Epätoivoisin paska?

13-vuotiaana matkalla hautajaisiin, jäin ulos odottamaan, kun vanhemmat meni kukkakauppa ja kuin salama kirkkaalta taivaalta tuli aivan käsittämätön plöröhätä. Sellainen, jota ei voinut pidättää. Syöksyin tien toisella puolella olevalle parkkipaikalle ja autojen suojassa tein paskani. Vuosia myöhemmin käveltiin siitä ja huomasin, ettei parkkipaikkaa enää ole vaan talo, eikä mitään suojaisa paikkaa. Puistatti, kun ajattelin itseäni teininä, tippa silmässä kertomassa vanhemmille, että nyt on löröt puvunhousuissa...

En ollut koskaan aikuisena päästänyt housuun, aina yli 3-vuotiaana olen saanut kammottavimmankin hädän pidäteltyä, jos vaan olen voinut istua tai vähintäänkin seistä paikoillani. Reissussa suht' uuden miehen kanssa iski sitten ummetus ja otin siihen lääkettä. Mitään ei tapahtunut. Koko päivänä. Seuraavana aamuna mentiin hotellin alakertaan aamiaiselle, ja kuin salama kirkkaalta taivaalta, kakkahätä, ja ehdin vain nousta tuolilta, kun tajusin, että nyt on vessa kaukana, tunsin sen tulevan ja olevani voimaton estämään sitä, takamukseni rytisi, alushousuni täyttyivät, kakkaa pursuili reunojen yli, sitä oli joka puolella. Mieheni näki ilmeestäni mitä tapahtui ja saattoi minut hotellihuoneeseen peseytymään. Jälkeenpäin ajateltuna olihan se ihan mielenkiintoinen kokemus elämässä, kerrankin kokea miltä tuntuu, kun ei oikeasti pysty pidättelemään.

Ulkomaan matkalla retkeltä tullessa mahassa kiersi todella kovaa ja pystyin ajattelemaan vaan hotellin vessaa. Kun päästiin hotellin pihaan, hetken päästä bussi kaasutti pois ja bussin takaa paljastui kasa paskaa, jota koko retkiporukka katseli naureskellen. Oli pakko, aivan pakko, tai muuten olisin paskantanut shortseihini kaikkien nähden.

Kesällä 2015 ravintolasta tullessa eräässä maassa oli niin kova hätä, että lähellä hotellia katu oli hiljainen, ja kadulle minä ja naiseni olimme tarpeemme tekemän. Ai että silloin paskatti.