Vuodesta 1945 jatkunut

Ikiaikainen kamppailu Suomen ulkopoliittisesta linjasta on sittenkin päättymässä "Honkien Liiton" voittoon.
Samalla lyödään sisäpolitiikassa lukkoon Aseveliakseli pitkäksi aikaa. Etsikkoaikansa Sipilän kauden jälkeen hukanneelle Maalaisliitolle ei tässä leikissä ole tuolia.

40

77

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ongelma tulee siitä, että Venäjä isoloituu ja irrottautuu lähes kaikesta myös internetistä
      jolloin esim. maantie/rautatie-yhteydet ja kommunikaatioyhteydet katkeavat huonoiksi

      Silloin keskustapuolueella ei ole mitään saumaa tehdä mitään kun sillä ei ole
      Kremliä tukena

      Kepu ei osaa mitään ei edes kieliä koska ne ovat maalaisliitto

      HASSU KOKEMUS TÄLLÄ PALSTALLA
      se näkyy tällä palstalla koska ne pitävät Jussi Saramoa ammattikoululaista ja Heinäluomaa kansakoululaista iltaoppikoulussa pätevinä koska ne on nimitetty poliittisiin virkoihin puoluetovereiden toimesta, sellainen on tietoa kepulaisten mielestä

      ei tällä taktiikalla johdeta 2000-luvulla

      • Kyllähän se kornia oli että vuonna 2022 puhemies Vanhanen katsoi asiakseen hyssytellä NATO-keskustelua moitteiden kera Jussille.

      • Anonyymi
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Kyllähän se kornia oli että vuonna 2022 puhemies Vanhanen katsoi asiakseen hyssytellä NATO-keskustelua moitteiden kera Jussille.

        On todella aivan näin
        JA ihmettelen että - en hauku salea nyt ollenkaan - että
        poliittinen kulttuuri on sellaista että SNiinistö ei soita Aholle jo vuosia
        sitten
        että jumankekka sinä kundi tulet vege sieltä rysille kertomasta asiota ja lopetat
        ne korruptiohommat mukaepäpoliittiset rysien pehmo-operaatiot

        ja tulet tänne minun luokseni tiedustelun kanssa kertomaan meille
        mitä te siellä suunnittelitte sberbankissa ja erityisesti SKOLKOVON IT-KOULUTUSLAITOKSESSA KEHITÄMÄSSÄ KYBERHYÖKKÄYKSIÄ SUOMEEN

    • Anonyymi

      Venäliset siis kehittävät Ahon ja Viljakaisen johdolla kyberhyökkäystä suomeen
      sillä on uhannut Putin ennennäkemättömällä toimella

      https://www.hs.fi/visio/art-2000008647622.html
      Tapahtuman järjestäjä ja kutsuja oli Pekka Viljakainen, joka oli myös Skolkovo-säätiön ja pääministeri Dmitri Medvedevin innovaationeuvonantaja.

    • Anonyymi

      Sota opetti, rauhanrakentajia tarvitaan. Ja tarvitaan edelleen. Ei lähdetä Ukrainassa vallassa olevien tapaan provosoimaan vastakkainasettelua.

      • Siis mitä v...a. Et voi olla tosissasi tai sitten aika huono provo.
        Logiikkasi edustaa suomalaisen oikeuslaitoksen linjaa että pahoinpitelyn uhri on syyllinen.

      • Anonyymi
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Siis mitä v...a. Et voi olla tosissasi tai sitten aika huono provo.
        Logiikkasi edustaa suomalaisen oikeuslaitoksen linjaa että pahoinpitelyn uhri on syyllinen.

        Syyllisyys ei ole uhrin kannalta olennaisin asia, vaan kärsimys ja elämä/kuolema. Kerropa mitä hyötyä on uhrille syyllisyydestä, kun luodinreikä on otsassa?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kerro miten se uhri välttää päällekarkauksen kadulla.
        Minäpä kerron. Hakeutumalla turvaan kuten Ukrainan olisi pitänyt hakeutua turvaan NATO:oon.

      • Anonyymi
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Kerro miten se uhri välttää päällekarkauksen kadulla.
        Minäpä kerron. Hakeutumalla turvaan kuten Ukrainan olisi pitänyt hakeutua turvaan NATO:oon.

        Ukrainalla on NATO-hakemus aktiivisena, oli jo venäjän hyökätessä. Tällä hetkellä sitä ei ratifioida, vaikka mielestäni pitäisi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Unohdin mainita, että venäjä kirjoitetaan kaikissa yhteyksissä pienellä alkukirjaimella.

      • Anonyymi
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Kerro miten se uhri välttää päällekarkauksen kadulla.
        Minäpä kerron. Hakeutumalla turvaan kuten Ukrainan olisi pitänyt hakeutua turvaan NATO:oon.

        olet myöhässä, tuo ei auta mitään siinä vaiheessa kun se kuula on jo otsassa.

    • Anonyymi

      Sinun olisi nyt aika siirtyä sieltä homehtuneesta historian kellarista, honkaliittojen ja aseveliakseleiden ajasta, tähän päivään.

      Honkaliitto oli surullinen ja häpeällinen episodi, jossa politiikan sisältö ei ollut keskiössä, vaan taistelu vallasta. Sellaista ei todellakaan kaivata enää koskaan. Meillä ei todellakaan ole syytä tehdä mitään honkaliittoa presidenttiä vastaan, kuten tehtiin 1961.

      Aseveliakseli taas taisteli kommunismia vastaan, eri taustoista ja syistä samaa vihollista vastaan. Kommunistien aika oli ja meni, eikä siis aseveliakseliakaa enää tarvita.

      Nyt katse pitää olla siinä, miten putinismin valtaan joutuneen Venäjän erilaiset vaikutusyritykset Suomeen saadaan pidettyä kurissa. Nato liittoutuminen antaa selkänojan sotilaalliselle maanpuolustukselle, sen lisäksi pitää huolehtia muiden vaikutusyritysten tojunnasta. Mielipidevaikuttamisesta, kyberturvallisuudesta, venäläisten kiinteistöhankintojen tarkoitusperien selvittämisestäjne. Niiden ohella pitää huolehtia huoltovarmuudesta, energiahuollosta jne.

      Ensimmäinen askel olisi sisäministerin vaihto, mieluummin koko vihreän puolueen sulkeminen hallituksen ulkopuolelle. Ainakin 10 vuodeksi. Sama koskee Vasemmistoliittoa.

      • Paljolti samaa mieltä. Honka-liitto oli Kekkosvastainen projekti ja koski aivan erilaista tilannetta.

        Nyt kun on nähty, minkälaisia keinoa putin on valmis käyttämään, ainoa mahdollinen tapa torjua Venäjän vaikutusyrityksiä on liittyä Natoon. Se eristää meidätkin hyvin pitkiksi ajoiksi Venäjästä myös taloudellisesti. Suomessa tulee luonnollisesti varautua kaikenlaisiin putinin vaikuttamisyrityksiin, sekä sotilaallisiin että muihin.

        Venäjä on perinteidensä vanki ja se noudattaa edelleen Leninin oppia: Koita pistimellä ja jos se on pehmeää, työnnä syvemmälle. Mutta jos se kovaa, lähde pois. Venäjä kunnioittaa vain voimaa, muuten kasakka ottaa kaiken mikä on irti.

        Sisäministeri olisi hyvä vaihtaa. Mikkonen ei ole minustakaan tehtäviensä tasalla. Vihreiden pitäisi kutsua nyt Ville Niinistö ministeriksi ja heittää Mikkonen ulos. Niinistöllä on selkeä ulkopoliittinen linja ja hän ymmärtää Venäjä-tuntijana hyvin sen vaarat. Niinistö onkin kertonut, että hän on vuoden alusta kääntynyt kannattamaan Natoon liittymistä ja että hänen liittymistä vastustava kantansa alkoi murentua jo vuodesta 2014 lähtien. Niinistö on tehnyt samat johtopäätökset kuin olen itsekin tehnyt ja samassa ajassa. En ole itse pitänyt kaikista Pekka Haavistonkaan näkemyksistä, joten näkisin Niinistön jopa mahdollisena ulkoministerin. Silloin meillä olisi ulkopoliittisessa johdossa Niinistö-Niinistö -akseli eli kaksikko, jonka uskoisin ajattelevan ulkopolitiikasta hyvin yhtenäisesti. Muutoin Suomessa tulee noudattaa kansanvaltaa eli Vihreiden ja Vasemmistoliiton asema määräytyy sen mukaan sekä sen mukaan, keiden kanssa muut puolueet haluavat tehdä yhteistyötä. Aika moni puolue taitanee ajatella kuitenkin niin, että Vihreät ovat tolkullinen ja ennustettava puolue perussuomalaisiin verrattuna. Kokoomuskin varmasti miettii persuriskin suuruutta tehdessään poliittisia valintoja.

      • Anonyymi
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Paljolti samaa mieltä. Honka-liitto oli Kekkosvastainen projekti ja koski aivan erilaista tilannetta.

        Ehkä kannattaa nuoremmille kertoa että Honka-liitto oli
        pikkukekkosen vastainen projekti
        pikkukekkosella ei ollut sellaista asemaa vielä kuin loppumetreillä

        oli mahdollista syrjäyttää hänet alussa ei lopussa

        pikkuputin olisi voitu syrjäyttää kun hän asui Turussa
        mutta nyt häntä ei voi syrjäyttää enää kuin aika eli noin 10 vuotta ja täyshperyys

        SNiinistö on Stubb-Halonen vastainen ja ajoi molemmat pois politiikasta
        Halosta ei päästetty edes Naantalin seminaariin jossa puhui ulkopolitiikan taitaja hum. kand, Jori Torvi

        Niinistöllä tuskin on kantaa hömppäHaavistoon, isisakkoja maahan raahanneeseen ylioppilaaseen

      • Heidi Hautalahan on pitkään kannattanut NATO-jäsenyyttä. Toki samaa mieltä siitä että sisäministeriötä ei tule antaa naiiveille idealisteille.
        Honkaliitossa ei ole mitään häpeällistä. Se oli vapaan maan vapaiden kansalaisten vapaisiin vaaleihin suunniteltu.
        Häpeällistä on se että se pelattiin Moskovan kortilla pois vaalista

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä kannattaa nuoremmille kertoa että Honka-liitto oli
        pikkukekkosen vastainen projekti
        pikkukekkosella ei ollut sellaista asemaa vielä kuin loppumetreillä

        oli mahdollista syrjäyttää hänet alussa ei lopussa

        pikkuputin olisi voitu syrjäyttää kun hän asui Turussa
        mutta nyt häntä ei voi syrjäyttää enää kuin aika eli noin 10 vuotta ja täyshperyys

        SNiinistö on Stubb-Halonen vastainen ja ajoi molemmat pois politiikasta
        Halosta ei päästetty edes Naantalin seminaariin jossa puhui ulkopolitiikan taitaja hum. kand, Jori Torvi

        Niinistöllä tuskin on kantaa hömppäHaavistoon, isisakkoja maahan raahanneeseen ylioppilaaseen

        Porvareilla meni vetelät housuun Honkaliitossa. Peli olisi pitänyt katsoa loppuun saakka.

      • Anonyymi
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Paljolti samaa mieltä. Honka-liitto oli Kekkosvastainen projekti ja koski aivan erilaista tilannetta.

        Nyt kun on nähty, minkälaisia keinoa putin on valmis käyttämään, ainoa mahdollinen tapa torjua Venäjän vaikutusyrityksiä on liittyä Natoon. Se eristää meidätkin hyvin pitkiksi ajoiksi Venäjästä myös taloudellisesti. Suomessa tulee luonnollisesti varautua kaikenlaisiin putinin vaikuttamisyrityksiin, sekä sotilaallisiin että muihin.

        Venäjä on perinteidensä vanki ja se noudattaa edelleen Leninin oppia: Koita pistimellä ja jos se on pehmeää, työnnä syvemmälle. Mutta jos se kovaa, lähde pois. Venäjä kunnioittaa vain voimaa, muuten kasakka ottaa kaiken mikä on irti.

        Sisäministeri olisi hyvä vaihtaa. Mikkonen ei ole minustakaan tehtäviensä tasalla. Vihreiden pitäisi kutsua nyt Ville Niinistö ministeriksi ja heittää Mikkonen ulos. Niinistöllä on selkeä ulkopoliittinen linja ja hän ymmärtää Venäjä-tuntijana hyvin sen vaarat. Niinistö onkin kertonut, että hän on vuoden alusta kääntynyt kannattamaan Natoon liittymistä ja että hänen liittymistä vastustava kantansa alkoi murentua jo vuodesta 2014 lähtien. Niinistö on tehnyt samat johtopäätökset kuin olen itsekin tehnyt ja samassa ajassa. En ole itse pitänyt kaikista Pekka Haavistonkaan näkemyksistä, joten näkisin Niinistön jopa mahdollisena ulkoministerin. Silloin meillä olisi ulkopoliittisessa johdossa Niinistö-Niinistö -akseli eli kaksikko, jonka uskoisin ajattelevan ulkopolitiikasta hyvin yhtenäisesti. Muutoin Suomessa tulee noudattaa kansanvaltaa eli Vihreiden ja Vasemmistoliiton asema määräytyy sen mukaan sekä sen mukaan, keiden kanssa muut puolueet haluavat tehdä yhteistyötä. Aika moni puolue taitanee ajatella kuitenkin niin, että Vihreät ovat tolkullinen ja ennustettava puolue perussuomalaisiin verrattuna. Kokoomuskin varmasti miettii persuriskin suuruutta tehdessään poliittisia valintoja.

        Ikävä kyllä Ville Niinistö on pesunkestävä vihreä hänkin. Toki mimisterinä varmasti parempi kuin Emma Kari tai tämä Mikkonen. Kuten vihreillä ylipäätään, on idealismi Villelläkin liikaa järjen korvikkeena. Ei hyvä sellaisina aikoina kun pitää toimia vastuullisesti. Kuten nyt.

        Nato ei kaikkia Venäjän vaikutusyrityksiä vastaan anna turvaa, pelottavin on nämä kiinteistökaupat, joiden myötä meille on jo muodostettu tukikohtien verkosto vaikuttajille. Niiden parkaaminen on nyt saatettava kuntoon. Epäilyttävät kohteet pakkolunastukseen, siihen Suomen laki antaa mahdolisuuden.

        Kybervaikuttamiseen Nato ja USA:n tiedustelutieto sekä jenkkien tekniset taidot anatavat lisäturvaa, mutta sekin on saatava ihan sisäisesti kuntoon. Siinä sisäministeriö on aivan avainasemassa. Nyt siellä johto lässyttää lähinnä ihmisoikeuksista ym. joka ei sotaaikaan sovi.

      • Anonyymi
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Porvareilla meni vetelät housuun Honkaliitossa. Peli olisi pitänyt katsoa loppuun saakka.

        Ei silloin voitu katsoa mitään puna-armeija kyttäsi asemissa
        Meidät alistettiin
        Kekkonen on Kremlin luomus tietenkin ja
        tämän luomuksen ylipitkä aika pitää yllä nuoliais-Kepua vielä joka
        ei koskaan ole osannut ulkopolitiikkaa mutta Kreml-politiikkaa
        Hyvä kuunnella Väyrystä, joka on kepukremlpolitiikan käänteiden tuntija
        dissidentti-ohjelma Alfalla aivan mainio

        Kepu on avuton ulkopolitiikassa eikä ne raukat osaa edes englatia vaan savisaappaat heiliujen tulkin avulla myyvät kananmunaa Pietariin jos saavat myydä

        "Nato ei kaikkia Venäjän vaikutusyrityksiä vastaan anna turvaa, pelottavin on nämä kiinteistökaupat, joiden myötä meille on jo muodostettu tukikohtien verkosto vaikuttajille. Niiden parkaaminen on nyt saatettava kuntoon. Epäilyttävät kohteet pakkolunastukseen, siihen Suomen laki antaa mahdolisuuden."

        jatkan vielä. EN OLE ehtinyt paljon aamulla kun istun KIINTEISTÖSEMINAARISSA meillä on 30 prosenttia salkuista alalla sijoitettuna ja siis

        juuri tänään käsiteltiin tietenkin Venäjä-riskejä noin 10 dipl ins 2 oikeustieteilijä ja 1 rakennusmestari johdossa sijoituskohteissa Suomessa ja tuntevat koko alan

        1. Suomalaiset eivät omista paljonkaan kiinteistöjä Venäjällä
        2. venäläiset eivät Suomessa
        3. kiinteistöalalla ei ole venäjäriskiä taloudellisesti

        oma kommenttini: erilaiset kepulaiset ja sosdemit ja erityisesti ITÄSUOMEN kunnanjohtajahölmöt nuolevat kremliä ja ovat paikallisesti tehneet myyräntyötä myymällä tukikohtia Putinin hallinolle tai niiden bulvaaneille tyhmyyksissään

        viimeinen tieto on Parikkala joka on kaatanut suojaavaa metsää rajalta neuvostojoukkojen etenemisen parantamiseksi halutessaan venäläisiä Suomeen läjäkaupalla kun Parikkalan rajanylityspaikka on pientä tavaraliikennettä varten

        eli KIINTEISTÖSIJOITTAJALLA ei ole venäjäriskiä
        poliitikot ovat aiheuttaneet turvallisuusriskin antamalla kaksoiskansalaisuuksia ja myymällä tukikohtia venäläisille
        pahimmat ovat Rosatomin omistama Hanhikivi-Fennovoima ja Helsingin venäjätelakka keskellä kaupunkia

        Nyt täytyy hetkeksi keskeyttää TURKIN ANTALAYASSA ALKAA UKRAINAN ULKOMINISTERIN LEHDISTÖTILAISUUS KULEBA ON TAVANNUT tap pajaputinin edustajan ja kertoo miten kävi suora lähetys

      • Anonyymi
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Heidi Hautalahan on pitkään kannattanut NATO-jäsenyyttä. Toki samaa mieltä siitä että sisäministeriötä ei tule antaa naiiveille idealisteille.
        Honkaliitossa ei ole mitään häpeällistä. Se oli vapaan maan vapaiden kansalaisten vapaisiin vaaleihin suunniteltu.
        Häpeällistä on se että se pelattiin Moskovan kortilla pois vaalista

        "Honkaliitossa ei ole mitään häpeällistä. Se oli vapaan maan vapaiden kansalaisten vapaisiin vaaleihin suunniteltu"

        Honkaliitossa oli ja on yksi iso vika. Sillä ei ollut minkäänlaista poliittista sisältöä, se oli suunnattu pelkästään henkilötaistoon Kekkosta vastaan. Siksi se on häpeällinen, ja se kompastui niin helposti, pienestä tönäisystä. Politiikassa pitää aina olla myös oma sanoma, pelkällä vastustamisella pärjää vain vähän aikaa. Honka ei ollut itsekään järin innokas ehdokkaaksi.

        Honkahan olisi valitsijamiesten vaalissa vaihdettu luultavasti Leskiseen.
        Ruplakassalla valittua Kekkosta olikin täysi syy vastustaa.

      • Anonyymi
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Honkahan olisi valitsijamiesten vaalissa vaihdettu luultavasti Leskiseen.
        Ruplakassalla valittua Kekkosta olikin täysi syy vastustaa.

        Tuohan on vielä häpeällisempää Honkaliitolle, että tarkoitus oli vaihtaa ehdokas ja Honka olisi ollut vain johtamassa kansalaisia harhaan äänestystilanteessa.

        Kekkosen politiikkaa oli varmaan syytä vastustaa, mutta ei henkilöön perustuen, vaan antamalla sille vaihtoehto. Sitähän honkaliitto ei antanut, kuten tuo esittämäsi varsinaisen ehdokkaan piilottaminen kansalaisilta osoittaa.

        UKK olisi halunnut kohdata Hongan vaaleissa.

        "Honka-liitto hajosi. Harmitti. Olisin halunnut puristaa säikähtäneestä Hongasta vaalitenteissä mahlat pihalle"

        Näin Kekkonen kirjasi päiväkirjaansa.

        Demareilla ja Kokoomuksella meni vaan p*skat housuun ennen kuin päästiin edes vaaliväittelyyn

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tuohan on vielä häpeällisempää Honkaliitolle, että tarkoitus oli vaihtaa ehdokas ja Honka olisi ollut vain johtamassa kansalaisia harhaan äänestystilanteessa.

        Kekkosen politiikkaa oli varmaan syytä vastustaa, mutta ei henkilöön perustuen, vaan antamalla sille vaihtoehto. Sitähän honkaliitto ei antanut, kuten tuo esittämäsi varsinaisen ehdokkaan piilottaminen kansalaisilta osoittaa.

        Vslitsijsmiesvaalissa tuo oli täysin sallittua. Tulihan kommunistien ja Maalaisliiton sekä Moskovan yhteispelillä häpeällisesti 1956 vaalin toisella kierroksella pudotettu Paasikivikin kesken vaalin mukaan.

      • OikeistoSosDem kirjoitti:

        Hölmöintä tuossa itse keksimässäsi on, että valitsijamiehiä keräämään olisi asetettu verbaalisesti kömpelö ja tuntematon mies ja vaihdettu kohtalaisen esiintymistaidon omaavaan ja tunnettuun Leskiseen vasta itse presidentinvaalissa. Mitä itua sellaisessa olisi ollut? Toisin päinhän olisi pitänyt menetellä.

        Vuoden 1962 presidentinvaaleissa ehdokkaat esiintyivät jo ainakin radion vaalitenteissä, joten kansalaiset pääsivät arvioimaan heidän älyään ja sopivuuttaan presidentiksi kuulemansa perusteella toisin kuin 1920-30 -luvuilla, jolloin radiota ei ollut joka kodissa.

      • Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Unto Varjonen oli Asevelisosialistien quarterback Sapeli Simosen ja Leskisen ollessa laitahyökkääjät.

      • OikeistoSosDem kirjoitti:

        Unto Varjonen oli Asevelisosialistien quarterback Sapeli Simosen ja Leskisen ollessa laitahyökkääjät.

        Sapeli Simonen ei ollut asevelisosialisti, vaan heidän vastustajansa.

        "Sosiaalidemokraatti Simonen riitaantui 1950-luvun lopulla SDP:n tannerilaisen enemmistösiiven kanssa ja liittyi 1959 perustettuun Työväen ja pienviljelijäin sosialidemokraattiseen liittoon, jonka puheenjohtajana hän toimi vuosina 1964–1970."

        "Kesän 1958 eduskuntavaalien jälkeen Simonen oli mukana SDP:stä irtautuneessa "skogilaisessa" vähemmistöryhmässä, joka halusi puolueen tekevän läheisempää yhteistyötä SKDL:n kanssa. Simosen johtaessa välirikon seurauksena perustettua TPSL:ää puolueen kannattajat tunnettiin "simoslaisina". "

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Aarre_Simonen

      • Anonyymi
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Samoin irtautui Väinö Leskinen. Hänestä tuli Kekkosen luottomies ja ulkoministeri. Varjonen oli mitättömyys, joka alkoholisoitui ja kuoli nuorena, ilmeisesti viinaan.

        Älä viitsi provoilla. Suomen kansa muistaa sen Simosen joka hajoitti Arabian ja Kemin kommunistimellakat ja sanoi "Että tässä maassa ei tehdä vallankumousta hänen ollessaan sisäministeri".

      • Anonyymi kirjoitti:

        Samoin irtautui Väinö Leskinen. Hänestä tuli Kekkosen luottomies ja ulkoministeri. Varjonen oli mitättömyys, joka alkoholisoitui ja kuoli nuorena, ilmeisesti viinaan.

        Unto Varjonen kirjoitti Suomen Sosialidemokraattiin tekaistun jutun kommunistien vallankumoushankkeista ennen kevään 1948 vaaleja. Nerokasta.
        Hän myös omakätisesti repi Yrjö Leinon vaalijulisteita.
        Varjonen oli filosofian maisteri ja kolmella vapaudenristillä palkittu reservin luutnantti.
        Varjosen legendaan kuuluu oleellisesti miehen raju elämäntapa jossa viinalle ja naisille oli oma aikansa.
        Varjonen kuoli 1953 vain 54 vuotiaana sydänkohtaukseen ollessaan Maailmanpankin tehtävissä Washington D.C:ssä.
        Urho Kekkonen sen sijaan käytti sotasyyllisyysoikeudenkäyntiä poliittisena astinlauta SAN.

      • OikeistoSosDem kirjoitti:

        Älä viitsi provoilla. Suomen kansa muistaa sen Simosen joka hajoitti Arabian ja Kemin kommunistimellakat ja sanoi "Että tässä maassa ei tehdä vallankumousta hänen ollessaan sisäministeri".

        Mutta eihän noilla toimilla ollut mitään tekemistä asevelisosialistisuuden kanssa. Täysin luonnollista, että korkeasti koulutettu, talousasioihin orientoitunut ja vastuussa oleva ministeri sosialidemokraatti vastustaa lakkoja, varsinkin laittomia sellaisia.

        Asevelisosialistien riitaantuminen alkoi siitä kun Penna Tervo joka muuten oli raivoraitis mies erehtyi ottamaan ennen pitämäänsä puhetta niin Leskinen jokseenkin tekopyhästi tuomitsi tämän.
        Tervon persoonassa oli paljon vakavamielisyyttä mikä varmaan johtui siitä että hän näki valkokaartin kapinan jälkiselvittelyissä teloittavan isänsä. Tähän oikeastaan tiivistyy koko Asevelisosialismin legenda. Sovinnon tekeminen maltillisen porvariston kanssa mitä kuvastaa "Pohjantähden" elokuvassa jääkäri Töyryn sanat "että jos unohdettaisiin vanhat asiat" sanottuna toki kuvitteellisella Pentinkulman Työväentalolla.
        Toki kuvitteellinen luutnantti Koskela on oikeastaan karrikatyyri oikeistodemarina. Myös isällänsä kapinaan lähtiessä oli luultavasti päällimmäisenä itsekäs motiivi noususta maanomistajaksi. Akselihan oli hyvin hätki mammonan perään.
        Nämä toki mun tulkintojani.
        Simosen ja Leskisen kääntymysten syyt olivat puhtaasti itsekkäät eli tasavallan presidentin virka
        Tarinan mukaan Leskinen kirjaimellisesti itki krokotiilinkyyneleitä polvillaan Moskovassa.
        Leskisen rintamakaverit sitten kosti 1970 eduskuntavaaleissa.
        "Viimeinen Sosialidemokraatti" oli sitten Kaarlo Pitsinki.
        Emil Skog taas oli rehti vähän johdateltavissa oleva Ay-mies.
        Tervon oletetusti äänestäessä Kekkosta 1956 motiivi oli äänestää Leskistä vastaan ei Kekkosen puolesta.
        Demarit olisivat voittaneet kevään 1954 eduskuntavaalit ellei Leskisen mopo olisi alkanut keulia jo liikaa "Maalaisliitto on murskattava" sloganilla.
        Leskinen unohti että yhdessä asiassa Maalaisliitto on loistava. Saamaan satraappiensa johdolla joukot yhtenäiseksi ja äänestämään.
        Nämä edelleen mun tulkintojani.

        Aarre "Sapeli" Simonen ei tietääkseni tehnyt minkäänlaista kääntymystä, vaan oli vasemmistodemari koko ikänsä. Vasemmistodemarius ei tarkoita, että on vastenmielistä vastustaa lakkoja. Simonen toimi sisäministerinä Emil Skogin ollessa SDP:n puheenjohtajana. Kai Skog olisi viestittänyt puolueensa ministerille, jos hänellä olisi ollut puolueensa ns. virallinen kanta Arabian ja Kemin lakkoihin. Kun Tanner nousi puheenjohtajaksi ja puolueriita syntyi, niin Skog kuin Simonenkin loikkasivat yhdessä SDP:n oppositioon ja sitä kautta TPSL:ään, mutta takana oli muuta kuin suhtautuminen ay-liikkeen toimintatapoihin.

        Tiivistettynä: Vasemmistodemarius ei tarkoita laittomien ja aina laillistenkaan lakkojen hyväksymistä. Punaisessakin on useita eri sävyjä. Ja ennen kaikkea kantoihin vaikuttaa, toimiiko oppositiossa vai hallituksessa. Tälläkin hetkellä sosiaaliministerinä toimiva SDP:n Aki Linden toivoo, että sairaanhoitajat eivät ryhtyisi lakkoon.

        Noihin TPA-romaaniin liittyviin kommentteihisi totean vain, että luonnollisesti torpparit halusivat itsenäisiksi viljelijöiksi ja sen sallimista kannattivat kaikki eduskuntapuolueet ja jopa maata vuokranneetkin. Torpparivapautusta viivästyttivät ainoastaan kiistat toteutustavasta. Aikansa sote-riita.

        Eikös TPSL:n Ahti M Salonen ollut ehdolla 1978 presidentinvaalissa?
        Tarkoitatko nyt että voi olla Asevelisosialisti vaikka olisi Vasemmisodemari.

      • OikeistoSosDem kirjoitti:

        Eikös TPSL:n Ahti M Salonen ollut ehdolla 1978 presidentinvaalissa?
        Tarkoitatko nyt että voi olla Asevelisosialisti vaikka olisi Vasemmisodemari.

        Ahti M Salosella ei ollut minkäänlaisia yhteyksiä TPSL:ään. Hän oli Perustuslaillisen Kansanpuolueen presidenttiehdokas vuoden 1978 vaaleissa ja sen vuoksi erotettiin SDP:n jäsenyydestä. Vuoden 1982 presidentinvaalien alla Ahti M Salonen vastusti perustuslaillisten asettumista Mauno Koiviston taakse. Että sen sortin asevelisosialisti.

        Käytännössähän asevelisosialismi oli vain asettumista kokoomuksen taakse kaupunkien kaavoitusasioissa. Tai ainakin siinä tapauksessa, että grynderi oli palvellut rintamalla yhdessä hänen suunnitelmiaan tukevan demarin kanssa. Ehkä joissakin asioissa kokoomuksen aseveljet tukivat myös demarivaltuutettujen ajatuksia. Eduskunnassa aseveljeys ei näkynyt.

        K.A. Fagerholmin hallitusta tuki todellisuudessa Kokoomuksen eduskuntaryhmä.

      • OikeistoSosDem kirjoitti:

        K.A. Fagerholmin hallitusta tuki todellisuudessa Kokoomuksen eduskuntaryhmä.

        Tuskin sillä oli mitään tekemistä aseveljeyden kanssa. Kokoomuksen eduskuntaryhmässä oli varmasti sellaisiakin tukijoita, jotka eivät olleet olleet rintamalla.

    • Anonyymi

      Messias on tulossa.

    • Anonyymi

      ajatella, ylläpidämme etelään tunkeutuneita, maaltamuuttaneita heikkolahjaisi sairaseläkeläisiä...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      101
      1021
    2. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      57
      969
    3. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      61
      820
    4. Miehen ja naisen ystävyys

      Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa
      Ikävä
      142
      774
    5. Pidätkö itseäsi varattuna

      Kaivatullesi?
      Ikävä
      65
      685
    6. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      101
      542
    7. 78
      541
    8. Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta

      ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto
      Pyhäjärvi
      89
      538
    9. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      39
      518
    10. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      40
      516
    Aihe