Iso-Syötteen tilanne ihmetyttää

Teillä on siellä hieno tunturi maisemineen ja luontoympäristöineen. Huikeat mahdollisuudet vaikka mihin ja edellytykset yrityksillekin hyödyntää alueen kasvua ja vetovoimaa. Olen vieraillut alueella vuosikausia kesät/talvet ja lumoutunut paikasta, mutta usea asia minua edelleen hämmästyttää.

Miten voi olla mahdollista että alue ei vedä palveluja puoleensa? Kaupalliset palvelut ovat luokkaa kuin 30m jätekasan ympärille raavittu. Järjettömän kalliin näköisiä mökkejä nousee jatkuvalla tahdilla aivan rinteeseen kiinni. Reittejä on jos jonkinlaisia ja ihmisiä, varsinkin lapsia vaikuttaa alueella pyörivän todella paljon.

Mistä johtuu että tämä väkimäärä ei tuota kysyntää paremmalle palvelutarpeelle? Vastaushan ei ole että ihmiset turvautuvat hotellien palveluihin, koska hotelleja on vain kaksi. Toisessa ei ole palveluja ja toinen onneksi on auki tavan kansalaisillekin.
Mistä tämä kuppikuntaisuus oikein johtuu?

Juttelin hiihtolomalla erään mökkiläisen kanssa mökkien rakentamiseen liittyen. Hän ei ollut saanut tahtoaan läpi loma-asuntoaan rakentaessa. Oli saanut tehdä pienen mökkerön. Tontin viereen oli ollut kaavoitettuna valmius samanlaiselle pienelle mökille. Kesällä oli ilmestynyt naapurinsuostumuslaput, josta käynyt ilmi 4 kertaa suuremmat rakennustoiveet. Herra oli änkyröinyt mutta niin vaan hotellikokoluokan mökki vaan alkoi nousta.
Onko alueella jokin erikoinen tapa mutta mitä vaan saa rakentaa jos naama/taustat/puoluekirja jne. miellyttää ja kunta saa vuokratulot/maksut tontista - mutta millään muulla ei ole väliä?

Jokin ei Iso-Syötteen kehittämisessä toimi, mikä toimii käsijarruna?
61772
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Lestakepujen suhmurointia se on. Pudiksen tai Syötteen tulevaisuus näyttää synkälle niin kauan kuin nämä lestakepulaiset veivaavat siellä omia bisneksiään.

Äänestä

Iijokiseutu ja Pudasjärvi lehdet ovat lähes kokonaan keskittyneet kehumaan Syötteen uljasta nousua maapallon parhaimmiksi hiihtokeskuksiksi ja alueeksi.
On naurettavaa kehua ja ylistää Pudasjärvellä Syötteen "erinomaisuutta". Markkinointi ja ylistyskampanjaa pitäisi tehdä muille kuin paikallisille ihmisille. Tyhmää touhua,
Jokainen Syötteellä käynyt ymmärtää ja näkee että alaspäin on kasvaneet kuin lehmän häntä. Ei ole haikuakaan niistä Isosyöttteen hyvistä huippuajoista.
Kunta , joka päättää ja salii kaavoitukset ja rakentamisen on korruptoitunut L liikkeen ympärille ja voimasta.

Äänestä
  • iijokiseutuhi on syötesanomat. En tillaa. Putasjärvi lehti kuitenni on hyvä sytyke uunisa.

    Äänestä

On se kumma jottei Terentijehvi oo kuhtunu tuota aseman ukkoa tekemään tieteellistä analyyssiä tuosta syötteen seuvusta.
Sehän humahtamalla nousisi korkeimpiin atmosvääreihin Syötteen kuuluisuus jos varsinni ukolle antasi Syöte pipan.
Ukko kun pyörähtäs näytille kylille pipa päässä, niin oespa putki auki ja seula selevä.
Varmaan sillä on jo konstit mietitty, jotta minkälaesen maenospuhheen voesi vaekka Ervastin kyläkaupalla käyvessä pittää, jotta siitä voesi saaha lups pisteitä K-korttiin.

Äänestä

Homman nimi on, että paikkakuntalaiset haluaa pitää kaiken bisneksen omissa käsissä.

Äänestä

Syöte on madaltunut ja rapistunut katteenpaskojen takia.onneksi joku tekee kunnassa vielä tiliä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Teillä on siellä hieno tunturi maisemineen ja luontoympäristöineen. Huikeat mahdollisuudet vaikka mihin ja edellytykset yrityksillekin hyödyntää alueen kasvua ja vetovoimaa. Olen vieraillut alueella vuosikausia kesät/talvet ja lumoutunut paikasta, mutta usea asia minua edelleen hämmästyttää.

Miten voi olla mahdollista että alue ei vedä palveluja puoleensa? Kaupalliset palvelut ovat luokkaa kuin 30m jätekasan ympärille raavittu. Järjettömän kalliin näköisiä mökkejä nousee jatkuvalla tahdilla aivan rinteeseen kiinni. Reittejä on jos jonkinlaisia ja ihmisiä, varsinkin lapsia vaikuttaa alueella pyörivän todella paljon.

Mistä johtuu että tämä väkimäärä ei tuota kysyntää paremmalle palvelutarpeelle? Vastaushan ei ole että ihmiset turvautuvat hotellien palveluihin, koska hotelleja on vain kaksi. Toisessa ei ole palveluja ja toinen onneksi on auki tavan kansalaisillekin.
Mistä tämä kuppikuntaisuus oikein johtuu?

Juttelin hiihtolomalla erään mökkiläisen kanssa mökkien rakentamiseen liittyen. Hän ei ollut saanut tahtoaan läpi loma-asuntoaan rakentaessa. Oli saanut tehdä pienen mökkerön. Tontin viereen oli ollut kaavoitettuna valmius samanlaiselle pienelle mökille. Kesällä oli ilmestynyt naapurinsuostumuslaput, josta käynyt ilmi 4 kertaa suuremmat rakennustoiveet. Herra oli änkyröinyt mutta niin vaan hotellikokoluokan mökki vaan alkoi nousta.
Onko alueella jokin erikoinen tapa mutta mitä vaan saa rakentaa jos naama/taustat/puoluekirja jne. miellyttää ja kunta saa vuokratulot/maksut tontista - mutta millään muulla ei ole väliä?

Jokin ei Iso-Syötteen kehittämisessä toimi, mikä toimii käsijarruna?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu