EU:n pyhä tavoite

Mitä meille kertoo muun muassa seuraavat asiat:
- integraatio ja sen syventäminen
- jäsenmaiden velkaantuminen
- jäsenmaiden itsenäisen pärjäämisen heikentyminen
- jäsenmaiden riippuvuuden kasvaminen velkarahasta ja tuontituotteista
- yhteisvastuuvelkajärjestelmä
- Oma lippu, valuutta, hallinto ja lainsäädäntö, passi ja kansalaisuus, kansallishymni...

Ovatko nämä "itsenäisten valtioiden muodostamalle liitolle" tärkeitä elementtejä? Aivan, ei olekaan. Tämä on sitä perustaa, josta jokainen jo näkee, että kyse on jo kvasivaltion tavoin toimivasta valtajärjestelmästä, josta puuttuu enää yksi asia: sen tunnustaminen autonomiaksi. Ja tähän suuntaan on menty jatkuvasti. EU:sta halutaan imperiumi USA:n, Kiinan ja Venäjän rinnalle.

Ihan lähivuosina "yhdessä olemme vahvoja" -ajattelu tulee voimistumaan entistä enemmän ja lopulta nostetaankin esille välttämättömyytenä saada EU:sta yhden hallinnon imperiumi. Ja taas tarjotaan pelotteita, mitä seuraa, jos ei allekirjoiteta tunnustusta. Tämä malli nähtiin 1994, kun EU:ia myytiin äänestäjille ja kohta se nähdään uudestaan.

Tähän erittäinen oleellinen kysymys: millä hinnalla?
0135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Mitä meille kertoo muun muassa seuraavat asiat:
- integraatio ja sen syventäminen
- jäsenmaiden velkaantuminen
- jäsenmaiden itsenäisen pärjäämisen heikentyminen
- jäsenmaiden riippuvuuden kasvaminen velkarahasta ja tuontituotteista
- yhteisvastuuvelkajärjestelmä
- Oma lippu, valuutta, hallinto ja lainsäädäntö, passi ja kansalaisuus, kansallishymni...

Ovatko nämä "itsenäisten valtioiden muodostamalle liitolle" tärkeitä elementtejä? Aivan, ei olekaan. Tämä on sitä perustaa, josta jokainen jo näkee, että kyse on jo kvasivaltion tavoin toimivasta valtajärjestelmästä, josta puuttuu enää yksi asia: sen tunnustaminen autonomiaksi. Ja tähän suuntaan on menty jatkuvasti. EU:sta halutaan imperiumi USA:n, Kiinan ja Venäjän rinnalle.

Ihan lähivuosina "yhdessä olemme vahvoja" -ajattelu tulee voimistumaan entistä enemmän ja lopulta nostetaankin esille välttämättömyytenä saada EU:sta yhden hallinnon imperiumi. Ja taas tarjotaan pelotteita, mitä seuraa, jos ei allekirjoiteta tunnustusta. Tämä malli nähtiin 1994, kun EU:ia myytiin äänestäjille ja kohta se nähdään uudestaan.

Tähän erittäinen oleellinen kysymys: millä hinnalla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu