NOJATUOLI !

Sunnuntaiaamun kauneutta, hiljaisuutta ja hyvää oloa.
Nukuin kahdeksan tuntia ja eipä uniini sen kummempia tullut, ei maailman levottomuudetkaan.
Katselin Myrskyluodon Maijaa, mutta uni voitti ja en jaksanut loppuun, no katsottu on aiemmin ja ne vaikeudet muistissa oli hyvin, ei elämä silkkihansikkain silloin ihmisiä kohdellut, jos ei tänä päivänäkään.
Nyt noita nojatuolia on monta palstalla, mutta merkkasin huutomerkillä, että erottuu, yhtä kirjainta vaativat lisää, poikkesin tyylistä näin;)

Hiljainen oli eilinen oven käynti, ei kai masennus kaikkea tarmoa vielä ole vienyt, kiitos Kristiinalle, että sisälle pistäytyi.
Taitaa tuo mieliala nyt kaikota kirjoitteluunkin, niin ikäviä uhkapilviä taivaalla, luin lehdestä väestösuojat kaupungissani on kartoitettu ja ohjeet niiden käyttöön ottoon ohjeistettu.
Hyvä että varaudutaan, mutta mahdottomalta tuo tuntuu, että vielä tänä kaiken koulutuksen saaneet ihmiset ajavat asiat tähän malliin, tietoa on mikä siitä seuraa.
Kyllä Venäjä ajaa itsensä vaikeaan tilanteeseen ja kuka siitä kärsii, kansa ja maailman muutkin kansat.

Nyt varoitellaan yksinäisiin ihmisiin kohdistuvasta vihan lietsonnasta, syyttömiä ovat päättäjiensä mielivaltaisuuksiin, onneksi on muutakin mieluisempaa ilmettä toiminnoissa olemassa.
Monta autolastillista tavaraa, hoitohenkilökuntaa ja avustajia lähdössä Puolaan hakemaan äitejä ja lapsia maahamme.
Toivottavasti matkansa onnistuu, vapaaehtoiset tämän hankkeen takana.

Ikäväksi taas tämä viesti tuli, mutta takaraivossa asustaa tuo ihmisten järjettömyys ja hätä, ei siitä pääse vaikka vähän yrittää mediaa kuunnella.
Yritetään iloita kauniista säästä ja vielä ainakin rauhaisasta olostamme.
Tarmoa onnittelemme ja ehkä tarmomme myös siitä nousee, leppoisaa päivää;)

217

2871

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kiitos kirjoitus ,kirjoitat tosi hyvin ja ilo on lukea niitä.Ikävästi et koskaan.Sinulla on elämän kokemusta ja viisautta.Minäkin nukun joka yö 8h. Illan torkkuna aamun virkkuna aina.Vaikka asun yksin,Olen yksinäinen koska ystävät tutavat,sukua ja raakastettuni kuoli tämmä kamala korona aika 2021-2022. yht,17kpl.On aivosumua. He eivät kuitenkaan kuolet koronaan!Pidän kinni kellosta ja päivärytmistäni.Pitää kuitenkin elämästä kiinni.Ylensä olen jo ulkona kuljeskelemassa aamut 9-lounaseni asti,sällä kuin sällä läpi vuoden ajat.Liukasta oli Itä-Helsinki ja kaduin,siitä huolimatta nastat oli jalkineissa.Polvi vihoitelee .Joten lähden ulos vasta lounaan jälkeen. Minäkin arkena katsoin Myrskyluodon Maija TV. Onhan se netissäkin.En kuitenkaan ala netin tv-ripuvaisekseksi.Tai ylensä TV sarjojen. Syö monen eläkeläisen arkea.Mitän ei voi tehdä,kun se ja se sarja pitää katsoa,ainakin Helsingin lähiössä.Syy myös en some F.B. sama asia ihmiset tällä elää siinä.Oikean kohtamiseen ei aikaa.Olen jopa hiihtänyt,kuin luistelut yksin.Varusteet on joku 40 vuotta vanhoja.Ekan kerran aloitin hihto /luistelu viime talvi ja toimivat yhä.Ladulla ja jällä kun olin ollut 30 vuotta sitten.Aurinko paistaa ulkoilun ansiosta kasvoissani väriä,hyvää mieltä ja hyvät unen lahjat .teksiti virheitä voi olla paljon anteeksi.On se lukihäirö,en näe ne itse. Kirjoita vaan sinä,olet arre monelle yksinäiselle,kitos luit,kaikille kaikea hyvää.mummo Itä-Helsinki 69v.

    • Anonyymi

      Kiitos SkillaN, olet aarre meidän useimpien mielestä, nämä kkirjoituksesi ovat sieluillemme hyväksi.
      Voi kunpa rauha ja rakkaus palaisivat takaisin! Voi hyvin SkillaN ja voikaa hyvin kaikki kahvipirttiläiset, toivoo Melina.

    • Anonyymi

      Kyllä SkillaNin aavistelu tuosta Nojatuolin hiljaisuudesta pätee ainakin minuun. Kun on seurannut tuota Ukrainan uutisointia ja yleistä reagointia siihen, on pakko viheltää peli poikki välilllä: antaa heränneiden tuntojen tulla ja halvaannuttaa itsensä niiden alle.
      Ei varmasti paras mahdollinen tapa suhtutua, mutta minulle ominainen: vetäytyä, ottaa etäisyyttä ja katsoa vieläko murheen alhosta noustaan.

      Ja noustaanhan sieltä, ennemmin tai myöhemmin ja aina löytyy myös niitä rakenteita, jotka kantavat: poika ja pojanpoika pistäytyivät eilen ja löytyi taas se tuttu elämisen tapa, juteltiin, herkuteltiinkin vähän ja muisteltiin kaikkea yhdessä koettua. Pikkumies jaksaa vielä kuunnella mummon tarinoita siitä, millaista oli "ennen vanhaan"..)) Elämä jatkuu, sen luonto on sellainen.

      Pojan kanssa kun juteltiin niin kyllä kumpainekin näki, että se ei jatku enää entisen laisena ja ehkä tämä parin vuoden mittainen koronakurimus oli jonkinlainen harjoitus, siirtymä "uuteen aikaan", joka toivon mukaan olisi vakaampi, maltillisempi ja toiset huomioon ottavampi kuin tämä entinen.

      Jos Suomi välttyy olemasta Venäjän "erityisoperaation" kohde, korona ja sodan yhteisvaikutus tuntuvat varmasti ainakin meidän taloudessa ja saattavat heikentää meidänkin yhteiskunnan toimintavarmuutta. Minäkin menin Marttojen sivustolta kertaaman tätä "Kotivara"- ohjeistusta, siinä neuvotaan, miten tulee varautua, jos sähkö tai vesi katkeavat meiltä. Vara on viisautta, eikä vahingon enne.

      Ruokatarvikkeita kai ollaan jo opittu hamstraamaan koronankin aikana, itselläni on ainakin liiankin suuret varastot. Mietin pitäisiköhän ruveta käyttämään enemmän lähiruokaa ja opettaa itsensä lantun käyttöön, sitrushedelmien sijasta ?..)) Ja onhan meillä ihanat kotoiset marjat...

      Myrskyluodon Maijaa ovat monet katselleet, minäkin. Samaa vaikutusta se ei enää tee kuin silloin 70-luvulla kun sitä ensi kertaa katselin. Ahdas uskonnolliuus suorastaan ahdistaa ja vaikka itsekin olen köyhäilijä elämäntavoiltani, pakollinen niukkuus on sittenkin aivan toista.
      Kaunis kuvaus, kauniit maisemat ja upea musiikki ovat tietysti vastapainona tuolle ajankuvalle.
      Kyllä nuo asenteet venäjänkielisiä kohtaan ovat minustakin jonkinlaisia primitiivireaktioita, ei olisi uskonut, että sellaistakin vielä esiintyy.
      Sodassakaan ei ole voittajia eikä häviäjiä, ainoastaan uhreja, sanotaan.

      Minunkin oloni ankeutuvat täällä entisestään. Katolta on tulollaan koko lappeen mittainen lumivalli, joka on niin kova, ettei sitä lapiopelillä hajoteta kun se sieltä tulee ulko-oven eteen. Varatie on onneksi tuolla talon toisella puolella, mutta sieltä taas ei esim postilaatikolle kahlata...No. Asioilla on tapana järjestyä ja onhan minulla nämä toimivat viestintäyhteydet voimassa.

      Hyvää sunnutaipäivää ja alkavaa viikkoa. Minulla tämä sivusto takkuili aamusta saakka "Oivoi se on rikki", todettiin useaan kertaan...
      demeter1

      • Anonyymi

        "Oivoi se on rikki" tarkoittaa, että kommentteja poistetaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tuota en tiennytkään, Ano 15.06. Ajattelin vain, että ehkä dataliikennettä on alustalla liikaa.. Tai sitten yllätito on työllistetty kun joutuvat "torjumaan Venäjän disinformaatioon liittyvää levittämistä palstalla". En kai minä vain ?..))

    • Anonyymi

      Kun oli monta Nojatuolia, olisit kirjoittanut johonkin niistä!!!
      Pitääkö loistaa ja aina aloittaa uusi, vaikka entiseenkin kaipaat lisää kävijöitä!

      • Anonyymi

        Kun ketjuun tulee yli 200 viestiä, sen selaaminen hidastuu. Siksi on järkevää aloittaa uusi ketju, Sinähän et sitä tajua, koska omat ketjusi ovat ikävää luettavaa, niissä pari anonyymiä kanssasi sanailee ja kenkkuilee.

      • Anonyymi

        Mitä toisten ketjut sulle kuuluu "ano" 18:03 ? Mitä jos antaisit kivojen ja fiksujen
        ketjujen olla rauhassa ? Onko ylivoimaista ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun ketjuun tulee yli 200 viestiä, sen selaaminen hidastuu. Siksi on järkevää aloittaa uusi ketju, Sinähän et sitä tajua, koska omat ketjusi ovat ikävää luettavaa, niissä pari anonyymiä kanssasi sanailee ja kenkkuilee.

        Anonyymi
        06.03.2022 18:26

        Kun ketjuun tulee 200 viestiä, eivät vanhat osaa kelata ketjua alaspäin.
        Se on merkki siitä, että kannattaa lopettaa, tai opetella se helppo tapa kelata viestejä alas ja ylös.

        Toinen asia: Ei minulla ole täällä yhtään ketjua/aloitusta/uutista/ eli syyttämisesi osui ihan pieleen.
        Saahan täällä sanoa sanottavansa kenen tahansa aloitukseen, ei tarvi tehdä uutta, kun NOJATUOLIAKIN on tarjolla jo monta, vanhukset aloittavat uuden, kun taidot loppuvat.
        Ei haittaa, jatkakaa, ruokalistat ovat julkisia.

        Anonyymi
        06.03.2022 18:32
        Ei haittaa, mutta itsehän aloittaja valittaa. Lue aloituksen teksti!
        Minä osaan kelata pitkiäkin ketjuja, ennen niitä oli monia satoja viestejä aloituksissa, aloittajakin muistaa, jos haluaa muistaa! Pitäis osata, mutta tyylilleen uskollisena, uusi!

        "Saahan täällä sanoa sanottavansa kenen tahansa aloitukseen"
        Saa, mutta aina ei kannattaisi, jos sanomisessa ei ole mitään sisältöä,
        niinkuin esimerkiksi sinun kommenteissasi tähän ketjuun,
        mutta kateellisena et malta olla piikittelemättä,
        kohta taas . . .

        Johan nyt on käsittämätöntä, että palstalle tullaan arvostelemaan VANHUSTEN taitoja toimia. Määrittele "vanhus".
        Tämä on yli 80 ikäisten palsta, joten mene ihmeessä ikäistesi joukkoon! Vanhukset täällä elävät vanhuuttaan, ja senkään vertaa ei sitä haluta hyväksyä, että he saisivat määritellä itse ketjujen pituuden.
        Miksi sinä irvailet julkisia ruokalistoja? Lue niitä vesi kielellä vaan ja kommentoi ikäisillesi.
        Julistat, ettet ole ikinä avannut ensimmäistäkään keskustelua täällä, miksi kummassa sitten roikut täällä ilman asiaa?

        On käsittämätöntä tämä ikärasismi, joka leviää kuin lima näiden sivusta tunkevien keskuudessa. Ikään kuin ei maailmaan mahtuisi yksi (1) ikäpalsta, jolle 80 ikäiset voisivat kirjoittaa mieltään painavista asioista. Ikäihmiset kirjoittavat omista näkökulmistaan, omista ajatuksistaan, omista kokemuksistaan, ja se on heille suotava heidän OMALLA palstallaan. Ilman nälvimistä.

        Tietenkin nyt voidaan puolustella, että nuoremmat kirjoittajat ovat ahdistuneita ja tietoisia siitä, että ikää kertyy heillekin, heitä pelottaa vanhuus, ja siksi yrittävät seurata itseään vanhempien kirjoittajien mielenliikkeitä.
        Heidän on vaikea sisäistää, että me olemme ihan hyvissä sielun- ja ruumiinvoimissa, emmekä pyydä apua ja tukea näiltä nuoremmilta. He tuntevat itsensä epätoivotuiksi, ja siinä he ovatkin oikeassa. He ovat epäkohteliaita vierailijoita, joita vain on kestettävä ja siedettävä, koska - kuten he aina kärkkäästi ilmoittavat itsekin - tämä on vapaa palsta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Saahan täällä sanoa sanottavansa kenen tahansa aloitukseen"
        Saa, mutta aina ei kannattaisi, jos sanomisessa ei ole mitään sisältöä,
        niinkuin esimerkiksi sinun kommenteissasi tähän ketjuun,
        mutta kateellisena et malta olla piikittelemättä,
        kohta taas . . .

        Huomenta viikon alkuun ja pienoiseen lumisateeseen, olikin aika jännä huomata eilen, miten nopsaan sääkin muuttuu, aamupäivän mitä kaunein auringon paiste ja iltapäivällä taivas tummui, jotenkin näiden mielialoihin mukautuen.

        Kiitos Itä-Helsingin mummolle viestistäsi, hyvin selkeni viestisi ja hienoa elämän hallintaa sinulla, hattua nostan noista urheilun osalta tapahtuvista, niinhän se on, että oma halu monessa hyvä kaveri.
        Hyvää jatkoa elämääsi;)
        Kiitos myös Miaelina, jaksat aina hyväsydämisesti kannustavia viestejä laittaa, hyvää jatkoa ja toivomus sama minullakin tuon sodan suhteen.

        Demeter tuosta vieraantumisesta, totta sekin, kun pitkiä aikoja kanssakäymistä vain puhelimen välityksessä, tuntuu oudolta nenäkkäin jutustaa.
        Ajantasolla suurin piirtein pysyn tuon sotimisen suhteen, vaikka vältänkin kyseiset ohjelmat ihan oman mielenrauhani vuoksi, joka paikasta niitä vaan kuuluu.
        Liika kaikessa on pahaksi, miniäni kertoi pohjoisessa lomalla ollessaan, alkuun ahdisti kuulemansa, mutta kai sitten turtui asiaan ja sanoi loman menneen hienosti, aurinkoa riitti.
        Pieni yksivuotinen oli selvinnyt hienosti matkasta, samoin koirat.
        Pojantytär kotiutui myös Skotlannista, missä avomiehensä äiti kuoli ja jatkoivat lomaa niin, että hautajaiset saatiin kunnialla hoidettua, nyt sitten kova ikävä vain jälkeen jäi.
        Tuon Myrskyluodon Maijan musiikki on niin tunteita herättävä, että pystyy elämään niiden kautta surut ja ilot, hieno saavutus säveltäjältä.
        Ei tuota kuoleman ja syntymänkin tapahtumaa nykyihminen noin voi kohdata, niin luonnollisia kuin ovatkin.

        Hidastelua ja Oivoi rikki on ilmoituksia on viime päivinä ollut, no onhan niitä ollut joskus ennenkin.

        Pieni on murheesi ano 18,03, kun ketjujen määrästä puhut, se hissi toimii jokaisen ketjun kanssa, mutta olen joskus kertonut, että ennen ei yli 200 ketjuja annettu tehdä ja minusta se on hyvä, jonkun määrätyn viestin etsintä helpottuu lyhyemmässä ketjussa.
        Eikä nämäkään ketjut kauan palstalla pysy, jos niitä ei haluta nostaa esille.
        Noista taidoista en ole koskaan itseäni kehunut, mummo tässäkin näine taitoineen, mutta iloinen olen, että sujuvasti osaan lukea viestejä ja iloa tuntea, kun kanssakirjoittajat aihetta antaa.
        Olen mummo aivan taitojen alalaidassa, mutta mukana vaan sitkeästi pysyn, harmi jos sinua kiusaa ketjuni aloitukset.
        Kiitos kaunis teille joilta useastikin myönteisiä ja ymmärtäviä kannanottoja tulee, hyvilläni olen;)

        Mokasin Kristiinan viestin paikan, mutta olipa todiste, että huomasin kyllä, kiva kurkata vanhempaankin nojatuoliin jos kello näyttää siellä jonkun käyneen;)

        Lumisade lakkasi ja pitänee lähteä taituroimaan pystyssä pysymistä, jospa piikit kengän kantoihin laitan, varmistaa astunnan, en niistä oikein välitä, aina ilman olen urheillut, miniä eilen muistutti, että ehdottomasti laitat ne jalkaan.
        Olisinko kerrankin tottelevainen;)

      • SkillaN kirjoitti:

        Kirjoitimme Makriinan kanssa samoissa ajoin ja oi miten hyvä viestisi onkaan, noin se asia on.
        Huoli on varmaan suuri, kun miettivät omaa tähän ikään tuloaan, jaksavatko tämänkään vertaa kirjoitella, vai onko puhti olematon.
        Kaikki maailman asiat on valmiina, omatoimisuus on kadonnut, vaikka tietoa ovatkin saaneet roppakaupalla, onko myötätunto ja empaattisuus ehkä hävinnyt?
        Nuo ruokien laittamisetkin, ehkä monella sormi suuhun menisi, jos tilanne vaatisi melkein tyhjästä ruoka pöytään saamaan, ehkä mummot tässäkin tapauksessa apua antaa;)

        Hyväksymistä sitä kaipaa nuoret, myös vanhemmat mummot ja papat, vielä tässä asiamme hoidamme mekin.
        Käykää toki viestejä laittamassa ja lukemassa nuoretkin, mutta antakaa rauha myös palstan 80 kirjoittajille.

      • Anonyymi
        SkillaN kirjoitti:

        Kuka tutkii kenenkin ikää!
        Olin palstoilla jo ennen sinua!
        ikä riittää, ja osaan kelata viestiketjuja, vaikka olen vanha, enkä kirjoita tänne joka vuosikaan!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kuka tutkii kenenkin ikää!
        Olin palstoilla jo ennen sinua!
        ikä riittää, ja osaan kelata viestiketjuja, vaikka olen vanha, enkä kirjoita tänne joka vuosikaan!

        Jollet ole Rituliini, niin et ollut palstalla ennen minua.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kuka tutkii kenenkin ikää!
        Olin palstoilla jo ennen sinua!
        ikä riittää, ja osaan kelata viestiketjuja, vaikka olen vanha, enkä kirjoita tänne joka vuosikaan!

        Tarkoitin Makriinan viestiä 8,59, kun vastasin, en siis palstalla oloani, selvitän ettei jää väärä tieto, en toki kauaa ole tällä palstalla ollutkaan.

      • SkillaN kirjoitti:

        Tarkoitin Makriinan viestiä 8,59, kun vastasin, en siis palstalla oloani, selvitän ettei jää väärä tieto, en toki kauaa ole tällä palstalla ollutkaan.

        Päivää!
        Kehaisen minäkin Makriinan kijoittamaa viestiä, joka paljon selvitti asioitakin.
        Onhan täällä monta mainiota kirjoittajaa, mutta en nyt käy luettelemaan:))
        Olen nyt harvemmin tullut tänne "sotkemaan." Ei minulla varsinaisesti
        ongelmia ole entistä enempää. . . tai voi ollakin. Ainahan se karttuva ikäkin
        lisää tuo.
        Hyvää jatkoa teille itsekullekin!

      • ynnämuu kirjoitti:

        Hyvä te, kaikki "oikeanikäiset", jotka otitte kantaa tämän Anon 18.03/eilen viestiin. Vai kirjoittiko hän niitä enemmänkin ?

        Näköjään parin päivän välein näitä huomautusviestejä ilmestyy. Ennenkin on kysytty, millainen ihminen niitä kirjoittaa, mitä häneltä puuttuu ?
        Taitaa jäädä arvailujen varaan, mutta se on kai hänellekin tullut selväksi, että hän onnistuu kyllä myrkyttämään ilmapiiriä täällä ja onhan se aika ikävää, ellei itselleen parempaa tekemistä löydä. Että jää ruokkimaan sitä ärjyä sutta.

        Makriina esitti tuolla arvelun, että me "ali-ikäiset" pelkäämme vanhuutta ja siksi olemme täällä vähän olevinamme, turhan rehvakkaita ,"oikeuksiamme" tivaavia: "yleinen palsta", "kaikilla on oikeus kirjoittaa" jne.
        "Ikä on saavutus", kirjoitti Vappu Taipale jossakin ja jos "korkean" iän on saavuttanut riittävissä sielun ja ruumiin voimissa, sen luulisi herättävän kunnioitusta tietyn ylimielisyyden sijasta ja välittävän toivoa, pelon ja torjunnan sijasta. Kun hekin, jospa minäkin ?
        Hyvän kysymyksen SkillaN esitti: kuinkahan moni meistä vielä yli kahdeksankymppisenä kirjoittelee täällä, seuraa aikaansa, ottaa kantaa ajankohtaisiin asioihin, on aktiivinen ulospäin, hoitaa omat asiansa ? Pelkään pahoin, etten itsekään kuulu siihen joukkoon, vaikka vielä tällä hetkellä saatan kuuluakin.

        Taas sitä "turhaa ja tyhjää puhetta", mutta sellaista täällä esittävät mielestäni myös nämä kirjoittajat, joiden anti typistyy toisten virheiden kirjaamiseen.
        demeter1

      • demeter1 kirjoitti:

        Demeter!
        Ikä on vain numero, sanotaan.
        Olen aivan varma, että keinutuolin vakituiset kirjoittajat eivät ottaneet mielipidettäni henkilökohtaisesti itseensä kohdistuvaksi, mutta varmuuden vuoksi nyt korostan, että en tietenkään.
        Minä en ajattele kanssakirjoittajien ikää, samana joukkonahan me täällä kirjoitamme.
        Kyllä varmasti porukkamme tietää, että omiani puolustan.

      • Anonyymi
        demeter1 kirjoitti:

        Täällä yksi yli 80 kymppinen joka seuraa aikaansa, kirjoittaa, on mukana yhteiskunnallisessa toiminnassa, hoitaa asiansa ja selviää joka päivä itsenäisesti, mutta ei tarvitse jonkun ohjaamia palstoja ja tuoleja.
        Omatoimisuus tarkoittaa muutakin kuin nettisivuilla roikkumista!

        Kuka täällä muka roikkuu? Vain sinä joka kyyläät toisten piipahtamisia ja teet tilastoja toisten käynneistä. Hyvin nämä kirjoittajat tuntuvat pärjäävän omissa ympyröissään, käyvät täällä välillä kertoilemassa touhuistaan, menoistaan ja suvun iloisista kuulumisista. Huolia voi yhdessä jakaa niin kuin ilojakin.
        Sinua ei kyllä täällä tarvita eikä tuollaisia katkeruuden ilmaisuja.

      • Anonyymi
        demeter1 kirjoitti:

        Hyvä te, kaikki "oikeanikäiset", jotka otitte kantaa tämän Anon 18.03/eilen viestiin. Vai kirjoittiko hän niitä enemmänkin ?

        Näköjään parin päivän välein näitä huomautusviestejä ilmestyy. Ennenkin on kysytty, millainen ihminen niitä kirjoittaa, mitä häneltä puuttuu ?
        Taitaa jäädä arvailujen varaan, mutta se on kai hänellekin tullut selväksi, että hän onnistuu kyllä myrkyttämään ilmapiiriä täällä ja onhan se aika ikävää, ellei itselleen parempaa tekemistä löydä. Että jää ruokkimaan sitä ärjyä sutta.

        Makriina esitti tuolla arvelun, että me "ali-ikäiset" pelkäämme vanhuutta ja siksi olemme täällä vähän olevinamme, turhan rehvakkaita ,"oikeuksiamme" tivaavia: "yleinen palsta", "kaikilla on oikeus kirjoittaa" jne.
        "Ikä on saavutus", kirjoitti Vappu Taipale jossakin ja jos "korkean" iän on saavuttanut riittävissä sielun ja ruumiin voimissa, sen luulisi herättävän kunnioitusta tietyn ylimielisyyden sijasta ja välittävän toivoa, pelon ja torjunnan sijasta. Kun hekin, jospa minäkin ?
        Hyvän kysymyksen SkillaN esitti: kuinkahan moni meistä vielä yli kahdeksankymppisenä kirjoittelee täällä, seuraa aikaansa, ottaa kantaa ajankohtaisiin asioihin, on aktiivinen ulospäin, hoitaa omat asiansa ? Pelkään pahoin, etten itsekään kuulu siihen joukkoon, vaikka vielä tällä hetkellä saatan kuuluakin.

        Taas sitä "turhaa ja tyhjää puhetta", mutta sellaista täällä esittävät mielestäni myös nämä kirjoittajat, joiden anti typistyy toisten virheiden kirjaamiseen.
        demeter1

        Demeter, et saa aliarvioida omia tekstejäsi, jotka ovat palstan parhaimmistoa! :)

      • Anonyymi kirjoitti:

        Demeter, et saa aliarvioida omia tekstejäsi, jotka ovat palstan parhaimmistoa! :)

        Teinkö minä taas niin, Ano 15.38 ? Aliarvioin itseäni..)) Toinen kirjoittaja kertoi kiusaantuvansa tuosta tavasta, ja onhan siitä vaatimattomuudesta syytettykin, ainakin tutun kirjoittajan toimesta.

        Itse syytän tuumailevaa mielenlaatuani, johon tietysti liittyy (itse)kriittisyyttäkin.
        Ja noin yleisesti: jos jokainen meistä on vain "pieni hiekanjyvä maailmankaikkeudessa" niin kannattaako itsestään tehdä kovin suurta numeroa ?

        Kiitos kuitenkin. Taidan vähän miettiä asiaa..))

      • Makriina kirjoitti:

        Demeter!
        Ikä on vain numero, sanotaan.
        Olen aivan varma, että keinutuolin vakituiset kirjoittajat eivät ottaneet mielipidettäni henkilökohtaisesti itseensä kohdistuvaksi, mutta varmuuden vuoksi nyt korostan, että en tietenkään.
        Minä en ajattele kanssakirjoittajien ikää, samana joukkonahan me täällä kirjoitamme.
        Kyllä varmasti porukkamme tietää, että omiani puolustan.

        Noin olen minäkin kokenut Makriina, samana joukkona täällä kirjoitamme ja yhtä lailla varmasti vieroksumme tylyttämistä, huomauttelua ja näitä omista "oikeuksistaan" kiinni pitäviä...

      • demeter1 kirjoitti:

        Teinkö minä taas niin, Ano 15.38 ? Aliarvioin itseäni..)) Toinen kirjoittaja kertoi kiusaantuvansa tuosta tavasta, ja onhan siitä vaatimattomuudesta syytettykin, ainakin tutun kirjoittajan toimesta.

        Itse syytän tuumailevaa mielenlaatuani, johon tietysti liittyy (itse)kriittisyyttäkin.
        Ja noin yleisesti: jos jokainen meistä on vain "pieni hiekanjyvä maailmankaikkeudessa" niin kannattaako itsestään tehdä kovin suurta numeroa ?

        Kiitos kuitenkin. Taidan vähän miettiä asiaa..))

        Äh ! Ja täällä tuo eilinen viesti jököttää edelleen kolmena kappaleena. Ei ole mun syy..))

        Ensin viesti ei lähde ja kehotetaan yrittämään uudelleen. Kun se tekee niin pistävät isolleen. Pyysin poistoonkin ja luvattiin poistaa "mahdollisimman pian"... Niin aina.

        No. Minkä me tekniikalle voimme. Isäntä se on eikä renki, kuten pitäisi..))

    • Anonyymi

      Uusi nojatuoli voisi alkaa vaikka joka kuukauden alussa.
      Pitkää ketjua ei helppo selata, kun lisäksi
      maniouloija/"moderaattor"/luotsi poistelee lisäksi välistä kommentteja
      aiheuttaakseen hämmennystä ja riitaa.
      Poisto aiheuttaa sen, että jonkun kommentti näyttää menevän ihan toiselle
      ihmiselle kuin se on tarkoitettu.

      • Anonyymi

        Tuolla netin muissa ketjuissa näytetään laittavan kellonaika viestille johon vastataan. ( Esim. 18.36 ) Siitä tietää kelle vastataan.

    • Kaunista päivää.
      Käväsin lauantaina kesämaalla, kyllä oli kinoksia taas. Aikamoiset aurausvallit kummallekin pihatielle.
      Joku se näytti pilkillä nököttävän järven jäällä. Olihan se mukava pilkki-ilma.

      Kunpa tuo sota nyt ei lähtisi leviämään.
      Lauantaina näytettiin Alfa-TV:llä sitä, kun Ukrainalaiset meni niiden tankkien eteen kadulla.
      Yks mies nosti kädet ylös huusi, olemme aseettomia. Käskivät niitä lähtemään pois. Joku huusi, vai aiotteko ampua siviilejä.
      Oli se hurjan näköistä, massiivisia tankkeja ja ihmiset aseettomina edessä ajamassa niitä pois. No ne peräyty.
      Urheaa on Ukrainan kansa.

      Aina noita toisten ´´nokkijoita´´ tännekin riittää.
      Maailma on sekaisin ja globaaliakin kurjuutta ihan tarpeeksi. Emme välttämättä ole turvassa mekään.
      Silti joillakin piisaa energiaa alvariinsa käydä näissä Skillaninkin ketjuissa nälvimässä.
      Jatkuva pahan energian levittäminen saa levittäjän voimaan entistä huonommin.
      Kannattaisi tehdä itselle palvelus ja sanoa hyvä sana pahan sijaan.

      • Anonyymi

        How true! Juuri niin, Eliaana! Kiitos!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        How true! Juuri niin, Eliaana! Kiitos!

        On sen niin ihanaa kun on olemassa "hyviä ihmisiä".

      • Hyvin kirjoitit, Eliaana, kiitos minunkin puolestani.

    • Anonyymi

      "Hyvillä ihmisillä" on pieni itsetunto, heillä on tarve miellyttää ja mielistellä
      kaikkia.

      • Anonyymi

        Korvesta haiskahtaa👎🏼

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Korvesta haiskahtaa👎🏼

        Niin, täällä se tuntuu olevan edelleen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, täällä se tuntuu olevan edelleen.

        Nyt se on kade myös kehutulle ja aina niin fiksulle Eliaanalle.

      • Anonyymi

        Onko näin, Ano 18.58 ? Minä taas olen kuullut sanottavan (täälläkin) että pieni itsetunto tekee ihmisen kateelliseksi ja kaunaiseksi, eikä hänellä ole senvuoksi "varaa" huomioida muita...

      • Anonyymi

        Hyväntahtoinen ihminen on terve itsetunnoltaan. Hän on ystävällinen, ei tarvitse ketään mielistellä.

    • Anonyymi

      Samoin,Eliaanalla on kyky kirjoittaa mukavasti. niin kuin täällä on monilla muillakin!

      Oli mukava katsoa t.v: stä, kun Lenita Airistoa haastateltiin ja huomasin siinä, kun hän kertoi olleensa kaksivuotias, kun talvisota alkoi, että samoin olin minäkin.
      Ei kait sen ikäinen paljon sotaa huomaa, mutta hyvin huolissaan varmaan olivat, kun perheen kaksi vanhinta veljeä joutui sotaan lähtemään.
      Ja sitten se riemu, kun tulivat lomalle, hypittiin ihan kattoon asti!

      Olin päivällä autollani keskustassa, tie on edelleen kumpuraista ja jäistä, ihmeellisen kauan nuo jäät nyt kestää, toivoisi jo sulavan.
      Hyvää vointia,
      Neeasa

      • Anonyymi

        En löytänyt sanavalikoimastani tuota Neeasan käyttämää kumpuraisuussanaa kun omasta kauppamatkatiestäni kirjoitin aiemmin.
        Ilman tiekarhulla ajoa tiemme on tosiaan kumpurainen; ei siinä hiekoitus voi pysyä. Niiltä kumpurakohdilta hiekoitus "elää" liikenteessä niihin kuoppakohtiin.

        Olen vanhamies ja pelkään fillarilla kulkiessani kaatumista, vaikka molemmissa renkaissa on nastat. Niinpä talutin sen epätasaisen tieosuuden.

        Katselin Forecan sääsivua. Loppuviikolla sää näytti lämpenevän.
        . anonyymi-antti.

        Huomenta, lumisade jatkuu, mieli maata mataa, mutta ylös on noustava kaatumisen jälkeenkin, eikö samoin mieli kohene, kun mieltään kohottelee;)
        Aiheita ei iloon kovin paljon, mutta pienestävoi purot virrata ja joeksi muuttua, näin uskon;)
        Aina vaan noita ikäviä uutisia kuulee maailmalta ja täällä kirjoittajien tekeminä, mutta eipä välitetä.
        Nuo viestien kohdentumat omalta osaltaan väärinkäsityksiä aiheuttaa ja myös omat niin selkeästi kirjoitetut viestit väärin ymmärretään ja vihjailut luku erikseen.
        Jos jollekin on moitteita tarjolla, osoitetaan reilusti ne hänelle, jää miettimiset sikseen.
        Yksi hyvä asia kuitenkin on, että pakko ei näihin tuoleihin ole istahtaa, voi tuntonsa muualle purkaa.

        Demeter, en edes ajattele tai muista, että et vielä tätä ikäluokkaa ole, aivan sama, mukava on viestisi lukea ja paljon olisi pois, jos et mukana olisi.
        Samoin kaikki mukana kulkevat eri-ikäiset, ei teistä mitään ikävää sanottavaa, kiva kun jatkuvuutta teidän ansiosta tulee.
        Itsevarmuutta en tunne, hyvinkin vähätaitoinen olen ja joskus ihastelen teitä toisia niin monia asioita osaavia, ehkä minulla on sitkeyttä, en helposti anna periksi, jos mielestäni asiani on oikeutettu.
        Mitään pätemisen tarvettakaan en tunne, olen rehellisesti sitä mitä olen ja samaan tyyliin olen teidät toisetkin kirjoittaja kaverit olettanut, siksi kai viestittely mukavalta tuntuu;)
        Ehkä sieltä vanhimmasta päästä olen ja siksi on ihana ajatella, että nuoremmatkin jaksavat viestejä kanssani kirjoitella.
        On niin monta mukavaa kirjoittajaa ja kiitoksen antaminen on aivan vilpitöntä ilon tulkintaa;)Kiitos teille kaikille "hyvillä mielin kirjoittajille".

        Pistäydy kertomassa elostasi ynnämuu, vaikka ei näitä ihmeellisyyksiä enää paljonkaan kerrottavaksi tule, silti tervehtiminen on ilo huomata.
        Eliaana on aiheesta saanut kiitokset, aina on viestisi asiallisia ja ketään loukkaamattomia, selkeää kerrontaa elämästä ympärilläsi, kisulle silitykset;)
        Samoja ikiä Lenitan Airiston kanssa olemme, kyllä jotain muistoja sodasta, ainakin siitä ajasta sodan loppumisen jälkeen, samaan ikäryhmään siis Neeassakin .
        Aloitin koulun vuonna 1944 ja siitä muistikuvat lisääntyivät.

        Anonyymi- antille tervehdys, kyllä aiheellista on varovainen olla, pahaakin jälkeä syntyy kaatuessa, saatikka pyörän selästä pudotessa.
        Samaa lupaili radiokin loppuviikoksi lämpenee ja samaa luin jostakin Pekka Poudankin sanoneen, kevät rymisten alkaa:)
        Sitä odottelemme ja valo ainakin on paljon lisääntynyt ja sanonta uusi lumi entisen surmaa, varmaan paikkansa pitää.

        Hyvää Naistenpäivää!
        Juhlahetken kunniaksi söin pistaasipähkinäviinerin, kaupan omasta paistouunista.
        Muuta sitten ei tarvitakkaan!

    • Monen sädehtivän aurinkoisen päivän jälkeen herättiin lumentuprutukseen. Muutama sentti märkää lunta on kertynyt, mutta enimpiä vain kolattiin, ei konevoimia vielä valjastettu, taitaa sulaa pois. Maaliskuu maata näyttää, siitä on arveltu kuukauden nimenkin syntyneen. Metsissä on jo pälviä, aurinkoisina päivinä niiden tuoksu on keväinen. Muutamana aamuna on voinut pakkasyön jäljiltä kävellä hankiaisilla, ihan tuntui lapsuuden kevättalven riemuilta.

      Jouduin uusimaan sähkölieden ja valitsin induktiolieden, tuttu jo nuorten huusholleista. Entiset teräskattilat käyvät, samoin uudemmat paistinpannut, niitä ei tarvitse uusia. Induktioliesi ei kuumene, jos siinä ei ole ruuanlaittoastiaa päällä ja tässä uudessa mallissa on muitakin turvallisuustekijöitä sekä sähköä ja aikaa säästävä kiertoilma. Yllätys oli, että monilla kodinkonemalleilla on pitkä toimitusaika, koronan takia ei ole saanut tarpeellisia osia, tehtaita on seisonut. Onnistuin saamaan haluamastani mallista viimeisen Ruotsin varastossa olevan kappaleen.

      Iloisia vauvauutisia olette kertoilleet, onnea nuorille vauvaperheille ja koko sukupolvien ketjuille! Ehkä mekin jonain päivänä pääsemme isoisovanhempien kastiin, on vaan vielä opiskeluvaiheessa vanhinkin lapsenlapsi, ei tunnu olevan kiirettä perheen perustamiseen. Iloiset uutiset olisivatkin nykyisin erityisen tarpeen, tuntuu että turhankin paljon vyöryy pahimpia kauhuskenaarioita viestimistä kaiken aikaa. Eri tutkijoilla on aivan ristiriitaista tietoa ja tutkimusta, mihin voi luottaa? Pitää vaan oppia sietämään arvaamattomuutta, auttaa akuutissa hädässä olevia ja kuunnella, mitä apua tarvitaan. Nythän meillä on mahdollisuus näitä tänne turvaan saapuvia ukrainalaisia auttaa. He ovat tulleet tutuksi näyksi läheisillä marjatiloilla, vapaapäivinään ajaneet polkupyörillä mielellään merenrannalle onkimaan.

      Lämpimin terveisin!

    • Päivää ! Minä en ole koskaan ollut näiden teemapäivien tai -viikkojen perään. Huono juhlija taidan olla. Tänä päivänä tahtoisin kyllä erityisesti muistaa Ukrainan urheita naisia, heidän isänmaan uskollisuutensa ja sitkeytensä on liikuttavaa, päätellen tietysti vain näistä haastatteluista, mitä ollaaan median kautta saatu nähdä.
      Ihan sukulaiskansalta tuntuvat nämä ukrainalaiset meille, kaikesta auttamishalustakin päätellen.
      Minä, joka olen "kierrätysalan ammattilainen" tietysti kauhistelen sitä työmaata, mitä tuo tavaran- ja tarvikemäärän sortteeraaminen aiheuttaa ja kuka sen tekee..))
      No. Punainen Risti ja muut mukana olevat järjestöt ovat kokeneita, ammattilaisia, joten voi kai siihen luottaa, että yksityistenkin lahjoittajien apu menee tarvitseville, elleivät sitten sotatoimet estä sen perille menoa.

      Muistuu vain mieleen Haiti, jonka hätään koko maailma heräsi samalla tavalla ja uskottiin, että kansainvalinen apu riittää poistamaan maasta jopa köyhyyden. Toisin taisi käydä: Yhdysvallat rikastui kun toimitti sinne tarvikkeita ja muuta apua. Avustusjärjestöjen työ paikan päällä oli kordinoimatonta ja päällekkäistä, kerrotiin jälkeenpäin, ja käsittääkseni Haiti ei päässyt jaloilleen, köyhä maa on edelleenkin.

      No. Tuostakin on varmasti opittu. Ainakin tunnetut avustusjärjestöt ovat edelleen luotettavia ja niiden kautta voi hyvin auttaa. Vaikka onhan Ukrainankin kohdalla ilmestynyt näitä yksityisiä "yrittäjiä", jotka haluavat tilanteesta hyötyä. Ihmisluonnossa on tämäkin puoli.

      Tuota kaikkea ei varmasti kannata "ääneen" pohtia, kaikki saavat tietoa, jos/kun sitä hakevat ja voi vain toivoa, että nykyinen hyvän tahdon ilmapiiri: myötämieli ja tuki Ukrainalle kestää ja kantaa.

      Täytyy myöntää, että oma aamuni ei nyt alkanut hyvissä merkeissä: huonosti nukuttu yö, lisää lunta maassa. Lapion varteen ei oikein voi tarttua, kun ei uskalla astua ovesta ulos, tuon valtavan lumimassan pelossa, joka katolta on tulollaan. Jos olisin tavallisen vikkelä jaloistani, niin äkkiäkös ovesta livahtaisin, mutta nopeus ei nyt kuulu minun valmiuksiini tällä hetkellä. "Vaivainen kaiken kokee" vai miten sitä sanottiin ?

      Täytyy varmasti vain luottaa siihen, että "aika hoitaa" niin katolta putoavan lumen kuin sataneenkin.,,

      Oli miten oli. Sanon niinkuin puoliseiskan vieraat: "kiva olla täällä tänään"..)), lukea SkillaNin aamunavaus ja muiden viestejä, todisteena siitä, että elämä jatkuu...

      Hyvää päivää kaikille,
      demeter1

    • Anonyymi

      Kiitos anonyymi-antille viestistä, polkupyöräily on mukavaa, en itse kyllä uskalla sitä ajatella näin talviaikaan. Katsotaan, kun on kesä, ehkä sitten!

      Viimeiset maljakot tyhjäsin ja vein kukat pois, olivat kyllä niin kauniita, että haikein mielin niistä vieläkin luovuin.
      Jäi vielä myös muutama ruukkukukka, orkisea ja kaunis ruusu.
      Sanoin, etten juhli, mutta kyllä lähipiiri tuli tervehtimään. Myös korttionnitteluja, sekä puhelinsoittoja tuli runsaasti, niistä kiitos!
      Onhan se mukavaa, kun muistetaan, elämä tuntuu paljon keveämmältä!

      Niin, ollaan tosiaan SkillaNin kanssa saman ikäisiä. Mennään eteenpäin ja
      toivotaan hyviä aikoja jatkossakin.

      Voidaan hyvin,
      Neeasa

      • Merkkipäivääkö olet viettänyt, Neeasa ? Onnittelut jälkikäteen. Ei ole minunkaan "merkkipäivästäni" pitkää aikaa. Talven lapsia ollaan...
        Aikanaan syntyi väärinkäsitys, kun oli Sinisirun ja SkillaNin kanssa puhetta syntymäpäivistä. Heidän tähtimerkkinsä oli Kauris, minulla se on nouseva merkki, joka kuulemma vahvistuu kun vanhenee. Eli se "oikea" tähtimerkki minulla on Vesimies/Kalat...))
        Puolileikilläänhän noista merkeistä aina puhutaan, mutta yllättävästi ne ovat saaneet, jopa tiedemiehen, C G Jungin, niistä kiinnostumaan, niihin perehtymään.

        Samaa monitaitoista väkeä olette sitten kaikki 80 :t . Neeasa, sinäkin ajat autoa, pyöräilet (?), soitat pianoa...)) Ellei toinen kirjoittaja olisi juuri "varoittanut" minua itseni väheksymisestä, tekisin sen varmasti nyt kun itseäni teihin peilaan..))
        No. Emme me täällä taida missään kisassa olla. Erilaisilla lahjoilla olemme varustetut ja jaettuna, parhaimmillaan, ne tulevat kaikkien rikkaudeksi.

        Hyviä vuosia jatkoon, Neeasa !
        demeter1

    • Kiitos kiittämisistä.
      Kävin tuossa parissa kaupassa ja apteekissa. Saapi siellä nyt eteensä katsoa, ettei lentoon lähde. Lumentulo saisi kyllä jo riittää.
      Punasen ristin kautta tuon pienen roponi laitoin. Eiköhän sieltä oikeaan osoitteeseen mene.
      Muistan myös tuon Demeterin mainitseman Haitin maanjäristyksen.
      3 vuotta siitä, jossain ohjelmassa kyseltiin mikä on tilanne ja näytettiin myös kuvaa.
      Ei mitään ollut tapahtunut kolmessa vuodessa. Rahat menneet ´´kankkulan kaivoon.´´
      Kyllähän noita väärinkäytöksiä silloin tällöin julkisuuteen putkahtaa.
      On se korutonta kertomaa tämä maailmantilanne.
      Jokaisen aseen takana on ihminen. Enimmäkseen nuoria miehiä puolella, jos toisella.
      Venäjän kansasta osa näyttää olevan aivopesty, valitettavasti.

      Eläkäämme toivossa, että jostain tulee Venäjällekin sellainen viisaus, että hulluus loppuu.

      Iloisenkin uutisen tänään sain ja suloisia kuvia.
      Pikkutyttö näki päivänvalon vähän ennen kuutta aamulla ja kaikki on hyvin.

    • Anonyymi

      Kiitos demeter onnitteluista, sekä sinulle onnea myös! Kyllä talven lapsia ollaan,
      "kalain" merkeissä syntynyt olen minäkin.

      Sinulla on niin hyvä tuo kirjoittamisen lahja, sujuvaa ja taitavaa. Olen aina huomannut,
      että kirjoituksiasi , on mukava lukea. Ehkä ollaan samalla aaltopituudella!

      Onnea myös Eliaanille, lapselapsen syntymän johdosta!
      Neeasa

      • Kiitos.
        Neljäs lapsenlapsenlapsi.

      • Anonyymi
        Eliaana kirjoitti:

        Kiitos.
        Neljäs lapsenlapsenlapsi.

        Parhaat onnitteluni, Eliaana!
        Voikaa hyvin kaikki! Melina.

    • Hyvää naisten päivää kaikille palstan naisille! Ja onnittelut Eliaanalle kun sukuun teillekin tuli uusi tyttövauva. Niin suloisia nuo pienet palleroiset ovat, minäkin jo olen ne meidän uudet tulokkaat molemmat nähnyt, saanut pitää sylissäkin kumpaakin. Valokuvia on otettu paljon, kun yli 80 vuotta on ikäeroa kuvattavilla.
      Voi vain toivoa ja rukoilla hyvää elämää näille vastasyntyneille, maailman toivoisi hyväksi muuttuvan ja kaikenlaiset pahuudet poistuvan.

      Täältä meiltä päin tuttavamies lähti kohti Puolaa Punaisen ristin tarvikkeita viemään, takaisin tullessaan tuo ilmeisesti bussilastillisen ukrainalaisia hädänalaisia Suomeen. Varmasti on mieleen jäävä reissu, kun kovia kokeneita ovat kaikki kuljetettavat, mutta kunnioitan kaikkia niitä, jotka näitä hädässä olevia auttavat.

    • Anonyymi

      Tiistai-illan pientä mietintää.
      Näin elämä heitellyt ihmisiä elämän realiteetteihin. Ensin koko maailman yhteinen huoli kaikkialle leviävästä viruksesta. Nyt maailman historiassa tapahtunut järkyttävä käännekohta. Ensimmäisinä iltoina pienen tuntemattoman itkuiset kasvot viivyttivät unen tuloa. Yksimielisyys ja auttamisen halu on antanut uskoa ihmisyyden löytymiseen pyyteettömästi.
      Ketjussa osui silmään mielipide 7.3. 18:58 ' Hyvällä ihmisellä on pieni itsetunto, on tarve miellyttää ja mielistellä kaikkia'. Harvoin on osunut eteen noin kummallista. varsinkin kauheiden tapahtumien aikana. Tarkoittaakohan kirjoittaja tuntemattomien auttajien mielistelevän usein oman nhenkensä ja hyvinvointinsa uhalla, kaiken menttäneitä,kuolemaansa pakenevia. En halua mainita erään uhkailijan nimeä, onko hänellä, mielipiteen kirjoittajan mielestä, pieni vai suuri itsetunto, onko hän hyvä vai paha.
      Oli mukava lukea, muidenkin kirjoittajien tuntevan netin kanssa osaamattomuuttaan, vaikka tiedän olevani taidoissa aivan avuton. Jatkuvasti muutoksia, päivityksiä, lehdissä hakkeroinnista jne,jne. Yksin elävänä mummona koen alati epävarmuutta, kunhan pankkiasiat ja puhelut osaisi. Tästä päästiin tämän päivän hyvään uutiseen. Pankkeja on kovisteltu, että käteisen rahan käyttöä pitää kehittää. Herätty huomaamaan tekniikan haavoittuvuus, ja mahdolliset sähkökatkokset. Miten toteuttavat, tai nouseeko pitäjään edes yksi auki oleva pankki asioiden hoitamiseen.
      Taisipa tulla pientä äksytystä, pahan mielen purkua teille mukaville, elämää nähneille Nojatuolilaisille. En teistä paljoa tiedä, Skillan kasvattaa pelargonioita, Eliaana on saanut jälkipolvea lisää ja Demeter kalastaa, Ramoona kirjoittelee siskonsa kanssa. Kaikille muillekin toivon hyvää mieltä, kaikesta huolimatta, voimme tehdä niin vähän. Yritetään nukkua riittävästi terveytemme vuoksi. Hyvää yötä M-lena

      • Huomenta harmahtavaan aamuun, päiväksi odotetaan kauniimmaksi sään muuttuvan.
        Tyypillinen markkinasää, melko varma tapaus, maaliskuun ensimmäinen täysi viikko ja meillä markkinat.
        En muista koska olisin markkinoilla käynyt, sekin perinne on kadonnut.
        Ville Haapasalo tarjoilee jotain ihmeellistä pikku kauppani edessä, mutta ohi senkin tapahtuman kuljen, kerhoon kyllä menen, mutta ei mikään houkuta enää.
        En koskaan mikään tapahtumien perään huutelija ole ollut, ehkä paljosta jään ilman, mutta en kaipaa mitään niiden antamaa ahaa hetkeä;)
        Kaikki ihmeellisyydet jo aivan turhiksi koen, olen kai muuttumassa erakoksi;)

        M-lena kiitos viestistäsi, ole huoleti meitä tumpeloita riittää, mutta yritetään vaan mukana kulkea.
        Sanonta kuuluu, vierivä kivi ei sammaloidu, jospa näissäkin asioissa se pätee;)
        Kyllä nuo uhkat mietityttää, mikä onkaan elämä, jos esimerkiksi sähkön saanti loppuu, eipä silloin viestejäkään laiteta, puhumattakaan ruuan loppumisista.
        Eipä manata, vaikka nuo uhkat esiin joka päivä tuleekin, tuo pankkikortin käyttökin yleistynyt, miten sitten jos rahaakaan ei saa?
        Kaikista ennustuksista huolimatta en jaksa uskoa kaiken tämän eteen jouduttavan.

        Onnittelut syntymäpäiville myöhästyneesti sekä Neeassa ja Demeter, onnea aina tarvitaan.
        Poikani muutaman päivän perästä myös vuosia lisää saa, alkuvuosi onkin merkkipäivien vieton aikaa, sitten heinäkuussa alkaa toinen suma, tytär sen aloittaa.
        Meillä muutamia syntymäpäiviä sattunut peräkkäisinä päivinä, pojan nuorempi tyttö syntyi mieheni syntymäpäivän aattona, hänestä tulikin sitten ukin tyttö.
        Poikani ja anoppini peräkkäisinä päivinä ja minä ja appi samana päivänä, vuosiluvuissa vähän eroja;)
        Emme kilpasilla ole demeter, jotain kivaa jokainen varmaan osaa, tuskin kuitenkaan kehua kannattaa kenenkään, ollaan mitä olemme.

        Eliaanalla taas syntymästä saatu onnen hetki, lämpimät onnittelut ja perään toivomus, että elämä sujuisi rauhanomaisena tämän pienen tyttösen kohdalla.
        Nuo keräykset ovat hyvin epäilyjä herättäviä aika usein, mutta sinisilmäinen olen ja kaikkeen osallistun pienin summin, väärinkäyttäjät joskus tuomiolle joutuu, omatuntoni on puhdas siltäkin osin.
        Pakolaisia tullut naapurikuntiin ja valmius myös kaupungilla on heitä ottaa, avustusten määrä on suuri ja jo suomessa asustavat Ukrainalaiset apua antavat kotiutumaan mahdollisuuksien mukaan.

        Kiitos fiinufammu naistenpäivä onnitteluista, minä senkin päivän unohdin, mutta vielä voi toivottaa naisille kaikkea hyvää, myös miehet sitä tarvitsevat, siis heille myös onnen toivotukset.
        Eilen lauluryhmämme sai suklaa karkit eräältä laulukaverimieheltä, huomaavaisia miehiä löytyy, serenadinkin melkein saimme, mutta laulun sanat ei muistuneet, mutta haitari sävelen muisti;)

        Nyt se paremman päivänsää alkaa varmistua, auringon valo taivaalle näkyviin tulossa, joten aurinkoista päivää kaikille toivotan;)
        Pysy sisällä niin kauan, kunnes lumi katolta alas tulee, demeter, ei siihen kauan mene, kun aurinko töihin ehtii.

    • Huomenta ! Ja kiitos vauvauutisista Eliaana, aina ne iloa tuottavat, kun niitä kuulee.
      Kun nuorena alkaa, "pitkälle" pääsee, tälläkin saralla...
      "Kaikkeansa katuvi vaan ei nuorna naimistansa", taisi olla peräti Kalevasta tämä toteamus ?
      Kun itse, kolmikymppisenä, tulin äidiksi, olin kummajainen, vanha ensi synnyttäjä.
      Nykyään se ei ole harvinaista ollenkaan, yhä useampi tahtoo kai rytmittää elämänsä niin, että "elää" ensin, opiskee ja tahtoo vakiinnuttaa muutkin elämänpuitteet sellaisiksi, ettei perheen perustaminen aiheuta kohtuutonta stressiä, uskoisin.

      Nuorella on kuitenkin nuoren voimat, jaksaa paremmin valvomista ja osaa varmasti ottaa "kevyemmin"koko hoitoprosessin, näin olen ollut näkevinäni.

      Meillä isovanhemmilla ja isoisovanhemmilla on tietysti paras osa: ei tarvitse kantaa sitä vanhemman kokoaikaista vastuuta, saa olla mukana iIoisena sivustakatsojana ja osallistua voimiensa mukaan.

      Aamulla telkkarin digiporukkakin varoitteli tuosta liiallisesta Ukrainan tapahtumien seuraamisesta. Aihellinen varoitus vaikka uskon, että meidän ikäisillä on tuo "puolustus" kohdallaan, tietää mitä kestää ja osaa suojautua liialliselta informaatiolta.
      Minäkin jätin Myrskyluodon Maijan vähälle katsomiselle. Kun perhe menetti kotinsa se oli jo liikaa ja tietysti muistutti siitä, että sama tapahtuu tänäkin päivänä, Ukrainan kansalle. Eikä nyt ole kyseessä onneton sattumus vaan yhden ihmisen tietoinen päätös ja lupa toteuttaa omia valtapyrkimyksiään. Ei ymmärrä, ymmärtäneekö kukaan muukaan ?

      Kiva kuulla, että SkillaN, ja kai moni muukin, jaksaa osallistua entisiin harrastuksiin, olkoonkin, etteivät ne tunnu ihan samalta kuin ennen. Ja kiitos huolenpidosta ja muistutuksesta, SkillaN..)) Lupaan varoa tuota lumijärkälettä. Naapurin katolta sellainen on jo tullut alas, sähkösahalla kertoi sen kimppuun käyneensä...

      Parempaa säätä on tiosiaan luvassa, ulkoilijoiden kelpaa taas !
      Mukavaa keskiviikkopäivää kaikille,
      demeter1

      Huomenta ! Ja kiitos vauvauutisista Eliaana, aina ne iloa tuottavat, kun niitä kuulee.

    • Päivän pituudeksi ilmoitettiin jo 11 h. Pian ollaan kevätpäivän tasauksessa.
      Lumi sulaa, vaikka yöllä on pakkasta. Kävely sulavilla kaduilla on todellinen urheilusuoritus. Jäätä, vettä ja lumikerros.
      Onneksi ei tarvitse mennä mihinkään moneen päivään.
      Ukrainan tapahtumat valtaavat kaiken aikaa ajatukset. Meikäläinen ei muuta voi tehdä kuin osallistua keräykseen, johon osallistun suoraveloituksella kuukausittain.

      Taas ovat sopineet tulitauosta. Sääli, että tuollaisen joukon sanaan pitäisi uskoa. Sadat tuhannet siviilit ovat siihen turhaan luottaneet jo monta päivää.
      . . . vaikka voissa paistaisi. :(((

    • Kiitos kaunis kaikille onnittelijoille.
      Juuri lähtivät kotiin. Yhden yön vaan olivat potilashotellissa. Lopputarkastuksen jälkeen pääsivät lähtemään, kun kaikki hyvin. Isä koko ajan mukana.
      On ne ajat muuttuneet tuossakin asiassa, ennen oltiin osastolla viikko, ennenkuin kotiin laskettiin.

      Kissasta on tullut kova naukumaan ja kaikenlaisia muitakin ääniä päästelee.
      Vielä ei ole ulospääsyä.
      On se aina keväällä, kun vasikka laitumelle päästyään, kun hiirihommiin pääsee.

      Sotauutisia tulee nyt joka tuutista. Tietoa kyllä saa, itsekin pitää vähän suodattaa.
      Asuinrakennukseen taas isketty. Venäjä vaan valehtelee, ettei tulita, kun sotilaskohteita.

      Kunpa rauha säilyisi täällä pohjolassa.

    • Anonyymi

      Kiitos SkillaN onnitteluista! Niinhän se on, että onnea aina tarvitaan!
      Ja sitä ei ole koskaan liikaa, varsinkin nämä tämän kevään sääolot ovat olleet todella voimille ottavia.
      Nyt kuitenkin kevätaurinko paistaa koko voimallaan. Antaa toivoa kesästä ja paremmista ajoista, toivottavasti eteenpäin, ettei enää sotaa koskaan tulisi Suomeen.

      Voidaan hyvin,
      Neeasa

      • Anonyymi

        Minä onnittelin jo silloin, kun juhlapäiväsi oli, mutta vieläkin toivotan sinulle kaikkea hyvää, sillä ansaitset paljon myös onnea!

        Toivottavasti jäät kohta alkavat sulaa pois, ja kevät pääsee tulemaan!

        Hyvää vointia kaikille pirttiläisille! Melina.

        Eikö me anotkin ansaita onnea ja hyvää vointia?

        Tottakai, tehän olette pirttiläisiä nyt, kun kirjoittelette tänne pirtin Nojatuoliin!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eikö me anotkin ansaita onnea ja hyvää vointia?

        Periaatteessahan me kaikki olemme täällä anonyymejä.
        Itse katson aina kommentin sisöltöä, en sitä onko merkki sinnen vai ano.
        Aina pitäisi muistaa, että jokaisen kommentin takana on elävä ihminen, iloineen, suruineen, kaikkinaisine tunteineen. Erilaisine elämänkokemuksineen.
        Kukaan ei ole toista parempi.
        Yksi on hyvä jossakin, toinen toisessa, yksi tietää jostain asiasta toinen toisesta. Yhdellä on elämänkokemusta jostakin, toisella taas toisenlaista.
        Tuo elämän kirjo on elämän rikkaus.
        Joten, onnea ja hyvää vointia, niin anoille, kuin sinisillekin. 🍀

        Aivan - lähdetään siitä, että kaikki olemme yhtä viisaita.
        Kaikkien viisautta tarvitaan. Viisaus on vain erilaista itse kullakin.

    • Anonyymi

      Vauhti on hiipunut "hyvistä" vuosista jo kolmannekseen hurskaisellakin. Köpöttelin tänäänkin ote fillarissa tiukasti tasapainon säilyttämiseksi.
      Elintarvike täydennystä turvaamassa lähikaupassa.

      Sää oli hyvä tänään. Huomiseksi hiukan lämpimämpää keskipäivällä. Keskustassa kulkutietkin kohtalaisessa kunnossa.
      Kevään iloa Nojatuoli palstalaisille!

    • Anonyymi

      Kiva on tuttukin aina tavata,
      hyvää vointia sinulle, Hurskainen!
      Terveisin Melina.

      • Huomenta kahdeksan asteen pakkasesta ja harmaasävyisestä maisemasta.
        Markkinatorin läpi kävelin eilen, mutta eipä ostoksiin mikään houkuttanut, väkeä ei kovin paljoa ollut, ehkä aikansa eläneet nämäkin tavat.
        Nykyisin uusia pelitapahtumia ilmoitellaan golfin ja muun vastaavan tapaisia ja kuntosalit täyttyy, meikä mummo ei aavistakaan mitä kaikkea tarjolla on.
        Sivusta katsojana ja ihmetellen vaan seurailen.

        Niin se on kuten Hurskainen kirjoittaa, vauhti hiipuu, kaikki hidastetusti tapahtuu, mutta hyvä näin.
        Hirvittää ruokakauppaan mennä, kun hintalappuja katselee, melkein kaikkeen euron korotus, nopsaan se sodan vaikutus tännekin ehti, kovin pieniksi on varastot menneet.

        Kissalla kevään läheneminen herättää haluja tavata toisia lajitovereita, eikös niin ole ihmisilläkin, tosin ikä siihenkin haluun suojan antaa;)
        Tänä aamuna juuri kuulin miten neuvoivat välttämään sodasta puhuminen lasten kuullen ja muutenkin, jokapäiväistä, totuttuja tapoja noudattaen elämä pitäisi sujua.
        Ahdistus mitä aikuiset tuntevat pitäisi voida olla välittämättä lapsille, lasten mieli ei sellaista kestä, ymmärrys sotaa kohtaan peilautuu aikuisten välityksellä.
        Lapsen on hyvin vaikea ajatella, että tappaminen on sallittua, eihän se pitäisi ollakaan, selitä se sitten lapselle.
        Muistelen omaa sodan aikaa ei se suuremmin leikkejä estänyt, mutta taustalla pelko kuitenkin oli ja tiukkuus kaikesta sitä lisäsi.
        Silloin ei tietoa lentänyt joka ovesta kuten tänään tekee ja kun ei ruusuilla tanssimalla muutenkaan selvitty, niin ehkä pienemmin vahingoin selvittiin.

        Vapaapäiviä minullakin monta ja kivalta se tuntuu, vaikka mukava jossakin väliin käydä, muistaa mitä päivää milloinkin eletään;)
        Radio taas kertoi huomenna olevan kuusi minuuttia pidempi päivä kuin tänään, siitä se kesä tuloaan tekee.
        Eihän noilta sotakuulumisilta selviä, vaikka ei koko ajan seuraakaan, joka puolelta tietoja tulee ja menipä minne tahansa, aina puhetta siitä riittää.
        Media hehkuttaa joka asialla, erotappas siinä se totuus asiasta.

        Minä vajaa 21 vuotias, kun tytär syntyi, joten jälkipolveakin on ehtinyt jo aikuisikään.
        Pojan tyttäret kumpikin yli 30, kun lapsensa saivat ja ammatit kummallakin, kai vielä lapsia haluaisivat, ellei tämä pelkotila ole haluja vienyt.
        Pitkä olikin vauvojen syntymäväli, kun tyttärenlapsenlapset jo rippikoulun käyneet.
        Sitä viidettä polvea voisi jo odotella, mutta ei taida intoa olla asiaan, haluavat elää nuoruuttaan.

        Anoille muistutan, että aika usein on viestien lopussa tervehdys kaikille, siinä ne onnittelut teillekin tulee;)
        Nyt sauvat käteen ja kävelemään, halua ei ole, mutta kova vaativa ääni sanoo, että nyt menet ja tottelen kiltisti,,, omaa itseäni;)
        Jaksakaa pitää toivoa yllä, kyllä kaikki selventyy.

    • Anonyymi

      Huomenta kaikille, myös nimettöminä kirjoittaville anoille, jotka hekin tuntuvat kaipaavan nojatuolin lämpöä, vaikka niin sitä moititaankin.
      Monille palstalaisille on ollut aihetta lähettää onnentoivotukset. Minä olen ollut niin masennuksissani sotauutisista, että ihan ovat vain silmien ohi iloiset tapahtumat vilahtaneet.
      Onnea kaikille, toivoa on vielä, kun kevät tuo uuden kasvun, niin kotiin kuin puutarhaankin. :) Omassakin lähipiirissä eletään odotuksen vallassa, jälkipolvea hellitään monissa sukulaisperheissä.
      Liukasta on kulku tällä ihmisen maallisella vaelluksella. Kävelysauvat on paras ottaa mukaan, ettei lankeemus osu kohdalle.
      En taida samoa, että torstai on toivoa täynnä. Pari viikkoa sitten torstai muutti maailmaamme karmealla tavalla.
      Ehkä tämä on enempi toivorikkaampi!
      Hajamielinen Mkr.

      • Anonyymi

        Tasan kaksi viikkoa sitten torstaina 24. 2. sotaväki mukanaan Putin hyökkäsi Ukrainaan.

    • Anonyymi

      Kiitos Melina onnitteluista ! Sinä aina päivän kirkastat hyvillä viesteiiläsi!
      Tänään pilvinen päivä ja tuulikin tuivertaa, mutta lämpimämpiä aikoja kohti mennään,
      toivotaan lämmintä kesää ja kaikkea kivaa, mitä kesä tarjoaa.
      Voidaan hyvin,
      Neeasa

      • Anonyymi

        Kiitos sinulle näistä viesteistäsi, jotka aina ovat olleet valoisia ja hyväntahtoisia!

        Kun käy täällä, on ilo kokea hiukan ystävyyttä ja saada vertaistukea, se vaikuttaa aina päivän tunnelmaan, muistuu mieleen ulkonakin!

        Hyvää jatkoa, voidaan hyvin! Melina.

        Huomenta viikonlopun alkuun sää harmaa, sitkeässä on auringonpaiste, aivan kuin tuo sodan lopetuskin, mutta kaikki aina aikanaan selkiintyy, näin on toivottava.
        Vaikea on selkeitä asioita tuosta sodan tapahtumista kertoa kenenkään, ei edes presidentin,
        puheen kuuntelin ja kaikki toimenpiteet arvioidaan ja tehdään tapahtumien eteen tullessa.
        Media osaa hehkuttaa taidokkaasti, uhkakuvia monella suulla, mitään ei voi varmuudella sanoa.
        Elämme toivossa, pahinta peläten, näin se nähtävä.
        Yksi asia on kuitenkin varmaa aurinko pian esiin tulee ja lumet sulattaa.

        Hyvät asiat tänä päivänä on voimia antavia, kuten Melina totesit ja ainahan teiltä sinulta ja Neeassalta iloisina viestit lähtee.

        Kaksi viikkoahan siitä on, kun sota alkoi, lyhyt muussa elämässä tämä aika, mutta pitkältä on nyt tuntunut, kuunnella aina ja aina arvioita tilasta, josta kukaan ei varmaa osaa sanoa.
        Yhden miehen tahdostako kaikki on kiinni?

        Sisältöä elämiseen olisi löydettävä muutakin kuin tuo uhka mikä mieltä painaa, vaikeaa se on, yölläkin kummittelee kaikki päivällä mietityt.
        Ennakoitu kevään tulo aiheuttaa uhkia, viljelyksillä työ saada siemeniä maahan, lannoitteet uhkaa loppua ja varmaan märkyyskin esteenä tämän suuren lumimäärän vuoksi.
        Ruuan suhteen varastoa muutamaksi päiväksi on myös keskusteluun tullut ja sekin pelkoa lisää, uhka alkaa todella tuntua todelliselta.
        Näillekään uhkille ei ole taitoa estettä laittaa, tulee mikä on tullakseen, ainoa toivo on, että järki voittaa.
        Olisiko Kiina se maa, jolla on kykyä rauhoittaa tilanne, tätä toivokaamme.
        Täällä on hiekoitettu nuo pääväylät aika hyvin, joten enköhän pystyssä edelleen pysy, varaston täydennys, ottaisiko jonkun hernekeittopurkin varavarastoon.
        No ehkä jätän vielä hyllyyn, en jaksa kaikkia uhkia kuitenkaan uskoa.

        Mukavaa viikonlopun alkua kaikista uhkista huolimatta ja eletään kuten tähänkin asti, iloitaan jos iloa ilmaantuu ja surukin vastaanottaen, asioille emme voi mitään.
        Kaikille hyvää perjantaipäivää;)

        Hyvää huomenta ja kivaa perjantaipäivää sinulle, SkillaN! Voi hyvin!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvää huomenta ja kivaa perjantaipäivää sinulle, SkillaN! Voi hyvin!

        Iloisia viestejä pitäisi vain lähettää, vaikka Euroopassa lähellä tapetaan jopa pieniä lapsia, synnyttäviä äitejä ja pommitetaan hajalle ihmisten kodit ja kaikki elinmahdollisuudet.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Iloisia viestejä pitäisi vain lähettää, vaikka Euroopassa lähellä tapetaan jopa pieniä lapsia, synnyttäviä äitejä ja pommitetaan hajalle ihmisten kodit ja kaikki elinmahdollisuudet.

        Ano heippa.
        Niinhän sitä sanotaan, että "ilo pintaan, vaikka sydän märkänis".
        Yleinen masennukseen vajoaminen ei auta.
        Pitää yrittää olla optimistinen ja uskoa parempaan.

        Tosiasiassa meistä varmaan jokainen lukee huolestuneena uutisia ja kuuntelee asiantuntijoiden puhetta tv-keskusteluissa. Kaikki ovat yhtä ymmällä kuin kaverinsa.
        Toivottavasti Sauli Niinistön puhelinkeskustelusta tulee esiin jotain uutta toivoa.

        Silti päivä valkenee joka aamu, silti lumet sulaa, silti kevät koittaa. Silti lumikellot jo heräilevät seinän vierustalla auringon sulattaessa lumia hiukan enemmän joka päivä.
        Silti voimme toivottaa hyvää viikonloppua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Iloisia viestejä pitäisi vain lähettää, vaikka Euroopassa lähellä tapetaan jopa pieniä lapsia, synnyttäviä äitejä ja pommitetaan hajalle ihmisten kodit ja kaikki elinmahdollisuudet.

        Siitä huolimatta
        kukaan ei lähde tänne sillä ajatuksella, että menenpä pahoittamaan taas mieleni
        sinne 8-kymppisiin..

      • SkillaN kirjoitti:

        Huomenta viikonlopun alkuun sää harmaa, sitkeässä on auringonpaiste, aivan kuin tuo sodan lopetuskin, mutta kaikki aina aikanaan selkiintyy, näin on toivottava.
        Vaikea on selkeitä asioita tuosta sodan tapahtumista kertoa kenenkään, ei edes presidentin,
        puheen kuuntelin ja kaikki toimenpiteet arvioidaan ja tehdään tapahtumien eteen tullessa.
        Media osaa hehkuttaa taidokkaasti, uhkakuvia monella suulla, mitään ei voi varmuudella sanoa.
        Elämme toivossa, pahinta peläten, näin se nähtävä.
        Yksi asia on kuitenkin varmaa aurinko pian esiin tulee ja lumet sulattaa.

        Hyvät asiat tänä päivänä on voimia antavia, kuten Melina totesit ja ainahan teiltä sinulta ja Neeassalta iloisina viestit lähtee.

        Kaksi viikkoahan siitä on, kun sota alkoi, lyhyt muussa elämässä tämä aika, mutta pitkältä on nyt tuntunut, kuunnella aina ja aina arvioita tilasta, josta kukaan ei varmaa osaa sanoa.
        Yhden miehen tahdostako kaikki on kiinni?

        Sisältöä elämiseen olisi löydettävä muutakin kuin tuo uhka mikä mieltä painaa, vaikeaa se on, yölläkin kummittelee kaikki päivällä mietityt.
        Ennakoitu kevään tulo aiheuttaa uhkia, viljelyksillä työ saada siemeniä maahan, lannoitteet uhkaa loppua ja varmaan märkyyskin esteenä tämän suuren lumimäärän vuoksi.
        Ruuan suhteen varastoa muutamaksi päiväksi on myös keskusteluun tullut ja sekin pelkoa lisää, uhka alkaa todella tuntua todelliselta.
        Näillekään uhkille ei ole taitoa estettä laittaa, tulee mikä on tullakseen, ainoa toivo on, että järki voittaa.
        Olisiko Kiina se maa, jolla on kykyä rauhoittaa tilanne, tätä toivokaamme.
        Täällä on hiekoitettu nuo pääväylät aika hyvin, joten enköhän pystyssä edelleen pysy, varaston täydennys, ottaisiko jonkun hernekeittopurkin varavarastoon.
        No ehkä jätän vielä hyllyyn, en jaksa kaikkia uhkia kuitenkaan uskoa.

        Mukavaa viikonlopun alkua kaikista uhkista huolimatta ja eletään kuten tähänkin asti, iloitaan jos iloa ilmaantuu ja surukin vastaanottaen, asioille emme voi mitään.
        Kaikille hyvää perjantaipäivää;)

        Minulla tämä sivusto nikottelee taas. Viesti ei lähde. Jos nyt tulee toiseen kertaan, syy ei ole minun..))

        Minulle SkillaNin aamuiset viestit ovat aina mieltä tyynnyttäviä, eiväkä ne hyvän mielen toivotukset varmasti mitään vaatimuksia ole, että hampaat irvessä pitäisi iloita, vaikka muilla menee huonosti. Itse otan ne muistuksena siitä, että sodan vierellä, jopa sen keskellä , täytyy yrittää etsiä ilon aiheita, tuskin se synkkyyteen vajoaminenkaan ketään auttaa.
        Ihailen SkillaNin ja muiden kirjoittajien taitoa havainnoida uutisvirtaa maltilla, ei torjuen eikä väheksyen, mutta ei myöskään epätoivoa ruokkien, vaikka sekin vaihtoehto on aina tarjolla.
        Tiukan paikan edessä on nyt presidentti Niinistö ja muutkin valtaapitävät.
        Voimia ja viisautta heille.
        Kyllä me varmasti oman osamme tuosta sotatilasta joudumme maksamaan, muodossa tai toisessa. Energian- ja elintarvikkeiden hinnat ovat jo nousseet eikä
        vähäistä ole myöskään se, mitä sota ja sen pelko vaikuttavat meidän omaan tulevaisuuden uskoomme ja yhteiskunnan yleiseen toimivuuteen.
        HUS on luvannut ottaa vastaan Ukrainasta paennutta, sairaalahoitoa tarvitsevaa väkeä ja varoittaa, että se merkitsee sitä(kin), että meidän omat, vähemmän kiireelliset hoitotoimet siirtyvät tuonnemmaksi. Mikä tietysti oikein onkin.

        Kun vielä hoitajalakon uhka on päällä niin hyvin ymmärrän tilannetta, kun eilen sitä minulle kuvattiin kysyessäni, koska tulee minun vuoroni... "Puoli vuotta" , oli ylimalkainen lupaus ! Lonkkaleikkaus ei tietenkään ole ainoita leikkauksia, joihin on pitkät jonot.
        "Minähän voin vaikka kuolla ennen kuin pääsen leikkaukseen", parahdin tutulle, eikä se kovin kaukaa ole haettu. Pari päivää sitten luin lehdestä luokkatoverin
        kuolinilmoituksen ja seurakuntasivuilta saa lukea, että kuolleiden joukossa on monia minua nuorempia.
        No. Elämisen tahtoa jos on tallella niin aina löytää asioita, joihin voi keskittyä, joista voi nauttia, romunakin..)) Ja monesti olen tullut ajatelleeksi, miten paljon ihminen menettää, voi aiheuttaa haittaa itselleen ja muille kun pitää kiirettä,,))
        On liian ahne elämälle. Sitä olen tietysti itsekin ollut ja vasta olen ajamassa itseäni sisään tuohon hitauden kulttuuriin, näkemään sen mahdollisuudet ja kauneuden.

        Sitä välittivät eiliset telkkariohjelmatkin: uusinta Aalto-dokumenttielokuvasta, jonka hyvin jaksoi katsoa toiseen kertaan, vaikka vasta se oli teatterissakin.
        Sen jälkeinen ohjelma: Marianne ja Leonard oli myös oivasti tehty kuvaus Leonard Cohenin elämästä ja rakkauksista. Cohen tunnetaan kai meillä parhaiten kappaleistaan "Hallelujah" ja "Dance to the end of love". Poikkeuksellinen, monilahjakas persoonallisuus ja ääni ja tulkinta ovat unohtumattomia, sieluun saakka käyviä...

        No. Taas unohduin loruilemaan. Kun ei tässä nyt muutakaan..)) Ja kun kaikki kesäsuunnitelmatkin pitää laittaa uusiksi. Niinhän tietysti voi käydä monelle muullekin ihan jo maailmantilanteestakin johtuen.
        Kaikesta huolimatta: tahdon olla mukana hyvän mielen ja hyvän tahdon toivottajana
        kaikille, niin tutuille kuin vähemmän tutuillekin..))
        demeter1

    • Anonyymi

      Lonkkaleikkauksia ei pitäisi lykätä. Ihminen invalidisoituu ja isoon leikkaukseen pitää olla tarpeeksi hyväkuntoinen. Yhteiskuntakin hyötyy että vanhukset pysyy liikuntakykyisinä huolehtimaan itsestään. Eikö yksityispuoli tule kysymykseen?

      • Aivan. Samaa mieltä Ano 16.47. Minullakin on ollut jo melkein laukku pakattuna, terveystarkastukset tehtynä, enkä ole edes ylipainoinen, enkä ole koskaan tupakoinut..))

        Miinuspuolelle menee sitten pieni aivoinfarkti, jonka sain neljä vuotta sitten. Vaikka se ei ole vaikuttanut toimintakykyyni, olen nyt AVH-potilas ja sen mukainen lääkitys on päällä.

        Yksityispuoli ? 14000 on tuon leikkauksen kustannus yksityispuolella. Pistää miettimään. Onhan se melkoinen kustannus pieneläkeläiselle ja kun en ainakaan tällä hetkeellä käytä yhteiskunnan palveluja, olen toistaiseksi odottavalla kannalla. Ortopedi vakuutti, että ainoa haitta odottelusta on kivun lisääntyminen. Varmasti on toisenlaistakin tietoa, odottajien kertomaa...
        Mutta kuten sanottu: en katso olevani etuoikeutettu saamaan niitä palveluja, joita moni muukin odottaa ja nykyinen hoitotilanne on mikä on: korona, Ukraina, hoitovelka, hoitajien kuormittuminen ja alalta pako...
        Pari vuotta sitten tilanne oli aivan toinen ja ymmärrän ettei hyvää tahtoa hoitotaholta puutu nytkään.

      • Anonyymi
        demeter1 kirjoitti:

        Aivan. Samaa mieltä Ano 16.47. Minullakin on ollut jo melkein laukku pakattuna, terveystarkastukset tehtynä, enkä ole edes ylipainoinen, enkä ole koskaan tupakoinut..))

        Miinuspuolelle menee sitten pieni aivoinfarkti, jonka sain neljä vuotta sitten. Vaikka se ei ole vaikuttanut toimintakykyyni, olen nyt AVH-potilas ja sen mukainen lääkitys on päällä.

        Yksityispuoli ? 14000 on tuon leikkauksen kustannus yksityispuolella. Pistää miettimään. Onhan se melkoinen kustannus pieneläkeläiselle ja kun en ainakaan tällä hetkeellä käytä yhteiskunnan palveluja, olen toistaiseksi odottavalla kannalla. Ortopedi vakuutti, että ainoa haitta odottelusta on kivun lisääntyminen. Varmasti on toisenlaistakin tietoa, odottajien kertomaa...
        Mutta kuten sanottu: en katso olevani etuoikeutettu saamaan niitä palveluja, joita moni muukin odottaa ja nykyinen hoitotilanne on mikä on: korona, Ukraina, hoitovelka, hoitajien kuormittuminen ja alalta pako...
        Pari vuotta sitten tilanne oli aivan toinen ja ymmärrän ettei hyvää tahtoa hoitotaholta puutu nytkään.

        Minä otin sen yksityispuolen leikkauksen vuonna 2007 Ortonissa. Se n toiminut tosi hyvin, ja särky jäi sinne leikkaussaliin. Ei ole sitten kalliimmaksi kuin vähän muuttunut.
        Olin kai juuttunut paikoilleni suremaan mieheni kuolemaa, joten särky alkoi silloin,
        mieheni kuolemasta 7 vuoden kuluttua.
        Myös toipuminen leikkauksesta sujui hyvin. Melina.

        Kiva kullla, Melina. Yleensä kai koetaan, että lonkkaleikkauksesta toipuu hyvin ja kyllä se yksityispuoli aina on varteenotettava vaihtoehto ja ainakin itse olen saanut siellä erinomaista hoitoa, kaihileikkauksesta ja hammashoidosta on kokemusta.
        Sama voi tietysti päteä julkisellakin puolella, jos sitten tuon pitkän jonotusajan kestää...

        Huomenet, nyt lupauksia aurinkoisesta lauantaipäivästä, aivan kauniin vaaleasinistä taivas näyttää.
        Lumi sulaa kovaa vauhtia ja lammikoita syntyy sopiviin painalluksiin, ajotiet jo sulaneet.
        Mieltä kummasti nostattaa, vaikka taustalla nuo sotaiset uutiset päälle tuppaa.
        Joku ano oli pahoillaan, kun ilon aiheita pyrin esiin tuomaan, itken vaikka jatkuvasti, jos sillä asiat korjaantuu.
        Niin itsekäs olen, että koetan etsiä jotain valoisampia asioita, mitä media tuo esille, ei niiltä voi välttyä, ei ole tarvekaan, mutta omat voimatkin suremisessa on otettava huomioon.
        Surua olen elämässäni kokenut ja tiedän miten mieli voi tarvita lääkitystä, kun oikein todella suruun uppoaa.
        Kai siitä syystä yritän pitää mieltä virkeänä tässäkin tilanteessa,, vaikeaakin se on, mutta aina pieni ilon aihe mieltä nostaa, kaiken uhkan ja pelon keskellä.

        Demeter tuon kipuilunsa kanssa myös harmia kokee ja luonnetta se vaatii, että jaksaa parempaa toivoa ja odottaa.
        Minä luotan terveyskeskuslääkäreihin, vaikka olen kuullut paljon juttua siitäkin, miten siirtyvät yksityiselle ja rahan voimalla sitten tervehtyminen tapahtuu.
        Rahalla on mittava teho.
        Kokemukseni lääkäreiden taidoista myös terveyskeskuslääkäreinä yhä pitää ja arvostan lääkäreitä, jotka työnsä hoitavat ilman rahan kiiltoa silmissä.
        Paljon moititaan tätä yleistä terveydenhoitoa, mene ja tiedä, minulla se on toiminut hyvin, vaikkakaan en polviani kuntoon ole saanut, senkin ole yrittänyt laskea ikäni johdosta olevan vaivan.
        Mitä enemmän ikää tulee, sen enemmän vaivat ilmenee, nivelet kuluu.
        Yhteiskunnalta en ole muuta saanut kuin lapsilisät kahdesta lapsesta, joten oletan kuuluvani terveyspalveluiden osalta saantipuoleen.
        Demeter kyllä minäkin odottaisin, jos suinkin voimia kärsimystä kestää on, toivotaan asian pian korjaantuvan.
        Pitkäaikainen korona vuoroasi siirsi ja nyt nämä apua tarvitsevat sotaa pakoon tulevat osin jonoja jatkaa, muuta ei voi kuin toivoa yllä pitää.
        Joskus tuntuu, että ihmisten kärsimyksillä ei rajaa ole, mutta kuitenkin asiat hyväksikin joskus kääntyy, näin uskon sinunkin kohdallasi tapahtuvan.

        Melko tiukka paikka se oli minullakin mieheni kuoleman jälkeen, kaksi pitkältä tuntuvaa vuotta meni, ennen kuin valoa elämälle alkoi näkyä ja nyt jo 22 vuotta olen yksin selvinnyt.

        Makriinan viestiin on helppo yhtyä, vaikka kaikki maailman asiat on huonosti, silti kaikki tapahtuu kun aika koittaa, lumet sulaa, aurinko paistaa, suremisesta huolimatta valonpilkahdukset esiin tulee.

        Sotaa on käyty maailmalla niin kauan kuin minä muistan, jossakin kolkalla aina ihmisiä tapetaan, auttaako asiaa, jos täällä mustiin pukeudutaan ja surraan, ei varmaan, keskitytään auttamiseen voimiemme mukaan ja näin tälläkin hetkellä tehdään, vai teetkö ano 9,36?

        Tarkoitus ei ole pahaa mieltä todellakaan lisätä ketjussamme ano 11,12, vaikka elämän ikäviä asioita sivutaan, jospa aina kuitenkin jotain mukavaa tapahtuu ja hetkeksi voimme pahan mielemme unohtaa, onhan ilon aihe vaikka lapsen syntymä tai joku juhlapäivä,.
        Koronan myötä jo paljon ilon aiheita katosi ja nyt tämä sota ja sen pelot lisää kuormaa, mutta eteenpäin vaan mennään, niitä ilonkin aiheita etsien.

        Ano 9,21 kiitos toivotuksista, samoin kaikkea mukavaa sinulle myös, ja hymyyn veti suun kun viestisi huomasin;)

        Nyt näihin viikonlopun hommiin, melko virkeällä mielin, vaikka lehtikin oli täynnä noita sotauutisia, silti sielläkin auttamisesta ja myötäelämisestä kerrottiin, näin varmaan ajatukset kulkeekin.

        Mukava kuulla, SkillaN että olet vahvasti arjessa kiinni. Sitä minäkin yritän kun nämä tutut rutiinit ja niiden hoitaminen selvästi lisäävät luottamusta selviytymiseen, niin pienissä kuin isoissakin asioissa.
        Ja meille kaikille paistava aurinko on niitä asioita, jotka melkein huomaamatta nostavat mielialaa..))
        Näillä mennään kun ei muuta voida.

      • Anonyymi
        demeter1 kirjoitti:

        Kiva kullla, Melina. Yleensä kai koetaan, että lonkkaleikkauksesta toipuu hyvin ja kyllä se yksityispuoli aina on varteenotettava vaihtoehto ja ainakin itse olen saanut siellä erinomaista hoitoa, kaihileikkauksesta ja hammashoidosta on kokemusta.
        Sama voi tietysti päteä julkisellakin puolella, jos sitten tuon pitkän jonotusajan kestää...

        Kiitos, Demeter! - Lonkka oli niin kipeä, etten saanut enää nukutuksi yöllä , jonossa olin ollut jo pitkään, sitten luin Hesarista, että on tulossa kesällä leikkaussalihoitajien lakko.

        Silloin päätin mennä Ortoniin, ja ensitarkastus tulikin heti. Kirurgi oli samannäköinen kuin oma poikani, yhtä pitkä ja muutenkin samaa tyyppiä, joten luottamus syntyi heti ja kaikki sujui hyvin. Muistan häntä lämmöllä.

        Hoitajalakon uhka on nytkin päällä, Melina. Omalla kohdallani on ollut onnekasta se, että särkyjä ei ole ollut yöllä. Lääkäri tarjosi heti unilääkettä, mutta ottanut enkä ole tarvinnut.

        Kiva kuulla kokemuksistasi. Hyvin on sinulle kuitenkin käynyt, pyöräiletkin ihan avotaivaan alla..)) Minulla (kunto)pyörä jököttää täällä olohuoneessa ja "pakko" sen selkään on taas kohta hypätä...

    • Anonyymi

      Sota on nyt vaan niin lähellä ja uhkaamassa meitäkin, kyllä tämä vaarallinen ja vakava paikka on suomalaisille. En niin olisi iloisia asioita toisilta odottamassa. Monella on suuri hätä ja ahdistus kansamme kohtalosta ja omaisista, varsinkin nuorista.
      Rahan voimalla parantamisesta puhut. Kyllä se hoito maksaa saman julkisella puolella, laskun vaan maksaa yhteiskunta.

      • Mitenkähän monella suulla on yritetty kertoa, Ano 9.25, että monien mielestä ilo, iloiset asiat ja niiden esille tuominen eivät ole merkki välinpitämättömyydestä tai kylmäsydämisyydestä vaan ainoastan muistutus siitä, että iloa on löydettävissä myös siellä, missä murhe tuntuisi kattavan kaiken.
        Selviytymisestä kai on kaikilla kyse ja jokainen yrittää sitä miten parhaaksi näkee. Sosiaalipuolella on nähty, että nämä "murheelliset", (yli)empaattiset henkilöt palavat helposti loppuun, eivät pysty auttamaan muita eivätkä ehkä itseäänkään lopulta.

        Rahan merkityksestä hoidon saamisessa ja tarjonnassa oli myös puhe. Itse olen samaa mieltä kuin SkillaN, raha ratkaisee siinäkin. Vaikka hoidon laadussa ei olisi eroa yksityisen ja julkisen välillä, saatavuudessa on eroa. Julkisella puolella odotellaan "kiireettomiä" leikkauksia kuukausikaupalla, ennemmänkin nykyisin, yksityisellä puollella jonoja ei ole ja operaatioon pääsee viikon sisällä, hyvinkin. Ja jos kyseessä on henkilö, joka tuon operaation pystyy itse maksamaan niin sehän on oikeastaan kunniakas teko, kun ei maksata sitä muilla..))

      • "Laskun vain maksaa yhteiskunta."
        Me olemme se yhteiskunta, me veronmaksajat.
        Olen saanut erinomaista hoitoa terveyskeskuksen kautta ja leikkauksia vaatinut sairauteni on parantunut, ikää on tullut lisää ja elämäni jatkuu yhä.
        Olen yhteiskunnalle kiitollinen, mutta tiedän maksaneeni osuuteni, niin että voin olla hyvällä omallatunnolla.

    • Anonyymi

      Itsellä on kaksi pientä leikkausta tulossa vuoden sisällä. Ne tehdään yksityisellä sektorilla. Luulin sinisilmäisyyttäni, että edes toinen menisi kuntavastuun puolelle.
      Siinä takaa näkyy huoli, että jos yksi yli 80 vuotias leikataan, niin toisetkin olisivat mankumassa halvempaan ratkaisuun.

      Kolmanteen riesaan; nilkan nivelrikkoon ei auttaisi leikkauskaan. Se etenee vääjäämättömästi kuin juna kiskoillaan.

    • Anonyymi

      Olipa hieno ohjelma Ukrainan hyväksi. Parissa tunnissa rahalahjoituksia tuli lähes 6 milj. €! Monet esitykset nostivat tunteet pintaan. Onneksi olin omissa oloissani tässä silmiäni pyyhkien. Harvoin sentään kyynelehdin Robinin esitystä seuratessani.
      Mkr.

      • Kaunista sunnuntaiaamua, nyt aurinko hellii.
        Kuuntelin eilen radiota ja hyvä mieli tuli, kun asiantuntija noita samoja iloja peräsi mistä minä aina vaan puhun, ilon etsiminen ei toki ole sitä, että unohtaisimme surun mikä keskuudessamme elää, vaan jaksamista se auttaa.
        Muistelin sitten, että noin tapahtui myös sota-aikaan meilläkin, viihdytysjoukot kävivät rintamalla iloa nostattamassa, ei ihminen jaksa surua, ilman ilon pisaroita..

        Sepä nyt siitä ilosta, Makriinan kanssa samoin aatoksin tuosta keräyskonsertista, hyvä oli kansan karttuva käsi.
        Kaikista laulajista en tykännyt, mutta mainitsen Valtteri Torikan laulamisen, vähäeleinen, mutta ääni niin tunteisiin vetoava ja Robin tietysti, söpöläinen;)
        Hienoa , että laulajat näin panoksensa antoivat, hyvä mieli tuli.

        Yhteiskunnan varoista ne hoidot olisi saatavan koska jokainen veronsa maksaa, kaikki läheskään ei näitä palveluja tarvitse, mutta aina paremmin pitäisi riittää tarvitseville.
        Kovin eriarvoiseen asemaan joutuvat ihmiset, kun kaikilla ei sitä mammonaa ole kertynyt, mistä syystä kellekin, joten rahalla ei onnistu terveyttään ostamaan.
        Sopisi olettaa, että hoidot olisivat täysipainoisia terveyskeskuksissakin, ettei apua tarvitsisi hakea eurojen mahdilla, lääkärit varmaan yhtä hyviä tai huonoja tilanteen mukaan.
        En ole yksityistä lääkäriä käyttänyt sen ajan jälkeen, kun nämä systeemit luotiin, ennen oli kunnanlääkäri jonka turviin mentiin apua hakemaan ja hyviä olivat ainakin minua hoitanut vanha lääkäri.

        Demeter juuri noin, sosiaalipuoli on huolissaan nuorten mielenmasennusten lisääntymisen vuoksi, heille sodankauhut ovat uusia, ainakin näin lähelle uhkan tullessa, joten iloja ja tavallista arkea pitäisi pystyä elämään.
        Ano 9,25 sanoit tuosta yhteiskunnanmaksamisesta, näin on, mutta miksi ei aina nuo palvelun saannit onnistu muuten kuin maksamalla yksityiselle, eikö tässä juuri ole kysymyksessä, että euroilla on mahti.
        Nyt uhkana oleva hoitajalakko on omiaan lisäämään jonojen pituutta, epäkohtien korjaaminen ja lakkoilu on kaikkien oikeus, mutta voi olla, että myötätuntoa ei nyt ajankohdan huomioon ottaen kaikilta riitä.
        Toivotaan, että sekin asia selviää neuvottelun kautta, siirrettiinhän lakkoa kaksi viikkoa, että yhteisymmärrykselle löytyisi hyvä lopputulema.

        Tuo sota on lähellä, se on huomattu, ei millään voi olla kuulematta, mutta on se huomattu muutenkin, hinnat on nousseet huomattavasti ja nousee yhä.
        Katselin kauppaan tuotuja viidenkilon jauhopusseja, varmaan jotakin tämäkin enteilee, että tiukkuutta on tiedossa.
        Toivotaan nyt hyvää kesää, että viljelyt kaikilta osin onnistuisi ja satoa omasta maasta mahdollisimman paljon saataisiin.
        Paniikkiin ei pitäisi kuitenkaan langeta, asiat on aina hoituneet ja ihmiset sopeutuneet oleviin olosuhteisiin.

        Tässäpä tätä tuli taas juttua mummon suulla, jolla kaikesta ei tietoa läheskään, jotain kokemuksia kuitenkin.
        Sydämen hyvyys ja empatia on herännyt, näin on hyvä jatkaa, muistaa toisen hätä ja apua antaa mihin pystyy ja toivoa ylläpitää siellä missä synkäksi menee.
        Ei ollut iloa tässä aamussa saarnassa, mutta ulos katsoen, siitä se alkaa sujua;)

      • Anonyymi
        SkillaN kirjoitti:

        Kaunista sunnuntaiaamua, nyt aurinko hellii.

        Miksi pitää ollenkaan olla julkinen puoli? Maksoin koko työelämäni ajan palkastani isoa osaa sitä julkista terveyden hoitoa varten. Sitten kun lopulta vanhana tarvitsisit sitä, ni odota, odota, ei sinne pääsekäään kun lakko tulee.

        Hammaslääkäri minulla on aina ollut yksityinen, sama hyvä lääkäri ja neuvonantaja.

        Me, nykyään yli 80 vuotiaat olimme lapsia vielä sodan päätyttyäkin v. 1945. Äiti saattoi minut kouluun alaluokalle ilmoittautumisaamuna.
        Olin hyvin jännittynyt kun kansakoulu alko näkymään. Hän lähti tietysti kotiin, melkein 3 km päähän. Hyvin vähän muistikuvia tuosta päivästä.

        Tunsin kirjaimet hyvin. Kotiväki oli opettanut lukemista jonkun verran. Jouduin tytön viereen istumaan. Varmaan eteen, koska viereisen pulpetin tyttökin oli pienikokoinen.
        ( hurskaisen muistikuvia )

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miksi pitää ollenkaan olla julkinen puoli? Maksoin koko työelämäni ajan palkastani isoa osaa sitä julkista terveyden hoitoa varten. Sitten kun lopulta vanhana tarvitsisit sitä, ni odota, odota, ei sinne pääsekäään kun lakko tulee.

        Siitä julkisesta puolesta saavat kyllä nauttia esimerkiksi kaikki lapset ja odottavat äidit neuvolapalvelussa ja kouluterveydenhuollon piirissä olevat nuoret.
        Saamme terveyskeskuksesta troppimme ja kausiflunssarokotuksemme korvauksetta, pahatkin sairaudet hoidetaan pienellä sairaalan päivämaksulla.
        Mitä maksaisi yksityisellä esim. syöpäleikkaus, erikoislääkärit, tutkimukset, operaatiot, henkilökunta! Yhteiskunnan tuella potilas maksaa sairaalapäivämaksun.
        Siksi pitää olla julkinen puoli.
        Siksi maksamme.
        Korona tuli tappajan otteella. Terveydenhuoltomme on raatanut jo kaksi vuotta kukistaakseen sen, ja se työ kustannetaan yhteiskunnan varoista. Me maksamme, ja tässä kohtaa voimme mielestäni miltei sanoa kuin eräs demarikansanedustaja aikoinaan: "On ilo maksaa veroja."

      • Anonyymi

        Kyllä minuakin itketti vuolaasti, kun seurasin sen pelleilyä erivärisissä kengissä.
        Ranteessa roikkuva kallis kello ilmaisi hyvin hänen suhtautumistaan huonompiosaisiin.Melkoisen teennäistä auttamista.

    • Anonyymi

      Hitlerit ja Putlerit ovat ennenkin hyökänneet ilman varoitusta, niin alkoi talvisota aikoinaan, ehkä täällä jotkut sen vielä muistavat.

      Sunnuntaina 13.3. on Talvisodan päättymisen muistopäivä -
      " 105 kunnian päivää " - kiitos veteraanit , kiitos isät, veljet, lotat , äidit , maan jälleen rakentajat , kiitos isänmaa - kyyneleitä ....🇫🇮

    • Talvisota-talvi oli kylmä ja luminen. Yksi hetki on jäänyt mieleeni. Seisoin pihalla lumilinnan edessä, kun yllättäen venäläinen lentokone lähestyi kallellaan ja juuri ja juuri puiden latvojen yläpuolella. Näin lentäjän, jolla oli mustat, pyöreät silmälasit. Tietysti luulin, että hän katsoi minua, mutta tosiasiassa hän etsi pakkolaskupaikkaa, joka löytyi viime tipassa läheisen järven jäältä.
      Siitä on yli 80 v. Jotkut muistikuvat vain säilyvät mielessä.

    • Anonyymi

      Kyllä kaikilla 1400 olisi leikkaukseensa varmaan rahaa laittaa,sehän on hänen terveytensä hoitoa, mutta toiset ovat vain niin pihijä, pitäisi aina tulla säästöön sama summa! Mammonan orjia.

    • Anonyymi

      14 000 € lonkkaleikkaus. Kaihi, tyrä yms. edullisempia.

    • Anonyymi

      En menisi yksityiselle, jos ei ole hengen hätä. Hengenhädässä olevat
      hoidetaan kunnallisestikin nopeasti.

      • Maanantai ja uusi viikko, kaunis aamu, kahvipöydässä sain ihailla isoa komeaa kuuta, sen painuttua näkymättömiin, toisella puolella aurinko teki nousuaan.
        Kevään tulo jo vauhdittunut, linnut alkavat etsiä kumppaneitaan, talitintit jo huhtikuulla pesän rakentamisen alkaa.
        Vaikea uskoa, että jossakin taisteluja käydään, varmaan sielläkin aurinko nousee ja laskee välittämättä vallitsevasta olotilasta.

        "Sataviisipäivää" se on ollut kestämisen rajoilla monella ja taistelukentille moni elämänsä päätti.
        Miten vielä tänä päivänä tätä kauheutta pitää jatkaa, eikö historia kerro joillekin mitään?
        Pelolla halliten tämä kai mahdollistuu, tämän tietoyhteiskunnankin voimatkaan ei rauhaa pysty rakentamaan.
        Kiitos mielin sodanuhreja muistamme ja voisimmepa vakuuttaa, ei koskaan enää tarvitse sotaa.

        Minulla ei kovin paljon muistikuvia sodasta ole, mutta kyllä se hätä lapsen mieleenkin tarttui, ja sen huomasi siitä kaiken ruuan ja muun elämään kuuluvan puuttumisesta.
        Vieläkin muistan äidin vaikeudet saada ruokaa riittävästi viisi henkiselle perheelle, en nälkäisenä nukkumaan mennyt koskaan, mutta äidille oli rankkaa kiertää maalaissukulaisten luona saadakseen välttämättömimmät eväät.
        Sodan pitkittyessä tuli puute kaikesta, kaupasta sai eioota, vaatetta ei saanut ja paperikengissä kulkivat.
        Tanssimasta kiellettiin, mutta muistelen nurkkatanssien nimellä nuoret sitäkin iloa elämäänsä nuorten tavoin hakivat.
        Vielä naimisiin mennessäni pula näkyi, joskin sitten jo alkoi kauppaan tavaraa tulemaan.
        Mitähän ihmiset tuumaavat jos ruoka ja vaate kortilla hankittavaksi joudutaan laittamaan, siinä ei purinat auttanut, jospa varmuusvarastot helpottavat, jos pula ruuasta tulee, hintojen nousu jo nyt vauhdissa.
        Näitä uhkakuvia ei pitäisi edes kertoa, mutta viitteet siihen suuntaan on.

        Tuo 1400 on iso raha pienellä eläkkeellä olevalle, jolta jo lääkkeet suuren osan lohkaisee.
        Kyllä terveyskeskukset on juuri sen vuoksi aikaan saatu, että palvelut kaikille mahdollisia rahapussista huolimatta, minusta onnistunut hanke, aivan kuin kouluttautumisenkin järjestelyt.
        Tokihan jokainen niin halutessaan voi mennä yksityiseen lääkäriin, mutta tällä järjestelmällä yhteiskunta helpottaa vaikeimmissa asemissa olevia.
        Mielellään veroja maksaa tämän tapaisten uudistusten kohdalla, se on sitä kakun jakamista ja helpotusta tiukemmalla oleville.
        Hyvin on minua palveltu, taas tuli kutsu kokeisiin ja ilman euroja sen saan sujumaan.

        Hurskainen mainitsit tuon kouluun menon, olihan se jännää ja pelkoakin tuotti, osaako sitä edes käydä ja oppia jotain.
        Minulla oli vanha vihaisen näköinen opettaja eka luokalla ja se vielä pelkoa lisäsi.
        Muutimme Viialasta, Vuohijärvelle ja siellä oli nuori mukava opettaja, hän sai koulun käynnin tuntumaan hauskalta, vaikka hiihtokilpailussa viimeiseksi jäin;)

        Nyt katselemaan mikä on tämän päivän tekemiset, vai aurinkoako rupean palvomaan;)

      • Anonyymi
        SkillaN kirjoitti:

        Maanantai ja uusi viikko, kaunis aamu, kahvipöydässä sain ihailla isoa komeaa kuuta, sen painuttua näkymättömiin, toisella puolella aurinko teki nousuaan.

        Hyvää huomenta SkillaN ja kaikki kirjoittajat!
        Huomenna ollaan jo puolessa välissä maaliskuuta, kylläpä päivät vilisevät nopeasti.
        Aurinko ilahdutti valollaan juuri hiljattain, kyllä se aina mieltä nostattaa.
        Voidaan hyvin! t. Melina.

    • Anonyymi

      Puretaanko viimeisetkin rajoitukset keskiviikkona ?
      Viini virtaa ja banjot soivat, mutta virus niittää omaa satoaan hiljaisesti.
      Tänään on ilmoitettu 26848 uutta tartuntaa.
      Menehtyneitten määrää ei ole vielä ilmoitettu.
      Heitä on ollut viime aikoina noin 100 viikossa.

      • Anonyymi

        Luku nousee vaan. Viimeiset rokotukset alkavat hiipua.
        Jotta teho pysyisi korkealla pitäisi rokottaa kahden kuukauden välein.
        (luki muistaakseni HS:ssä eilen)

      • Anonyymi

        64 on menehtynyt koronaan viikonlopun aikana.

    • Anonyymi

      Iltaa Pirttiin! Pekka Pouta äsken näytti niin kauniita revontulikuvia t.v:ssä.
      Sanotaan, että kolmen päivän kuluttua tulee mysky, joku ennusti revontulista.
      Toivottavast ei!
      Olen ollut vähän reissun päällä, keskustassa, tuntuu, että tietkin alkaa pikkuhiljaa olemaan taas siedettävässä kunnossa.
      Kyllä jäisiä polanteita on vielä metsäteillä, johon aurinko ei ole päässyt paistamaan,
      mutta parempaan päin ollaan menossa.
      Hyvää vointia kaikille,
      Neeasa

      • Anonyymi

        Yöunet jäivät hurskaisella kapeiksi. Luulen, että se ylimääräinen yöpirteys johtui Gingseng-Energia knapeista. Päiväunet paikkasiit vähempää uniaikaa.
        Tein kaksi rästityötä tänään.

        Parvekkeen oven turvaketju oli huonosti kiinnitetty. Sen laitoin. Kaappipakastimen keskimmäinen laatikko oli jäätynyt ja jumittunut. On vieläkin sulamassa.
        Sen verran viileni illaksi, että saan laatikot ulkonta kaappiin ja virran päälle.

        Kaunissää jatkuu ja mukava seurata kevään ääniä ja lintujen vilkkaampaa liitelyä.
        Joutsenet on jo tulleet maisemiin, eivät kovin kauaksi matkanneetkaan, myös sellainen huomio, että pyöräilijöitä katukuvaan tullut paljon.
        Aika rientää niin nopsaan, että minulla aina on lauantai, muistiko alkaa pettää, vai voisiko keväällä olla osuutta;)
        Ikkunoita olen sillä silmällä vilkuillut, että pesua kaipaisivat, mutta jospa pääsiäiseen jaksaisi, henkisesti myös verhojen pesuun varaudun, sekin mietityttää uskallanko vielä ripustuksen suorittaa.
        Kaikenlaisia aatoksia ja suunnitelmia sitä mielessä pyörii, hyvin kun suunnittelee, sehän on melkein jo tehty;)

        Minä sulatin jo toista kuukautta sitten pakkaset, olen yrittänyt pitää pienessä jäässä, että sähkön kulutus olisi minimissä, näin viisaat neuvoo.
        Hyvämieli se rästitöiden tekemisistä tulee, minäkin pyrin kaiken niin tekemään, että paljon ei tekemättömiä ole.
        Olen paininut tuon sänkypeittoni kanssa, nyt loppusuoralla, en toista aloittaisi vaikka mitä maksettaisiin.
        Parisängyn päälle peiton virkkasin ja kuusisäikeinen puuvillalanka, pieni koukkukin 1,50, kyllä peukalot aivan hoitoa vailla.
        Aikaa meni yliodotusten, jouluksi aioin valmiiksi saada, taitaa se nyt pääsiäiseksi ehtiä, kaikkeen hulluuteen sitä itsensä laittaa.
        Tätä se itsepäisyys teettää, valmiiksi on saatava vaikka henki menisi;)
        On siinä muut käsityöt vähille jääneet, tyttärelle puseron neuloin ja sukkia muutama pari.

        Revontulia harvoin täällä näkee, mutta taas tänä aamuna iso kuu mielen ilahdutti, kun aamukahvilla istuin.
        Harmittaa, kun media hehkuttaa hintojen nousua ja syksyllä huomattavasti kalliimpaa on maito-liha ja viljatuotteet, kalankin hinta noussut 30%, no ei tuota voi olla huomaamatta, kun ostoksilla käy.
        Tätä se sota saa aikaan kaiken tuskan ja pelon lisäksi, tulisi nyt hyvä kesä, että kasvut onnistuisi.
        Nyt kalastaminen nousee arvoon arvaamattomaan, kaikki vaan ongelle istumaan, kun se aika koittaa.
        Kala ja patakukkoja tekemään ja kalapulliin kaikki mahdollinen saalis, leivän itseleipominenkin varmaan mieleen tulee.
        Viime sodan emäntien taidot olisi tarpeen ja eiköhän sitä opitta nykyihmisetkin pakon edessä.

        Nuo koronan aiheuttamat harmit melkein unohtuneet ja kuitenkin se vaan jyllää, poikanikin oli taudin saanut, tosin hyvin lievänä.
        Jospa siltä säilyisi, hyvin tämä on mennyt tähänkin asti, jospa eteenpäinkin.
        Voi kun ei tarvitsisi enää sitä rokotus rumpaa, mutta jos se vaaditaan niin eikun ottamaan.

        Melina kyllä se aurinko mielen nostattaa, ihmeellinen taika se vaan on;)
        Nyt on laulupäivä ja mitä muuta tekisinkään, kai se illalla on selvinnyt, mukavaa ja aurinkoista päivää teille jokaiselle.

        Minnekkähän ne kaikki kaupunkien asukkaat pääsee onkimaan, ei kaikilla ole omaa rantaa. Kalakukko on kallis ruoka, kun pitää paistaa kallilla sähköllä monta tuntia. Eikä Suomessa ole nyt sotaa eikä ruokapulaa. Ruoka kallistuu lähinnä energian hintojen nousun takia.

        No niin, taas tuli vääriä sanontoja, mutta joka miehen oikeus on onkia järvestä mato ongella.
        Jospa naapurin setä vaikka kalat toisi, näin meillä usein tapahtuu;)

        Harmi jos ei löydy järveä läheltä, sitten ei ongita.
        Ei vielä ruoka pulaa, mutta monella suulla on kerrottu, että hinnat ainakin nousee ja huomaamaton on, jos ei ole jo huomannut näin käyneen.
        Raaka aineet ei kovin paljon maksa kukkoon, jos itse kalat pystyy onkimaan ja sähköä menee kumminkin aika vähän, kun alku vaan kovalla paistetaan ja haudutetaan pienemmällä ja syömistä monelle hengelle.
        Tuontiruokien hinta nousee ja saatavuus vähenee, toivottavasti puheeni on väärä ja mitään uhkia ei suomeen tule.
        Median hehkutus vaan, toivottavasti

    • Auringon lämpö ja valo ilahduttaa ja tasaa kalliin sähkön kulutusta ainakin päiväsaikaan, yöllä on vielä pakkasta. Ulkoilukin on helpottumassa, kun jäiset tiet sulavat, aurinkoisissa paikoissa jo ihan paljaina. Korona vaan kiusaa, yhä useampi läheinenkin on sen sairastanut, tosin hyvin lievänä. Maskit olisivat vielä tarpeen, ja eiköhän hyvä käsihygienia ole jo ihan selkäytimessä. Tässä kuussa olemme saaneet yhdet ihanat synttärit viettää ja toiset juhlat on vielä loppukuussa tiedossa.

      Ruokakriisi on usein sodan seuralainen, turhaan ei huolta kanneta ja omavaraisuutta korosteta. Taitaa pahin ruokapula tulla kuitenkin Välimeren taakse, missä on saatu avustuksena paljon Ukrainasta ostettua viljaa. Jauhojen hinta ei korotuksenkaan jälkeen meille suuri asia ole, mutta energian hinnan nousu on suurempi ongelma, kuljetuskin kallistuu. Itse leipominen ja kokkailu käy meille kykeneville eläkeläisille ihan harrastuksesta, mutta kiireinen pienten lasten äiti on eri asemassa, ja kasvavat lapset tarvitsevat kaikkea ruokaa ihan eri mitassa kuin me vanhat. Ehkä luonnolle ystävällisten ja kotimaisten, tähän asti edullisten juuresten, vihannesten ja viljan kulutus nyt nousee.

      Kalakukko on nerokas savolainen keksitö, saanut maailman parhaan eväsruuan palkinnonkin. Leipä ja särvin samassa ilmatiiviissä steriilissä paketissa, hyvin säilyvää pitkällisen paiston takia ja kalan hivenainepitoiset ruodotkin pehmeitä syötäviksi. Kalakukkoyritykseni äidin nevoista huolimatta tahtoivat "laulaa", myös patakukkoa olen kokeillut täällä pyyntituoreista silakoista. Ei se suurta suosiota saanut, ei löytynyt oikeaoppista sianlihaakaan. Merenrannan asukkeina ja veneilijöinä kalastus on aina ollut kylkiäisenä, menneinä vuosina verkoillakin. Litkalla saa silakoita enemmänkin ja syvänteistä ahvenia pohjaongella. Virvelöidään, vedetään uistinta. Enimmäkseen kalatiskiä käytetään, veneretkillä ostetaan savukalaa suoraan kalastajilta. Jo pidemmän aikaa kalojen hinnat ovat olleet nousussa, myös viljellyn lohen ja kirjolohen.

      Aurinkoisia päiviä ja ilonpisaroita!

    • 7-8 astetta on lämmintä, lumi vaan sulaa niin hitaasti, kun yöksi menee aina pakkaselle.
      Noita ikkunoita minäkin silmäilin, että pesua taitaisivat kaivata. Odotan inspiraatiota, kunhan nyt mielessä muhii.
      Itsekseni tuumin, että pitäisikö noille suvun miehille vihjata, että se traktorikin siellä seisoo ja aurakin olisi.
      Tiedä, jos vaikka ruokapula yllättää.
      Tässä maailmassa, kun kaikki on epävarmaa.
      Katiskan heitä järveen, heti kun kesämaalle muutan. Lunta ja jäätä on vielä runsaasti.
      Kesäisin kalastan heitto-ongella laiturilta, useimmin kuitenkin vedän sitä veneen perässä.
      9kg hauki on suurin saaliini tähän mennessä.
      65-vuoden jälkeen ei tarvitse siihenkään kalastuslupaa.
      Kesä tulee kuitenkin, eilen 2 joutsenta lensi yli pään, konserttiaan pitäen.

      • Anonyymi

        Lokit kailottavat jo Kymijoella. Niillä on pesintäreviiri meiltä yläjuoksulle päin joku kilometri. Olen käynyt siellä päin pesintäaikaan. Rähinä on silloin hirmuinen.
        Tuli mieleen tapaus räkättirastaiden supervihaaja-työkaveristani. Kertoi pitkällä riu'ulla pudottaneen pesän läheltä taloaan.

        Vähän se särähti kun marjarosvojen pesän se kamu rikkoi pesintäaikaan. Minusta ei ole kyllä siihen. Pian ne harmaatakit ovat täällä.

        Meillä on järvessä sellainen pieni saari, jonka lokit ovat ottaneet pesintäpaikakseen.
        Jos saarta lähestyy pesimäaikaan, rupeaa kauhea meteli ja tekevät valehyökkäyksiä.
        Viime keväänä näin pari kertaa, kun lokki ajoi kamalan metelin kanssa itseään isomman linnun (en saanut selvää mikä lintu oli) metsään asti järveltä.
        Ärhäkkää porukkaa ovat.

      • Eliaana kirjoitti:

        Aurinkoa ja aurinkoa, myös lämpimämpää luvattu, siitä ne suuretkin lumikasat hupenevat.
        Lintujen maahanmuutto on alkanut, näin kertoi radio ja saman olette myös kirjoittajat huomanneet.
        Joka kevät niitä seurailee ja ihastelee, istuin eilen parvekkeella ja yksi lokki äännellen lensi näköpiirissäni, varmaan tiedustelija, joka katsasti kevään tulon edistymistä.
        Ikkunaani pilkahtava järvi jo osin sula, virta sulamista jouduttaa.

        Eliaana kerroit noista pesiään puolustavista lokeista, täällä tuon rantakadun tasakattoisten talojen katoille pesänsä tekivät ja sieltä hyökkäilivät kulkijoiden kimppuun.
        Taloyhtiöt laittoivat lentävän haukan kuvavaijereita katolle ja pesät häipyi.
        Odotettuja näkymiä keväällä, mutta harmia tuovat liian kesyiksi tullessaan, likaavatkin kovasti ulosteillaan.
        Ihan kateellisena luen Eliaana tuota kalastuksen mahdollisuuttasi ja mahdollisesti saalistakin, hauesta en välitä, mutta isot ahvenet olisi poikaa;)
        Kutuaikaan saa katiskan melko varmasti runsaan saalin kanssa nostaa ja siivottavaa löytyy.
        Viisasta olisi pellot viljalle laittaa, jos siihen mahdollisuudet on ja kaikki mahdollinen maa hyötykäyttöön.
        Juurekset, sipulin kurpitsat, herneet sen muut herkut on ihana omasta maasta satona ottaa.
        Työtähän se teettää, mutta itseasiassa aika mukavaa puuha ja voi ihastella kasvun seurantaa.

        Ano 20,02 kerroit tuosta pesien pudotuksesta, ei minustakaan siihen olisi, vaikka räksätkin melkoista harmia aikaan saa.
        Muistan mökilläni kuistin sisälle pääskynen teki pesänsä ja totta kai kuisti äkkiä likaantui ulosteista,, mieheni vei suuren vanerin pesän alle ja sovussa sitten elelimme.
        Hyvin kesyiksi tulivat, ei häiriöksi toisillemme olleet, oli suloista katsoa poikasten lentoharjoituksia kattotilassa ja sitten lopuksi uskaltautuivat ulos maailmaan.

        Ramoona tuosta sotatilasta kerrot, energian puute se suureksi muodostuu, mutta myös viljojen saatavuus voi tulla puutteena esiin, jos tilanne kauan jatkuu ja mitenpä Ukrainassakaan viljely onnistuu, kun miehet puolustamassa maataan.
        Minulla on se tiukkuus muistissa, mitä me kaupungissa olijat jouduimme kokemaan, kun kaupan hyllyt tyhjinä loistivat.
        Pientä tehtaan mailta saatua maatilkkua äiti viljeli ja sieltä perunat ja muut juurekset sitten satona saatiin.
        Tämän aamun lehdessä oli leivänjuuren ohje ja sämpylöitä kehotettiin leipomaan, pienten ruisleipien lisänä.
        Tämä nykyinen elämän tapa, jotain muutosta kaipaisi, toivoisi kovin, että sodan kautta ei muutosta tapahdu.
        Tuon kalakukon olen saanut onnistumaan lehdestä ottamani ohjeen myötä.
        Kukon teko kai onnistuu useammalta, kalaa ja lihaa sopiva määrä kuoren sisään, sitten veden kanssa veitsellä "liimataan" kiinni.
        Kukko uuniin kovempaan lämpöön, että kuori kovettuu ja sen jälkeen voipaperikääreeseen, kostutettu sanomalehti melko paksuna ympäri kukon ja viimeksi alumiinikääre ympärille ja sitten uuniin, lämpöä noin 175 astetta tai ehkä vähän vähemmänkin.
        Tuntimäärää en muista, mutta ei pahaa tee vaikka kauankin on, muhii vaan pehmeäksi.
        Kukko saa kääreessä jäähtyä, jos malttaa olla maistamatta, kuori ei kovetu kuten aukaistuna.
        Näin olen onnistunut kukon tekemään, siinä kovemman lämmön aikana voi repeilyä tapahtua, mutta paikka tarpeet taikinasta on syytä jättää.
        En patakukon ystävä ole, mutta herkkua monenkin mielestä, siinä pitää olla runsaasti siankylkeä ja usein kovin rasvaista sitten on, pienet ahvenet siihen sopivia, kuten kukkoonkin.
        Kukonkuori on herkkuani ja sitä nautiskelen enemmän kuin kalaa, muuten ahvenet voi kuivatakin ja ainakin patakukko onnistuu kuivatuista kaloista.
        Jossakin ketjussa joku kaipasi ruoka ohjeita, tässä yksi kevään herkku, miksikäs ei muulloinkin, mutta ahvenet keväällä helposti saalistaa.
        Silakka on minulle vieraampi, mutta hyvin olen niidenkin teossa onnistunut ja maistunut on.

        Koronastakin oli tänään lehdessä ja jotain kielteistä sen uuden rokotteen saamiseksi, kun tehot loppumassa entisistä, väärin käytöksiä rokote varausten kanssa, jäi huonolle lukemiselle, mutta korona kuitenkin elää lievempinä versioina ja kehotettiin kotona pysymään jos oireet siihen viittaa.

        Ramoonan tapaan kivaa päivää ja pieniä ilonpisaroita, minä kortin peluuseen lähden;)

        Skillan lähtee kortinpeluuseen. Se on mukava harrastus.
        Minäkin aikoinani olin vuosikymmenet naapureitteni muodostamassa porukassa, joka pelasi korttia ja keräsi rahaa yhteiseen pottiin. Kun oli kerätty tarpeeksi, lähdettiin yhdessä jonnekin matkalle tai kävimme komiasti syömässä jossakin hyvässä paikassa. Kerran käytiin Kulosaaren kasinolla rapuillallisella, kerran tuossa Katajanokan vankilassa, kerran Aulangolla, jonkun kerran risteilyllä, ihan mukavaa aikaa. Meitä oli 6, mutta nyt minä olen viimeinen mohikaani tästä joukosta, muut ovat siirtyneet pilven reunalle korttia lätkimään. Minulla on vain pasianssi jäljellä. Ja sitäkin tulen pelanneeksi enemmän läppärin ruudulla kuin käsipakalla.
        Tuolle seitsenkymppisissä joku valittaa kun ei mitään tapahdu. Vähän se minullekin on tullut mieleen. Ei tapahdu itselle mitään, vain uutisista voi seurata maailman tapahtumia, eikä sieltä mitään hyvää kuulu. Järkyttävää myllerrystä joudumme seuraamaan ja pelkäämään tulevia aikoja.
        Aurinko sentään sulattaa lumia. Vielä se paistaa risukasaankin, kun jaksamme hetken odottaa.

    • Kiitos ystävät kirjoituksista ja totean itsekin, että kyllä se aurinko paistaa, mutta ei sulata lumia autoni takaa, että pääsisin edes labraan, johon haluan heti.

      Muuten lukiessani noita ounasteluja Natoon liittymisestä, niin pahoin pelkään, että jo kesällä syttyy ne risukasatkin tuleen Putinin toimesta, joten kastukoot.

      Olihan minullakin mielessäni aluksi hyvä neuvo, kuinka ohittaa korona pelon, että ottaa vain hyvän/huonon kirjan ja alkaa lukemaan sitä ja eläytyen toiseen todellisuuteen. Aikansa toimikin, mutta ei enää.

      Nyt joka kolmannen lauseen jälkeen tulee vain mieleeni ne pakenevat ihmiset sodan jaloista.
      Vaan, kuinkas kävikään? Tuli sota melkein naapuriin ja valintakin oli väärin.

      Oli niin poliittista aluksi Mauno Koiviston "Manu" kirja, sitten Tellervoa ja nyt Sylvi Kekkosta.

      Utopisin oli tuo Vilho Tahvanaisen kirja "Erikoistehtävä", kuinka hän toimi Mannerheimin ja Stalinin lähettiläänä rajan yli lähetettyjen viestien viejänä.

      Aina tulee aatoksia, kun päätä päätä käännellessä. Ei niitä sovi tänne kirjoitella.

    • Aurinkoista iltapäivää!
      Pari tuntia vierähti lenkillä koiran kanssa, kun niin hyvä oli kävellä jäistä vapailla teillä. Kilometrejä ei kuitenkaan neljää enempää tullut, kun monet tuntemattomatkin vastaantulijat jäivät ensin silittelemään koiraa ja siitähän sitten jutunjuurta sai keskusteluunkin. Niin vain auringon paiste sulattelee ihmisten mieletkin, oikein huomasi, että seinien sisällä ollaan oltu pitkän aikaa ja vailla juttuseuraa. Hyvä niin, siitä se mielialakin kohenee kummasti, kun ulos kirkkaaseen ja raikkaaseen ilmaan pääsee, eikä enää tarvi varoa joka askelta liukkauden tähden.
      Nyt sitten iltapäiväkahvia ryystämään terassille kasvot kohti aurinkoa. Hyvää päivänjatkoa muillekin!

      • Anonyymi

        Hyvin ja kivasti kirjoitit, Fiinufammu, ilahduin lukiessani!
        Voi hyvin!
        Kaikille lämpimin terveisin Melina.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hyvin ja kivasti kirjoitit, Fiinufammu, ilahduin lukiessani!
        Voi hyvin!
        Kaikille lämpimin terveisin Melina.

        Huomenta, kauniina sää jatkuu, nyt alkaa tiet ja kadut harmailta näyttämään, jäätiköt sulaneet, liikkuminen helpottuu.
        Korona ei ota laantuakseen, kuuntelin eilen jonkun terveysalanihmisen puhetta ja hän totesi, että nyt on sopeuduttava siihen, että korona seurassamme elää ja jatkaa kulkuaan.
        Korona on jäänyt toiseksi näiden sotaisten asioiden vuoksi, ei ihminen monia uhkia jaksa seurata ja uhkakuvia ja pelon aiheita aina vaan lisää tulee.
        Media on mahdissaan, on mitä ihmisille tarjota, kaikenlaisia uhkia milloin mistäkin ja jos et haluaisi niitä nähdä, et kuulla, mahdottomuus, aina jostakin esiin ilmaantuvat.

        Noita kivoja viestejä nyt odottelen minäkin, taitaa vaan haluttomuus koko kirjoitteluun tulla eteen, kaikilta ei tämä höpöttely onnistu, jos ei aiheita löydy, no eipä siinä mitään, eihän tämä pakollista ole ja kaikki joskus loppuu.

        Fiinufammu kuitenkin juttukavereita löytää koiran avulla;)
        Niin se on, kun eläimistä tykkää, kyllä näin koiratonkin silitettäviä tapaa, melkein joka päivä joku karvaturri silittelyä ohikulkijoilta vaatii.
        Siinä sitten emännän tai isännänkin kanssa sananvaihtoa syntyy, kiva niin.
        Puhetta syntyy vaikka ei koiraakaan ole, jos joku ohitseni pyyhältää, kysyn paremmallako edelle ja siitä sitten sananvaihtoa syntyy, onneksi on huumorihmisiä nämä savolaiset;)

        Niinpä syntyy keskustelua korttipelinkin kanssa, siinä maailman kuulumiset setvitään ja kortteja pöytään lyödään, kuulosta aika pahalta, mutta kaikki tapahtuu sulassa sovussa ja kahvitauko kielen kannat virkistää.
        Korttikaverit toivat säkin perunoita (10 kiloa) ja viisikiloa sipuleita ja vielä tarjosivat kauppareissuni auton kyydissä, ihana kun on tuollaisia myötäeläviä ystäviä, pieneen kiitollisuuden velkaan taas jäin.
        Talviaikaan hoitavat nämä tarvikkeet ja kesällä mustikoita ja sieniä jos tarve on.
        Tämän kaltaista ystävyyttä olen saanut kokea ja tietenkin yritän omalta osaltani niihin vastata, tavalla tai toisella.
        Sitä toisen huomioon ottamista kaivataan laajemminkin ja onhan tuo Ukrainan tilanne sitä esiin tuonut.
        Maailmassa on apua tarvitsevia niin paljon, että ei pienen ihmisen halut apua antamaan aina riitä.

        Tänään suunnitelmaton päivä, lenkille kyllä, mutta eipä muuta, kukkien mullan vaihtokin olisi ajankohtainen, mutta ei tänään;)
        Jättäkää kiireet ja aurinkoon suurella joukolla;)

    • Anonyymi

      Lopetin kymmeniä vuosia sitten kukkamultien vaihdon jokakeväisenä suttuisena
      toimenpiteenä. Joka viides vuosi riittää, kun kuitenkin antaa ravinnetta.
      Ei luonnonkukatkaan uusia multia saa ja jaksavat kasvaa ja kukkia.

      • Anonyymi

        Ennen muinoin ei ravinteita käytetty kukkien kastelussa, vaan vaihdettiin uutta
        ravintorikkaampaa multaa. Ei ole enää tarpeellista vaihtaa joka vuosi,
        koska on olemassa hyviä ravinteita.
        Epäilen, että jokavuotinen mullanvaihdontarve voi olla multakauppiaitten
        myynninedistämiskikka. . .

        Jostakin olen ollut lukevinani, että multa muuttuu ajan mittaan happamaksi,
        sen takia kannattaa joskus vaihtaa.

        Kukkamullanvaihdon voi kokea kivaksi "kevääntulorituaaliksi". Toki saa kukkiinsa
        mullat vaihtaa niin usein kuin haluaa ja se on kätevä tehdä, jos joutuisi joka tapauksessa vaihtamaan isomman ruukunkin.

        Miten hoidatte kukkianne ? Rehottavatko huonekasvinne ja mitkä lajit ?
        Minulla ei enää rehota. Uusimman asuntoni sisäilma on kuivaa, liian lämmin ja kesällä tukahduttavan paahteinen.
        Ei oikein mikään kukka viihdy. Se harmittaa, koska olen kukkien ystävä.

        Kukat haluavat ilmaa ja valoa, mutta ei suoraa auringonpaahdetta. Minulla on isot ikkunat, ja kesäkuumalla olohuoneessa on kukille liian kuuma. Asuntoni on rakennettu niihin aikoihin, jolloin ikkunalautoja ei tarvittu, joten kukkani pitää ripotella sinne tänne kaappien päälle. Sen ajan arkkitehti oli takuulla mies, jolle ei tullut pelakuut mieleenkään.
        Aikani olen taistellut kukkapurkkieni kanssa, ja lopulta luovuin niistä kokonaan. Nyttemmin kuitenkin hoivan kohteena on jouluinen pikkukuusi, yksi santpaulia amppelissa ja yksi etnisestä kaupasta ostamani salaperäinen juures, jonka käyttötarkoitusta en tiedä. Panin sen kasvamaan, ja nyt siinä on sentin veran itua näkyvissä.
        Ei ole minusta viherpeukaloksi.

    • Lenkin pienen hissuttelin siinä ja kahvit join. Pakasteesta otin pyöreän puolukkapiirakan.
      Viime lauantaina niitä sinne leivoin.
      Keittiön ikkunan siinä pesin, vähän se tuo kaikkinainen touhuaminen koipeen ottaa, joten jatkanpa noita hommia toisena päivänä.
      Kissa heräsi ja haistoi kevätilman, kun iso ikkuna oli auki. Tassutteli pöydän viereen.
      Sanoin napakasti, ei, ei.
      Kääntyi ympäri ja meni eteisen oviaukolle istumaan ja siitä katseli touhujani. Se on niin kiltti kissa.
      Mulla on kaksi kukkaa täällä vakituiseen, kun kesäisin käyn vaan kerran viikossa täällä. Pärjäävät sillä kastelulla.
      En minäkään multia vaihda kovin usein. Pintamultaa vaihdoin niihin tänä keväänä.
      Sanovat, että kun tulee sitä valkoista ´´härmää´´ niin sitten kannattaa vaihtaa.
      Noita sotauutisia tulee tuossa seurattua. Kovaa on peli.
      Toivokaamme rauhaa ja hyvää tahtoa tälle planeetalle.

      • Anonyymi

        Valkoinen "pintahärmä" on kasteluveden kalkkia, ei mitään vaarallista siis.
        Sitä tulee saviruukun läpikin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Valkoinen "pintahärmä" on kasteluveden kalkkia, ei mitään vaarallista siis.
        Sitä tulee saviruukun läpikin.

        Muistan lukeneeni jostain lehtijutusta, että jos kalkkia/suoloja on paljon suositellaan mullan vaihtoa ja ruukun pesua.
        En kyllä muista mitä siinä sanottin syyksi.

      • Anonyymi
        Eliaana kirjoitti:

        Muistan lukeneeni jostain lehtijutusta, että jos kalkkia/suoloja on paljon suositellaan mullan vaihtoa ja ruukun pesua.
        En kyllä muista mitä siinä sanottin syyksi.

        Kalkki on hyvä, ettei mullan happamuus nouse. Voi olla, että kuitenkin on hyvä
        vaihtaa multa, voisiko kalkkia kerääntyy liikaa ? En minäkään tiedä.
        Valkoisen kalkin voi "kuoria" mullan päältä ja laittaa uutta.
        Ennenvanhaan heitettiin kananmunan kuoria kukkapenkkiin,
        niissä on kalkkia. Pellot kalkittiin keväällä (?).

        Tämä koskee puutarhoja:
        "Kasvien viihtymisen kannalta kalkitus on välttämätöntä, mutta muista kuitenkin, ettei se korvaa lannoitusta eikä lannoitus korvaa kalkitusta. Istutusalueen peruskalkituksessa kalkkia käytetään 40-50 kg/100 m2, savipitoisilla mailla määrä kannattaa tuplata. Istutusmaata perustettaessa kalkki sekoitetaan hyvin maahan."

        Hyvin monet kasvit tarvitsevat kalkkia kasvaakseen kauniiksi yksilöikseen.
        Tarpeellinen kalkin saanti kasville turvataan helposti lisäämällä noin teelusikallinen puutarhakalkkia kasvualustan joukkoon. Tällaisia kasveja on useita ja esimerkiksi runkokaktukset tarvitsevat kalkkia ja soraa kasvualustaansa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kalkki on hyvä, ettei mullan happamuus nouse. Voi olla, että kuitenkin on hyvä
        vaihtaa multa, voisiko kalkkia kerääntyy liikaa ? En minäkään tiedä.
        Valkoisen kalkin voi "kuoria" mullan päältä ja laittaa uutta.
        Ennenvanhaan heitettiin kananmunan kuoria kukkapenkkiin,
        niissä on kalkkia. Pellot kalkittiin keväällä (?).

        Tämä koskee puutarhoja:
        "Kasvien viihtymisen kannalta kalkitus on välttämätöntä, mutta muista kuitenkin, ettei se korvaa lannoitusta eikä lannoitus korvaa kalkitusta. Istutusalueen peruskalkituksessa kalkkia käytetään 40-50 kg/100 m2, savipitoisilla mailla määrä kannattaa tuplata. Istutusmaata perustettaessa kalkki sekoitetaan hyvin maahan."

        Äiti laittoi aikoinaan munankuoria sisäkukkien kasteluveteen. Hänellä oli aina komeita kukkia.
        Tuhkaa olen käyttänyt kalkinkin sijaan.
        Esim. vuorenkilville.

      • Anonyymi
        Eliaana kirjoitti:

        Äiti laittoi aikoinaan munankuoria sisäkukkien kasteluveteen. Hänellä oli aina komeita kukkia.
        Tuhkaa olen käyttänyt kalkinkin sijaan.
        Esim. vuorenkilville.

        Tuhka sisältää monia kasvien tarvitsemia aineita mm. kalkkia.

    • Anonyymi

      Hyvä lumen sulamispäivä tänäänkin. Hurskaisena heräsin siinä missä Anttilakin, fasaanikukon aamukiekaisun aikoina.
      Äkkikäkös siintä aamupesuille ja pukeutumhan aamiaisen laittoon.

      Emäntä jo usiamman vuoden poutapilviosastolla. Ei tämmösiä aamuherätyksiä kestä ilman päheitä päiväunia. Kanankoipia haudontapadassa muhitettuja pikapastan kanssa ensin tukevast söin.
      Eilen oli niin kova päivä. Päivägoisasin ainakin 1½ tuntia ennen kuin tajuihini tulin. Pöpperöisenä postilootalle pikitien laithan.

      Pölästyin, että ehkä isokin lasku. Ei kuitenkhan rahaa vaatinu. Pihalla oli sulamisvesiä. Hakkasin kiinalaisella pitkävartisella noroi pikkupakkasyön jälkhen jäätikköön niille tuntikaupalla.

      Huomiselle perjantapäivälle hyvää oloo ittekullekin säädylle!

      • Viikonlopun toivotuksia taas Savosta, kevät keikutellen tulee, pieni lämmin sade voisi lisätä vauhtia lumen sulamiselle, mutta enpä nyt sadetta kuitenkaan toivo;)
        Yöllä on pakkasta, niin pitääkin maaliskuussa, joskus hyvät hankiaiset aikaan sai.
        Poikani syntymäpäivä, muistan silloin 57 vuotta sitten räntää satoi, kun lyhyen matkan sairaalaan kävelin ja kätilö oli vihainen, ei olisi yksin saanut lähteä.
        Itsepä voimani tunsin ja hyvin kaikki meni, yli nelikiloinen poika päivänvalon näkin 9,30,
        nyt hänkin eläkeikää lähenee, vaikka ei taida eläkepäiviä ihan kohta viettää, yrittäjänä voi itse päättää töiden lopettamisen.

        Makriina sanoit kukkasi huonosti viihtyvän aurinkoisella ikkunalla tai sen läheisyydessä. minä olen saanut kultaköynnöksen viihtymään, toisen verhon paikalla kasvaa.
        Muutama muukin kukka viihtyy, en nimeä niille tiedä, no yksi peikonlehden tapainen.
        Sain ystävänpäivänä hortensian, vaihdoin mullan ja leikkasin, nyt työntää uutta kasvua, jospa se alkaisi viihtymään.
        Minä laitatin ikkuna laudat tähän asuntoon muuttaessani, sama mies varmaan suunnittelijana kuin sinullakin Makriina;)

        Ano 14,33, en minäkään aina koko multaa vaihda, jos kukka voi hyvin, pintamullan vain uusin, voi joskus isompi ruukku pakko muuttaa, no silloin aivan uuden mullan vaihdan.
        Lannoitan sillä punaisella jauheella ja kastelen ehkä liikaa, mutta paahteessa kuivavat niin pian.
        En voi sanoa että "rehottaisi" hyvin, mutta paremmin kuitenkin kuin pitkään aikaan.

        Eliaana kuitenkin jo ikkunan pesussa, minä vasta mietin ja stressaan sillä itseäni, kai jää pääsiäisen jälkeiseen aikaan, kun ekaviikon ole lomailemassa Huhmarissa.
        Onpa sinulla todella tottelevainen kissa, tavallaan ne hetikin luikahtaa ulos, jos jostain reikä aukeaa, juoksuaikakin taitaa olla päällä.
        Puolukkapiirakka minäkin suunnittelen ja sipulipiirakka, kun nyt sain hyvä sipuleita.
        Pakkanen kivasti alkaa tyhjentyä muutama sienipussi ja perunoita samoin. mustikoita ja omenahilloa, muutama mehupullo, harvoin olen näin tarkkaan osannut pakasteet laittaa.
        Toivottavasti uutta satoa syntyy.
        Noita munankuoria äitinikin liotti vedessä ja sillä kasteli, tuota kalkkia en ole koskaan lisännyt, onkohan sitä myynnissä pienissä purkeissa?

        Ano 18,07, tuon puutarhakalkitsemisen minäkin olen ymmärtänyt, kun yleensä täällä päin maa on hapanta, nurmikkokin kaipaa kalkitusta, sammal pysyy pois.
        Mökillä sen homman joka kevät tein.
        Ano 18,50 tuhkaa minä heittelin ruusupuskiin, kun kirvat meinasi tuhota kukat, ei kovin kauniin näköistä ollut, mutta sade huuhtoi ja vei kuolleet kirvatkin mennessään.

        Noin se alkaa monen toisenkin aamu ja päivään jatkuu, miten hurskainen sen aloittaa.
        Kyllä se toimii yksinäisenkin aamu ja muukin ruuan laitto ja monta kertaa miehet sen taidon jopa paremmin osaa.
        Nyt voi puroja laitella ja muistella lapsuuttaan, muistelen minäkin joskus puroja laittaneeni.
        Sitä kesän tuloa yritettiin jouduttaa, veden pihapiiristä pois ohjaten.

        Pitänee katsella tuo ruukkujen mullan pinta ja arvella mikä kukka multaa ansaitsee tai isomman ruukun, pitää ne hommat pois käsistä saada, kohta parvekekukkien laitto alkaa.
        Ei ihan ilman kukkia voi parveketta jättää, vaikka aina niin uhkailenkin.
        Jatketaan auringon ottoa jos aika sallii;)

    • Anonyymi

      Hyvää huomenta Kahvipirttiin! Kiva täällä on poiketa, täällä saa hyviä vihjeitä kukkien hoidosta ja muista elämään liittyvistä asioista.

      Vierailin kerran erään vanhemman mummon luona, hän piti kotinsa hyvin siistinä,
      pöytäliinat oli suorat ja sileät, myös kukat aiva kauniita.
      Kysyin, kuinka hän saa noin hyvinä ne pysymään? Hän sanoi hymyillen, koetappa niiden lehtiä, ne ovat ikikukkia, siis tekokukkia, ne pysyvät, joskus vain suihkun alla niitä käytän!
      Mietin, tämähän hyvä ratkaisu silloin, kun ei jaksa enää multia vaihdella ja kukkia hoitaa, mutta haluaa kauneutta kuitenkin ympärilleen!

      Toistaiseksi minulla on vielämonta orkideaa, yhden sain helmikuussa, erittäin kauniissa kukassa, myös ruusu kukkii vielä hienosti, onhan ne elävät kukat kauniita, mutta ei huono vaihtoehto nuo tekokukatkaan.

      Pilvistä on tänään, mutta pidetään mieli aurinkoisena,
      Neeasa

      • Anonyymi

        Isot kauppaketjut ovat omineet kukkienkin myynnin. Ammattitaito katoaa. Kaunista kimppua ei enää voi ostaa. Onneksi hautajaiskukiksi on nyt yleistynyt yksi ruusu.
        Kukkakaupat katoavat. Samalla menee tietotaito. Ostamme vain samoja kukkia kuin aina ennenkin. Emme osaa vaihtaa muihin.

        Olisiko isoilta kauppaketuilta asiakkaat kysyneet miksette myy kukkiakin ?
        Ainakin itse olen halunnut ostaa kauppareisulla kukkakimpun
        ja nykyään se on mahdollista.
        Kukkakauppa on kauempana eikä niin usein raaski ostaa sieltä,
        koska se on tuplasti kalliimpi.
        Yksinkertainenkin kimppu ilahduttaa, joskin floristien tekemät kimput ovat
        taideteoksia.

        Ostan usein marketista pari erilaista toisiinsa sopivaa muutaman euron kimppua ja
        kehittelen niistä itse yhden uuden.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Isot kauppaketjut ovat omineet kukkienkin myynnin. Ammattitaito katoaa. Kaunista kimppua ei enää voi ostaa. Onneksi hautajaiskukiksi on nyt yleistynyt yksi ruusu.
        Kukkakaupat katoavat. Samalla menee tietotaito. Ostamme vain samoja kukkia kuin aina ennenkin. Emme osaa vaihtaa muihin.
        Mkr.

        Sama on kirjojen kanssa käynyt, kirjakaupat lähes kuolleet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sama on kirjojen kanssa käynyt, kirjakaupat lähes kuolleet.

        Kirjakauppa ei ole kannattava, ellei se ole suuri.
        Pikkukaupassa ei ole tilaa pitää tarpeeksi laaja valikoimaa.
        Kauppa ei käy.
        Tavat on niin muuttuneet.
        Ihmiset tilaavat paljon kirjoja verkkokaupoista
        tai tilaavat e-kirjan tai äänikirjan, jos eivät kirjastoa käytä.
        Nuoruudessani pienet kirja- ja paperikaupat olivat kutsuvia ja kiehtovia,
        kauppojen "aatelia".

        Kutsuva oli myös "kemikalio", jossa tuoksui hyvälle !!!
        Uuden huulipunan, Filmstar-ripsivärin tai puuterin osto oli arjen luxusta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kutsuva oli myös "kemikalio", jossa tuoksui hyvälle !!!
        Uuden huulipunan, Filmstar-ripsivärin tai puuterin osto oli arjen luxusta.

        Ihana ihana aamu, radiosta onnittelukonsertti soittelee nostalgisia kappaleita, mieli valoisana päivää aloittelen.
        Viikkosiivous, mitäpä muuta. pölyä riittää ja vielä jääkin, auringon paiste sen ikävästi esiin aina tuo, ihastelin auringon paistetta, mutta aina harmiakin esiin tuo, pöly näkyy.
        Pitäisi kai sälekaihtimet alas laskea, säästyisi tuostakin harmista.
        Enpä alas laske annan kukilleni kaiken paisteen mitä tarjolla on.
        Eilen sen urotyön tein, että kukkani huolsin, multaa osalle vain pintaan , muutama sai koko ruukun täyden uutta multaa, sotkuista hommaa.

        Makriina nuo kukkakaupat mainitsit, onpa siitä aikaa, kun kukkakaupan oven olen avannut, marketista tyydyn kukkani ostamaan, nykyisin hyvin houkuttelevia ovatkin.
        Myös viherkasveja olen ostanut, joskus kuolevat piankin, mutta kasvuunkin olen niitä saanut.
        Minä en oikein nykyisistä kukkasidonta tavoista ole tykännyt, kun joskus olen sellaisen saanut, liian tiukkaan nippuun kietovat, minusta kukat maljakkoon pitää avata ja laittaa väljästi.
        No enpä minä asiantuntija tässäkään, omia tapojani noudatan;)
        Keväällä puidenkin oksia otan maljakkoon ja ne "kukkivat" pienin lehdin, en toki eläviä puita puistosta katko vaan käytän hyväkseni puiden siistijöiden jättämiä oksia.

        Meilläkin yksi ainoa kirjakauppa, mutta sen sisältö paljon muutakin kuin kirjoja, jopa villalankaa tarjolla.
        Vähän entisajan sekatavarakaupan meininki.
        Kemikalioita on useampi, minä saan tarvitsemani kosmetiikan marketista, olen jo menettänyt uskoni nuorentaviin voiteisiin.
        Nivea on hyvä , eipä juuri muuta tule ostettua, kynsilakkaa kylläkin, jotain kaunista yritän minäkin saada aikaan, vaikka kynsien avulla;)

        Katselen naapurin talon kattoa ja mietteitä syntyi noista paneeleista, voisiko niillä saada aikaan sähköä ilman sähköfirmoja siis kokonaan talon kaikki tarpeet täyttäviä ?
        Olisi upeaan kaikki talot omavaraisiksi saada, siinäpä sitten sähköfirmat näppejään nuoleskelisi, eikö ole kehittelykelpoinen ajatuksena ainakin;)
        Tässä sen näkee, katselisipa vaikka mitä ulkona olevaa, aina voi pohtimista mielessä syntyä, tyhmääkin, mutta mielikuvitus elää;)

        Nyt siivoushommiin pitää joutua, sitten iltapäivällä voi torkut parvekkeella ottaa, rasitukset pois hoitaa.
        Iltaan päästyä saunaan ja taas yksi nautinto ihmisen elämässä sekin.
        Eipä ole valittamista tässä elämän sujumisessa, pienet harmit pyrin unohtamaan ja vähän isommatkin.
        Minna Canthin kunniaksi liput liehuu, luova nainen monessa aikanaan.
        Viettäkää mukava päivä.

      • Makriina

        Onko kevätpäivä kutsunut kaikki ylös nojatuolista, kun vain Skillan moikkasi aamutuimaan ennen päivän rientoja!
        Minä lueskelin tuossa netin uutisia, arvaatte varmaan, että etupäässä Ukrainan tilanteesta.
        Uniinkin ne jo tulevat, kun ei tässä meikäläinen voi muuta kuin osallistua johonkin keräykseen pikkusummalla.

        Vähän kevyempää sitten etsiskelin ja eksyin kodinhoitosivuille, joilla taas on pesty ihmeellisin tuloksin tiskialtaita ja leipälautoja. Minä en ymmärrä, miten normaalin huushollerskan tiskialtaat todella tummuvat ja muuttuvat pinttyneiksi ja haiseviksi. Ei minun vaan! Kyllä minä pesen ja pyyhin altaat siinä kuin muutkin pinnat päivittäin.
        No, suosittelivat sitä savisaippuaa, joka on kyllä minunkin kokemukseni mukaan oivallinen pesuaine, luonnonmukainen ja edullinen. Olen sillä kiillottanut hopeita ja kupareita. Jälki on kaunista. Nimittävät sitä pesukiveksi siinä artikkelissa, mutta kuvassa oli vihreäkantinen muovitöpsä, jonka tunnistin.
        Puisten leikkuulautojen tahrojen ja hajuhaittojen poistamiseen toinen artikkeli suositteli kahvia. Sitä sivellään kylmänä leipälaudan päälle pullasudilla ja annetaan vaikuttaa. Ja vot,, lauta on kaunis ja tahrat poissa. Olisin kokeillut, mutta ei minulla ole sellaista leipälautaa, joka olisi tahrainen ja haiseva. Valitettavasti. :)
        Lumet romahtavat räystäiltä. Murheekseni rhodoni on edelleen lumikinoksen alla varjossa, tai se mikä siitä on jäljellä, kun katolta pudotettu lumi katkoi varret. Tyngät nyt ilmaantuvat lumen alta.
        Hyvää viikonloppua.

      • Anonyymi
        SkillaN kirjoitti:

        Ihana ihana aamu, radiosta onnittelukonsertti soittelee nostalgisia kappaleita, mieli valoisana päivää aloittelen.
        Viikkosiivous, mitäpä muuta. pölyä riittää ja vielä jääkin, auringon paiste sen ikävästi esiin aina tuo, ihastelin auringon paistetta, mutta aina harmiakin esiin tuo, pöly näkyy.
        Pitäisi kai sälekaihtimet alas laskea, säästyisi tuostakin harmista.
        Enpä alas laske annan kukilleni kaiken paisteen mitä tarjolla on.
        Eilen sen urotyön tein, että kukkani huolsin, multaa osalle vain pintaan , muutama sai koko ruukun täyden uutta multaa, sotkuista hommaa.

        Makriina nuo kukkakaupat mainitsit, onpa siitä aikaa, kun kukkakaupan oven olen avannut, marketista tyydyn kukkani ostamaan, nykyisin hyvin houkuttelevia ovatkin.
        Myös viherkasveja olen ostanut, joskus kuolevat piankin, mutta kasvuunkin olen niitä saanut.
        Minä en oikein nykyisistä kukkasidonta tavoista ole tykännyt, kun joskus olen sellaisen saanut, liian tiukkaan nippuun kietovat, minusta kukat maljakkoon pitää avata ja laittaa väljästi.
        No enpä minä asiantuntija tässäkään, omia tapojani noudatan;)
        Keväällä puidenkin oksia otan maljakkoon ja ne "kukkivat" pienin lehdin, en toki eläviä puita puistosta katko vaan käytän hyväkseni puiden siistijöiden jättämiä oksia.

        Meilläkin yksi ainoa kirjakauppa, mutta sen sisältö paljon muutakin kuin kirjoja, jopa villalankaa tarjolla.
        Vähän entisajan sekatavarakaupan meininki.
        Kemikalioita on useampi, minä saan tarvitsemani kosmetiikan marketista, olen jo menettänyt uskoni nuorentaviin voiteisiin.
        Nivea on hyvä , eipä juuri muuta tule ostettua, kynsilakkaa kylläkin, jotain kaunista yritän minäkin saada aikaan, vaikka kynsien avulla;)

        Katselen naapurin talon kattoa ja mietteitä syntyi noista paneeleista, voisiko niillä saada aikaan sähköä ilman sähköfirmoja siis kokonaan talon kaikki tarpeet täyttäviä ?
        Olisi upeaan kaikki talot omavaraisiksi saada, siinäpä sitten sähköfirmat näppejään nuoleskelisi, eikö ole kehittelykelpoinen ajatuksena ainakin;)
        Tässä sen näkee, katselisipa vaikka mitä ulkona olevaa, aina voi pohtimista mielessä syntyä, tyhmääkin, mutta mielikuvitus elää;)

        Nyt siivoushommiin pitää joutua, sitten iltapäivällä voi torkut parvekkeella ottaa, rasitukset pois hoitaa.
        Iltaan päästyä saunaan ja taas yksi nautinto ihmisen elämässä sekin.
        Eipä ole valittamista tässä elämän sujumisessa, pienet harmit pyrin unohtamaan ja vähän isommatkin.
        Minna Canthin kunniaksi liput liehuu, luova nainen monessa aikanaan.
        Viettäkää mukava päivä.

        Paneeleilla saa sähkö aikaan, mutta pitäisi olla sähköalan ihminen,
        että osaisi hoitaa sitä "paneelisähköyhdinvoimalaa".

    • Komea on päivä tuossa ikkunanpesujen välissä kävin pienen lenkin tekemässä.
      Koipikin on pari päivää toiminut aika hyvin ilman isompia kipuja.
      Ihan luontaistuotetta ottanut. Tiedä auttaako. Tuo kinesioteippi kyllä auttaa aika kivasti.
      Vielä on tuo olohuoneen ikkunan ulkopuoli, mutta se on helppo, kun on matalammalla ja ulkopuolen saa pestyä parvekkeelta.
      Tiedä ryhdynkö nyt noihin parvekelaseihin vielä.

      Mietin kanssa koska kukkakaupassa viimeksi poikennut. En tarkkaan muista, mutta ainakin vuonna 2012 sisaren hautakukat ostin.
      Keväällä ostan joitain kukkia tuosta, missä on eläinruoka ja puutarhatuotteita samassa.

      Niveaa minäkin ostan. Sehän on voittanut monissa testeissä kalliimmatkin rasvat.

      Noista sähköpaneeleista.
      Meillä poika laittoi muutaman uudelle mökille. Lisää tarvii laittaa, jos mielii enemmän laitteita, mutta isompi huolto, kun tapahtuu vanhalla mökillä, ei ole ollut niin tarvetta.
      Onhan niitä kai ihan kerrostalojakin, jotka käyttää aurinkosähköä.
      Muistan kuulleeni, että, jos tulee ylituotantoa, sähköfirmat ostaa sitä.
      Kyllähän ne paneelit ja akutkin joskus uuteen täytyy vaihtaa, ei ne ikuisia nekään.

      Nyt keitän kahvit. Sitten käyn tuon ikkunan kimppuun vielä. Illalla on saunavuoro.

    • Anonyymi

      Tämänpäiväisessä palsta-avauksessaan SkillaN ihastelee komeaa ja aurinkoista lauantaipäivää. Ainakin Kymenlaaksossa aurinko paistoi täydeltä terältä.
      Uskon, että säätilalla on meihin pohjoisen asukkaiden mielialoihin iso merkitys.

      Sen kyllä huomaa jo ostosreissullaankin ihmisten olemuksista.
      Kerrankin voimme sanoa, että valoisuuden lisääntymistä riittää vielä 3 kk eteenpäin.
      Ja se on hyvvee, kuten syntymäseutuni ihmiset siitä sanoisivat.

      • Sunnuntaiaamua ja samaa auringon paistetta vaan jatkuu ja ihme se olisi, jos ei mieliala kohoaisi.
        Niin, mikään ei loppumattomasti kestä, alkaa se kolmen kuukauden päästä jo hämärtyä, mutta siihen mennessä voi tapahtua vaikka mitä, hyvääkin, näin uskon;)
        Noin sitä täällä meillä Savossakin sanotaan "hyvvee";)

        Eliaana tuota kerrostalon kattoa katselenkin, mihin nuo paneelit laittoivat, eikös suomi ole pullollaan vaikka minkä idean saaneita, ei kai mahdottomuus ole kesiä tehotoimia jo oleviin.
        Piirsinhän minäkin suojelutaloon ovet ja tavan mummo vaan olen, ainahan he joilla on aivokopassa muutakin kuin sahajauhoja voivat ihmeitä tehdä;)
        Minulla vaan tuo ikkunapesu vielä vain muhii ja kiusaakin, tehtävä se on, ei mihinkään pääse. Neljä isoa ikkunaa ja sitten ison parvekkeen lasit, ei onnistu yhdessä päivässä, mutta tapahtukoon vaikka yksi ikkuna päivässä.
        Vielä minä ikkunoita pesisin, mutta verhojen laitto, olen jo pohtinut jospa siihen pyytäisin apua, yläkerran rouva jo lupasi tulla ripustamaan, mutta en mielelläni häntä haluaisi vaivata.
        Miten voikaan olla vaikeaa tuo avun vastaanottaminen.

        Tuota Makriinan mainitsemaa savisaippuaa olisi kokeiltava, en kyllä jaksa kupariani kirkkaaksi hangata, tuolla keittiön kaapin päällä tummina rasvaa ja pölyä keräävät, pitäisikö sekin ottaa stressin aiheeksi.
        Hopeitakin tuntuu aina puhdistuksen aikaan kertyvän, vaikka ei minulla niitä paljoa ole.
        Joulunalla ne mieleen tulevat, ei paljon muulloin.
        Pitää kokeilla myös tuon puisen leikkuulaudan puhdistusta, yksi sellainen löytyy.
        Kälyni yksi pesukarhu on, hän pesee vaatteitakin monta kertaa viikossa, minä kerään täyden koneen kerran viikkoon, olen yrittänyt tuota vettä ja sähköä säästää ja suunnittelen niidenkin käytön.
        Veden käytöstä hänelle muistutan, mutta kun vesi kuuluu vuokraan ei haittaa, mutta kulutus kuitenkin lisääntyy, näin koetan selittää ihan yleisellä tasolla.
        En kyllä niin siisti ole, mitä hän on, enkä viitseliäskään.
        Olemme niin erilaisia me ihmiset, minä yksi lajiaan;)
        Älä sure rodojasi, voihan olla, että innostuvat, kun leikkausta tapahtuu.

        Taas synnin tekoon rupean, pulla ja sämpylätaikinan alustan, teen puolukkapiirakan myös, sitä mieli tekee.
        Näitä mielitekoja on useinkin, eilen sipulipiirakkaa, perunalaatikkoa ja marjapuuroa halusin ja ne mieliteon tyydytin.
        Tulkaapa päiväkahveille, tuoretta pullaa löytyy;)

      • Anonyymi
        SkillaN kirjoitti:

        Sunnuntaiaamua ja samaa auringon paistetta vaan jatkuu ja ihme se olisi, jos ei mieliala kohoaisi.

        Kun vesi "kuuluu vuokraan" ja sitä paljon lotrataan, taloyhtiön vesilasku nousee
        ja sitten nousee vuokra "mihin kuuluu vesi".

    • Kiitos päiväkahvikutsusta, SkillaN. Mielelläni sen ottaisin vastaan "mutku" korona painaa vielä päälle ja jalka on lähes viraton. Sitäkin olen surrut, että tuo V:en reissu jäi, olisi ollut mukava nähdä vaikka siellä V:en torilla..))
      Varkauden mumminkaan ei ole arvannut lähteä tänne päin, joten pitkä paussi tulee meidänkin tapaamiseen.
      Omaan arkeeni on nyt tullut huolta lähipiiristä ja kun tunteet ovat pinnalla muutenkin ei jaksa enää ottaa sitä riskiä, että joutuu taas täällä silmätikuksi, syytettyjen penkille..))
      Viimeksi taisi tulla rasistisyytös ja se alkoi sentään olla liikaa vaikka itse tiedän laatuni ja omat panostukseni silläkin saralla.

      Niinpä olen nyt nähnyt enemmän vaivaa ja "kuormittanut" tuttuja/ystäviä, ottanut yhteyttä heihin ja samalla on tietysti tullut kelattua yhteisten tuttujen ja sukujen elämäntilanne. Kyllä meidän ikäisillä on jo omat vaikeutensa itse kullakin ja kun useimmat ystäväni ovat näitä kuormankantajia, niin jakamista löytyy puolin ja toisin.

      Iloakin on sentään löytynyt jaettavaksi. Lonkkaoperaationi aikataulu on nyt mennyt uusiksi. Kunta on ilmeisesti päättänyt lyhentää leikkausjonoa ja tehnyt jotakin radikaalia, koska minulle onkin nyt annettu uusi aika: toukokuu. Ei paremmin olisi voinut käydä: kesä edessä ja paras ajankohta myös kuntoutumiselle. Niin, että vielä hetki niin loppuu minulta tämä kestovalitus, ainakin lonkan osalta...)) Kiitos vain myötämielestä ja kärsivällisyydestä kaikille hyväntahtoisille täälläkin.

      Kiva huomata, että täällä ollaan "pysytty vahvasti elämässä kiinni", muistutettu arjen ja arkisen puuhastelun merkityksestä. Tuohon omaankin kukkaoperaatiooni sain hyviä vinkkejä täältä. Huonekasvini eivät ole koskaan voineet niin huonosti kuin nyt. "Syytän" ilmalämpöpumppua. Niin tyytyväinen kuin siihen olenkin ollut, kukat eivät ole tykänneet. Ilmeisesti se aiheuttaa jonkinlaista vetoa, kuten tietysti koneellinen ilmastointikin.

      Katolta on enää tulollaan yksi lumijärkäle, joten en ole enää lumen vanki. Olen jo päässyt postilaatikollekin itse. "Eteenpäin, sanoi mummo lumessa", eikös sitä niin ole sanottu..))

      Valoa ja lämpöä riittää täälläkin. Pääsen taas "ulkoilemaan", rapulle istumaan. "Juoksevat työt" tein eilen: komposti ja saunapuut ja tänään on taas juhlaa tiedossa: se sauna !...
      Hyvää kevätpäivää kaikille,
      demeter1

    • Sunnuntaipäivää kaikille!

      Ihan tässä kauhistuu, kun lukee, kuinka tarmokkaita ja aikaansaavia te olette, pesette ikkunoita. leivotte ja puuhaatte vaikka mitä, vaikka kivut ja säryt ovat ainaisena vaivana. Minä olen jo vuosia sitten ulkoistanut ikkunoiden pesun ammattilaisille, samoin siivouksen. Kun on tuo selkäkin semmoinen ja jalka tämmöinen, niin mä en enää ala.
      Kunnioitukseni teille ahkerille. Wau.

      Minä olen siirtynyt vanhuuden lepoon, enkä tee enää mitään. No, kukkia istuttelin ruukkuihin. Kerroinkin jo aikaisemmin, että olin kukista luopunut, mutta nyt taas toivon, että jaksaisin niiden kanssa tulla toimeen. Kunhan tulee vähän lämpimämmät ajat, niin vien ne tuohon kuistille raikkaaseen ilmaan vahvistumaan.

      Pihani on ollut kesannolla tässä pitemmän aikaa, kun meillä oli uhkana, että asuinalueemme myydään gryndärille, joka olisi repinyt rakennukset alas ja rakentanut uusia tilalle. Sen vuoksi en pariin kesään oikein jaksanut edes ajatella pihaa, kun mielessä oli, että se kohta myllätään ympäri ja mitään ei vuosien työstä jää jäljelle.
      Nyt uhka on väistynyt, ja alan jo odottaa lumien sulamista.

      Sanoi meteorologi eilen, että tänään on kevätpäivän tasaus. Se käsittääkseni tarkoittaa, että tänään joka puolella maailmaa yö ja päivä ovat 12 h. Olenkohan ymmärtänyt oikein?

      • Anonyymi

        "tänään joka puolella maailmaa yö ja päivä ovat 12 h."

        Ymmärtäisin, että meillä vain.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "tänään joka puolella maailmaa yö ja päivä ovat 12 h."

        Ymmärtäisin, että meillä vain.

        Katso netistä

    • Anonyymi

      Sanon samoin, kuin Makriina, "Kun selkä on semmoinen ja jalka on tämmöinen",
      en minäkään enää ikkunoita ala pesemään,
      Nuoret naiset sen tekee hujauksessa. Siivoan kyllä, mutta parin viikon välein saan siivoojan.
      Selkäni ei ole täysin parantunut helmikuisen kaatumisen jälkeen jäiselle pihalleni,
      kyllä sinne kuvauksessa todettiin pieni vika tulleen.
      Selässä se pienikin vika tuntuu! Mutta autollani pääsen asiat hoitamaan, apteekki, kauppa, kirjasto ym.
      Kiva kuulla sinusta demeter ja siitä, että nyt on pian leikkausaika käsillä!
      Keväällä se toipuminenkin on nopeampaa, saa ulkoilla ja nauttia uudesta kivuttomasta lonkasta. Onhan se aluksi kipeä, mutta aika pian minä ainakin kivuista silloin pääsin.
      Kevätpäivän tasauspäivä tänään, antaa uutta uskoa elämään!
      Voidaan hyvin,
      Neeasa

    • Anonyymi
    • On tämä nykyaika upeaa(toistaiseksi?), kun saamme netistä kaikkea hienoa kuvaa ja opastusta, kuten tuo linkki auringon kierrosta. Olisipa ollut minunkin ja meidän useimman kouluaikana.

      Jo senkin vuoksi oli hyvä, että avasin koneeni, kun odottelen lastani ruokaostosten kanssa, mutta hän on illanvirkku ja aamun torkku, mutta minä olen vanhentuneena päin vastoin. Saa "kuulla kunniansa"....no ei sentään, sillä kiitollinen olen hänen palvelualttiudellaan minua kohtaan.

      Tietenkään ei olisi pitänyt avata "Iltiksen" sivuja, koska muutenkin välttelen korona ja sotauutisia, vaan eikös sieltä tullutkin uutinen, että nyt täytyy "tulla" suojelemaan Venäjän suurlähetystöä asein! Onneksi en ole työ elämässä, enkä liiku siellä enää, mutta olihan niitä ainakin 30 v, kun joka päivä se ohitettiin.

      Totean minäkin, että ahkeria olette ikkunapesuineen ja leipomuksineen, saati kukkien huollon. Minä kai "vanhenin" liian nopeasti, joka on osin lapseni syytä, sillä on niin tuttua valittaa vuorostani selkäkipuja saamattomuudestaan, sillä lapselleni oli totista totta hänen skolioosinsa vuoksi, kunnes se Orton;nissa operoitiin.

      Taisi tulla ostokset, joten moikka.

      • Maanantai ja yhä aurinkoista, kyllä kelpaa elellä.
        Loppujen lopuksi ihminen on aika oikukas luonteineen, kauniin sään aikaan ihastellaan, mutta sateen tullen muristaan, vaikka kaikkea luonto kaipaa, vettäkin, niin myös ihminen ei ainaista paistetta kestä.
        Viime kesä on hyvä esimerkki, aina oli kuuma, vai muistanko väärin, muististani en takuuseen mene;)

        En varmaan koskaan ole ostanut noita iltalehtiä, en lue myöskään mitään koneeltakaan, silti nuo maailman tuskat luokseni ehtii.
        Radio on aina auki ja sieltä kuulen hyvät ja huonot uutiset, se riittää.
        On sinulla kiltti tytär, kun sinua huoltaa Kristiina23, ei todella auta nuhtelua antaa.

        Hyvä linkki tuohon päivien valoisuutta koskevaan tietoon, onhan se ollut kansan tiedossa iät ja ajat, mutta selvensi asiaa kummasti.
        Vanha kansa sanoi päivänolevan muutaman päivän pesässä ja sitten alkaa hämärtymään ja vastaavasti valoisuus lisääntyy.

        Kyllä nuo vaivat mukana kulkee itse kullakin, pidemmän ajan puuhastellessa, tuoliin on istahdettava, mutta hyvä kun siihenkin on mahdollisuus, kiirettä ei mihinkään.

        Makriina nuo puheet saavat mahdottoman kuvan , kun niistä kertoilee, kaikkihan me kykyjemme ja voimiemme kotiamme kunnossa pitää.
        Ruokaa tarvitsee jokainen, tekipä sen itse tai tilaa jostakin, onhan aivan ihana, kun mahdollisuuksia on vaikka mihin.
        Minulla varmaan hyvin paha tuo tapa kertoilla tekemisistäni, mutta en pröystäillä tahdo, ajatus heittää jollekin toisellekin halun kokeilla .
        Laiskuuttakin jollain tapaa, teen kerralla kaikkea ja pakkaseen annostelen, sitten helpolla viikon pääsen, kaupassakin käyn vain kerran viikossa.

        Tuon veden kuin sähkönkin kulutuksen lasken kaikkien säästöksi, jos sitä jokainen tekisi.
        Kälyni on ehkä maatalossaan tottunut runsaan veden kulutukseen, kun omasta kaivosta nostettiin ja sähköäkin käyttivät paljon, yösähkön laskutuksen avulla.
        Hän sanoo, ettei tykkää hämärässä oleilla ja kaikki valot on päällä, minä kohdistevalolla puuhastelen.
        Eihän minun kuuluisi mennä neuvomaan saman ikäistä kanssakulkijaa, hänen tapansa ovat hänen laisiaan, toisekseen hänen näkönsä on kovin heikko, valoa tarvitsee toimiakseen, mutta ei myöskään näe säästämisen merkitystä suuremmassa mittakaavassa.

        Olipa kiva kuulla sinusta demeter, ihan samoista syistä en kaipaillut, kun siitäkin aina joku ihmettelyä aikaan saa.
        Harmihan se oli, ettei tapaaminen onnistunut, mutta näin elämä kuljettaa, ei kysele käykö meille.
        Kiva on kuulla, että jotain valoa noiden vaivojesi kanssa olet piankin saamassa, kärsivällisyys palkitaan.
        Kyllä tuo kukkien kasvaminen on Luojassa, ei ole kukoistanut minunkaan kukkani avioliiton alkuaikojen jälkeen, asuimme silloin omakotitalon yläkerrassa, silloin begoniat kukki.
        Nyt pelkkiä viherkasveja olen kasvatellut ja kiitettävästi ovat alkaneet viihtymään.

        Tänään menen silmälääkäriin, saapa nähdä miten menee, lasit varmaan joudun uusimaan oman tuntemukseni mukaan ja pokat taas maksaa maltaita, eivät varmaan entisiin suosiolla linssejä laita.
        Silmäkulta viimeiseksi on sanonta ja samaa mieltä olen, kauhistuttaa ajatuskin miten paljosta olisi luovuttava jos näkö huonoksi menisi, tämäkin mahdollista.
        Kaikkea hyvää elämäänne ja ei turhia murheita näistä kirjoitteluista oteta, sinnitellään vaan omien kykyjemme myötä;)

      • Anonyymi
        SkillaN kirjoitti:

        Maanantai ja yhä aurinkoista, kyllä kelpaa elellä.

        Hyvä yleisvalaistus on jo turvallisuuden takia tärkeä vanhuksille Älytöntä kituuttaa hämärässä, siinä ei montaa senttiä säästä. Lämmityssähkö on oleellisempi.

        Aamupäivää tänne. Nyt kun tuo arjen kuorma on hiukan keventynyt niin arvaa taas istahtaa nojatuoliin, silläkin uhalla että taas tulee lunta tupaan..)) Eihän ne minun saamani risut nyt runsaita eivätkä raskaita ole olleet, mutta joskus nekin riittävät katkaisemaan kamelin selän. Kun ei satu olemaan näitä "vahvoja" naisia, joita ei hetkauta mikään.

        Tuli mieleen keskustelu erään kehopsykoterapeutin kanssa: hän esitteli minulle jonkinlaisen vahvistumisohjelman ja sen kuultuani tulin siihen, että tahdonkin pysyä haavoittuvana, en kaipaa vahvoja puolustautumistaitoja itselleni.
        Etäisyyden ottaminen on ollut strategiani ja sillä on pärjätty. Huvitti - tai oikeastaan ihastutti - kun huomasin, että pieni lapsenlapsi, 5 v, oli omaksunut saman suhtautumistavan. Kertoi, että tuttu kaveri oli alkanut kiusoitella häntä. Hän päätti olla leikkimättä tämän kanssa toistaiseksi ja katsoa miten käy..))

        SkillaN tuolla pohdisteli tätä tapaa kertoilla omista asioista, omasta arjesta. Kun näin tekee se kertoo minusta paljon ihmisen luonteesta, ainakin sen, että on hän avoin, kiinnostunut muista ja luottaa heihin. En näe siinä mitään pahaa.
        Ja ovathan nämä blogit, jollaiseksi kai nojatuolikin voidaan lukea, huippusuosittuja näillä kirjoitusalustoilla, näin olen ymmärtänyt, miksei sitten meilläkin ?

        Ja parhaiten minusta "menestyvät" nämä bloggaajat, jotka eivät tahdo olla "erityisiä" vaan "tavallisia" , kun blogisti ei tahdo " loistaa" vaan olla vertainen, ihminen ihmiselle - kuten SkillaN sanoisi..))
        Arki on meille yhteistä ja vaikka ei aina pysty täysin samaistumaan toisen kohtaan, ainakin ikä ja poistuminen työelämästä on meille yhteistä ja kuten sanottu, aina voi toisten kokemuksesta saada virikkeitä ja rakennusaineksia omaan arkeensa ja tietysti kokea vertaisuutta, tiettyä yhteenkuuluvuutta, jos niin tahtoo. Näin ainakin minulla.

        Tuon hyvän leikkausjonotilanteeni lisäksi tapahtui muutakin mukavaa: löysin uuden kampaajan: kaunis virolaisnainen tuli kotiin ja osasi asiansa. On kiva kurkistaa peiliin aamuisin. Sanotaan mitä sanotaan: kyllä lyhyet hiukset tekevät nuoremman ja virkeämmän näköiseksi !
        Jos entisestä kampaajasta tuli hyvä ystävä, veikkaan, että tästäkin tulee: ehdittiin kertoa omat elämäntarinamme ja löysimme yhdistävän tekijän: molemmilla meillä oli periaate: mikään mikään inhimillinen ei saa olla meille vierasta..))
        Niinpä hän oli tehnyt keikkaa paitsi asiakkaitten kotona myös vanhusten palvelutaloissa, kehitysvammalaitoksissa, jopa vankilassa, jonne hän ei kyllä enää tahdo mennä..))
        Minä taas saatoin heittää kehiin, edellisten lisäksi, päihdeongelmaisten katkaisuhoidon ja mielisairaalan. Niissä olen keikkaillut ensimmäisen ammattitutkintoni turvin.

        Meillä oli yhteistä myös se, että tartuimme työhön kuin työhön, hänkin tekee myös siivouskeikkaa jopa korjausompelua. Minulla nuo mainitut ovat kyllä jääneet taakse: ja kun peilaan "taitojani" vaikka Skillaniin ja Makriinaan, omani jäävät pintaraapaisuksi ja saatanpa tilata isomman siivouksen juuri tältä kampaajaltani..))

        Vielä on tälle päivälle luvattu lämpöä ja aurinkoa, siitäpä voi taas hakea virkistystä itse kukin, eikä maksa mitään..))
        Jaksamista luottamusta meille ja Ukrainan kansalle !

        Huomenta ja mukavaa päivän alkamista, mikäpä on alkaessa, ei suruja, ei suuria ilojakaan, tasaista, mutta auringon paistetta edelleen;)
        Silmälääkäristä selvisin 108 eurolla, ei rillejä tarvinnut uusia.
        Hieman rappeutumaa mikä iästä johtuen ilmeisesti tulee, mutta ei mitään muuta, uusiksi otetaan vuoden päästä, ellei mitään ikävää satu.

        Aivan oikeassa olet ano 7,57, älytöntä on sähköä säästää ja pimeässä hortoilla, mutta minäpä en niin tee, kohde valo mitä parhain, joten en kaikkia valoja päälle laita, koska jo katuvalolla näe huoneesta toiseen kulkea.
        Istuessani telkkarin ääressä tarvitsen vain kohdevalon käsitöitä tehdessäni, tarpeeksi tehokas jopa liikkumisen kohdalle.
        Voisihan sitä koko valaistuksen päällä pitää, jos se olisi mielekästä ja tarpeellista, pärjäillyt olen näine omine tapoineni, joten ole huoletta turvallinen on kotini liikkua.
        Jos kompastun, ei ole valon puute, vaan oman kehon heikkous. vahinko voi tulla valojen runsaudesta huolimatta.

        Demeter juuri noin puhut ja ymmärrät tapani aivan jetsulleen.
        Eilen kälyni ja ystävätär tulivat kahville ja keskustelu sivusi monia asioita ja aika paljon samoilla linjoilla oltiin, mutta en mahda mitään, että ärtymys heräsi jossain kohdin.
        Kokonaisuuden hahmottaminen typistyi aika usein siihen minä, minä tärkeyteen.
        Piti oikein purra kieltään, että ei laajemmin erimielisyyttään asioiden "minun" totuuden mukaisina esiin tuonut.
        Hämmästelen aina niitä jutustelu kertoja missä ystävien kanssa ollaan, miten asiat voidaankaan tulkita niin erilailla, miten minä ajattelen.
        En omista kuin tämän maatiaisjärjen , mutta silti tunnen joskus osaavani ymmärtää asioita selkeämmin, maanläheisemmin, kuin he jotka kaiken tietävät.
        Mielipidevapaus on kaikilla minullakin, mutta joskus jätän väliin, kun tuntuu, että vastaanottajilla ei ymmärrys riitä minun kannanottoihin, väärässä usein voin ollakin.
        Viisaat ja kaiken osaavatkin joskus paljastavat oman pintaliitonsa, totuutensa mikä ei minusta oikein ole.
        Kyllä pelkkä kirjoittelu, tuntematta toisiaan voi saman henkisyyden löytää, näin olen saanut kokea monen kirjoittajan kanssa vuosien varrella, kiittelen kaikkia, sinua myös demeter;)
        Pikkuhiljaa alkaa into kirjoitteluun tyrehtyä, mistä johtunee, en nyt koronaa, en tätä sotaa syyksi voi sanoa, mutta jotain on alkanut puuttumaan.
        Kirjoittajat nuoremmaksi muuttuvat, saman ikäiset ei enää jaksa tätä joskus hyvinkin toistuvaa tekstiä esiin tuoda.
        Mistä löytyisi innoittaja, aihe joka virittäisi sanaisen arkun, joskus se oli mielikuvitus, mutta nyt olemme jo niin "järkeviä" ettei se enää onnistu, mutta kauan tätä on kestänyt, jospa jotain vielä eteen tulee.
        Mitä sitä keksiikään tämän aamusession tilalle, sitä on ruvettava hiljalleen miettimään, kun vuodet vaan jatkuu.
        Kyllä se taitaa olla niin, että jos aivotoiminta ei virikkeitä löydä, alkaa kehokin rapistumaan, pidetään lippu korkealla kaikesta huolimatta.
        Tuosta pääkopasta aika paljon elämän laatukin ohjeita saa, joten periksi ei pitäisi antaa, olkoon vaikka tylsääkin välillä.

        Luopumisen tuskaa oli tämä aamurupattelu, mutta kyllä tästä laulamaan vaan on lähdettävä;)
        Joskus olen kuullut, että vuodenaikojen vaihtelut aiheuttavat mielen pahoinvointia herkemmille, kevät kai rankinta aikaa, kipinöitä iloon nyt kaivataan;)

    • Huomenta!
      Älä masennu Skillan, samanlaisia kokemuksia lienee jokaisella meistä. Kun aikoinani tulin S24:ään, varmaan tuonne kuuskymppisiin, oli palstalla aina hyväntuulinen fiilis. Asioista juteltiin ja se keskustelukin onnistui paremmin sen aikaisella rytmityksellä. Nyt ei voi enää olla varma, tuleeko kirjoitettu mielipide niin lähelle edellistä kirjoitusta, että keskustelua pystyy seuraamaan. Usein tekstien väliin on ehtinyt tulla useitakin ihan toisia asioita käsitteleviä mielipiteitä.
      Ikäkö meitä nykyisin painaa, kuten arvelit. Huumorin kukka alkaa kuihtua.

      Nukuit 8 tuntia, onneksi olkoon. Minulle riittää aina 6 tunnin verran unta, ja mitä aikaisemmin kaadun petiin, sitä aikaisemmin herään, kuten esim. tänään klo 5.
      Tuolla toisella palstalla on keskusteltu kahvin hinnasta, ja koska tulin maininneeksi sen, ollaan nyt sitä mieltä, että valitan. Eli ohjeena siis, että mitään ei saa huomata, eikä ainakaan sanoa ääneen huomiotaan.
      Vähän sama fiilis kuin sinun kahvikesteilläsi eilen.
      Ärsyynnymmekö me maailman tilanteen tartuttamina? Ilmapiiri on sillä tasolla, ettei oikein haluta iloa ja valoa myöntää tai etsiä.
      On vähän niin kuin määräys olla negatiivinen.

      Lämmin ilma jatkuu vielä päivän, pari. Lumikinokset pihallani vain ovat niin paksut, että eivät ole sulaneet. paitsi portaiden eteen, johon muodostuu nyt järvi.
      Mutta siis, tämä on vain huomio, en valita! Ihan kivaa, että aamuisin siinä on luistinrata yöpakkasten jäljiltä. Elämässä on jännitystä ja vaihtelua, kun voi valita kaatuuko jäälle vai lätäkköön.

      Voimia kaikille ja hyvää tiistaipäivän jatkoa.

      • Anonyymi

        Pitääkö sitä olla heti piikit pystyssä, kun joku aiheellisesti huomauttaa hyvän yleisvalaistuksen tärkeydestä? Ei se mitään kaikentietävyyttä osoita, vaan tervettä maalaisjärkeä! Sitäpaitsi valosähkö ei juuri mitään laskussa merkitse.se valojen napsauttelu päälle ja pois kuluttaa ylimääräistä. Ottakaa selvää!

        Hyvä kysymys ano 11:02.
        Pitääkö tosiaan olla heti piikit pystyssä, jos joku toimii tavalla, joka on erilainen kuin oma?
        En tosin ole ottanut kantaa valaistukseen, joten en nyt ole ihan ajan tasalla, mutta sehän ei ole uutta. Jokainen ano sen täällä on vuorollaan todennut.
        Mkr.

    • Aurinkoista keskipäivää!
      On se taas ihanaa, kun tiet ja tienoot ovat melkein vapautuneet lumi- ja jääkuorestaan. Kelpaa siis askeltaa pidemmänkin reitin ja kuinka ollakkaan, jo ensimmäiset leskenlehdet pilkoittivat tienpientareella. Koirakin haistelee innoissaan kevään merkkejä, eikä ole moksiskaan, vaikka lenkki on pidentynyt monella kilometrillä. Jäisillä teillä se ei millään tykännyt kävellä, liukasteli tassuillaan ja pyrki vain takaisin kotia kohti. No, enhän minäkään siitä liukkaudesta pitänyt, vain pakollisen lyhyen lenkin tein, että koira pääsi tarpeilleen.
      Mutta nyt on toista, kevään tulon aistii joka solullaan, kaikki kynnelle kykenevät vain ulos haistelemaan ja aistimaan ihanaa kevätilmaa. Ja vaikka kuinka sääennustajat povaavat ensi viikonlopuksi kylmempää ilmaa, niin hetken se vain kestää ja taas jatkuu kevään tulo.
      Niin se vain on, että ulkona reippaillessa maailman murheet kaikkoavat, joten ylös, ulos ja lenkille, sanoi aikoinaan Tarvajärvikin!

    • Anonyymi

      Uutisissa kehoitettiin kaikkia säästämään sähköä. Onneksemme luonto tuli avuksemme lisääntyvällä valon määrällä ja lämmittävillä auringonsäteillä.

      Pidetään huolta myös pohjavesiemme puhtaudesta.

    • Ihanaa kesä tulee.
      Linnut jo visertelee ja vesi viemäreihin solisee. Aurinko paistaa.
      Paikoin on liukkautta, eteensä saa katsoa. Lunta on kyllä vielä aika paljon tällä leveysasteella.
      Kissa naukuu ja ravaa parvekkeella.
      Lauantaina pitäisi tulla sellaisia vieraita, että hänkin, tuo viimeiseksi päivän valon nähnyt.
      Kuvia vasta olen nähnytkin.
      Kahvipaketin hinnasta tuolla kuuluvat tvssä puhuvan. Kyllä sen huomaa, että kalliimpaa on.
      Mutta kyllä sitä silti saada pitää.
      Sähkövalot kyllä kannattaa sammuttaa aina, kun tilasta poistutaan. Valojen laitto päälle ja pois ei lisää sähkön kulutusta.
      Nauttikaamme keväästä ja kesän tulosta, kaikesta huolimatta.🌸

      • Anonyymi

        Vaihtakaa ledlamput! Ei kuluta sähköä, vaikka palaisi vuorokauden ympäri. Ottakaa selvää!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Vaihtakaa ledlamput! Ei kuluta sähköä, vaikka palaisi vuorokauden ympäri. Ottakaa selvää!

        Johan hehkulamppujen myynti kiellettiin jo monia vuosia sitten ja halogeenilamputkin 2018.
        Jotain erikoisnimillä olevia saa joistain sähköliikkeistä,

    • Aurinkoiset lämpimät päivät sulattavat lumia, mutta kumman sitkeästi jää jumittaa varjopaikoissa pikkuteillä ja penkoilla , merenlahden matalat rannat vielä kunnon jäässä, yöpakkaset tekevät tehtävänsä. Aamuisin löytää hankikantopaikkoja, kävelyreiteistämme onkin tullut uudenlaisia löytöretkiä, minne jalkansa voi liukastumatta asettaa ilman piikkikenkiä. Huomattiin, miten monien puurappuset, laudoitetut polut, laiturit ja kuntoportaatkin ovat täynnä pieniä kenkäpiikkien reikiä, varmaan heikentävät puun rakennetta. Lintujen muutto on hyvässä alussa, eniten huomiota herättävät uljaat joikaavat laulujoutsenet , jotka kotimatkallaan levähtävät täällä sulassa vedessä ja pelloilla. Meillähän täällä vain arkisempia kyhmyjoutsenia. Joitakin töyhtöhyyppiä ja sepelkyyhkyjä ja olemme bonganneet, aamulla isokoskelot lensivät peräkkäin kohti avomerta. Ketjussa oli aiemmin puhetta äänekkäistä lokeista, jotka ovat erottamaton osa rannikon äänimaisemaa ja näkymää. Monta merikotkaa olemme taivaalla havainneet, kun kiukkuiset lokit ajavat sättien pesiä ryöstelevää kotkaa takaa isolla porukalla.

      Maailma on myllerryksessä, uhkat ja hätä varjostavat maanosaamme. Kuitenkin rutiinit ja oman mielenrauhan vaaliminen on tärkeää, tehdä arkisia askareita ja nauttia kaikesta kauniista, toistemme seurasta ja yhteenkuuluvuudesta, avun saamisesta ja antamisesta myös muualta meille turvaan hakeutuville. Sähkön säästämisestä on puhetta tässäkin ketjussa. Pienistä puroista kasvaa jokia, kyllä valojen turhaan polttaminenkin tuhlaa energiaa. Uskon myös, että huoneiden lämpötiloissa olisi varaa laskea monissa tapauksissa, vaikka ei kai se kerrostaloissa ole niin helppoa omatoimisesti tehdä. Uunin tehokäyttö tuntuu olevan ainakin Skillanilla hanskassa, minunkin pitäisi siitä ottaa oppia, varsinkin kun on nyt tämä uusi kiertoilmauuni. Tulee vaan tehtyä lähes joka päivä uusi ruoka vain yhdelle aterialle, kun tätä aikaakin on eläkeläisellä.

      Asianmukainen valaistus on turvatekijäkin, siitä ei erimielisyyttä liene. Kyllä sen saa aikaan kunnon kohdevaloilla, ehkä kritiikki kohdistuikin hämyisempiin tunnelmavaloihin, joilla on taas oma tehtävänsä. Luonnonvalo on tärkeä asuntojen suunnittelussa , mistä ilmansuunnasta ja miten vapaasti se eri vuorokauden aikoina lankeaa, sen mukaanhan eri kasvitkin istutetaan.

      Minäkin kävin silmälääkärillä, ja rillien vahvuudet säilyivät ennallaan. Molemmissa silmissä on alkavaa kaihia, mutta ei tunnu olevan vielä leikkaustarvetta, ilmeisesti on kuitenkin lähivuoden tai -vuosien asia. Toivottavasti Demeter pääsee lopultakin lonkkaleikkaukseensa, kivuttoman liikkumisen pitäisi kuulua perusoikeuksiin, mikäli asian voi kirurgisesti korjata. Onhan se yhteiskunnallekin eduksi, että säilymme mahdollisimman pitkään omatoimisesti liikkuvina, kyllä ne satsaukset maksavat itsensä takaisin, jos nyt ylipäätään aletaan rahassa arvioida hoitojen hyötyjä.

      Hyvää oloa teille kaikille, jaetaan täälläkin iloja, huolia ja murheita.

    • Anonyymi

      Jos sairaanhoitajien lakko toteutuu, taitaa taas siirtyä kiireettömät leikkaukset.

      • Anonyymi

        Huomenta jälleen, sää jatkuu meille mukavana, löytyneekö muutakin mukavaa päivän jatkuessa.
        Minulla alkoi huonosti, kirjautuminen ei onnistu ja melkein koko kirjoitusaikana samana olen kirjautunut, ei moni muu asia ärsytä kuin nämä setvimiset selvissä asioissa.
        Kai ne turvallisuus asiat päälle painaa, kun kaikkea on epäiltävä, jopa minunkin laista vanhaa mummoa, tiedä vaikka mitä pahaa aikaan saan.
        No voihan se olla, että anoksi minuakin halutaan.
        Tänä aamuna sähköpostiin tuli tiedotus missä kehotettiin ottamaan sähköisen tunnistautumisen varmuusversio puhelimeen.
        Pankkien hyperhyökkäysten sattuessa tämä toimisi tunnistamismahdollisuutena, jäi vielä paremman selvyyden saannin taakse tämä toimenpide.
        Maailma alkaa olla sekaisin, väärinkäytökset lisääntyy ja varmistamiset yleistyvät., inhoan tätä salasanojen viidakkoa.

        Radio tiedotti myös aamulla miten patteriradioiden kauppa on lisääntynyt, pelko tuon sähkön saamisesta vaan lisääntyy.
        Antoihan tuo aiheen minunkin "hämärissä" toimimiset, mutta kuka tietää vaikka kynttilän valossa välin kompuroitaisiin.
        Sähkönsäästö tulee ajankohtaiseksi varmaan jo sen saannin vuoksi, muistan sodan aikana jopa lappuja katkaisien alle jaettiin, tekstillä "muista sammuttaa" se säästö ajatus voi olla hyvinkin tosiasia.
        Ruuan hinnan korotuksia lisää odotetaan ja muita uhkakuvia kerrotaan, ei ole mukavaa kuultavaa jo kerran tämän kokeneille.

        Ramoona kertoilit asioita joita olisi hyvä mielessä pitää, oma mieliala ei vähäisin, panikointia tulisi välttää.
        Eihän se auta mitään jos oma mielenrauha järkkyy, kyllä on ajateltava niin, että eletään tätä päivää ja toivotaan kaiken kuitenkin hyvään suuntaan kääntyvän.
        Vähän vaikeaksi käy, kun noita ennemerkkejä kuulee ja näkee, ehkä helpommin onnistuu heille joilla ei muistikuvia aiemmista oloista muistissa.
        Tarkkuutta kaiken suhteen olen elämässäni ohjenuorana ollut ja ei vaikealta ole tuntunut, kun vaan asennoituu asiaan oikein, yhteiset luonnonvarat on kysymyksessä.
        Kuten sanoit Ramoona, pienistä puroista virrat syntyy, näin ollen en vähättelyä ymmärrä.

        Luonnossa kesää lupailee, linnut palaavat uhkista mitään tietämättä, kohta luonto vihertää uskoa jatkuvuudesta jakaen.
        Eliaanan kissakin kevään aistii ja mielii retkilleen, näin toivoisi ihmismielenkin nauttivan kevään tulosta huolista vapaana.
        Uuden pienen näkeminen varmasti ilon mieleen nostaa, toivon kaikkea hyvää hänen poluilleen.

        Aina se kesä on tullut ja nuo pienet uhkat kylmemmästä ei uskoa horjuta, alku kevättä vasta elämme.
        Fiinufammu koirineen nauttii lenkeistään ja miksi ei niin tekisi, kun kunto on kohdallaan, kyllä minä myös pieniä lenkkejä tykkään tehdä, vaikkakin vauhti ei päätä huimaa, otin sauvat käyttöön vähän tehoa lisäävät.

        Makriina valittele vaan vapaasti, miksi vain nykyihmisillä, siis meitä nuoremmilla olisi oikeus valittaa, näin kuitenkin saamme yleisönosastoilla ja muussa mediassa lukea ainaista valitusta ja mitkä onkaan aiheet, kun ei palvelua mielensä mukaan saa, toimijat eivät osaa oikein kohdettaan kohdata.
        Luen usein miten meillä uusi upea sairaala henkilökuntineen on kohteena, kun jokaisen mielestä ei asiat hyvin suju ja nyt kaikilla on tiedossa nämä hankaluudet mitä korona on tuonut, mitä sitten jos sairaanhoitajien lakko alkaa.
        Luulen että suurin valittaja joukko ei ole vanhukset, vaikka aiheitakin löytyy.

        Jätän nyt tähän tämän "valittelujen" kerronnan ja yritän tehdä päivästäni mukavan, jos mahdollista tehkää toisetkin;)
        Jospa joku aihetta moittimiseen tästäkin viestistä löytää, näin SkillaN

    • Anonyymi

      Huomenta vaan. Minä en nyt meinaa yhtään valittaa, vaan otan torkut kunhan se ukrainalainen sarjafilmi on katsottu. Siinä esiintyy tämä nykyinen presidenttinsä Vlodomir Zelenskyi, tai miten se nimi nyt siis onkaan.
      Aamusella seurasin kahta tosi kookasta pupua, jotka seurustelivat ikkunan alla. Ensin toinen otti aamupäiväunet ja maastoutui kulottuneeseen nurmikkoon niin hyvin, että jos en olisi sitä ajoissa bongannut, en olisi liikkumatonta pupua havainnut. Heräili siinä sitten, kun toinen pupu hissukseen loikki ympärillä. Olisikohan heillä ollut kevättä rinnassa, en tiedä, yhteisymmärryksessä siirtyivät sitten muualle toisiaan odotellen, kun välillä pysähdyttiin rapsuttamaan korvan taustoja ja leukaperiä. Omia siis. Siis pupun omia, ei minun.
      Iloista päivää kollegoille.
      Tv, hajamielinen Mkr, ei muistanut kirjautua.

    • Anonyymi

      Ihmisten on ajettava asioitaan kaikesta huolimatta, mutta sekin "raskauttaa"
      vanhan päätä, kun lakkoja on tiedossa. Paperimiesten lakko jatkuu,
      ay-rintamaa yritetään rikkoa, hoitoalan lakko kuulostaa todella pahaenteiseltä
      tilanteeseen nähden ja laajalla opettajien lakollakin on jo uhattu.
      Ruoka ja melkein kaikki muukin siinä sivussa kallistuu. Koronaluvut ovat korkeimmillaan. Hoitojonot kasvavat. Apua ! Voi kun tilanteet alkaisivat laueta
      yksi toisensa jälkeen. Tässähän on vaara ahdistua. "Kevättä kohti mennään"
      ei riitä lievittämään mielialoja.

      • Anonyymi

        Hoitovelkaa on jo ennestään, monet uudet diagnoosit tekemättä. Pakolaisetkin tarvitsevat monenlaista hoitoa. Hoitajat ovat ennestään hyvin kuormitettuja ja palkkataso hyvin alhainen. Monen pitää tehdä ylimääräisiä vuoroja ja yöpäivystystä saadakseen edes tyydyttävän elannon. Asiaa yritetään ratkaista tuomalla Filippiineiltä halpaa kielitaidotonta väkeä. He tarvitsevat sosiaalitukea eläkseen, asuntoja ym.

      • Viime iset 2 vuott ovat olleet ahdistavia aikoja kaikille. Hoitajat ovat olleet äärirajoillaan koronatilanteen takia.
        Kyllä heille palkankorotus kuuluu.
        Olisi kyllä onnekasta, jos neuvotteluissa päästäisiin sopuun.
        Olen ollut niin kauan eläkkeellä, että en enää ole pysynyt kärryillä näissä työelämän asioissa, mutta ihmettelen sitä itsekseni vain, miksi on päädytty nyt työpaikkakohtaisiin palkkaneuvotteluihin. Kuka ja kuinka palkoista neuvottelee? Ymmärrän, että isoissa tuotantolaitoksissa on luottamusmiehet ja järjestäytyneet työntekijät, mutta suuri osa Suomen yrityksistä on pieniä yrityksiä, joilla on ainaiset toimeentulovaikeudet. Miten niissä onnistutaan tekemään hyviä työehtosopimuksia? Varsinkin naisvaltaisilla aloilla on palkoissa aina korjattavaa.
        Miten tämä nykyisin hoidetaan? Moni työntekijä ei kuulu ammattiliittoon, vaan maksaa jäsenmaksun työttömyyskassoihin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hoitovelkaa on jo ennestään, monet uudet diagnoosit tekemättä. Pakolaisetkin tarvitsevat monenlaista hoitoa. Hoitajat ovat ennestään hyvin kuormitettuja ja palkkataso hyvin alhainen. Monen pitää tehdä ylimääräisiä vuoroja ja yöpäivystystä saadakseen edes tyydyttävän elannon. Asiaa yritetään ratkaista tuomalla Filippiineiltä halpaa kielitaidotonta väkeä. He tarvitsevat sosiaalitukea eläkseen, asuntoja ym.

        Ihanaa, että moni pakolaisista on ryhtynyt hoitajiksi ja että ulkomailta on saatu työperäistä maahanmuuttoa.

        Pääkaupunkiseutu ei esimerkiksi pärjäisi ollenkaan
        ilman heitä. Heitä on satoja, jos ei tuhansia lähihoitaja-koulutuksella
        kotihoitajina ja muissa terveydenhoitoalan töissä ja
        tietenkin (!) heillä pitää olla asunto täällä !
        Ei kukaan pysty toisesta maasta päivittäin työssä käymään Suomessa.

        Lähihoitajien palkka on noin 2000 brutto. Jos tienaa paritonnia,
        ehkä ei tarvitse tukea eikä saakaan.

        Kirjoitus 10:56 on ilmeisesti perussuomalaisen rasistin mustamaalausyritys,
        heillehän on täysin luonteenvastaista suhtautua myönteisesti ulkomaalaisiin
        ihmisiin, jopa niihin, jotka Suomessa tekevät töitä ja tulevat tänne töihin.

        Suomi on kaukana suosituimmuuslistan kärjestä.
        Ei tänne Suomi-periferiaan monikaan halua tulla.
        Keski-Euroopan maat ja Yhdysvallat ovat kärjessä.

      • Anonyymi
        Makriina kirjoitti:

        Viime iset 2 vuott ovat olleet ahdistavia aikoja kaikille. Hoitajat ovat olleet äärirajoillaan koronatilanteen takia.
        Kyllä heille palkankorotus kuuluu.
        Olisi kyllä onnekasta, jos neuvotteluissa päästäisiin sopuun.
        Olen ollut niin kauan eläkkeellä, että en enää ole pysynyt kärryillä näissä työelämän asioissa, mutta ihmettelen sitä itsekseni vain, miksi on päädytty nyt työpaikkakohtaisiin palkkaneuvotteluihin. Kuka ja kuinka palkoista neuvottelee? Ymmärrän, että isoissa tuotantolaitoksissa on luottamusmiehet ja järjestäytyneet työntekijät, mutta suuri osa Suomen yrityksistä on pieniä yrityksiä, joilla on ainaiset toimeentulovaikeudet. Miten niissä onnistutaan tekemään hyviä työehtosopimuksia? Varsinkin naisvaltaisilla aloilla on palkoissa aina korjattavaa.
        Miten tämä nykyisin hoidetaan? Moni työntekijä ei kuulu ammattiliittoon, vaan maksaa jäsenmaksun työttömyyskassoihin.

        "Viimeiset 2 vuotta ovat olleet ahdistavia aikoja kaikille. Hoitajat ovat olleet äärirajoillaan koronatilanteen takia.
        Kyllä heille palkankorotus kuuluu."

        Kuuluu kuuluu, ja "kuuluu" palkankorotus monille muillekin, mutta mistä raha otetaan,
        kun kukaan ei halua maksaa lisää veroja ?

        Parinkymmenen euronkin korotus muutamalle kymmenelle tuhannelle ihmiselle
        on pysyvä satojen miljoonien lisäkulu valtiolle/kunnille
        eikä parikymppiä auta mitään, esimerkkinä vain.

        po. on pysyvä satojen miljoonien lisäkulu valtiolle/kunnille vuodessa.

        Mutta kun ajatellaan, että he ovat avainasemassa tuhansien koronapotilaiden hoitajina muista sairauksista puhumattakaan, niin se maksimissaan runsas 3 tonnia kuussa ei tunnu kohtuulliselta. Maksavathan hekin veroja. Paljonkohan meidän veromme nousisivat, jos heille maksettaisiin rahtunen enemmän kuin nyt? Jokin muu kustannus voitaisiin ehkä lopettaa? Älä kysy, mikä. En tosiaan tiedä.
        - Mkr. -

        Valtiolla on paljon lakisääteisiä velvollisuuksia. Mistä voisi vähentää ?
        En minäkään tiedä, joka sektori vaatii rahaa.
        En osaa suhteuttaa, ovatko hoitajien palkat niiiin huonoja.
        Korona-aika on vaatinut paljon, monelta muultakin.
        Ilman muuta soisin hoitajille paremmat palkat, mutta VVM:ssä ja kunnissa
        pitää olla realisti.

      • Anonyymi kirjoitti:

        po. on pysyvä satojen miljoonien lisäkulu valtiolle/kunnille vuodessa.

        Hoitohenkilöstö on vastuussa ihmishengistä.
        Korona-aikana ovat tehneet työtään myös oman terveytensä ja henkensä vaarantaen.
        Koneitten hoitamisesta maksetaan paljon parempia palkkoja.
        Eikö yksikin parantunut ihminen, joka palaa paikalleen yhteiskuntaan ole saanut jotain, mitä pitäisi arvostaa muutenkin, kuin vaalipuheissa.

        Hoitohenkilökunnan palkat pitäisi sopia aluevaalialueittain - siis julkisen puolen henkilöstön palkat. Työmarkkinat hoitaa yksityisen puolen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hoitohenkilökunnan palkat pitäisi sopia aluevaalialueittain - siis julkisen puolen henkilöstön palkat. Työmarkkinat hoitaa yksityisen puolen.

        Lisäkustannuksia tulee jo siitä, kun palkat harmonisoidaan alueittain.

      • Anonyymi
        Eliaana kirjoitti:

        Hoitohenkilöstö on vastuussa ihmishengistä.
        Korona-aikana ovat tehneet työtään myös oman terveytensä ja henkensä vaarantaen.
        Koneitten hoitamisesta maksetaan paljon parempia palkkoja.
        Eikö yksikin parantunut ihminen, joka palaa paikalleen yhteiskuntaan ole saanut jotain, mitä pitäisi arvostaa muutenkin, kuin vaalipuheissa.

        Ihmiset arvostavat hoitajien ja lääkäreitten työtä, mutta ei niin paljon,
        että suostuisivat maksamaan enemmän veroja, että korotuksiin olisi varaa
        ja heitä voitaisiin palkata tarpeeksi.
        Jos työllisyysluvut pysyisivät jatkuvasti korkeina, vielä vähän korkeampana
        kuin nyt, se takaisi verokertymää.

      • Anonyymi
        Eliaana kirjoitti:

        Hoitohenkilöstö on vastuussa ihmishengistä.
        Korona-aikana ovat tehneet työtään myös oman terveytensä ja henkensä vaarantaen.
        Koneitten hoitamisesta maksetaan paljon parempia palkkoja.
        Eikö yksikin parantunut ihminen, joka palaa paikalleen yhteiskuntaan ole saanut jotain, mitä pitäisi arvostaa muutenkin, kuin vaalipuheissa.

        Esim. UPM maksoi viime vuonna yhteisöveroa lähes 88 miljoonaa euroa
        ja hyväpalkkaisten paperikonemiesten palkoista tulee iso verokertymä,
        josta maksetaan mm. valtion palkkoja.
        Ilman yksityisektoria Suomi olisi kuin entinen Neuvostoliitto.
        Yksityissektorilta tulee se "ylimääräinen" raha, millä hyvinvointia kustannetaan.

        Kyllä minä tuon tiedän.
        Mutta ne yksityissektorinkin tuottajat tarvitsevat sitä lääkäriä ja hoitohenkilökuntaa.
        Ei ne paperihenkilötkään varmaan mielellään jäisi vanhuksiaankaan kotio hoitamaan.
        Mielestäni asioita pitäisi tarkastella kokonaisuutta ajatellen.
        Olen kuullut monta kertaa senkin, että se (sairaanhoito) ei ole tuottavaa työtä, kun verovaroista palkat maksetaan.
        Joka vaivautuu sitäkin asiaa vähän monipuolisemmin tutkailemaan, huomaa, että tuollainen puhe on pitkä vale.
        Kaikki me täällä toisiamme tarvitsemme.
        Mitä mieltä siinä olisi, jos yksin seisosit tämän pallon päällä.

        Nimenomaan kokonaisuutta ajatellen ilman yrityksiä ja niitten työntekijöitä, paperityöntekijöitä ja kaikkia yksityissektorin työntekijöitä ei olisi rahaa maksaa
        hoitajien nykyisiäkään palkkoja.

        Valtion ja kuntien laitokset eivät tuota ylimääräistä rahaa yhteiskuntaan.
        Ilman yksityisektoria sama vähä raha pyörisi yhteiskunnassa,
        se merkitsisi kommunismin tapaista systeemiä,
        jossa valtio "tarjoaisi" työpaikat, joissa ollaan tekevinään jotain
        ja valtio on maksavinaan palkkaa.

        Vauraus hyvinvointiin tulee yksityissektorilta,
        vienti rikastuttaa yhteiskuntaa, tuo siihen lisää rahaa.

        Eikä ilman sairaanhoitohenkilökuntaa, lastenhoitajia ja opettajia, eikä vanhustenhoitajia, olisi niitä yksityissektorin työntekijöitäjään.
        Mikä hyvinvointiyhteiskunta se sellainen olisi, että sairaat (myös ne yksityssektorin työntekijät) jätettäisiin hoitamatta, lapset hoitamatta ja kouluttamatta.
        Ikäihmiset hoitamatta, jotka ovat olleet kantava voima tämän hyvinvoinnin luomisessa.
        Tai sitten ne, jotka muuten olisivat siellä työpaikoillaan, nyt tekisivätkin nämä työt ilmaiseksi.
        Oletko siis sitä mieltä, että saraiden- lasten- ja vanhustenhoito on sitä, että ollaan tekevinään jotakin.
        Poliisitkin vissiin vaan ajelee autoilla bensaa kuluttamatta.
        Ei ole olemassa sellaista yhteiskuntaa, ettei ole sairaita, lapsia, eikä vanhuksia.
        Jokainen meistä on noita kaikkia.
        Juu minä tiedän kyllä mikä osa kansasta maksaa eniten veroja ja niin edelleen, mutta, jos me aiomme pitää yllä hyvinvointiyhteiskuntaa, niillä verovaroilla pitää myös kustantaa sitä hyvinvointia.
        Sitä ei synny ilman niitä työntekijöitä.

        Toistan: kaikki me täällä toisiamme tarvitsemme.

    • Anonyymi

      Tässä on asiallista asiaa mm. filippiiniläishoitajista, joista monet ovat
      sairaanhoitajia jo Suomeen tullessaan ja saavat Suomessa
      täydennyskoulutuksen ja ainakin osa on opiskelleet suomenkieltä jo lähtömaassaan.
      https://yle.fi/uutiset/3-11233650

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Opettajille ja sairaalahenkilökunnalle lisää palkkaa ja paperityöläisille ei enää lisää, he ovat aina vaatimassa lisä, mikään ei tunnu heille riitävän.
      Ja mikä on heillä koulutus, peruskoulupohjalla vaan!

      • Anonyymi

        Huomenta ja sää jatkuu vielä muutaman päivän samankaltaisena, mutta sitten tulee lunta paljonkin, katsotaan miten paljon.

        Onnekseni en enää noista palkan korotuksista osaa sanoa oikeastaan mitään, sen kuitenkin sanon, että kaikilla on oikeus omia etujaan valvoa.
        Vastakkainasettelu ei aina ole vertailukelpoinen, oravanpyörä tämä elämä töidenkin suhteen on, kaikki tärkeitä yhteiskunnalle.
        Jos ei kauppaa käydä, valtion kassa ei pysty maksamaan palkkoja ei korotuksia, joka puolen on pyytäjiä, ilman kaupankäyntiä ei eurot riitä.
        Paperimies tekee töitä ja saa ulkomaankaupan luistamaan, se on melkoisen tärkeä homma, että tästä vihreästä kullasta etua saisimme ja tuloja valtion pussiin.
        Hoitajat , opettajat tekevät työnsä oman ammattinsa ehdoin ja heille kuuluu työmukainen palkka, sen neuvottelee heidän liitot.
        Miten työ mitoitellaan raskauden tai vaatimustasoisen mukaisena on ammattiliittojen tehtävä.
        Toisiamme tarvitsemme, terveydenhoitopuoli hoitaa ihmisiä, että myös raskaat ruumiilliset työt hoituu, kuten myös henkinen kantti kestää,, työt on jollakin mittarilla mitattu ja työnhinta muodostettu, näin olen ymmärtänyt koko työaikani aikana.
        Tärkeää on, että työtä riittää kaikille ja jokainen oman osansa yhteiskunnan pussiin pystyy veroina antamaan.
        Kateus ei missään vaiheessa mukaan saisi tulla.

        Minun tietämys ja ymmärrys ei riitä näitä asioita pohtimaan, sen tiedän. että palkan riittäminen takaa rattaiden pyörimisen, ostovoima kasvaa ja se hyödyntää koko maata.
        Ikävä kyllä osansa ottaa myös he joilla on oma hyötyminen suuressa määrin tärkein, ei koko yhteiskunnan hyvä, välistä ottajia aina löytyy.

        Nyt lähden sokkomatkalle, pientä irrottelua tästä arjesta, siihenkin pitäisi olla kaikilla mahdollisuus.
        Eläkkeeni ei ole suuri, mutta olette varmaan kirjoitteluistani huomannut, miten tarkasti elän, näin voin pieniä irtiottoja ottaa;)
        Mukavaa torstaipäivää ja kaikkea hyvää jokaiselle.
        Minun kirjautuminen ei onnistu, ilmoittivat, että nikkiäni ei vuosiin ole nähty viestittelyssä, joten pakko anoksi jouduin, mutta ehkä tutuksi on sanomani tullut, joten uskotte kun perään laitan SkillaN
        Melkein kaksikymmentävuotta olen tällä nikillä ollut, nyt todistetaan, että kuvittelua olen ollut;)

      • Anonyymi

        Ano 23.3 18:20
        Yksityinen saa maksaa sellaista palkkaa työntekijöilleen ja johtajilleen kuin haluaa.
        Ei siihen ole kellään nokan noputtamista.

        Valtio tai kunta palkanmaksajana on eri asia.
        Rahat tulevat valtion budjetista.

        Esim. UPM maksoi viime vuonna yhteisöveroa lähes 88 miljoonaa euroa
        ja hyväpalkkaisten paperikonemiesten palkoista tulee iso verokertymä,
        josta maksetaan mm. valtion palkkoja.
        Ilman yksityisektoria Suomi olisi kuin entinen Neuvostoliitto.
        Yksityissektorilta tulee se "ylimääräinen" raha, millä hyvinvointia kustannetaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huomenta ja sää jatkuu vielä muutaman päivän samankaltaisena, mutta sitten tulee lunta paljonkin, katsotaan miten paljon.

        Onnekseni en enää noista palkan korotuksista osaa sanoa oikeastaan mitään, sen kuitenkin sanon, että kaikilla on oikeus omia etujaan valvoa.
        Vastakkainasettelu ei aina ole vertailukelpoinen, oravanpyörä tämä elämä töidenkin suhteen on, kaikki tärkeitä yhteiskunnalle.
        Jos ei kauppaa käydä, valtion kassa ei pysty maksamaan palkkoja ei korotuksia, joka puolen on pyytäjiä, ilman kaupankäyntiä ei eurot riitä.
        Paperimies tekee töitä ja saa ulkomaankaupan luistamaan, se on melkoisen tärkeä homma, että tästä vihreästä kullasta etua saisimme ja tuloja valtion pussiin.
        Hoitajat , opettajat tekevät työnsä oman ammattinsa ehdoin ja heille kuuluu työmukainen palkka, sen neuvottelee heidän liitot.
        Miten työ mitoitellaan raskauden tai vaatimustasoisen mukaisena on ammattiliittojen tehtävä.
        Toisiamme tarvitsemme, terveydenhoitopuoli hoitaa ihmisiä, että myös raskaat ruumiilliset työt hoituu, kuten myös henkinen kantti kestää,, työt on jollakin mittarilla mitattu ja työnhinta muodostettu, näin olen ymmärtänyt koko työaikani aikana.
        Tärkeää on, että työtä riittää kaikille ja jokainen oman osansa yhteiskunnan pussiin pystyy veroina antamaan.
        Kateus ei missään vaiheessa mukaan saisi tulla.

        Minun tietämys ja ymmärrys ei riitä näitä asioita pohtimaan, sen tiedän. että palkan riittäminen takaa rattaiden pyörimisen, ostovoima kasvaa ja se hyödyntää koko maata.
        Ikävä kyllä osansa ottaa myös he joilla on oma hyötyminen suuressa määrin tärkein, ei koko yhteiskunnan hyvä, välistä ottajia aina löytyy.

        Nyt lähden sokkomatkalle, pientä irrottelua tästä arjesta, siihenkin pitäisi olla kaikilla mahdollisuus.
        Eläkkeeni ei ole suuri, mutta olette varmaan kirjoitteluistani huomannut, miten tarkasti elän, näin voin pieniä irtiottoja ottaa;)
        Mukavaa torstaipäivää ja kaikkea hyvää jokaiselle.
        Minun kirjautuminen ei onnistu, ilmoittivat, että nikkiäni ei vuosiin ole nähty viestittelyssä, joten pakko anoksi jouduin, mutta ehkä tutuksi on sanomani tullut, joten uskotte kun perään laitan SkillaN
        Melkein kaksikymmentävuotta olen tällä nikillä ollut, nyt todistetaan, että kuvittelua olen ollut;)

        Eikö koulutus merkitse mitään työn arvostuksessa? Opettaja on ylioppilaaksi tulon jälkeen opiskellut maisteriksi vähintään 5-6 vuotta. Mikä on paperikoneen valvojan koulutus? Eri miehet hoitaa sen myynnin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö koulutus merkitse mitään työn arvostuksessa? Opettaja on ylioppilaaksi tulon jälkeen opiskellut maisteriksi vähintään 5-6 vuotta. Mikä on paperikoneen valvojan koulutus? Eri miehet hoitaa sen myynnin.

        Jokaisella työllä on taitajansa. Opettajasta ei ehkä olisi paperikoneen hoitajaksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö koulutus merkitse mitään työn arvostuksessa? Opettaja on ylioppilaaksi tulon jälkeen opiskellut maisteriksi vähintään 5-6 vuotta. Mikä on paperikoneen valvojan koulutus? Eri miehet hoitaa sen myynnin.

        -Paperitehdas saa periaatteessa maksaa työntekijöilleen ihan mitä palkkaa haluaa.
        Palkan maksaa firma. Yksityinen firma.

        -Ei sillä ole mitään tekemistä valtion ja kuntien työntekijöitten kanssa,
        joiden palkan maksaa valtio tai kunta.

        Ne on kaksi eri "kukkaroa".

      • Anonyymi

        Paperitehdas on yksityinen yritys. Ei valtiolla ole sanomista sen palkkoihin.
        Palkat maksaa yritys, ei valtio.

        Valtio ja kunnat maksavat hoitajien palkat.

    • Anonyymi

      Ei ole tarvetta puolustella matkaansa jollei yhteiskunnan varoin matkusta. Silloinkin on matkansa joutunut perustelemaan sitä hakiessaan. Anteeksipyytelevä asenne liioiteltuna kääntyy vastaan.
      Ulkomaanmatkat kyseenalaisia ilmastollisista syistä.

      • Anonyymi

        Yhtä kyseenalaista ilmastolle ajaa joka viikonloppu yksityisautolla parin hengen voimin vapaa-ajan asunnolle eli naamioidusti sanottuna mökille jopa satoja kilometrejä suuntaansa. Lentokoneeseen sentään mahtuu satoja ihmisiä ja etelän lämmön hoitaa aurinko. Kakkosasunnoissa on koko ajan ainakin peruslämmöt päällä, sekin tuhlaa energiaa. Lappiin on sama matka kuin Keski-Eurooppaan. Lappiinkin usein suhataan yksityisautoilla ja monasti firman etuautoilla, joten se on itselle ilmaista.

        Tuo on taas outoa, että perustelee elävänsä nuukaillen ansaitakseen pienen eläkeläisryhmän bussimatkan. Eikö nuo sokkomatkat ole eläkeläisliittojen sponsoroimia eli jäsenilleen hyvinkin halpoja ja vaatimattomia reissuja?

        Polkupyörä, juna, linja-auto, vaihtoehtoja löytyy. Oikeutuksia matkoilleen hakevalle.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Polkupyörä, juna, linja-auto, vaihtoehtoja löytyy. Oikeutuksia matkoilleen hakevalle.

        Vielä meidän lapsuudessamme olivat hevoskyydit hyvin yleinen kulkumuoto. Kesällä rattaat, talvella reet. Vauraimmissa taloissa ne ajopelit saattoivat olla komeat, varattomammat pientilalliset ajelivat arkisemmilla kärryillä. Metsätöissä hevoset kiskoivat muutaman tukin kerrallaan metsästä tien varteen. Me lapset saimme usein koulumatkoilla ilmaisen kyydin ohi ajavan reen jalaksilla.
        Ehkäpä hevoset palaavat takaisin, kun pensan hintakin on pilvissä, ja kulkemisesta tulee aina vain kalliimpaa huvia. Luulisi, että hevosten suosiminen olisi Vihreillekin mieluisa poliittinen veto.
        Sota-aikana harva pääsi auton kyytiin, linja-autoissakin oli puukaasuttimet. Olin joskus sellaisen kyydissä, mutta vauhdista ei ole mitään mielikuvaa. Kuinkahan hitaasti ne mahtoivat edetä!

        Ketään ei tulla hakemaan kotoa, sanotaan sananlaskussa. Mutta poikkeuksiakin löytyy.
        Kun olin 18-vuotiaana keväällä päässyt ylioppilaaksi, tuli kotiini naapurikoulun johtokunnan puheenjohtaja pyytämään minua opettajaksi sinne vuodeksi.
        En sanonut mitään, mutta äitini innostui asiasta ja antoi todistukseni k.o. hakijalle. Hakijan kunnollisuus ja uskonnollisuus olivat perusteina.
        Vanhin veljeni tuli juuri käymään uudesta kodistaan (meni naimisiin ja rakennettiin talo) tuli moottoripyörällään, tämä tapahtui sodan jälkeen. ja kuuluaan asiasta hän ajoi hakijan perään ja. pyysi minun todistukseni takaisin, hän lupasi samalla, että kopiot niistä voitte ehkä saada myöhemmin.

        Ja niin sitten tapahtuikin, koska äitini niin toivoi. Kuljin polkupyörällä koulussa sitten syksyllä. mutta talvella lyhytkin matka oli pitkä lumen ja pakkasen takia.
        Silloin isä valjasti Tähden, yhden viidestä hevosestaan. Hän tykkäsi hevosista ja osasi kasvattaa niitä. Matka sujui fällyjen alla. Takaisin tulin aina kävellen.
        Melina.

    • Anonyymi

      Jokainen valitsee ammattinsa/työnsä. On turha syyttää toista ammattikuntaa
      toisen alan heikommista palkoista. Toisten alojen palkat maksaa yrittäjä
      ja toisten valtio ja kunnat.

      Vaikka paperityöläinen tekisi ilmaiseksi töitä se ei vaikuttaisi hoitajien
      palkkoihin mitään.

      Yritykselle tehdystä ilmaistyöstä tai alemmista palkoista
      ei hyötyisi kuin kyseisen yrityksen osakkeenomistajat.

    • Anonyymi

      Ketjussa on kirjoitus; jokainen valitsee työnsä. Käytännössä työtön ottaa sen työn, jota on tarjolla.
      Lähdin tehdastyöstä kaverin yllyttämänä. Siinä tehtaassa kehrättiin lankaa kemikalioilla viskoosista. Vanhat työntekijät olivat keltaisia rikkiyhdisteiden takia hengitysilmassa.
      Silloin 1960 luvulla keväisin pääsi työhön lähes jokainen työkykyinen.

      Kuulin yhtiön kuntoutuslaitoksessa eteisessä ikävät sanat, "nuo samat tyypit ovat täällä aina". Niinpä aloin treenaamaan kotona itse selkänikamiani kuntoon.
      Syntymävikainen tukirankani on jälleen työn alla eläkeläisenäkin. Muuten petistä nouseminen ei onnistuisi.

      • Anonyymi

        "Ketjussa on kirjoitus; jokainen valitsee työnsä. Käytännössä työtön ottaa sen työn, jota on tarjolla."
        Aivan, olosuhteilla on tekemistä sen kanssa minkä työn "valitsee",
        mutta on turha syyttää hyväpalkkaisia, kun ei toisen palkalla, eri alan
        ja eri työnantajan palkalla voi "paikata" toisen palkkaa.

        Olen itse ollut matalapalkka-alalla ikäni. Se ei ole estänyt minua hankkimasta tietoa,
        miten palkat määräytyvät. Työehtosopimukset ovat kahden osapuolen välisiä sopimuksia.

        Mikä on oikeudenmukaista, se on toinen juttu eikä paperimiestenkään työ ole niin yksinkertaista ja helppoa kuin kateelliset saattavat luulla.

        Kernaasti soisin hoitoalan ihmisille paremman palkan.

        Räntäsateesta terveiset, ehkäpä tuo on yhtä lumen surmaa tuo märkä räntä.
        Sain nimimerkkini takaisin salasanan vaihtaen, siltä osin on kunnossa kirjoittelu mahdollisuus.
        Löytyisi jostain mukavia aiheita, että ei aina joutuisi toruja saamaan;)

        Ano 9,43 sinulle kerron, että matkat maksamme itse, ei sponsoreita ole, matkanjohtaja hommaa paikat missä käydään ja ruokailun kyydin, kustannukset maksamme itse.
        Eilinen matka oli Leppävirralle, siis lähelle ja halvaksi tuli, käytiin jääluolassa muumimaata katsomassa ja olipa näkemisen arvoinen, suosittelen, kirkon esittely oli perusteellinen, uutta tietoa siitäkin ja vielä kotiseutumuseo kohteena ja oikeaan aikaan kotiin ehdittiin, kiva matka.
        Seuraava matka toukokuussa ja mukaan lähden jos kunto kestää, elän taas väliajan "nuukaillen";)

        Ano 8,59, en mielestäni anteeksi pyydellyt keneltäkään, totesin asian niin kuin sen koen.
        Huhtikuun alussa lähden tuetuille lomille, pienen osan maksan itse ja Hyvin Vointi Lomat maksaa loput.
        Tätä etua olen käyttänyt muutaman kerran, sitä anotaan ja kaksivuotta väliä ja on mahdollista päästä lomasta nauttimaan.
        Tähän oikeutus kaikilla, tietokoneelta löytyy kohteet.
        Varmaan verorahoja tähänkin lomailuun käytetään.

        Kaikki anot olette selkeästi kertoneet nuo palkkojen määräytymät, noin olen minäkin asian kokenut.
        Ammattikoulutuksen paperimieskin tarvitsee ja palkat maksaa työnantaja ja ne neuvotellen sovitaan ja iso on veroprosentti minkä valtion pussiin maksavat.
        Ammattien pitkiäkin aikoja vaativia koulutuksia valtio osallistuu laitosten ylläpitoon ja huoltoon, myös siihen paperimiesten eurot veroina tukena on.
        Mistäpä näiden ylläpito rahat otettaisiin, ellei olisi tavan duunareitakin kakkua jakamassa, jokainen on paikallaan tarpeellinen.
        Hoitajien ja virkamiesten palkkojen nousuun vaikuttaa verotulot, jos mukisematta tyydymme verokannan nousuun voimme tätä asiaa auttaa.
        Jo aiemmin olen sanonut, että jokainen työtä tekevä on palkkansa ansainnut, kateelliset puheet ei asiaa auta, liittojen tehtävä on hoitaa asiat kuntoon.

        Ano 21,25 kerroit tuosta työn ottamisesta, ennen todella otettiin vastaan työ kuin työ, nykyään ei kakki hommat kelpaa.
        Matalapalkkainen olin minäkin, kuten naisalat aina on olleet, mutta kaksin yrittäen, koti ja muu lisä saatiin hankittua, nyt osaan antaa arvoa omalle panoksellenikin vaikka pieni olikin.

        Miaelina kerroit työhön sinut haetun, niin minutkin, työni ei vaan samaan ryhmään kuulunut mitä sinä menit tekemään.
        Hyvin on sujunut kuitenkin, en aina niin helpolla ole päässyt, mutta ilman yhteiskunnan apua olen perheeni jaloillaan pitänyt ja nyt voin tyytyväinen olla.

        Noita Makriinan jalaksilla oloja en ole päässyt kokemaan, jalkaisin sitä koulumatkat tallattiin, onneksi koulu oli aina lähellä.
        En edes rekiajelua ole kokenut aikuisenakaan, muistelen Kahvipirtti aikaan joku miespuolinen haki mielikuvitus rekiretkelle, hauskaa sekin;)
        Kesäaikakin jo kynnyksellä Marian päivänä siirrymme kesäaikaan, sitä odottamaan, pistäytykää viestejä laittamassa;)

        Vaikka aamu aukesi harmaana, mieliala on nyt parempi kuin vaikkapa eilen. Ainakin minun mieleni näyttäisi toimivan niin, että joskus se vajoaa maanrakoon ilman selkeää syytä ja silloin pienikin tylytys täällä, vaikka se ei edes kohdistuisi suoranaisesti minuun, saa vetäytymään, hiipimään sinne "rotkoni rauhaan" ja/tai hakeutumaan sellaiseen seuraan, jossa ei pidetä asetelmia eikä kilpailla tietämisellä tai muilla meriiteillä.

        Tylytyksenä koin suhtautumisen SkillaNin tekemään "irtiottoon", kiva oli kuulla siitä. Minusta hänen kertomansa oli vain muistutus siitä, että meillä kaikilla, tulotasosta riippumatta, on paljon näitä virkistäytymismahdollisuuksia, ja jos vähän operoimme tulojemme kanssa ja tingimme jostakin, pystymme hyvin suomaan itsellemme vaihtelua arkeemme ilman, että se tuntuvasti rokottaa veronmaksajia tai ketään muutakaan.

        Itse olen saanut näitä mahdollisuuksia vapaaehtois- ja järjestötoimintani kautta. Tosin, jos niitäkin suurennuslasilla syynää, niin monet kolmannen sektorin toimijat saavat avustusta Veikkausvoittovaroista, jotka taas saavat merkittävän osan omista varoistaan rahapeliriippuvaisilta. Ei kovin eettistä ole sekään. Katson kuitenkin, etten ole ollut puhtaasti saamamiehenä, kun olen tehnyt palkatonta vapaaehtoistyötä.

        Makriina taisi jossakin muistuttaa, että yhteiskunta olemme me, mutta on minusta täysin epärealistista odottaa, että puntit menisivät kaikilta osin, kaikkien kohdalla tasan.

        Kun elämme markkintaloudessa, jossa ylin tavoite näyttäisi olevan jatkuva taloudellinen kasvu, niin kai meistä monet jo siitä syystä pitävät sitä arvona myös omassa elämässään, "kaikki mulle heti" tai ainakin mahdollisimman pian. Niukkuutta ei haluta, sitähän voidaan jopa pilkata, ainakin itse olen monesti saanut kokea ihmetystä ja herjaa omasta köyhäilystäni ja elämäntavastani.
        "Köyhäkin voi elää rikasta elämää, vakuutti Erno Paasilinna. Tosin hän kritisoi kirkkoa vallankäyttäjänä ja jatkoi: "hyvä sanoma ja tulee halvaksi"..))

        SkillaN tuolla aikaisemmassa kirjoituksessa otti esiin tämän hiljentymisen , joka minustakin on tuntunut ikäpalstoilla. Ovatko nämä isot asiat: pandemia ja sodan läheisyys tehneet meidät hiljaisiksi ? Siitä on kyllä aloituksiakin tehty ja kyllä ne ovat puheenaiheina myös perinteisissä tapaamisissa, minulla ainakin, kun nyt lopulta uskaltauduin naapuriin päiväkahville.
        Ihan mukava sessio meillä oli, viiden hengen tapaamisessamme, vaikka alku meni tietysti omien vaivojen kirjaamisessa. Kuitenkaan kukaan ei häpeillyt vaivoistaan kertomista, tietoa ja kokemuksia jaettiin keveässä ja ystävällisessä hengessä niin kuin vertaiset voivat parhaimmillaan tehdä.
        Minkähän vuoksi siitäkin saa täällä välillä kuulla pilkkaa ja tympääntyneitä kommentteja ?
        Ei aina tietenkään. Kiitos vain taas kaikille siitä kannustuksesta, jota itse olen (myös) saanut osakseni kun vaivojani olen valittanut.

        Hyvää perjaintaipäivää ja jaksamista kaikille.
        demeter1

        Ai nin. MInulla on uusi ilonaihe, Makriina oli sen myös löytänyt: aamuohjelma "Kansan palvelija" ykkösellä klo 10.00 alkaen. Että olen saanut nauraa..)) Pääosassa - presidenttinä (!) oli Ukrainan nykyinen presidentti Zelenskyi - etunimeä en koskaan muista. Hänhän on entinen näyttelijä, lakimies tutkinnon lisäksi, ja aivan verraton koomikko. Valtaa ja vallankäyttäjiä ruoditaan täysin armottomasti, vaikka uskon, että totta ainakin se toinen puoli...

        Pilvinen päivä tänään.
        Kauppareissulle pitäisi suoriutua.
        Telkkari tuossa auki, näyttää menevän huutokauppakeisari.
        Siitä tuli mieleen, kun tuo Helikin syövän saanut. On pahalainen tauti.
        Sinulla kuulemma toukokuussa nyt leikkausaika.
        Pidetään peukkuja, ettei nyt väliin enää mitään takapakkia tulisi ja itse operaatio sujuisi hyvin.
        Tuo ´´yhteiskunta olemme me,´´ sitä minäkin tuolla aiemmin yritin julki tuoda, että kaikkia meitä tarvitaan, että tämä pyörisi. Monenlaista toimijaa.
        Yhteiskunnassamme on paljon aloja, joita pidetään yllä verovaroin. Mm. saraanhoito, lastenhoio, vanhustenhoito, palo- ja pelastustoimi, poliisi.
        Mielestäni ihan yhtä arvokasta työtä kaikki työ mitä yhteiskunnassamme tehdään.
        Paljon sitä valtion rahaa saavat myös eri yritykset.

        Juhlapuheissa on pelkkä sananhelinää. Jos hoitohenkilökuntaa oikeasti arvostettaisiin, niin kyllä se siinä palkassakin näkyisi.
        Voidaan myös ajatella, että miten sitä ihmishenkeä sitten arvotetaan.
        Sanottu on sitäkin, että työmarkkinajärjestöt ja liitot päättävät, juu ei kai kukaan tuosta tietämätön ole.
        Mutta, kymmeniä vuosia sitten, kun lakolla yritettiin asiaa korjata. Ei mennyt, kun viikko, kun valtiovalta sai lakipykälät voimaan, missä ei saa lakkoilla.
        Eli lakkoa rajattiin valtiovallan toimesta heti.
        No se siitä.
        Ihanaa kun kesä tulee, kenties Sinäkin Demeter pääset sitten liikkumaan mukavasti.
        Tuossa katselin juuri mainosta noista mineraalipohjaisista infrapunavaikutteisia suojia, niistä on kait hyviä kokemuksia kivunhoidossa.
        Saa nähdä tuleeko tilattua.

      • Anonyymi
        demeter1 kirjoitti:

        Vaikka aamu aukesi harmaana, mieliala on nyt parempi kuin vaikkapa eilen. Ainakin minun mieleni näyttäisi toimivan niin, että joskus se vajoaa maanrakoon ilman selkeää syytä ja silloin pienikin tylytys täällä, vaikka se ei edes kohdistuisi suoranaisesti minuun, saa vetäytymään, hiipimään sinne "rotkoni rauhaan" ja/tai hakeutumaan sellaiseen seuraan, jossa ei pidetä asetelmia eikä kilpailla tietämisellä tai muilla meriiteillä.

        Tylytyksenä koin suhtautumisen SkillaNin tekemään "irtiottoon", kiva oli kuulla siitä. Minusta hänen kertomansa oli vain muistutus siitä, että meillä kaikilla, tulotasosta riippumatta, on paljon näitä virkistäytymismahdollisuuksia, ja jos vähän operoimme tulojemme kanssa ja tingimme jostakin, pystymme hyvin suomaan itsellemme vaihtelua arkeemme ilman, että se tuntuvasti rokottaa veronmaksajia tai ketään muutakaan.

        Itse olen saanut näitä mahdollisuuksia vapaaehtois- ja järjestötoimintani kautta. Tosin, jos niitäkin suurennuslasilla syynää, niin monet kolmannen sektorin toimijat saavat avustusta Veikkausvoittovaroista, jotka taas saavat merkittävän osan omista varoistaan rahapeliriippuvaisilta. Ei kovin eettistä ole sekään. Katson kuitenkin, etten ole ollut puhtaasti saamamiehenä, kun olen tehnyt palkatonta vapaaehtoistyötä.

        Makriina taisi jossakin muistuttaa, että yhteiskunta olemme me, mutta on minusta täysin epärealistista odottaa, että puntit menisivät kaikilta osin, kaikkien kohdalla tasan.

        Kun elämme markkintaloudessa, jossa ylin tavoite näyttäisi olevan jatkuva taloudellinen kasvu, niin kai meistä monet jo siitä syystä pitävät sitä arvona myös omassa elämässään, "kaikki mulle heti" tai ainakin mahdollisimman pian. Niukkuutta ei haluta, sitähän voidaan jopa pilkata, ainakin itse olen monesti saanut kokea ihmetystä ja herjaa omasta köyhäilystäni ja elämäntavastani.
        "Köyhäkin voi elää rikasta elämää, vakuutti Erno Paasilinna. Tosin hän kritisoi kirkkoa vallankäyttäjänä ja jatkoi: "hyvä sanoma ja tulee halvaksi"..))

        SkillaN tuolla aikaisemmassa kirjoituksessa otti esiin tämän hiljentymisen , joka minustakin on tuntunut ikäpalstoilla. Ovatko nämä isot asiat: pandemia ja sodan läheisyys tehneet meidät hiljaisiksi ? Siitä on kyllä aloituksiakin tehty ja kyllä ne ovat puheenaiheina myös perinteisissä tapaamisissa, minulla ainakin, kun nyt lopulta uskaltauduin naapuriin päiväkahville.
        Ihan mukava sessio meillä oli, viiden hengen tapaamisessamme, vaikka alku meni tietysti omien vaivojen kirjaamisessa. Kuitenkaan kukaan ei häpeillyt vaivoistaan kertomista, tietoa ja kokemuksia jaettiin keveässä ja ystävällisessä hengessä niin kuin vertaiset voivat parhaimmillaan tehdä.
        Minkähän vuoksi siitäkin saa täällä välillä kuulla pilkkaa ja tympääntyneitä kommentteja ?
        Ei aina tietenkään. Kiitos vain taas kaikille siitä kannustuksesta, jota itse olen (myös) saanut osakseni kun vaivojani olen valittanut.

        Hyvää perjaintaipäivää ja jaksamista kaikille.
        demeter1

        Ai nin. MInulla on uusi ilonaihe, Makriina oli sen myös löytänyt: aamuohjelma "Kansan palvelija" ykkösellä klo 10.00 alkaen. Että olen saanut nauraa..)) Pääosassa - presidenttinä (!) oli Ukrainan nykyinen presidentti Zelenskyi - etunimeä en koskaan muista. Hänhän on entinen näyttelijä, lakimies tutkinnon lisäksi, ja aivan verraton koomikko. Valtaa ja vallankäyttäjiä ruoditaan täysin armottomasti, vaikka uskon, että totta ainakin se toinen puoli...

        "Kansan palvelija" on yksi parhaimmasta päästä sarja nykyään,
        uskallan sen , vaikka vain yhden osan olen vasta nähnyt. Harmi,
        en huomannut sitä aikaisemmnin.
        Sehän irvailee entisen Ukrainan (erittäin korruptoitunutta) politiikkaa,
        hyvä-veli-systeemiä, jota toki on muuallakin,
        Nykyisen presidentin aikana korruptiota on vähemmän.
        Hänen pyrkimyksenään on ollut korruption kitkeminen,
        mutta se ei onnistu muutamassa vuodessa,
        kun sitä on ollut kaikkialla virkakoneiston rakenteissa
        alhaalta ylös Neuvostoliiton ajoilta.

        Läntinen versio Kansan palvelijasta oli aikoinaan brittisarja
        "Kyllä, herra pääministeri!"
        Sekin oli hauska ja osuva.

        Toivoa sopii, että Ukrainan presidentti toimii yhtä rehdisti kuin esittämänsä hahmo sarjafilmissä, sillä hän on itse ollut käsikirjoittajana. Ainakin on tieto hänellä olemassa.
        Ukrainalaiset luottavat häneen.
        Uskon, että hän ajaa sydämestään kansansa asiaa, ei hän muuten pitäisi tilannekatsausta joka päivä pommituksen alaisessa Kievissä.
        Toivottavasti hänen voimavaransa riittävät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kansan palvelija" on yksi parhaimmasta päästä sarja nykyään,
        uskallan sen , vaikka vain yhden osan olen vasta nähnyt. Harmi,
        en huomannut sitä aikaisemmnin.
        Sehän irvailee entisen Ukrainan (erittäin korruptoitunutta) politiikkaa,
        hyvä-veli-systeemiä, jota toki on muuallakin,
        Nykyisen presidentin aikana korruptiota on vähemmän.
        Hänen pyrkimyksenään on ollut korruption kitkeminen,
        mutta se ei onnistu muutamassa vuodessa,
        kun sitä on ollut kaikkialla virkakoneiston rakenteissa
        alhaalta ylös Neuvostoliiton ajoilta.

        Läntinen versio Kansan palvelijasta oli aikoinaan brittisarja
        "Kyllä, herra pääministeri!"
        Sekin oli hauska ja osuva.

        Meillä oikein lempiohjema!

        Siis tämä:

        "Kyllä, herra pääministeri!"
        Hauska ja osuva.
        Melina.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Meillä oikein lempiohjema!

        Siis tämä:

        "Kyllä, herra pääministeri!"
        Hauska ja osuva.
        Melina.

        Talvimyrskyä ikkunasta katselen ja pienen koiran eteenpäin menoa tuulessa, meinaa lentäväksi koiraksi joutua.
        Pieni lukema pakkasella ja maa osin on rännän alle jäänyt, en usko kauan maassa viihtyvän, sulaa pois, hankala keli liikkua kuitenkin.

        En ole seurannut tuota Kansanpalvelija ohjelmaa, Kyllä, herra pääministeriä muistelen katsoneeni.
        Uskon samoin kuin Makriinakin, kansan presidentti Ukrainaa johtaa ja koettaa asiat saada kuntoon.
        Meillä täällä on vapaaehtoisia haussa laittamaan koteja asuttavaan kuntoon pakolaisia varten, keräykset tuoneet valtavasti tavaraa, huonekaluista lähtien.
        Lapset jo kouluihin päässeet ja elämä kaikin puolin alkaa sujumaan, paikkakunnalla jo asuneet Ukrainan kansalaiset tulkkeina toimivat.
        Paljon tulee jo koulutettuja eri ammatteihin valmiina työtäkin vastaanottamaan.
        Toivoisi hoitajiakin löytyvän helpottamaan heidän tuskaansa.

        Tulipa mieleen ystäväni (96) kokemus avusta, hän kaatui kotiovensa eteen, ehkä huimauksen johdosta, eikä päässyt ylös.
        Käytävään tuli mies jota hän pyysi auttamaan, mies yritti ei jaksanut saada häntä ylös, jätti siihen ja meni kotiinsa, mistään apua pyytämättä.
        Istuillaan jotenkin sai itsensä kotiinsa ja kännykän kauhalla sai vedettyä kaapin päältä ja apua sai pyydettyä.
        Tästä keskusteltiin ja mielipide oli, että heitteillejätöstä olisi miehelle voinut syytteen saada.
        Tuo lakkoasia on vähän samansuuntainen, heitteille ei voi hoidettavia jättää, joten ammattiliiton tehtävä on tärkeä tässä asian korjaamisessa, neuvottelijoilla hyvät eväät.
        Yhteisymmärrykseen olisi tie löydyttävä , ymmärrystä myös työnantajapuolelta.
        Tuo muovin valtava kuormitus oli aamun lehden kirjoituksena, sitäkin tutkitaan paljon ja ikäväksi todetaan, että valtavat määrät vesistöön niitä joutuu, siinäkin yksi korjauksen kohde, monen muun lisäksi, omaa käyttäytymistään on syytä tarkkailla, tämäkin asia toimintaa meiltä kaikilta vaatii.

        Joidenkin mielestä ehkä on tyhmää mainostaa köyhyyttään, näin voi ollakin.
        Itse en tänä päivänä köyhä sanantäydessä merkityksessä voi sanoa olevani, on koti ja elämä kunnossa, on sitä jouduttu köyhyyttäkin kokemaan, mutta "niukkuus" on elämisen tilaa kohentanut.
        Neljäkymmentä luvulla ei työnteolla rikastunut, kaikki tulot meni elämiseen, mutta pienestä säästäen on pikkuhiljaa elämä saatu mallilleen
        Köyhänä olosta en koe minkäänlaista painetta, omaa onnistumistaan saa kiitellä, että nyt olen elämääni tyytyväinen, en rikas, mutta omasta mielestäni toimeentuleva.
        Siitäkin olen hyvilläni, että materiaali ei ole tullut minulle pääasiaksi, vaan jalat maassa ja arjessa eläen olen tyytyväisyyteni hankkinut.
        Se mitä naapuristo on hankkinut ja elämänsä kattanut ei ole minulle ollut mikään velvoite toimia paremmin.
        Köyhänä oleminen on nostanut elämän arvoja aivan toisiin fääreihin, onnellinen voi olla vähästäkin;)
        Terveyttä ei rahalla saa, minun onneni on ollut myös se, että terve olen saanut olla ja nyt olen iloinen demeterin hoidon pian joutuvan ja elämän korjaantuvan paremmaksi.
        Noita matalalla liitoja tulee ja menee, mutta sen on huomannut, että huomenna voi kaikki olla toisin;)

        Tulipa tuota sanailua taas ehkä liikaa, mutta lukee ken jaksaa ja korjaa mietteeni jos virheitä olen sepustanut.
        Iloista viikonloppua ja siirrytään kelloja siirtäen kesäaikaan, se jos mikä mukavalta tuntuu;)

        Tuulonen näyttää vähän käyvän, tässä oottelen, tunnin sisään väkeäni tulee.
        Tuo muovijuttu kiinnitti huomioni. Harmittaa nuo maskit pitkit katuja ja pientareita.
        Niissähän on mikromuovia, samoin kun tupakantumpeissa.
        Olen nähnyt TV:ssä sellainen muovinkeruukoneen, jolla merestä kerätään roskia.

        Tuossa, kun näkee kuvia noista pakolaisleireistä, joissa ihmiset asuvat vuosikausia, tulee mieleen, ettei Suomessa köyhiä olekaan.
        Sekin on suhteellista.
        Vanha klisee, raha ei onnea tuo, pitää sekin puoliksi paikkansa. Arjen pyöritystä se helpottaa.
        Raharikaskin voi olla onneton.

        Mainitsen vielä, ettei jää vääriä käsityksiä kenellekään.
        Jos lääkärit ja hoitohenkilökunta lakkoilee, akuutit ja henkeä uhkaavat tilanteet ovat aina ilman muuta lakon ulkopuolella.

        Mukavaa lauantaipäivää kaikille myrskyvaroituksista huolimatta.
        Onkohan uusi lumi vanhan surma.

    • Anonyymi

      Kun on kaikki mitä tarvitsee ei ole köyhä.

      • Anonyymi

        Ei ole mitään korjattavaa mietteissäsi, SkillaN, kirjoitat aina mukavasti ja asiaa,
        henkisesti rikkaasti.

        Kirjoituksestasi palautui mieleen tutkimus, jonka lopputulema oli, että
        materiaalinen rikkaus ei takaa henkistä rikkautta.
        Vuonna 2015 oli tutkimus, jonka tulos paljasti rikkaiden henkisen köyhyyden
        Rikkaus, korkea koulutus ja yhteiskunnallinen asema eivät ole pystyneet rikastuttamaan mitenkään henkistä köyhyyttä, kirjoittaa Rauno Pelkonen HS:n mielipidesivuilla.
        ("vain tilaajille" eli maksumuurin takana)

        Sunnuntaisivuilla (HS 20.12.2015 "vain tilaajille" ) esitelty yhteen­veto kertoi myös sen, että rikkaiden henkinen köyhyys on heidän oma ­vikansa. Suuri materiaalinen rikkaus sekä korkea koulutus ja yhteiskunnallinen asema ­eivät ole pystyneet rikastuttamaan mitenkään henkistä köyhyyttä. Pahimmillaan taloudelliset rikkaudet viedään veroparatiiseihin.

      • Onko tavarapaljous rikkautta?
        Kun on talo tavaraa täynnä, voi vain ihmetellä, miksi sitä on tullut keränneeksi koko elämänsä ajan. Jos haluaisi muuttaa seniorikotiin, pitäisi hävittää suurin osa irtaimistosta. Pikkutavaran kohdalla voin monen ikätoverini kanssa huokaista, että en ole köyhä. "Kaikkea on", kuten mainoslaulussa lauletaan "ja rahani riittää". Ei ole tarpeen ostaa enää mitään, kaapeissa on.
        Mihin ne sitten pannaan, kun joudutaan huusholli hajottamaan.

        Olen ihan helposti oppinut keräämään muovin erilleen, ja sitäkin kyllä riittää, varjelkoon sentään. Jokaisen kauppareissun mukana kotiin tulee lisää muovia. Jotkut kannelliset rasiat ovat ihan käyttökelpoiset pikkutavaran säilyttämiseen, ja tuntuukin välillä pahalta heittää keräykseen järkevästi suunniteltu rasia, mutta eihän niille loputtomasti käyttöä ole.
        Jo vuosia on puhuttu valtamerissä kiertelevistä muovimassoista, joiden sisään hukkuu delfiinejä ja kilpikonnia. Kuuhun on osattu mennä, mutta eipä ole keksitty laitetta, joka ne muovit imaisisi proomuihin valtameristä.

        Myrsky lähestyy. Kun aamulla heräsin, paistoi aurinko, mutta nyt on pilvessä ja peltikatto rytisee puuskissa. Toivottavasti lumet sulaa, uutta räntää lupaavat vanhan päälle. Ei ole vielä meillä päin sade alkanut.
        Eilen havaitsin lumikellot seinän vierustalla.

      • Jatkoksi tuohon, joku viisas on sanonut, en muista kuka, että on niin paljon, mitä minä en tarvitse.

    • Anonyymi

      Köyhyys on suhteellista. Ihminen on köyhä suhteessa koulukavereihin,
      työkavereihin tai muihin eläkeläisiin.

      Suomalainen ei ole köyhä suhteessa ihmiseen, joka syntyy ja elää köyhyydessä,
      joskus jopa ilman vettä ja ruokaa ja kuolee nälkään ja nälän aiheuttamiin
      sairauksiin.

      Suomessakin on köyhiä suomalaisen mittapuun mukaan ja
      suomalainen köyhyyskin voi olla ongelma ja sillä on seurauksia pitkään
      köyhänä olleiden elämässä.
      Kun raha ei riitä tarpeelliseenkaan, se aiheuttaa toivottomuutta, osattomuutta, syrjäytymistä ja pitkittyneen stressitilan aiheuttamia terveysongelmia.

      Tuet eivät riitä kaikkeen tarpeelliseen, vaikka niillä voi jotenkuten pitää itsensä hengissä, mutta ihmisen elämässä täytyy olla muutakin kuin miettiä miten pitäisi itsensä hengissä.

    • Anonyymi

      Ajattelen Makriinan tavoin, mihin laittaisi kaiken keräämänsä 65 avioliitovuoden jälkeen?? Paljon hyvää tavaraa, mutta nykyihmiselle liian "HUONOA", mutta mielestäni vielä käyttökelpoista.
      Muutto on edessä, Ehkä " Asioilla on tapana järjestyä"! Sanotaan.

      • Anonyymi

        Kirppareilla menee vanhakin kaupaksi, vanhoja tavaroita saatetaan keräillä.

      • Eihän se HUONOA ole, vaan tarpeetonta.
        Moni juttu on muistona menneestä. Valokuvat eivät ole kenellekään tuttuja. Kirjoja ei enää kerätä hyllyihin. Mööpelit eivät mahdu
        Isoja särviisejä ei kukaan enää kata pöytään.
        Ja niin poispäin.

      • Anonyymi
        Makriina kirjoitti:

        Eihän se HUONOA ole, vaan tarpeetonta.
        Moni juttu on muistona menneestä. Valokuvat eivät ole kenellekään tuttuja. Kirjoja ei enää kerätä hyllyihin. Mööpelit eivät mahdu
        Isoja särviisejä ei kukaan enää kata pöytään.
        Ja niin poispäin.

        Vanha itselle tarpeeton tarpeeton tavara voi toiselle olla keräilykohde.
        Kierrätyskeskus ottaa myös tavaraa, huonekalujakin. Huonoja sinne ei huolita
        ollenkaan. Tavaroitten pitää kelvata jollekin, etteivät ne jää kierrätyskeskukseen
        tukkeeksi. Eri aikakausien tyylit voi olla haluttuakin tavaraa.

        Ongelma voi olla se, ettei raaskisi mistään luopua.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1224
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1056
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      581
      1008
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      1007
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      910
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      764
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      690
    Aihe