Robit Oyj moraalikato

Anonyymi

Pääosa suomalaisista pörssinoteeratuista yrityksistä on liittynyt Venäjän vastaiseen pakoterintamaan ja ovat päättäneet lopettaa tietoisesti liiketoimintansa Venäjälle. Näin kuitenkaan ei ole tapahtunut Robitilla.

Vaikka yhtiön johto vähättelee Venäjän kaupan osuutta liiketoiminnassa on se liikevaihdosta lähes kaksinumeroinen prosenttiosuus, käyttökate on selkeästi parempi verrattuna muihin alueisiin.

Johdon kriisipalavereissa on käsitelty venäläisten kaivosyhtiöiden pitkäaikaisten toimitussopimusten vaikutusta yhtiön liikevaihtoon ja tulokseen. Länsimaiden sanktioiden vaikutuksesta rahavirrat Venäjältä ovat vaikeutuneet ja muodostuneet haastaviksi, lisäksi venäläisten asiakasyhtiöidemme maksuhalukkuus ja -mahdollisuus on minimaalinen.

Huolimatta vaikeuksista Robit pyristelee kasvu-ongelmansa kanssa ja yrittää kaikin keinoin jatkaa Venäjän myyntiä. Mahdollisen täydellisen kauppasaarron kiertämisessä on mietitty tavara- ja rahavirtoja kolmansien maiden kautta (China etc).

Robit on tehnyt lukuisia virheitä liiketoiminnassa:

- Epäonnistuneita yritysostoja, karmein esimerkki Australia

- Velkaantumisaste jatkaa nousua

- Jääräpäinen kasvun tavoitteleminen linjahenkilöstön motivaation kustannuksella

- Keskittyminen top hammmer porakaluston myyntiin, joka on matalakatteista ja mahdollisuus kilpailla kiinalaisten kanssa hinnalla ei onnistu

- Moraalikato silmittömässä oman johdon oman edun (mm osakebonukset) tavoittelussa

Toivon, että ylin johto alkaisi ymmärtää reaaliteetit ja harjoittaisi jonkinlaista itsekritiikkiä toiminnassaan

5

1909

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Nyt kun Lehtonen on vihdoin saatu virallisesti pois olisi hienoa, jos johtoryhmä ja hallitus lahjoittaisivat kuukauden tulonsa Ukrainan avustusjärjestöille. Eritoten koska vuosikertomus on samanlaista puppua kun Kremlin propaganda!

    • Anonyymi

      Onkohan Robitilla silovikkejä hallituksessa? Grahn ainakin on Venäjä myönteinen ja aikanaan alkoi puuhata tehdasta Pietariin. Sittenmiten lähti veropakolaiseksi Portugalin. Rob-it'n yrityskulttuuri on muotoutunut erikoiseksi ja vääristyneeksi.

    • Anonyymi

      Erikoista toimintaa pääomistajan taholta. Hallituksessa ryvettyneitä ja operatiivisessa toiminnassa taitamattomia. Kukaan ei ole kiinnostunut tai osaa ymmärtää asiakasta. Jos pääomistaja ei ryhdistäydy menee eläkeyhtiöiden osakkeet myyntiin, jos niistä enää saa mitään.

    • Anonyymi

      Nyt ne saavat vihdoinkin sen Australian tehtaan kiinni! Koska muut tehtaat seuraavat perässä?

    • Anonyymi00006

      Robotin pörssikurssi lähestyy nopeasti sentti osakkeita. Parhaimmillaan yli 12 €!!!
      Missä mättää? Selitykseksi ei kelpaa kesto selitys Venäjän kaupan sakkaamisesta.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      225
      4117
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      111
      2603
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      38
      2325
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      81
      1416
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      98
      1327
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1159
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      75
      1047
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      923
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      906
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      901
    Aihe