalivähemmistöihin kuuluvia erityisesti pitäisi arvostella? Siitäkö, että he kuuluvat seksuaalivähemmistöihin?
Jos näin, mikä on kritiikin heille ojentama realistinen korjausehdotus tähän tilanteeseen?
"Suvaitsemattomuudestaan tunnetut seta-tyypit vieläkin niin ..."
Strandberg näytti naamio-ohjelmassa kuinka suvaitsematon ihminen hän on luonteeltaan.
>Kyseessä ei ole kovinkaan neutraali järjestö, jota kaikki homotkaan voisivat kannattaa, vaan osa näkee sen ajavan sellaisiakin tavoitteita, joita eivät voi kannattaa."
No ei ainakaan uskovat homoseksuaalit kannata Setan toimintaa, koska Setan toiminta perustuu kokonaan suvaitsemattomuudelle ja syrjinnälle, missä varsinkin uskovat homoseksuaalit ovat vihattuja ihmisiä.
"Eli mistä seksuaalivähemmistöihin kuuluvia erityisesti pitäisi arvostella? Siitäkö, että he kuuluvat seksuaalivähemmistöihin?"
Johdattavat toisiaan kimpassa kadotukseen ja Jumalan tahdon vastaisiin tekoihin.
Lisäksi suosivat himoutta, mikä ei koskaan tyydyty kuin vasta silloin kun uhri on kuollut tai täysin aineiden vallassa.
Valitettavasti kadotuksestasi ei ole mitään näyttöä, kuten ei siis myöskään sinne johdattelemisesta.
"Himouskin" on pelkkää ääriuskonnollista länkytystä, joka ei sano normaalille äänestäjälle mitään. Seksin himohan tyydyttyy erinomaisesti seksillä joksikin aikaa, joskus pitkällekin. Kannattaisi kokeilla itse, niin tietää edes vähän mistä puhuu.
Sinulla ei siis ollut oikeastaan yhtään mitään relevanttia sanottavaa tähän(kään)?
Anna jokin esimerkki siitä, miten Seta peräti masinoi vihaa uskovia homoja kohtaan, kun tietääkseni se ei ole koskaan ottanut koko aiheeseen minkäänlaista kantaa ylipäätään.
Uskovia homoja ei edes näy koskaan missään; heidän turvansakin olisi itse ikiaikojen Jumala, joten tuskin pelokkuuttaankaan piileksivät. Olemattomuuttaan kyllä saattavat lymyillä.
Tosiaan – missä ne uskovat homot oikein luuraavat?🤔
Ei sitä aito.uskovien eli räsäsläisten lahkoa noteeraa mikään muukaan taho.
No tuo on ihan totta mutta mielestäni Päivi on ansainnut rangaistuksen koska homma ollut niin pitkäkestoista ja ilkeämielistä. Toki aina voidaan vedota uskonnollisiin juttuihin mutta ei kait "toisten" seksuaalisuus voi olla jonkun toisen uskonnollinen vakaumus. Nyky Suomessa täytyy myös muistaa, että onhan sama uskonnollinen vapaus vaikkapa muslimeilla , enpä oikein usko, että kovin hyvällä kuunneltaisiin niidenkään fundamentalistisinta suuntaa, ihan hyvä siis , että rajat vedetään tuossakin asiassa.
Mikähän on se pitkäaikainen ”rikos”?
Kristillinen vakaumus ja Raamattuun Jumalan sanana uskominen?
Synnit kerrotaan Raamatussa, ei niitä keksitä itse tai niitä tuoda esiin ilkeyttään, vaan koska ne ovat ylimmän auktoriteetin, Jumalan, sanaa ja ihmisten omaksi parhaaksi, homosuhteissa elävienkin pelastukseksi. Ilkeämielisyys on pelkkää mutuasi tai ihan tarkoituksella haluat esittää asian sellaisena.
Sama vapaus muslimeillakin on sanoa, että homous on heistä Jumalan tahdon vastaista. Eri asia on sanoa kannattavansa Suomeen sharia-lakia, jonka mukaan homoaktin harjoittajalle seuraa kuolemantuomio, kun riittävästi todistajia- mutta se on sallittua Suomen tv:ssä. Räsänen taas ei kannata kuolemantuomiota tai vankilaa homostelusta, vaan vapaata yhteiskuntaa, jossa ihminen saa itse päättää homosteleeko vai ei, saa uskoa tai olla uskomatta, saa järjestää priden, jos haluaa.
Pitää sietää omista näkemyksistä normaalisti poikkeavia näkemyksiä.
Suomessa on paljon ydinasioissa ja selkeimmissä opetuksissa samansuuntaiset näkemykset omaavia, klassisesti uskovia kristittyjä eri kirkkokunnissa, joiden syvä vakaumus ei tule muuttumaan kielloilla ja rangaistuksilla.
Kaikki ”konservatiivikristityt” oikeuden eteen perustelemaan uskoaan, jos uskovat Raamattuun Jumalan sanana, myös seksuaalimoraalisissa asioissa ja sanovat sen ääneen?
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/-homoseksuaaliset-teot-ovat-syntia-suomessa-mikaan-muu-kuin-luterilainen-kirkko-ei-pohdi-avioliiton-avaamista
> Suomessa mikään muu kuin luterilainen kirkko ei pohdi avioliiton avaamista
Jolla on 3.7 miljoonaa jäsentä ja suurin osa jäsenistä kannattaa tasa-arvoa ja syrjimättömyyttä.
Päivi ei sano kuten sinä.
Päivi on sanonut vuosien aikana, että homoseksuaalisuus on psykoseksuaalinen kehityshäiriö, he ovat rikkinäisiä, synti ja häpeä, heille ei kuulu avioliitto, ovat kuoleman ansainneet,
Se ei välttämättä ole "ilkeämielistä", mutta on omiaan antamaan kansalle käsityksen, että homot ovat muita huonompia ihmisiä.
>Suomessa on paljon ydinasioissa ja selkeimmissä opetuksissa samansuuntaiset näkemykset omaavia, klassisesti uskovia kristittyjä eri kirkkokunnissa, joiden syvä vakaumus ei tule muuttumaan kielloilla ja rangaistuksilla.
Ei tietenkään ole tarkoituskaan muuttaa kenenkään vakaumusta. Kyse on vain siitä, miten rumasti vieraitten ihmisten ominaisuuksista sopii puhua julkisesti.
Vain kolme kertaa 25 vuoden aikana, vuonna 1997, vuonna 2004 ja vuonna 2017 Päivi on pyrkinyt ohjaamaan myös homoseksuaaleja kohti Jumalan tahtoa ja rakkautta.
"Se ei välttämättä ole "ilkeämielistä", mutta on omiaan antamaan kansalle käsityksen, että homot ovat muita huonompia ihmisiä."
Se mielikuva, että homot ovat huonompia on vain sinun esiintuoma asia, mutta elävän kristinuskon mukaan kaikki olemme tasa-arvoisia ja pelastusta vailla. Siispä meidän kaikkien tulee tehdä parannus ja ottaa vastaan usko Jeesukseen että pelastuisimme. Kyllä tämä evankeliumi koskee myös homoseksuaaleja, ei heitä tule kadotukseen johdatella. Näin siis elävän kristinuskon mukaan.
"Kyse on vain siitä, miten rumasti vieraitten ihmisten ominaisuuksista sopii puhua julkisesti."
Tässä Repe on oikeassa, muiden ihmisten ominaisuuksista tulee puhua aina kunnioittavasti, mutta rakkaudellisesti ja evankelioivasti, että kaikki ymmärtäisivät tehdä parannuksen ja ottaa vastaan usko Jeesukseen.
En nyt muista milloin sinä Korkkiruuvi olisit puhunut lähimmäisesi homoseksuaalisuudesta kunnioittavasti. Voitko antaa esimerkin?
Miten te Helluntaikirkossa muuten autatte Ukrainaa? Parannuksen tekohan on teillä jo takana, joten olette kaikessa muille esimerkkinä.
Saatko minkä käsityksen Päivin puheista?
Että homoseksuaaliset ovat monin tavoin sairaita, ovat kuoleman ansainneet, heille ei kuulu avioliitto.
Että ovat selvästi huonompia, eikös vaan. Pelastuksen tarve ei tähän kuulu.
Jeesus fanit käyvät yhä edelleen 100-0 häviämäänsä sotaa seksuaalivähemmistöjen oikeuksia vastaan. Ainoa porukka Suomessa eki on yksi ainoa syy vastustukseen: uskonnollinen. Ei ole pätevä syy sekulaarissa yhteiskunnassa. Sori vaan uskovat.
"Jeesus fanit käyvät yhä edelleen 100-0 häviämäänsä sotaa seksuaalivähemmistöjen oikeuksia vastaan."
Mutta luotto Jeesukseen on vankka ja uskon että sama prossamäärä myös homoseksuaaleista pelastuu taivaaseen kuin heteroistakin!! Jeesus on niin taitava, me voimme hävitä kaikki taistelumme, mutta lopulta Jeesus on se voittaja ja me siinä mukana. Amen
Ei ole ainoa syy.
Esim. lapsen biologinen/lähtökohtainen oikeus isään ja äitiin on myös.
Homoseksuaalisia kiusauksia kokevillakin on oikeus päästä Taivaaseen. Tämä maallinen elämä on lyhyt siihen verrattuna. Tärkeä ihmisoikeus se.
Aitouskovat ovat epäonnistuneet.
Yhteiskunnassa ei keskustella homoudesta vaan aitouskovien käytöksestä. 😅
"Aitouskovat+ovat+epäonnistuneet.
Yhteiskunnassa+ei+keskustella+homoudesta+vaan+aitouskovien+käytöksestä.+"
Ja+siinä+sivussa+sitten+ainakin+5%+homoseksuaaleista+tekee+parannuksen+ja+ottaa+vastaan+uskon+Jeesukseen.+Tämä+on+se+päämäärä.+Rakkaus+voittaa.+
Mitä+pahaa+näet+rakkaudessa?
Missä nuo uskovat homot ovat? Jossain koloissako pelkäämässä meitä ystävällisiä maallistuneita kansalaisia, vaikka heidän turvanaan on itse Jeesus Kristus?
>Mitä pahaa näet rakkaudessa?
Ymmärrätkö Korkkiruuvi että tuo "viaton" kysymys on alkujaan peräisin pedofiileiltä, jotka sillä koettivat oikeuttaa hirveitä tekojaan? 🤮
"Missä nuo uskovat homot ovat?"
Sinulta ym. turvassa!
"Ymmärrätkö Korkkiruuvi että tuo "viaton" kysymys on alkujaan peräisin pedofiileiltä, jotka sillä koettivat oikeuttaa hirveitä tekojaan?"
Ja sitten siirtyi "homottajien" massiiviseen käyttöön, kyllä ymmärrän.
Mutta silti ...
Mitä pahaa näet rakkaudessa? Et vastannut kysymykseen.
Jeesus ei siis pysty puolustamaan uskovia homoja edes olemattomia vihollisia vastaan. Mikä fiasko!
Ei rakkaudessa ole mitään pahaa, mutta rakkaudeksi naamioitu vihanne onkin pahuuksista suurimpia ja inhottavimpia.
"Jeesus ei siis pysty puolustamaan uskovia homoja edes olemattomia vihollisia vastaan."
Kyllä pystyy, mutta Jeesus antoi sen tehtävän meille ja me hoidamme sitä aika pontevasti. Eikö totta? Sinäkin reagoit siihen vuosikymmenien ajan.
"Ei rakkaudessa ole mitään pahaa, mutta ..."
No tulihan se sieltä, kristillisessä rakkaudessa eikä muussakaan aidossa rakkaudessa ole mitään pahaa, koska Jumala on se rakkaus - ja me Jeesuksen mukana!!
Voisin kuolla nauruun, mutta aion elää vielä pitkään.🤣
Sinulla on siis vielä toivoa! Älä Repe menetä sitä! Jeesus rakastaa sinua!
Ihan kiva, mutta en kaipaa rakkautta joka on tiukasti ehdollinen ja jonka antaja on valmis myös hirvittävään raakuuteen. Aito on parempaa. 😊
Tunnen yhden uskossa olevan homon.
Ei heitä paljon ole.
Ei kalat paljon maksa.
Olet jatkuvasti negatiivinen ihminen.
En huolisi ilmaiseksikaan verisiä vanhoja kaloja.
Et käy ilmeisesti koskaan kaupan kalatiskillä.
Ja inhoat veren näkemistä. Eläimissä verta riittää.
En, ostan tuoretta kalaa torilta. Sinulle on myyty vanhaa veristä sardiinia.
Mikä on aidompaa ja parempaa kuin rakkaus sellaisena joksi se on tarkoitettu. Se on Jumalasta. Jumala itse on rakkaus. Et vain tajua Jumalaa.
Sinä et tajua Jumalaa.
Raamatussa Jumalan tehtävä ei ollut rakastaa, vaan antaa lakeja ja kuolemantuomiota. Lisäksi ohjata sotiin.
Seta ei edes salli evankeliumia parannuksesta ja uskosta Jeesukseen, moniäänisyys heillä on monoäänisyyttä.
Miten Seta muka tuon voi kieltää? Kerro mekanismi.
"Miten+Seta+muka+tuon+voi+kieltää?+"
Kristinuskon+vastainen+vastapropaganda+on+massiivista+kirkon+liberaalien+ja+valtamedian+avustuksella.+Tällainen+meno+kääntää+95%+homoseksuaalit+Päivi+Räsästä+eli++muita+Jeesukseen+uskovia+ja+evankeliumia+vastaan.
Jaa, mutta puhe oli kylläkin siitä miten Seta voi kieltää helluntaisaarnaamisenne. Siihen et pysty vastaamaan.
"Jaa, mutta puhe oli kylläkin siitä miten Seta voi kieltää helluntaisaarnaamisenne."
Rauhoitu, sait jo vastauksen! Tyydy siihen!!
En tietenkään saanut. En edes muista, milloin olisit vastannut kysymykseen suoraan. 😄
Hupaisaa tämä kieltämättä on. Joko voit kertoa, miten esimerkillisten ihmisten täyttämä Helluntaikirkkosi auttaa ukrainalaisia?
"En tietenkään saanut."
Voi hyvänen aika, saithan sinä vastauksen, mutta siitä en ole varma saitko sellaisen vastauksen mihin halusit pakottaa?
Ukraina-avusta älä ole huolissasi, se on jo matkalla.
En ole huolissani avusta, pakanasuomalaisetkin auttavat valtavasti nyt, vaan kysyn. "Apu on matkalla" ei kerro mitään, semminkin kun valtiovalta on kehottanut välttämään omia projekteja. Mitä siihen apuunne kuuluu?
Esimerkillisinä ihmisinä voitte nyt avata koko hoidon ja evankelioida todellisilla teoillanne eikä aina vain tyhjillä puheilla.
Niin kovin tuntuu olevan ponnetonta. Poissaolollaan loistavat ne tuhannet homot joita he kertovat eheyttäneensä ja noin yleisestihän on, että jos järjestetään jokin "kampanja" kuten tätä homo asiaa ovat aitouskovaiset ajaneet niin homman voi katsoa tosiaankin epäonnistuneeksi jos ei edes suurin järjestö jaksa olla enää kiinnostunut.
Toisaalta kyse voi olla siitäkin, että ovat oppineet, että hulluja on järjetöntä kouhia.
Onhan täällä heitä ollut mutta teikäläiset leimasivat heidät valehtelijoiksi.
Miksi et kestä muita kuin omat mieltymyksesi?
No en kyllä tuollaista muista mutta en tietenkään aina ole palstalla. Ihmeellisintä mielestäsi kuitenkin on se, ettei noista piireistä löydy edes vaikka kolmea eheytynyttä homoa kertomaan tarinaansa omilla kasvoilla vaikka sen kerrotaan olevan niin kovin yleistä siellä ja, että kuinka se on sitten niin iloinen asia kun tuollainen tapahtuu mutta ei vaan näy eikä kuulu.
Sen sijaan kaikenlaista murhamiehiä ja entisiä strippareita, juoppoja tai muuten epävakaita löytyy selittämään kuin on niin uskossa ja kaikki synnitkin on pois pyyhkäisty.
Homoista siis kovin puhutte mutta todellisuudessa ne taitavat olla kivenalla . No onhan tuo tietenkin ihan ymmärrettävää noita kun ei muutenkaan ole kuin muutama prosentti ja harvemmin ihminen hakeutuu vapaaehtoisesti seuraan jossa häntä inhotaan, syrjitään tai halveksitaan.
"Poissaolollaan loistavat ne tuhannet homot joita ..."
Jumalan kiitos, että ovat näin turvassa!
Olet täällä vain solvaamassa uskovia.
Vaikuta katkeralta vanhalta pierulta joka harrastaa somevihaa.
Tuohon on pakko yhtyä. Onneksi ovat tosissaan teikäläisiltä turvassa. Hulluhan sellainen ihminen olisi oli sitten homo tai mikä hyvänsä, että alkaa tukkimaan porukkaan jossa häntä inhotaan .
Toisaalta on siis ihan hyvä, että olette olleet aiheen kimpussa kuin kiimaiset koirat vähintään kymmen vuotta. Tietää ihan se perimmäisen kylän homokin kiertää teidät kaukaa.
"...vaikka+kolmea+eheytynyttä+homoa+kertomaan+tarinaansa+omilla+kasvoilla+vaikka+.."
No+näitä+kertomuksia+tosielämästä+kuullaan+aika+ajoin+-+mutta+vain+turvallisessa+ympäristössä.+Sinun+kuullen+on+viisasta+olla+hiljaa+-+niin+raivoisan+vihamielisiä+viestisi+ovat.+
"Sen+sijaan+kaikenlaista+murhamiehiä+ja+entisiä+strippareita,+juoppoja+tai+muuten+epävakaita+löytyy+..."
Hyvä+huomio+sinulta,+sillä+Jeesus+tosiaan+kutsuu+niitä+alhaisempia+ja+sairaita.+Jostain+syystä+me+hyväksymme+kiitollisuudella+elävän+Jeesuksen.+
"Homoista+siis+kovin+puhutte+mutta+todellisuudessa+ne+taitavat+olla+kivenalla+."
No+ei+nyt+sentäs+kiven+alla,+mutta+hyvässä+turvassa,+turvassa+niin+paremmassa.+Amen
"No+onhan+tuo+tietenkin+ihan+ymmärrettävää+noita+kun+ei+muutenkaan+ole+kuin+muutama+prosentti+ja+harvemmin+ihminen+hakeutuu+vapaaehtoisesti+seuraan+jossa+häntä+inhotaan,+syrjitään+tai+halveksitaan."
Uskon+kuitenkin,+että+se+rakkaus+minkä+parannusta+janoavat+homoseksuaalit+kohtaavat+panee+heidät+tulemaan+uskoon+Jeesukseen.+
Tuossa+olet+oikeassa,+että+pelastuneita+homoseksuaaleja+on+suunnilleen+sama+prosenttimäärä+mitä+heteroitakin+eli+noin+5-10%.
Itse asiaan, et sitten osanut ottaa mitään kantaa , että missä ne teikäläisten puheiden mukaan valtaisat homo joukot ovat jotka on eheytetty.
Itselläsi on vissiin jotain omakohtaista kokemusta tuosta mutta palsta esiintymisesi perusteella en pitäisi eheytymistäsi kovin onnistuneena . Ottaen nimittäin huomioon, että joudut tekemään kuudentoista tunnin vuoron joka päivä ja lukemattomia aloituksia joissa vakuuttelet lähinnä itsellesi eli pitäen omituista monologia lukemattomilla nickeillä kuinka homous on niin pahasta mutta silti se tuntuu pitävän sinua otteessaan aamusta iltaan.
Olihan melko sumea laskukaava.
mikset = mikseivät
Vai jospa se syy on siinä, etten ole pyörinyt homopiireissä ;)
"Itse asiaan, et sitten osanut ottaa mitään kantaa , että missä ne teikäläisten puheiden mukaan valtaisat homo joukot ovat jotka on eheytetty."
Älä nyt jankuta, olet saanut vastauksen ...
He ovat turvassa, Jumalan kämmenellä. Siellä ei pelkää lintunenkaan.
"Ottaen nimittäin huomioon, että joudut tekemään kuudentoista tunnin vuoron joka .."
Olet oikeassa, tosi pontevia ja ahkeria olemme Herramme elovainiolla.
"...kuinka homous on niin pahasta..."
Olet oikeassa, "homouden teot" johdattavat paljon ihmisiä ylettömään himomaailmaan, mikä lopulta tappaa ja sitten onkin jo edessä iankaikkinen kadotus ja sen kauheudet.
Luojan kiitos tosiaan suurin osa homoista on turvassa teikäläisiltä. Olette sen verran mainostaneet itseänne, että vain hullu hakisi sieltä apua.
Ole huoleti, ei kukaan likaisi käsiään sinuun.
Paljastit itsesi.
Et ole homoja nähnytkään, sen verran vääriä tietoja levität heistä. Olet häpeäpilkku.
Olen tuntenut hyvin monia homoja ja lesboja, jotka eivät ole jättäneet elämäntapansa. Itseasiassa kukaan ei ole muuta elämäntapaa elänyt.
Ovat kuten muutkin: elävät elämäänsä.
Uusimmat kuvat⁉️⁉️⁉️⁉️⁉️⁉️⁉️⁉️
No ei kovinkaan vihattu. Osa ihmisistä tilaa, kun vähän asiaa esittelee
Mutta tuli huomattua, että ihmiset vihaavat Fortumia. Luuria korvaan.
Sinä tunnet ex-homoja, mutta minä en.
Mitä tämä mahtaa tarkoittaa?
Puhelinmyjän mitali ja vanhoja sardiineja. 🤣🤣🤣
On siinä koiran homma ja mitätön palkka. Mutta kykyjensä mukaan sekin tekee sitä työtä mitä saa.
Kukaan tervejärkinen ei ala puhelinmyyjäksi.
Kymmeniä vuosia. Aikoinaan 1990- luvulla itsekin tilasin häneltä kirjasarjoja. Hän on erinomainen puhelinmyyjä.
Minimipalkkaista hommaa mitä ei kukaan suostu Suomessa tekemään.
Niitä kirjasarjassa ei edes kirpputorit huoli.
Nikillä vaan reilusti uskis.
"Luojan kiitos tosiaan suurin osa homoista on turvassa teikäläisiltä."
Tämä on tosi valitettavaa, että sinäkin janoat homoseksuaaleja kadotukseen, vaikka he eivät ole mitään pahaa sinulle tehneet! Miksi ihmeessä harjoitat tuollaista ihmisvihaa?
Näin se nykyään on. Ajat muuttuu.
Suomessa esimerkiksi kyseisessä firmassa on työntekijöitä useassa kaupungissa. Ja A-lehdillä parhaat tienaa päälle 5000.
Sinulla on vähäiset tiedot.
A-LEHDILLÄ on toimintaa vain Suomessa.
Se on pohjapalkka.
Menee miinukselle kun ei myy mitään.
Kukaan normaali ihminen tommosta hommaa tee.
Höynäyttää vanhoja mummoja ja pappoja!
Aina on yli pohjapalkan.
Et tunne edes työelämää.. Pohjapalkan saa aina vähintään. Provisiot myynneistä.
Mitä työtä normaali ihminen tekee? Täällä terveyskeskuksen lääkärin palkka on 2340 euroa. Kukaan normaali ihminen ei suostu tekemään sitä työtä?
Ihminen tilaa, kun sattuu sille päälle, ja elämäntilanne sallii. Mikään puhe ei aina auta.
Mitä enemmän aitolaiset mesoavat, homostelevat ja yrittävät halventaa myös luterilaista kirkkoa, sitä vähemmän ne saavat kannatusta omalle lahkolleen. Joten jatkakoot vain samaan malliin.
Mistä lahkosta nyt yrität öyhöttää?
"Joten jatkakoot vain samaan malliin."
Juuri niin, me jatkamme - aina hamasta vuodesta 33jKr lähtien jo kohta 2000 vuotta.
Missä sen järki on?
Kaikkinainen järki tulee Jeesukselta silloin kun kristinuskon asioita käsitellään.
Onko Jeesus siis vajakki?
Jeesus kun puhui kuin kylähullu.
Missä se järki siis on?
Laitauskovien homopölinällä ei ole yhteiskunnallista vaikuttavuutta, kukaan ei ole asettunut heitä tukemaan.
Ei ketään haluta polkea maahan, vaan johdattaa oikealle tielle.
Mitkä pelottavat ja vaaralliset ajat?? Ne on Helvetissä, jonne matka halutaan estää.
Sinä voisit opettaa tämän Päivi Räsäselle.
Päinvastoin Päivi on hyvä opettaja meille uskoville, miten rakkaudellisesti kohdataan myös homoseksuaalit tavoitteena, että mahdollisimman moni heistä pelastuu taivaaseen eikä tarvitsisikaan mennä helvettiin, minne liberaali ym. maailma heitä janoaa tunnuslauseella "homot helvettiin". Minusta rakkaus on parempi asia kuin helvettiinmeno.
No tyypillinen esimerkki.
Päivi käskee muita toimimaan tietyllä tavalla, mutta toimii itse toisin. Tässä se on tekopyhää.
Olisi joku esimerkkikin antaa siitä mitä KÄSKEE ja missä toimii itse toisin.
Jos Päivi olisi haukkunut juutalaisia Raamatun perusteella, häkki olisi heilahtanut jo.
😁
Minusta ateistien, liberaalien ja kaikenmaailman wokettajien "homot helvettiin"- politiikka on ihmisarvoa loukkaavaa.