Pv. komentaja "kieltää " jalkaväkimiinat

Kenraali Kivinen väitti maanpuolustuskurssin avajaisissa, ettei Suomi tarvitse jalkaväkimiinoja, koska "suluttamisen toimintatavat ovat muuttuneet". Jalkaväkimiinat eivät ole ajankohtainen asia hänen mukaansa.

Armeija saisi kansalaisaloitteen toteutumisen myötä ylivoimaisen kustannustehokkaan ja luotettavan puolustusaseen kalustoonsa. Jalkaväkimiinojen käyttöön on suurin osa reservin ikäluokista koulutettu ja muille tarvittava koulutus voidaan nopeasti antaa.

Miksi moinen ulostulo?
157
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Selkeä ulostulo komentajalta asiassa, ja tilanteen kertominen ulos.

Suomen ei olisi aikanaan kannattanut luopua jalkaväkimiinoista, koska ei 1300 km mittaisen rajan takana oleva naapurimmekaan niistä luovu. Eikä luovu USA, Kiina, Ukraina eikä moni muukaan maa. Jalkaväkimiina on puolustusase, eikä hyökkäysase.

Nyt kun ollaan luovuttu, kuten kaikki muutkin EU-maat, Kanada jne ovat luopuneet, ei tilannetta saa enää niin helposti purettua takaisin. Poliittista mainehaittaa tulee, ja paheksuntaa. Etenkin sellaisilta EU-hyvemailta, joilla itsellään ei ole metriäkään rajaviivaa hullun Venäjän kanssa.

Jalkaväkimiinat korvaavat asejärjestelmät on lehdistössä esitelty jo moneen kertaan, sieltä ne löytyy. Jalkaväkimiinoitusta vastaava miinoitus voidaan ampua vihollisen eteen myös tykistöammuksella. jne.

Esimerkiksi panssarimiinoitukset ympäröidään vakiona "käsittelynestosuojalla". Se tarkoittaa juuri jalkaväkimiinojen ripottelua ympärille. Ne estävät miinanraivaajia tulemaan poistamaan panssarimiinoitusta. Koska jalkaväkimiinat on kielletty, ne panssarimiinat suojataan Suomessa sitten käsittelynestosuojilla.-

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kenraali Kivinen väitti maanpuolustuskurssin avajaisissa, ettei Suomi tarvitse jalkaväkimiinoja, koska "suluttamisen toimintatavat ovat muuttuneet". Jalkaväkimiinat eivät ole ajankohtainen asia hänen mukaansa.

Armeija saisi kansalaisaloitteen toteutumisen myötä ylivoimaisen kustannustehokkaan ja luotettavan puolustusaseen kalustoonsa. Jalkaväkimiinojen käyttöön on suurin osa reservin ikäluokista koulutettu ja muille tarvittava koulutus voidaan nopeasti antaa.

Miksi moinen ulostulo?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu