Uskovaisilla on koko ajan taipumus tapella siitä mikä on "raitista" oppia ja mikä jotain omaa sielullista sekoiluam, lauma henkeä, joukkohypnoosia, mesmerismiä jne. Esim Benny Hinnin "parantumiset" ja kaatamiset on jo moneen kertaan tehty tyhjiksi uskovaisten omasta toimestakin ja ristin voitossakin myönnettiin vähän aikaa sitten että yhtään todistettua ihme parantumista ei ole tapahtunut.
Mihin uskonne oikeastaan perustuu kun jo itsekkin myönnätte että ihmeet ja kielillä puhumiset voidaan aivan hyvin selittää jollain muulla kuin hengen toiminnalla?
Mistä tiedätte että se mikä tapahtuu omassa seurakunnassanne ei perustu näihini edellä mainittuihin asioihin??
Mihin uskonne oikeastaan perustuu kun jo itsekkin myönnätte että ihmeet ja kielillä puhumiset voidaan aivan hyvin selittää jollain muulla kuin hengen toiminnalla?
Mistä tiedätte että se mikä tapahtuu omassa seurakunnassanne ei perustu näihini edellä mainittuihin asioihin??
Vastaukset 11
Vanhimmat
pitää perustua Jumalan sanaan,tulee arvostella ja koetella kaikki . 2Pt 2:1 Mutta myös valheprofeettoja oli kansan seassa, niinkuin teidänkin keskuudessanne on oleva valheenopettajia, jotka salaa kuljettavat sisään turmiollisia harhaoppeja, kieltävätpä Herrankin, joka on heidät ostanut, ja tuottavat itselleen äkillisen perikadon.
Yhteys eri kirkkokuntien kristittyjen välillä (ilman selkeää raamatullista oppia)
Ekumenia
Roomalaiskatolisen kirkon suuri vaikutus (katoliset karismaatikot, paavin hyväksyntä)
Henkilökultti (joka on saanut "voiman" ja "ilmestystiedon" jakaa sitä muille)
Hengen palvonta ja rukoileminen (henki mielletään Raamatun Pyhäksi Hengeksi, joka se ei ole koska monet epäraamatulliset ja Jumalan pyhyyttä loukkaavat ilmiöt ovat sen tuotetta)
Valta (srk ottaa vallan maailmassa ennen Kristuksen paluuta - tavoite on sama kuin ekumenian tavoite)
Raha (liikkeen johtavat julistajat ovat rikkaita, tunnetuimmat miljonäärejä)
Korskeus (nykyinen uudistus ja siinä mukana olevat ovat erityisesti Jumalan voitelemia ja uskossaan pidemmälle kehittyneet kuin muut, mukaan lukien ensimmäiset kristityt ja jopa Herran opetuslapset ja apostolit).
H.Konttinen varoittaa juuri helluntailaisuudesta.
Azusin kadulta jenkeistä sata vuotta sitten lähtenyt villien mustien henkien palvontaa harjoittavien synnyttämä uskonto helluntailaisuus voi olla juuri tuo väkevä eksytys, joka Raamatussa mainitaan ja luvataan. Kaikki viittaa siihen?
Kiitos vastauksista. Ajattelin kuitenkin ennemmänkin sitä että mistä tiedätte että KAIKKI mihin itsekkin uskotte ei ole pelkää itsehypnoosia, mesmerismiä jne?
Noilla asioilla uskovaiset jotka eivät pidä esim Benny Hinnistä selittävät tämän ihmetekoja ja kaatamista. Mistä tiedät että kaikki se mihin omakin uskosi perustuu, ei perustu johonkin samanlaiseen psykologiseen kikkaan?
Miksi uskot, mihin uskosi perustat?
Minun uskoni perustuu siihen, että olen saanut kuulla Jeesuksesta ja lukenut Pyhää kirjaa.
Tunnen ajatuksissani, että olen uskova ihminen,
mieleni on rauhallinen ja uskon Johdatukseen.
lähimmäisesi sinut todellisena uskovaisena...et kuulu lahkoihin...et tuomitse...olet ahkera..et mässäile..kehosi ja olemuksesi on sopusoinnussa itsehillitsmisen kanssa..annat anteeksi..todistaako elämäsi samaa mitä yrität uskotella lähimmäisillesi...
en vain tälläistä ole tavannut..joten ihmettelen suuresti mitä nämä "uskovaiset" ovat
tietoon,ei tunteisiin,ja oikea tieto on SANA.Raamattu! Sekä aitoon kokemukseen,ylösnousseeseen Jeesukseen Kristukseen !
Jos tähän aletaan lisäilemään kaiken maailaman muita nimiä ja paikkoja,ollaan jo menossa kaukana sivuraitelle,pois elämän lähteeltä,Jeesuksen RISTILTÄ
!Kaikki mikä on aitoa uskovaisen elämässä,saa alkunsa Golgatan ristiltä,siellä on ainut oikea uskon lähde avattu,jos on uskossa tullut kysymyksiä,joihin ei tunnu löytyvän vastauksia,palaa Golgatalle.
Yksinkertainen tunnustus,minulla ei ole mitään ilman Golgataa,ei sovitusta,ei vanhurskautta,ei Pyhää Henkeä,ei uskoa,eikä kaiken täyttäjää,ja uskon antajaa ja -alkjaa, Jeesusta Kristusta,ei ole mitään,ei anteeksiantoa,-saamista!
Kaiken mikä liittyy uskoon,kaiken alkulähde on Jeesuksen risti,rakkaus on sieltä saanut voimansa,sieltä on saatu ensimmäinen uskon kipinä,ken on "nähnyt" Ristin,Jeesuksen ristillä,omakohtaisena syntieni sovittajana,sitä ei voi koskaan unohtaa,senjälkeen ei ole enää koskaan itsensä herra,siellä sydän muutuu,ei missään muualla,jos ei tätä näkyä ole kokenut,on uskonelämässäsi ,iso kysymys merkki ?
Perustuu myös tuohon.
Joo, kuullostaahan se oikeasti niin kovin kauniilta.
Mutta miksi niin moni edelleen luopuu uskostaan?
"Ristin,Jeesuksen ristillä,omakohtaisena syntieni sovittajana,sitä ei voi koskaan unohtaa,"
Miksi niin moni silti unohtaa? Miksi itse tulin siihen tulokseen että tämä ei voi mennä näin? Uskoin lapsen uskollani monta vuotta, mutta pitkään aikaan en ole enää uskonut.
"jos on uskossa tullut kysymyksiä,joihin ei tunnu löytyvän vastauksia,palaa Golgatalle."
Miksi Golgata ei anna vastauksia? Itse en saanut golgatalta mitään kun tuli niitä kysymyksiä.
"oikea tieto on SANA.Raamattu!"
-herätti vain lisää kysymyksiä. Vastauksia ei sieltäkään herunut. Ristiriitoja vain täynnä koko kirja.
"Kaiken mikä liittyy uskoon,kaiken alkulähde on Jeesuksen risti,rakkaus on sieltä saanut voimansa,sieltä on saatu ensimmäinen uskon kipinä,ken on "nähnyt" Ristin,Jeesuksen ristillä,omakohtaisena syntieni sovittajana,sitä ei voi koskaan unohtaa,senjälkeen ei ole enää koskaan itsensä herra,siellä sydän muutuu,ei missään muualla,jos ei tätä näkyä ole kokenut,on uskonelämässäsi ,iso kysymys merkki ?"
Jos joku kirjoittaa noin Allahista, et usko. Mutta jos joku oikeasti tuntee noin Allahista, mitä pahaa hän tekee? Hän uskoo niin kuin sinäkin, ja ajaa kaiken mikä on ristiriidassa hänen uskomansa kanssa pois koska se on saatana joka kuiskii korvaan ja yritää eksyttää, aivan kuten sinäkin. Et ole tehnyt mitään sen parempaa kuin tuo pikku muslimi, mutta kuitenkin hän ansaitsee mielestäsi helvetin tulen ja sinä taivaan ihanuudet???
Olen tutkinut Raamattua perinpohjin toistakymmentä vuotta ja voin sanoa erittäin varmalla rinta-äänellä, ettei siinä kirjassa ole mitään ihmeellistä, saatika jumalallista.
Kyllä tuo sinun "Jeesus-kokemus" on täysin aivojesi omaa suggestiopohjaista tuntemmusta - liikutaan siis vahvasti tunnepuolella. Sinulla tuntuu olevan se tieto-puoli olematonta asiasta kuin asiasta.
http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Ap.t.html
Nämähän on tullut luettua. Voisitko täsmentää? Ihan tosissaan.... mikä erottaa tuon koraanista?