Venäjän uhkaukset tuotantolaitosten kansallisestamisesta

Anonyymi

Venäjä pelottelee ottavansa haltuun ulkomaalaisomisteiset tuotantolaitokset, jotka lopettavat maassa toistaiseksi toimintansa. No eikös tähän voi vastata samalla mitalla. Eikös esim Helsingin telakka ole nykyään venäläisomistuksessa? Kai silläkin joku arvo on. Lisäksi on paljon muitakin kohteita.
Euroopassa on oligarkkien jahteja useamman miljardin euron edestä edelleen, vaikka monet ovat ehtineet jo häipyä "turvaan". Eräskin, mahdollisesti maailman suurin jahti on jäänyt "jumiin" EU:n alueelle, arvoltaan yli puoli miljardia euroa. Omistaja varmaan riemastuisi, jos senkin omistus siirtyisi vastatoimena EU:lle.
Maata, linnoja, palatseja ja muuta venäläisten ulkomailla olevaa omaisuutta on vaikka kuinka paljon, unohtamatta jo pakotteiden alle jääneitä talletuksia, joiden kokonaissummaa on lähes mahdoton tietää.
Omaisuuden myynnillä ja rahavarojen takavarikoinnilla voisi sitten korvata Venäjän kaappaama omistus.

14

155

    Vastaukset 14

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      ...venäjä mitään kaappaa.
      Se on niin taantunut, ettei siellä pyöri mikään omin voimin. Afrikkakin menee kohta ohi.

      • Anonyymi

        Kaapata venäjä voi hyvinkin, muttei osaa pyörittää.


    • Anonyymi

      Joo vittuottakaa ukrainailisia suomi täyteen Kyllä ootte tyhmiä.Haen huomenna passin ja meen amerikkaan.Jääkää eurooppa tähän-Ukrainalaist tekee suomen työt

      • Anonyymi

        Mene lujaa.


    • Anonyymi

      Kyllä Hitleillä jäi hommat kesken.Eurooppaa peloteltiin että tulee syyrialisia eurooppa täyteen.Ne on väärän värisiä ukraina saa painua helvettiin

    • Anonyymi

      Lakatkaamme tunnustamasta koko venäjää.
      Kaikki sopparit takkaan.

    • Anonyymi

      Sehän on vain positiivinen juttu, että ahneiden yrittäjien omaisuus jää Venäjälle ryöstettäväksi. Oikein. Yrittäjyyteen kuuluu riskejä ja se on nyt voi voi. Optimitilanne tietenkin olisi, että suomalaiset toimarit sekä omistajat olisivat juuri silloin vierailulla ja joutuisivat poliittisiksi vangeiksi.

    • Anonyymi

      Voi olla, että Duumasta löytyy tarpeeksi monta idioottia, jotka kannattavat kansallistamista vastaiskuna pakotteisiin, ja Putinia ei tunnu enää Venäjän tulevaisuus kiinnostavan ainakaan talouden osalta, mutta kukaan, joka ymmärtää taloudesta yhtään mitään, ei haaveile ulkomaalaisten omistusten kansallistamisesta.

      Se on ollut kannattava idea ehkä pari kolme kertaa tunnetun historian aikana ja joka kerta kyse on ollut jonkin ”luonnollisen monopolin” palauttamisesta valtiolle. Tunnetuin tapaus on Iranin päätös kansallistaa lähinnä brittien ja jenkkien omistamat öljy-yhtiöt valtion omaisuudeksi, ja se kannatti koska tuo yksittäinen toimiala tuottaa valtaosan valtion tuloista. Siitä aiheutui valtavia ongelmia kaikille muille yrityksille, mutta tuossa yksittäistapauksessa palkinto oli riittävän suuri kattamaan haitat. Venäjällä tilanne ei ole sama. Nyt ei olla kansallistamassa yhtä suurta ja selkeästi rajattua toimialaa, vaan vähän kaikenlaista pientä, mitä länsiyritykset ovat sattuneet Venäjällä tekemään.

      Vaikka kansallistaminen antaakin hetkellisen buustin valtion kassaan ja työllisyyslukuihin, kyse on vain housuun kusemisesta pakkasella. Venäjän tapauksessa se on samanlainen ongelmanpiilotusoperaatio kuin pörssin pitäminen suljettuna. Mitään todellista ratkaisua se ei tarjoa, mutta voidaan vielä hetki leikkiä, että kaikki on hyvin. Jos valtio päättää kansallistaa ulkomaisia omistuksia, kukaan ulkomainen sijoittaja ei tule pitkään aikaan rahoittamaan yhtäkään tuon valtion yritystä. Käytännössä kaikki ulkomaiset sijoitukset Venäjälle loppuisivat, ei vain pakotteiden voimassaolon ajaksi, vaan vielä vuosikymmeniksi eteenpäin. Joku aivoton ”isänmaanystävä” toki julistaa ettei mitään ulkomaista rahaa tarvitakaan, mutta jokainen oikeasti isänmaastaan välittävä ihminen haluaa tarjota myös kotimaisille yrityksille mahdollisuuden menestyä ulkomailla ja tuoda vaurautta takaisinpäin. Edes Pohjois-Korea ei pärjää yksin, vaan on Kiinan kanssa käymänsä kaupan varassa.

    • Olen joskus töissä tutustunut tuohon kansallistamisen lopputulokseen.
      Kuuba kansallisti lähinnä jenkkien omaisuutta vallankumouksen jälkeen.
      Ei mene Kuuballa hyvin ja kun vielä Venezuelan tuki loppui, niin vielä huonommin. Siellä lähinnä poliittinen eliitti ja rosvot pärjäävät.
      Ne ihmiset ja valtiot jotka menettivät omaisuuttaan eivät ole vieläkään antaneet anteeksi.
      Kuuba on kauppasulussa vieläkin.
      Kaiken kurjuuden syy on kommunismi ja kansainvälisten kontaktien rajallisuus.
      Putlerin kannattaisi käydä exkursiolla tutustumasa Kuubaan ennen kuin kansallistaa muiden omaisuutta!

      • Anonyymi

        Niin, Kuuban kansallistaminen koski lähinnä amerikkalaisten (mafian) omistamia hotelleja ja kasinoita. Myös kinteistöt kansallistettiin. Syy miksi Kuuba säilyi köyhänä oli taloussaarrossa jonka USA pani voimaan. Ilman tätä saartoa, Kuuba olisi ollut menestys. Kuuban pelastus oli se että se möi vuosittaisen sokerijuurikassadon Neuvostoliittoon.
        Sinänsä ulkomaisten omistuksen kontrollointi ja minimointi takaa maassa pienet tuloerot ja vakaan talouden. Ainakin perusinfra ja energiantuotanto pitäisi olla valtion hallussa, mieluiten siten että toiminta hoidetaan virastona eikä yhtiönä.
        Muistatteko millainen oli Suomi 1980-luvun alussa?
        Silloin oli mahdotonta että esim. Tehdaspuu olisi ilmoittanut että sen toiminta laajenee ulkomaille ja tämän takia tehtaita suljetaan Suomessa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, Kuuban kansallistaminen koski lähinnä amerikkalaisten (mafian) omistamia hotelleja ja kasinoita. Myös kinteistöt kansallistettiin. Syy miksi Kuuba säilyi köyhänä oli taloussaarrossa jonka USA pani voimaan. Ilman tätä saartoa, Kuuba olisi ollut menestys. Kuuban pelastus oli se että se möi vuosittaisen sokerijuurikassadon Neuvostoliittoon.
        Sinänsä ulkomaisten omistuksen kontrollointi ja minimointi takaa maassa pienet tuloerot ja vakaan talouden. Ainakin perusinfra ja energiantuotanto pitäisi olla valtion hallussa, mieluiten siten että toiminta hoidetaan virastona eikä yhtiönä.
        Muistatteko millainen oli Suomi 1980-luvun alussa?
        Silloin oli mahdotonta että esim. Tehdaspuu olisi ilmoittanut että sen toiminta laajenee ulkomaille ja tämän takia tehtaita suljetaan Suomessa.

        Siitäpä vain sitten kansallistamaan Suomessakin kaikkea yksityistä omaisuutta. Ja kaikki alkaa pyöriä yhtä hyvin kuin Petroskoin kaalisovhoosissa Neuvostoliiton aikoina.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Niin, Kuuban kansallistaminen koski lähinnä amerikkalaisten (mafian) omistamia hotelleja ja kasinoita. Myös kinteistöt kansallistettiin. Syy miksi Kuuba säilyi köyhänä oli taloussaarrossa jonka USA pani voimaan. Ilman tätä saartoa, Kuuba olisi ollut menestys. Kuuban pelastus oli se että se möi vuosittaisen sokerijuurikassadon Neuvostoliittoon.
        Sinänsä ulkomaisten omistuksen kontrollointi ja minimointi takaa maassa pienet tuloerot ja vakaan talouden. Ainakin perusinfra ja energiantuotanto pitäisi olla valtion hallussa, mieluiten siten että toiminta hoidetaan virastona eikä yhtiönä.
        Muistatteko millainen oli Suomi 1980-luvun alussa?
        Silloin oli mahdotonta että esim. Tehdaspuu olisi ilmoittanut että sen toiminta laajenee ulkomaille ja tämän takia tehtaita suljetaan Suomessa.

        Kirjoitat lähinnä kopiota kuubalaisesta valtion jakamasta opetusmateriaalista.
        Kuinka suomalainen ihminen jolla on kaikki tieto saatavilla voi jakaa tuota kommunistipropagandaa?
        Lue ensin historiaa muualta kuin puolueen julkaisuista ja käy sitten tutustumassa siihen elämään jota tavalliset kuubalaiset elävät.

        Tässä esimerkkinä lainaus keskustelusta jonka kävin kuubalaisen, tavallisen ihmisen kanssa:
        "Me kaikki 6 miljoonaa kuubalaista olemme niin onnellisia tästä!"
        "Mutta eikö teitä kuubalaisia ole 11 miljoonaa"
        "On kyllä mutta en tiedä mitä mieltä ne meidän 5 miljoonaa poliisia ovat"


    • Anonyymi

      Sitä voi jatkaa lopettamalla velkojenmaksun eli ei ole velkaa vaikka oli 100 miljardeja 🤣

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      78
      806
    2. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      147
      778
    3. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      57
      676
    4. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      664
    5. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      25
      663
    6. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      46
      634
    7. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      44
      597
    8. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      531
    9. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      523
    10. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      27
      521
    11. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      27
      506
    12. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      6
      476
    13. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      404
      470
    14. Se oli molemminpuolinen limerenssi

      Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭
      Ikävä
      81
      469
    15. Onko kaivattusi

      Hoikistunut?
      Ikävä
      30
      436
    16. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      41
      429
    17. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      29
      421
    18. Rydman, herätys!

      "Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 3
      Maailman menoa
      63
      420
    19. En laita sulle viestiä

      Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii
      Ikävä
      39
      404
    20. Helena Ahti-Hallberg napauttaa - Näin hän kommentoi Vappu Pimiän TTK-lähtöä

      Vappu Pimiä jätti Tanssii Tähtien Kanssa -juontajapestin viime kauden lopuksi. Nyt on erilainen kausi, kun Pimiä ei ole
      Tanssii tähtien kanssa
      3
      400
    Aihe