Putinin ja stalinismin aika on päättymässä Venäjällä

Putinin piilopaikka/bunkkeri(pakoilee kuin Hitler)tiedetään onneksi jo ja hän on rikollisine juonineen ja tekoineen kaikkien tähtäimessä ainakin verbaalisesti.
Putin hallintoineen joutuu kohta teoistaan vastuuseen trolliarmeijansa kanssa.
Tämän palstan stalinistiseen rikollisuuteen addiktoituneet trollit laitetaan sitten kuvainnollisesti siihen samaan kuoppaan Putinin hallinnon kanssa mätänemään omaan oksennukseensa, elleivät ymmärrä vaihtaa valheellista pimeyttään ajoissa hyvän ja oikean puolelle.
Kun Putinin aika on ohi, niin Venäjää joutuu vetäytymään kaikilta kansanmurhilla ryöstämiltään alueilta, mm. Ukrainasta( Krimiltä) ja Georgiasta, Karjalaa meille tärkeimpänä tietenkään unohtamatta sekä korvaamaan aiheuttamansa vahingot sotakorvauksina, sillä sotarikoksista pitää aina seurata myös oikea rangaistus kansainvälisten sopimusten ja lakienkin mukaan, kunhan miehitetyt alueet palautetaan ensin oikeille omistajilleen.
Toisen Maailmansodan toinen pääsotasyyllinen, teoillaan edelleen todistettavasti fasismia ihanoiva stalinistinen Venäjä, tuo natsisaksan kaksoisveli ja peilikuva, onkin jo aika saada tuomiolle sotarikoksistaan natsisaksan tavoin, sillä stalinismin lopun aika on viimeinkin koittamassa Putinin omasta sotaisan provosoivasta aloitteesta ja trollien syvältä pimeästä lisääntyneestä aktiivisuudesta päätellen, joiden voiteluun näyttää korruptoitunutta öljyrahaa toistaiseksi vielä riittävän, mutta
KOHTA TROLLIT JÄÄVÄT TYÖTTÖMIKSI, KUN ÖLJYRAHAT LOPPUU!
385
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Niinistö on neuvottelemassa venäjän pelastamisesta USAn kanssa. Suomi tarjoaa Putinille turvallista elinikäistä vankilapaikkaa Suomesta. Vastalahjaksi Karjala, Petsamo ja Kaliningrad palautetaan.

Äänestä

No kahden vuoden päästä on presidentinvaalit.

Äänestä

Neuvostoliiton palauttamista ja rajojen sulkemista ja venäläisten liikkumavapauden rajoittamista Neuvostoaikojen mittoihin ei tule 30 vuoden aikana kasvanut sukupolvi Venäjällä sietämään.

Loppu tälle 20-vuotiselle hulluudelle tulee pian.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Putinin piilopaikka/bunkkeri(pakoilee kuin Hitler)tiedetään onneksi jo ja hän on rikollisine juonineen ja tekoineen kaikkien tähtäimessä ainakin verbaalisesti.
Putin hallintoineen joutuu kohta teoistaan vastuuseen trolliarmeijansa kanssa.
Tämän palstan stalinistiseen rikollisuuteen addiktoituneet trollit laitetaan sitten kuvainnollisesti siihen samaan kuoppaan Putinin hallinnon kanssa mätänemään omaan oksennukseensa, elleivät ymmärrä vaihtaa valheellista pimeyttään ajoissa hyvän ja oikean puolelle.
Kun Putinin aika on ohi, niin Venäjää joutuu vetäytymään kaikilta kansanmurhilla ryöstämiltään alueilta, mm. Ukrainasta( Krimiltä) ja Georgiasta, Karjalaa meille tärkeimpänä tietenkään unohtamatta sekä korvaamaan aiheuttamansa vahingot sotakorvauksina, sillä sotarikoksista pitää aina seurata myös oikea rangaistus kansainvälisten sopimusten ja lakienkin mukaan, kunhan miehitetyt alueet palautetaan ensin oikeille omistajilleen.
Toisen Maailmansodan toinen pääsotasyyllinen, teoillaan edelleen todistettavasti fasismia ihanoiva stalinistinen Venäjä, tuo natsisaksan kaksoisveli ja peilikuva, onkin jo aika saada tuomiolle sotarikoksistaan natsisaksan tavoin, sillä stalinismin lopun aika on viimeinkin koittamassa Putinin omasta sotaisan provosoivasta aloitteesta ja trollien syvältä pimeästä lisääntyneestä aktiivisuudesta päätellen, joiden voiteluun näyttää korruptoitunutta öljyrahaa toistaiseksi vielä riittävän, mutta
KOHTA TROLLIT JÄÄVÄT TYÖTTÖMIKSI, KUN ÖLJYRAHAT LOPPUU!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu