Kävin kuoleman rajan takana ja minulle oli valtava pettymys, kun jouduin tulemaan takaisin. Moni pelkää kuolemaa, kirkkaan valon ja lämmön ympäröimänä minä pelkäsin henkiin jäämistä, sotaharjoituksissa loukkaantunut Lauri Hallikainen sanoo.
Kovista kokemuksitaan huolimatta Hallikaisella on huumori herkässä. Hän on hyväntuulinen pohdiskelija, joka asettelee sanansa tarkasti. Vuonna 1982 Lauri oli yhdeksäntoista vuotias ja suorittamassa asevelvollisuuttaan. Rovajärven sotaharjoituksissa hän oli raskaan kranaatinheittimen lataaja, kun sattui inhimillinen erehdys.
”Yhtäkkiä näin kirkkaan välähdyksen ja kuulin terävän rysähdystä muistuttavan äänen. Sen jälkeen näin elämäni kuin filminauhalta pikakelauksena. Sitten jokin suunnattoman paha voima alkoi vetää minua puoleensa. Samalla tunsin etten ollut omassa ruumiissani, vaan sen ulkopuolella. Hätäännyin hirveästi ja minut valtasi pakokauhu ja pelko siitä, mihin olen menossa.
Muistin vanhempieni neuvon: Hädän hetkellä huuda avuksesi Jeesusta. Tartuin tähän toivoon kuin hukkuva pelastusrenkaaseen. Heti kun olin sanonut Jeesuksen nimen, minut ympäröi valtava kirkkaus ja rauhallinen, hyvä olo. Sitä tunnetta ei pysty mitenkään kuvailemaan. Mitään vastaavaa en ole kokenut koko maallisen elämäni aikana.”
Kirkas hahmo odotti rajan takana
”Kun paha oli päästänyt otteensa minusta, näin vasemmalla hyvin kirkkaan hahmon. Hahmo sädehti ja valaisi niin kirkkaana, etten erottanut yksityiskohtia. Mitenkä kuvaisin sitä valoa, Lauri miettii ja on hetken hiljaa. Vaikka se oli valtavan kirkas, se ei häikäissyt eikä jättänyt varjoja. Sen lisäksi se oli lämmin ja minusta tuntui aivan kuin kokemani hyvä olisi tulvinut tästä kirkkauden lähteestä. Hahmon oikealla puolella näin suuret, kallioon hakatut kirjaimet ”Jeesus”. Tekstin alapuolella huomasin kaksi hahmoa, jotka tunnistin neljän vuoden ikäisenä kuolleeksi Eero-veljekseni ja kaksikymmentä vuotiaana menehtyneeksi Elli-sisarekseni. Heillä ei ollut fyysistä olemusta, vaan paljon kauniimpi ylösnousemusruumis. He olivat aivan kuin enkelihahmoja ja heistä loisti täydellinen onni. Näin heti että heidän oli hyvä olla.
Pian tämän jälkeen minut palautettiin takaisin tähän maailmaan. Tulin osittain tajuihini ja jotenkin kaukaisesti ymmärsin, että olin joutunut vakavaan onnettomuuteen. Käteni olivat puutuneet enkä pystynyt liikuttamaan niitä. Joka puolella oli pimeää, vaikka tiesin että silmäni olivat auki. Kuulin ja tunsin, että minua yritätetään auttaa, mutta siitä huolimatta hätäännyin. Halusin takaisin siihen hyvään, josta minut oli palautettu. En pelännyt kuolemaa, vaan pelkäsin hnkiin jäämistä.”
Harva ihminen saa nähdä taivaan
Lauri ei tiedä, kuinka paljon aikaa kului ennen kuin hänet saatiin siirretyksi Rovajärven maastosta Rovaniemen keskussairaalaan. Joka tapauksessa tuskat olivat tuona aikana niin kovat, että niiden muisteleminenkin näyttää tekevän kipeää.
”Jossain vaiheessa sain kipulääkettä ja ambulanssissa vajosin tajuttomuuteen. Sairaalassa minulle tehtiin neljätoista tuntia kestänyt leikkaus. Paljon ei kuitenkaan ollut tehtävissä. Kasvojeni ja käsieni lähellä räjähtänyt kranaatti oli vienyt näköni ja melkein kaikki sormeni.”
Lauri oli sairaalassa yhteen menoon puoli vuotta. Sen jälkeen hän oli hoidettavana lyhyempiä jaksoja niin, että onnettomuuden aiheuttamaa sairaalassaoloa kertyi kaikkiaan kaksi vuotta. Sinä aikana hänelle tehtiin kaksikymmentäkaksi leikkausta.
”Tiedän että maallisen mittarin mukaan minun pitäisi olla hyvin katkera ja vihainen, mutta en ole. En myöskään syytä ketään. Onnettomuus johtui inhimillisestä erehdyksestä, ei ampuja tahalleen laukaissut karanaattia sillä hetkellä, kun olin lataamassa uutta. Olen onnellinen että olen saanut elää näin rikkaan elämän, vain harva ihminen saa elämänsä aikana kokea taivaan kirkkauden. Sen rinnalla sokeus ja vammaisuus eivät ole suuria murheita. Se, mitä minulle näytettiin, on jo kolmentoista vuoden ajan ollut minulle valtava voimanlähde. Kokemus rajan takana käymisestä ja Kristuksen kohtaaminen siellä ovat kaiken yläpuolella.
Olen kiitollinen vanhemmilleni kristillisestä kasvatuksesta ja niistä neuvoista, joita olen lapsena saanut. Arvokkain perintö, jonka vanhemmat voivat lapsilleen antaa, on opettaa heidät turvautumaan Jumalaan ja tuntemaan Jeesus, johon voi turvautua, olivatpa murheet pieniä tai suuria. Ilman vanhempieni neuvoja en olisi osannut huutaa hädässäni avuksi Herraani.
Se mitä koin ja näin heti onnettomuuden jälkeen ei ole mitään mielikuvituksen tuotetta. Tiedän varmasti, että olen saanut tuntea esimakua taivaan ihanuudesta, Lauri Hallikainen sanoo.”
Tässä on vielä Lauri Hallikaisen haastattelu sana.fi arkistosta, jossa hän kertoo samasta kokemuksesta.
Sana-arkisto, 6.4.2006 Teksti: Kristiina Miettinen
On tultava pieneksi voidakseen kokea suuria
Lauri Hallikainen menetti onnettomuudessa näkönsä, mutta aistii maailmaa herkästi. Hänelle järvenselkä laulaa jäätyessään ja mustarastaan huilussa soi Jumalan rakkauden ääni.
Helmi-maaliskuussa alkavat pöllöretket.

Vastaukset 132
Vanhimmat
Jeesuksen nimessä on valtava voima!
Aamen. Perkele pelkää Jeesusta ja sovitusverta!
Kyllä!
Voimakas kokemus! Jeesus armahtaa!
Aamen!
No Jesse voi armahtaa, minä en.
Jeesus pelastaa, kertokaa tämä kaikille!
Älä luule, että me aletaan perättömiä juttuja levittämään.🤣
Kerroin sen Puuttinille
lisään edelliseeni
En puhunutkaan mistään perättömistä jutuista.
Jeesus on ihana Vapahtaja! 😊
Kannattaa pitää suuta soukemmalla, kun et kuitenkaan pysty vastaamaan jutuistasi!
Jumalattomat eivät herää synnistä, vaikka kuolleetkin nousisivat haudoista.
Minä tunnen tämän henkilön henkilökohtaisesti, sillä olen ollut hänen avustajanaan hänen sokeutensa tähden ja tiedän varmasti, että hän puhuu totta.
Ymmärrän tällaisen tapahtuman seuraavasti :
Henkilö sai armon palata koska ei ollut maanpäällä tehnyt ratkaisua, hän ei saanut jäädä ihanaan paikkaan koska ei ollut maanpäällä tehnyt ratkaisua, onko hän nyt maan päällä tehnyt ratkaisun ja uskoo edelleen Jeesukseen pelastajana?
Ymmärränkö oikein?
Jotkut amerikoissa kertoo vastaavista kirkkauden kohtaamisista (youtube) mutta eivät herätessään puhu Jeesuksesta. Uskon että heidätkin Jeesus palautti armossaan maanpäälle mutta eivät pelastu jos eivät täällä tee ratkaisua pyytää Jeesusta pelastajaksi.
Ajattelin juuri, että hänen kannattaisi palkata vain vielä jumalattomia avustajia, joita hän voi auttaa pelastukseen. Hän on niin suuri todistus Jeesuksesta, että uskovan avustajan kanssa hänen todistuksensa menee hukkaan.
Niin, siihen viittaa se, että hän ensin koki pahan voimien vetävän itseään. Ratkaisu kai täytyy tehdä eläessään. Oli suurta Jumalan armoa, että hän sai tulla takaisin ja tehdä päätöksen ottaa Jeesuksen rakkaudenlahja vastaan oman syntisyytensä kohdalle. Vaikka kipujen kautta.
Joo ei sua pyydetä. Saat pysyä poissa.
Niinkö ihan?
Hyvä pointti.
Kyllä luut kilisee ja tuhka pöllyää.
Jotkut eivät usko vaikka joku kuolleista nousisi ylös. Sellaisille voi olla karmaiseva kokemus herätä iankaikkisen vaivan paikassa jossa suuri juopa erottaa niistä jotka ovat Aabrahamin helmassa.
Ennen Jeesusta Jumalaan uskovat menivät Aabrahamin helmaan. Jeesus kävi siellä kuoltuaan ja vei siellä olleet mukanaan taivaaseen. Nyt uskova siirtyy kuoltuaan heti hengessään taivaaseen. Ylöstempauksessa hänen ruumiinsakin nousee ylös ja muuttuu kirkastetuksi ruumiiksi. Me, jotka olemme silloin elossa, emme kuole lainkaan, vaan saamme kirkastetun ruumiin silmänräpäyksessä.
Tämä on minun käskyni, että te rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut.
Kristilliseltä kannalta NDE-kokemukset ovat vähän hankalia, kun osa tukee kristinuskoa, osa taas ei. Osa on siltä väliltä, nähdään esim Jeesus mutta kokonaisuus ei ole Raamatun (tai perinteisen kristinuskon tulkinnan) mukainen.
Vaikka sotajoukko asettuisi minua vastaan, ei minun sydämeni pelkäisi; vaikka sota nousisi minua vastaan, siinäkin minä olisin turvassa.
Kaikki meneeTuonelaan ja Kuolemaan, jotka ovat eläviä olentoja ja liikkuvat paikasta toiseen. Ei kukaan mene suoraan taivaaseen.
Ilm. 20:13
Meri antoi kuolleensa, Kuolema ja Tuonela antoivat kuolleensa, ja kaikki heidät tuomittiin tekojensa mukaan.
Joh.3:13 " Ei kukaan ole noussut ylös taivaaseen, paitsi hän, joka taivaasta tuli alas, Ihmisen Poika, joka on taivaassa.
Totta puhut. On hän silti saanut kertoa kokemuksestaan monille.
Jumala on uskovan turva.
Vähän niinkuin tislaamossa?
Minulla on ei-uskova avustettava. Yritän puhua hänelle Jeesuksesta ja siitä, mitä pian tapahtuu; ylöstempaus, antikristus, ahdistuksen aika, pedon merkki, nälänhätä, sota, ja varsinkin valtavat eksytykset, joihin suurin osa ihmisiä lankeaa.
Olisi mukava keskustella Jeesuksesta toisen uskovan kanssa, mutta ehkä Jumala on hyväksi katsonut, että saan evankelioida edes tuota yhtä.
Raamattu kehottaa oikein jakamaan Jumalan sanan. Johanneksen evankeliumissa vielä puhutaan ajasta ennen kuin Jeesus taivaaseen noustuaan paljasti Paavalille uuden pelastussuunnitelmansa, pelastumisen yksin armosta yksi uskon kautta Jeesuksen vereen. Jeesus meni kuoltuaan tuonelaan ja vei siellä 'paremmalla puolella' viruneet uskovat mukanaan taivaaseen. Kun nyt uskova kuolee, hän ei enää mene tuonelaan, vaan heti taivaaseen. Tämä löytyy Uudesta Testamentista, tarkkaa jaetta en muista.
Ei matojen syömät voi nousta muistään kun niitä ei enää ole.
Jumala tekee edelleen suuria tekoja! 😁
Sekin on hyvä.
Niinpä! Siitä kiitos Jeesukselle!
Aamen!
Aamen! Jeesus pelastaa!
Kiitos Jeesus! 🩸
JEESUS PELASTAA..
Minä tiedän ja uskon vaikka en ole teidän kirkoisanne.
Kristus pelastaa uskolla ,ei typerät kirkot jossa on xxxx.
Uskokaa,kirkko on ihmisen mielen paha ,missä puhuvat oudot henget.
jeesus on aavikon hiekassa eikä pelasta ketään.
Siel hautaa monta tuntematonta,
on vaeltajan eksyneen.
Väärin taas.
jeesus on cbd hasis palassa
Huikea kertomus!
Oli niin pitkä etten jaksanut lukea🤭
Minullakin on kokemuksia varjottomasta valosta, jonka havaitsimme veljeni kanssa, kun nuorin veljemme kuoli vuoteessa 4 vuotiaana. Hän heräsi koomastaan ja osoitti sormellaan katon rajaan, samaan aikaan kun varjoton valo tuli huoneeseen. sitten Hän kuoli. Itse sairastuin 11 vuotiaana kovaan kuumeeseen, luultavasti polio yritti tulla minuun. Palelin pitkälle yöhön ja musta pyörre yritti niellä minut mukaansa alas, kerta toisensa jälkeen, mutta taistelin sitä vastaan. Joskus yöllä kun tajusin, että olen kuolemassa, pyysin apua Jumalalta. Yhtä äkkiä valtava hiki purskahti iholtani ja tuli kuuma olo. Tunsin parantuneeni. Varhain aamulla kun heräsin, näin harmaat pyöreät kasvot katonrajassa, Hän sanoi, että olen voittanut ja saanut yliluonnollisia voimia tarvittaessa ja 50 vuotta lisäaikaa terveenä. 2 kk ennen 50v, täyttymistä, sain muistini alueelle muistoja sairaalassa olosta, monia tapahtumia , pieninpiä yksityiakohtia myöten. Tasan 50 vuoden täyttyessä, tunsin taas tuon kuvottavan saatanan valtavan pahuuden saapuvan, Mutta olin jo ollut uudestisyntynyt kristitty kauan aikaa, joten kutsuin Jeesusta avukseni. Paholainen katosi heti. Mutta halvaannuin neliraaja halvaukseen. Kun pääsin sairaalaan, huomasin, että tästähän minä olin nähnyt etiäisen 2kk sitten. tuntui jopa huvittavalt, kun tiesin tapahtumia etukäteen ja osasin jo odottaa tiettyjä tapahtumia, jotka toteutuivat täsmälleen aiemman näkyni mukaan. Kuukausien kuluttua pääsin kotiin. Pyysin, että Jeesus parantaisi minut täydellisesti, mutta jäin yksinpärjääväksi invalidiksi. Pyhä henki antoi minulle mieluisan lahjan, jonka avulla voin edistää Jumalan hyvyyttä ja Jeesuksen sovitustyötä. Saan elää läheistä suhdetta Jumalani kanssa. Jopa päivittäin ratkean riemusta ylistykseen ja palvontaan Jumalani kunniaksi. Kiitän Häntä nykyisestä elämästäni.
Ylistys Jeesukselle! Hän pitää sinusta huolen!
Kiitos todistuksestasi. Minäkin sain syövän ja myöhemmin muuta kipua ja vaivaa ja tunnen, että se oli suurta siunausta. Kuuntelepa Nick Vujicic -nimistä miestä ja naista nimeltä Jo Eareckson Tada. Molemmat kristittyjä pyörätuolissa. Nick syntyi lähes ilman raajoja, Jo vammautui nuorena tyttönä. Ihanan valoisia ihmisiä. Kansainvälisiä puhujia.
Jumala sallii kaikenlaista.
Eli pyyhkii huussissa.
Upea kertomus!
Jumalalle kunnia!
Saunatonttu kiittää uskollisuudestasi.
Jumala kääntää Saatanan pahat teotkin hyviksi. Vaikka ihminen jäisi rujoksikin, niin hän voi pyytää, että Jumala näyttäisi vammautumisensa tarkoituksen. Jumala ei pihistele, Hän voi muuttaa lempeän Pyhän Hengen lahjan antamisen kautta tulevaisuutesi riemulliseksi ja paremmaksi, kuin aiempi elämäsi terveenä. Saatana riemuitsi, kun Jeesus kuoli ristillä, hänen pahuutensa vaikuttamana. Mutta kun Jeesus nousi kuolleista ja julisti ilosanomaa syntien sovituksesta, niin Saatana huomasi mokansa, koska nyt kaikilla maailman ihmisillä on mahdollisuus pelastukseen, evankeliumin ehdoin.
On kumma Jumala. Toisella kädellä antaa ja toisella lyö.
Niin, Jumalalla on ihmisiltä salattu puolensa.
Etu- vai takapuoli?
Jeesus todellakin pelastaa! Kannattaa rukoilla!
Aamen!
Myös saatana esiintyy valkeuden enkelinä olkaa varovaisia...
Varomme sinua.
Jeesus elää ja vaikuttaa, koska hän nousi kuolleista!
Jeesuksen elämää ajallisesti lähellä olevia vastaavanlaisia dokumentteja on olemassa enemmän kuin kenestäkään muusta antiikin henkilöstä. Jostain syystä kukaan ei silti koskaan tunnu epäilevän Julius Caesarin tai Aleksanteri Suuren tai Sokrateen olemassaoloa. Jeesuksen historiallisuus ei ole tutkijoiden keskuudessa kiistanalainen asia.
Kun Suomen tunnetuimpiin kuuluva ellei tunnetuin käärinliina-asiantuntija dosentti, antropologi ja historiallisten väärennösten asiantuntija Juha Hiltunen
ensimmäisen kerran alkoi tutkia Torinon käärinliinaa, hän pyrki todistamaan sen väärennökseksi. Nyt hän pystyy sanojensa mukaan antamaan ainakin sata todistetta liinan aitoudesta.
Riippumattomat tutkimukset osoittavat selvästi, että kuva on syntynyt sähkömagneettisen purkauksen seurauksena. Selkokielellä sanottuna purkaus tarkoittaisi siis ruumiin ylösnousemusta. Käärinliinan sisällä on ollut kuollut henkilö, mutta henkilö on hävinnyt sidotuista liinoista mystisellä tavalla. Mitään merkkejä ruumiin mädäntymisestä ei ole. Kuva on muodostunut ohuen ohuena ääriviivattomana rasterivalokuvana pellavakangaskuitujen pintaan. Sillä on topografiset ulottuvuudet ja tietokoneellisesti kuvattuna siitä voidaan muodostaa kolmiulotteinen hologrammi.
– Ainoa selitys on, että vainaja on hävinnyt liinan sisältä ”ilmaan”, eikä ruumiin mädäntymisprosessi ole koskaan edes päässyt alkuun.
Torinon käärinliina ei voi olla aito senkään takia, koska Raamattu kertoo, että Jeesuksella oli erillinen liina päätä varten. Ja Jeesuksella oli todennäköisesti lyhyt tukka.
Parempia todisteita listaa viihdyttävällä tavalla oiva elokuva 70-luvulta, 'Case for Christ'. Katson sen varmaan vielä kolmannen kerran, jos ehdin ennen ylöstempausta.
Sähkömagneettiset purkaukset viittaa saatanan toimintaan. Samoin kaikki lahkolaisten kokemat lämmön ja sähkövirran läpimenon tuntemukset kehossa.
Luuk. 10:18
Jeesus sanoi heille: "Minä näin, kuinka Saatana sinkoutui taivaasta kuin salama.
Liinat löytyi viikattuna sieltä haudasta Juutalaise tavan mukaan.
Erittäin mielenkiintoista.
Tornion käärinliina on aito ja Torniossa pannaan hyvää olutta! 🍺🍺🍺🍺🍺😋👍
Tällaista lisää.
Aivan!
Vois nyt ensihätään pelastaa Sumenlahden ryssien levittämiltä muoviroskilta.
Kannattaa huudella aavikolla jos se vaikka kuulisi siellä hiekassa.
Mielenkiintoista.
Valitse sinäkin elämä elämöinnin sijaan. Maailma ei sitä kykene antamaan.
Jumala kuulee ihmisen hätähuudon.
Ei kuule kun se on kaukana avaruudessa.
Hurja tosikertomus. Tunnen hänet. Hän ei valehtele, eikä ole keksinyt tätä.
Saunatonttu kiittää sinua.
"yksin uskosta" -mantrat
Raamatussa pelastaa ja parantaa on sama sana.
Jos ihminen ei parane samalla kaikista sairauksista, niin eihän silloin Jeesus ole häntä pelastanutkaan.
Sehän on silloin pelkkään psykologista päänuskoa, mikä ei ketään pelasta yhtään mistää.
Jaak. 2:20
Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön?
Mark. 2:9
Kumpi on helpompaa, sanoa halvaantuneelle: 'Sinun syntisi annetaan anteeksi', vai sanoa: 'Nouse, ota vuoteesi ja kävele'?
Mark. 5:30
Jeesus tunsi heti, että hänestä oli lähtenyt voimaa. Hän kääntyi tungoksessa ja kysyi: "Kuka koski vaatteisiini?"
31 Opetuslapset sanoivat hänelle: "Sinä näet, millaisen tungoksen keskellä olet, ja kysyt: kuka koski minuun?"
Luuk. 8:46
Mutta Jeesus sanoi: "Joku koski minuun. Minä tunsin, että minusta lähti voimaa."
Nyt Jeesus on taivaassa.
Jeesuksen pelastava "kosketus" tapahtuu sekä Kristillisessä yhdessä kasteessa tai Herran Pyhässä Ehtoollisessa, jossa Herra on läsnä ihmisen syntisyyden vuoksi.
Ei ihmisen tehtävä ole todistella Jumalan olemassaoloa. Kyllä Jumala pystyy sen itse tekemään.
Raamatun mukaan Jumala on salattu Jumala.
Jeesus lupaa ilmestyä, kun noudattaa Jumala lakeja ja käskyjä.
Joh. 14:21
Joka on ottanut vastaan minun käskyni ja noudattaa niitä, se rakastaa minua. Ja minun Isäni rakastaa sitä, joka rakastaa minua, ja häntä minäkin rakastan ja ilmaisen hänelle itseni."
Valejeesukset ja valejumalat ne ihmisille ilmestyy, joita ne luulee aidoiksi.
Matt. 24:5
Monet tulevat esiintymään minun nimelläni. He sanovat: 'Minä olen Messias', ja eksyttävät monia. [1. Joh. 2:18, 4:1]
Mark. 13:6
Monet tulevat esiintymään minun nimelläni. He sanovat: 'Minä se olen', ja eksyttävät monia.
Jeesus varoitti lahkolaisista, kuten helluntailaisista.
Matt.24:24 "Sillä vääriä messiaita ja vääriä profeettoja ilmaantuu, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että he johtavat, jos mahdollista, valitutkin harhaan. [5. Moos. 13:2-4; 2. Tess. 2:9,10; Ilm. 13:13,14]
Ei ole pystynyt.
Raamattu varoittaa herjaajista.
Jeesus aivan varasti varoitti helareista ja amerikan homoista.
Hän tiesi että amerikka on olemassa ja sieltä on tuleva homoryntäys jota tulee myöhemmi uskovien herjata siten että se on heidän toimenkuvansa ja voivat unohtaa Jeesuksen opetukset ja Paavalin höpinät.
Joka yhtyy porttoon tulee yhdeksi ruumiiksi/lahkoruumiiksi hänen kanssaan.
Missä raato on, sinne kotkat kokoontuu.
Tämä on oikeata opetusta, mikä perustuu Jumalan sanaan
Kristillinen yksi uuden liiton kaste on Jumalan pelastusteko syntiselle ihmiselle.
Kaste kun tapahtuu syntien pois pesemiseksi ja Pyhän uskon Hengen lahjan saamiseksi.
Niin eihän ihminen voi edes olla mikään uskovainen ja synnitön ennen kastetta.
Kristukseen kastettuja alettiin kutsua uskoviksi ja myöhemmin Kristityiksi.
Se synnittömyys juuri on suurin synti.
Se ei mitään jos herjaa Jumalan luomia ihmisiä, niin siinä ei mitään pahaa, mutta jos synnitön, niin silloin eksynein ihminen mitä voi olla.
Puhut jeesuksesta.
Sananl. 23:33
Silmäsi näkevät outoja, puheesi ovat hullun houreita.
Jer. 29:26
'Herra on pannut sinut, Sefanja, pappi Jojadan seuraajaksi valvomaan järjestystä Herran temppelissä ja toimittamaan jalkapuuhun ja kaularautaan kaikki hullut ja hurmahenget, jotka esiintyvät profeettoina.
Eihän ihminen voi tehdä suurempaa syntiä kuin olla synnitön.
Siinä jopa amerikan homot kalpenee ja niiden iljettävyys.
Tai hurmostelu on pelkkää leikkiä siihen että olisi synnitön.
Saunatonttu pelastaa.
Jenkkilahkoissa on suuri synti pesiytynyt heti koko seurakuntaan sen juuria myöten tullut sisälle tehnyt sinne pesän. Juuristaan se puu ravinteensa saa.
Lahkolaiset väittävät olevansa Jeesuksen kaltaisia täysin synnittömiä heti syntyessään suoraan sisälle Jumalan valtakuntaan.
Te kristinuskon harhaiset kuvittelette olevanne jotenkin parempia, kuin muut uskon harhaiset. Kaikki uskon harhaiset kuuluu samaan joukkioon ei niitä ole tarpeen sen kummemmin eritellä.
Miksi te ateistiharhaiset pidätte itseänne parempina kuin muut? Ei se niin ole. Kaikki me tarvitsemme Jumalan armoa, siis ARMOA. Uskovaiset ovat sen tarpeen ymmärtäneet.
On huvittavaa seurata, kun nämä uskonharhaiset riitelee keskenään, syyttäen toisiaan vääräuskoisuudesta.
Kyllä!
JEESUS ON YHDEN AVUNHUUDON PÄÄSSÄ!
Vaikka kuinka isosti koilottaisit, niin ei "jeesuksesi" korvaansa lotkauta parkumisellesi.
Kummassa päässä?
Vai ei? Monesti hän on kuullut ja monesti vastannut. 😁
"huomasin kaksi hahmoa, jotka tunnistin neljän vuoden ikäisenä kuolleeksi Eero-veljekseni ja kaksikymmentä vuotiaana menehtyneeksi Elli-sisarekseni. Heillä ei ollut fyysistä olemusta, vaan paljon kauniimpi ylösnousemusruumis. He olivat aivan kuin enkelihahmoja ja heistä loisti täydellinen onni. Näin heti että heidän oli hyvä olla."
Nämä tällaiset kokemukset ovat siitä jänniä, että jos ne ovat totta, niin kaikkien kristittyjen kirkkojen oppi viimeisestä tuomiosta on väärä. Silloinhan vasta kuolleiden pitäisi ylösnousta ja ihmisten päätyä joko taivaaseen tai helvettiin.
"Se mitä koin ja näin heti onnettomuuden jälkeen ei ole mitään mielikuvituksen tuotetta. Tiedän varmasti, että olen saanut tuntea esimakua taivaan ihanuudesta,"
Olen lukemattomilta omiin uskonnollisiin kokemuksiinsa viittaavilta kysynyt, että onko heillä mitään keinoa tarkistaa pitävätkö ne paikkansa. Vastaukseksi olen saanut vain kiemurtelua. Näillä kokemuksistaan todistavilla uskovaisilla on rajaton ja sokea usko omaan erehtymättömyyteensä.
Kokemuksia ei voi kiistää. Tunnen tämän miehen ja tiedän, että hän on vilpitön ja kertomuksensa aito.
Ennen tuomiota Raamatun mukaan ihmiset ovat Tuonelassa tai Paratiisissa, siis välitilassa.
"Kokemuksia ei voi kiistää. Tunnen tämän miehen ja tiedän, että hän on vilpitön ja kertomuksensa aito."
Niin. En minäkään epäile että hän on oikeasti kokenut noin. Mutta sen sijaan en usko että kokemus olisi muuta kuin päänsisäisen harhan aiheuttama. Se, että uskoo vilpittömästi johonkin kokemukseen, ei tarkoita että kokemus on tapahtunut muualla kuin pään sisällä.
"Ennen tuomiota Raamatun mukaan ihmiset ovat Tuonelassa tai Paratiisissa, siis välitilassa."
Mutta eivät missään ylösnousemusruumissa, koska kuolleiden ylösnousemuksen pitäisi tapahtua vasta viimeisellä tuomiolla.
Ilmeisesti sinäkään et tiedä mitään keinoa tarkistaa uskonnollisten kokemusten paikkansapitävyyttä? Vai uskotko sinä sokeasti Hallikaisen erehtymättömyyteen?
Ihminen on sellainen olento, ettei hän usko, jollei hän halua. Siksi ketään ei voi pakottaa aitoon uskoon pakottamalla.
Kuten sanoin, uskon ja luotan Hallikaisen kokemuksen aitouteen.
kokemus voi olla aito .
raamatussa ei kuitenkaan kirjoitettu >"sinun kokemuksesi on totuus",
vaan , raamatussa: "Sinun sanasi on totuus" Joh: 17: 17
En kirjoittanutkaan, että ”sinun kokemuksesi on totuus”.
Mutta silti Raamatun henkilöiden kokemukset ovat TOTTA.
Raamattu on totuus. Siksi ihmisten kokemukset, jotka noudattavat Raamatun totuutta, ovat luotettavia, vaikkakaan eivät luotettavuudestaan huolimatta pelastuksen perusta.
Pelastuksen perusta on Jeesus Kristus ja hänen pelastustyö.
Raamattu on huussi paperia.
"Ihminen on sellainen olento, ettei hän usko, jollei hän halua."
Tuo on tekosyy sille, miksi uskovat eivät koskaan kykene antamaan mitään näyttöä jumalistaan. Usko ei ole valinta. Jotkut vain herkkäuskoisempia kuin toiset.
"Kuten sanoin, uskon ja luotan Hallikaisen kokemuksen aitouteen."
Ja minä puolestani toistan kysymyksen, jonka väistit:
Ilmeisesti sinäkään et tiedä mitään keinoa tarkistaa uskonnollisten kokemusten paikkansapitävyyttä? Vai uskotko sinä sokeasti Hallikaisen erehtymättömyyteen?
"Siksi ihmisten kokemukset, jotka noudattavat Raamatun totuutta"
Tuo ei paljoa auta, koska uskovat ovat koko kristinuskon historian ajan kiisteleet siitä mikä totuus on. Kristinusko on jakaantunut noin kolmeentuhanteen suuntaukseen, jotka kaikki ovat löytäneet Raamatusta omat totuutensa.
Sinä olet tulen ruokaa.🔥☠️🔥
Hieno kirjoitus ja kaikille on voimassa tuo......JEESUS AUTA !!!!
Muistakaa se, vaikka muuta ette muistaisi.
Jeesus antaa elämän.
Saatana yrittää viedä sen. Turvautukaa Jeesukseen. Kukaan ei tiedä milloin aika päättyy omalla kohdalla.
Juuri niin! Vain Jeesus pelastaa. Häneen kannattaa turvautua.
On se yhtä helvettiä tuo "Jeesuksen oman" elämä, kun keskellä yötäkin pitää herätä evankelioimaan.😲
Jeesuksella päättyi jo 2000 vuotta sitten.
Tarkemmin sanottuna 1991 vuotta sitten, jos oletetaan, että tarina on tosi,
Tuskin aavikon hiekasta enää mitään mölinää kuuluu.
Jeesus todellakin pelastaa! 😁
Tarjosiko vessapaperia?
Jeesus armahtaa ja pelastaa sen, joka Hänen puoleensa kääntyy.
Mutta missä hänen puolensa on?
Tarkoitatko takapuolta?
Tarkoitin takapuolta.
Sitä on kaikenlaista.
Jeesus tuli pelastamaan meitä syntisiä.
Ei ole ukkoa näkynyt.
Syntisiä voi olla vain hihhulit.
"Jeesuksen opetus on opettaa taivaan valtakunnan tavat. Teologia, joka ei pysy tässä, ei palvele Jumalaa – se on hengellisesti pimeyttä. Jokainen oppi, joka vie pois Jeesuksen ristiltä, hänen verestään ja hänen tavoistaan, on antikristillinen."
Röllipeikko on Jumalamme ja saamme hänen armonsa nähdä.
Valtava kokemus Jumalan armosta!
JUMALALLE KIITOS ARMOSTAAN!