Kenen asialla Johannes Yrttiaho on.

Kansanedustajan toiminnassa eduskunnassa on ollut ykkösasiana Suomen puolustuskyvyn heikentäminen eri tavoin.
Onneksi Suomessa vasemmisto pitää isänmaata puolustamisen arvoisena, joten Yrttimaa on jäänyt yksin toisen lappalaisperäisen edustajatoverinsa kanssa.
251321
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Jotain viitettä Johannes Yrttiahon toisesta isännästä antaa se, että hänen tukimiehenään esiintyy entinen kansanedustaja Jaakko Laakso, joka monien läntisten tiedustelupalvelujen (Wikipedia) mukaan oli Neuvostoliiton tiedustelupalvelun asiamies.

Äänestä
  • Käsittääkseni, Johanneksen tuki Putinille, johtuu siitä että,Putin on sanonut, että hän taistelee Ukrainan natseja ja narkomaaneja vastaan
    Johanneshan on pikkupojasta asti marssinut Rauhanpuolustajien kulkueissa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Käsittääkseni, Johanneksen tuki Putinille, johtuu siitä että,Putin on sanonut, että hän taistelee Ukrainan natseja ja narkomaaneja vastaan
    Johanneshan on pikkupojasta asti marssinut Rauhanpuolustajien kulkueissa.

    Johannes on kolmannen polven korpikommunisti.
    Korpikommunismi oli eräs kommunismin lahko Lapissa 1940-50 luvulla
    Markus Mustajärvi on saman lahkon jälkeläisiä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Johannes on kolmannen polven korpikommunisti.
    Korpikommunismi oli eräs kommunismin lahko Lapissa 1940-50 luvulla
    Markus Mustajärvi on saman lahkon jälkeläisiä

    Lapissa oli 40-50 luvulla kaksi aatesuuntaa korpikommunismi ja lestadiolaisuus
    Erikoista oli se, että sama henkilö saattoi kannattaa kumpaakin suuntaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Käsittääkseni, Johanneksen tuki Putinille, johtuu siitä että,Putin on sanonut, että hän taistelee Ukrainan natseja ja narkomaaneja vastaan
    Johanneshan on pikkupojasta asti marssinut Rauhanpuolustajien kulkueissa.

    "Ei natseja Turkuun"- rääkyjä myös Puutinin vahva tukija ?

    Äänestä

Tämähän Mustajärvihän asustelee lähellä Venäjän rajaa. Nyt vaan reppu selkään ja matkaan ilman paluulippua. Tämä ja Yrttiaho asustevat täysin väärässä maassa. Aivottomia äärikommunisteja. Taisto Sinisalo, joka edusti tätä linjaa suolsi suustaan täysin käsittämätönta puhetta. Suomen kieltä. Kymenlaakson murretta, marxilaista terminologiaa, paatoksellista hurmosta ääni väristen ja historian vääristelyä.

Äänestä
  • Mustajärvi asustelee onneksi Venäjän rajalla, mutta, missä päin tämä turkulainen agentti asustelee, hyvä olisi tietää, että naapurit voi olla varuillaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mustajärvi asustelee onneksi Venäjän rajalla, mutta, missä päin tämä turkulainen agentti asustelee, hyvä olisi tietää, että naapurit voi olla varuillaan.

    Johannes Yrttiaho oli isänsä kanssa taustaltaan metallin 49:n toimitsisijoita.
    Metalli 49:lle Neuvostoliitto oli toinen isämaa. Sieltä tuli leipä tuhansille Wärtsilän hitsareille.
    Johanneksen Robin Hoodin keskusteluryhmässä "Veteraanit ajan tasalla" iäkkäät keskustelijat, osa vähän dementoituneita, Venäjästä puhuttaessa käyttävätkin nimeä Neuvostoliitto usein, ehkä vahingossa.
    Keskusteluryhmällä humoristinen nimi "Ajan tasalla" !!

    Isä Jyrki toimitsija oli, isä järjesti pojalleen näennäisen "tiedoitusihteerin" toimen, kuukausipalkka 2800 euroa kuukaudessa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Isä Jyrki toimitsija oli, isä järjesti pojalleen näennäisen "tiedoitusihteerin" toimen, kuukausipalkka 2800 euroa kuukaudessa.

    Otsikossa kysytään kenen asialla Johannes Yrttiaho on.
    Kun hän vastustaa Suomen puolustuksen vahvistamista, niin eikö hän aivan selvästi ole Venäjän asialla ?

    Äänestä

Puskan takaa kannattaa huudella nimettömänä Rehellinen ei toimi näin vaan vellihousu

Tulkaa esittämään Johannekselle kysymyksenne maanantaina Varissuon tilaisuuteen, jos uskallatte. Saatte asiallisen ja ystävällisen vastauksen hyviin ja myös tyhmiin kysymyksiin.

Äänestä
  • Etpä nimeäsi ilmoittanut Sinäkään.
    Varissuon tilaisuudessa tietääkseni käsitellään Varissuon terveysaseman ongelmia vai onko tarkoitus sielläkin junailla myönteinen kannanotto Venäjän taistelussa Ukrainan natseja vastaan
    Arvoisa toveri, eiköhän pysytä kuitenkin paikallisissa ongelmissa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Etpä nimeäsi ilmoittanut Sinäkään.
    Varissuon tilaisuudessa tietääkseni käsitellään Varissuon terveysaseman ongelmia vai onko tarkoitus sielläkin junailla myönteinen kannanotto Venäjän taistelussa Ukrainan natseja vastaan
    Arvoisa toveri, eiköhän pysytä kuitenkin paikallisissa ongelmissa.

    Ehkäpä Johannes on suomalasisten työläisten asialla.
    Tänään sai Raision tehtailta 30 ahkeraa työläistä pakkoloman.
    Suomen Venäjänpolitiikan. takia
    Johannes on sanonut , kun me olemme Venäjälle hyviä niin Venäjä on meilllekin hyvä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ehkäpä Johannes on suomalasisten työläisten asialla.
    Tänään sai Raision tehtailta 30 ahkeraa työläistä pakkoloman.
    Suomen Venäjänpolitiikan. takia
    Johannes on sanonut , kun me olemme Venäjälle hyviä niin Venäjä on meilllekin hyvä.

    Venäjä itse totesi viimeksi tammikuussa että se ei hyökkää Ukrainaan:

    Venäjä vakuutti: ”Meillä ei ole aikeita hyökätä Ukrainaan”

    lahde: demokraatti.fi 10.1.2022 19:09

    Äänestä

Nuoremman Yrttiahon toiminnan ytimessä on Venäjän fasismin puolustaminen. Ei hän mikään kommunisti ole vaan Venäjän edun ajaja. Seuraaviin vaaleihin olisi vasureiden syytä hankkia joku isänmaallinen mies ehdokkaaksi, että saatais tämä viidennen kolonnan mies oikeisiin töihin pois eduskunnasta. Ihmettelen kyllä jos saa jatkopestin.

Äänestä

Tuleeko Turkuun pakolaisia Ukrainasta ?

Äänestä
  • Persujen Juha Anttila oilmoitti, Ei, jos he heistä on kiinni.

    Äänestä

  • Tulee.

    Kaikille muille sopii paitsi parille demarille ja vähän useammalle vasurille.

    Äänestä

Ukrainan natsit hyökkäsivät USAn tuella ja aseilla Venäjän kimppuun. Venäjä puolustautui ja tällöin paljastui USAn Ukrainassa oleva viruslaboratorio.

Vanhempi konstaapeli Juha Anttila Perussuomalaisten Turun johtomiehenä on silloin aivan oikeassa, että Ukrainasta tulevia ei tule päästää tänne.

Äänestä
  • "Ei natseja Turkuun , ei natseja minnekään " oli vasemmistoliiton vetämä juttu. Löytyy yuotubesta.

    Äänestä

  • Eikös se Turun Fuhreriksi pyrkivä Juha Anttila ole taksirenki ?

    Äänestä

Jyrki Åland taitaa olla taksirenki eikä Juha. Sivuduuneista en tosin tiedä.

Äänestä

Johannes on omillaa teillä kaikessa.
Uutta puoluetta perustamassa.
Jaakko Laakso järjestelee alkuruplarsahoitusta

Äänestä
  • Johanneksen Venäjän tukiryhmässä on jonkun verran kannattajia Turussa kuitenkin.
    Iso osa on telakan taistolaiskommunisti eläkeläisiä
    Radio Robin Hoodin ohjelmaa "eläkeläiset ajantasalla" kuuntelemalla huomaa mihin 80- luvun poliittisiin kuvioihin papparaiset ovat jääneet

    Äänestä

Yrttiaho Fennovoimasta vaalikoneessa, venäläisomistus myönteinen asia. Eiköhän näkemys Putinin hallintoon ole tällä selvä:

" Fennovoiman venäläisomisteisuus on hankkeen ainoa myönteinen asia, poikkeus EU:n ja Yhdysvaltojen saneleman pakotepolitiikan kuuliaiseen noudattamiseen."

https://www.vaalikone.fi/kunta2017/tulos/03-853/ehdokas/101/

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Kansanedustajan toiminnassa eduskunnassa on ollut ykkösasiana Suomen puolustuskyvyn heikentäminen eri tavoin.
Onneksi Suomessa vasemmisto pitää isänmaata puolustamisen arvoisena, joten Yrttimaa on jäänyt yksin toisen lappalaisperäisen edustajatoverinsa kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu