Maailmanlopun pelot - vertaistukitapaaminen

Oletko ollut jonkin voimakkaasti maailmanloppua tai lopun aikoja korostavan uskonyhteisön piirissä?

Viimeaikaiset maailmantilanteessa tapahtuneet muutokset aiheuttavat ihmisissä monenlaisia tunteita, huolia ja pelkoja. Pelkoihin voi liittyä myös uskonnollinen ulottuvuus. Esimerkiksi lapsuudessa sisäistetyt maailmanloppuun liittyvät pelot voivat aktivoitua epävarmuutta herättävässä tilanteessa uudelleen, vaikka itse olisi myöhemmin eronnut yhteisöstä. Myös uskonyhteisön piirissä olevien läheisten huoliajatukset maailmanlopusta voivat tuntua kuormittavilta.

UUT järjestää maailmanlopun peloista keskustelemiseen keskittyvän vertaistukitapaamisen torstaina 17.3. klo 18-20 etänä Google Meetissä. Tapaamista ohjaa kaksi UUT:n vapaaehtosta vertaisohjaajaa. Voit tulla mukaan jakamaan aiheeseen liittyviä ajatuksiasi muiden samankaltaisia asioita kokeneiden kanssa.

Lisätietoja ja ilmoittautumiset sähköpostitse: [email protected].
0374
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei viela vastauksia.

Kommentoi aloitusta


JohanneksenPoika kirjoitti:

Oletko ollut jonkin voimakkaasti maailmanloppua tai lopun aikoja korostavan uskonyhteisön piirissä?

Viimeaikaiset maailmantilanteessa tapahtuneet muutokset aiheuttavat ihmisissä monenlaisia tunteita, huolia ja pelkoja. Pelkoihin voi liittyä myös uskonnollinen ulottuvuus. Esimerkiksi lapsuudessa sisäistetyt maailmanloppuun liittyvät pelot voivat aktivoitua epävarmuutta herättävässä tilanteessa uudelleen, vaikka itse olisi myöhemmin eronnut yhteisöstä. Myös uskonyhteisön piirissä olevien läheisten huoliajatukset maailmanlopusta voivat tuntua kuormittavilta.

UUT järjestää maailmanlopun peloista keskustelemiseen keskittyvän vertaistukitapaamisen torstaina 17.3. klo 18-20 etänä Google Meetissä. Tapaamista ohjaa kaksi UUT:n vapaaehtosta vertaisohjaajaa. Voit tulla mukaan jakamaan aiheeseen liittyviä ajatuksiasi muiden samankaltaisia asioita kokeneiden kanssa.

Lisätietoja ja ilmoittautumiset sähköpostitse: [email protected].

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu