Katuuko

Exodus 32:14. Niin Herra katui sitä turmiota, jonka hän oli uhannut tuottaa kansallensa.

Miten Jumala voi olla kaikkitietävä jos Hän katuu?
3212
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mutta katuminen on inhimillinen sana. Jossain päin raamattua sanotaan, että onko Jumala niin kuin ihminen, että Hän katuisi. Tällaisista eri jutuista täytyy yrittää hahmotella jonkinlaisen kokonaiskuva. Ehkä siis ihmiskertoja käyttää käsitteitä, jotka ovat hänelle itselleen ihmisenä tuttuja. Jumala on jotain liian suurta ja erilaista, ei löydy todellisia käsitteitä Jumalan asioiden kuvaamiseen. Täytyy tyytyä niihin 'työkaluihin' joita on käytössä. Siksi Jumala 'katui', vaikka ei katunutkaan.

Äänestä
  • Jumala katui, koska kristinuskossa on paljon viitteitä kreikkalaisiin uskontoihin.

    Jumala on ihan sellainen, kun ihminen hänet kuvittelee.

    Äänestä

  • jumalan karitsainen kirjoitti:

    Jumala katui, koska kristinuskossa on paljon viitteitä kreikkalaisiin uskontoihin.

    Jumala on ihan sellainen, kun ihminen hänet kuvittelee.

    ettei pistänyt heti tietoon, että lainaili Vanhaa Testamenttia. On meinaan PALJON ENNEN KREIKKALASTEN AIKAA.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jumala tekojaan? kirjoitti:

Exodus 32:14. Niin Herra katui sitä turmiota, jonka hän oli uhannut tuottaa kansallensa.

Miten Jumala voi olla kaikkitietävä jos Hän katuu?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu