Kun Venäjä hyökkää johonkin maahan jonka kansa ryhtyy vastustamaan hyökkäystä, se onkin "epäystävällistä". YK:n Peruskirjan mukaan hyökkäyksen kohteella on oikeus itsepuolustukseen JA ottaa vastaan apua muilta YK:n jäsenvaltioilta (51. Artikla). Eikä ole pienintäkään epäselvyyttä kuka hyökkäsi.
"Epäystävällinen teko", Venäjän määritelmän mukaan
Anonyymi
4118
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
"Tutkimus: Koronapandemia on vaatinut yli 18 miljoonaa kuolonuhria – Määrä on kolminkertainen koronaviruksen aiheuttamiin kuolinlukuihin verrattuna"
"Maailman terveysjärjestö WHO on neuvonut Ukrainaa tuhoamaan laboratorioissaan olevat vaaralliset patogeenit – Uhkana leviäminen väestöön"
Miksi käydään sotaa - miksi länsi on suivaantunut auttaa Ukrainaa?
Suomenkin biolabroissa on sekä hurjiakin patogeeneja että esimerkiksi hermomyrkkyjä, joita on testattu kansainvälisen projektin puitteissa, missä pyritään löytämään pienimmätkin jäänteet kriisialueilla mahdollisesti käytetyistä bioaseista ja kemiallisista kaasuista sekä myrkyistä.
Nämä näytteet olisi syytä tuhota myös Suomessa täysin vastuuttoman barbaarilauman uhatessa tulla rynnäköimään paikalle.
Onko teillä siellä Leningradissa näkyny joutsenia?
Venäläisen mielestä epäystävällinen teko on se, jos lyö takaisin.